Pyöräillen Ahvenanmaalla

SUUNNITTELU

Jo elokuussa 2015 aloin suunnittelemaan pyöräilymatkaa Ahvenanmaalle. Kerroin innostuksestani facebookissa ja ystävämme Öpe ilmoitti heti halukkuutensa lähteä mukaan. Sanoin, etten vielä tiedä ketä reissuun lähtisi, matka on vasta ajatuksen asteella. Laitoin perheemme sisäiseen ryhmään kirjoituksen asiasta ja kysymyksen, ketä kiinnostaisi lähteä. Vävy oli suunnitellut pyörämatkaa Ahvenanmaalle myös, mutta meidän ajatuksemme matkasta olivat niin kaukana toisistaan, että totesimme heti käyvämme siellä eri porukoissa. Minä halusin mennä ajan kanssa, kierrellä, katsella ja ihmetellä. Vävy ajatteli polkaista ympäri sunnilleen yksillä silmillä ja ainakin yksillä vaatteilla ilman ylimääräistä painolastia. Syödä voisi vastaantulevissa ruokapaikoissa. Ehkä voisimme ryhmässä kuitenkin jakaa ajatuksia ja saada vinkkejä toistemme matkoja ajatellen?

AlteV ilmaisi myös kiinnostuksensa, mutta kuten tavallista hän ei tiennyt vielä seuraavasta kesästä mitään: miten sattuisi teatteriharjoitukset ja -esitykset, partioleiri jne. Hänen laskelmiensa mukaan paras aika olisi kuitenkin heinäkuussa, silloin ei pitäisi olla enää teatteria ja tuskin olisi häntä koskevaa partiotakaan sillä hän ei kertomansa mukaan ollut menossa suurleirille.

Talven aikana tutkailin nettiä ja tein suunnitelmia. Kyselin kavereilta ja tuttavilta. Jokainen Ahvenanmaalla pyöräillyt kehottti pitämään päivämatkat lyhyinä ja viikon reissussa pitämään 1-2 lepopäivää. Yksi tuttava ehdotti matkailupakettia: Ahvenanmaalla järjestävät retkiä, joille voi vuokrata pyörän, poljet vaikkapa 10 km, ruoka tulee valmiina perille ja sitten vain pyörä autokyytiin ja takaisin majapaikkaan . Olin tyrmistynyt: mikä pyöräreissu sellainen on, ei ainakaan minulle tarkoitettu.

Otin selvää asioista geokätköilyyn liittyen: Åland runt -multi olisi mielenkiintoinen ja esittelisi Ahvenanmaan eri maakuntia, mutta sopisiko se suunnitelmiimme. Kysäisin tähän vinkkiä geokätköilysivustolla. Sainkin heti kätkön omistajalta viestin, jossa hän kertoi miten päin reitti kiertää – se sopisi suunnitelmiimme. Lisäksi hän antoi vinkin toisesta multistaan nimeltään Fantastic Four. Hän kehotti hakemaan sen menomatkalla, koska olimme liikkeellä polkupyörillä. Mikäli tulisi jotain kysyttävää hänelle voisi vaikka soittaakin. Kiitin vihjeistä.

Jokamiehen oikeudet Ahvenanmaalla ovat rajoitetummat kuin manner-suomessa: telttailu muualla kuin leirintäalueella ei pääsääntöisesti ole sallittua. Pakottavassa tilanteessa voi yhden teltan pystyttää kunhan ei ole häiriöksi eikä liian lähellä pihapiiriä. Ymmärrän matkailullisen syyn: matkailu tuottaa rahaa, jokainen telttapaikka leirintäalueella on tuloa Ahvenanmaalle. Retkeilijän näkökulmasta en ymmärrä. Kunnon retkeilijä ei tuhoa luontoa eikä jätä jälkiä. Asia herätti vielä enemmän kummastusta AlteV:ssä ja etenkin Öpessä, jolle jouduin sanomaan, etten ole säätänyt lakeja Ahvenanmaalle.

Kahdesti kevään aikana kokoonnuimme suunnnittelemaan. Lähdössä olimme vain minä ja AlteV sekä edelleen mukaan innokkaana lähtevä Öpe. Mietimme reitin, päivämatkat, varustukset ja ruokailuun liittyen käytännöt.  Sovimme ajankohdan AlteV:lle sopivan ajan mukaan: keskiviikkoillan lähdöllä ja seuraavan keskiviikkoillan myöhäisellä paluulähdöllä ennättäisimme saada seitsemän kokonaista päivää perillä. Kolmannen eli viimeisen suunnittelukerran piti olla viikkoa ennen matkaa, jolloin varaisimme laivamatkat ja sopisimme kuka ottaa mukaan mitäkin, kuka käy kaupassa jne.

Mutta jo sitä ennen selvisi etteivätAlteV:n toivomat vapaapäivät loman jälkeen toteudu vaan hänen pitää olla jo maanantaina töissä. Reissu lyhenisi siis keskiviikkoillasta sunnuntai-iltaan. Kun matkoja piti varata selvisi, ettei AlteV ennätä lähteä ennen kuin tostain iltalähdöllä. Taas yksi päivä pois. Mies perusteli, että on vaikea saada asioista järjestymään ja ettei ole  hänen vikansa että työvuorotoiveetkaan eivät menneet läpi. Tokaisin, että niin tässä on muutkin järjestelleet asioitaan: eläintenhoitoa ja lastenhoitoa. Öpe oli sopinut reissun mukaan omat asiansa ja itse olin varannut viikoksi eläinten hoidon. Vaikka hoitajana oli perheenjäsen, olin tämän hänelle kuitenkin maksulliseksi kotityöksi antanut ja hän varmasti odotti “palkkaansa” koko viikolta. Lisäksi hänkin oli kesän suunnitelmansa tehnyt tämän asian huomioiden. Oli vähällä, ettei koko reissu kariutunut tähän. Minua raivostutti niin, että kyyneleet kihosivat silmiin. Keräsin läppärini ja karttani ja läksin. Illemmalla Öpe vielä ehdott,i että ellei AlteV pääse lähtemään niin voidaanhan me lähteä kaksinkin. Sanoin, että ajatukseni oli alunperin nimenomaan AlteV:n kanssa matkustaminen ja että olin tosi harmissani. Sitä paitsi olin ollut niin innoissani matkasta, tieto tulevasta matkasta oli ollut henkireikäni rankan talven ajan. Lupasin palata asiaan.

Seuraavana päivänä päädyimme siihen, että lähdemme kolmisin: torstai-illasta sunnuntai-iltaan. “Kostoksi” laitoin AlteV:n varaamaan matkaliput, yleensä minä olen se, joka hoitaa käytännön asiat. AlteV kertoi minulle, että Helsingistä ei enää päässyt Ahvenanmaalle: laiva oli täysi. Turusta pääsisi joko aamulla tai myöhään illalla. Iltalähtö veisi Långnäsiin. Koska meidän pitäisi mennä autolla Turkuun pyörien kanssa, meidän pitäisi myös palata Turkuun. Laiva Maarianhaminasta lähtisi jo kello 14.25 sunnuntaina. Laskin, että perillä jäisi 60 h pyöräilyyn ja muuhun. Harmittavan vähän. Päätimme silti lähteä. Pienten teknisten ongelmien jälkeen AlteV sai varattua matkat (“mihin se sivu katosi”, “mun etukortti on jossain… täytyy etsiä”, “pitääks tää tosiaan maksaa nyt?”, “no nyt tää kone sammu”). Hintaa pyörineen tuli edestakaisin matkalle 60 € / hlö kansipaikoin.

MATKALLA

Torstai

Torstaina hyvissä ajoin lähdimme ajamaan kohti Turkua, jossa noukimme acrin mukaan heittämään meidät satamaan. Auto jäisi hänelle säilytykseen. Hän kysyi autottomana vaan ei kortittomana, saisiko käyttää autoa työmatkaan. Toki, Kunhan muistaisi tulla hakemaan meidät sunnuntai-iltana satamasta. Ennen satamaan menoa kävimme nelisin syömässä eräässä pitseriassa, sillä minä ja AlteV emme olleet syöneet koko päivänä ja acrikin oli tullut juuri töistä.

Laiva Turusta lähti klo 20.55 kohti Långnäsiä. Matka oli alkanut. Nyt saatoin hengähtää. Menimme laivan kannelle ihailemaan kaunista iltaa. Öpe ja  AlteV menivät hakemaan meille jotain juotavaa ja tulivat kuohuviinien kera takaisin. Olin tyrmistynyt. Fresitaa. Käynyttä mansikkamehua määritelmäni mukaisesti. Öpe oli suositellut ja AlteV oli ostanut suosituksen mukaisesti, vaikka tietääkin makuni: mahdollisimman kuivaa ja pelkistettyä. Kerroin heille aiemman ja ainoan kokemukseni Fresitasta. Nuori nainen oli suositellut sitä vuosia sitten ja olin ostanut sitä sellaisen normaalin pullon – nyt edessäni oli sellainen 20 cl minipullo, joka mahtuisi kokonaan lasiin – ja kuljettanut sen käsilaukussa kaupasta hotellihuoneeseen, jossa se piti avata. Ehkä, siis mahdollisesti ehkä pullo oli käsilaukussa hölskynyt ja kun sen avasin tuo käsilaukkulämmin juoma kuohui suurimmaksi osaksi hotellihuoneen parketille. Hätäpäissäni olin tuolloin ottanut ensimmäisen riittävän imukykyisen välineen eli valkean pyyhkeen kylpyhuoneesta. Tämä oli värjäytynyt vaaleanpunaiseksi eikä lähtenyt huuhtelemalla puhtaaksi. Lisäksi juoma maistui aivan käymään päässeelle mansikkamehulle. Sen jälkeen en ollut Fresitaa juonut. Huomasin että AlteV ja Öpe olivat hieman pettyneitä kun juomavalinta ei saanut minulta aplodeja. Maistettuani totesinkin heille, että juoma oli kylmänä parempaa, ei niin pahaa kuin ensimmäinen kokemukseni oli antanut minun uskoa. Joka tapauksessa nostimme maljaan Ahvenanmaan matkalle.

Auringonlasku laivan kannelta nähtynä

Auringonlasku laivan kannelta nähtynä

Joutessamma läiskimme korttia pöytään.

Joutessamme läiskimme korttia pöytään.

Illan pimennyttyä yksi menimme sisälle istumaan ja juomaan kupilliset lämmintä: tee, kahvi ja kaakao. Ohessa pelasimme korttia.

Perjantai

Perillä Långnäsissä olimme perjantaina klo 01.05. Ennen kuin olimme päässeet pyörinemme satama-alueelta pois oli Viking Linen Grace jo jatkanut matkaansa. Taivaalta tihuutti ohuesti vettä. Kysäisin onko sataman lähellä kätköjä ja olihan siellä. Otimme ensimmäisen geokätkön. Ai, miksi kysäisin? Koska oma gps-laitteeni irtisanoi itsensä juuri ennen matkaa. Yritin ladata siihen Ahvenanmaan geokätköt, mutta en onnistunut kummallakaan tietokoneellani, vaikka ajoin kaikki päivityksetkin. AlteV yritti vielä omalla koneellaan juuri ennen lähtöä mutta ei onnistunut yhtään paremmin. Laite ei suostunut vastaanottamaan yhtään tiedostoa. RIKKI. Oli tyydyttävä siihen että AlteV ja Öpe käyttäisivät gepsejään. Puhelimella kätköily oli tällä reissulla pois suljettu mahdollisuus. Gps-paikannuksen päällä pitäminen puhelimessa vie niin paljon virtaa, että puhelin olisi tyhjä nopeasti. Olin laittanut puhelimesta kaiken mobiilidatan pois akun säästämiseksi. Öpellä ja AlteV:llä oli puhelimiensa vuoksi varavirtalähteet mukana, mutta minä ajattelin mennä omalla tavallani. Jos jollain olisi tärkeää asiaa hän voisi soittaa tai laittaa tekstiviestin.

Matka jatkui pimeää, märkää asfalttia pitkin kohti Maarianhaminaa, päivän kohteemme olisi Kastelholm. Långnäsistä Kastelholmiin olisi matkaa 45 km. Talvella tehdyn suunnitelman mukaan päivämatkamme olisivat olleet 30-45 km. Olimme varautuneet pieniin poikkeamiin reitiltä geokätköjen vuoksi, näin ollen päivämatkan todellinen pituus saattaisi olla jopa 50 km. Olimme halunneet jättää aikaa valokuvaamiselle, nähtävyyksiin tutustumiselle, ruokailuihin ja lepoon.

Märkä, musta asfaltti imi kaiken valon joka tuli otsalampustani. Harmittelin ääneen, etten ollut ottanut sitä parempaa otsalamppuani mukaan. Öpe mainosti omaansa, Fenix HP30 otsalamppuaan, joka toden totta valaisi hyvin ollessaan säädettynä kirkkaimmalle teholleen. Minulle sellainen olisi liian kallis sijoitus. Minulla ei olisi varaa maksaa toista sataa euroa otsalampusta. Öpe oli viime kesän partioleirillä Hangossa pudottanut yhden sellaisen mereen. Hän unohti sen otsalleen sukeltaessaan veneen kannelta AlteV:n kanssa saarikätköä hakemaan uiden. Siitä olen kirjoittanutkin jo aiemmin.

Koska en nähnyt paljoakaan, jättäydyin viimeiseksi polkemaan, näin voisin seurata toisten valoa ja pysyä tiellä. Oma valoni riittäisi ilmaisemaan sijaintini muille tiellä mahdollisesti liikkuville. “Savua? Ei. Hmmm… tää tunkkainen tuoksu. Hei täällä on viljapelto!” huusin edellä polkeville. Molemmat käänsivät päitään ja AlteV totesi oikealle puolellamme olevan viljanpellon. Hajuaistini ainakin vielä toimi. Poljettuamme seitsemisen kilometriä tuli levähdysalue, jolla oli geokätkö. Olimme Lumparlandin ja Lemlandin rajalla. Aloimme olla jo väsyneitäkin, sillä jokainen oli noussut edellisenä aamuna varhain ja nukkunut edellisenä yönä liian vähän koska oli pakkaillut tavaroitaan. Kysäisin olisiko tässä sopiva yöpymispaikka. Lähellä ei näkynyt taloja. Päätimme jäädä siihen. Kävimme tutkailemassa metsää ja raahasimme pyörät sinne pois tieltä. AlteV ja Öpe alkoivat viritellä hammockejaan puuhun kun minä vielä etsin meille iltapalaa tarakkalaukustani. Yhtä-äkkiä Öpe juoksi kiroillen pitkin metsää. Mitä ihmettä tapahtui? Ampiainen kiusasi häntä ja toinen kiusaa AlteV:tä. Kysyin olivatko he astuneet maa-ampiaispesään. He irrottivat jo majoituksiaan ja lähtivät etsimään uutta paikkaa. Menin varovasti tutkailemaan edellistä. Maassa oli runsaasti ampiaisia. Kyllä, he olivat astuneet pesän päälle. Siirryin pois, en halunnut pistosta. Öpe sai yhden piston, mutta tuntui selviävän hengissä. Lopulta minäkin pääsin virittämään omaa hammockiani. Minulla on exclusive-malli: hyttysverkollinen. Oikeastaan se ei ole omani. Se on tolpan, poikani. Hän antoi sen minulle lainaksi vannotettuaan pyhästi etten likaa tai riko sitä. Lupasin. Oma riippumattoni on perinteinen, sellainen painava. Nyt mukana oleviin majoitteisiin päädyimme niiden keveyden ja helppouden vuoksi. Yksi hammock painaa noin 600 g, sillä ne on valmistettu lujasta laskuvarjokankaasta. Kolme hammockia painaa siis vähemmän kuin meidän porukasta löytyvä kevein nejän hengen teltta jonka paino on 5,1 kg varusteineen. Lisäksi hammockin saa laitettua sinne missä on kaksi puuta. Käärmeistä, kivistä, kävyistä, epätasaisesta maastosta ei ole huolta. Meillä oli mukana lisäksi makuupussit, oma kesämakuupussini painaa vain 550 g. Näin ollen majoittumiseen tarvittavat välineet mahtuvat hyvin tarakkalaukkuun kaiken muun joukkoon.

Koska AlteV ja Öpe olivat jo omansa saaneet puihin kiinni niin he tulivat ystävällisesti auttamaan minua laittaen majoitteeni itselleen sopivalle korkeudelle. Totesin, että miehet laittoivat hammockin liian korkealle, en pääse sinne koska olen lyhyt ihminen. Sain Öpeltä luennon siitä, miten narut kuitenkin joustavat ja jos hammockin laittaa liian alas niin perse viistää aamulla maata ja paljon muita hyviä perusteluja miksi hammock on nyt oikealla korkeudella, “Otat siitä laidasta kiinni ja ponnistat”. Ensin meinasin sanoa, etten ole mikään korkeushyppääjä, mutta sitten totesin, että noiden kanssa lienee turha väitellä. Hyppäsin siis ylös ja taaksepäin sillä seurauksella että hammockini heitti ympäri. Nyt katselin maailmaa toisesta näkökulmasta. Kummasti molemmat riensivät auttamaan. Nauroin hervottomasti, kunnes kuulin mitä oli tapahtunut. Koska verkko oli kiinni ylänarussa oli keikahdukseni saanut kiinnikkeet repeytymään ja verkossa oli nyt kaksi repeämää. Mä olin luvannut olla rikkomatta! “Sanot että se meni rikki kun pesit sen” , “Sano että peura hyppäsi siihen päälle” ehdottelivat miehet kilvan. Totesin, että on kerrottava totuus ja ostettava tolpalle uusi hammock. Voisin pitää rikkonaisen itselläni, toki korjaisin sen reissussa heti valoisalla, jottei hyttyset häiritse. Nyt vain aamuun saakka hakaneulat pitämään kiinnikkeet paikallaan. Laskimme majoitetta 15 cm alaspäin ja kappas, homma toimi kuin omassa riippumatossani. Ei mitään vaikeutta. Eikä perse viistänyt missään vaiheessa maata, ei ollut lähelläkään. Ehkä miesten on vain vaikea ymmärtää että joku voi olla lyhyt ja lyhyt ihminen on usein myös pitkää kevyempi! Kello oli kolme kun pääsimme nukkumaan,

Nukahdin heti. Heräsin pian kylmään. Kesämakuupussi ei ollut minulle riittävä, vaikka se olikin untuvatäytteinen. Seuraavaksi yöksi pitäisi laittaa enemmän vaatetta, nyt en jaksaisi lähteä pyörälle saakka hakemaan lisävaatetusta. AlteV kuorsasi tasaisesti. Yritin kylmästä huolimatta nukkua. Neljän maissa alkoi valkenemaan, tulisi kaunis päivä. Auto pysähtyi levähdysalueelle. Suomalaisia kätköilijöitä: nainen ja kaksi miestä. Kuulosti kuin olisi ollut vaikea löytää kätköä. Sitten auto jatkoi matkaa. Viiden pintaan lensi joku hirvittävän suuri lintu suoraan ylitseni “Voi vit.. miten iso lintu” pääsi suustani. “Niin oli” totesi Öpe. Hänkään ei ollut nukkunut. Tosin hän ei vain ollut saanut unta kun minä taas olin nukahdellut ja heräillyt paleluun. AlteV heräsi “Mikä siellä on?”. Ennen seitsemää olimme jo keittäneet aamupuuron ja kahvit ja syöneet aamupalan. Totesimme kaikki yhdestä suusta että sellaista tapahtuu todella harvoin ellei ole pakko, kukaan meistä ei ole aamuihmisiä. Päätimme jatkaa matkaa, Kastelholmiin olisi matkaa noin 38 km, vähän enemmän jos poikkeaisimme reitiltä ottamaan jonkun kätkön.

Jälkiruoka. Tilkka Beehive Honeyta kuksan pohjalla.

Trangiaan tulet että saadaan aamupuurot ja -kahvit.

DSC_0069

Jälkiruoka. Tilkka Beehive Honeyta kuksan pohjalla.

Aurinko paistoi heti aamusta lämpimästi. Erään kahvilan nurkilta otimme yhden kätkön. Kahvila oli vielä suljettu. Jatkoimme polkemista. Ajatuksena oli pitää lounastauko Lemströmin kanavalla. Sitä ennen kuitenkin ehtisimme käydä ottamassa Fantastic Four -multin. Kätkön alkupiste oli yhdellä neljästä tuulimyllystä korkealla mäellä. Sinne vei hiekkatie. Matkalla huomasin pellolla kaksi kurkea. Pysähdyin kuvaamaan niitä, mutta ne olivat liian kaukana saadakseni kunnollisia kuvia. Ensimmäiselle tuulimyllylle päästyämme jouduimme etsimään purkkia tovin, meinasimme jo jättää homman sikseen kun purkki löytyi. Kätkön vaikeusaste ei sinällään ollut paha, mutta ruotsiksi annetut tehtävät hämäsivät, meistä kukaan ei ollut kouluaikoina pitänyt tärkeänä opetella ruotsia. Se kostautui nyt, jokainen sana tehtävässä oli tärkeä ymmärtää oikein, lisäksi tarvittiin laskutaitoa. Lopulta saimme seuraavat koordinaatit. Pyörimme jokaisella tuulimyllyllä ratkomassa loppupisteen koordinaatteja. Tuulimyllyt jauhoivat sähköä pitäen melkoista meteliä: huminaa ja pauketta. Lopulta saimme laskettua omasta mielestämme oikeat koordinaatit, tosin meillä oli toinenkin vaihtoehto loppupisteelle. Lokien perusteella kuitenkin päättelimme ensimmäisen olevan oikean. Asiaa tuki kätköntekijän maininta talvella viestissään minulle, että kätkö kannattaa ottaa Lumparlandiin mennessä, joutuisimme nyt nimittäin palaamaan takaisin päin.

DSC_0101

Nejältä tuulimyllyltä oli komeat maisemat. AlteV ja Öpe jyrkänteen reunalla.

DSC_0110

Tuulimylly. On se iso.

Ennen paluuta kolmostielle voisimme ajaa hiekkatietä vielä vähän eteenpäin. Siellä olisi nimittäin Lemböten merenkulkijakappelin rauniot. Halusin nähdä ne, eikä miehilläkään ollut mitään sitä vastaan. Jo menomatkalla kappelille totesin, että takalisto voisi olla seuraavana päivänä kipeä, niin hirveää nimismiehen kiharaa hiekkatie oli. Loppumatka oli aivan pientä tietä, jonne autoilla ei olisi asiaa, siellä oli mukavampi ajella. Kappelin lähellä oli geokätkökin joten siitä sitten nimet lokiin. Purkki oli tavallinen mutta kappelin rauniot tekivät meihin kaikkiin vaikutuksen. Paikalla olleesta kyltistä saatoimme lukea, että kappeli oli pystytetty keskiajalla 1200-luvulla, jolloin Lemböle oli tärkeä pysähdyspaikka Tanskan ja Baltian välisellä purjehdusreitillä. 1500-luvulla suurempien purjelaivojen myötä paikan merkitys väheni lepopaikkana, jossa saattoi rukoilla ja uhrata onnellisen matkan hyväksi. Kustaa Vaasa takavarikoi kappelille kuuluneen kullatun maljan vuonna 1546, eikä sen jälkeen kappelista löydy mainintoja. Kappelissa on metrin paksuisten harmaakivestä muurattujen seinien sisäpuolella vain yksi 7 x 3,5 m kokoinen huone. Kappelin aluetta kiertää kivimuuri. Kappelin rauniot restauroitiin 1892 ja nykyisin siellä järjestetään jumalanpalveluksia mm kesäisin.

DSC_0130

Lemböten kappeli sisältä

DSC_0137

Viikinkivene

DSC_0138

Sulka

Laskeuduimme mäeltä vielä tien yli meren rantaan, “Västerhamniin”. Siellä oli vanha viikinkivene ja metsässä yksi kätkö lisää. Rannassa oli puinen pöytä ja penkit ja sillä aikaa kun miehet painuivat etsimään kätköä, minä oikaisin penkille auringon paisteeseen kuuntelemaan silmät kiinni meren kohinaa. Ympäristön kallioilla oli mielenkiintoinen vaikutus. Tuntui nimittäin että meri pauhaisi joka puolella. Aivan kuin olisin ollut lautalla keskellä merta. Mietiskelyhetkeni katkesi Öpen huudahdukseen “Rissu tuu kattoon minkä linnun tää on? Mä en ole ikinä nähnyt näin isoa sulkaa” Pyysin tuomaan sulan nähtäväksi. Mittasimme sulan, sen pituus oli 54 cm. Päättelimme sen olevan merilokista peräisin. (EDIT. 27.7. Geokätköilevä lintubongari Pietu kertoi sulan olevan peräisin merikotkasta. Mahdollisesti aamulla näkemäni valtavan suuri lintu oli myös merkikotka.)

Kello kuitenkin kulki ja oli jatkettava matkaa. Seuraavaksi Fantastic Fourin loppupisteelle. Se veisi jonkin matkaa takaisin päin. Kolmostiellä minulle iski väsymys. Tuntui, etten jaksa polkea enää yhtään. Yöllinen valvominen kostautui. Lisäksi minulla on huono peruskunto ja harjoittelu matkaa varten oli jäänyt muiden kiireiden jalkoihin. Öpe viiletti jo kaukana edellä ja AlteV:kin tuntui jaksavan hyvin. Totesin tämän ääneen, AlteV kysyi haluanko jäädä seuraavaan risteykseen lepäämään ja odottamaan kun he ajavat kätkölle ja takaisin. En halunnut, halusin tulla tietenkin kätkölle mukaan. Onneksi risteyksen jälkeen oli pitkä alamäki ja taas uusi risteys jossa oli viitta uimarannalle. Hekumoin jo pääsemisestä uimaan, sillä päivä oli lämmin ja olisi kiva päästä vilvottelemaan. Mutta kätkölle kääntyi vielä yksi tie ja uimaranta olisi toisessa suunnassa. Lopulta olimme perillä. Jätimme pyörät tien varteen ja lähdimme kallioiseen maastoon kiipeämään. Koordinaateissa täsmälleen oli kuusi, mutta ei kätköä.Etsimme ja etsimme, mutta emme löytäneet. Tästä tuli DNF. Olisikohan ne sitten kuitenkin ne toiset koordinaatit? Sinne emme enää lähtisi, olimme jo ajaneet parikymmentä kilometriä ylimääräistä kätkön ja kappelin raunioiden vuoksi. Autolla on niin tottunut ettei viiden tai kymmenen kilometrin lenkki ole matka eikä mikään, äkkiäkös sitä. Pyöräillessä se alkaa jossain vaiheessa tuntua. Nyt olisi aika ajaa suorinta tietä Lemströmin kanavalle.

Lopulta saimme “Kolmostie tutuksi”-projektimme päätökseen sahattuamme sitä edestakaisin. Saavuimme kanavalle klo 13.45 ottaen ensin siellä olleen geokätkön. Katsottuamme sillan avaamisen kaivoimme AlteV:n trangian esiin, jotta saisimme valmistettua mukana olleet kasvissosekeitot. Lisäksi söimme leipää, homejuustoa, meetvurstia ja jälkiruuaksi keitimme kahvit. Kahvin seuraksi haimme läheiseltä jäätelökioskilta isot jäätelötötteröt.

Ennen lähtöä olimme pohtineet parasta ratkaisua ruokailujen suhteen. Olimme päätyneet AlteV:n kaasukäyttöiseen trangiaan. Se olisi helpoin ja turvallisin maastossa. Vaihtoehtona olisi ollut joko minun tai Öpen polttonestekäyttöiset trangiat. Polttoneste pitäisi olla mukana riittävän isossa turvapullossa jotta riittää koko matkalle. On mahdollista että nestettä pitää lisätä kesken kaiken jotta ruuan saa valmiiksi tai sitä jää jäljelle ja se pitäisi polttaa loppuun ennen kuin trangiaa voi edes jäähdytellä. Lisäksi maastopaloriski on Marinolia tai Sinolia käytettässä hieman suurempi kuin kaasukeittimellä.

Ruokien suhteen teimme niin, että mukaan otettaisiin mahdollisimman helppoa ja kevyttä ruokaa. Pakkaukset mieluusti pieneen tilaan meneviä ja roskat helposti pois kuljetettavia. Minulla on kokemusta aiemmista reissuista ilman jääkaappia kesällä. Olin siis pakastanut mukaan kaksi pakettia makkaraa ja ostanut kolme pakettia valmista pakastekasvissosekeittoa. Nämä pitäisivät pienessä pehmeässä kylmälaukussa muutkin kylmätarvikket (kahvikerman, voin, juustot, meetvurstin) kylmänä kun kylmälaukkua ei pidettäisi auki tarpeettomasti. Kahvi oli pikakahvia pakattuna riittävä määrä Minigrip-pussiin, samoin sokeria. Lisäksi oli mukana teepusseja ja näkkileipää. Vähän keksejäkin olin pakannut meille mukaan. Ennen reissua oli puhe, että jokainen voi ottaa vielä omia eväitä ja matkanaposteltavia. Minä olin pakannut itselleni mukaan rusinoita ja viikunoita, sekä salamimakkaratankoja.  Miehillä oli toisentyyppiset eväät: karkkia ja sipsiä. Öpe ennätti tarjota  minulle matkan aikana moneen kertaan sipsejä ja minä kieltäydyin yhtä monta kertaa koska en oikeasti pidä niistä. Tästä tuli lopulta jo vitsi.

DSC_0162

Lemströmin kanava.

DSC_0336

Pysähtyessämme Mattsson’silla Öpe jälleen kerran tarjosi sipsejä. “Kiitos ei!”

Ruokaa laitettaessa AlteV:n pyörä kaatui.Ensin mies ajatteli sen olleen liian pehmeällä alustalla ja painavan lastin auttaneen kaatumista. Sitten hän huomasi pyörän jalan kiinnikkeen menneen rikki. Sitä ei voinut enää korjata. Minun eikä Öpen pyörän korjausvälineistä löytynyt sopivaa välinettä sen irrottamiseksikaan, joten AlteV käytti raakaa voimaa ja kiskaisi löysänä roikkuvan jalan pois, onhan hän toiselta nimeltään väkivaltonen. Jouset vain lentelivät. Keräsimme pyöränjalan osat roskiin ja matka jatkuisi niin, että pyöränjalkana olisi joku sopiva noja; puu tai seinä.

Kanavalla pääsimme hoitamaan myös päivittäisen hygienian. Hampaat toki pystyi pesemään vaikka metsässä,  mutta vähäisiä juomavesivaroja ei voinut käyttää esim. kainaloiden pesuun. Toki meillä oli mukana kosteuspyyhkeitä, mutta ne eivät mielestäni korvaa vesipesua. Näin naisihmisenä olen tottunut tekemään edes ns. pikkupesut vedellä huonoissakin mökkiolosuhteissa. Pyöräilyreissulla olin ajatellut hyödyntää matkalle sattuvia kahviloita ja muita paikkoja joissa olisi siisti wc. Miesten kannalta harmillista ettei miesten vessoissa ole bideesuihkuja, tuskin miehetkään pahastuisivat sen käyttömahdollisuudesta. Joka tapauksessa olin kuin uudesti syntynyt. Olin päässyt pesuille, sain ruokaa ja lepoa kauniissa ympäristössä aurinkoisessa ja lämpimässä kesäsäässä. Katselimme kanavassa kulkevia moottori- ja purjeveneitä. Kanavan silta avataan kerran tunnissa yli 3.3 m korkeita veneitä varten. Olimme kanavalla noin 2,5 h sillä silta avattiin kolmannen kerran juuri kun läksimme jatkamaan matkaa. Kysyessäni kelloa, AlteV vastasi sen olevan neljä. Luulin sen olevan paljon enemmän. Toisaalta olin lomalla eikä kellonajalla olisi niin väliä.

Önningbyn risteyksessä käännyimme kohden Jomalaa. Seuraava pysähdyspaikkamme olisi Jomalan Jettbölen kivikautinen asuinpaikka, siellä olisi kätkökin. Matkalla ohitimme useita lammastiloja ja itse asiassa Kivikautisesta asuinpaikasta kertova kylttikin oli lammasaitauksessa. Sinne johti kuitenkin rappuset yli aidan. Infotaulu oli aitauksen ulkopuolella kuten kätkökin. Paikalla kasvoi runsaasti nokkosia ja Öpe kieltäytyi hakemasta kätköä. AlteV haki sen saaden ohjeita koska näimme kätkön hyvin kauempaa. Myöskään aitauksen sisäpuolelle ei Öpe halunnut nokkosten takia. Minä tarjouduin tekemään tietä tallaten nokkoset sivuun huolimatta sortseista ja sandaaleista joilla olin liikenteessä. Sain vain yhden nokkosen polttaman ja yhden punkin tässä touhussa. Punkin heitin pois jo ennen sen kiinnittymistä ihoon. Tämä ei ollut matkan ainoa punkki jonka löysin itsestäni. Ainoa kiinnittynyt punkki löytyi kotiin palattuamme mennessäni suihkuun. Öpestä AlteV poisti tulomatkalla laivasssa kaksi punkkia käsivarresta, mutta AlteV säästyi punkkien kiinnittymiseltä ilmeisen hyvän punkkitarkastuksensa vuoksi.

Mutta itse kivikautiseen asuinpaikkaan mennäkseni. Infotaulu kertoi sen olevan Ahvenanmaan merkittävin kuoppakeraaminen asuinpaikka  jonka vanhin asutusvaihe ajoittuu noin 5000 vuoden taakse. Huomiota herättävät poikkeuksellisen hyvin säilynyt luuaineisto ja lukuisat savi-idolit, joiden kappaleita on löytynyt noin 50. Idolien kuviointi esittänee vaatetusta tai ihon koristelua. Vastaavanlaisia idoleita ei tunneta muissa nuorakeraamisissa kulttuureissa, ja onkin esitetty, että tämä tapa periytyisi kampakeraamisesta kulttuurista. Jettbölen asuinpaikan luuaineisto on poikkeuksellista, sillä sieltä on löytynyt runsaasti miesten, naisten ja lasten luita, joissa on selviä leikkaamisjälkiä. Nämä jäljet on yhdistetty jopa kannibalismiin eli ihmissyöntiin, mutta myös muita arvioita on esitetty. Alueelta on löytynyt 160 cm:n miehen luuranko. Vainaja on haudattu kyljelleen polvet koukussa, minkä vuoksi se on yhdistetty vasarakirveskulttuuriin, vaikka hauta-antimia ei hautakuopasta ole löytynyt. Se on Suomen ainoa säilynyt kivikautinen luuranko. Olimme siis todella merkityksellisessä paikassa, keskellä ei mitään. Aurinko paistoi lämpimästi, aika oli seisahtunut. Aitauksessa kasvoi pitkää heinää ja tasaisen maan jälkeen kohosi rinne. Voin hyvin kuvitella nuo esi-isämme paikalle päivittäisiin askareisiinsa. Oli aika jättää menneisyys taakse ja suunnata tulevaan.

DSC_0176

Jomalan Jettbölen kivikautinen asuinpaikka.

Jomalbyn kautta Gölbyhyn. Maisemat olivat kauniita ja mieli lepäsi, tosin taukoa olisin jo kaivannut. Onneksemme Gölbyssa tuli vastaan kahvila, aivan keskellä ei mitään. Siellä oli kahvilan lisäksi tarjolla majoitusta ja myynnissä kaikenlaista ihanaa tuliasta, joita ei pyöräretkeilijä voisi kuitenkaan ostaa rikkoutumisvaaran vuoksi. Pohdimme juuri kumpi tekee ostoksemme, minä vai AlteV, siis kumpi puhuisi sujuvammin ruotsia kun myyjätär kysyi suomeksi mitä saisi olla. Olin saanut lähipiiristä paljon Ahvenanmaalla aikaa viettäneiltä ennalta väärää informaatiota: “Ne ei sit suostu puhumaan suomea siellä vaikka ovat suomalaisia”. Otimme tosca-piirakkaa ja paikallista limonaadia. AlteV valitsi vadelmalimonaadin, minä karpaloa. Oli oikein hyvää. Kahvilan seinillä oli myynnissä Veli Ähtävän taidetta vuosilta 2014-2016. Tuttu taiteilijanimi meille kaikille kolmelle. Olisin ottanut näistä tauluista ihan minkä tahansa omalle seinälleni.
DSC_0177

Tauolla Gölbyssa

Matka jatkui taas uusin voimin kohti Godbyta, siellä voisimme käydä kaupassa täydentämässä ruokavarantoja. Emme tarvinneet paljoakaan, yhteiseksi vain säilykelihaa joka oli unohtunut matkasta ja jota tarvitsisimme Meksikonpataan. Lisäksi AlteV halusi minulle ja itselleen banaaneja aamua varten. Miehet täydensivät myös naposteltaviaan. Minulla oli niitä vielä riittävästi. Pari kätköä otimme tietenkin myös, toisella niistä tapasimme naisen joka tuli sinne pyörällä kuten mekin. Kertoi olevansa Salosta kotoisin ja veneilemässä miehensä kansssa. Vene oli Kastelholmissa ja mies golfaamassa. Saimme vinkin hyvästä uimarannasta, mutta valitettavasti unohdimme sen nimen, joten emme sitä löytäneet.

Jos tämä kertomus alkaa tuntua lukijasta pitkälle, niin matka tuntui tässä vaiheessa minusta loputtomalle. Aamulla olimme lähteneet liikkeelle jo puoli kahdeksalta, ei kai 38 kilometrin matkaan voisi mennä puolta vuorokautta. Olimmme sentään polkupyörillä liikenteessä, emme kävellen. Kastelholmiin tuntui olevan loputon matka. Jälleen yhtä loputtoman pitkää ylämäkeä polkiessa AlteV huomasi vasemmalle tienviitan Haraldsby ja sen alla nähtävyyskyltin viikinkikylästä. “Tuolla olisi hieno käydä” totesi mies minulle.  Minä arvelin sen jäävän kyllä toiseen kertaan. Siihen, jolloin meillä on loputtomasti aikaa tai jolloin olemme autolla liikenteessä. Ahvenanmaalla olisi paljon nähtävää, minä en ollut tätä ennen käynyt siellä koskaan,  AlteV ja Öpe olivat kumpikin käyneet siellä joskus lapsena vanhempiensa kanssa. Sitten tulikin jo kyltti uimarannalle, sinne siis. Huimaa mäkeä alas lasketellessa parkaisin “Ei! Mä joudun polkemaan kohta tämän takaisin ylös! Mä en jaksa!” Aurinko oli laskenut ja yön kosteus alkoi hiipiä iholle. Olin jo aiemmin vetänyt villatakin käsivarsien suojaksi. Uimarannalla oli yksi perhe, jonka lapset harjoittelivat kumiveneellä soutamista. Öpe huomasi uimahousujen jääneen kotiin ja kaivoi puhtaat bokserit ajamaan uimahousujen virkaa. Totesin, etten näin yötä vasten enää viitsi mereen pulahtaa, minulla oli muutenkin vilu. Odotellessani tutkailin paikkaa. Rannalla oli hyvät pukukopit, vesivessa, kirjaston “kirjanvaihtopiste”,  grillipaikka (mutta ei puita, muutoin olisin paistanut meille makkarat odotellessa) ja mukava pöytä. Laittelin kotiin viestiä miten menee ja sain kuittauksen että kaikki ok. Sitten kuulin rapinaa ja narskutusta viereistä pusikosta. Hiippailin lähemmäs katsomaan, ensin näin vain liikettä, mutta en sen aiheuttajaa. Lopulta näkyi siilin kuono ja itse siilikin, joka söi jotakin. Puuhani keskeytyivät AlteV:n kysymykseen “Mitäs täällä touhutaan?”. Miehet olivat valmiita jatkamaan matkaa. Palasimme siis takaisin reitille. Mäki oli niin pitkä ja jyrkkä etten väsyneenä enää jaksanut polkea sitä ylös, vaihteet vain loppuivat kesken  pyörästäni. Kateellisena kysäisin miehiltä näiden pyörien vaihteista. Niitä kuului olevan kummallakin 24, minulla oli seitsemän. Kuulin että minun pyöräni ykkönen on kuulemma melko raskas polkea. Heillä oli hienot levyjarrutkin, minulla vain tavallinen jalkajarru ja käsijarru. Aikanaan ennen tätä pyörää minulla oli vain kolme vaihdetta, sekin tuntui silloin hyvälle ja nykyiset vaihteet saisivat riittää minulle.

Mäet tuntuivat jatkuvan loputtomasti ylöspäin ja sitten olimmekin näköalatornin juurella. Utsiktscafe Uffe på berget luki kyltissä. Siellä oli selkeästi perjantai-illan bileet käynnissä, joten jatkoimme matkaa. Saavuimmekin heti sillalle jonka keskellä olisi kätkö. Silta oli mielettömän korkea ja lupasin odottaa miehiä sillan toisessa päässä. He lokkasivat kätkön sillä aikaa kun minä otin muutaman valokuvan.

DSC_0186

Laskeudumme sillalle

DSC_0190

Näkymä sillan päästä.

Jatkoimme polkemista kohti Kastelholmia, sillä kello oli jo paljon. Ohitimme Taffelin tehtaan ja tehtaanmyymälän. Tehtaasta tuli kamala löyhkä, mainitsin miehille että heidän sipsinsä siellä haisevat. Ei tehnyt vaikutusta. Lopulta näkyi viitta Kastelholm. Linnakin tuli näkyviin. Se olisi auki klo 10-17 seuraavana pivänä, siellä olisi ainakin käytävä. Minä haluaisin käydä myös Bomarsundin linnoituksen raunioilla, mutta se ei olisi niin tärkeää. Seuraavan päivän ohjelma riippuisi siitä mihin aikaan aamulla olisimme valmiita jatkamaan matkaa. En halunnut kiirehtiä, olin lomalla. Ajoimme eteenpäin etsimään sopivaa yöpymispaikkaa. Löysimmekin sellaisen vähän matkan päästä. Metsä kohosi mäelle, lähellä ei ollut taloja mutta metsässä oli silti jonkun rakentamia risumajoja. Tällä kertaa kuljetimme pyörät ihan majoituksemme viereen. Laitoimme hammockit viuhkan muotoon, tällä välin laskeutui pimeys. Kävimme tekemään iltapalaa. Minä puin vähän enemmän vaatetta kuin edelliseksi yöksi. Puolen yön aikaan pääsimme jo nukkumaan. Matkaa oli 38 kilometrin sijaan kertynyt yli 70 kilometriä aamusta alkaen. Matkaan oli siis tullut pari pientä mutkaa. Normaalia geokätköillessä.

20160722_231232

Iltatee Trangialla

Lauantai

Päivä valkeni harmaana, heräsin AlteV:n herättelyyn. Olin yön aikana pari kertaa herännyt kylmyyteen nukahtaen samantien uudelleen tässä tarun hohtoisessa paikassa. Oli helppo kuvitella ritarit haarniskoissaan ratsastamaan lähes mustilla, korskuvilla hevosillaan ja kerroinkin aamupalalla tarinan yöllisistä ratsastajista miehille. Kerroin heränneeni yöllä kun joukko ritareita ratsasti hevosillaan ohitsemme. Yksi vaakunaviittainen oli riisunut kypäränsä  ja kiharat, pitkät hiukset hulmuten kumartanut minulle ennen kuin oli jatkanut matkaa eteenpäin. Vihdoin oli hevosten kavioiden kopina maata vasten veiennut ja minä olin jatkanut uniani. Öpe kysyi mitä oikein olin ottanut illalla? AlteV rauhoitteli sanoen minulla olevan vain vilkas mielikuvitus. Toki hekin tunnustivat että paikka oli taianomainen.

20160723_110941

Minä ja AlteV yöpymispaikassamme. Kuvannut Öpe.

Vasta puolen päivän aikaan olimme valmiita jatkamaan matkaa.Päätimme jättää Bomarsundin rauniot väliin ja mennä Kastelholman linnaan.

DSC_0275

Yöllinen ritari Kastelholman linnan seinällä maalauksessa. Maalaus Juha Pykäläinen.

AlteV:n puhelimella saimme esittelykierroksen linnan historiasta. Linnan historia lienee jokaiselle tuttu niin, etten sitä ala tässä kertaamaan. Linnassa vierähti aikaa ja ennen poislähtöä pääsi taas pesuillekin.

Päätimme polkea tänään Jomalaan. Käytyämme Jomalan keskiaikaisella kirkolla voisimme etsiä yöpaikan. Matkaa olisi poljettavana vain 16 km. Sopi hyvin, sillä takamus oli kipeä, samoin oikea polveni ja reidet huusivat hoosiannaa. Olin varautunut magnesiumilla, mutta siitä ei ollut apua, oli turvauduttava Buranaan. En ollut retkueessamme ainoa vaivainen, mikä hieman sairaalloisesti ilahdutti minua. Linnan pihalta lähtiessämme jouduin erimielisyyksiin Öpen kanssa. En edes muista syytä, mutta minua alkoi ärsyttää hänen sanansa “uskoisit kokenutta pyöräilijää”. Tokaisin, että olen pyöräillyt jo paljon ennen hänen syntymäänsä. Öpe nokitti kertomalla ajavansa pitkiä matkoja. Mä totesin että on totta, etten viime vuosina ole juuri ajellut mutta olen varmasti ajanut enemmän kuin hän, sillä nuorena ajoin helposti 100 kilometrin päivämatkoja ja ajoin lähes kaikki päivittäiset matkat pyörällä. Asuin maaseudulla, jossa matkat ovat pitkiä. Öpe aikoi tähän vielä jotakin sanoa kun AlteV puuttui puheeseen ja totesi että ei kannata alkaa väittelemään kanssani, sillä minulla todellakin on pidempi pyöräilykokemus ja varmasti huomattavasti enemmän kilometrejä takana kuin Öpellä vaikka en viime vuosina ole paljon ajanutkaan.

Godbyhyn oli tänään lyhyempi matka kuin eilen Godbystä Kastelholmiin. Pysähdyimme parille kätkölle ja ehdotuksestani avoinna olevaan Taffelin myymälään. Miehet ostivat karkkia ja sipsiä, itse ostin makean suolaisia naposteltavia. Minua kiinnosti uutuus joka sisältää mantelia, pähkinää, hunajaa ja merisuolaa. Oli oikein hyvää.  Lisäksi ostin 900 g laatikon pähkinähedelmäsekoitus-pusseja. Sopivan kokoisia retkelle mukaan otettaviksi. Tarpeen tullen voisin käyttää niitä jo tällä retkellä, voisin antaa niitä myös muille jos joku haluaisi. Toisaalta ei ole järkevää täyttää jo ennestään täysiä tarakkalaukkuja ja kerätä painoa mukana kuljetettavaksi.

DSC_0290

Rissun ostokset Taffelilta

DSC_0289

Kasvot tien varressa kasvaneessa puussa.

Tällä kertaa pysähdyimme näköalakahvilaan. Ajatuksemme oli käydä tornissa. Sinne oli kahden euron pääsymaksu, jälkeenpäin tosin ihmettelimme mihin pääsymaksurahat menevät. Eivät ainakaan tornin kunnossapitoon: rappuset olivat osittain huonosti kiinni, kaiteista puuttui pystypuita ja Ahvenanmaan lippukin oli repaleinen. Torni on korkea, puusta tehty. Muina miehinä kävelin ylätasanteelle saakka, sitten tunsin tornin huojuvan. Totesin tämän AlteV:lle joka sanoi “tällä kertaa olet oikeassa, tämä huojuu aika lailla”. Korkeanpaikan kammoisena aloin voida huonosti: hiki valui ja huimasi, sydänkin tuntui tulevan rinnasta ulos. Menin hetkeksi kyykkyyn ja hengitin syvään hokien itselleni että kaikki on hyvin, täältä on kauniit näköalat. Nousin ylös kiertääkseni tasanteen ympäri mutta en kyennyt. Totesin lähteväni pois. Annoin kameran AlteV:lle. Huomasin muiden turistien tuijottavan minua. Harmitti, mutta en kyennyt olemaan yhtään kauempaa.

DSC_0291

Kahvilan ulkoterassilta näkymä

DSC_0297

Näkymä kahvilan ulkoterassin suuntaan näköalatornista. Kuvannut AlteV.

DSC_0320

Torni ja kahvila

Pysähdyimme jälleen Godbyssa kauppaan, täydensimme ruokavesivarantojamme. Minä ostin lisäksi sillipurkin, sillä tunsin tarvitsevani jotain suolaista, Ajoimme vesitornille etsimään geokätköä ja jäimme sinne lounastauolle. Lounaaksi söimme makkaraa, homejuustoa, leipää ja jälkiruuaksi tietenkin kahvit keksien kera. Paikka oli kaunis ja viihtyisä. Öpe huomasi alueelle suuria kotiloita, arvelimme niiden olevan riesa puutarhureille. Kauniita ne kyllä olivat. Tämäkin lounastauko oli reilun mittainen niin että ennätimme syömisen lisäksi vähän levätäkin. Katselin karttaa ja ehdotin että Jomalan kirkolle mennessämme kävisimme katsomassa luolaa. Kartta ei kertonut tarkemmin millaisesta luolasta olisi kyse, mutta jo sana luola sai innostumaan.

DSC_0341

Lounastauko Godbyn vesitornilla.

 

Miehet pohtivat menemmekö 2-tietä vai pienempiä pyöräilyreittejä pitkin. Asian ratkaisi risteyksen läheltä lähtevä pyöräilevä vanha rouva, joka reippaasti kääntyi 2-tielle. Sinne siis. Minä pysähdyin Andestorpin risteykseen juomaan. Öpe kertoi että meidän pitää kääntyä siitä luolille. Olin erimieltä. Heti oli uusi risteys vasemmalle, tienviitta kertoi Ingybergetisssä olevan näköalatasanteen. Se olisi kuulemma luolan luona. Hetken päästä olimme jo infotaululla, jossa kerrottiin taululta alkavasta luontopolusta. Sen varrelle jäisi peikkoluola, näköalatasanne ja pirunpelto. Öpe oli ollut oikeassa. Luola oli todella hieno. Tarina kertoo siinä asuneen vanhan naisen lehmänsä kanssa Isonvihan aikaan kasakoita paossa. Toisaalta luola on yhdistetty noitiin ja noituuteen. Varmaa on ainoastaan se, että luolaa on käytetty joskus asumuksena.

Ylös vei joko helppo tai vaikea reitti. Valitsimme helpon, joka kulki kahden kallion seinämän välissä nousten koko ajan ylemmäksi. Polku jatkui näköalatornille, joka näytti vahvalta. Kiipesimme sinne ja yllättäen minulla ei ollut lainkaan huono olo vaan saatoin katsella maisemia rauhassa. Tornilta näki pirunpeltoon, kivitantereelle. Kävimme myös sillä ja sitten jatkoimme matkaa toki ottaen kätkön sekä näköalatornin luota että luolan läheltä.

DSC_0348

Jossain tuolla ylhäällä on luola.

DSC_0352

Luola

DSC_0363

Helppo reitti

DSC_0370

Ylhäältä näkymää helpolle reitille.

DSC_0383

Pirunpelto.

20160723_201004

Retkueemme. Vasemmalta AlteV, Rissu, Öpe. Kuvannut Öpe

Pian olimme jo Jomalan paloaseman kohdalla josta kurvasimme kätkölle. Siitä paikallisen vastaanottokeskuksen ohi Jomalan kirkon parkkipaikalle. Tiesin ennalta, että tämä harmaakivikirkko on rakennettu 1200 -luvulla Pyhän Olavin kunniaksi. Se on suomen vanhin kivikirkko. Siksi sen halusin nähdäkin. Harmi, että olimme niin myöhään illalla liikkeellä emmekä päässet katsomaan kirkkoa sisältä.

DSC_0395

Pyhän Olavin kirkko Jomalassa

Yksi kätkö vielä Jomalan kirkonkylästä, sitten voisimme lähteä etsimään yösijaa. Kätkö sijaitsi jälleen lammasaitauksessa. Aitauksessa oli avoportti, siis sellainen josta pääsee kulkemaan periaatteessa esteettä. Kulkuaukko on ensin vasemmalle ja sitten oikealle, pohja on tehty metallista, jossa on leveät raot kulkureitin suuntaisesti. Harmi, etten ottanut kuvaa, se selittäisi paremmin kuin nämä sanat. Joka tapauksessa portissa oli kuva pässistä ja ilmoitus että kulkeminen on omalla vastuulla. Aitauksen naapurissa oli lasten päiväkoti. AlteV ilmoittautui rohkeaksi kätkön hakijaksi, kukaan ei kuitenkaan tullut pökkimään häntä.

Läksimme etsimään yösijaa polkemalla vähän matkaa Eckeröhön päin. Pian saavuimme peltoaukealle, jossa peura loikki läheiseen metsään. Seurasi metsäinen alue, päätimme majoittua siihen. Pyörät mukaan riittävän kauaksi tiestä ja majoitteet puihin jälleen viuhkan muotoon. Iltapalaksi teimme purkkilihalla höstettyä Meksikonpataa ja teetä. Syödessämme kyselin teknisiin vempaimiin ihastuneilta mies-ihmisiltä paljonko meille oli päivän aikana tullut kilometrejä. Nelisenkymmentä, siis lähes kolme kertaa sen verran kuin suora reitti olisi ollut. Pari pientä mutkaa siis ollut taas matkassa. Metsästä kuului mölinää, päättelimme sen kuuluvan mahdollisesti peuroista.

Yö oli järkyttävän kylmä, siis minun mielestäni. En nukkunut juurikaan vaikka olin toivottoman väsynyt. Olin pukenut päälleni mahdollisimman lämpimästi, silti hampaani kalisivat kylmästä. Jopa AlteV oli yöllä joutunut laittamaan makuupussinsa vetoketjun kiinni vaikka ei yleensä palele. Lisäksi miehiä oli yöllä häirinnyt öhke ja mölinä joka metsästä kuului, minua häiritsi kylmyys.

Sunnuntai

Aamupalan jälkeen kasasimme jälleen kerran tavaramme ja läksimme tien päälle. Tällä kertaa kohti Maarianhaminaa. Meillä oli hyvää aikaa, sillä satamassa pitäisi olla tuntia ennen laivan lähtöä. Matkaa olisi vain kymmenen kilometriä. Matkalla Öpe keksi että lähistöllä olisi lentoturman muistomerkki, hän haluaisi nähdä sen. Siellä olisi geokätkökin, eikä se pidentäisi matkaa kuin kivenheiton verran. Paikka löytyi keskeltä pusikkoa hienolta kallioiselta paikalta. Öpe yritti etsiä kalliosta jälkiä lentkoneen putoamisesta, yhden kolon kalliossa hän tulkitsi voivan olla sellainen ja pyysi meitä olla kumoamatta uskoaan “haluan uskoa löytäneeni sen”. Geokätkö sen sijaan antoi etsiä itseään, se ei ollut alkuperäisissä koordinaateissa, lokeista kuitenkin selvisi sen olinpaikka.

DSC_0401

Yöpymismetsämme

DSC_0408

Muistokivi lentoturman uhreille

DSC_0411

Rissun lempikuvausaihe, luonto. Matkakuvat ovat tärkeitä vain muistojen mieleenpalauttamiseksi.

Pian olimmekin jo Marianhaminassa. Otimme pari geokätköä ja poikkesimme katsomassa laivoja. Ajoin pyörällä tien poikki vedettyyn pyöreään paksuun kaapeliin sillä seurauksella, että pyöräni lähti kaatumaan. Tarakkalaukuissa oli kuitenkin parikymmentä kiloa painoa ja etukorissa viitisen kiloa. Pyörää oli vaikea pitää pystyssä vaikka sain jalat maahan. Onnistuin kuitenkin olla kaatumatta, mutta toinen jalkani sai vähän osumaa pyörän rungosta.  Laivat olivat hienoja, mutta alkoi olla ruokailun aika. Koska olimme matkan loppusuoralla, päätimme etsiä hyvän ruokapaikan. Itse emme olleet kyllä erityisen siistejä, olimmehan pyöräretkivarusteissa emmekä kaupunkiasusteissa. Löysimme meille sopivan paikan ja söimme hyvää ruokaa kohtuuhintaisesti.

20160724_104257

Selfie purjelaivan edessä.

DSC_0420

Tämä oli hyvä ruokapaikka

DSC_0426

Puistossa lähellä satamaa poislähtöä odotellessa, pyörät valmiina kotimatkaan laivassa.

Museolaiva Pommernin kautta satamaan. Jätimme museolaivaan tarkemman tutustumisen toiseen kertaan, kun olisi paremmin aikaa.

Paluumatka sujui aurinkoisella kannella istuskellen, jutellen, korttia lyöden ja maisemia ihaillen. Turussa meitä oli vastassa acri veljensä kanssa. Heitimme heidät acrin luo ja jatkoimme matkaa kotia kohtia. Aamuyöllä olimme perillä kotona.

LOPPUPOHDINTAA

Kysyin  AlteV:ltä ja Öpeltä mitä he jättäisivät pois seuraavalla kerralla, mitä ottaisivat mukaan enemmän tai mitä tekisivät toisin?

Öpe ottaisi mukaan uikkarit, muutoin koki kaiken olleen niin kuin pitkin. Pidemmälle matkalle hän varaisi joka kolmannen yön yöpymisen leirintäalueelle, jotta pääsisi kunnon suihkuun pesulle.

AlteV oli myös tyytyväinen matkaan. Hän ottaisi ehkä hieman runsaamman pyöränkorjausvälineistön; isompia kuusiokoloavaimia ja pari ruuvaria enemmän. Lisäksi sateen varalta kunnolliset katokset hammockeille. AlteV:llä oli jäänyt kolme vaatekertaa yli, joten vaatetta hän ehkä jättäisi pois matkasta.

Itse vaihtaisin puuvillaisen pyjaman lämpoisempään fleece välikerrastoon, se ei vie juurikaan enempää tilaa. Toisaalta tajusin vasta jälkeenpäin, että mukana ollut avaruuslakana olisi ollut hyvä lämmöneriste hammockin ja makupussin välissä, jos sen olemassa olon olisi muistanut. Enemmän taukoja ajatteluun, valokuvaamiseen ja muistiinpanojen kirjotteluun, lyhyemmät päivämatkat, siinäpä minun toiveeni.

Kilometrejä meille kertyi noin 125. Aikaa kului se  60 h. Låmgnäsistä Kastelholmiin ja Maarianhaminaan oli reittimme.

Geokätköjä löysimme 25, kaikki tradi-purkkeja.

Eikä tolppa ollut vihainen vaan totesi “No, nyt sullakin on oma hyttysverkollinen riippumatto”

20160722_201136

Tällä alueella pyöräilimme.

Tämä oli pienen budjetin matka, polttoaineet ja laivamatka lohkaisivat suurimman loven kukkaroon. Yöpymiset eivät maksaneet mitään. Trangiaruokailu on edullista ja jos olisi oikein nuukaksi heittäytynyt niin ei olisi käynyt ravintolassa paluupäivänä syömässä. Kaikkiaan rahaa meni itselläni noin 150 euroa matkaan.

Lähtisinkö uudelleen? Vaikka heti.

Porvoo

Sovin pari päivää ennen uutta vuotta KirPekin feminiinisemmän osapuolen kanssa että voisimme mennä uuden vuoden päivänä kätköilemään porukalla sillä olisimme silloin vapaalla. Kätköilysuuntaa pohtiessamme päädyimme Porvooseen.

Aattona viestiteltiin ja sovittiin tapaavamme seuraavana päivänä Porvoossa ensimmäisen kätkön parkkipaikalla klo 11. Minä otin vuotta vastaan pelien ääressä toisen kätköilevän työkaverin, Zeppizin kanssa. AlteV oli valitettavasti yövuoroissa, joten hän jäi monesta hauskasta asiasta paitsi.

1.1.2016 aamulla käytin Kingin lenkillä ja siirryin kakkoskodista ikiomaan kotiin keräilemään kätköilytavarat mukaan. Sitten kohti Porvoota. Ajattelin varmistaa KirPekiltä vielä tapaamispaikan. Haroin taskuja, ei puhelinta. Pysähdyin tien varteen ja kaivelin takapenkillä olevaa kätköilyreppua. Ei puhelinta. Siispä takaisin kotiin. Siellähän se puhelin oli, eteisen lattialla olevassa kengässä! Tämän pienen ylimääräisen kiepautuksen jälkeen takaisin kohti Porvoota.

KirPek joi kahvia kun kurvasin heidän autonsa viereen. Päätimme mennä kätköille kävellen. Ensimmäisenä otimme suunnaksi Muumilaakson. Se löytyikin helposti ja oli nimensä veroinen. Nimet tuli lokattua vihkoon purevassa säässä. Pakkasta oli vain -7 astetta, mutta se tuntui todella purevalta. Sormet veti jäähän samantien.

Suunta seuraavalle kätkölle. Se sijaitsi Katajamäessä eräässä puussa. KirPekin miehinen osapuoli onnistui saamaan sen meille logattavaksi. Jatkossa käytän KirPekin naispuolisesta jäsenestä nimeä Kir ja miespuolisesta jäsenestä nimeä Pek. Olen kysynyt heiltä blogia varten luvan, heidät saa täällä mainita ja kuviakin saa julkaista. Pek tosin kielsi alastonkuviensa julkaisun, joten niitä täältä ei löydy.

20160101_114532

Kolmas tradipurkki samalta alueelta löytyisi vielä. Siispä sitä kohden. Herran jestas mikä ylämäki meillä olikaan kiivettävänä. Onneksi ei ollut ryteikköä vaan mäen päälle meni selkeä polku. Joka vei – yllätys yllätys – jonkun omakotitalon takapihalle. Hieman kiertäen pääsimme kulkemaan talojen aidan vieritse tielle, josta sitten taas meni eteenpäin pieni kävelytie. Lopulta olimme etsimässä bisnesmiehen salkkua kiven kolosta.Tämän kätkön kuvaus kannattaa ehdottomasti lukea ennen kätkön hakemsita, sen verran hauska se on!  Kätkö on siis Bisnesmmiehen elämänmuutos,  GC2GT35. Hautausmaan viertä kävelimme sitten autoille ja päätimme jatkaa päivän kierrosta yhdellä autolla. Tällä kertaa se oli KirPekin auto ja Pek siis kuskiksi. Me naiset voisimme lukea kartaa ja opastaa seuraavalle kätkölle, joka oli siis Lastauslaiturin large-purkki. Kerroin ajo-ohjeita takapenkiltä ja Kir etupenkiltä. Sitten kuulosti aivan vastakkaisilta. Toinen pyysi kääntymään vasemmalle ja toinen oikealle.Ennätimme tätä hetken ihmetellä kun puhelimeni näytöllä sininen nuoli hyppäsi kartalla jonkin matkaa. Olin siis ollut väärässä kohden karttaa, totesin olevani oikein hyvä harhaanjohtaja. Pian olimme perillä ja Pek jäi autoon kun me naiset kipaisimme tien toiselle puolelle rinteeseen etsimään oikeanlaista large-purkkia. Sen verran spoilaan tässä, että se EI ole kuvassa näkyvä. Tämän pienehkön erehdyksen jälkeen Kir jo huutelikin löytäneensä purkin. Jestas. Se oli todellakin large.

20160101_121102

Siirtyminen seuraavalle tradille, jossa muistelimme porukalla Runebergia. Kätkön vieressä oli nimittäin hautausmaa, jonne myös J.L. Runeberg oli haudattuna. Sitä ihailimme samalla kun totesimme aidan vieressä muina miehinä seisoskelevan naisen olevan varmastikin kätköilijä. Luultavasti oli lokkaamassa etsimäämme kätköä. Lopulta hän lähti pois ja me pääsimme kätkön kimppuun. Lyhyempää reittiä autolle tämän jälkeen. Seuraavaksi ottamaan vanhan rautatieaseman luokse piilotettu kätkö. Kappas, sama nainen oli sielläkin. Juuri lokkaamassa ja kun kurvasimme autolla paikalle hän hätisteli meitä pois. ei tainnut tulla mieleen että olimme ehkä geokätköilijöitä, kolleegoita niin sanotusti. Emme olleet jästejä tai muuten vaan häntä ympäri kaupunkia seuraava porukka. Mutta päätimme odotellessamme nauttia jotain lämmintä. Auto vähän matkan päästä kätköstä parkkkiin. Pek tarjoili kahvia termoksesta ja minä tarjosin piparia. Pek kieltäytyi kohteliaasti, mutta Kir sanoi että hänelle piparini kelpaisi kyllä. Hetken päästä Pek muutti mieltään “Ai itsetehtyjä joulupipareita, voisin mä ottaakin”. Nainen poistui kätköltä ja me pääsimme lokkaamaan kätkön.

20160101_122835

Seutaavaksi ratkomaan Earthia “Linnamäki Porvoo”. Porvoon vanha kaupunki on tosi kaunis puutaloineen ja kapeine mukulakivikatuineen. Autolla siellä on vaikea liikkua, ahdasta ja paljon katuja jonne ei saa ajaa. Niinpä nytkin jouduimme miettimään mihin voisimme auton jättää. Kätkön pisteet sattuivat melko laajalle alueelle ja kaikissa olisi tarpeellista käydä – vai olisiko? Voisiko tehtävät ratkoa tiedon pohjalta tai kenties oman muistin pohjalta? Minäkin olen vanhassa Porvoossa kierrellyt vuosien mittaan moneen kertaan ja muistan jotkut paikat hyvin, toisiin paikkoihin en tosin ole koskaan syystä tai toisesta eksynyt. Valokuvat pitäisi kuitenkin ottaa, jotta voisi liittää ne kätkön tekijälle sähköpostiin. Joutuisimme siis joka tapauksessa jalkautumaan ainakin kahteen kertaan eri paikkoihin. Lopullisen ratkaisun kätköön hioisimme kotona ja miettisimme sitä sitten vaikka tekniikan välityksellä  yhdessä ennen sähköpostin lähettämistä.

20160101_13170820160101_12593720160101_125931

Ainakin itse opin tämän kätkön ansiosta uusia asioita Porvoosta. Tekstilainaus kätkökuvauksesta.

“Iso Linnamäki,  Pieni Linnamäki  ja Maarinlahti ovat paikkoja, joissa Porvoon kaupungin historia  on alkanut. Kaupungin nimi tulee  Borg – Linna ja Å  – joki sanoista eli  Linnajoki. Linna voi myös olla merkitys Porvoon vaakunan kirjaimelle,  joka näyttää C-kirjaimelta. C voi tarkoittaa Castellum tai Castrum jotka tarkoittavat latinankielellä  linnaa.

 

Pienillä Linnanmäen kukkulalta arkeologit ovat löytäneet roomalaisen aikakauden hautoja vuosilta  noin 0-400 jkr.

 

Isolta Linnamäeltä on löytynyt rakennuksen osia n. 800 jkr. ja paikalla on ollut linna 1100-luvulta aina  1300-luvulle asti. Linna oli tehty puusta ja se katosi joskus 1300-luvulla. Linnasta on edelleen näkyvissä  vallihaudat sekä maassa olevia kuoppia,  joita on mahdollisesti käytetty kellareina. Linnamäestä etelään on Maari niminen alue.  Maari on aiemmin toiminut satamana linnalle.”

Lisäksi opin että alue kuulu Natura-suojeluohjelmaan ja alueen ongelmana on eroosio johtuen sadevesistä ja ihmisten toiminnan seurauksena. Kysymykset joita piti ratkoa koskivat alueen korkeuseroja, merenpinnan nousua 1200-luvulta nykytasolle sekä eroosiota alueella. Tämän seurauksena aloin kotona katsella tietokoneelta tarkemmin asioita ja löysin kaikkea mielenkiintoista. Jos joku on kiinnostunut rautakautisista kalmistoista niin yksi sellainen on löydetty 1965 Pikku Linnamäen alueelta Porvoosta. Sinne on haudattu 14-16 ilmeisen varakasta vainajaa joiden korut antavat viitteitä heidän olleen Virosta. Suomen vanhin rautakautinen kalmisto on Euran Käräjämäellä. Pikku Linnamäen kalmisto ei liity toisaalta mitenkään Iso Linnamäen historiaan vaikka paikat sijaitsevat vierekkäin, Iso Linnamäen historia on aivan toisenlainen ja nykyisin linnasta näkyvät jäänteet ovat peräisin 1300-luvulta vaikkakin viitteitä aiemmastakin asutuksesta on löytynyt.

Earthin jälkeen käytiin etsimässä lodju eli letterbox. Lodjaus on partiolaisten vanha tapa piilottaa ja etsiä rasioita. Lodjuista on jokin johtolanka minkä varassa purkkia etsitään, pelkät koordinaatit eivät riitä kuten geokätköilyssä. Toisaalta geokätköilyssäkin on lodjuja vanhan perinteisen tavan mukaisesti. Niinpä nytkin laskettiin tietystä paikasta – katujen risteyksestä – vihjeitten avulla matkaa ja vihjeenä oli suunta asteina. Lisäksi oli vihje paikasta. Helppo homma. Koska tiesimme menevämme “synkän virran” suuntaan, ei asteilla ollut niin suurta merkitystä, kunhan emme ihan hakoteille lähtisi. Kir olisi mieluusti laittanut asteet ja metrit laitteeseen ja kulkenut niiden mukaan, minä taas luotan siihen että vilkaistuani kompassista suunnan voin laskea matkan “noin” metreinä, Pek taas totesi että kyllä se jostain vihjeen perusteella löytyy. Helposti löytyi. Nimet lokikirjaan ja seuraavaa etsimään.

Olin aikani kuluksi aiemmin jonkun mysteerikätkön ratkaissut, mutta ne paperit jäivät kotiin pöydälle joten niistä ei ollut nyt hyötyä. Onneksi Kir oli edellisenä päivänä yhden myssen ratkaissut kotona, joten käytimme sitä. Siispä oikeaan osoitteeseen. Kadun varresta löytyi hyvin paikka autolle. Tästä tuli siis NAPS ja KOPS -kätkö. Kätköilyslangissa tarkoittaa pysähdys ja loggaus. Tällä kertaa tarkoitti pysähdys ja kopsahdus. Auto luisti alamäessä toisen auton perään ja pysähtyi peräkoukkuun. Onneksi toiseen autoon ei tullut mitään, mutta KirPekin auton rekisterikilven alaosa otti koukkuun sen verran kiinni, että peruuttaessa irtosi toisesta reunasta. Pek suhtautui tapahtumaan ihailtavan rauhallisesti, samoin Kir. Ja koska auto ei ollut minun enkä sitä edes ajanut olin itsekin ihan tyyni. Itse kätkö? Kir etsi sitä rännin takaa tuloksetta kun Pek käveli suoraan kätkölle ja otti sen käteensä. Hip hei. Helppo homma.

Pieni pohdinta, kumpi ensin wherigo vai multi. Niiden jälkeen voisimme lähteä kotiin. Päätimme ottaa ensin wherigon. KirPek oli ladannut puhelimeen tarvittavan sovelluksen ja siispä bussiasemalle. Teimme ensin pienen kierroksen ympäriinsä löytääksemme bussiaseman. Lähestyminen väärästä suunnasta ja U-käännös. Sitten pysähdys bussipysäkille. Aloitus toimi, seuraava piste. Linjaa 2 pitkin, mutta mihin? Mentiin siis parkkipaikalle tutkailemaan tilannetta. Loppujen lopuksi ajettiin bussin perässä pitkän matkaa, takaisin bussiasemalle, käveltiin pisteeltä 1 pisteelle 2 ja takaisin lähtöpisteeseen. Pitkän ihmettelyn, yrittämisen ja hämmästelyn jälkeen totesimme ettei ohjelma toimi kuten pitäisi. Harmittelimme kovasti kun jouduimme jättämään wherigon tällä kertaa väliin.

20160101_143655

Viimeisenä Gulliverin matkat -multi. Aloituspiste siis kirjastolla. Siinä tiirailimme lastenosaston ikkunasta sisään etsien koordinaatteja pisteelle kaksi. Nopsasti ne löytyikin ja sitten vain autolla siirtymään tuo matka. Sillä piste kaksi oli melko kaukana. Onneksi, sillä Pek oli kärsinyt virtsarakon täyttymisestä jo pidempään mutta ei ollut halunnut mennä käymään esimerkiksi pitserian vessassa vaikka olimme näin ehdottaneet. Piste kaksi oli niin syrjäisellä paikalla että Pek pääsi käymään puskapissalla. Muutoin tämä piste tuottikin hankaluuksia. Emme meinanneet millään erottaa paikalla jättiläisen korvaa, lopulta Pek tuli puskasta ja käveli lähes suoraan jättiläisen korvalle kuiskaamaan ts katsomaan seuraavat koordinaatit. Sormet olivat tässä vaiheessa taas jälleen kerran umpijäässä ja tuuli puhalsi vaatteista läpi. Autoon kohti viimeistä eli kolmatta pistettä. Se sijaitsi vieläkin syrjemmässä jos mahdollista. Ensin vastaan tuli mehiläispesäyhdyskunta. Ainakin oletan niiden olleen talviteloille laitettuja mehiläispesiä. Sitten löysimme aarteemme. Pääsimme kirjoittamaan viimeiseen lokikirjaan nimemme.

6137_970696456300112_2722610816111218528_n

Kir ehdotti vielä yhtä kätköä, mutta ennen sitä joisimme kupilliset teetä. Hieman suklaata samalla. Kaivoin repusta Fazerin sinisen. Kir totesi että hammaslääkäri varmaan ihmettelee miten hammas on voinut katketa suklaata syödessä. Suklaa oli yllättäen jäätynyt.

KirPek ehdotti ABC-kätköä. Minä olin sen hakenut jo heinäkuussa 2012 mutta voisin tulla huvin vuoksi mukaan. Kätkön jälkeen Kir halusi pissalle ABC-asemalle ja Pek Mäkkäriin hakemaan hampurilaiset heille. Sanoin odottavani autossa. Pek tuli ensin. Hetken päästä hän ihmetteli missä Kir viipyy: “Se on varmaan kohdannut jonkun rekkamiehen”. Pian Kir tulikin, avasi auton oven ja tokaisi “No, se oli nopee”. Hetken hän ihmetteli nauramistamme, mutta tajusi kun Pek kertoi luulleensa tämän kohdanneen rekkamiehen.

KirPek heitti minut omalle autolleni ennen kuin lähtivät kotiinsa ja minä omaani. Kysyin mitä olen velkaa, kun heidän autollaan päivä ajeltiin ympäri Porvoota. Pek totesi “Jos sitä piparia sais” ja niinpä kaivoin vielä piparit repusta ja tarjosin siitä Pekille.

Sitten ajelin käymään omassa kodissa ja jatkoin matkaa kakkoskotiini, jossa AlteV heräsi tulooni. Päivä oli ollut rankka, nälkä oli hiipinyt kuin huomaamatta ja niinpä aloitimme yhdessä ruuanlaiton. Ennätimme vielä katsoa yhden leffankin ennen kuin AlteV läksi yövuoroon ja minä aloitin kirjoittamaan tätä blogitekstiä.

KirPekille kiitokset päivästä.

 

 

 

 

 

Syyskätköilyä

AlteV oli menossa työpaikan pikkujouluja viettämään eräänä lauantai-iltana. Minulla oli vapaata töistä ja kotoa. Voisin siis lähteä vaikka kätköilemään. Zeppiz innostui asiasta oitis, sovittiin että koukkaan hänen kauttaan.

Ai kuka Zeppiz? Työkaveri, joka innostui kätköilystä kuin varkain. Olimme toukokuussa Kuopiossa opintopäivillä ja illalla muiden lähtiessä verkostoitumaan (lue: ryyppäämään) me läksimme tutkailemaan kotikaupunkiani. Lupasin näyttää muutamia paikkoja. Kuin vahingossa tie vei kätkölle, toiselle, kolmannelle… Kävelymatkallemme otimme toki parit siideritölkit mukaan, ettemme nyt ihan oudoille vaikuttaisi, kun meiltä kysyttäisiin mitä teimme illalla. Näin mekin saatoimme “verkostoitua”. Jo toisella kätköllä löysi seuralainen juonen ja teki nimimerkin itselleen. Kävelyä tuli hissun kissun lähemmäs 10 km ja hotellille takaisin päästyämme olimme jo ennen puolta yötä valmiit unten maille. Tuon toukokuisen illan jälkeen olimme nyt kolmatta kertaa lähdössä yhdessä purkkeja etsimään.

Nyt olikin synkkä ja myrskyisä yö tai ainakin synkkä. Ajoimme Jokelan asemalle parkkiin ja lähdimme kävellen lähikätköjä hakemaan. Ensimmäinen kätkö oli oikein hauska. Löysimme sen heti. Kätkökuvauksessakin sanottiin että se on haasteellinen, mutta vaikka kuinka löytämäämme mutteri / ruuvi yhdistelmää käänneltiin ja väänneltiin, ei sieltä lokikirjaa esiin saatu. Kunnes huomasin jotain oleellista. Mainitsin tästä ja Zeppiz seurasi johtolankaa katseellaan “Hyi kauhee!” Minä ihmettelemään että mikä on kamala, kunnes otin askeleen taaksepäin, valaisin lampulla ja totesin “Kappas”. Enempää en spoilaa. Käykää itse katsomassa. Kätkön nimi on “Ei niin wanha mestari”. Huippu, sanon minä.

Siitä jatkettiin eteenpäin, minä Joutsenlammella ja Zeppiz VPK:lle. Tosin kuvittelimme olevamme menossa samalle kätkölle. Hämmästys oli suuri kun toisella on kätkölle matkaa muutama metri ja toisella muutama sata metriä. Kun kyse ei ollut teknisestä ongelmasta piti tarkistaa ollaanko edes samalla kätköllä, ei oltu. Molemmat kätköt löytyivät hyisessä, pimeässä illassa hyvin.

Kauempana oleville kätköille päätimme mennä autolla. Kävelimme siis rautatieaseman parkkipaikalle, jossa auto edelleen oli. Alkoi naurattaa hysteerisesti ajaessamme Joutsenlammen ja VPK:n ohi, juurihan tulimme sieltä kävellen. Seuraava kohteemme oli Amazon, tosin Jokelan sellainen. Auto parkkiin niin että valot näyttäisivät edes alkua polusta. Polku oli märkä ja liejuinen, samoin siltarakenteet. Märkä, liejuinen puu voi olla liukas joten varovasti mentiin yli. Minä ajattelin kätkön löytyvän tyypillisesti sillan alta ja yritin jo savessa taiteillen kurkkia sillan alle. Zeppiz ehti kuitenkin ensin ja kätkö oli lokattu alta aika yksikön. Takaisin autolle siis ja kohti Lintumetsää. Lintuja emme pimeässä illassa ja juuri alkaneessa vesisatessa havainneet, emmekä edes menninkäisiä. Kätkökin antoi etsityttää itseään, ympäriinsä kuljettiin, kurkittiin puun juurakoihin, kurkoteltiin oksiin. Lopulta silmiin osui jotain “epäilyttävää” ja niinpä kätkö löytyi paikasta jonne oli katsottu varmaan jo useamman kerran.

Korurasialle mennessä näimme eräässä pihassa ambulanssin. Pohdimme, että pitäisikö mennä auttamaan. Tulimme kuitenkin siihen tulokseen että kotonaan torkuilla oleva ensihoitaja ei innostuisi avuntarjouksestamme. Auton saimme parkkiin lähelle Korurasiaa vaan itse rasiaa emme löytäneet etsinnöistä huolimatta. Tällä kätköllä käytimme kenties pisimmän ajan tänä iltana. Tutkimme kaikki kolot moneen kertaan, totesimme heinikossa olevan geoeroosion, mutta kätköä ei löytynyt. Autolle takaisin kävellessä saatoimme kuvitella olevamme aurinkorannalla, niin hieno “auringonkehrä” katulampun valon ympärille tihkusateessa ilmestyi.

20151128_212310

Jokelan Piltti oli hauskasti toteutettu kätkö. Väsymys ja kylmyys alkoivat tässä vaiheessa vaivata, joten loggauksen jälkeen kaivoimme autossa teetermoksen esille. Jostain repun taskusta löytyi suklaalevykin. Sitten lähelle montun pohjalla olevalle kätkölle. Ensin autolla hieman ohi, käännös ja gepsistä laskemaan milloin ollaan lähellä pistettä jossa on syytä pysähtyä. Onneksi tiellä oli riittävästi näkyvyyttä molempiin suuntiin ja paikalle saattoi pysäköidä auton hetkeksi. Nopsa käynti kätköllä.

Sitten hakemaan Aliisan ekaa. Siitä tulikin mielenkiintoinen käynti. Auton saimme parkkiin tien varteen. Kohdalla oli talojen välissä oleva metsäkaistale, jonne lähti tieltä polku. Oikein hyvä mielestämme. Muutoin olisikin voinut olla vaikea päästä kaikkien niiden omakotitalojen takana olevaan metsään. Polku haarautui moneen otteeseen, onneksi gepsistä oli helppo katsoa missä päin kätkö sijaitsi. Lähenimme kätköä ja lopulta jouduimme poikkeamaan polulta metsään. Itse kätkö löytyi melko helposti ja sitten ei muuta kuin takaisin polkua pitkin. Yllättäen huomasimme olevamme jonkun talon takapihalla. Hmmm…. uusi yritys seuraavaa polkua pitkin. Toisen talon takapiha. Pahus. Mikähän olisi ollut oikea polku. Olisi kannattanut luottaa tekniikkaan eikä omaan muistiin. Zeppiz ehdotti pikaista kipaisua pihan viertä pitkin tielle. Emmin, eihän se sopisi aikuisille naisille. Pikkupojat voisivat tehdä sellaista. Mutta Zeppiz oli jo sammuttanut otsalampun ja mennä viiletti mustissa vaatteissaan kuin Ninja pihan viertä. Minä perässä. Tunsin oloni perin kummalliseksi, kuin olisin pahanteossa. Juosten olimme pian tiellä ja näimme auton. Tajusimme, että seuraava polku olisi ollut se oikea. Istuimme hetken autossa ihmetellen mitä olimme juuri tehneet. Sitten jatkoimme matkaa illan seuraaville purkeille.

Pikkutietä pitkin  kohti Nukaria, vai liekö sekin ollut Jokelaa. Sitten vielä pienempää tietä eteenpäin. Tonteille ajo sallittu, muutoin moottoriajoneuvolla ajo kielletty. Pururadalla olisi muutama kätkö. Miten ihmiset pääsevät pururadalle mikäli sinne ei saa ajaa? Päätimme pururadalle menon olevan tontille ajoa.

Ensimmäinen kätkö tuotti vesiperän. Kätkö olisi varmaan ollut paikallaan, mutta emme arvanneet mennä sitä hakemaan kun huomasimme pururadan ylittävän sähkölinjan päälle kaatuneen puun joka oli hinkannut linjaa ja hinkkasi tuulessa edelleen. Arvelimme että olisi aiheellista soittaa asiasta ilmoitus. Pururadan alkupäässä saattaisi olla kartta, johon olisi merkitty tarkempi osoite ja ehkä myös se, minkä kunnan alueella olimme. Autolla siis jonkin matkaa eteenpäin tietä ja niin karttapaikka löytyikin. Nurmijärvellä näytimme olevan, mutta puhelinnumero piti etsiä netistä. Soitto siis sähköyhtiön vikapäivystykseen. Paikkaa kysyttäessä annoin koordinaatit, josta löytyisi linjan päällä oleva puu. Päivystäjä ei tuntunut koordinaatteja ymmärtävän, otti kuitenkin ne ylös kysellen silti osoitetetta ja jonkinlaisia tuntomerkkejä mistä kaatunut puu löytyisi. Lupasi ilmoittaa tehtävän eteenpäin myös koordinaatein. Toivottavasti löysivät perille. Lämpimässä autossa ihmettelimme mistä otamme seuraavan kätkön ja tajusimme olevamme lähes kätkön päällä. Tämäpä oli helppo.

Illan viimeinen löytyi kuusesta. Sitä oli tutkailtu jo jonkin aikaa, mittailtu nolla-pistettä ja ihmetelty gepsin heittelyä. AlteV soitti kysellen vieläkö olen metsässä, hän saattaisi saada kyydin kotiin. Koska olimme lähdössä, sovimme tapaavamme kotona puolen tunnin kuluttua.

Zeppizin kautta koukkaus ja sitten kotiin. Juuri kun astui sisälle, soitti AlteV pyytääkseen hakemaan. Kyyti ei ollut tuonut kotiin saakka vaan jättänyt hänetkin ravintolan eteen, jonne muu pikkujouluseurue oli menossa. AlteV ei ollut halunnut mukaan ravintolaan, joten hain hänet viereen nukkumaan.

Oli oikein mukava ilta. Zeppizille kiitos! Otetaan uusiksi sopivan tilaisuuden tullen.

 

Hylätyt huvilat – autiot talot

Meillä molemmilla, AlteV:llä ja minulla, on ollut muita kiireitä viime aikoina eikä ole ollut aikaa lähteä kätköilemään. Nyt oli kuitenkin yhteinen viikonloppu tiedossa. Tarkemmin sanottuna aikaa mihin vain oli perjantai-illasta sunnuntai-aamuun. Koska säät ovat muuttuneet viileiksi ja yöpyminen autossa olisi myös viileää ellei peräti kylmää. Aikataulukaan ei antaisi myöten pidemmälle lähtöä. Päädyimme pyytämään ystäväpariskuntaa perjantaina illalliselle ja miettisimme lauantaina herättyämme mitä tekisimme ja minne menisimme.

Kummallakin oli univelkaa ja niinpä nukuimme lauantai-aamuna niin pitkään kuin nukutti. Herättyämme mietimme jo vuoteessa mitä tekisimme. AlteV kysyi olenko käynyt Hylätyillä huviloilla Helsingissä. En ollut ikinä kuullutkaan. AlteV oli monesti halunnut sinne mutta koska ei ollut ollut aikaa, ei ollut maininnut asiasta. Päätimme mennä sinne. Samalla voisimme käydä Verkkokauppa.comissa ja tulomatkalla noukkia kyytiin vanhimman lapseni, joka oli saapunut kaupunkiin. Suunnitelma oli valmis.

Nautimme tuhdin aamiaisen, seuraavaa ruokailuajankohtaa kun ei voinut ennustaa. Tein kuitenkin eväät mukaan. Mahtaisiko niitä syödä kukaan?

Klo 14 olimme valmiit lähtemään, ensin Verkkokauppaan. Siellä piti piipahtaa nopeasti hakemassa yksi tuote. Heti sisään kauppaan päästyämme AlteV päätyi katselemaan aktiivisuusrannekkeita, joita oli hyllytolkulla. Minä ääneen pohtimaan mitä niillä tehdään, kertovatko ne kun on aika lopettaa päivän puuhat ja käydä vaakatasoon lepäämään? Aktiivisuusrannekkeiden luota siirryimme tietokoneiden kautta televisio-osastolle. Huimaa. En tiennyt niin isoja telkkareita olevan olemassakaan. Seinän kokoisesta televisiosta tuntui tunkevan ulos iso urosleijona, Luonnollisen kokoinen, kullan karvainen ja ruskeaharjainen. Televisiolla oli hintaa vain 21 000 €. Mietin jo sen ostamista, mutta tulin siihen tulokseen ettei kotonani olisi riittävän suurta tilaa televisiolle.

Musiikkiosaston kautta saavuimme perinteisten kodinkoneitten luokse. “Mikä tuo on?” kysyin. Katselin puoli metriä korkeaa metallista lieriötä. Lieriön alla oli pyörät ja päällä metallisia ja muovisia kartiota ympäri lieriötä. Kuin valot, jotka näyttävät jokaiseen suuntaan. Väriltään ne olivat lieriöstä riippuen sinisiä tai oransseja, joissakin oli jätetty ihan vain metallinväriseksi. Mieleeni tuli -50 luvun sciencefictionkirjojen robotit. AlteV kertoi niiden olevan pölynimureita – perusmalleja, ei mitään robotti-imureita, Ahaa, nykyisin pölynimuri siis näyttäisi tuolta. Arvelin ääneen olevani jälkeenjäänyt tekniikan suhteen. “No, sä olet tuollainen elämäntapaintiaani” vastasi AlteV. Tunsin lievää loukkaantumista, hihhuliksiko minua juuri syytettiin. “Ei, kun ota se positiivisena.” No, ehkä jokaisella ei tarvitse olla viimeisintä huipputekniikkaa. Enkä minä kai ihan toivoton ole: minulla on älypuhelin ja nykyaikainen läppäri. Käytän langattomia verkkoja ja hoidan asioita sähköpostin kautta muuallakin kuin kotona, vaikka metsässä jos välttämätöntä.

.Loppujen lopuksi verkkokaupassa meni näköalatasanne käynteineen aikaa lähes kaksi tuntia. Eikä edes ostettu sitä mitä oltiin menossa ostamaan vaan ostettiin ihan muuta. Kingi parka odotti sen aikaa autossa, vaikka eipä sillä mitään hätää ollut.

Sitten suunta kohti Kruunuvuorta. Laajasalossa oli tie- ja rakennustöitä, mutta melko helposti löysimme kuitenkin perille ja saimme autonkin tien varteen parkkiin. Alue vaikutti rauhalliselle ja mukavalle. C:geo näytti alueella olevan melko paljon kätköjä. Kingi hinkui kovasti jo metsään ja minä kuolasin kätköjen perään, saisimme mukavasti täydennystä täältä. AlteV ehdotti että kokeilisimme Wherigoa, joka alueella on. Sopiihan se, vastasin. Ei muuta kuin lataamaan kasettia. Puhelin ilmoitti virhettä. AlteV räpläsi puhelintaan ja minä liikuskelin enemmän ja vähemmän Kingin kanssa. Vajaa tunti ja ongelma oli korjattu. Saatoimme aloittaa. Lähtöpaikka olisi muutaman sadan metrin päässä, siellä päin missä automme oli parkissa. Löysimme oikean paikan ja saimme ohjelman toimimaan. Ensin lähdimme tietenkin väärään suuntaan. AlteV ehdotti oikoreittiä, arvelin kuitenkin että voisimme kiertää tällä kertaa, kartan perusteella meidän olisi pitänyt uida oikoreittiä käyttäessämme. Löydimme aloituspaikan ja ihastelimme kohteena olevaa käytössä olevaa huvilaa jolla oli kuitenkin jo ikää. Ja jälleen takaisin. Arvelin että voisi tulla kiire lenkin kiertämisessä mikäli haluaisimme ennättää ennen pimeän laskeutumista takaisin. Matkaa olisi tosin vain 2,5 km mutta kun kyse on kätköilystä, aikaa menisi kolminkertaisesti tavalliseen verrattuna ja mikäli normaalisti kävelisimme 5 km / h nopeudella niin matkaan menisi 1,5 h. Pimeässä mahdollisesti vieläkin enemmän. Arvioni mukaan pimeä tulisi viimeistään klo 19 ja meillä olisi siis kolme varttia aikaa siihen.

Ensimmäisillä hylätyillä huviloilla olimme syvässä hämärässä ja portista sisään astuessamme oli jo pimeää. Olimme kuitenkin kulkeneet vasta puoli tuntia. Olin arvioinut pimeän tulon väärin, Yhdessä huvilassa kuului olevan elämää, jätimme “asukkaat” rauhaan ja ohitimme paikan.

DSC_0061DSC_0056DSC_0063

Harmittelimme paikan kohtaloa. Jos huvilat olisivat edes saaneet rapistua rauhassa ilman tuhoamista: graffiteja ja polttamisia. Vielä enemmän harmittelimme tilannetta joka oli johtanut alueen hylkäämiseen, paikkahan oli loistava ja huvilat olivat olleet varmasti hienoja.

DSC_0073

Mikä paikka Kruunuvuori sitten on? Netistä löytyvien tietojen perusteella Kruunuvuoren huvilayhdyskunta alkoi rakentua 1800-luvun loppupuolella, jolloin Kruunuvuori ja Laajasalo  oli vielä täysin maaseutua.  1900-luvun alkupuolella saksalainen liikemies Albert Goldbeck-Löwen osti alueen. Kruunuvuori rakentui ja kehittyi edelleen. Alunperin huvilat olivat vain eliitin kesäpaikkoja, mutta myöhemmin myös keskiluokan ja jopa työläisten. Toisen maailmansodan päätteeksi huvila-alue siirtyi rauhansopimuksen johdosta saksalaisilta Neuvostoliiton hallintaan. Suomen Kommunistinen Puolue vuokrasi alueen Neuvostoliitolta. Huvilaelämä jatkui uusien asukkaiden myötä. Rappeutuminen alkoi 1950-luvulla. Liikemies Aarne J. Aarnio (1917-2013) osti alueen vuonna 1955 tarkoituksenaan muuttaa alue tuhansien asukkaiden asuinalueeksi. Aarnion kiinnostus oli asuinalueen rakennuttamisessa voittomielessä, ei huvila-alueessa eikä sen ylläpidossa tai kehittämisessä. Aarnio yritti saada aluetta kaavoitettua ja sitä kautta rakennuslupaa 60-luvulla, 70-luvulla, 80-luvulla ja vielä vuonna 1998 – turhaan. Kruunuvuori eli omillaan, oman onnensa nojassa. Huviloissa ja mökeissä oli asukkaita, mutta yleinen epävarmuus alkoi näkyä huviloiden ylläpidossa. Kun alueen omistajaa ei kiinnostanut alueen hoito ja ylläpito, seuraukset ovat vääjäämättömät. Remonttien ja korjausten laiminlyönti yhdessä luonnonvoimien kanssa ränsistytti pian alueen. Kruunuvuoren huviloista kaksi on vielä aktiivisessa käytössä ja loput ovat joko puoliksi tai  kokonaan luhistuneet.Tuhopoltot ovat ottaneet myös omansa. Muutama talo olisi vielä pikaisilla toimilla pelastettavissa, tämän on museovirasto kartoituksissaan todennut.

DSC_0083

Siellä olimme siis pimeässä etsimässä geokätköä ja tutustumassa alueeseen sekä katselemassa taloja. Otsalamput olivat jääneet pois matkasta, olihan vakaa aikomuksemme käydä alueella päiväsaikaan. Kävelimme puhelimen opastamina edestakaisin, etsimme alueelta puutarhurin mökin, uimakatoksen, huvimajan ja lammen. Muutama otsalampullinen koiranulkoiluttaja kaksikko tuli vastaan ja hieman pelästyi lopulta havaitessaan meidät pimeydessä. Lopulta saavuimme kätkölle, etsimme sitä kännykän taskulampun valossa ja se löytyikin helposti. Nimet lokiin ja valo pois jotta akkua riittää autolle saakka. Kännykässä oli jo virtaa viemässä gps-paikannin ja avoinna olevat ohjelmat mm Sports Tracker ja C:geo. Puhelimen tietojen perusteella tuo reilun 3 kilometrin ulkoilu vei meiltä aikaa noin 1,5 tuntia. Vain alku- ja loppumatkasta kävelimme normaalisti, muutoin ihmettelimme rakennuksia ajan kanssa. Kingi oli tyytyväinen lenkkiin ja samoin me. Ajattelimme että alueella voisi käydä uudemman kerran päiväsaikaan. Näkisi paremmin ja voisi ottaa muitakin geokätköjä.

Poika tuli otettua paluumatkalla kyytiin ja kotona kaivettiin eväät repusta ruuan seuraksi. Alkoi jo ollakin nälkä.

Valopäiden kanssa Megassa

Vuoden kuumin geokätköilytapahtuma, Mega, oli tänä vuonna Hauholla. Jo kevättalvella katselin mihin päin tänä vuonna pitäisi suunnistaa. Toissa vuonna olin nuorimmaiseni sekä geokoiran kanssa Muoniossa viikon yhdistetyllä kalastus- ja Mega-geokätköilyreissulla. Viime vuonna olin nuorimman ja koiran kanssa Jämsässä. Mukanamme oli  AlteV kahden poikansa kanssa. Samassa isossa mökissä majoittuivat kanssamme Öpe, Hanikala ja Citymuksut.

Nyt tilanne oli muuttunut. Nuoriso-osastolta kuului heti “Ei kiinnosta”, AlteV sanoi miettivänsä. Pitäisi kuulemma miettiä kumpaan lähtisi, Megaan vai vapaaehtoistyöhön seurakunnan leirille viikonlopuksi. Itse ajattelin lähteä vaikka yksin, sillä Hauholla olisi teemana keskiaika. Olisi hienoa pukeutua keskiaikaisesti. Mutta yöpymisen ratkaisisi se ketä reissuun lähtisi: teltta, mökki, auto vai kysyisikö yöpaikkaa lähistöltä tutuilta.

Tuli aika varata ja maksaa ruokalippuja Megan keskiaikaisiin Sika-juhliin. Varaisinko itselleni vai useammalle. Kyselyn uusintakierros: ensin nuorille kotona “Etkö sä usko että ei kiinnosta!”, “Sä voit mennä, mut mä en halua lähteä kätköilemään.” – Hyvä on, uskon kyllä. AlteV mietti edelleen “Saanko miettimisaikaa? Milloin ne liput pitää varata viimeistään?” – Joo, saat viikon aikaa, sitten on varattava.

Ei, kenenkään ei ole pakko lähteä mukaan jos ei kiinnosta ajattelin. Voin mennä ihan hyvin yksinkin.

Viikon päästä AlteV kyseli paljonkos Megassa kuluisi rahaa viikonlopun aikana. Riippuu ihan siitä paljonko käyttää sitä, vastasin. Sika-juhlan aterialiput ovat 10 € / kpl. Polttoaine Hauholle ja takaisin, eväät tai kojuruoka. Vaikea sanoa, 50 € / hlö? Seuraavaksi AlteV kysyi missä ajattelin majoittua. Arvelin yöpyväni teltassa. Ainakaan yksin ei kannattaisi mökkiä vuokrata. Pienen pohdinnan jälkeen AlteV kysyi kelpaisiko automajoitus. Olin vähällä lipsauttaa, että olipas tyhmä kysymys, ainahan se on kelvannut. AlteV päätyi lähtemään mukaan.

Parin kuukauden kuluttua tuosta olimme lähdössä Megaan perjantai-iltana. Perjantaina olisi rakennustalkoot, lauantaina olisi varsinainen tapahtuma ja sunnuntaina Cito eli roskien keräys ja paikkojen siivous. Voisihan sitä yrittää ehtiä rakennustalkoisiin.

Klo 17.43 päästiin lähtemään, matkaa olisi 80 km. Periaatteessa siis tunnin matka. Siis periaatteessa. Kolmen tunnin päästä tuosta oltiin Mega-alueella.

Matkaan olivat lähteneet myös Öpe ja OT98, heillä oli aikomus ajaa pyörillä Hyvinkäältä Hauholle. Meidän lähtiessämme he olivat edenneet vajaan 18 km ja pitivät ensimmäistä juomataukoa. Tapaisimme heidät Hauholla paljon myöhemmin.

Meillä oli tarkoitus ottaa vain yksi kätkö matkalta: Finnish graticule challenge: silver. Sen voi logata kun graticuletaulukossa on 30 ruutua täynnä, meillä molemmilla ehto täyttyi. Itse purkki sattuisi matkan varrelle. Pieni poikkeama vain reitiltä. Ensin vaatteiden vaihto, en viitsisi mennä metsään mekossa. Aurinko paistoi, metsä oli täynnä marjoja, joita keräämällä saisi hyvin iltapalan. Hyvin löytyi ja paikalle tuli kätköilevä perhe, matkalla Megaan hekin.

20150814_192653

Ajattelimme että otamme kuitenkin toisenkin kätkön, kello oli vasta 18.30. Lähellä oli livemapin mukaan sotilasalue sekä saman niminen kätkö. Matkasimme pölyävää hiekkatietä pitkin. Lopulta olimme lähellä. GPS pyöritti jälleen kerran reilusti. Etsimme siis ensin tien väärältä  puolelta, oli helppo erehtyä sillä siellä oli selkeä geopolku johdattamassa oikealle näyttävään paikkaan.

Minulla oli ajatus reitistä perille, niin myös AlteV:llä. Käännyimme Eteläiseen ajaaksemme mutkaista hiekkatietä. Katselin puhelimen karttaa ja vertasin sitä pari kertaa jopa vanhaan maantiekarttaani, jonka olin ottanut mukaan. AlteV luotti jälleen kerran navigaattoriin. Kätkölle pääsisi hieman kiertäen parempi kuntoista tietä pitkin tai suoraan pienempää tietä pitkin. Risteyksessä tuli selkeä ja helppo ratkaisu. Pikkutie veisi joen yli siltaa pitkin jolla on 2 tonnin painoraja. Se ei meidän pikku-Fiatia kestäisi.

Kätkö oli metsän siimeksessä viljapellon laidalla. “Noin 50 toveria” oli vuonna 1918 teloitettujen punaisten muistomerkki.

20150814_202026 20150814_202105

Sitten kohti Leppäniemen hirsihuviloita, jossa Mega sijaitsi. Nyt meinasi jo tulla riita reitistä. Kerroin, että ensin käännymme T-risteyksestä vasemmalle, heti oikealle ja sitten… AlteV sanoi että mennään oikealle ensin. Navigaattori kuulemma on laskenut reitin. Kysyin, mihinkähän hän oikein on ajamassa. Navigaattorin reitti näytti nimittäin täsmälleen samalle kuin omani. Kysyin onko miehellä ongelmia vasemman ja oikean erottamisessa. AlteV vastasi, ettei laske tarkoittamaani vasemmalle kääntymistä käännökseksi, se on loiva vasen. Totesin, että sopii sitten ajaa suoraan viljapeltoon, sillä hänen tarkoittamansa “loiva vasen” on T-risteys jossa pitää selkeästi valita oikea tai vasen. Sitten siirryttiin suunnistamiseen ja toisen vähättelyyn. AlteV totesi käyneensä oravapolku suunnistuskoulun lapsena, hän osaisi kyllä suunnistaa. Minä siirryin vähättelemään suunnistuskoulusaavutusta ja kerskailemaan lapsena saavuttamallani suunnistuksen piirimestaruuspronssilla. Sitten oltiinkin jo T-risteyksessä. AlteV kääntyi mitään sanomatta vasemmalle ja minä olin ihan hiljaa. Itsekseni saatoin hymyillä.

Alueelle saavuttaessa oli ohjaus oikeaan suuntaan ja neuvo mihin voimme asemoida geomobiilimme. Melko pitkälle saimme pientä hiekkatietä ajaa, ohi Suuri seikkailu-linnakkeen, ohi tapahtumapaikan, ohi saunarakennuksen ja lopulta tulimme opastuksessa mainittujen Terijoensalavien luokse. Auto parkkiin, patjan virittely lattialle vuoteeksi, sähkö sähkökaapista jatkojohtoa pitkin autoon ja mukana ollut matkapatteri lämpenemään. Pyörien purkaminen pois auton perästä ja kappas ketäs täällä olikaan – Citymuksut. “Missäs äiti on?” kyseltiin. Citymuksut kertoivat äidin olevan rakennustalkoissa. Hetken kuluttua tämä saapuikin paikalle.

Minä ja AlteV päätimme lähteä pyöräilemään Hauhon keskustaan parille kätkölle. Sinne olisi 8 kilometriä suuntansa matkaa. Ihan vain nopeasti päätimme pyörähtää tapahtumapaikalla. Haimme nimikyltit ja viikonlopun ohjelman ja bongasimme lasteni sedän. Kävimme juttusilla ja kuulimme hänen olevan tänäkin vuonna töissä tapahtumassa. Menisimme aamulla aamupalalle hänen luokseen.

Kello oli jo lähemmäs 22 kun pääsimme tien päälle fillareinemme.

Ensimmäiseksi pysähdyimme uimarannan letterboxille. Minä katselin kaunista järveä ja laskevaa aurinkoa ja havahduin kun AlteV:llä oli purkki jo kädessä. Se oli nopeasti logattu.

20150815_225308

Heti alkumatkasta huomasin pyöräni satulan olevan “päin persettä” tai oikeastaan ei sinne päinkään. Satula oli jotenkin oudosti alaviistossa ja siinä oli vaikea istua. Siitä valui pois. Mukana ei ollut työkaluja eikä satulassa pikalukitusta. Miten lie asento itsekseen muuttunut kesän aikana. Tänä kesänä pyöräilyt oli jääneet olemattomiksi osaltani, enimmäkseen sen vuoksi että satoi, olin töissä tai reissun päällä. Pyörä pölyyntyi varastossa. Toinen ongelma oli Hauholle päin koko ajan jatkuva ylämäki. Kuten jo aiemmissa kirjoituksissa olen varmaan maininnut, astmani ei pidä kesäisestä luonnosta. Lisäksi lihaskunto oli päässyt käsittämättömän huonoksi puoli vuotta vaivanneiden selkäongelmien vuoksi. Se oli rajoittanut liikkumista enemmän ja vähemmän. Pelkällä kävelyllä ei kunto juuri ole kohentunut. Niinpä ison ylämäen yläpäässä oletin kuolevani: reidet olivat kuin tulessa, samoin keuhkot. Ajattelin viimeisillä voimillani polkea ylös ja kuolla sitten sinne, AlteV:lle en huutaisi “Odota!”. En siihen olisi kyllä kyennytkään. Ei onnistunut mäen päälle polkeminen, oli pakko antaa periksi ja nousta pyörän päältä huohottamaan. AlteV pysähtyi mäen päällä katsottuaan taakse. “Kuoletko sinä?” Puistelin päätäni ja raahauduin pyörän kanssa mäen päälle. “En kuole”, totesin, otin lääkettä ja viitoin jatkamaan matkaa sillä henki vielä pihisi. Nimenomaan pihisi. Onneksi oli tasaista hetki ennen seuraavaa ylämäkeä. Kaikessa tässä oli se etu että takaisin tullessa olisi alamäkeä koko matka.

Toinen pyörämatkamme kätkö oli ABC:n kylmäasemalla. Löysimme kaksi purkkia parin metrin välein annetuista koordinaateista ja koska emme tienneet kumpi on oikea laitoimme molemmissa olleisiin lokipapereihin nimemme. Samalla pieni juomatauko ja gepsin lukemista seuraavia kätköjä ajatellen. Mopojengi ajoi asemalle sillä välin. Poikia oli parikymmentä ja mopojen pärinä sen mukainen. Kohta pari pojista tuli luoksemme “Olisko heittää tupakkaa?” Kerroimme ettemme tupakoi, joten ei ole tupakkaakaan. Pojat seisoskelivat hetken hiljaa ja kysyivät mitä teemme ja mistä tulemme. Kerroimme olevamme harrastusmatkalla ja tulevamme Hyvinkäältä. Luulivat kai meidän pyöräilleen koko matkan koska se herätti respectiä. Kertoivat sitten joka iltaisesta mopoiluharrastuksesta “Tällasta tää on joka ilta, ajellaan vaan ympäriinsä” joukon itsestään selvä johtaja hieman reteesti ilmoitti. Lopuksi toivottelivat mukavaa viikonloppua ja lähtivät mopot päristen kylälle päin. Etteikö nykynuorilla muka ole käytöstapoja?

AlteV tarvitsi rahaa pankkiautomaatista ja kun sen löysimme totesimme 0-km Hauhon olevan vieressä. Pysäytettyämme fillarit viereen kaarsi auto, Megaan menijöitä, kätkölle tulijoita. Yhdessä etsimme ja AlteV löysi vihjeen perusteella.

DSC_0010

Seuraavaksi multi, siispä kirkon luokse patsaalle naatteja laskemaan. Piti laskea vuosilukuja. Sain laskut tehtyä ja luettelin AlteV:lle naatteja. Mies oli hiljaa ja hoputin että päästäisiin eteenpäin. “Älä hoputa!”. Minä moitiskelemaan siitä, ettei vastaa mitään. “Gepsi on jumissa, en voi laittaa naatteja, joten älä hoputa!” Kerroin etten ole ajatusten lukija, en voi tietää jos ei kerro mitään vaan on vaan hiljaa. Naatit saatiin koneeseen ja todettiin kätkön päätepisteen olevan noin kilometrin päässä. Kartan mukaan kätkö olisi jossain metsässä. Sen lähellä olisi kyllä tradipurkkikin mutta minua ei houkutellut väsyneenä metsässä rämpiminen. Olin noussut aamulla klo 5.45 aamuvuoroon töihin, joten päivälle oli tullut jo pituutta.  Naatit talteen ja haetaan purkki viikonlopun aikana valoisalla. Seuraavaksi näkötornille vanhaan kaupunginosaan. Laskutehtäviä taas, nyt laskettiin mm. laudoituksen määrää. Kappas, saadut koordinaatit veivät aiemman patsaan vieressä olevalle museorakennukselle. Siispä takaisin sinne. Alkumatka Hauhon keskustasta pois toista reittiä, sen varrelle sattuisi punaisten muistomerkki. Sielläkin olisi kätkö.

Pohdimme missähän asti Öpe ja OT98 mahtaisivat olla. AlteV soittamaan heille. Yritin viittoa että pitäisi kääntyä muistomerkille, mies polki eteenpäin. Edes huutooni ohi menemisestä mies ei reagoinut vaan jatkoi polkemista kännykkä korvallaan.  Minä käännyin takaisin ja kurvasin metsään muistomerkkiä kohden. Olin jo logannut kätkön kun mies vielä puhelimessa puhuen polki paikalle. Oli huomannut minun kadonneen. Metsässä näkyvä valonsäde oli johdattanut luokseni. Kuulin fillaristien olevan noin 10 km päässä Mega-alueesta. Olisivat siellä luultavasti yhtä aikaa meidän kanssamme. Tie oli hiljainen meidän ajaessamme takaisin. Letterboxin kohdalla näkyi valoa, luulimme kaipaamiemme kavereidemme olevan siellä. Mutta ei, rannassa istuikin hieman humaltunut pyöräilijä, Megaan tulija. Hän ei ollut huomannut istuvansa lähes letterboxin päällä vaan oli ihaillut kaunista järvimaisemaa kunnes aurinko oli laskenut. Pian kauempaa tieltä alkoi näkyä valoa ja kuulua puhetta. OT98 ja Öpe ilmestyivät mutkan takaa näkyviin “Hei kato valopäät tulee” jompi kumpi meistä murjaisi.

20150815_225420DSC_0013

 

Letterin kuittaus ja jatkettiin neljästään matkaa. Pian oltiin pikku-Fiatin luona ja seuralaisemme alkoivat miettiä mistä löytävät kolme riittävän isoa, sopivin välimatkoin olevaa puuta riippumatoilleen. He aikoivat yöpyä niissä. Vieressä oleva metsä oli täynnä puita ja he löysivät nopeasti paikat hammokeilleen. Matkaa heille oli tullut noin 98 km, aikaa oli kulunut suunniteltua enemmän. He olivat lähteneet polkemaan klo 15.30 ja perillä he olivat 00.45.

20150815_235508

“Iltapalaa? Haluaako joku iltapalaa? Mennäänkö nuotiolle rantaan?” Kaikki halusivat iltapalaa. Minä ja AlteV etsimme jääkaapistamme pihvit ja makkarapaketin grillattavaksemme. OT98 ja Öpe kaivoivat esiin omat eväänsä. Rantaan näytti menevän rappuset, nuotio jäi siitä oikealle. Väärät raput siis. Valittiin pimeässä reitiksemme suoraan nuotiolle laskeutuva mäki. Nuotiolta kuului hurraa huutoja “otitte sitten pöljän polun, hieno suoritus”. Todella, risua ja kivikkoa riitti. Rappuset olisivat vieneet nuotiolle. Nuotiolla istui mukavasti porukkaa ja tilaa tuli heti meillekin. Aholatkin olivat geokoirineen paikalla. Herra Ahola antoi pitkän halauksen sekä minulle että AlteV:lle, samoin rouva Ahola. Muitakin kätköilystä tuttuja kasvoja näkyi nuotiolla. Juttua riitti. Kaikki olivat tulleet myöhällä ja olivat nyt vasta iltapalalla. Miehet olivat saunoneet jo, mutta rouva Ahola ei. Sovittiin, että menemme saunaan, AlteV mahtuisi mukaan. Öpe ja OT98 halusivat nukkumaan jo, matka oli uuvuttanut. Saunassa riitti juttua ja kunnollisen hikoilin jälkeen päätimme mennä uimaan. Vettä oli polveen asti ja pohja oli mutainen. Minä menin kastautumisen jälkeen takaisin saunaan, mutta AlteV ja rva Ahola uivat hetken mahapohjaa.

Lopulta päästiin nukkumaan.

Heräsimme myöhään – tarkoituksella. Pynttäytyminen alkoi heti. AlteV:n keskiaikavaatetus oli nopea pukea, omani pukemisessa meni hieman kauemmin. Erityisesti päähineen asettelu hiuksille oli hankalaa. Ulkoa kuului jo Öpen ja OT98:n ääni. Öpekin oli pukeutunut keskiaika-asuun. Öpe kertoi olevansa Isä Wilhelm ja AlteV:n hän nimesi Kuningas Pohjaksi. Kesäteatterista tuttuja hahmoja minulle. Puvutkin olivat tutut, he olivat näitä rooleja niissä joskus esittäneet. Minut Öpe – vai Isä Wilhelm? – nimesi Päiväksi, Kuningas Pohjan vaimoksi. Pukuni oli kyllä eri puku ja roolin esittäjän nyt eri nainen.

20150815_113441 20150815_182642 20150815_123844 20150815_123853

Klo 10.30 saavuimme aamupalalla, mutta sitä ei ollutkaan enää. Aamupala-ainekset olivat loppuneet yllättävän suuren kävijämäärän vuoksi. Valmistumassa oli lounasta, joten otimme sitä. AlteV söi aamupalaksi makkara-lihapulla-perunat ja minä Kebab-lihaa kasviksilla. Ei kaivattaisi ihan heti muuta syötävää.

Väkeä oli runsaasti. Jälkeenpäin luin että päivän aikana miittikirjaan oli kirjoitettu yli 2000 nimeä, joten kätköilijät olivat löytäneet tapahtuman. Jonkin verran näkyi Historiallinen Häme-teeman mukaisesti pukeutuneita kätköilijöitä mutta suurin osa oli omissa vaatteissaan. Aktolv ja Eosa olivat tulossa päiväkäynnille, törmäsimme myös Pietuun ja Monillaan. Ilmoittaduimme siis pukukilpailuun. Voitto ei ollut tärkeä, mutta olihan pukua mukava esitellä omassa roolissaan. Saimme päivän aikana myös huumoria aikaan näistä puvuistamme. Minä olen aina pitänyt keskiaikaisista puvuista, kirkoista, pidoista… nyt Isä Wilhelm muistutti naisen paikka olevan oikeastaan kotona eikä mukana miesten matkoilla. Lisäksi hän totesi, että nainen kantakoon oman korinsa kun koriani hetkeksi Pohjalle tarjosin. Naisen kuuluisi myös kulkea pari metriä miesten jäljessä ja oikeastaan vaieta (seurakunnassa ja sen ulkopuolella) kokonaan. Tokaisin “Keskiaika on syvältä. Mä alan tehdä siihen juuri nyt parannuksia!” Onneksi kuningas Pohja oli nykyaikainen perheenpää. Hän keitti meille lounaaksi purkkihernekeittoa trangialla ja siivosi lounaan jäljet pois sillä aikaa kun otin vartin torkut autossa.

DSC_0015 DSC_0018 DSC_0019

Aktolvin ja Eosan kanssa Earthia ratkomaan Hauhon metsiin. Keskiaikainen naisen vaatetus ei todellakaan ole helpoin mahdollinen asu metsässä. Toisaalta keskiajalla niillä on kuljettu paljon pidempiä matkoja kuin me nyt kuljimme. Tehtävät tulivat ratkotuksi kuten myös suurin osa kymmenestä Labcachesta tapahtumapaikalla. Yhden mysteerinkin kävimme kuittaamassa metsässä. Tunnustamme sen olleen vahinko. Metsässä oli väenkokous ja arvasimme siellä olevan jonkin purkin. Gepsin mukaan siinä ei ollut mitään, joten multin tai mysteerin loppupiste olisi kyseessä. Onneksi lokikirjassa oli GC-koodi joten saimme selville mikä kätkö oli kyseessä.

Illan suussa menimme syömään Sikaa. Kokonainen sika oli pöydällä ja toinen oli lähes pilkottu pannulle lämpenemään. Annokset olivat isoja ja maukkaita. Sian lisäksi sai runsaasti kasviksia, leipää ja mehua. Maha tuli täyteen. Annos oli hintansa väärti. Oli aika lähteä parille kätkölle, niinpä vaatteita vaihtamaan.

11903759_10153573373113734_513020691296406301_n12030883_10153654040563734_1201138444_n

“Isä Wilhelm, mitä Isä Wilhelmille on tapahtunut?” kysyin nähdessäni Öpen omissa vaatteissaan trangian ääressä kahvia keittämässä. “Rauha hänen sielulleen” totesi Öpe. Samaan aikaan AlteV pieraisi. “Henget puhuvat” hän sanoi nähtyään hämmentyneet ilmeemme. Koko porukkamme räjähti nauramaan.

Pian olimme juoneet kahvit ja pääsimme lähtemään fillaroimaan. AlteV korjasi ensin pyöräni satulan asennon ja katsoimme vähän karttaa. Totesin Vihavuodessa olevan kätkökertymän, sinne tosin olisi matkaa parikymmentä kilometriä suuntaansa, siihen lisäksi kätköltä toiselle pyöräilyt. Päätimme ottaa pari melko lähellä olevaa kätköä ja jättää Vihavuoden huomiselle autoreissulle. Ensin Paavin Panna, virtuaalikätkön loppupiste joka oli Mega-alueella, sitten yksi siltakätkö. Viimeiseksi Creep, kätkö jonkin sorttisella mäellä. Alkupätkä oli hiekkatietä mutta liikennettä ei juuri ollut. Asfaltilla oli mukava. Suuren mäen päätltä käännyimme jälleen hiekkatielle tai oikeastaan metsäautotielle. Ensiksi näimme pitkän suoran lamppujemme valossa, lähemmin katsottuamme totesimme ensin olevan todella jyrkän alamäen ja sitten vielä suuremman ja jyrkemmän ylämäen. Tie oli lisäksi kivinen eikä pimeässä nähnyt riittävän pitkälle otsalamppujen valossa. Alamäki mentiin kovasti jarrutellen ja ylämäessä kaikki työnsivät pyöriään. Lopulta olimme tien päässä. Pyörät jätettiin parkkiin tukkipinon viereen ja matka jatkui kävellen metsäkoneen uraa pitkin edelleen ylöspäin. Vielä pienelle polulle kääntyminen ja pian oltiin huipulla. Kolme otsalamppua valaisi puita ja kalliota. Vihjeen perusteella kätkö vihdoin löytyi. Ei ollut edes kovin vaikea. Takaisin fillareille. Jo kaukaa näimme että AlteV:n fillariin oli jäänyt valot päälle, onneksi valoa riitti paluumatkaksi. Jälleen alamäkiä hitaasti jarrut päällä ajaen ja ylämäet taluttaen. Asfaltilla saatoimme laskea alamäkeä vapaalla. Leppäniemeen menevällä hiekkatiellä tuli joku auto vastaan, ja myöhemmin muitakin. Otsalamppujen valokeilassa näkyi selvästi ohuen ohut hiekkapöly jonka auto nostatti ohi ajaessaan. “Kiva, tuota me vedämme keuhkoihimme”. Öpe pysähtyi riisumaan T-paitansa ja sitomaan sen suunsa eteen hengityssuojaksi.

Vielä yksi pysähdys. Menomatkalla olimme huomioineet metsässä useamman ihmisen ja laittaneet paikan merkille. Siihen siis pysähdys. Siellä olisi varmasti kätkö. No, ei ollut. Aikamme etsittyämme meitä alkoi naurattaa, touhumme oli aivan älytöntä. Viimeinen pätkä perille polkaisten, hakemaan iltapalatarvikkeita ja nuotiolle. Tänään nuotiolla oli aivan tyhjää. Olimme jo lähes syöneet kun nuotiolle alkoi virtaamaan porukkaa. Ensimmäiset olivat joensuulaisia kätköilijöitä, mukavia nuoria miehiä. Kuulivat meidän käyneen Creepillä. Olivat itse käyneet siellä päivällä – Oli meleko kriippi paikka, melekonen puotus sieltä kalliolta, eikö?

Meiltä oli tuo pudotus pimeässä jäänyt näkemättä, ja kokemattakin onneksi. Nuotiolle valui lisää väkeä. Meidän oli aika lähteä sillä tulen ääreen saapuneet nuoret neitokaiset olivat liian humalaisia ja pahasuisia meidän makuumme. Kävimme vielä saunassa ja painuimme pehkuihin.

Sunnuntai aamuna AlteV herätteli aamupalalle lähtemään. Aamupalan jälkeen vähän Citoilua. Sitten pakkamista. Hanikala joukkoineen tuli hakemaan Öpen ja fillarin. Fillarista oli laakeri mennyt reissun aikana eikä sillä voinut ajaa enää kotiin. OT98:n pyörä pakattiin pikku-Fiattiin minun ja AlteV:n pyörän seuraksi. OT98 pääsisi kotiin kyydissämme. Tosin pienten mutkien kautta sillä matkalla oli aikomus hakea pari kätköä. Vihavuodessa olevasta rykelmästä muutama ja Hauhon kirkonkylän metsään perjantailta jääneet pari purkkia.

Ensin Vihavuoteen. Kukkosaaressa oli useampikin kätkö ja yksi niistä oli uimalla haettava. Kuka kävisi loggaamassa? AlteV ja OT98 tarjoutuivat vapaaehtoisiksi. Minä jäisin rannalle turvaksi jos jotain yllättävää sattuisi. Ranta oli mutainen ja sen pohjassa oli lahoa puutavaraa. Paikalla on aiemmin sijainnut saha, joskus kauan sitten. Vedessä kasvoi erilaisia vesikasveja runsaasti. Tuosta tulisi tosi mukava uintimatka. Kätkö löytyi heti ja päästiin siirtymään seuraavalle kätkölle.

20150816_125533 20150816_125207

Yhtä kätköä etsiessämme kurkin erilaisiin koloihin taskulampun valossa. Yhtä-äkkiä eräässä kolossa minua tuijottivat silmät. Reaktiot olivat yllättävän automaattiset ja nopeat näennäisen vaaran uhatessa. Ennen kuin tajusinkaan olin vetänyt käteni kauemmas ja ottanut myös yhden askelen sivulle. Ääntäkään en päästänyt. Uusi yritys, nyt uteliaasti, sillä Suomalaisissa koloissa ei voi asua mitään kyytä vaarallisempaa. Kurkkaus kauempaa ja varovainen lähestyminen lampun kanssa ihan kolon suulle saakka. Lopulta erotin minua tuijottavan kaverin. Iso rupisammakkohan se siellä. Hän sai jäädä koloonsa ja minä jatkoin kätkön etsimistä. Ei tuo ollut ensimmäinen kerta että kätköillessä tulee joku otus vastaan. Olemme nähneet peuroja ja muitakin eläimiä ja oppineet että kaikkiin koloihin ei kannata suoraan kättään tunkea. Kerran tuli kätkökolosta kyy ja vielä toinenkin ennen kuin saimme purkin ongittua ulos – kepin avulla.

20150816_123615

Päivä oli lämmin. Kävimme yhden kätkön kosken partaalta, jonka vieressä sijaitsi vanhassa tehdaskiinteistössä kahvila ja taidenäyttely. Poikkesimme kahville ja jäätelölle. Kahvista piristyneenä kiersimme katsomassa Seppo Iiskolan taidenäyttelyn. Tykkäsin kovasti, ne olivat tauluja minun makuuni. Erityisesti hieman synkistä, öisistä maisematauluista pidin. Niitä olisin voinut tuijotella vaikka kuinka kauan. Matkaa piti kuitenkin jatkaa.

DSC_0022 DSC_0037 DSC_0030

Hauhon purkit löytyivät helposti. Eivätkä ne olleet edes niin syvällä metsässä kuin olin kuvitellut. Toisaalta pimeässä maisema olisi ollut toisenlainen. Nyt Hauhonselkä kimalteli auringonpaisteessa kutsuvana, lokit kirkuivat ja mäntymetsä tuoksui.

20150816_150252

Sitten kotiin suorinta tietä. Kiitos. Oli oikein mukava reissu. Kiitän kovasti kaikkia ihania ihmisiä joiden seurassa sain viettää aikaa. Erityiset kiitokset geomiehelleni!

Juhlahumua ja geokätköilyä

Saimme jo kevättalvella epävirallisen kutsun rippijuhliin Kuopioon, virallinen ilmoitus asiasta tuli sitten myöhemmin. Mutta usein asioilla on tapana kasautua. Samalle päivälle tuli AlteV:lle kutsu kummitytön syntymäpäiville Pohjanmaalle eli aivan eri suuntaan. Lisäksi viikonloppuun olisi osunut mm. savusaunan lämmitysvuoro. Oli pakko tehdä valintaa suunnassa jos toisessakin. Yhdessä päädyimme sitten parhaaseen mahdolliseen ratkaisuun.  Mitä jos lauantaina ajaisimme Pohjanmaalle ja sieltä sunnuntaina Kuopion kautta kotiin. Nämä kaksi juhlijaa halusimme kuitenkin muistaa. Autoksi matkalle valitsimme minun urheiluvaununi sillä sen kulutus liikkeellä ollessa on puolet siitä mitä AlteV:n pikku-Fiatissa. Useimmiten autolla siis on tarkoitus liikkua, vaikka toisaalta pikku-Fiat on käytännöllinen paikallaan ollessa. Nyt ei kuitenkaan ollut tarvetta yöpyä autossa ja säästää yöpymiskustannuksissa.

Perjantai-iltana siivosin autosta edelliset sotkut pois ja pakkailin valmiiksi seuraavaa päivää varten. Lauantaina puolen päivän jälkeen päästiin lähtemään. Google Mapsin mukaan tuolle vajaan 350 km matkalle menee aikaa reilut 3,5 h. Me lisäsimme siihen tunnin koska aikomus oli pysähtyä evästauolle ja ehkä mahdollisesti saattaisimme ottaa yhden geokätkönkin.

Ensimmäinen pysähdys oli Parkanon kirkon luona. Kumpikaan emme olleet ottaneet tuota kätköä, AlteV oli kerran käynyt sitä etsimässä tuloksetta. AlteV oli kuitenkin ottanut jonkun kätkön aiemmin Parkanosta joten hänelle ei tullut uuden kunnan valloitusta kuten minulle tuli. Ensin kätkön etsiminen ja se löytyikin helposti pienen kävelymatkan päästä. Saimme samalla hieman taukoliikuntaa. Sitten AlteV:n kummitytön lahjan paketointi. Reissun lahjat olimme käyneet eräänä iltapäivänä ostamassa mutta jotenkin paketointi oli kiireessä jäänyt. Mukaan autoon oli siis kerätty paketointivälineet. Lahja tuli paketoitua ja kortti kirjoitettua. Evästaukokin Pu-ehr teen, voileipien ja jogurttien kera tuli pidettyä. Saatoimme jatkaa matkaa.

DSC_0005

Kurikastakaan minulla ei ollut yhtään kätköä, joten pysähdys erään pellon pientareelle. Siitä kaurapellon reunaa ohdakkeiden seassa kipitimme kätkölle AlteV sortseissaan ja minä hameessa. Joku nokkonenkin tuntui seassa kasvavan. Kätkö itse löytyi helposti ja jatkoimme matkaa kunnes AlteV totesi että lähellä olisi mukava kätkö jonka hän on itse matkalta joskus poiminut. Niinpäs olikin: hauska ja ennätysnopea. Apukuskin puolelta olisi saanut otettua ikkunasta mutta koska ajoin, jouduin nousemaan autosta logatakseni kätkön.

20150808_163846

Matkaan meni juuri se suunnitellut 4,5 h ja pääsimme sopivasti perille. Ilta kului nopeasti ja tuli aika siirtyä nukkumaan. Nukuimme yöpymiskäyttöön muutetussa vanhassa vilja-aitassa. Suunnitelmana oli jatkaa matkaa aamulle klo 10, jotta olisimme perillä klo 15. Laskimme taas hieman varaa jotta ennätämme matkalla poiketa parilla ja vaihtaa vaatteet loppumatkasta. Juhlatamineissa ei kannata lähteä ajelemaan jos on aikomus poiketa metsän puolelle. Lähteminen venähti tunnilla. Aamusta sattui hassu kommelluskin. Ajattelimme mennä sisälle kahvin keittoon ja aamutoimille, mutta ovi olikin lukossa eikä vara-avainta ollut missään. Kaikki tuntuivat nukkuvan. Minulla ei ollut hätää mutta AlteV olisi kaivannut myös vessaan. Päätin siirtyä autoon lukemaan sillä auton avaimet olivat olleet mukana aitassa ja autossa oli kirja, sitä en ollut illalla jättänyt sisälle. Lopulta AlteV huikkasi että pääsen sisällekin. Talon koira oli yöllä päättänyt lähteä ulkoilemaan ja isäntä oli lukinnut oven sen enempää ajattelematta saatuaan koiran takaisin sisään.

Alkumatkasta laskettiin että saataisiin matkalta muutama uusi kunta: Ähtäri, Saarijärvi, Äänekoski ja Konnevesi. Sitten hoksasin kyltin Peräseinäjoki ja kysäisin vieressä istuvalta mieheltä kuuluuko se Seinäjokeen. Tarkastus kartasta ja geokätköilysivuston kuntasivulta ja totesimme että saamme siitä vielä yhden kunnan. Yksi nopea kätkö. AlteV katsoo nopean kätkön mahdollisimman lähellä tietä olevalta huoltoasemalta. Se löytyy heti ja huomaan siinä seistessäni kirkon tornin “Tossa on kirkko, onko täällä kirkkokätkö?” – “On joo, Pyhän Paavalin kirkko. Haetaanko kun on noin lähellä?” Tietenkin haettiin, kaunis kirkko muuten.

20150809_112607

Sitten joku nopea Ähtäristä, että saataisiin kurottua aikataulua kiinni. Kotiseutumuseo näytti kartalla olevan ihan reittimme vieressä, mutta navi ajatti meitä ympäriinsä. Tokaisin jo hieman kärttyisesti “No,onpas nopea”. Itse paikka oli hieno ja kätkö löytyi tosi nopeasti. Olimme ajaneet paikallisen ABC-aseman ja siinä olleen kätkön ohi, minulla oli järkyttävä pissahätä ja joutuisimme toistamiseen ajamaan aseman ohi palataksemme tielle. Auto ABC:n pihaan, minä pissalle ja AlteV etsimään kätköä. Mies oli löytänyt kätkön juuri kun palasin, joten matka sai jatkua.

Tienviersi kyltti kertoi meidän olevan Multialla. “Hei kato onko tää oma erillinen kunta kuntakartassa vai kuuluuko se johonkin… ” AlteV katsoi, erillinen on, tästä saataisiin kätkö. Jo toinen ylimääräinen kunta jos näin voisi sanoa. Livemap päälle ja pian löytyi Lonely Star, kätkö joka sijaisti Hotellissa. Hotelli -kyltti oli ladon ovien yläpuolella. Logattuamme kätkön jatkoimme matkaamme siirtyäksemme Saarijärven puolelle. Multia teki vain pienen pienen kapean soiron reitillämme. Hyvä tuuri että sinne oli laitettu kätkö.

Saarijärveltä otimme ihan tien varressa olevan kätkön, aikaa kului tuohon varmaan kaksi minuuttia. Hieno maisemakin oli mutta emme jääneet ihailemaan sitä. Äänekoskelta yksi kätkö sillan kupeesta. Tähän meni kymmenisen minuuttia ihan sen vuoksi ettei autoa voi jättää ihan mihin vaan lähteäkseen “aarteen etsintään”. Tässä kohden informoin konfirmoidun nuoren äitiä olevamme myöhässä ilmoittamastamme aikataulusta, Eikä siitä ollut haittaa koska vielä meidänkin jälkeemme tuli vieraita tupaan.

Viimeinen kätkö matkalla oli Konnevedellä. Levähdysalueella oli uimaranta. Siispä purkin etsinnän jälkeen jalkojen vilvoittelu järvessä ja vaatteiden vaihto ennen matkan jatkumista. Lopun kolmanneksen matkasta voisimme ajella pysähtymättä. AlteV etsi netistä sopivaa värssyä korttiin, joka oli kirjoittamatta. Tämän lahjan olin paketoinut jo viikolla hyvissä ajoin mutta värssyn etsintään ei ollut jäänyt aikaa. AlteV luki värssyjä ääneen, minä hylkäsin tai hyväksyin jatkoon. Lopulta löytyi mieluinen. Se raapustettiin muuten valmiiseen korttiin perillä pihassa. Nuoren äiti huuteli naureskellen “Värssy ja nimetkö puuttuu vielä kortista?”. Sukuvika kun jää viime tippaan, ei tainnut tulla yllätyksenä.

Konfirmoitu nuori oli kaunis ja herttainen. Tarjottavat maittavat ja kaikki oli muutenkin mukavaa. Katsottiin valokuviakin nuoren vauva-ajasta tähän päivään. Aika vaan kului kovin nopeasti ja oli aika jatkaa matkaa.

DSC_0076 DSC_0141

Nopea päätös ajetaanko Mikkelin vai Toivakan kautta? Päätettiin ajaa vaihteeksi Mikkelin kautta. Matkalla pidettäisiin yksi jaloittelutauko. Mikkeli olisi lähes puolivälissä. Hieman myöhemmin tuli mieleen että molemmilta puuttui Aakkoslöydöistä numerot 2,3 ja 5 ja minulta lisäksi 6 ja 8. AlteV:ltä puuttui pari kirjainta. Mikkelissä oli muistaakseni numerokätköjä ja AlteV niitä tutkailemaan järjestelmästä. Sieltä löytyikin molempien yhteiset puuttavat pieneltä alueelta, ne siis haettaisiin.

Mikkelissä ajettiin Tuomiokirkon ohi ja molemmat ihmettelivät ettei siitä ole otettu kätköä aikanaan Mikkelissä käydessä. Jotain muita kätköjä sieltä oli otettu. Lähtiessä poikettiin hakemaan Tuomiokirkon kätkö ja tarkastettiin kätkökuvauksesta  että sitä ei ollut vielä silloin kun viimeksi Mikkelissä olemme käyneet. Totesimme myös että jatkossa voisimme kulkea mökkireissuja Mikkelin kautta koska Mikkeliin jäi hakemattomia kirkko- ja hautausmaakätköjä ja niitä me keräämme.

20150809_220720

Mukava juhlareissu, vaikkakin aika rankka. Matkaa reilut 1000 km ja aikaa meni tasan 36 h.

Kesäkätköilyä Partioleirin tapaan

(Rissu aivoistaan ammentanut)

Partioleiri Hangossa Bengtsårissa oli tulossa. Kerkeäisiköhän siinä kätköillä pohdin AlteV:n kanssa. Leiriltä ei voi poistua kätköilemään, mutta jos sinne “huudeille” sattuisi kätköjä.

Suunnittelimme lähtevämme leirille päivää etuajassa, jotta ennätämme paikalle tarvikkeinemme ennen paikkailtavia leiriläisiä. Lisäksi ajattelimme viettävämme puoli vuorokautta “parisuhdeaikaa” kätköillen. Koska sana oli kiirinyt saimme mukaamme ison peräkärryllisen tavaraa ja kätköilevän Öpen.

Pääsimme lähtemään illan suussa. Olin ollut aamuvuorossa ja piti vielä ohjeistaa eläinten hoitajan/ talonvahti sekä pakata omat tavarani AlteV:n pikku-Fiatin kyytiin. Siellä oli jo järkyttävä määrä tavaraa sisätiloissa, peräkärry perässä ja Öpe retkimielellä.

Suunnitelmana ei ollut todellakaan jäädä kätköilemään ympäri Etelä-Suomea vaan ajaa Hankoon sellaista reittiä pitkin, josta voisi noukkia kätkön per kunta. Ajatuksena oli ottaa vain sieltä mistä saa uuden kunnan tai uuden leveys- / pituuspiirin. Pari ylimääräistä lenkkiä siitä silti tuli.

20150717_181509 20150717_182947 20150717_183450

Ensin ajettiin tämän vuoksi Porkkalaan,  paikalle josta suurin osa oli vuokrattuna Neuvostoliitolle 1944-1956. Vuokrattu alue kokonaisuudessaan oli noin 1000 neliökilometriä, maata ja merta, ja sillä sijaitsi venäläinen armeijan tukikohta. Porkkala vuokrattiin alunperin 50 vuodeksi, mutta Neuvostoliitto luovutti sen Suomelle kuitenkin jo tammikuussa 1956. Paikalla oli lintutorni. Mä rakastan lintutorneja, ne on mukavan korkeita, avaria ja usein tuulisia sekä hieman huojuvia paikkoja. Tällä kertaa minulla oli kaksi turvamiestä mukana lintutornilla ja kiipesin heidän perässään ylös torniin katselemaan maisemia. Sieltä näkyikin tosi kauas ja huomatessani kaiteen olevan toisesta päästä hieman irti ilahduin suunnattomasti. Jännä juttu että tuonkin jälkeen olen kiivennyt lintutorniin ja muutamaan muuhunkin mukavan korkeaan, avaraan paikkaan.

20150717_195039

Matka jatkui kohti Siuntiota, josta piti ottaa mukaan yksi kirkko. Yhden kirkon sijaan noukimme mukaamme myös rautatieaseman ja kylän maantieteellisen nolla-pisteen. Kirkko oli mysteerikätkö, josta olin ratkaissut aiemmin kotona osan, loput jäi ratkaistavaksi paikan päällä. Laskutoimitus ei ollut vaikea ja koordinaatit olivat pian gepsissä. Ei muuta kuin kätköä hakemaan. Loogisen paikan löytymisen jälkeen ei kätköä löytynytkään. Siinä jotain pohdittiin ja yhtä äkkiä tajusin. Olin tehnyt laskuvirheen, olin unohtanut laskuista yhden asian tai oikeastaan muutaman ikkunaruudun. Pikainen laskutoimitus ja naatit muuttuivat 15 metrin verran. Kätkö löytyi nyt pikaisesti. Joskus sitä miettii miltä kätköily näyttää ulkopuolisista: ihmiset kulkevat tuijottaen puhelinta tai vaihtoehtoisesti gps-laitetta, pysähtelevät yhtä-äkkiä kurkotellen tai kumarrellen, sitoen kengännauhoja tai muuten vaan ohimennen kuljettaen kättään ränneissä tai sillankaiteiden takana, ryömien rakennusten tai siltojen alla ilmeenään “ihan tässä vaan maisemia katselen”. Mahtavat ulkopuoliset ihmetellä tai naureskella. Onneksi suurin osa ihmisistä on niin uppoutunut omiin asioihinsa, etteivät huomaa. Ne jotka huomaavat, eivät halua huomata. Tosin on valveutuneitakin kansalaisia. Kerran ajoi paikalle moottoripyöräpoliisi kysymään mitä puuhaamme kun virittelimme köysiä sillalta sillan alle. Ohikulkija oli ilmoittanut sillalla olevan itsemurhahyppääjän. Hänellä oli jäänyt vissiin huomaamatta sillan alla kaverit jotka odottivat “hyppäämistä”. Poliisi kehotti jatkamaan kuullessaan mitä puuhataan.

20150717_204030

Siuntiosta Inkooseen, jälleen kirkon luo. Inkoosta Tammisaareen, jossa yllätti hätä, onneksi puu cee löytyi ja pääsimme jatkamaan matkaa.

20150717_213857 20150717_213905

Viimeisenä Hangosta Pioneerien muistomerkki ja siitä soitto Bengtsårin saareen jossa oli jo lippukunnanjohtaja ja kaksi muuta partionjohtajaa. He olivat tulleet paikalle aiemmin illalla.

Päästessämme rantaan meitä oltiin jo vastassa sekä 2 hv moottorilla varustetulla Busterilla että soutuveneellä. Tavaroita vietiin pari moottoriveneellistä ja lopuksi AlteV tuli lippukunnanjohtajan kanssa soutuveneellä ja minä Öpen, OT98 ja toisen partionuorukaisen kanssa moottoriveneellä veneet vieläkin täynnä tarvikkeita.

20150717_22183320150718_001959

Saapuessamme saareen oli jo aivan pilkkopimeää. OT98 esitteli paikan johon oli oman Tena telttansa pystyttänyt. Kiertelimme leirissä ja pojat esittelivät taskulamppujen valossa mitä olivat valoisalla tultuaan kerenneet katsella rauhassa. Pian olimme jo virittämässä suurta pressua tulevan Tena-kylämme yläpuolelle puitten väliin. Viikoksi oli luvattu sadetta ja vanhat Tenat eivät ole kovin nykyaikaisia telttoja. Lisäksi oli tärkeää, etteivät ensiapuvälineet kastu vaikka kuinka sataisi. Pressun virittäminen yhteistyössä otsalamppujen valossa sujui hyvin. Seuraavaksi pääsin AlteV:n kanssa kasaamaan Tena Ladya – ei kun Tena Atlanta telttaamme. Öpe viritteli sillä aikaa hammokkinsa hieman kauemmaksi. Tena kyläämme oli odotettavissa seuraavana päivänä vielä JussiJuonion ja Öpen Tenat. Öpen Tena oli jäämässä tarviketeltaksi. OT98, JussiJuonio? Kyllä, leirillä oli meitä kätköilijöitä useampikin. Kätköileviä partiolaisia, nuoria ja aikuisia.

Telttojen väliin viriteltiin vielä yöllä kolmijalka joka tuki samalla pressua ylemmäs jotta vesi valuu pois pressun päältä.

20150718_22540620150718_225542

Lopulta klo 3 aamuyöllä päästiin kävelemään vajaan kilometrin päähän saunaan lähelle saaren “satamaa”. OT98 ja kumppanit olivat lämmittäneet saunan jo aikaa sitten valmiiksi meille. Aamu sarasti kun pääsimme nukkumaan. Herätys oli klo 9, jotta ennätimme aamutoimet ennen kuin leiriläiset saapuivat.  Valoisalla saatoimme todeta että yöllä pystyttämämme teltat olivat ihan ok.

DSC_001620150718_18002720150718_180427

Onneksi olimme ottaneet mukaan eväitä sillä leiriaamupalaa ei ollut tänään tarjolla. Lounas ja päivällinen oli leirillä tarjolla ruokailurakennuksessa reilun puolen kilometrin päässä leiristämme eikä sen eteen tarvinnut tehdä mitään. Aamu- ja iltapala valmistettiin leirissä ja lauantai-iltana huomasin oman ja AlteV:n vuoron olevan seuraavana päivänä. Eipä siitä sen enempää.

DSC_0240

Muutaman päivän päästä tuli lisää leiriläisiä, sudenpentuja joiden leiri oli vain puolet isompien leirin pituudesta. Leirisaarella ei ollut kätköjä eikä vielä ollut ollut riittävän pitkää asiaa pois saaresta mantereen puolelle. Lähellä vain 8 km päässä olevalla saarella olisi saarikätkö. Neliheppaisella veneellä merellä sinne menisi ikuisuus ja monta tankillista polttoainetta. Onneksi yksi sudenpentujen laumanvetäjistä oli tullut leirille omalla veneellä, sellaisella kunnon veneellä. Pieni keskustelu ja pian meitä olikin kuusi innokasta kätköilijää kyydittävänä merellä. Kätkösaareen ei voinut rantautua, eikä aikaakaan ollut hukattavaksi. Nopea suunnitelma. AlteV  hyvänä uimarina ja Öpe muuten vaan hullun rohkeana päätti hypätä mereen ja uida rantaan. Vaan mitenkäs gps-laitteet? Annoin oman vedenkestävän puhelimeni AlteV:lle. Jos se ei kestäisikään merivettä ei hyvä menisi pilalle. Olin ostanut puhelimen ihan kätköilyjä ja retkeilyä silmällä pitäen, mutta vedenkestävyyden lisäksi puhelimessa ei muuta hyvää ollutkaan. Puhelimen muisti oli olematon vaikka toisin luvattiin ja metsäilyssä tarvittavat ohjelmat pyörivät siinä huonosti ja lakkasivat lopulta toimimasta ellei muistia jatkuvasti muistanut tyhjentää. AlteV ui kuitenkin pitäen puhelinta pinnalla. Kätkö oli löytynyt nopsasti ja miehet juoksivat jo kymmenen minuutin kuluttua rantaan saatuaan aikaa vartin kätkön etsimiseen. Aurinko oli laskemassa ja pitäisi joutua takaisin. Molemmat uivat veneen luo, ottivat kiinni köydestä ja hinautuivat mukana kauemmas rannasta jotta saivat aikaa kiivetä rauhassa veneeseen ilman että vene ajautuu kallioihin. Yllättäen emme huolineet vettä valuvia miehiä hyttiin vaan he saivat olla matkan ajan peräkannella. Eivät pistäneet ollenkaan pahakseen. Sanonpahan vaan että melkoisia uroita!

20150719_230211

Sitten pääsin mantereelle kätköilemään AlteV:n kanssa. Oli päivä jolloin kuljimme eri rasteilla ensiaputehtävissä, kuljettaen tarvikkeita jne. Matkan varrelle sattui muutamia kätköjä. Olihan ne pakko ottaa. Poiketessamme Teboil-huoltoasemalle kahville ja viinerille totesimme paikalla olevan joukon tuttuja. OT98 tuli mukaamme Lappohjan Hautausmaalle hakemaan kätköä ennen kuin heittäisimme hänet seuraavalle rastille. Kun olimme lähdössä Teboilin pihasta tuli kassaneiti OT98:n kangaskassin kanssa “Unohtuiko tää teiltä?” Seuraavan kerran OT98 kaipasi kassia jättäessämme hänet pois kyydistä “Jäiköhän se mun kangaskassi sinne hautausmaalle?”. AlteV ajoi takaisin hautausmaalle ja minä kipaisin katsomaan, siellähän se kassi nökötti.

Illan kähmässä olimme Lappohjan rannassa yörastilla. Poikkesimme ohimennen AlteV:n ja JussiJuonion kanssa kätkölle.

AlteV ja minä matkustimme moottoriveneellä yöksi saareen vieden mukanamme pari leiriläistä. Eipä siinä juuri ennättänyt nukkua kun olimme saaressa klo 2 ja aamulla klo 7 piti olla menossa takaisin mantereelle, takaisin yörastille ottamaan laavuja, telttoja ja muita tarvikkeita autoon. Aamu ei ollut parhaani, väsymys vaivasi, samoin astma joka ei pidä luonnosta vaikka itse pidänkin. OT98 tarjosi onneksi yörastilla keittämänsä aamukahvit, se piristi kummasti.

Partioleirille mennessä minä ja AlteV saimme siis seitsemän kätköä ja leirin aikana viisi. OT98 oli nahkaliljaa suorittaessaan tyhjentänyt puoli Hankoniemeä. 40 kilometrin kävelyn ohessa oli napsinut kätkön sieltä, toisen täältä.

Muutoinkin leiri oli oikein mukava, illalla nuotiolla lettujen paistamista, päivällä turvaveneenä melojille, uintia, saunomista, mukavaa juttuseuraa, monenlaista tekemistä. Sateinen ja kylmä sää ei haitannut kuten ei yhden illan ukkonenkaan kun vaatetus oli lämmin ja riittävä. Isompia haavereitakaan ei sattunut.

20150721_155342 20150720_110642 20150720_231121

Tahdon kiittää AlteV:n lisäksi muitakin kätköily-, kahvi- ja juttuseuralaisia.

kesälomakätköilyä vol jotain….suuntana Askola, Pukkila ja Myrskylä

Vapaapäivä. Mikä parasta, molemmilla yhtä aikaa vapaapäivä. Siis sellainen vapaapäivä jolloin ei ole muita velvollisuuksia ja voi tehdä mitä itseä huvittaa. Aloitettiin nukkumalla pitkään ja ns. aamukahvilla AlteV sitten kyseli minulta mitä tehtäisiin. Minulla oli tietenkin monta hyvää ehdotusta: mennään mustikkaan, pyöräilemään, kätköilemään tai kerätään marjoja pihalla puskista tai…  AlteV mietti hetken ja sanoi että kaikki kuulostaisi hyvälle mutta hän valitsee nyt kätköilyn. Joten AlteV latasi gepsiin kätköt Myrskylän, Pukkilan ja Askolan alueelta ja minä tein sillä välin retkieväät. Geokoira Kingi mukaan ja menoksi.

Ensin Askolaan. Ajettiin risteyksen ohi jossa oli viitta Johannes Linnankosken nuoruudenkoti. Totesin että tuonne olisi saanut hyvän kätkön. Kohta saavuttiin hautausmaan parkkipaikalle sillä siellä olisi multin aloituspiste. Kappas, Laulu tulipunaisesta kukasta. Johannes Linnankoski oli muistettu. Hautausmaalta naatit seuraavaan pisteeseen. Ihan järkevälle vaikutti tämä kakkospiste multissa, parkkipaikka löytyi helposti ja pururata vei lähes nollapisteelle. Minua kyllä hieman ihmettytti kätkökuvaus, siinä sanottiin “2. pisteen koordinaatit vievät sinut Askolan kunnalle hyvin keskeiselle paikalle. Täältä saat vihjeet pisteen koordinaatteihin, jotka ovat…” ja vihjeenäkin pisteelle mainittiin “2. piste: patsas, seinä”. Koska keskellä metsää olevia “fresbeegolf-patsaita” ei voine lukea mukaan, ehdotin naattien tarkistusta. Noh, yhden numeron näppäilyvirhe oli tullut: E 025° 35.2D2 oli tullut kirjoitettua muotoon E 025° 36.2D2. Oikea piste olisi noin kilometrin päässä. Vaan eipä tuosta virheestä haittaakaan ollut. Olimme samalla poimineet mukana olleeseen marjaämpäriin puolisen kiloa mustikkaa pakastettavaksi talvea varten ja saaneet liikuntaa.

20150730_163758

Matkalla kakkos-pisteeseen kaksi otimme Kirkkokätkön ja lopulta löysimme Askolan kunnan keskeisen paikan. Sieltä pääsimme ongelmitta siirtymään kolmannelle pisteelle, jossa hetken etsimme kätköä ennen kuin luimme kätkökuvauksesta että tämä olisi vasta viimeinen välipiste varsinaiselle kätkölle. Hieman hätäistä touhua siis tänään. Itse kätkö löytyi loppupisteeltä helposti. Laulu tulipunaisesta kukasta oli hieno multi, siinä oli historian havinaa sekä hienoja paikkoja.

20150730_165623 20150730_171636 20150730_172717

Siirtyminen kohti Pukkilaa. Matkalle sattui Hiidenkirnut. AlteV sanoi käyneensä siellä joskus ohikulkiessaan, minä olen siellä käynyt useinkin, nyt edellisestä käynnistä on jo useampi vuosi aikaa. Ensin ottamaan kaksi helppoa tradia ja sitten vielä ratkaisemaan Earth cache. Tarvittiin mittaa. No, olihan meillä eräänlainen mitta mukana: kynä. Sen voisi kotona mitata oikealla mitalla. Tehtävät saatiin suoritettua ja kuva otettua. Kotona sitten logattaisiin tämä kätkö.

20150730_181006

Tähän väliin voisin kommenttina kertoa seuraavan aamun loggaustapahtuman. Tietokone auki, jotta saa kirjoitettua viestin kätkön tekijälle ja liitettyä siihen kännykästä pilvipalveluun siirtyneen valokuvan kätköltä. Tietokone avautui, mutta pilvipalvelusta ei löytynyt kuvaa. Kännykässä se näkyi google+ -palvelussa, mutta puhelin ilmoitti varmuuskopioinnin olevan kesken. Puhelimessa oli synkronointi päällä kuten pitääkin. No, voihan sen kuvan lähettää sähköpostiin. Yritys, toinen, kolmas ja vähän useampikin. Eri sähköpostiosoitteisiin, “lähetetty” mutta perille ei tule koskaan. Yritys lähettää Whatsupiin jne. Ei onnistu. Juuri kun ajattelen että tallennan tietokoneella tehdyn viestin josta puuttuu vain kuva, huomaan että tietokone on käynnistymässä uudelleen ja hetken kuluttua näytöllä on ilmoitus että “2 % päivitetty, älä sammuta tietokonetta”. Toivotonta. Sitä minä vaan ihmettelen että tekniikan paranemisen myötä elämä on monimutkaistunut ja tekniikan toimiminen epävarmistunut.

Hiidenkirnuilta pois lähtiessä pidämme evästauon. Minä olen lähes nälkään kuolemassa ja evästauon jälkeen kuin uudesti syntynyt.

Ennen Pukkilaa huomaan livemapissa kätkön vasemmalla puolen tietä. AlteV:llä se ei jostain syystä näy. Pysähdys bussipysäkille. Kanteleenjärven taisto sattuu tosiaan ihan lähellä olevalle lintutornille. U-käännös, seuraava pikkutie oikealle ja sitä pitkin mutkitellen eteenpäin kunnes tullaan lintutornin parkkipaikalle. Sata metriä kätkölle. Lähdetään kävelemään tietä pitkin. Puhellaan että näinköhän löydetään kun on D4, T2 ja meillä on huonoja kokemuksia lintutornien kätköjen löytämisestä. Yhtä äkkiä havahdun siihen että on kävelty jo vaikka kuinka pitkästi eikä tornia näy. Vilkaisu gepsiin – sitähän ei kannata ihan jatkuvasti vilkuilla – ja toteamus että ollaan muuten menty pari sataa metriä ihan väärään suuntaan. Meillä alkaa olla jo vaikeuksia niiden lintutornienkin löytymisessä. Huomataan vene rannassa ja AlteV heittää vitsinä että tuollahan voisi mennä Porvoonjokea pitkin sinne lintutornille ja hetken hiljaisuuden jälkeen toteaa “Niin, vaikka täähän olikin Kanteleenjärvi”. Naurattaa taas lähes pissat housussa. Lopulta lintutorni löytyy ja muutaman minuutin etsinnän jälkeen kätkökin. Yllättävän helppo meille.

20150730_195257

Pukkilasta ilman kommelluksia pari kätköä ja sitten Myrskylään. Myrskylä 0-km toteutettiin sekä uudella tekniikalla eli AlteV:n kännykällä ja vanhalla tekniikalla eli minun kompassillani ja askelmitalla. Suunnilleen samaan päädyttiin vaan ei meinannut kätkö löytyä. Kauan etsittiin ja kun selailin jo lokeja huomasin Hanikalan, Öpen ja Citymuksujen hakeneen kätkön aikanaan. Kilautus kaverille. Juuri kun esitin visaisen kymyksen saatoin jatkaa lausetta “unohda, löytyi just”. Siinähän se kätkö oli silmien edessä, ei vain osunut aiemmin näkökenttään. AlteV oli katsellut sitä myös jo pariin otteeseen ennen kuin havaitsi sen juuri ennen minua.

20150730_202741

Ilta alkoi hämärtää. Aika lähteä kotiin. Tarkoitus oli vielä grillata ja saunoa. Grillin lämpenemistä ja ruokien valmistumista odotellessa AlteV punoi minulle hienon selviytymisvyön, jonka ohjeen oli löytänyt jostain selviytymiskirjasta. Ja jotta se olisi juuri minunlaiseni, hankin siihen vielä jotain pientä koristetta.

20150730_224103 20150731_005359 20150731_005415

Oli huisin mukava päivä, mutta kylläpä nukutti hyvin kun pääsi vuoteeseen.

 

 

 

Lomakätköilyreissu osa 1

Loma ei oikeastaan ollut vielä alkanut virallisesti, mutta työt olivat ohi ja pari vapaapäivää oli tiedossa ennen kesälomaa. Suunnitelman muutoksista johtuen AlteV:lle ja minulle eli Rissulle jäi vajaa kaksi vuorokautta aikaa puuhailla kaksin jotain. “Mennäänkö Ikaalisiin hakemaan mopokypärä?” ehdotti AlteV. Suostuin oitis ja ehdotin, että jatketaan siitä mökille katkaisemaan virta pattereista kesän ajaksi. Suunnitelma oli valmis. Siispä parille loman alkamisen kunniaksi!

Matka alkoi perjantaina klo 19, suunta kohden Ikaalista. Geokoira Kingi takapenkillä vaati Hyvinkään ja Tampereen puolivälissä pysähtymistä kätkölle, siispä moottoritieltä lähimmälle kätkölle. Se löytyi helposti ja matka jatkui. Matkan päällimmäinen tarkoitushan ei ollut tällä kertaa harrastusmatka eli geokätköily vaan tosiaankin asioiden hoitaminen ja kyläily. Sitten tapahtui se mitä joskus matkalla tapahtuu. Ajoin liittymän ohi.

AlteV oli juuri kysynyt kannattaako lähteä enää ohittamaan rekkaa ja olin vastannut ennättäväni ihan hyvin. Oikealle kaistalle palattuani ihmettelin, miten Vaasaan menevä ramppi on voinut jo erkaantua. Kaide erotti Tampereen keskustaan jatkuvat kaistat Jyväskylän ja Vaasan suuntiin lähtevistä kaistoista.  “Aikaisemmin se lähti juuri tästä” totesin, “Niin, silloin joskus kymmenen vuotta sitten” naureskeli AlteV kertoen rampin erkaantuneen juuri siinä missä ohitin rekkaa. .Onneksi mitään ei oltu menetetty, päätettiin ajaa Tampereen kautta niin että otetaan sieltä yksi. 0 km – Tampere sattui juuri sopivasti matkalle ja pääsin jälleen kerran kertomaan asuneeni niillä nurkilla, juuri siinä Tammelan pallokentän kulmilla. Siinä tuli kerrattua Tampereen teknillisen museon kohtalo kuten myös Tammelan sivukirjaston käyttökin 80-luvun lopussa.

Geokoira Kingi Ikaalisen yössä

Pian oltiin kuitenkin Ikaalissa päästen nauttimaan korttipelistä ja mukavasta seurasta. Ilta oli jo yön puolella nukkumaan mennessä ja aamulla tiedossa varhainen herätys matkan jatkuessa.

Aurinkoinen ja lämmin aamu venähti aiottua pidemmäksi ennen lähtöä ja tien päällä oltiin vasta muutamaa minuuttia vaille yksitoista. Pieni pysähdys, kätkö, limua skoolaten kauniille päivälle ja kohti Mannanmäen näkötornia. Ilman kätköilyharrastusta tuollainenkin hieno paikka olisi varmasti jäänyt käymättä.

DSC_0063 DSC_0069 DSC_0070 DSC_0071 DSC_0076 DSC_0077

Halusin poikettavan Frantsilan Kehäkukkaan yrttejä katsomaan. Siellä ollut kätkö oli valitettavasti jo arkistoitu mutta ympäristö yrtteineen ja muutoin kauniine maisemineen oli nautittava. Samalla tuli hankittua matkaevääksi tummaa suklaata karpaloilla, valkosuklaata mustikoilla, apperlsiinisuklaata, tummaa minttusuklaata sekä anis-lakritsisuklaata. Hämeenkyrön kirkkoa ei ollut kumpainenkaan koskaan käynyt ihailemassa, joten siihen suuntaan. Ihan ‘yllättäen’ siellä olikin kätkö ja olihan se pakko siis logata. Tuomet kukkivat, niiden tuoksu leijui paikan yllä. Selvisi, että kirkon lähellä tien toisella puolen olleen museorakennuksen yläkerta on suojeltu siellä asustavan lepakkoyhdyskunnan vuoksi. Mutta koska aika kulki oli jatkettava matkaa. Pysähtyimme vielä sillan kupeeseen jota jo illalla olimme katselleet “sillä silmällä”. Näkymä kirkkojärvelle oli mahtava ja saman niminen purkkikin löytyi helposti.

20150530_123006 20150530_124420 20150530_124427 20150530_125621

Seuraava pysähdys oli Hämeenkyrön ja Ylöjärven rajalla, jossa etsimme metsästä paikallisen grillin takaa kätköä ja sen löysimmekin. Grillin pihassa oli aitauksessa kaksi miniporsasta joita ihailimme. Ensin ajattelimme juoda kahvit ennen matkan jatkumista, mutta AlteV ehdotti, että saattaisi olla jo ruoka-aikakin. Niinpä otimme annokset ja ohessa keskustelimme grillin omistajan kanssa minipossuista. Melkoisia veitikoita ovat ja niinpä vielä ennen matkan jatkumista kävimme niitä vielä hieman rapsuttelemassa.

20150530_131253

AlteV:n täppäristä loppui akku, joten se väline oli poissa kätköilystä, Mukana oli laturin USB-piuha, mutta se ei käynyt autolaturiin. Puhelimeni on liian hidas kätköjen etsimiseen vauhdissa ja AlteV halusi pitää puhelimensa puhelimena. Pitäisi pysähtyä Tampereella ostamaan sopiva autolaturi. Samalla Kingi voisi käydä pienellä pisulla jossain puskassa. Lielahden Tokmanni oli juuri matkan varrella, siihen ei olisi isoa poikkeamaa reitiltä. Auto parkkiruutuun ja kauppaan. Nousin autosta ja katsoin kun AlteV avasi oven. Samalla hetkellä apukuskin puoleiseen ruutuun kurvasi auto reippaasti ja AlteV ihmettelemään että mitäs nyt tapahtui. Autostani irtosi ovilista, ruutuun kurvannut auto irrotti sen mennessään. Nuori perhe nousi autosta ja lapsi äitinsä kanssa lähti ostoksille ja perheen isä jäi selvittelemään kanssamme mitä tapahtui. Hänen autossaan oli kuljettajan puolella lokasuojassa melkoiset lommot ja naarmut alhalta ylös asti. Hän oli valmis vaatimaan niistä korvauksia ja halusi poliisiakin jo paikalle. Totesin, että koska olen lomalla eikä minulla ainakaan ole kiire minnekään, niin voihan hän halutessaan soittaa poliisin paikalle ihmettelemään asiaa kanssamme. Aloimme porukalla mallailla auton oven avaamista ja ihmettelemään, ettei autossani ollut minkäänlaisiaä jälkiä ovessa, ainoa oli irronnut muovilista, joka ulottuu ovea muutaman sentin pidemmälle. Myöskään hänen autossaan ei ollut mustaa maalia, luulisi että autostani olisi jäänyt maalia. Tosin silloin minunkin autossani olisi pitänyt jotain jälkiä olla jos se olisi hänen autoaan niin pahasti naarmuttanut ja lommot tehnyt. Muovilistakaan ei ylttänyt kuin hänen autonsa renkaaseen. Melkoiselle mysteerille näytti. Ei nuori mies sitten halunnutkaan soittaa poliisille, ihmetteli vain mistä hänen autoonsa on kolhut tulleet;  “Täytyy kysyä vaimolta onko kolhinut autoa”. Vaimo ei tunnustanut, ainakaan heti kaupasta tultuaan. Loppujen lopuksi toivottelimme toisillemme iloisesti hyvät viikonloput ja mukavaa kesää. He lähtivät kotiin ja me menimme kauppaan.

Näissä tunnelmissa jatkoimme matkaa kohti Jyväskylää. Polttoainemittari näytti uhkaavan tyhjälle. Päätimme tankata. Aitolahden Teboilille siis. Sieltä otimme samalla oivallisesti tehdyn Nurmin Teboil-kätkön. Kävimme myös pienellä metsäkävelyllä ottamassa toisenkin purkin. Orituvalle asti posottelimme rauhallista tahtia ja siinä sitten taas Kingin pissatauko ja kätkö. Sama toistui Länkipohjassa.

20150530_154119 20150530_154508

Korpilahdella pidimme pidemmän tauon. Ajatus oli syödä jotain, mutta satamassa oli auki vain pitseria ja se ei nyt houkuttanut. Satamassa olisi ollut myös kätkö, mutta touhumme oli jo niin epämääräisen näköistä kyykkiessämme penkkien takana ja istuskellessamme milloin milläkin penkillä kurkotellen penkin alle että päätimme lähteä jollekin muulle kätkölle. Jollei satamassa olisi ollut huvivenettä seurueineen iloa pitämässä ja meitä ja touhujamme tuijottelemassa, niin ehkä olisimme jatkaneet omituista liikehdintäämme vielä hetkisen. Satamasta päädyimme synninpolulle etsien kirkkovenettä, kuten varmaan monet “merikarhutkin” ennen meitä. Korpilahden kirkko oli korkealla, luonnontilaisella mäellä, josta oli huimat näkymät järvelle. Kellotapuli oli rakennettu muistaakseni jo vuonna 1887. Kirkkokätkökin löytyi helposti.

DSC_0096DSC_009520150530_17341820150530_173717   DSC_0100 DSC_0101 DSC_0104

Lopulta jatkoimme matkaa. Muuramessa oli jo aika jaloitella. Lähellä tietämme olisi Tanssin taikaa -sarjan geokätkö. Hiekkarinteen lavaa kohden siis. Auto parkkiin ja lyhyt pohdinta oikaistaanko metsän läpi vai kierretäänkö tietä pitkin. Ehdotin “kierretään tietä pitkin”. Kierrettiin siis lavan taakse vievälle pikkutielle. Sieltä sitten aidan reunaa pitkin ja takaisin ja aidan toista reunaa pitkin autolle. Kätkö olisikin aidan sisäpuolella. “No niinhän täällä kuvauksessa lukee” totesi AlteV tutkailtuaan kätkökuvausta tarkemmin. Aidan sisäpuolelle siis. Järjestyksenvalvoja tervehti meitä, portista kurvasi juuri illan artisti paikalle. Kerroimme olevamme etsimässä geokätköä, järjestyksenvalvoja kertoi muitakin kätköilijöitä käyneen paikalla “aika usein”. Illan esiintyjäkin kiinnostui touhuistamme ja tuli ihmettelemään mitä se sellainen kätköily on, osallistuen etsintään. Normaalisti etsintätouhuissa pidetään ns matalaa profiilia, jotteivat nk “jästit” eli lajia harrastamattomat ulkopuoliset tuhoa kätköjä. Nyt kanssamme oli etsimässä useampikin jästi kätköä ja kaikki iloitsivat sen löytymisestä. Minä nauroin kippurasssa AlteV:n vielä aamulla puhtaille vaatteille, jotka eivät enää olleet puhtaat. Maassa hiekassa ryömiessä oli mustat vaatteet hieman pölyyntyneet. Käsittämätöntä miten Bond-leffoissa sankari ryömii puku päällä mudassa ja puku on aina yhtä puhdas. Matkan jatkuessa huomasin omien housunpolvien olevan yhtä likaiset ja hiuksissani oli metsästä tarttuneita puunoksia. Mukava siisti harrastus tuo kätköily.

20150530_183654 20150530_183635

Sitten loppumatka ilman pysähdyksiä mökille. Kertaalleen AlteV epäili minulla olevan harhoja. Näin kauempaa moottoripyöräpoliisin kääntyvän tielle ja mainitsin tästä, mutta poliisi oli kadonnut näkyvistä kun AlteV kääntyi katsomaan. Hän ennätti jo epäillä päiväunelmointia ennen kuin huomasi itsekin pyöränsä kanssa metsän siimeksessä lymyilevän sinipukuisen.

Mökillä näytti kaikki olevan kunnossa. Koska emme olleet syöneet Korpilahdella, alkoi olla nälkä. Noin 300 km matkaan oli kulunut 9 tuntia. Normaalia kätköillessä. Ehdotin, että menisimme Rautalammin kirkolle Mortoniin syömään. Olin joskus käynyt siellä jälkikasvun kanssa ja se oli ihan kelvollinen paikka. Paikka olikin vaihtanut omistajaa ollen nykyään Nuapuri. Keittiö oli sulkeutunut klo 20, juomaa olisi saanut. Kiitos vaan, etsimme ruokaa, emme juomaa vaikka kuulemani mukaan hyvä vasikka elää juomallakin.

20150530_205409

 

Suonenjoelle siis. Matkalla oli Koskelo, mutta se oli kiinni. Suonenjoella on toki Hotelli Ravintola Carneval, joka lienee nimensä saanut maankuuluista mansikkakarnevaaleista. Vaan eipä sekään ollut vielä auki. Ovessa luki sen olevan auki lauantaisin klo 22-03, eikä siellä ole tarjolla ruokaa vaan ainoastaan juomaa. Netistä löytyi Myllykosken kievari. Kauniilla paikalla keskellä maaseutua ja auki.  Perillä tuli pettymys: “meillä on vuan nuita tillausruokapalaveluita, kästöitä ois kyllä myynnissä vaikka nyttennii”. Omistaja ehdotti, että keskustasta voisi pitseria olla auki ja linja-autoaseman grilli. Kiitimme neuvoista ja kilautin ystävälle “Kerro mistä täällä saa tähän aikaan ruokaa, muuta kuin grilliruokaa tai pitsaa”. Saimme ohjeet ja löysimme mainitun Valko-Apilan ihan kylän keskustasta. Siellä todellakin oli ruokalista ja keittiökin oli vielä auki. Saimme ruokaa. Ruoka oli hyvää. AlteV tosin totesi, että saadakseen jotain mitä haluaa, joutuu joskus sietämään epämukavuutta. Hän viittasi sillä Karaokelaulajiin, joita oli tupa täynnä olusiensa kanssa. Joukkoon oli eksynyt muutama lahjakaskin, mutta innokkaimmat olivat samaa tasoa kuin minä. Voin sanoa, että minä kelpaisin vain uloslaulajaksi. Jonkilainen promilleraja pitäisi Karaoke-paikkoihin olla, sillä ei sitä kestä kuunnella selvinpäin.

20150530_215039

Ruokailun jälkeen kävimme vielä aiemmin sovitusti vinkin antaneen ystävättären luona pikaiset kuulumiset vaihtamassa ja suuntasimme takaisin mökille, jotta pääsimme nukkumaankin.

Mökillä oli koleaa ja ajattelin laittaa tulet hellaan kosteuden haihduttamiseksi. Puut syttyivät hyvin ja sammuivat sitten. Yhtä äkkiä tupa oli täynnä savua. Yskitti, silmiä kirveli, harmitti ja suututti. AlteV totesi vaan rauhallisesti “Kyllä se siitä syttyy, mene hetkeksi ulos tästä savusta”. Kohta oli täysi tuuletus päällä ja hellassakin paloi iloisesti tulet. Mutta, jotta elämä olisi vieläkin nautittavampaa, pääsimme vaihtamaan makuukamariin kaikki petivaatteet. Hiiret olivat käyneet paskomassa sänkyyn edellisellä kerralla jättämämme lakanat ja peitot. Kaikki pihalle ja siitä jätesäkkeihin pesuun vietäväksi. Yläkerrasta hakemaan tilalle poikien täkit, jotka olivat onneksi puhtaita. Tämä oli toinen kerta kun hiiret ovat päässeet ja jääneet sisälle mellastamaan kun olemme poistuneet mökiltä. Ensi kerralla vien sinne kasan hiirenloukkuja! Lopulta aamuyöllä pääsimme nukkumaan.

Aamukahdeksalta AlteV herätteli. Pitäisi nousta ja lähteä. Olisi vielä ohjelmassa mummon synttärit ja muutakin. Nopsasti matkaan ja aamukahvit tuoreine vastatehtyine sämpylöineen 9-tien varressa Tiinan tuvalla. Kätköä emme siitä ottaneet sillä se on otettu jo kauan sitten. Pari kätköä otimme vielä matkalta, muuten ajoimme yhtä soittoa kotiin. Viikonlopun saldo? Hyvää seuraa, vajaa 900 km ajamista, 15 geokätköä, muutama kommellus. Viikonloppu oli kuin pienimuotoinen LOMA.

p.s. Ennätimme ajoissa synttäreillekin. Suihkun raikkaina siisteissä vaatteissa.

Mudigaakkojen kanssa Aulangolla

“Mitäs me keksittäis?” kyseli Rissu AlteV:tä. Keväällä oli luvattu Annalle ja Matille viedä heidät luontoon eräänä elokuisena lauantaina. AlteV oli heti tietenkin sitä mieltä että opetetaan heidät kätköilemään. Rissu pohti, että jotain syötävää pitäisi retkellä olla. AlteV katselemaan kartalta missä olisi sopivasti erilaisia kätköjä, niin että lajiin tutustuttaminen olisi helppoa. Rissu taas pohtimaan, mikä olisi helppo, mutta riittävä ateria: valmista, puolivalmista vaiko pelkät ainekset mukaan luontoon?

Sovittiin menevämme Aulangolle Hämeenlinnaan. Etuna ja haittana oli, ettei kumpikaan, Rissu eikä AlteV ollut itsekään siellä ennen käynyt. Retkeä on vaikeampi suunnitella kun ei tiedä eikä tunne paikkoja ennestään, toisaalta on mielenkiintoisempaa kun on jotain uutta – ainakin uudet kätköt.

Pari päivää ennen retkeä Rissu lähetti viestin osallistujille:                                                 “Tarvikkeet: säänmukainen vaatetus, maastoon sopivat kengät, otsalamppu / taskulamppu, syvä lautanen, haarukka, veitsi, (lusikka), kuppi, istuinalusta, (varuiksi saa ottaa uikkarit ja pyyhkeen jos osuu uintipaikka kohdalle), vettä juomapulloon ja paljon sikailu… eikun seikkailumieltä.

Ohjelma suunnilleen. Välipalaksi teetä ja suolaista sekä makeaa syötävää. Ohessa tehtäviin tutustumista. Tässä ohessa seuraa yksi tehtävä, jonka saa ratkaista jos osaa (me ei osattu) ja sitten ne oikeat eli varsinaiset kaksi tehtävää ratkotaan yhdessä paikan päällä koska edellyttää luonnon havaitsemista jne. Siirtyminen luontoon tutustuen Aulangon ympäristöön ja ratkoen samalla tehtäviä. Loppupuolella retkeä nuotiolla ruokailu ja jälkiruoka.”

Rissu pakkasi itselleen listassa mainitut tarvikkeet lähtöä edeltävänä päivänä. Lisäksi hän pakkasi tulitikut, muovikassillisen kuivaa koivuklapia sekä muovipussillisen kuivaruokatarvikkeita. Rissulla oli illalla vielä lautapeli-ilta ja se venähti myöhään yöhön. AlteV oli yövuorossa, kun hän tuli aamulla töistä kotiin nukkumaan, ei Rissu jaksanutkaan nousta suunnitelmiensa mukaisesti ylös vaan jatkoi unia miehen vieressä.

Lopulta Rissu nousi, joi hitaat aamukahvit ja läksi ostamaan puuttuvia tarvikkeita. AlteV oli juuri herännyt kun Rissu palasi laittamaan ruokaa ja keittämään lähtökahvit. AlteV pakkasi omat tavaransa ja siinä samassa pakattiin Rissulla olevat tarvikkeet osin uusiksi. Polttopuut siirtyivät AlteV:n rinkkaan, samoin osa ruokatarvikkeista sekä lettu- ja nuotiopannu. Rappusissa AlteV huomasi vaelluskenkiensä unohtuneen eteiseen ja Rissu poimi ne mukaansa.

AlteV ilmoitti voivansa (lue: haluavansa) ajaa Rissu urheiluautoa, jotta Rissu voi matkalla tutkailla missä järjestyksessä suunnitellut kätköt – multi ja kaksi earthia – kannattaisi ottaa. Välillä voisi poimia muutaman tradinkin.

Aulangolla kaksikko oli minuutilleen tapaamisaikaan kuin Hercule Poirot ikään. Meidän ei kuitenkaan tarvitse tehdä salapoliisin tutkimuksia saadaksemme selville Aulangon historian, sillä sen löytää nykyisin helposti netistä ja se jaetaan kanssanne tämän kirjoituksen myötä.

Kapteeni, myöhemmin eversti Hugo Standertskjöld osti Karlbergin Vanajaveden rannalla olevan tilan Venäjällä palvelleelta kenraali Georg Eberhard Galindolta vuonna 1883. Siitä alkoi nykyinen Aulangon historia. Eversti  rakennutti rakennuksia ja Aulangonvuoren ja rakennusten välisestä alueesta muodostettiin puistometsä. Maastoon luotiin englantilaista tyyliä edustava puisto vuosina 1883-1938.

Kivi- ja louhintatyöt olivat erityisesti eversti Standertskjöldin suosiossa ja graniitista rakennettiin graniittilinna. Linna ei ole siis muuta kuin koriste, se ei ole koskaan ollut oikea puolustuslinnake. Vuodesta 1961 siellä on esitetty lapsille suunnattua kesäteatteria. Upea ympäristö kyllä siihen tarkoitukseen.

DSC_0005 (2) DSC_0004 (2)

Päätettiin siis aloittaa välipalalla Aulangon graniittilinnalla. Samalla Anna ja Matti voisivat keksiä joukkueelleen nimen ja voisimme porukalla perehtyä päivän tehtäviin, joista yksi Earth cache koski siis itse graniittilinnaa tutustuttaen Aulangon alueeseen ja kivilajeihin.

Mudigaakat saivat välipalaksi savutervateetä ja yllätys yllätys – mutakakkua. Tehtävien ratkominen oli melko helppoa linnan tornissa.

Siirryimme jonkin matkaa eteenpäin autoilla. Rissu ja AlteV eivät olleet aivan varmoja mistä kannattaa lähteä liikkeelle, sillä kuten sanottua, alue oli heillekin vieras. GPS-laite opasti Aulangon ulkoilumajalle. Rissun mielikuvissa se oli päätepiste, mutta gepsin mukaan myös alkupiste. Koska ruoka tehtäisiin lopuksi siellä, ei polttopuita, ruokatarvikkeita yms tarvitsisikaan kantaa koko reittiä mukana. Siispä jälleen uusintapakkaaminen Rissun päiväreppuun. Mukaan vain juotavaa ym pientä. Taivas oli muuttunut aurinkoisesta pilviseksi, näytti että alkaisi sataa. Rissu kaivoi repusta sateenpitävän takin päälleen. AlteV huomasi että takki jäi kotiin ja miehellä oli siis vain T-paita ja flanellipaita. Rissu ei ollut huomannut takkia naulakossa noukkiessaan vaelluskenkiä naulakon alta. Onneksi Mudigaakkoilla oli mukana kertakäyttöinen sadeviitta, jonka AlteV sai käyttöönsä. Myöhemmin mies huomasi metsässä unohtaneensa vaihtaa jalkaansa sateenpitävät housut – ne olisivat olleet autossa. Mudigaakat naureskelivat hieman asialle, heille kun oli annettu selkeä ohje säänmukaisesta pukeutumisesta. Miten se vanha sanonta meneekään: “Suutarin lapsella ei ole kenkiä eikä geokätköilevän naisen geokätköilevällä miehellä säänmukaista vaatetusta”.

DSC_0028

Retkue käveli kohti Karhuluolaa. Matkalla etsittiin metsästä tradipurkki, tai oikeastaan Mudigaakat etsivät. Heillehän retki oli suunniteltu. Karhuluolalle saavuttuaan kaikki ihailivat hetken miten kivestä saakaan monenmoista aikaan; siellä sijaitsi Robert Stigellin karhuperheveistos. Siitä lähti sitten rappuset Aulangon näköalapaikalle, jossa sijaitsee näkötorni. Multikätkössä yhtenä tehtävänä oli laskea kuinka monta rappusta Karhuluolalta oli näkötornin tasanteelle. Rissu heitti ilmaan luvun 322, mutta aloitti toisten mukana rappusten määrän laskemisen. Rissu meni kuitenkin sekaisin jossain 270 kieppeillä kun Kingi poukkoili rappusissa vähän liian innoissaan.

DSC_0052 DSC_0075

Aulangonvuoren laen korkeus on 150 metriä merenpinnasta ja 70 metriä Aulangonjärvestä. Siihen kun lisää arkkitehti Waldemar Aspelinin suunnitteleman näkötornin korkeuden 33 metriä niin aika ylös oltiin menossa. Siispä lisää rappusia ja pian oltiin jo näkötornissa katselemassa kauas. Kingi oli rappuja laskeutuessaan innoissaan ikkunoista. Jokaisen ikkunan luona se halusi katsoa ulos. Pöhkö koira.

DSC_0097 DSC_0094 DSC_0096 DSC_0091

Vuonna 1934 rakennetulta näköalatasanteelta oli huikeat näkymät Aulangonjärvelle päin. Aulangonvuorella onkin nähtävissä kaksi muinaisrantaa: Yoldiameren aikaisia kivikkoisia rantatörmiä noin ajalta 8000 ennen ajanlaskun alkua sekä Ancylus-järven ranta ajalta 6500 eaa. Näistä muinaisista vesistä eriytyi sittemmin Vanajavesi. Yoldianmereen liittyi seuraava Earth kätkö. Sen vuoksi kävelimme ensin pois näkötornilta ja luettuamme tehtävän tarkemmin, palasimme takaisin päin ratkaisemaan tehtävää. Tämä oli ensimmäistä vaikeampi tai sitten aloimme olla jo väsyneitä.

DSC_0100

Sitten suunta tekolampien suuntaan ja Metsälammen rannalla sijaitsevaa Ruusupaviljonkia katsomaan. Valitettavasti siellä oli menossa remontti ja rakennus oli rakennustelineiden ympäröimä. Rakennuksen vieressä oli haalistunut kyltti asiasta kertomassa. Jäimme pohtimaan kauanko remontti on ollut menossa ja joko se on loppusuoralla. Kotona Rissu luki netistä remontin kestäneen jo neljä vuotta ja vaatineen puolitoista miljoonaa euroa koska paviljongissa on ollut ennakoitua enemmän ja pahemmin lahoinneita puuosia. Tornit on pitänyt uusia kokonaan, mutta hiljaa hyvä tulee kuten sanotaan. Ruusupalviljongilta käveltiin Tuijametsään. Jännää, että keskelle tavallista metsää on istutettu alue täyteen Tuijia. Hieno se oli, mutta tuntui vähän oudolle. Tuijametsästä löysimme retkemme hienoimman kätkönkin, lokikirjan kannessakin oli kultaiset lehvät.

DSC_0115 DSC_0142 DSC_0144

Nyt tuli eteen pohdinnan paikka. Karhunkierroksen multikätkön kaikki tehtävät oli ratkottu. Oli jäljellä enää loppulaskujen aika koordinaattien saamiseksi. Se oli melko helppoa ja kaikki päätyivät samaan lopputulokseen.

Sade oli lakannut jo aikaa sitten mutta matkaan oli mennyt yllättävän paljon aikaa. Noin 150 metrin päässä olisi tradipurkki, toisaalta vastakkaisessa suunnassa olevalle ulkoilumajallekaan ei olisi pitkä matka ja alkoi olla jo nälkä. Toinen Mudigaakkoista kysyi kauanko purkin hakemiseen menisi. Rissu laski 150 metriä suuntaansa, purkin etsintä, loggaus ja palautus, hmmm, se tekee sellaisen 6 minuuttia yhteensä. AlteV ottamaan gepsiin oikeaa kätköä ja Mudigaakat virittämään sekuntikelloa päälle. PAM! Kohti kätköä vauhdilla. Tuosta oikealle. ” Täällä jossain se on”. Kaikki etsivät tosissaan, AlteV ja Rissukin vaikka retki olikin Mudigaakkojen. Mudigaakat sen löysivät, paikasta jonne AlteV oli kuulemma jo katsonut. Rissu sen sijaan etsi pari metriä väärästä paikasta se kun vaikutti juuri oikealle geoeroosiosta päätellen. Nimet lokiin ja nyt sitä oikeaa polkua pitkin suoraan kätköltä tielle. Nyt oli opetettu pöljänpolkukin, tosin hyvä sellainen. Takaisin lähtöpaikalle kipin kapin. Rissun arvio ajasta meni pieleen noin kolmanneksen, vaikka ihmisiässä mitattuna vain pienen hetken. Kokonaisaika oli 7 minuuttia 51 sekuntia.

Nyt sitten vain Aulangon ulkoilumajalle jonka läheisyydessä multin loppupisteen pitäisi olla. Vielä viime metreillä voi käydä jotain. Rissu huomasi ylitettävän sillan olevan sitä lajia jossa on lankkujen välissä raot joihin mahtuisi väliin toinen lankku. Kingi oli tälläkin kertaa hands free laitteessa eli liinalla kiinni Rissu vyötäröllä. Geokoira mennä viipotti vauhdikkaasti eteenpäin. Rissu ennätti juuri sanoa “Tämä silta on paha Kingille” ja kuulla AlteV:n ihmettelyn “Miten niin muka?” kun koira katosi näkyvistä. Liinasta oli loppunut jousto juuri niin että Kingi astui tyhjälle samaan aikaan kun Rissu astui eteenpäin. Koira parka putosi sillan alle roikkumaan valjaistaan. Onneksi oli valjaissa eikä kaulapannassa. Nyt Kingiin ei sattunut vaan se laskettiin varovasti maahan saakka ja päästettiin irti. Sieltä se kutsuttuna nousi takaisin penkereelle ihmetellen kovasti tätä touhua.

Viimeisenkin kätkön löydyttyä oli aika siirtyä virittelemään tulta nuotioon. AlteV näytti partiolaisen taitonsa syttyttämisessä. Rissu haki autosta ruokailutarvikkeet ja jokainen pääsi tekemään omaa kasvisnyyttiään kypsennettäväksi nuotiolla. Oli vielä hetki valoisaa ennen illan pimenemistä. Miehet yrittivät otsalampuillaan kutsua Batmania mutta onnistuivat kutsumaan vain kovaäänisesti poppia jumputtavan “kutuauton” joka paikalle päästyään poistui soraa lennättäen tyttö kyydissään yhtä nopeasti kuin oli tullutkin.

DSC_0151 DSC_0156

Kasvisnyytit kypsyivät oletettua hitaammin ja niiden seuraksi paistettiin makkaraa. Vaihtoehtoina oli lihaisa Wilhelm ja jauhomakkara Hiillos. Koska oli hämärää ei Rissu nähnyt kovin hyvin oman makkaransa kypsymistä. Makkaraa syödessään hän totesi että ihan kuin hiekkaa söisi kun makkara rahisi hampaissa. Otsalamppu taas esiin ja makkaraa vilkaisemaan. Se oli todellinen hiillosmakkara. Koska noin palanutta makkaraa ei voi terveyssyistä antaa koiralle, Rissu söi sen itse. Jälkiruuaksi paistettiin lettuja. Sitten olikin aika kerätä tavarat kasaan ja poistua. Kello läheni jo puoltayötä ja kummallakin pariskunnalla olisi ajomatkaa kotiin.

Päivän saldoksi tuli yksi multi, kaksi earthia ja viisi tradia, yhteensä 8 kätköä.

Oli oikein mukava retki sateesta huolimatta. Mutta niinhän sitä sanotaan että sää ei ole koskaan huono jos varustus on säänmukainen 🙂