Lähdetäänkö yhdelle?

Öpe ja OT98 olivat jo pidempään kyselleen yhdelle, mutta koko alkuvuonna ei löytynyt aikaa. Mä olin aina töissä kun pyyntö tuli. Viikko sitten tuli taas viesti “Onko illaksi suunnitelmia? Jos poikettaisiin yhdellä?” ja vastasin sekä omasta että AlteV:n puolesta ettei sovi kun illaksi ON suunnitelmia. Olimme aloittaneet jo aamulla AlteV:n syntymäpäiväleipomiset seuraavalle päivälle ja leipominen jatkuisi iltamyöhään. Ei siis ehtisi edes yhdelle purkille.

Eilen sitten sanoin AlteV:lle, että voisi kysäistä josko Öpe ja OT98 haluaisivat tänään sinne yhdelle. Minulla loppuisivat yövuorot ja kaipasin raitista ilmaa jaksaakseni taas. AlteV ennättäisi omien yövuorojensa välissä yhdelle. Ja kappas, Öpellä ei ollut tälle päivälle muita suunnitelmia, kuten ei OT98:llakaan.

Aamulla olin niin väsynyt, että protestoin aikaista aikaa jonka miehet olivat keskenään sopineet. Vaikka oli ollut viimeinen yö, tarvitsisin unta jaksaakseni, En halunnut herätä klo 14. Minun pitäisi saada nukkua ainakin tunti pidempään. Näin sitten sovittiin. AlteV herätti minut vasta 15.30 pahoitellen, että oli laittanut kelloon herätyksen väärään aikaan. Tulisi kiire. Onneksi olin aamulla tehnyt eväät jääkaappiin valmiiksi ja pakannut repunkin. Pesut ja pukemiset, ei siinä loppujen lopuksi kauan mennyt. Geokoira Kingi mukaan ja menoksi.

Kytäjällä oli jo kovat valmistelut käynnissä kun saavuimme sinne auringon paistaessa lämpimästi. Matkalla olin päässyt jo tunnelmaan eikä väsymys enää harmittanut. Sanoinkin AlteV:lle että aamuinen kiukkuni haihtui kauniiseen säähän. AlteV ei kuulemma ollut huomannutkaan että olisin ollut kiukkuinen. Tarkoittaako se siten sitä että hän on tottunut että olen aina kiukkuinen vai oliko tunne vain omassa päässäni ilman, että toin sitä esiin aamulla?

Paikalla oli neljä miestä virittelemässä köysiä. OT98 ja Öpen lisäksi paikalla oli kätkön tekijä finder313 ja sitten minulle ennestään tuntematon mieshenkilö. Tämän vieraan miehen vuoksi ilmoitin heti kättelyssä nimeni lisäksi, että Kingi on söpön näköinen, mutta valitettavasti ei pidä vieraista. Kingiin ei  kannata koskea, muuten se on ihan vaaraton eikä pure tai ärhentele. Muille asia olikin vanhastaan tuttu, Öpe on yrittänyt jo vuosia tehdä tuttavuutta Kingin kanssa – tuloksetta. finder313 halusi kokeili onneaan, mutta sai pitää sormensa koska jätti Kingin rauhaan kun näki tämän paheksuvan “hymyn”. Oman perheen kesken Kingi on kuitenkin oikea sylikoira, aivan erilainen kuin vieraille.

Virittelyä

Öpe vehkeineen

AlteV alkoi pukea itselleen kiipeilyvaljaita ja kypärää. Minä kaivoin repusta 1980-luvulla ostamani Trangia keittolevyn, laitoin Sinolit polttimoon ja aloitin kahvin keiton. Aamukahvi oli vielä juomatta ja olin kuin nukkuneen rukous – millainen se sitten lieneekään. Viime päivinä oli unta tullut muutenkin aivan liian vähän ja kahvi oli oikeastaan välttämätön. Sillä aikaa kun Presidentti hautui pannussa olivat Öpe ja finder313 kiivenneet puuhun. OT98 ja AlteV hörppäsivät sentään kahvin seuranani ennen kiipeämistään.

Kingi seuraa Öpen kiipeämistä

 

AlteV kiipeää viimeisenä, muut istuvat jo kahvittelemassa

Kahvit maassa

Kahvin juotuani ja eväsleivät syötyäni päätin kuumentaa vielä mukana olleen glögin, sillä Trangiassa oli vielä hyvät tulet. Kuuma juoma tekisi hyvää pimenevässä, viilenevässä illassa. Aurinko hiipi taivaanrannan taakse ja kuu nousi pyöreänä, täytenä ylös siniselle taivaalle.

Kaunista

Purkissa oli nyt nimet .Minäkin olin nähnyt purkin, olihan se pudonnut kertaalleen maahan jossa olin sitonut sen oranssiin köyteen kiinni ja se oli vedetty sillä takaisin ylös puuhunMiehet alkoivat tulla alas puusta finderin relaatio 1/2 -kätköltä. AlteV laskeutui selälleen, minulle ei kyllä selvinnyt minkä ihmeen takia. Ehkä hän ajatteli nukkua yön ulkona tai halusi ihailla pilvetöntä taivasta.

AlteV laskeutui selälleen

Aina kun ensin viritellään köysiä aloittamalla heittoköyden saamisella sopivan oksan haaraan, niin lopuksi pitää köydet vielä kerätä poiskin. Tällä kertaa yksi köysistä vain jäi jumiin puuhun. Pimeä oli ennättänyt laskeutua joten otsalamput valaisivat suurta haapaa kun miehet pohtivat parasta tapaa saada köysi pois puusta. Sinne muut jäivät vielä asiaa miettimään kun lähdin AlteV:n kanssa pois. AlteV:n piti joutua yöksi töihin. Itselläni ei olisi ollut kiirettä, mutta toisaalta olimme tulleet Pölyttäjällä paikalle ja ilman sitä en pääsisi kotiin. Joten sanoimme kiitokset ja heipat ja poistuimme.

Kotona sitten loggasin kätkön ja koska olin kuullut että finder313 pitää siitä että loggauksissa lukee jotain muutakin kuin “KK” kirjoitin loggaukseni seuraavin sanoin:

“Sattaa olla, että tässä tuli käytyä tänään silmäilemässä komeaa find.. ei kun haapaa. Hirvee määrä ukkoja siinä puuhaili köysien kanssa. Lienevätkö olleet hirteen menossa vai mitä. En niistä sitten viitsinyt välittää, vaan aloin keitellä itselleni aamukahvia. Retkellähän olin tullut enkä seurustelemaan jotain ihmeellistä puuhaavien ihmisten kanssa. Kaikilla niillä keikkui kummia vehkeitä lanteilla. Mitä lie ollut killuttimia. Löysin siitä sitten hyvän kiven jonka päälle 1980 -luvulla ostamani Trangia-keittolevyn virittelin. Polttimeen Sinolia turvapullosta ja tulet. Kahvit valmistui siinä ohessa kun pidin silmällä sitä yhtä heppua joka yritti Kingi-koiraa käydä kopeloimaan. Pelkäsin jo että aikoo mun koiran varastaaa 🙂 Mutta taisi tykästyä koiraan vaan kovasti, kun myöhemmin puusta heitti sitä varten vesiastiankin alas, kiitos siitä! Mukava muovinen purkki se oli.

Kahvin jälkeen keittelin Trangialla vielä glögiä, mutta en sitä sitten sille hepulle tarjonnut kun kuulin kauhukseni että se juo glögin kylmänä. Kylmänä! Mikä barbaari.

Aurinko laski ja kuu nousi, tuli hämärää ja ilmakin viileni. Tuli aika lähteä. Miekkoset olivat kiivenneet puuhun ja tulleet alaskin. AlteV oli testannut uuden kiipeilyköydenkin, Minä olin vain keitellyt juotavaa. Unohdin kokonaan kiivetä sinne puuhun 😉 Mutta tämä lokkaus menköön siitä tällä kertaa 😀 😀

Olisi kyllä kiva joskus tavata tämänkin kätkön tekijä, on varmaan fiksu kaveri. Kiitos sille.”

 

Kytäjän kyntäjät kätköilemässä

Tiedäthän kevään tuoksun? Ei, en tarkoita huhtikuussa kaupunginpuistossa olevaa ulon hajua kun märästä nurmikosta paljastuu ihmisten oksennukset ja koirien ulosteet. Tarkoitan sitä TUOKSUA, jonka voi tuntea kun aurinkoisena kevättalven päivänä lähtee ulkoilemaan oikeaan metsään. Sään ollessa leuto, mittarin näyttäessä vain paria pakkasastetta lumi on paikoin hieman kosteaa. Aurinko valaisee ja lämmittää puiden oksia niin, että kuusen pihka ja koivun mahla alkavat elää omaa elämäänsä puun rungoissa. Nyt voit nuuhkia. Laita silmät kiinni ja kuvittele. Tuoksu on samaan aikaan pehmeän makea ja nenää ärsyttävän kirpeä. On vaikea eritellä niitä kaikkia erilaisia tuoksunosia; kosteaa sammalta, pihkaa, havun neulasia, tuore koivu, auringonpaiste.

Lähdimme aiemmin päätetylle geokätköilyretkelle – Hanikala, Öpe, AlteV ja Rissu – Hyvinkään Kytäjälle. Aikataulu tarkentui loppuviikosta niin että autot starttasivat sunnuntaina 24.2. klo 15.00 varusteineen matkaan. Parkkipaikalta pääsimme suksille puoli tuntia myöhemmin. Tarkoitus oli tehdä parin tunnin lenkki ja hakea sen aikana neljä kätköä, mutta kuten yleensäkin suunnitelmat elävät ja retkemme venähti kokonaisuudessaan kuuteen tuntiin. Saaliiksi saimme yhden löydetyn kätkön, kahta emme löytäneet ja yksi jätettiin suosiolla TIUKAN AIKATAULUN vuoksi hakematta.

Metsää Matkalla ensimmäiselle kätkölle

Heti alkuun suuntasimme siis keväiseen metsään, aurinko paistoi ja pakkasta oli pari astetta. Hanikalalla oli kevyt varustus, muilla reput / rinkka täynnä tavaroita. Vaihtohanskoja, -sukkia, villapaitaa, ruokaa, juomaa, polttopuita sekä kaikenmoisia selviytymisvälineitä – GPS-laitteita unohtamatta.  Lyhyen hiihtämisen jälkeen olimme jo Maman solisevaa kätköä tavoittelemassa.  Pientä arpomista varusteiden suhteen; suksilla vai ilman. Suhteellisen jyrkkä ojan penkka tiheähköön puustoon nousten ei houkutellut suksilla.

AlteV:n sukset ja rinkka

AlteV riisui metsäsuksensa suosiolla pois, jätti rinkan suksien viereen  ja hyppäsi reilusti hankeen lähtien tarpomaan kohti määränpäätä. Öpe päätti lopulta pitää sukset ainakin mukana. Naiset eivät suostuneet luopumaan ”kilpasuksistaan” siis perinteisistä kapeista koneladuille tarkoitetuista epäkäytännöllisistä kapineista. Vähän matkaa taaksepäin hiihtämällä löytyi muka hieman helpompi paikka siirtyä kätkölle.

Hanikala etenee suksilla

Epämääräisen rämpimisen, selällään makaamisen ja polvillaan olemisen, suksisauvan ja kameran lumesta kaivamisen jälkeen Hanikala ja Rissu pääsivät Öpen tekemälle latupohjalla. Sitä ennen he kuitenkin ylittivät solisevan puron, joka Hanikalan gepsin perusteella piti olla jossain takana mutta joka äänestä päätellen oli ihan alla. Onneksi tässä kohden lumi kantoi ja molemmat naiset säilyivät kuivina. Latua ja ääniä seuraamalla löytyi kätköilevät miehet. Toinen kuului olevan jossain lumen alla päällään, pylly pystyssä, sillä välin kun toinen turvasi tämän selustaa mahdollisilta metsän eläinten hyökkäyksiltä. Paikalla olikin runsaasti jäniksen jälkiä. Täältä saimme päivän ensimmäisen ja ainoaksi jääneen loggauksen.

Maman solisevalla kätköllä AlteV ilman suksia

Matka jatkui  kohti Maman kalliokätköä. Paikka oli todella hieno ja kuvauksellinen. Rissu nappaili kuvia luultavasti lumen kaivamista enemmän. Muu retkiseurue keskittyi täysin kaivamiseen. Kalliossa oli monia lupaavia halkeamia – täynnä lunta. Monista koloista ja onkaloista löytyi viitteitä kätköstä: irtokiviä. puunsälää ja yhdessä jopa kopisi muovisesti. Laitteistojenkin mukaan kätkön olisi pitänyt löytyä. Muovinen kopina paljastui jäiseksi kopinaksi ja lopulta päätimme luovuttaa. Aikaa ei olisi hukattavaksi. Tähän paikoin syvänkin lumen käsin kaivamiseen oli tuhlattu liikaa aikaa.

"Täällä jossain sen on oltava"Maman kalliokätköllä

Tarkoitus oli jatkaa tästä Iso-Haiskariin, mutta kelloa tutkailtuamme päätimme jättää sen kesäksi ja siirtyä suoraan Kolmperslammin saareen sijaintiin N60° 37.460 E024° 41.389. Aurinko oli jo laskemassa ja sää oli hieman viilentynyt tai se tuntui sille märissä hansikkaissa ja kosteissa vaatteissa. Rissu oli jo lainannut AltaV:tlä hanskat omiensa tilalle. Rissun omat vaihtohanskat olivat hukassa. Öpellä ja AlteV:llä oli metsäsuksien ansiosta jalassaan kunnon varrelliset kengät ja heidän nilkkansa olivat säästyneet kuivina. Hanikala ja Rissu sen sijaan harmittelivat, etteivät olleet ottaneet säärystimiä. Perinteiset hiihtomonot eivät suojaa nilkkoja lumessa kahlatessa ja siksipä heillä oli nilkat täynnä lunta, pitkät kalsarit ja sukat märkinä. Märät sukat hankasivat ikävästi jalkoja hiihtäessä. Pian sitä ei kuitenkaan ennättänyt ajatella sillä edessä oli todella iso alamäki. Arpa suosi AlteV:tä, joka laski huimaa vauhtia rinkka selässään rinnettä alas nauraen alas päästyään. Lisäksi hän varoitti mäen alla olevasta ojasta, jonka kohdalla olisi hieman hyppyriä. Öpe laski perässä reippaasti, Hanikala otti istuma-asennon suksien päälle ja laski näin. Rissu tuli umpihankea pitkin lumen hiljentäessä vauhtia sopivasti.

luontoa

Pian olimme Kolmperslammin rannassa ja suuntasimme jäälle. Kokemuksista oppineina kokeilimme jäätä ja se vaikutti melko kestävälle.  Ainakin siihen asti kunnes Öpe huomasi  jäljet, joista päättelimme hirvieläimen käyneen jäissä. Jäljet olivat jo jäätyneet umpeet ja koska hirvi painaa enemmän kuin retkikuntamme yhteensä jatkoimme turvallisin mielin matkaa. Lisäksi tämä erityisen pieni saari oli niin lähellä rantaa että koimme että voisimme vaikka kahlata sinne. Ainakin kesällä. Jäällä saaren takana oli todella hieno usva, joka leijui meitä kohden.

Kolmperslammin jäällä Kolmperslammin saari

Näin pienestä saaresta purkki löytyisi varmasti helposti ja nopeasti. Vihjeenä oli ”koivun juurella” ja koska saaressa oli vain muutama hassu koivu, niin eipä olisi kovin hankalaa. Niinpä sitten kaivamaan – taas käsin – lunta pois suurimman koivun ympäriltä. Vesiperän vedettyämme siirryimme seuraavalle koivulle ja sitä seuraavalle kunnes kaikki koivut oli tutkittu juureltaan. Purkkia ei vain löytynyt. Hanikala totesi rannan olevan sula ainakin yhdestä kohti, siitä mihin hän tökkäsi suksisauvallaan. Kappas, siinä olikin ihan kunnon ”avanto”. Ilta oli pimentynyt, otsalamput alkoivat olla tarpeen. Sää viileni yhtä matkaa pimeyden kanssa ja märät jalat alkoivat mennä Rissulla tunnottomiksi pikkuvarpaista. AlteV kärsi jäätyvistä sormista eikä muillakaan lämmin ollut. Miehet sytyttivät nuotion saadaksemme lämmintä sekä ulkoisesti että sisäisesti.

Nuotiolla

Rissu päätti vaihtaa kuivat sukat jalkaan. Se ei vain ollutkaan niin yksinkertaista. Monojen nauhat olivat kastuneet, lumeentuneet ja jäätyneet. Nuotion likellä sormilla niitä lämmittämällä nauhat lopulta aukesivat. Jalka kerrallaan eteni sukkien vaihto. Mono pois, seisomista toisella jalalla pehmeässä lumessa, litimärän sukan rullaamista pois jalasta. Paljas, märkä, kylmä jalka lämpenemään hetkeksi nuotion likelle ja sitten edelleen yhdellä jalalla seisten rullattu kuiva sukka jalkaan ja jalka monoon. Toisen jalan kohdalla tasapaino petti ja paljas jalka upposi syvälle kylmään lumeen. Lopulta Rissulla oli kuivat sukat molemmissa jaloissa ja hieman parempi olo. Juuri tuolloin soi AlteV:n puhelin. ”Joo, aiheena on paleltuma-  ja palovammat. Niitä tässä ollaan juuri hankkimassa”. Puhelu koski seuraavan viikon partiota mutta sopi tilanteeseen kuin – no vaikkapa, kuin nenä päähän.

Makkaranpaisto sujui reippaasti. Jokainen oli kylmissään. Nopsasti vielä lämmintä kahvia ja Brownie-kääretorttua jälkiruuaksi ennen tavaroiden pakkaamista.  Miehet ovat karppeja vaikka vain toinen heistä on kala, siksi tällainen vähähiilihydraattiselle sopiva leivonnainen. Rissu sen leipoi retkelle AlteV:ltä saamansa Öpen ohjeen mukaan. Ohje siihen löytyy myös tämän kertomuksen lopusta, jos joku vaikka haluaa kokeilla.

Täysikuu

Pieni nuotiomme hiipui nopeasti. Kuu nousi kuusten takaa. Saari ja lampi näyttivät todella hienoilta. Aika olisi pysähtynyt ellei olisi ollut kiire. AlteV:n olisi jouduttava yöksi töihin. Siispä sukset jalkaan ja menoksi. Rissun suksien siteet olivat kastuneet ja jäätyneet. Monot eivät tarttuneet kiinni. Puukon kanssa jäitä irrottelemaan ja sormia palelsi niin pirusti. Seuraavaksi AlteV huomasi suksiensa pohjien olevan jäätä täynnä mutta ei innostunut sitä puhdistamaan koska hän oli aivan umpijäässä, lisäksi villasukat käsissä on hankala toimia. Lisäksi oli se kiire. AlteV päätti kävellä suksilla. Nyt siis nopsasti rantaan ja tielle. Juuri kun olimme ottamassa suuntaa, Öpe huomasi GPS-laitteensa puuttuvan. Meinasi jo jättää kalliin laitteen sille tielleen, mutta Rissu loogisesti päätteli ettei laite voi olla muuta kuin saaressa ja sinne ei ole pitkästi. AlteV totesi ettei kiire ole ihan niin kiire, vaan Öpe voi käydä rauhassa hakemassa gepsinsä. Niinpä sitten Öpe yksin takaisin saareen ja kohta kuuluikin ilahtunut huikkaus että laite on löytynyt.  Näin päästiin jatkamaan matkaa. Kuu valaisi kulkureittiä ja otsalamput olivat oikeastaan tarpeettomat.  Olisi ollut tosi hienoa, ellei olisi ollut kylmä ja kiire. Näistä huolimatta nautimme paluumatkan maisemista. Päätimme kulkea hieman eri reittiä, sillä tulomatkan suuri alamäki ei houkutellut – mennessä se olisi suuri ylämäki joka verottaisi suotta vähäisiä voimiamme. Kuljimme tukkitien pohjaa joka jossain vaiheessa muuttui pikkutieksi. Yhdessä alamäessä Rissu yritti hillitä vauhtia auraamalla. Seurauksena oli monon irtoaminen suksisiteestä, suksen keikahtaminen kyljelleen ja Rissun kaatuminen suksen päälle suoraan pyrstölleen. Moni on varmaan saanut ”monon kuvan perseelle” mutta Rissullapa onkin suksen kuva ts komea mustelma vasemmassa pakarassa.

Sikalan pihan läpi kuljettuamme mietimme onko tie yleinen vai yksityistie, mutta päätimme jatkaa matkaa, olimmehan ikään kuin eksyksissä. Rissu totesi asialliseen tyyliinsä että kun ei sattunut kuin muutama gps-laite mukaan paikan määritykseen.  Pian saavuimme Kytäjän kartanolle vievälle tielle, jossa AlteV päätti kantaa suksensa. Kuu paistoi valaisten mustina kohoavat lehdettömät puut jotka reunustivat tietä. Pellolla oli sankka usva lumen yllä. Hevosaitaus oli valitettavasti tyhjä. Yksinäinen valkea hevonen olisi niin hyvin sopinut tähän aavemaiseen maisemaan.

Maman hillittömän kurvin lähellä

Maman hillittömän kurvin luona miehet riisuivat reput ja rinkat selästään ja iskivät myös sukset ja sauvat hankeen pystyyn. He lähtivät juosten tietä pitkin parkkipaikalle jossa automme olivat. Matkaa olisi pari kilometriä. Naiset saisivat tyytyä sillä aikaa tavaroiden vahtimiseen. Kello oli jo lähemmäs 20.30 kun miehet saapuivat autoilla takaisin ja pääsimme ajelemaan takaisin kotiin. Auton mittarin mukaan pakkanen oli kirinyt -13 asteeseen.

Mahtava reissu. Matka sinällään ei ollut pitkä mutta lumen määrä teki matkasta raskaan. Tämä oli niitä reissuja, jotka samaan aikaan väsyttävät fyysisesti sekä aiheuttavat fyysistä epämukavuutta ja jonkin verran myös muuta epämukavuutta. Eihän paleleminen, nälkä ja väsymys ole vain fyysistä. Toisaalta retki antaa enemmän kuin ottaa. Kunto kohoaa ja elämään tulee uusia hienoja kokemuksia. Maisemat tyynnyttävät mieltä ja yhteinen ponnistelu yhteisen asian (kätköpurkkien löytyminen) eteen luo me-henkeä.

HYVÄ ME!

 

Brownie kääretortun ohje

150g Tummaa suklaata (70%)
2rkl Kermaa
1,5 dl Sokeria vastaava määrä makeutusta
5 kananmunan keltuaista
5 Kananmunan valkuaista
50g manteli- tai pähkinärouhetta tai puolet molempia.
ripaus suolaa

Täytteeksi 3 dl kuohukermaa.

Kuumenna uuni 175 asteiseksi. Levitä uunipellille leivinpaperi ja voitele se.

Sulata suklaa ja sekoita joukkoon kerma. Anna seoksen jäähtyä hieman.

Vatkaa keltuaiset ja makeutusjauhetta muutama minuutti. Lisää mukaan jäähtynyt suklaa ja manteli- tai pähkinärouhe.

Vatkaa valkuaiset ja ripaus suolaa kovaksi vaahdoksi. Kääntele varovasti keltuaisseoksen joukkoon.

Levitä taikina pellille tasaiseksi kerrokseksi.

Paista uunissa noin 25 minuuttia. Anna jäähtyä hieman ja peitä sitten levy leivinpaperilla ja puhtaalla kostealla liinalla. Jätä levy jäähtymään.

Kumoa levy toiselle leivinpaperille ja irrota paistamisessa käytetty leivinpaperi pohjasta. Vatkaa kerma vaahdoksi, levitä levylle ja rullaa koko komeus leivin paperin avulla kääretortuksi.

(kahdeksan annosta; Yhdessä annoksessa: Hiilihydraatteja 8,7g, Proteiinia 8,3g, Rasvaa 28,8g, Kcal 332.)

(Ohje; readme.fi, karpin keittokirja, Luotonen & karppaus.info s.296 😉 )