Lomakätköilyreissu osa 1

Loma ei oikeastaan ollut vielä alkanut virallisesti, mutta työt olivat ohi ja pari vapaapäivää oli tiedossa ennen kesälomaa. Suunnitelman muutoksista johtuen AlteV:lle ja minulle eli Rissulle jäi vajaa kaksi vuorokautta aikaa puuhailla kaksin jotain. “Mennäänkö Ikaalisiin hakemaan mopokypärä?” ehdotti AlteV. Suostuin oitis ja ehdotin, että jatketaan siitä mökille katkaisemaan virta pattereista kesän ajaksi. Suunnitelma oli valmis. Siispä parille loman alkamisen kunniaksi!

Matka alkoi perjantaina klo 19, suunta kohden Ikaalista. Geokoira Kingi takapenkillä vaati Hyvinkään ja Tampereen puolivälissä pysähtymistä kätkölle, siispä moottoritieltä lähimmälle kätkölle. Se löytyi helposti ja matka jatkui. Matkan päällimmäinen tarkoitushan ei ollut tällä kertaa harrastusmatka eli geokätköily vaan tosiaankin asioiden hoitaminen ja kyläily. Sitten tapahtui se mitä joskus matkalla tapahtuu. Ajoin liittymän ohi.

AlteV oli juuri kysynyt kannattaako lähteä enää ohittamaan rekkaa ja olin vastannut ennättäväni ihan hyvin. Oikealle kaistalle palattuani ihmettelin, miten Vaasaan menevä ramppi on voinut jo erkaantua. Kaide erotti Tampereen keskustaan jatkuvat kaistat Jyväskylän ja Vaasan suuntiin lähtevistä kaistoista.  “Aikaisemmin se lähti juuri tästä” totesin, “Niin, silloin joskus kymmenen vuotta sitten” naureskeli AlteV kertoen rampin erkaantuneen juuri siinä missä ohitin rekkaa. .Onneksi mitään ei oltu menetetty, päätettiin ajaa Tampereen kautta niin että otetaan sieltä yksi. 0 km – Tampere sattui juuri sopivasti matkalle ja pääsin jälleen kerran kertomaan asuneeni niillä nurkilla, juuri siinä Tammelan pallokentän kulmilla. Siinä tuli kerrattua Tampereen teknillisen museon kohtalo kuten myös Tammelan sivukirjaston käyttökin 80-luvun lopussa.

Geokoira Kingi Ikaalisen yössä

Pian oltiin kuitenkin Ikaalissa päästen nauttimaan korttipelistä ja mukavasta seurasta. Ilta oli jo yön puolella nukkumaan mennessä ja aamulla tiedossa varhainen herätys matkan jatkuessa.

Aurinkoinen ja lämmin aamu venähti aiottua pidemmäksi ennen lähtöä ja tien päällä oltiin vasta muutamaa minuuttia vaille yksitoista. Pieni pysähdys, kätkö, limua skoolaten kauniille päivälle ja kohti Mannanmäen näkötornia. Ilman kätköilyharrastusta tuollainenkin hieno paikka olisi varmasti jäänyt käymättä.

DSC_0063 DSC_0069 DSC_0070 DSC_0071 DSC_0076 DSC_0077

Halusin poikettavan Frantsilan Kehäkukkaan yrttejä katsomaan. Siellä ollut kätkö oli valitettavasti jo arkistoitu mutta ympäristö yrtteineen ja muutoin kauniine maisemineen oli nautittava. Samalla tuli hankittua matkaevääksi tummaa suklaata karpaloilla, valkosuklaata mustikoilla, apperlsiinisuklaata, tummaa minttusuklaata sekä anis-lakritsisuklaata. Hämeenkyrön kirkkoa ei ollut kumpainenkaan koskaan käynyt ihailemassa, joten siihen suuntaan. Ihan ‘yllättäen’ siellä olikin kätkö ja olihan se pakko siis logata. Tuomet kukkivat, niiden tuoksu leijui paikan yllä. Selvisi, että kirkon lähellä tien toisella puolen olleen museorakennuksen yläkerta on suojeltu siellä asustavan lepakkoyhdyskunnan vuoksi. Mutta koska aika kulki oli jatkettava matkaa. Pysähtyimme vielä sillan kupeeseen jota jo illalla olimme katselleet “sillä silmällä”. Näkymä kirkkojärvelle oli mahtava ja saman niminen purkkikin löytyi helposti.

20150530_123006 20150530_124420 20150530_124427 20150530_125621

Seuraava pysähdys oli Hämeenkyrön ja Ylöjärven rajalla, jossa etsimme metsästä paikallisen grillin takaa kätköä ja sen löysimmekin. Grillin pihassa oli aitauksessa kaksi miniporsasta joita ihailimme. Ensin ajattelimme juoda kahvit ennen matkan jatkumista, mutta AlteV ehdotti, että saattaisi olla jo ruoka-aikakin. Niinpä otimme annokset ja ohessa keskustelimme grillin omistajan kanssa minipossuista. Melkoisia veitikoita ovat ja niinpä vielä ennen matkan jatkumista kävimme niitä vielä hieman rapsuttelemassa.

20150530_131253

AlteV:n täppäristä loppui akku, joten se väline oli poissa kätköilystä, Mukana oli laturin USB-piuha, mutta se ei käynyt autolaturiin. Puhelimeni on liian hidas kätköjen etsimiseen vauhdissa ja AlteV halusi pitää puhelimensa puhelimena. Pitäisi pysähtyä Tampereella ostamaan sopiva autolaturi. Samalla Kingi voisi käydä pienellä pisulla jossain puskassa. Lielahden Tokmanni oli juuri matkan varrella, siihen ei olisi isoa poikkeamaa reitiltä. Auto parkkiruutuun ja kauppaan. Nousin autosta ja katsoin kun AlteV avasi oven. Samalla hetkellä apukuskin puoleiseen ruutuun kurvasi auto reippaasti ja AlteV ihmettelemään että mitäs nyt tapahtui. Autostani irtosi ovilista, ruutuun kurvannut auto irrotti sen mennessään. Nuori perhe nousi autosta ja lapsi äitinsä kanssa lähti ostoksille ja perheen isä jäi selvittelemään kanssamme mitä tapahtui. Hänen autossaan oli kuljettajan puolella lokasuojassa melkoiset lommot ja naarmut alhalta ylös asti. Hän oli valmis vaatimaan niistä korvauksia ja halusi poliisiakin jo paikalle. Totesin, että koska olen lomalla eikä minulla ainakaan ole kiire minnekään, niin voihan hän halutessaan soittaa poliisin paikalle ihmettelemään asiaa kanssamme. Aloimme porukalla mallailla auton oven avaamista ja ihmettelemään, ettei autossani ollut minkäänlaisiaä jälkiä ovessa, ainoa oli irronnut muovilista, joka ulottuu ovea muutaman sentin pidemmälle. Myöskään hänen autossaan ei ollut mustaa maalia, luulisi että autostani olisi jäänyt maalia. Tosin silloin minunkin autossani olisi pitänyt jotain jälkiä olla jos se olisi hänen autoaan niin pahasti naarmuttanut ja lommot tehnyt. Muovilistakaan ei ylttänyt kuin hänen autonsa renkaaseen. Melkoiselle mysteerille näytti. Ei nuori mies sitten halunnutkaan soittaa poliisille, ihmetteli vain mistä hänen autoonsa on kolhut tulleet;  “Täytyy kysyä vaimolta onko kolhinut autoa”. Vaimo ei tunnustanut, ainakaan heti kaupasta tultuaan. Loppujen lopuksi toivottelimme toisillemme iloisesti hyvät viikonloput ja mukavaa kesää. He lähtivät kotiin ja me menimme kauppaan.

Näissä tunnelmissa jatkoimme matkaa kohti Jyväskylää. Polttoainemittari näytti uhkaavan tyhjälle. Päätimme tankata. Aitolahden Teboilille siis. Sieltä otimme samalla oivallisesti tehdyn Nurmin Teboil-kätkön. Kävimme myös pienellä metsäkävelyllä ottamassa toisenkin purkin. Orituvalle asti posottelimme rauhallista tahtia ja siinä sitten taas Kingin pissatauko ja kätkö. Sama toistui Länkipohjassa.

20150530_154119 20150530_154508

Korpilahdella pidimme pidemmän tauon. Ajatus oli syödä jotain, mutta satamassa oli auki vain pitseria ja se ei nyt houkuttanut. Satamassa olisi ollut myös kätkö, mutta touhumme oli jo niin epämääräisen näköistä kyykkiessämme penkkien takana ja istuskellessamme milloin milläkin penkillä kurkotellen penkin alle että päätimme lähteä jollekin muulle kätkölle. Jollei satamassa olisi ollut huvivenettä seurueineen iloa pitämässä ja meitä ja touhujamme tuijottelemassa, niin ehkä olisimme jatkaneet omituista liikehdintäämme vielä hetkisen. Satamasta päädyimme synninpolulle etsien kirkkovenettä, kuten varmaan monet “merikarhutkin” ennen meitä. Korpilahden kirkko oli korkealla, luonnontilaisella mäellä, josta oli huimat näkymät järvelle. Kellotapuli oli rakennettu muistaakseni jo vuonna 1887. Kirkkokätkökin löytyi helposti.

DSC_0096DSC_009520150530_17341820150530_173717   DSC_0100 DSC_0101 DSC_0104

Lopulta jatkoimme matkaa. Muuramessa oli jo aika jaloitella. Lähellä tietämme olisi Tanssin taikaa -sarjan geokätkö. Hiekkarinteen lavaa kohden siis. Auto parkkiin ja lyhyt pohdinta oikaistaanko metsän läpi vai kierretäänkö tietä pitkin. Ehdotin “kierretään tietä pitkin”. Kierrettiin siis lavan taakse vievälle pikkutielle. Sieltä sitten aidan reunaa pitkin ja takaisin ja aidan toista reunaa pitkin autolle. Kätkö olisikin aidan sisäpuolella. “No niinhän täällä kuvauksessa lukee” totesi AlteV tutkailtuaan kätkökuvausta tarkemmin. Aidan sisäpuolelle siis. Järjestyksenvalvoja tervehti meitä, portista kurvasi juuri illan artisti paikalle. Kerroimme olevamme etsimässä geokätköä, järjestyksenvalvoja kertoi muitakin kätköilijöitä käyneen paikalla “aika usein”. Illan esiintyjäkin kiinnostui touhuistamme ja tuli ihmettelemään mitä se sellainen kätköily on, osallistuen etsintään. Normaalisti etsintätouhuissa pidetään ns matalaa profiilia, jotteivat nk “jästit” eli lajia harrastamattomat ulkopuoliset tuhoa kätköjä. Nyt kanssamme oli etsimässä useampikin jästi kätköä ja kaikki iloitsivat sen löytymisestä. Minä nauroin kippurasssa AlteV:n vielä aamulla puhtaille vaatteille, jotka eivät enää olleet puhtaat. Maassa hiekassa ryömiessä oli mustat vaatteet hieman pölyyntyneet. Käsittämätöntä miten Bond-leffoissa sankari ryömii puku päällä mudassa ja puku on aina yhtä puhdas. Matkan jatkuessa huomasin omien housunpolvien olevan yhtä likaiset ja hiuksissani oli metsästä tarttuneita puunoksia. Mukava siisti harrastus tuo kätköily.

20150530_183654 20150530_183635

Sitten loppumatka ilman pysähdyksiä mökille. Kertaalleen AlteV epäili minulla olevan harhoja. Näin kauempaa moottoripyöräpoliisin kääntyvän tielle ja mainitsin tästä, mutta poliisi oli kadonnut näkyvistä kun AlteV kääntyi katsomaan. Hän ennätti jo epäillä päiväunelmointia ennen kuin huomasi itsekin pyöränsä kanssa metsän siimeksessä lymyilevän sinipukuisen.

Mökillä näytti kaikki olevan kunnossa. Koska emme olleet syöneet Korpilahdella, alkoi olla nälkä. Noin 300 km matkaan oli kulunut 9 tuntia. Normaalia kätköillessä. Ehdotin, että menisimme Rautalammin kirkolle Mortoniin syömään. Olin joskus käynyt siellä jälkikasvun kanssa ja se oli ihan kelvollinen paikka. Paikka olikin vaihtanut omistajaa ollen nykyään Nuapuri. Keittiö oli sulkeutunut klo 20, juomaa olisi saanut. Kiitos vaan, etsimme ruokaa, emme juomaa vaikka kuulemani mukaan hyvä vasikka elää juomallakin.

20150530_205409

 

Suonenjoelle siis. Matkalla oli Koskelo, mutta se oli kiinni. Suonenjoella on toki Hotelli Ravintola Carneval, joka lienee nimensä saanut maankuuluista mansikkakarnevaaleista. Vaan eipä sekään ollut vielä auki. Ovessa luki sen olevan auki lauantaisin klo 22-03, eikä siellä ole tarjolla ruokaa vaan ainoastaan juomaa. Netistä löytyi Myllykosken kievari. Kauniilla paikalla keskellä maaseutua ja auki.  Perillä tuli pettymys: “meillä on vuan nuita tillausruokapalaveluita, kästöitä ois kyllä myynnissä vaikka nyttennii”. Omistaja ehdotti, että keskustasta voisi pitseria olla auki ja linja-autoaseman grilli. Kiitimme neuvoista ja kilautin ystävälle “Kerro mistä täällä saa tähän aikaan ruokaa, muuta kuin grilliruokaa tai pitsaa”. Saimme ohjeet ja löysimme mainitun Valko-Apilan ihan kylän keskustasta. Siellä todellakin oli ruokalista ja keittiökin oli vielä auki. Saimme ruokaa. Ruoka oli hyvää. AlteV tosin totesi, että saadakseen jotain mitä haluaa, joutuu joskus sietämään epämukavuutta. Hän viittasi sillä Karaokelaulajiin, joita oli tupa täynnä olusiensa kanssa. Joukkoon oli eksynyt muutama lahjakaskin, mutta innokkaimmat olivat samaa tasoa kuin minä. Voin sanoa, että minä kelpaisin vain uloslaulajaksi. Jonkilainen promilleraja pitäisi Karaoke-paikkoihin olla, sillä ei sitä kestä kuunnella selvinpäin.

20150530_215039

Ruokailun jälkeen kävimme vielä aiemmin sovitusti vinkin antaneen ystävättären luona pikaiset kuulumiset vaihtamassa ja suuntasimme takaisin mökille, jotta pääsimme nukkumaankin.

Mökillä oli koleaa ja ajattelin laittaa tulet hellaan kosteuden haihduttamiseksi. Puut syttyivät hyvin ja sammuivat sitten. Yhtä äkkiä tupa oli täynnä savua. Yskitti, silmiä kirveli, harmitti ja suututti. AlteV totesi vaan rauhallisesti “Kyllä se siitä syttyy, mene hetkeksi ulos tästä savusta”. Kohta oli täysi tuuletus päällä ja hellassakin paloi iloisesti tulet. Mutta, jotta elämä olisi vieläkin nautittavampaa, pääsimme vaihtamaan makuukamariin kaikki petivaatteet. Hiiret olivat käyneet paskomassa sänkyyn edellisellä kerralla jättämämme lakanat ja peitot. Kaikki pihalle ja siitä jätesäkkeihin pesuun vietäväksi. Yläkerrasta hakemaan tilalle poikien täkit, jotka olivat onneksi puhtaita. Tämä oli toinen kerta kun hiiret ovat päässeet ja jääneet sisälle mellastamaan kun olemme poistuneet mökiltä. Ensi kerralla vien sinne kasan hiirenloukkuja! Lopulta aamuyöllä pääsimme nukkumaan.

Aamukahdeksalta AlteV herätteli. Pitäisi nousta ja lähteä. Olisi vielä ohjelmassa mummon synttärit ja muutakin. Nopsasti matkaan ja aamukahvit tuoreine vastatehtyine sämpylöineen 9-tien varressa Tiinan tuvalla. Kätköä emme siitä ottaneet sillä se on otettu jo kauan sitten. Pari kätköä otimme vielä matkalta, muuten ajoimme yhtä soittoa kotiin. Viikonlopun saldo? Hyvää seuraa, vajaa 900 km ajamista, 15 geokätköä, muutama kommellus. Viikonloppu oli kuin pienimuotoinen LOMA.

p.s. Ennätimme ajoissa synttäreillekin. Suihkun raikkaina siisteissä vaatteissa.

Lemmensillalla

Nyt kun on ollut hyvä putki menossa niin Rissun kätkömäärä läheni uhkaavasti kahdeksaa sataa. Tuon määrän keräämiseen on kyllä mennyt jonkin verran yli kaksi vuotta.Tuolloin Juhannuksena 2012 AlteV alkoi mökillä puhua Rissulle “Voitaisiin aloittaa uusi harrastus, yksi kaveri kertoi sellaisesta geokätköilystä” ja Rissu lupasi miettiä asiaa kunhan AlteV ensin perehdyttäisi mistä on kysymys. Ihmiset kun ovat erilaisia. AlteV innostuu nopeasti ja ryhtyy samantien tuumasta toimeen jos idea tuntuu kokeilemisen arvoiselta. Rissu taas kyllä innostuu, mutta sanoo aina ensin “mun pitää miettiä”. Tämän jälkeen hän haluaa tietää kaikki mahdolliset asiaan liittyvät faktat ja punnitsee hyvät ja huonot puolet, onko asiassa riskejä ja jos niin mitä. Sitten hän jäätyään punnitsemisessaan plussalle voi näyttää vihreää valoa. Harmi vain että useimmat tilaisuudet ovat menneet tällä välin ohi. “Jaa, se unelmiesi työpaikka… me odotettiin sun vastausta puoli vuotta ja annettiin sen sitten yhdelle toiselle kun sä jäit edelleen pohtimaan onko siitä ehkä jotain haittaa että työpäivä päättyy perjantaina tuntia ennen kuin muina päivinä”.

Geokätköily kuulosti AlteV:n kertomana niin mukavalle ja ennen kaikkea turvalliselle lajille, että Rissu suostui muutamassa viikossa. Heinäkuun 7 päivä vuonna 2012 Rissu haki ensimmäisen kätkönsä, yhdessä AlteV:n kanssa joka oli hakenut jo pari ennen sitä. Harrastus on imaissut mukaansa enemmän ja vähemmän. AlteV on hakenut noin 100 kätköä enemmän kuin Rissu – addikti! Nyt siis Rissulle oli täyttymässä virstanpylväs 800 ja sitä piti juhlistaa hakemalla joku sopiva kätkö. AlteV etsi lähikätköjä, mutta ihan nurkilla ei ollut mitään erityisen hauskaa. Parhaat olivat ihan liian kaukana pikaiseksi käynniksi. Mutta sitten AlteV löysi. Nurmijärven Nukarilla olisi Lemmensilta. Hieno nimi kätkölle. Sopisi hyvin.

DSC_0014

Kätkö oli todella hienolla paikalla ja Rissun kontattua tovi sillan alla (voisi niitä huonompiakin harrastuksia olla) se löytyi paikasta johon oli katsottu jo monesti. Hyvin camottu kätkö siis. Sitten seuraavalle kätkölle. Sinne siirryimme autolla pienen matkan ja sitten joen rantaa tarpomaan. Toinen kätkö löytyi jälleen hyvin ja matka jatkui. Kolmaskin löytyi kohtalaisen hyvin. Matkalla huomattiin Nukarinkosken laavu ja pohdittiin, että sielläkin voisi järjestää miitin. Jos olisi aikaa. Aikaa oli vielä ottaa ainakin yksi kätkö ja sitten vielä mahdollisesti yksi. Alkanut vesisade ei haitannut.

DSC_0028 DSC_0030

Mutta sitten tuli ongelma. Tuuli oli pirstonut ja katkonut puun ulkoilureitin poikki. Ei se olisi mitään haitannut, mutta maassa lojui puun katkaisema sähkölinja. Lisäksi satoi. Rissu kieltäytyi menemästä sähkölinjan lähistölle. AlteV ehdotti metsän kautta kiertämistä, Rissu oli sitä mieltä että käktöily jää tältä päivältä ja asiasta pitää tehdä ilmoitus. AlteV arveli vielä että ehkä linjassa ei mene juuri nyt sähköä kun katuvalotkaan eivät pala. Ei auttanut, Rissu arkana tyttönä ilmoitti että hän ei vaan voi kävellä ohi ja jättää asiaa sikseen. Sitten etsimään Nurmijärven sähkön vikailmoitusnumeroa netistä. Löytyihän se ja AlteV soitti sinne. Lupasivat laittaa sähköasentajan paikalle hoitamaan tilannetta. Illan kätköilyt oli siinä. Rissun 800. löytö oli Lemmensilta.

Tuhannetta kätköä juhlitaan lasillisella kuohouviiniä!

Parmankinkkua ja maitolaitureita 2.5.2014

Rissulla välähti. Illalla olisi aikaa tehdä pieni geokätköilyreissu. Nimenomaan pieni, sillä seuraavana päivänä olisi jälleen aamuvuoro. AlteV sai päättää suunnan, johon lähdettäisiin. Riihimäkeen olisi lyhyt matka ja siellä olisi runsaasti noudettavia kätköjä. Rissulle tämä sopi hyvin.

Rissu pakkasi eväskoriin juotavat: limsaa, kivennäisvettä ja kuumaa vettä termospulloon teetä varten. AlteV kävi kaupassa eväitä katselemassa ostamatta kuitenkaan mitään. Siispä kätköilyreissu aloitettiin Pirunsaaren grillin kautta. Rissu sai sotkettua Pitaleipäkebabinsa kastikkeella housunsa. Ruokailun lomassa luettiin iltapäivälehdet yhdessä. Ihmeteltiin siinä sitten Ahteen ja Rädyn oikeudenkäynnin saamia käänteitä. Molemmat veikkasivat Hilkka Ahteen syyttömyyden puolesta.

Pieni tihkusade alkoi juuri kun Rissun musta urheiluauto kaartoi Riihimäkeen vievälle tielle. Se ei haitannut, sillä Rissu oli varustautunut sekä toppatakilla että sateenpitävällä takilla, jotka lojuivat auton takapenkillä. Takapenkillä oli myös Kingiksi kutsuttu pikkupiru, koira josta piti tulla purkin etsijä. Valitettavasti Kingi oppi kätköilystä vain sen, että siinä saa liikuntaa ja kuseskella niin paljon kuin tahtoo. Emäntä korottaa ääntä ainoastaan jos yrittää kusta purkin päälle ja isäntä kun Kingi alkaa vinkua ja uikuttaa liian kovalla äänellä pysähtymistä ennakoiden.

Kingi

Ensimmäinen kätkö oli hieman syrjässä tieltä. Tämä porsas löytyi helposti ja sekä Rissu että AlteV pohtivat, mihin on soveliasta laittaa kätköjä. Tiesikö postilaatikon omistaja postilaatikon alla olevasta kätköstä, oliko hän itse ehkä laittanut sen? Onko kyseessä yksityinen postilaatikko ja miten yksityinen postilaatikko eroaa yrityksen postilaatikosta? Geokätköilyssä ei ole niin tarkkoja sääntöjä, etteikö tulkinnoille jäisi varaa. Ehkäpä geokätköilijöiden jokamiesten oikeuksien tuntemiseen luotetaan. Niin, pitäisikö ihmisiä holhota kertomalla tarkat säännöt vai luottaa kätkön tekijöiden arvioon siitä mikä on soveliasta, mikä ei?

Seuraavat kätköt olivat oikein rykelmässä, jos ilmaisu sallitaan. Heräsi kiinnostus kätköjen laittajaa kohtaan, sillä niin taiten tehtyjä ja huolella suunniteltuja ne olivat. Tällaisista rakkaudella tehdyistä kätköistä tulee aina hyvä mieli. Ne parantavat kummasti päivää.

IMAG0249 IMAG0252 IMAG0256 IMAG0257

Kätkökuvaukset ovat turhia sinänsä, mutta kerrottakoon että kätköjä löytyi puupökkelöstä kadonneeseen pulttiin, käävästä haukkuvaan koiraan. Ja tähän ei nyt lasketa mukaan mukana ollutta Kingiä. Huomasimme myös Riihimäellä sataneen rakeita, tien vierusta näytti sille kuin siihen olisi kylvetty styrox-palloja.

Herajoen vedenottamollaMaitolaituri ja pahamaineinen maitotonkka

Matka jatkui maitolaiturin ja siihen liitetyn huumorin (joka ei ole näin perhepalstalla painokelpoista) kautta eteenpäin. Siirryimme Herajoen vedenottamon kautta kohti liukkaanajon harjoittelurataa. Sieltä matkamme kävi Riihimäen friseegolf-kentälle Kormuun ja AlteV:n gepsistä loppui tälläkin kertaa “ihan yllättäen” paristot. Varaparistoja ei ollut mukana, sillä Rissun reppu oli unohtunut kotiin. Reppu jossa oli Garmin ja täysi pakkaus varaparistoja. Siispä puhelimien kätköilyohjelmat käyttöön. Rissu on kyllä saanut ladattua aikanaan C:geon puhelimeensa, mutta ei ollut koskaan aiemmin sitä käyttänyt. Ohjelma oli kuitenkin helppo ja etsiminen sen avulla onnistui hyvin. Reissun pisimmät kävelymatkat tulivat näitä kolmea kätköä etsiessä. Emmehän voineet noin vain kävellä kiekkoa heittävien reiteille. Lisäksi AlteV arveli etteu radalle ylipäätään saa viedä Kingiä. Palasimme siis ennen viimeistä kätköä autolle. Parkkipaikalla totesimme suuressa kyltissä lukevan, että koirat on pidettävä kytkettynä. Siispä matka jatkui Kingin kanssa kätkölle. Siellä me tasapainoilimme kivien ja kuusten välillä. Lopulta kätkö antautui meille ja samaan aikaan loppui Rissun puhelimesta virta. AlteV muisti vieressä olevan kyläpaikan ja kutsui meidät kylään. Poikkesimme pikaisella visiitillä ennen kotimatkaa. Paluumatkalla seikkailimme tiilien, lasinsirpaleiden ym roinan ja kuivuneiden puunlehtien ja heinien joukossa graffiti-kuvioitujen raunioiden luona etsimässä kätköä. Apuna oli enää AlteV:n puhelin. Siinä missä naatit näytti nollaa, ei ollut kätköä ja siitä missä olisi ollut sopivan näköinen kohta, ei löytynyt kätköä. Rissu otti etäisyyttä asiaan eli graffitiseiniin. Joskus näkökulman vaihtaminen auttaa, niin nytkin. Rissu näki kätkön tai oikeastaan kätköä peittävän näkösuojan jo kaukaa. AlteV:n seisoessa vieressä miettien kärkön paikkaa ja sitä, pitäisikö jättää sen etsiminen tältä illalta, Rissu jo raapusti lokikirjaan nimiä.

Kotimatkalla otettiin joku kätkö tien viereltä ja yksi hieman vaikeampi koivusta. Ensin kätköä ei näkynyt mutta sitten Rissu jo huomasi koivun rungon ympärille teipatun rautalangan. AlteV näki sen myös ja päätti kiivetä ilman välineitä koivuun. Rissu oli huolissaan miehestään, koska koivun oksat ovat melko heikot ja ohuet. AlteV miehiseen tapaansa halusi kuitenkin kiivetä ilmoittaakseen, että Rissun näkemä teippi on koivua itseään – pinnasta oli vain irronnut kerros. Rautalankakin oli irrallinen koivun oksa, joka oli jäänyt runkoa vasten. Rissu manaili asiaa, mutta AlteV jatkoi että hän kyllä on jo nähnyt kätköpurkin, se on huomattavasti ylempänä koivussa. Maasto kolmonen ei kyllä pitänyt paikkaansa, maasto oli ainakin nelosta molempien mielestä. AlteV jatkoi kiipeämistä ja saatuaan purkin käteensä heitti sen alas Rissulle. Rissu siihen sitten nimiä kirjoittamaan ja AlteV ilmoittamaan että olisi hänelläkin kynä ollut mukana taskussa. Purkki ylös heittämällä. Ensimmäinen heitto osui läheiseen pajupuskaan josta Rissu sen nippa nappa ylsi ottamaan pois. Toinen heitto osui AlteV:n takalistoon, joka herätti molemmissa hilpeyttä maitolaituri-kätköä muistaessa. Kolmas heitto osui suoraan AlteV:n käteen ja purkki takaisin puuhun. Moottoritielle kurvatessa keskustelimme jälleen vaatetuksen tärkeydestä kätköillessä. Puuhun kiivetessä vaelluskengät ovat huonot: niissä ei ole tuntoa eivätkä ne taivu. Varvaskengät olisivat puuhun kiivetessä hyvä vaihtoehto. Varvaskengillä tosin ei välttämättä halua kulkea käärmeitä vilisevissä kosteikkoa ja kivikkoa sisältävissä paikoissa.

Metsää

Lopulta olimme kotona 18 kätköä rikkaampana. Juomat ja kuuma termos olivat edelleen korissa. AlteV muisti juuri ennen nukahtamista ostaneensa meille sittenkin jotain evästä. Hän haki sänkyyn suklaapatukat “ole hyvä, ostin nämä meille mukaan, mutta muistin vasta nyt”.

 

 

 

 

Keskisuomi-Savon kätköilyä 15.12.12-16.12.12

LAUANTAI

Lähdettiin lauantai-aamusta ajelemaan kohti mökkiä. No, aamukäsite on hieman venyvä, mutta ennen puolta päivää kuitenkin oltiin matkalla. Tarkoitus oli että AlteV nukkuu menomatkan yön töissä valvottuaan ja ilta puuhaillaan mökillä ihan muuta kuin kätköilyyn liittyvää. Matkalla AlteV kuitenkin heräsi hieman ennen Hartolan Taukotupaa ja koska Rissulla oli aikomus käydä siinä kahvilla, niin sovittiin että AlteV voi ottaa siitä yhden kätkön, jonka Rissu on viime kesänä jo ottanut. Niinpä kahvittelun jälkeen AlteV kahlasi haarojaan myöten lumessa sillä välin kun Rissu otti valokuvia valko-sini-harmaan sävyisestä luonnosta.

Hartolan Taukotupa

AlteV ei saanut enää unta, joten aloimme pohtia ajammeko Toivakan vai Kanavuoren kautta. Ensin mainitusta Rissu oli omasta mielestään kaikki kätköt jo hakenut, jälkimmäisellä reitillä ei AlteV:n mielestä talvilöydettäviä kätköjä ole. Valitsimme siis Toivakan ja AlteV poimi 0-piste kätkön sillä aikaa kun Rissu autossa lämpimässä istuen vastaili tulleisiin tekstiviesteihin. Yllättäen Rissu totesi, ettei muuten ole hakenut Toivakan kirkon kätköä, se on jotenkin jäänyt huomiotta aiemmin ohi ajaessa. Sinne siis. Toivakka on pieni paikka, joten kaikki tiet vievät kirkon luokse. Vai vievätkö? Päätimme ajaa kirkolle Syrjäharjuntietä. Jos kätköilette Toivakassa, niin voimme sanoa, ettei Syrjäharjuntietä kannata käyttää kirkon luo päästäkseen. Tie on pieni ja idyllinen, mutta vie vain talojen pihaan päättyen myös erään talon pihaan. Tieltä kyllä näkee kirkon, mutta koska tie on kapea, ei autoa kannata siihen jättää kiivetäkseen harjun päälle kirkon luokse. Joten otimme reittivalinnan uusiksi ja päädyimme kirkon parkkipaikalle. Itse kätkö löytyi hyvin ihailtuamme ensin itse kirkkoa ulkoapäin. Tutkiskelimme myös hautakiviä. Toivakkaan on haudattu monta maanviljelijää ja heidän puolisoaan. Myös talonemäntiä, emäntiä, talollisia, tyttökoulun oppilas ja hänen veljensä ovat saaneet sieltä viimeisen leposijansa. Kauniita, vanhoja hautakiviä, jollaisia ei enää ole.

Toivakan kappeliToivakan kirkko

Matka jatkui ja Rissu lupasi että AlteV voi poimia pari kätköä jotka on itse jo poiminut, mutta jotka ovat nopeita. Matka ei näistä ”pysähdy ja poimi” kätköistä hidastuisi. Niinpä AlteV sitten otti ohimennen 9-tien varresta parit kätköt. Lähelle mökkiä Myhinpäähän oli ilmestynyt ihan uusi kätkö. Tästä kinasimme hieman. Ensin siitä missä kätkö sijaitsee ja mitä kautta sinne mennään. Puhuimme jälleen kerran molemmat samasta asiasta, mutta eri kieltä. Rissu puhui naista ja AlteV miestä. Päädyimme yhteisymmärrykseen kätkön sijainnista ja sen jälkeen vaihdoimme pari sanaa aikataulusta. Kello lähenteli iltapäivällä neljää ja mökille kannattaa mennä ennen pimeää sillä edessä on mökin ja saunan lämmitystä ja mahdollisesti lumitöitäkin riippuen kuinka paljon naapuri on niitä käynyt tekemässä. Suurin ongelma oli että Rissulla oli hirvittävä pissahätä. Jokainen minuutti alkoi olla yhtä tuskaa. Tuulessa ja tuiskussa kyykistely ei houkutellut, ja Rissu tunsi kateutta miehiä kohtaan, joille rakon tyhjentäminen on niin paljon yksinkertaisempaa. Auton nokka kohti Myhinpäätä ja kätköä hakemaan. Kätkö löytyi todella helposti ja sillä aikaa kun AlteV kahlasi jälleen haarojaan myöten lumessa, Rissu kyykistyi autotielle pissalle. Niin että terveisiä vaan Myhinpäästä kotoisin oleville Rissun kavereille jos satutte tätä blogia lukemaan: se keltainen pissa siinä tien reunassa ei ole koiran tekemä. Matka jatkui mökille ja ilta meni mukavasti puita hellaan, takkaan ja saunanpesään syöttäen.  AlteV otti vielä pienet nokoset ja Rissu laittoi ruuan. Illemmalla poikkesi naapurit vierailulla. Vierailun jälkeen ennätettiin vielä ulkoilla, saunoa, syödä iltapalaa, katsoa leffaa ja kello oli taas kerran ihan liian paljon nukkumaan mennessä.

Päivän kätköilysaldo oli AlteV:llä 6 ja Rissulla 2 vaikka tälle päivälle ei ollut edes tarkoitus kätköillä. Kätköilyt oli suunniteltu seuraavalle päivälle paluumatkalle.

 SUNNUNTAI

Sunnuntai -aamuna herättiin kellonsoittoon, tai siis AlteV heräsi Rissun jatkaessa tyytyväisenä uniaan siihen saakka että komennettiin nousemaan.  Kumpikaan ei taida olla varsinaisesti aamuihminen, joten aamupala ym pakollinen lähtö vei aikaa.  Lopulta päästiin matkaan. Ulkona oli reilu -10 astetta ja tuuli puhalsi luihin ja ytimiin saakka. Onneksi auto oli lämmin ja matkan varrella ennätti sulamaan autoon edellispäivänä jäänyt ja yöllä jäätynyt limukin.

Aloitettiin heti väärällä reittivalinnalla kun Rissu kuvitteli ensimmäisen kätkön olevan sellaisen, jonka on jo ottanut ja oli tietävinään paikan. Ei se sitten niin ollutkaan ja jouduttiin ajamaan ikään kuin takaisin päin toista reittiä. Onneksi matkaa oli vain muutama kilometri. Lopulta oikea paikka löytyi ja päästiin etsimään itse kätköä. Kesällä paikka olisi idyllinen: järvi ja sen rannassa makkaranpaistokatos, vaan umpihangessa tuossa säässä tarpominenkaan ei tuntunut pahalta. Jonkin verran kätkö teetti työtä ja varsinkin yhteistyötä. Rissu joutui kiipeämään AlteV hartioille, jotta saatiin kätkö logattua.

Sitten otettiin suunnaksi Suonenjoki. Tästä tuli Pieksämäkeen mennessä kyllä pieni ylimääräinen koukkaus, mutta ihmisluonto on sellainen että täytyy saada kaikki ja vielä vähän enemmän. Suonenjoelta AlteV otti kaksi sellaista kätköä, jotka Rissu on logannut jo syyskuussa. Yhdessä poimittiin sitten vielä muutama mm. Suonenjoen kirkko ja jäähalli. Jäähallilla törmäsimme pariin Kuopiolaiseen kätköilijään ja Kingikin tuli löydetyksi. Niin, mainitsinkohan jo, että Kingi oli tälläkin kätköilyreissulla mukana.

Suonenjoen kirkkoKirkon seinälaatta

Suonenjoelta matka jatkui kohti Pieksämäkeä ja alkoi jo hieman hämärtää kun saavuimme sinne.  Kolme kätköä, joista ensimmäinen oli nopea, toinen juoksutti ympäri itseään ja kolmatta jouduimme ihmettelemään kännykkäkameran voimin että löysimme kätkön.  Jos Pieksämäkeen tullessa oli ollut tarve päästä tyhjentämään rakko, niin sieltä lähtiessä tarve oli jo hyvin voimakas.  Pieksämäessä löytyi nimittäin vain maksullinen WC ja kunnon kätköilijä ei siihen suostu.

Matka jatkui siis Varkauteen pimenevässä säässä, jossa ensimmäisenä tankkaamaan auto ja tyhjentämään rakko. Rissu kertoili taas kerran kuinka on asunut Teboilin nurkilla ja vielä tuolla ja tuollakin asuessaan elämänsä aikana pari eri kertaa Varkaudessa. Rissu ehdotteli myös toisenlaista reittivalintaa kätkölle ”katsopas kun jättämällä auton vanhainkodin pihaan olisi paljon lyhyempi matka”, mutta päätyi sitten ajamaan AlteV gps:n ohjeiden mukaisesti pidempää reittiä.  Touhutessamme sillan alla pysähtyi koiraa ulkoiluttanut nainen ihmettelemään ja huutelikin että onko joku hukassa. Ei, mikään ei ollut hukassa. Kunhan vain kätkö purkki saataisiin käsiin. AlteV joutui hakemaan autosta hieman välineitä: peilin ja magneetin ja johan onnistui.

Koska aika oli rajallista ja käymässä vähiin niin jouduimme jatkamaan matkaa hetimmiten kohti Mikkeliä. Matkalla pysähdyimme kuitenkin muutaman purkin ottamassa, jotta saamme jonkun kunnan lisää listaamme. Joroisista kävimme loggaamassa 0-km kätkön. Se olisi voinut hyvin olla vaikka Joroisten kirkko, niin kirkon vieressä se oli. Ja jälleen Rissu höpisi nuoruusvuosistaan, kertoi olleensa Joroisissa opiskeluaikoinaan kotisairaanhoidon harjoittelujaksolla kuusi viikkoa. Kumma miten matkailu herättää kaikenlaisia muistoja ihmiselle.

Joroisten kirkko Joroisten 0-kätkö

Keli oli muuttumassa hyisen lisäksi lumiseksi. Autot nostattivat melkoisen lumipöllyn maantiellä ja oli aika laittaa sumuvalot päälle, jotta näkee ja tulee nähdyksi. Juvalla kävimme pyörähtämässä ja ihailemassa hienoa kirkkoa sekä noukkimassa pikaisesti 0-kätkön.

Juvan kirkko Näkymä Juvan kirkon portista Potin vartijat Juvan kirkolla

Päätimme että enää Mikkeli, sieltä pari kätköä ja sitten nopeasti kotiin. Kello kulki vääjäämättä eteenpäin. Matkalla päätimme kuitenkin poiketa yhden kartanokätkön. Tertin kartano sattuu niin lähelle maantietä että kiusausta ei voinut vastustaa. Tämäkin paikka olisi kesällä varmaan todella kaunis ja idyllinen, muttei ollut hassumpi talvi-iltanakaan. Rissua hieman alkoi naurattaa hänen alkaessaan ajattelemaan kätköily-harrastusta. Hullun hommaa, totesi AlteV:kin. Ensin etsitään autolle sopiva parkkipaikka, sitten rämmitään umpihangessa palellen pitkin maita ja mantuja. Lopulta tutkaillaan pimeässä taskulampun kanssa kaikenlaisia kolosia etsien pienempiä tai isompia purkkeja, jotta saadaan kirjoitettua nimi kohmeisin sormin vihkoon, joka on jo täysi tai märkä tai muuten epämääräisessä kunnossa. Sitten purkki piiloon,  samaa tai ehkä helpompaa  reittiä takaisin autolle ja uutta kätköä etsimään.

Lopulta saavuttiin Mikkeliin. Alkoi olla jo hirvittävä nälkä ja kellokin oli ihan liian paljon. Tarjolla olisi ollut numerokätköjä, pari kirkkoa ja muutama muu mielenkiintoinen. Ensin kuitenkin Cumulus Huviretkeen syömään. Siellä voisi miettiä mitkä pari kätköä otetaan. Muuhun ei aika riittäisi. Naureskelimme pöytään asetuttuamme itsellemme ja toisillemme. Näytimme lähinnä metsäläisille, emme ravintolaruokailijoille. Toppavaatetta, villapaitaa ja sotkuisia hiuspesiä päissä.  Olimme ajatelleet syödä jotain. Ruokalistaa silmäiltyämme päädyimme kuitenkin syömään pitkän kaavan mukaan. Tarjoilija Pasin sytytettyä tulen kynttilään pääsimme ruokia odotellessamme suunnittelemaan mitkä pari kätköä hakisimme.  Alkukeitot olivat hyvät ja olo alkoi lämpenemään. Päädyimme hakemaan ainakin molemmat kirkkokätköt. Pääruoka oli myös hyvää ja seuraava kätkö hahmottui. AlteV ei jälkiruokaa ottanut joten Rissu söi molempien puolesta.  Sitten kätköjen kimppuun.

Mikkelin tuomiokirkko

Tuomiokirkko oli helppo, mutta vanha kirkko oli melkoisen mielenkiintoisessa paikassa autokätköilyn kannalta ajateltuna. Vielä pari kätköä. Lopulta pääsimme kotimatkalle. Emme pysähtyneet enää yhdellekään purkille, vaikka mieli teki. Sää muuttui entistä huonommaksi ja välillä ei nähnyt juuri mitään pöllyävän lumen vuoksi.  Olimme melkoisesti aikataulusta myöhässä lopulta perille päästyämme.

Tämä kätköilyreissu oli kuitenkin oikein mukava.

Päivän saldo AlteV 17 ja Rissu 15 kätköä.