Melontaretkellä Päijänteen kansallispuistossa

AlteV ja minä sovimme jo keväällä Monillan ja Pietun kanssa kesän melontaretkestä. Edellisenä kesänä olimme myöhässä tekemässä suunnitelmia ja niinpä retki jäi tekemättä. Nyt ajankohta saatiin sovittua, sillä varauksella että AlteV saa siihen vapaata töistä.

Toukokuun 4. päivä perustin meille Messengeriin ryhmän ”Melonta2019”, jotta voimme sopia kohteesta ja muista retkeen liittyvistä asioista kesän aikana. Ehdotin kohteeksi Matildanjärveä Salossa ja koska se kelpasi muille, laitoin Teijon kansallispuiston infoon kysymyksiä siitä, pääseekö Matildanjärvestä Puolakkajärveen ja merelle. Sain takaisin sähköpostia, jossa kysyttiin puhelinnumeroani ja luvattiin asiaan liittyen soittaa. Sitä soittoa ei sitten koskaan tullut. Toisaalta se ei haitannut, sillä AlteV heinäkuun alussa heitti ehdotuksen Kelventeestä. Kelvenne sijaitsee Päijänteellä ollen osa Päijänteen kansallispuistoa. Siellä näytti olevan paljon tulipaikkoja ja tilaa meloa. Kukaan meistä ei ollut käynyt siellä ennen. Otimme sen kohteeksemme.

Elokuun toisella viikolla aloimme suunnittelemaan retkeä tarkemmin. Retkeen oli enää vain kaksi viikkoa aikaa ja AlteV:n vapaapäivät olivat varmistuneet. Esitin ryhmässä paljon kysymyksiä ja sain niihin vastauksia ”Millaisia päivämatkoja olette meloneet? Oletteko aamu- vai iltaihmisiä? Miten muu päiväohjelma; ruokailut, tauot jne? Otatteko mukaan kalastusvälineet? Onko teillä inkkari vai kajakki?”. Sain myös vastakysymyksiä ”Onko teillä alueen karttaa? Moneltako nähdään ja missä?”

Viestit kulkivat edes takaisin. Ennen retkeä sovittiin ja suunniteltiin kaikenlaista, laitettiin Messengeriin karttakuvia, mitattiin päivämatkoja ja etappeja myötä- ja vastapäivään. Yhtä asiaa en huomioinu. Minulta jäi huomioimatta, että Kansallispuistossa saa yöpyä vain telttailuun osoitetulla alueella. Emme voisi ripustaa riippumattoja mihin vain tulipaikalle, emme vaikka siellä olisi puuliiteri ja huussi. Emme voisi tehdä niin, vaikka maa olisi hiekkaa, eikä kuluisi.

Olin ehdottanut, että lähtisimme Padasjoelta Höysniemestä ja suuntaisimme siitä Kelvennettä myötäpäivään kiertäen Likolahteen ensimmäiseksi yöksi. Forecalta katsomani tuulitiedot puolsivat tätä ratkaisua. Perjantaina tuulisi lounaasta 6-9 m/s, samoin lauantaina iltapäivään saakka, jolloin tuuli kääntyisi etelään ja hieman tyyntyisi. Sunnuntaina olisi tyyntä. Vastapäivään kiertäen tuuli voisi olla vaikea.

Monilla ilmoitti ryhmässä retkeä edeltävänä iltana, ettei Likolahteen saa leiriytyä. Hän oli tutkaillut Messengerissä olevia karttoja. Tätä en ollut tosiaankaan huomioinut. En käy kansallispuistoissa juurikaan, enkä ainakaan yövy niissä. Säännöt eivät siis olleet selkärangassa. En ollut ajatellut asiaa, vaikka olin karttaa tutkinut kerran jos toisenkin. Enkä jaksanut ajatella asiaa perin juurin sillä hetkellä, jätin asian lähes herran huomaan. Sen verran tarkistin kartasta, että mikäli kiertäisimme saaren myötäpäivään, olisi ensimmäiseen mahdolliseen yöpymispaikkaan matkaa 10-12 km, vastapäivään meloessa olisi matkaa pari-kolme kilometriä. Aikaa meillä olisi tunnista kahteen ennen pimeän laskeutumista, joten näiden tosiasioiden pohjalta meidän kannattaisi meloa itärantaa pitkin, vaikka tuuli hidastaisi melomista jonkin verran.

Torstai-iltana pakkasin AlteV:n kanssa. Rinkat ja muut tavarat odottivat autoon siirtämistä olohuoneessa. Pakastetut ruuat sekä ne ruokatarvikkeet, jotka piti vielä valmistella, jäivät luonnollisesti pakkaamatta. Kanootin nostimme peräkärryyn. Auton katolla kanootti olisi estänyt takaluukun täyden avaamisen ja siten Kingin pääsyn omaan yksiöönsä matkan ajaksi.

Viime tipassa minun piti vielä käydä ostamassa makuupussilleni kuivapussi, sillä se ei mahtunut minulla jo oleviin kuivapusseihin millään. Olin keskiviikkoiltana tarkistanut Motonetin aukioloajat ja varastotilanteen. Ilmeisesti aukioloajat vaihtelivat kuitenkin myymälöittäin, sillä torstai-iltana ollessani Motonetin parkkipaikalla, huomasin ovessa lukevan suurin numeroin liikkeen sulkeutuvan klo 20. Vilkaisin kelloa: 19.57. Juoksin sisään ja nopeasti oikeaan hyllyväliin. Samalla tuli kuulutus ”Liikkeemme on suljettu tältä päivältä”. Sain ostoksen tehtyä ja manasin erkanevia aikatauluja, olisi ollut muutakin katseltavaa samalla käynnillä, vaikkakaan ei tälle reissulle.

Perjantaina ajoin töistä kiireellä kotiin pakkaamaan loppuja tavaroita. AlteV kyseli, voiko jo kantaa tavaroita autoon. Muistin kerran, jolloin minä olin kantanut retkitarvikkeita autoon samalla kuin mies oli tyhjentänyt retkelle kuulumattomia tavaroita pois autosta. Matkalla pidetyllä evästauolla olin ihmetellyt eväiden puuttumista. AlteV oli nostanut ne autotalliin, samoin kuin vaatekassinkin. Nyt ei autosta tarvitsisi nostaa pois mitään, joten annoin luvan. AlteV:n pakatessa autoa valmistin salaatin sekä kuorin vihannekset. Kylmätarvikkeet nostin jääkaapista pakasteiden kanssa samaan kylmälaukkuun. Olimme valmiita lähtöön.

Reittivalinta jäi kuljettajalle. AlteV päätti ajaa moottoritietä. Ilmoitin Monillalle ja Pietulle olevamme matkalla. He olivat jo Höysniemessä, kalastivat meitä odotellessaan. Matkalla satoi vettä, mutta saimme viestiä, että Höysniemessä oli poutaa. Lupaavaa.

Lahden moottoritie

Perillä meitä odotti kuuma kahvi. Minulla oli pullat kaikille. Hyvä alku retkelle. Alkoi sataa. Tihkusateessa pakkasimme kanoottimme. Pietu ja Monilla laittoivat sadeviitat ja pohdin, pitäisikö minunkin, mutta päädyin melomaan ilman. Päätöstä helpotti tieto siitä, että sadeviittani oli kanoottiin pakatussa rinkassa, jonka päällä oli rinkansuojus. Sitä paitsi minulla oli sateenpitävät ulkoiluhousut ja -takki. Myös AlteV päätti ulkoiluasunsa riittävän.

Olimme päätyneet kiertämään Kelventeen vastapäivään. Pohdimme menemmekö Höyssalmen yli lähtöpaikan kohdalta vai vasta Pitkäniemen kärjestä. Ilman varsinaista päätöstä päädyimme menemään viistosti yli.

En edelleenkään tiedä mikä olisi ollut paras vaihtoehto ja toisaalta ei sillä enää ole väliäkään. Olimme matkalla kohti Isohietaa.

Melko pian keli alkoi olla haastava. Vettä tuli taivaalta reippasti sataen ja lisää vettä tuli Päijänteestä aaltojen tyrskiessä kanoottiin. Padasjoen selältä lounaasta 8 m/s puhaltava tuuli nostatti korkeita, lyhyellä välillä olevia teräviä aaltoja. Tuuli suhisi korvissa. Silmälasit olivat nopeasti vedestä harmaat. Totesin, ettei sillä säällä melomisessa ole mitään järkeä. AlteV ei tuulelta toteamustani kuullut. Keskustelu toisen kanootin miehistön kanssa oli mahdotonta, tuuli kuljetti huudot mukanaan. Ympärille ei voinut vilkuilla, koska oli pakko keskittyä melomiseen. Jos on vaikeuksia keskittyä, voin suositella tästä mukavaa mindfulness-harjoitusta. Tai no, mukavuus oli kyllä aika kaukana. Melomista ei helpottanut edessäni vuoroin oikealle ja vasemmalle laidalle tai syliini pyrkivä Kingi. Kingi ei pelännyt vaan oli enemmänkin innoissaan. Olisin halunnut ottaa valokuvia, mutta se ei tullut kysymykseenkään. Välillä yritin vilkuilla vieressäni penkillä vesitiiviissä karttataskussa olevaa karttaa katsoakseni missä kohden olemme. Puhelimessa olisi ollut parempi kartta, siitä olisin nähnyt sijaintimmekin, mutta en uskaltanut ruveta sitä kurkkimaan.

Jäimme kaislikon ”suojaan” odottamaan Pietua ja Monillaa. Odottaessakin oli pakko meloa pitäen kanootti suunnassa, jollei halua joutua tuuliajolle. Päätimme edetä kaislikon sisällä eteenpäin. Kaislikko rikkoi ja madalsi aaltoja, mutta kaislat tulivat kanoottiin tuulen voimasta. Sitten kaislikko loppuikin. Käännyimme kohti tuulta. Jouduimme melomaan melko pitkän ylimääräisen matkan ennen kuin pystyimme sopivassa aallon välissä kääntymään ympäri ja suuntaamaan suoraan lahden poukamaan, Isohietaan.

Juuri kun saavutimme rannan, tyyntyi tuuli ja laskeva aurinko tuli esiin luoteesta, pilven takaa. Noustessani kanootista tunsin kuinka vesi valui selkää myöden alaspäin kastellen alusvaatteet. Sateen pitävistä vaatteista ei ollut paljon iloa kun vesi oli tullut kaula-aukosta sisään. En voinut meloessa pitää huppua, joka olisi vienyt viimeisenkin mahdollisuuden kuulla, jos jollakin olisi asiaa.

Lopultakin saatoin ottaa jonkun kuvan. Aurinkoinen, tyyni ranta näytti mukavalle valokuvassa. ”Tyyntä myrskyn edellä” totesi AlteV. Toden totta, lounaasta oli nousemassa musta pilvi. Pilvi on oikeastaan väärä ilmaisu, sillä sieltä nousi musta taivas ja se nousi nopeasti. Päätimme siis virittää makuutilat samantien. Pietulla ja Monillalla oli kasattava kota mukana, AlteV ja minä majoituimme riippumatoissa. Ensin tarppi paikalleen, jos sade tulisi ennen kuin majoite olisi muuten valmis.

Päätimme tehdä ruuan nuotiolla, koska taivas oli vielä melko selkeä. Juuri kun saimme nuotion syttymään, alkoi sataa. Monilla ehdotti, että siirrymme kotaan laittamaan ruokamme. Keräsimme nopeasti tavarat ja juoksutimme ne kotaan. Samalla välähti ja hetken päästä myös jyrähti.

Kingi tuli kotaan Nikin reviirille ja Niki murahti kerran, muttei sen enempää jaksanut kiinnittää huomiota asiaan. Tunnelma tiivistyi kodassa, samoin kosteus. Ulkona ukkonen räiski päällä ja vettä satoi kaatamalla. Sisällä kodassa ruokaa tehtiin kahdella Trangialla. Toisessa keittyi Monillan ja Pietun kasvattamat perunat, toisessa paistui possunpihvit. Lisukkeena oli kotona valmistettua salaattia, jossa oli salaattia, tomaattia, tuorekurkkua, maustekurkkua, aurinkokuivattua tomaattia, fetajuustoa ja keitettyä kananmunaa. Ruoka maistui, vaikka vesi valui maata pitkin läpi kodan. Jälkiruokana nautimme tilkat edelliskesänä valmistamaani kuusenkerkkätinktuuraa. Toivoimme sen auttavan paitsi kylmään ja koleaan oloon, myös Pietun kesäflunssaan.

Puolen yön jälkeen sade ja ukkonen hellittivät ja siirryin Kingin ja AlteV:n kanssa omille majoitteille. Kingiä varten oli mukana retkituoli. Onneksi, sillä maassa olisi ollut märkä ja kylmä nukkua.

Uni tuli nopeasti. Kun heräsin, oli aivan pimeää. Kuului vain aaltojen voimakas kohina ja tuntui tuulen paino laavukangasta vasten. Kuuntelin aikani ja yritin nukahtaa uudelleen, mutta uni ei tullut takaisin. Mietin hetken, avaanko riippumaton vetoketjun ottaakseni puhelimen roikkumasta harjanarusta. Avatessani vetoketjua, saattaisi Kingi valpastua ja aloittaa haukkumisen, mutta halusin tietää paljonko kello on. Lopulta hivutin vetoketjua hitaasti auki, Kingi älähti samantien. Olin hiljaa toivoen sen hiljenevän. Kun tuli hiljaista, otin puhelimen ja suljin vetoketjun. Uusi haukkuminen, nyt voimakkaammin. ”Riittää!” sanoi AlteV painokkaasti herättyään meteliin. Kingi hiljeni. Katsoin kelloa, se oli 3.20. Jätin puhelimen riippumattoon, en halunnut enää avata vetoketjua. Lopulta nukahdin uudelleen.

Lauantai.

Heräsin, kun oli jo valoisaa, mutta vielä hiljaista. Olin makuupussissa kuin lämpimässä pesässä ja nukahdin uudelleen. Seuraavan kerran heräsin puheeseen. ”Huomenta” vastasin kun AlteV pyysi aamukahville. Tattaripuurokin oli valmiina. Olin pakannut mukaan puurohiutaleet muovikippoihin. Kummallekin aamulle 2 dl, josta tulisi siis aamupuuro kahdelle. Heitin makuupussin tuulettumaan ja korkean ilmankosteuden kastelemat lampaat kuivahtamaan. Laitoin kuivumaan myös edellisiltana meloessa kastuneen hupparin. Siitä olisi voinut vääntää vettä. Aurinko paistoi ja tuuli leyhytti tarpin reunaa. Se olisi hyvä tarvikkeiden kuivattamisen kannalta.

Majoitteet

Puolen päivän aikaan olimme valmiita jatkamaan matkaa. Kelventeen saaressa olisi yksi geokätkö: Kelvenne. Se sijaitsi Karhunkämmenen nuotiopaikalla, Supanlahdessa. Päivän ensimmäisen pysähdyksen suunnittelimme sinne.

Tuuli puhalsi edelleen lounaasta, mutta ei yhtä navakasti kuin edellisenä iltana. Oli helpompi meloa, vaikkakin jouduimme sik-sakkaamaan edelleen. Joku kanoottimme lastauksessa oli pielessä. Kanootti tuntui todella kiikkerälle. Sovin AlteV:n kanssa tarkistavamme tilanteen rannassa.

Supanlahti oli suojaisa paikka, tuuli ei yltänyt sinne saakka. Rantauduimme ja siirryimme jalkapatikkaan. Kätkölle oli viitisenkymmentä metriä. ”Suoraan vai oikealle?” kysyin toisilta. Puhelimen kompassi ei antanut suoraa vastausta kysymykseen, se näytti keskelle molempia pokuja. Monilla totesi äsken näkemiemme ihmisten olleen rannassa oikealle menevän polun varressa. Oikealle siis. Pian tulin siihen pisteeseen, että matka ei enää lyhentynyt, piti kääntyä rinteeseen pois polulta. Muut tulivat perässä. Ehdin ensimmäisenä paikalla ja näin missä kätkö on. Tai no, en nähnyt, mutta arvasin. Paikka oli juuri kätkölle sopiva. Odotin muita ja annoin heidän kokea löytämisen ilon. Mitä ihmettä selitän, kätkö oli heistä yhtä ilmeisessä paikassa eikä nostattanut heissä mitään suurta riemua. Kätkö tuli kuitenkin logattua. Lähdimme kätköltä toiseen suuntaan, jonne vei polku. Saavuimme lähtöpisteeseen. Olisi sittenkin pitänyt valita se suoraan menevä polku, ei olis tarvinnut varvikossa rämpiä. Toisaalta ilman näitä pöljänpolkuja olisi vähemmän muisteltavaa. Nuotiopaikalla vielä pieni välipala mukana olleista tuoreista luumuista ja suklaasta. Sitten vielä kanootin lastin korjaus. Matka jatkui.

Tuuli tyyntyi ja melominen helpottui päästessämme Huovarin suojaan. Nyt oli kanootin lastauskin vakaa. Pietun ja Monillan kartan mukaan Kelventeen ja Kurtinsaaren välissä oli kannas. Retkikarttani näytti kaislikkoa ja vettä, ei mitään kannasta. Kauempaa katsottuna kaislikkoa oli runsaasti, mutta jäi epäselväksi mitä sen sisällä olisi. Lähempänä ilmeni, että siitä pääsee hyvin läpi, kaislikko ei peittänyt koko saarten välistä aluetta. Kyyränlahdesta suora suunta Kirkkoniemeen. Nyt oli ilo meloa.

Kirkkoniemessä

Pysähtyimme Kirkkoniemeen . Keräsimme kanootista ruokatarvikkeet mukaan keittokatokseen lounasta varten. Monillalla ja Pietulla oli retkilounaspusseja, he testasivat tällä reissulla useita erilaisia ruokavaihtoehtoja. Näistä on kooste blogin lopussa. Minä söin lounaaksi AlteV:n kanssa eilisen salaatin tähteet jatkettuna juuri pyydetyllä tonnikalalla. Tonnikala oli purkissa, joka ui vedessä, joka oli joutunut ruokatarvikelaatikkoon joko edellisillan aallokossa tai rankkasateessa. Onneksi kaikki kastuva oli pakattu vielä erillisiin astioihin, joten mikään ei mennyt pilalle. Tyhjensin laatikon, kaadoin veden pois, kuivasin laatikon ja pakkasin tavarat siihen takaisin. Saman tein toiselle ruokatarvikelaatikolle, jossa oli kylmätarvikkeet pakattuna kylmäkasseihin.

Lounas oli hyvä ja riittävä. Salaatin lisäksi tarjolla oli edellisviikolla tekemääni siemennäkkäriä, suklaata, teetä ja pullaa. Miehet oikaisivat itsensä keittokatoksen penkeille ottaakseen pienet ruokalevot. Minä läksin heittelemään viehettä. Paikka näytti lupaavalle hauen tulla, mutta ajankohta ei ollut oikea. Saalis jäi saamatta.

Matka jatkui niemen kärjen taakse kohti Hinttolanhiekkaa. Järkytykseni oli suuri kun näin ruotsinlaivoja rivistön rannassa. Niissä ei ollut Silja Linen, Viking Linen eikä Eckerö Linen tunnuksia, mutta ne olivat lähdes yhtä suuria. Ensin ajattelin paikan olevan väärä, mutta vilkaisu retkikarttaan vahvisti pelkoni oikeaksi. Hinttolanhiekka oli täynnä ”retkeilijöitä”. Päätin selviytyä kuin Eräjormiina konsanaan. Päätimme rantautua ruotsinlaivojen vasemmalle puolelle, jossa oli yksi normaali hytillinen moottorivene ja yksi kanootti.

Ruotsinlaivoja Hinttolanhiekalla

Läksin tutkailemaan ympäristöä. Kanooteistamme oikealle oli nuotiopaikka ja siitä vielä eteenpäin todella upean näköinen männikkö. Oikea riippumattoilijan unelma. Sen pilasi ökyveneistä kuuluva meteli. Kanooteistamme vasemmalle oli vehmaampaa maastoa. Sieltä löytyi kuitenkin paikka Monillan ja Pietun kodalle. Yritin mittailla puiden välejä. Kovin hakalalle tuntui. Siinä missä ei ollut varvikkoa, ei ollut sopivalla välimatkalla olevia puita. Sopivin välimatkoin olevien puiden ympäristö taas oli risukkoista. Kanootti, jonka olimme nähneet rannassa, kuului keski-iän jo hetken aikaa sitten ylittäneelle miehelle. Hän katseli myös rantaa kuin etsien teltan paikkaa. Minua alkoi ahdistaa. Siellä missä olisi hyvät riippumattopaikat, oli veneilijöiden meteli ja hiljaisemmassa osassa valittavana varvikko tai vierssä tuntemattoman ihmisen teltta. Sitä paitsi puiden välit olivat hankalasti, lisäksi puut olivat niin vanhoja ja järeitä, että riippumattoni ripustusliinat tuskin yltäisivät kunnolla ympärillekään. Sitä paitsi Kingi haukkuisi yöllä kaikki liikkujat: veneiden luona liikehdintä tuskin loppuisi ennen aamua ja varmaan tuntematon kanoottimieskin yöllä kävisi pari kertaa puskapissalla, vanhemmat miehet usein käyvät.

En voinut mitään ärsytykselleni, vaikka yritin ajatella kyseessä olevan vain yhden yön josta varmasti selviäisin. AlteV yritti tarjota vaihtoehtoja, mutta se tuntui painostamiselle. Totesin meneväni ottamaan välipalaa. Kävelin kanootille, kaivoin rusinat esiin. Söin niitä, tunsin auringon lämmön kasvoilla, katsoin kaunista välkehtivää Päijännettä ja kuulin hilpeät huudot ja musiikin ruotsinlaivoista vieressäni. AlteV:kin huuteli jo minua takaisin. Tiesin ärsytykseni näkyvän, vaikka kuinka yrittäisin tukahduttaa sen. Harmitti. En halunnut olla hankalaa matkaseuraa. Tiesin olevani väsynyt ja sen pahentavan oloa, mutta en yksinkertaisesti pidä suurista ihmismassoista retkeillessäni. Minulle luontoon menemisen tarkoitus on hiljaisuuden, oman tilan ja rauhoittumisen etsimistä. Seuralaiset ovat hyvä asia silloin, kun olen itse valinnut heidät. Minusta oli oikein mukava lähteä melontareissulle Monillan, Pietun, AlteV:n ja koirien kanssa. Minä en halunnut olla samassa paikassa karaokea laulavien, poppia huudattavien ”retkeilijöiden” kanssa. ”Menisivät perkele kaupunkiin huutamaan, jonnekin kaupungin vierasvenesatamaan laulamaan. Mitä ne tänne luontoon, vieläpä Kansallispuistoon tulevat ilakoimaan” -lauoin mielipiteitäni AlteV:lle myöhemmin illalla nukkumaan mennessä. Ilmeisesti tämä kaikki aiheutti yöllä unen, jossa Monilla tuli kertomaan minulle Pietun käyneen juomassa veneilijöiden viinat ja sammuneen näin ollen kodan eteen.

Nyt kiirehdin asioiden edelle. Ennen nukkumaan menoa laitoimme vielä majoitteet, söimme ja kalastinkin. Joten palaan takaisin siihen kun rusinapaketti oli tyhjä ja palasin AlteV:n luokse alistuneena.

Jouduin lainaamaan AlteV:n liinaa, jotta sain riippumaton ripustettua. Kyseessä on siis kuormaliinasta itse tehty ripustusliina, ei mikään pöytäliina. Itselläni on myös kuormaliinasta tehdyt ripustusliinat. Ne ovat kuitenkin hieman toisenlaiset kuin AlteV:n liinat, lyhyemmätkin. Liinojen tarkoitus on olla samalla ”puunhalaajina” eli jakaa puurunkoon kohdistuvaa painetta leveämmälle alueelle. Ohuet narut pureutuvat puun runkoon riippujan painosta johtuen, liina jakaa painon isommalle alueelle estäen puun vahingoittumisen. Jouduin siis vaihtamaan yhden oman liinani AlteV:n pidempään liinaan. AlteV:n ripustukset ovat muutoinkin omistani poikkeavat joten hänelle oli sama riittikö liina mattoon sakka vai pelkästään puun ympäri. Pidemmästä liinasta huolimatta riippumattoni tuli liian kireälle, kanoottimiehen teltta oli liian lähellä ja Kingi räksytti koko ajan hermoja raastavasti.

Muut menivät jo nuotiopaikalla tekemään tulia kun ähräsin majoitteeni kimpussa. Tarppikaan ei tuntunut asettuvan paikalleen millään. Ajatukseni oli saada se näkösuojaksi riippumattoni ja kanoottimiehen teltan väliin ja toisesta päästä ylös, jotta Kingi ei yöllä sotkeentuisi hihnastaan tarpin naruihin. Kyllähän tarpin sai alas kiinnitettyä maakiiloilla, mutta toisesta päästä puihin ylös kiinnittäminen olikin vaikeampaa koska niitä puita ei ollut tai ne olivat väärässä paikassa. Tarpin virittämisestä tuli todella luovaa touhua.

Kanoottimies tuli juttelemaan. Kyseli teenkö jotain luontojuttuja työkseni kun näyttää sujuvan niin hyvin. Katsoin kummissani, ajattelin että vinoilee, mutta kanoottimies vaikutti rehdille. Totesin harrastelevani luontoasioita ja retkeilyä, harmittelin ettei tänään suju mikään. Mies totesi, ettei paikka ole perinteiselle retkeilijälle tarkoitettu, viitaten kädellään veneisiin. Hän kyseli lisää retkistämme ja kertoi omistaan. Kanoottimies oli retkeillyt paljon, myös talvisin. Lopulta sain tarpinkin paikalleen ja pääsin lähtemään itsekin nuotiopaikalle.

Nuotiossa oli iloiset tulet. Monillan, Pietun ja AlteV:n lisäksi nuotiolla oli pari vanhempaa pariskuntaa, kanoottimies ja nuori pari. Meillä, siis minulla ja AlteV:llä oli tarkoitus valmistaa Kivikylän saunalenkkiä ja sen kaveriksi vihannesnyytit. Olimme ottaneet mukaan valmiiksi pestyt perunat ja kuoritut porkkanat. Nauriin ja kukkakaalin olin pilkkonutkin. Lisäksi oli yksi iso sipuli. Näistä aineksista väsäsimme nuotiolla valmistettavaksi kummallekin omat nyytit voipaperiin ja folioon. Perunat, porkkanat ja sipuli piti toki pilkkoa ja kaikki nyytin ainekset maustaa suolalla ja pippurilla. Runsas nokare voita päälle ennen paketin kiinni käärimistä takaisi kypsymisen ja maukkauden. Tarvikkeista riitti Monillalle ja Pietullekin.

Vanhempi porukka kertoi hyviä juttuja. Odottelimme ruokaa kypsyväksi. Niki nukkui Monillan ja Pietun takana maassa ja Kingi pyöri jo hieman levottomana vuoroin jaloissani, vuoroin takanani. Ohi kulki jos jonkinlaista koiraa omistajiensa kanssa. Oli isoa ja pientä, tummaa ja vaaleaa, arkaa ja riehakasta. Yksi kissakin oli siellä. Laivalla jatkui bileet.

Ruoka oli hyvää. Yhtä-äkkiä Kingi alkoi haukkua raivokkaasti kauempana  kulkevaa valkoista länsiylämäänterrieriä ja singahti liikkelle. Hihna irtosi kädestäni, en ollut osannut varautua moiseen vaan söin. Kingi suuntasi ilmeisesti Nikin yli kohti terrieriä ja osui nukkuvaan Nikiin, joka aiheesta murahti. No, siitähän meinasi tulla tappelu. Kummallisinta asiassa oli se, että Kingi ei yleensä välitä muista koirista tuon taivaallista. Kingi oli luultavasti väsynyt tapahtumarikkaaseen päivään. Minä päätin lähteä sen kanssa pois nuotiolta. Kävimme riippumatoilla, otin virvelin ja suuntasin rantaan kalastamaan koira mukanani. Joutsenet huusivat Päijänteellä, välillä kuului siipien läiske vettä vasten. Alkoi hämärtää, joten voisimme saada saalistakin. Rannassa oli sopivaa kaislikkoa ja muita vesikasveja kalojen piileksiä. Laitoin ruohikkouistimen ja aloin heitellä. Pian alkoi olla niin pimeää, että piti sytyttää otsalamppu nähdäkseen jotakin. Yhtä-äkkiä tuntui kevyt läpsäisy poskessa, ehkä ilmavirta vain, mutta säikähdin koska samalla kasvojen edessä pyöri jokin musta. Lepakko jäi pyörimään metrin päähän valokeilaan ja minä yritin sammuttaa äkkiä otsalamppuni. Tuli pimeää. Lepakko lensi pois.

Koska en nähnyt kalastaa pimeässä, enkä halunnut uudestaan houkutella lepakkoa otsavalollani, siirryin riippumatoille. AlteV oli tullut nuotiolta. Monilla ja Pietu olivat menneet kotaansa jo. Kingi hyppäsi retkituoliinsa nukkumaan. Jäin AlteV:n kanssa juttelemaan hetkeksi ennen nukkumaanmenoa.

Nukuin harvinaisen sikeästi. En ollut kuullut, kun Kingi oli kahdesti ilmoittanut yöllä liikkeestä ympärillä. AlteV oli komentanut sen hiljaiseksi. Makoilin riippumatossa unen ja valveen rajamailla kun mies oli keittänyt jo kahvin ja aamupuuron. Retkiemme ylellisyyksiä, pääsen valmiiseen pöytään. Riisihiutalepuuro tuoreilla karviaisilla maistui hyvin. Muuten tuntui, etten päässyt oikein käyntiin. Aamupalan jälkeen lampaat ja makuupussi tuulettumaan ja heittelemään hetkeksi uistinta. No, eihän ne lampaantaljat ennättäneet kuivua lyhyen tuuletuksen aikana, mutta tavarat oli joka tapauksessa kasattava pois. Oli aika jatkaa matkaa.

Aurinko paistoi ja tuuli kevyesti. Suuntasimme Kärppäsaarille, niistä pienemmässä olisi geokätkö. AlteV:n kanssa tuli pientä sanaharkkaa. Minun mielestäni se oli sanaharkka, miehen mielestä sitä ei voinut sanoa sanaharkaksi vaan pieneksi erimielisyydeksi. Mielestäni mies ei osannut päättää melotaanko Kelventeen puolta vai mennäänkö reilusti yli Kärppäsaarten rannan tuntumaan. Laivaväylällä ei mielestäni kuulunut seilata edes takaisin poikittain. Mies moitti minua turhasta hätäilystä. Mielestäni en hätäillyt, vaan kanootissa peränpitäjä on kapteeni, jonka pitää osata päättää suunta eikä häilyä edes takaisin sen mukaan minne tuuli sattuu kuljettamaan. Varsinkin kun nyt ei edes tuullut. Taisin yrittää sivaltaa sanan säilällä, mutta lopetin heti alkuunsa todettuani sen turhaksi. Päivä oli liian kaunis tuhlattavaksi sellaiseen. Seurakin oli hyvää.

Kingi tähystää
Kingi tähystää kiviä

Meloimme rantaan. Tosin tästäkin hieman väittelimme. Olimme eri mieltä siitä, mihin kannattaa kanootilla mennä kivikkoisella rannalla. Monilla ja Pietu tulivat sopuisasti rantaan. Kävelimme veneilyliivijenginä perätysten Päijänteen kansallispuisto -kätkölle. Loggaus ja paluu takaisin kanooteille. AlteV:n Crocks uiskenteli järvessä. Ohimenevän pikaveneen aallot olivat liikuttaneet kanootteja ja muovikenkä oli päässyt vapaaksi kiven ja kanootin välistä jonne olin sen hakkautumisen estämiseksi laittanut kätköllä käynnin ajaksi. Lepuuttajat olivat jossain kanootin pohjalla toimettomina. Kenkä kanoottiin mukaan ja menoksi jälleen. Nyt meloimme rinnatusten. Siis Monillan ja Pietun kanssa. Minun ja AlteV:n olisi ollut vaikea meloa rinnatusten, peräkkäin se onnistui, olimmehan samassa kanootissa.

Minulla on aina ollut ongelmana se että en osaa tehdä asioita hitaasti. Kyse ei ole ehkä absoluuttisesta nopeudesta vaan intensiteetistä. En itse huomaa tuota kovin helposti, siis sitä että teen täysillä asioita. Tai niin täysillä kuin kykenen. Usein olen kuullut kävelylenkillä juoksevani kuin hirvi. Vuosia sitten, jalka kipsissä, kävin kyynärsauvojen avulla metsässä geokätköllä. Meno oli itselleni liian hidasta, mutta lujempaakaan en päässyt, pakko oli silti päästä.

Nyt meloin liian lujaa. AlteV käski minun välillä lopettaa melomisen. Niinpä pidin välillä taukoa melomisessa ja kuvasin, katselin karttaa ja juttelin. Välillä tartuin hetkeksi melaan, kunnes mies taas toppuutteli ”Voitko olla ihan vaan melomatta”. Kyllähän minä voin. Matka joutui, maisemat olivat hienot ja pian Likolahti pilkisti. Sinne rantauduimme ruokailemaan.

Likolahti

Ranta oli mahtava. Puita olisi ollut juuri sopivasti riippumattoiluun, valitettavasti alue ei ollut majoittumiseen sallittu. Muussa tapauksessa olisimme perjantai-iltana suunnanneet tänne ja olleet saaren takana suojassa tuulelta, vaikkakaan emme ukkoselta.

Tällä paikalla oli polttopuitakin, kaikilla tulipaikoilla niitä ei valitettavasti ollut . Nyt tosin emme puita tarvinneet, sillä valmistimme ruokamme Trangialla. Rannalla juuri ollut väki jatkoi matkaansa. Pian joku isä tuli tyttärensä kanssa istumaan nuotiolle. Kertoivat olevansa päiväretkeläisiä. Juteltiin mukavia, syötiin ja juotiin kahvit. Minulla ja AlteV:llä oli ruokana kasvissosekeittoa, johon lisäsimme kanaa ja suppilovahveroita. Kaikki pakastettuja. Tuotteet olivat viikonlopun aikana sopivasti sulaneet, mutta olivat vielä kylmiä. Edellisiltana olivat vielä jäässä. Olin tehnyt kasvissosekeiton täysin vegaanisena ihan säilyvyyden takia. Juusto tai kerma sulaneena nopeuttaisi pilaantumista. Keiton olin pakastanut puhtaaseen maitopurkkiin, sen voisi litistää käytön jälkeen ja polttaa nuotiossa tai kuljettaa roskien mukana pois, riippuen tilanteesta. Broilerinsuikaleet olivat maustettuja ja paistettuja ennen pakastusta, suppilovahverot olivat viime syksyisiä ja silloin pannulla käytetty ennen pakastusta. Litra keittoa ja nämä lisukkeet riittivät hyvin kahdelle aikuiselle. ”Vähemmälläkin olisi pärjännyt” totesi AlteV. Loput siemennäkkärit menivät keiton kyytipoikana. Olin edellisviikonloppuna tehnyt siemennäkkäriä uunipellillisen valmiiksi ja maistamista lukuun ottamatta onnistunut säilyttämään sen melontareissulle.  Se vain on niin hyvää, että tulee helposti syödyksi samantien.

Monilla ja Pietu jatkoivat parhaan retkiruuan etsimistä valmistamalla kumpikin jälleen erilaiset pussiruuat.

Suunnittelimme vähän uimistakin, mutta lopulta en jaksanut alkaa kaivamaan kanoottiin hyvin lastatusta rinkasta uikkareita ja pyyhettä. Ne oli pakannut kuivapussiin muiden vaatteiden kanssa. Kuivapussissa ne olivat alemmassa verkkopussissa, päällä oli yöpymisvaatteet. Ja tietenin vaatekuivapussi oli rinkassa alimmaisena, sen päällä oli kaksi lampaantaljaa omissa kuivapusseissaan sekä tarppi ja erikseen vielä narupussi. Rinkan päällä oli rinkansuojus pitämässä roiskevettä loitolla. En jaksanut ruveta tyhjentämään koko rinkkaa. En, vaikka ranta oli hiekkainen ja matala, aurinko paistoi lähes kuumasti ja olisin kaivannut uintia. Jatkoimme siis melontaa kohti määränpäätä: minä AlteV:n kanssa kohti lähtöpistettä ja Pietu Monillan kanssa kohti Hietasaarta. Tässä vaiheessa kiitimme toisiamme retkestä. AlteV ja minä toivotimme heille mukavaa loppuretkeä.

Palasimme Höysniemeen, kanoottimies oli siellä pakkaamassa varusteitaan. Ihan ensimmäisenä päästin Kingin autoon omaan häkkiinsä. Se kiepsahti pari kertaa ympäri ja asettui nukkumaan. Kingi nukkui väsyneen matkalaisen onnellista, häiriitymätöntä unta koko sen ajan kun pakkasimme tavaroita autoon. Minä heittelin vielä hetken aikaan ruohikon reunassa uistinta toivoen saavani sen suuren saaliin. Saldo jäi kuitenkin nollaksi. Ei kalan kalaa koko reissulla, vain kokemusta. Sitä on vuosien mittaan tullut kyllä enemmänkin.

Höysniemessä jälleen

Kotimatkalla poikettiin grillille juomaan kupilliset kahvia AlteV:n toiveesta. Ennen tilaamista mies katseli kelloaan todeten ”Voitaisiin kyllä samalla syödäkin, niin ei tarvitse sitten kotona enää ruokaa laittaa”. Niinpä tilasimme annokset: minä normaalikokoisen kanapitsan ja mies kebabin ranskalaisilla. Pitsa oli suurempi kuin Kotipitsan perhepitsa, joten siitä jäi minulle pala seuraavan päivän ruuaksi töihinkin. Loppumatka ajettiin melko pitkälti omissa ajatuksissa: AlteV kuunteli kuulokkeilla äänikirjaa ja minä tein muistiinpanoja retkestä karttojeni takapuolelle.

Kotona purettiin tavarat odottamaan seuraavan päivän välinehuoltoa ja mentiin saunaan. Saunassa käytiin reissu vielä läpi. Molemmat olivat erittäin tyytyväisiä. Itse hieman harmittelin perjantain tuulista säätä, mutta mies totesi sen ollen suorastaan ihana. Sanoin, että sudenpentujen kanssa en olisi siihen säähän lähtenyt, enkä välttämättä kaikkien aikuistenkaan. Kaikkien on kuitenkin osattava meloa.

Harmittelin sitäkin, etten ole kovin seurallinen. Pidin kyllä Monillan ja Pietun seurasta. mutta en jaksa suuria ihmisjoukkoja ja ympärillä olevaa biletystä vapaa-ajalla. AlteV totesi ”Tuskinpa asia Pietua ja Monillaa haittasi ja juttelithan sä sen kanoottimiehen kanssakin tosi pitkään eilen illalla ja tänään vielä siellä Höysniemessä”. Totesin, että se ei olekaan ongelma. Minusta on mukava jutella ihmisten kanssa silloin kun tilanne on luonteva: kanoottimies oli yksittäinen retkeilijä.

Toivottavasti ensi kesänä pääsisimme päivän-pari pidemmälle melontareissulle. Pitänee aloittaa suunnittelu hyvissä ajoin.

Pietu ja Monilla ovat tekivät pyynnöstäni omat arvionsa retkiruuistaan, kumpikin omistaan, suuri kiitos heille siitä. Edellä tekstissä oli minun ja AlteV:n ruokailut mainittuna. Toivottavasti teille on näistä jotain apua.

Monillan ruuat:

”Aamupalat:

Outdoor Apricot Porridge

laktoositon

Kuumaa vettä, sekoitus ja 10 min. odotus.

Vaikka aprikoosi on jauheena, maistuu hyvin puurossa.

Outdoor Raspberry Rice Porridge

laktoosia <10mg/100g

Kuumaa vettä, sekoitus ja10 min. odotus.

Itse en tykkää tämmöisestä aamupalasta.

Outdoor Muesli with Yoghurt

laktoosia <10mg/100g, sisältää pähkinää

Kylmää vettä, sekoitus ja 5 min. odotus.

Tästä tykkäsin. Ei välttämättä syksyn kylmillä paras vaihtoehto.

Outdoor Chocolate Kissel dessert

laktoosia <10 mg/100g

Kylmää vettä, sekoitus ja 5. min. odotus.

Muuten hyvää, mutta pitää saada sekoitettua jollakin pitkällä. Jäi pohjalle vielä jauhetta.

Muut:

Outdoor Curry, Rice meal

laktoosia <10mg/100g.

Kuumaa vettä, sekoitus ja 15 min. odotus

Ruoka tuntui hieman mössömäiseltä. Söin ruoan kahdessa osassa kun ei tahtonut maistua.

Blå Band Chili sin carne with kidney beans

laktoosia 0,01g/100g

Voi syödä kylmänä tai lämmitys avaamatta kuumassa vedessä.

Outdoor Pasta Carbonara

sisältää maitojauhetta

Kuumaa vettä, sekoitus ja 15 min. odotus.

Pasta oli ainoa, joka oli kokonaista, muuten ruoka jauhomaista.

Blå Band Goulash

Kuumaa vettä, sekoitus ja 10 min. odotus. Voi tehdä myös kylmään veteen, silloin 30 min. odotus. Lihapitoisuus vain 5,2%, mutta oli ihan syötävä ruoka.

Lyo Expedition Mexican dish

laktoositon

Kuumaa vettä, sekoitus ja 10 min. odotus. T

ässä oli kananliha pitoisuus 32%, sen kyllä huomasi heti maussa ja koostumuksessa.

Reissun paras ruoka.

Summit to Eat Chicken fried Rice

Kuumaa vettä, sekoitus ja 8 min. odotus.

Kanapitoisuus 11%.

Ruoka merkeistä tämä pääsee toiseksi parhaaksi.

Summit to Eat Pasta Bolognaise

Kuumaa vettä, sekoitus ja 8 min. odotus.

Jauhelihapitoisuus 11%, jonka huomasi myös maussa.

Oli paljon parempaa kuin Outdoorin pasta Carbonara.

1 ateria, aamupala maksaa 6 – n. 10 euroa. Lyo tai Summit ruoista olen valmis maksamaan. Outdoor ruoat saa jatkossa jäädä kokonaan. En ole niihin tyytyväinen, vaikkakin on kotimaista.

Pietun ruuat

”Aamupalat:

Blå Band, Rice pudding with rasberries

Blå Band, Rice pudding with strawberries

Molemmat ovat täyteläisiä riisipuuroja marjoilla. Maku on mukavan marjaisa ja energiaa riittää yli 600 kcal.

Pääruoat:

Real Turmat, Kebab stew.

Norjalainen gluteeniton ruoka, johon on pakattu 431 kcal energiaa.

Maukas ateria ja helppo valmistaa omassa pakkauksessaan.

Valmistaja vähensi jokunen vuosi sitten suolan määrää aterioissaan ja ne nousivat omalla suosikkilistallani varsin korkealle.

Leader Outdoor, Chicken flavoured pasta

Kotimainen laktoositon ruoka, joka ei sisällä kanaa, kuten nimikin kertoo.

Energiaa on roimat 667 kcal.

Koostumus on hieman jauhomainen ja antaa melko teollisen vaikutelman.

Ei ainesta suosikiksi.

Leader Outdoor, Paella

Gluteeniton, laktoositon paella on maultaan varsin hyvä, mutta tuoteselosteesta ei löydy mitään kunnollisia raaka-aineita. Lähimmäksi pääsee ”aromit (sis. kalaperäisiä ainesosia).”

Ei jatkoon.

Leaderilla on myös vegaanisia ruokia mutta käytännössä kaikki valmistajan ateriat ovat maustettua riisiä/vehnäsuurimoa/soijaproteiinia.

Blå Band, Chili sin carne with kidney beans

Valmis ”märkäruoka”, jonka voi syödä sellaisenaan tai lämmittää vesihauteessa tai vaikka nuotion loimussa. Painava kasvissateria ja hyvän makuinen. Chiliä sopivasti. Laktoositon.

Blå Band, Swedish meatballs with creamy potatoes

Myös täysin valmis ateria, joka sisältää kanasta tehtyjä lihapyöryköitä. Kotoisan makuinen, laktoositon ateria.

Summit To eat, Vegetable chipotle chilli with rice

Maukas kasvisateria, jossa tulisuutta riittää myös chilin ystäville.

Energiaa 628 kcal.

Yksi suosikeistani.

Kätköilyä kirjallisuuspiirissä – elokuussa 2016

Minulla ja AlteV.llä on monia yhteisiä kiinnostuksen kohteita ja harrastuksiakin, mutta toki on niitä omiakin.

Olemme molemmat luonto- ja jonkin sortin kulttuuri-ihmisiä. Minä käyn mieluusti teatterissa katsojana ja AlteV on sitten usein näyttämön puolella. Minä rakastan kirjoja, lukemista ja kirjoittamistakin. AlteV pitää kyllä tarinoista, mutta kokee lukemisen hitaaksi ja siksi vaikeaksi. Tosin kyllä hän silti aika monta kirjaa vuodessa saa luetuksi. Tämä blogi oli alun perin AlteV:n idea ja on sittemmin, alun jälkeen jäänyt oikeastaan minun kirjoittamakseni vaikka yhdessä usein asioita koetaankin.

Tällä kertaa olin kuitenkin ilman miestä liikkeellä. Minä kuulun nimittäin kirjallisuuspiiriin, olen kuulunut jo monta vuotta. Meitä on siinä kahdeksan naista. Voisi siis sanoa että se on naisten kirjallisuuspiiri, vaikka emme siihen mitään sukupuolirajoja ole asettaneetkaan.

Meidän kirjallisuuspiiriin kuuluu ehdottomasti ruoka osaksi lukukokemusta. Kokoonnumme yleensä joka toinen kuukausi jokaisen emännöidessä kirjallisuuspiiriä vuorollaan. Emäntä antaa pääruokasuunnittelullaan suunnan yhdessä toteutettavalle ruokailulle. Ruokailu toteutetaan nyyttikestiperiaatteella.

Miten tämä liittyy geokätköilyyn? Itse asiassa ei mitenkään. Tai, oikeastaan liittyy. Meitä kätköilijöitä on kirjallisuuspiiriläisistä kolme, se tekee yli kolmasosan meistä. Yleensä emme kokoontumisissa kätköilyä sivua, mutta nyt tuli poikkeus.

Oli vuoroni toimia emäntänä. Emäntä saa päättää missä kokoonnutaan. Useimmiten kokoonnutaan emännän kotona. Minä pidän luonnosta, joten vien myös muita sinne mieluusti. Päätin siis kokoontumispaikaksi Järvenpään Lemmenlaakson. Voisimme tehdä laavulla nuotioruokaa. Alkupalat jotain helppoa, jotain mitä voi napostella ruuan kypsyessä. Voileipiä ja salaattia, pääruoka kypyisi nuotiolla. Jälkiruuaksi pannukahvit ja lettuja. Ohessa voisi keskustella kirjasta.

Olin hyvissä ajoin parkkipaikalla ja katsastin mistä Lemmenlaaksossa olevan multin alkupiste sijaitsisi. Tradin olin Lemmenlaaksosta jo aiemmin käydessäni logannut. Alkupiste sijaitsi sopivasti lähtöpaikallamme. Minulla oli vain jotain pientä ongelmaa gps:n kanssa. Ensinnäkin naatit pyörivät minne sattuu. Yläpuolella oleva voimalinja saattoi vaikuttaa asiaan. Toisekseen en löytänyt paikkaa, josta minun piti ottaa tarvittavat numerot ylös. Siinä minä pyörin hölmönä kun muut tulivat paikalle. Nuppikset kysyi, että kätköäkö etsin. ”Joo, sitä multia”, selitin koko homman. Olkaroteva totesi osoittaen ”tuossahan se sun lukemasi on” ja samassa sekä Nuppikset että Olkaroteva kaivoivat puhelimet esiin alkaen etsiä multia sieltä. Muut katselivat ihmeissään. Totesin että minun pitäisi varmaan ottaa puut ja reppu autosta sekä myös geokoira Kingi, joka oli mukanani.

Saimme laskettua seuraavan pisteen koordinaatit, mutta sitten tuli ongelma. Ilmeisemmin ohjelmistoon liittyvä koska ongelma toistui meillä kaikilla kolmella kätköilijällä. Kaikilla oli saman merkkinen puhelin ja sama kätköily-ohjelmisto siinä käytössä. Emme saaneet syötettyä uutta reittipistettä sitten millään. Lopulta vihjeestä päättelimme seuraavan pisteen paikan.

Ihmettelimme siellä asiaa uudelleen, kuin aloittelijat. Emme olleet varmoja mitä etsimme, emme olleet varmoja edes siitä olimmeko oikeassa paikassa. Kenellekään meistä ei tullut mieleen siinä tarkistaa omaa sijaintia. Se olisi varmasti vastannut kakkos-pisteen koordinaatteja.

Jatkoimme matkaa, etteivät ei-kätköilevät kirjallisuuspiirin jäsenet kyllästyisi. Laavulla Olkaroteva kertoi saaneensa syötettyä naatit puhelimeensa. Ihmettelin hieman etäisyyttä ja suuntaa sillä mielestäni se sattuisi tradi-purkin luokse.

Leipää ruuan kanssa

Pihvit ja kasvikset paistumassa nuotiolla.

Nam.

Pääruuasta ei paljon jäänyt jäljelle. Jälkiruoka lettu paistuu ja kahvi sen kera maistuu.

Sopivan paistunut

Kuksasta voi juoda teetäkin.

Ihanat ruuat tuli syötyä, kirjasta keskustelua, seuraava kirja valittua ja mikä parasta, rentouduin hyvässä seurassa luonnon keskellä. Ollessamme keräämässä huvenneita tavaroitamme kasaan, oli nuotiossa vielä pieni  hehku. Paikalle saapui perhe tyytyväisenä huomatessaan, ettei tulta tarvitse laittaa alusta. Riittäisi, että lisäisi hiillokseen muutaman pienen, hyvin syttyvän puun..

Olimme tulleet helpointa ja suorinta reittiä kantamustemme kanssa, voisimme nyt kevennein taakoin kiertää pienen lenkin luontopolulla ennen autoille palamista.

Myrsky oli kaatanut puita polun poikki melkoisesti. Maisema oli aivan erilainen kuin vielä viikkoa aiemmin, jolloin olin siellä edellisen kerran käväissyt.

Nuppikset ja Olkaroteva totesivat meidän lähestyävän multia. Mä totesin hakeneeni siitä tradin. Kyllä – he löysivät tradi-purkin. Olkarotevan naatit eivät olleet multin naatit. Jatkoimme eteenpäin. Katsastelimme samalla löytyisikö vihjeen näköistä paikkaa. Ei näkynyt. Nousimme rappuja pitkin Pelkohaudalle ja jatkoimme siitä takaisin info-taulua kohden. Pysähdyimme vielä info-taululla etsimään seuraavia koordinaatteja, sillä olimme nyt varmoja että ne löytyisivät sieltä.

Olkaroteva ne löysi. Nuppikset sai nyt syötettyä naatit puhelimeensa ja näytti missä kätkö sen mukaan sijaitsisi. Nyt ei vain olisi aikaa käydä etsimässä sitä. Oli aika lähteä kotiin.

Minä tutkailin kotona puhelintani ja c:geo-ohjelmaa. Kyllä minä siihen olin aiemmin saanut multin seuraavat naatit saanut syötettyä, missä siis vika? Muistelin ja yhtä-äkkiä sain oivalluksen. Päivitin ohjelmiston ennen Kalajoelle lähtöä, olisiko siinä vika. Aloin katsella asetuksia ja toden totta. Hetken puhelinta räplättyäni sain syötettyä ylös ottamani naatit puhelimeen. Ne olivat siinä missä Nuppikset sanoi niiden olevan. Joku päivä pitäisi ajaa takaisin loggaamaan kätkö.

 

Vähän jäi viileäksi hernekeitto (13.1.2017)

Edellisestä kätköilystä olikin aikaa. Zeppiz kysäisi milloin mentäisiin kätköilemään. Katsottiin vähän työvuoroja ja kalentereita ja sovittin päivä.

Torstai-aamuna Zeppiz tuli ullakkokoiransa kanssa. Pakattiin Pölyttäjään eväät ja molempien geokoirat. Puhelimeni oli taas kerran jumissa ja sen gps näytti mitä sattuu. Oltiin siis Zeppizin puhelimen varassa. Suunta Mäntsälän Kotkakorpeen.

Sää oli loistava: lunta pyrytti, oli -4 astetta pakkasta ja tuuli pyyhki lunta jäiselle, liukkaalle tielle. Päätettiin aloittaa autolla käytävistä kätköistä. Ajoimme siis tien päähän. Auto siihen hetkeksi parkkiin, kätkön mittaiseksi hetkeksi. Suuntasimme läheiselle kalliolle kätköä hakemaan. Sinne olikin selkeä polku. Helppo homma siis. Mäen päällä Zeppiz totesi että etäännymme kätköstä. Kätkö oli itse asiassa aivan eri suunnassa. Päätimme siis palata takaisin autolle ja siitä suunnata uudelleen toiseen suuntaan. Kätköpurkki löytyi melko helposti, mutta vaati hieman apuvälineitä, jotta saimme logattua sen. Autolle palattuamme päätimme juoda Zeppizin mukaan keittämät kahvit. Että ne maistuivatkin hyvälle. Sillä välin Kingi ja Nino juoksentelivat ympärillämme ja vetivät spurtteja. Toisella oli räjähtävää nopeutta ja toisella ylimääräistä massaa 🙂

Nino ja Kingi purkavat energiaa juoksemalla sillä välin kun Zeppiz ja minä juomme kahvit

Sitten vain molemmat koirat autoon ja menoksi. Auto oli tällä välin peittynyt lumeen, joten se piti puhdistaa ennen kuin pääsimme jatkamaan matkaa. Meitä se ei haitannut.

Seuraavat kätköt olivat samaa mallia ensimmäisen kanssa. Osa vähän hitaampia, osa nopeampia ottaa ja matka jatkui. Viisi ensimmäistä meni siis samalla kaavalla. Samanlainen purkki, samanlaisessa paikassa, apuvälinein otettava. Siihen alkoi jo tottua ja Terrain nelonen ja vitonen tuntui jo helpolle. Itse asiassa T5 oli kyllä vähän liian helppo ollakaseen T5.

Sitten tuli helpompi kätkö – D2, T 2,5 -, joka vei tolkuttoman kauan aikaa. Epäilimme jo gepsin heittävän pahasti, kunnes älysimme pohtia vaihtoehtoa että jokin tai jotkut parametrit olisivat muuttuneet: purkki, paikka tai jokin muu tekijä. Ja johan Zeppiz löysi purkin. Päätimme pitää jatkossa silmät auki,

Tuli toinen samanmoinen ja sen jälkeen olimmekin jo jonkinlaisella hiekkakuopalla jossa oli taas D3 / T4,5 purkki tiedossa. Ensin meinasin jättää Pölyttäjän tien reunaan mutta sitten päätin ajaa sen kuitenkin lähemmäs kätköä. Autolta näytti olevan kätkölle noin 23 metriä. Katsahdimme ylös. Se olisi varmasti mäen päällä. Suora reitti näytti hankalalle kiivetä ja varsinkin päästä reunan ylil. OIkealla näytti olevan helpompi reitti. Hyvinhän siitä lopulta päästiin vaikka melkoisa könyämistä loppumatka juurakon yli olikin. Ylhäällä Zeppiz huomasi puhelimen jääneen autoon – ei siis ollut gepsiä. Etsittäisiinkö kätkö ihan hakuammuntana vai pitäisikö palata hakemaan puhelin? Päädyimme katselemaan puita. Muistelimme mihin oli kompassin neula osoittanut ja mikä oli ollut matka. Purkin ottamiseen sopiva apuvälinekin löytyi ja maassa oli aivan selvästi edellisten kätköilijöiden jälkiä parin päivän takaa. Jäljistä vaan ei voinut päätellä mitään ja apuvälineen ympärillä 10 metrin säteellä ei näkynyt purkkia missään puussa. Aikamme toilailtuamme päätimme luovuttaa. Päätimme palata eri reittiä. Takaosasta loivaa rinnettä pitkin alas ja vasemmalta puolelta autolle. Puhelin autosta ja pohtimaan että yritettäisiinkö vielä. Saimme idean, purkki olisi varmasti ”penkereen” alla. Kiipesimme siis mäkeä ylös, Vaikka hiekka oli jäässä, samoin ne kaikki miljoonat nyrkin kokoiset ja sitä isommat sekä pienemmät kivet, homma oli lievästi sanottuna haasteellista. Rinne ja kivet olivat todellakin jäässä ja liukkaita. Päällä oli lisäksi tuore kevyt lumikerros. Pohdimme hetken pitäisikö hankkia uusi harrastus. Ehdotin Zeppizille kalliokiipeilyä, mutta hän tyrmäsi sen. Purkkia ei löytynyt ja päätimme lopettaa etsinnät.

Tässä vaheessa on kiva huomata, että puhelin (jossa se ainoa gos tällä reissulla) jäi alhaalla näkyvään autoon.

Puun juurten päällä ilmassa on kiva istua

Keli kuin keli niin hyvin kulkee

Jatkoimme matkaa ottaen niitä helppoja T5-purkkeja, yksi vaikeampikin mahtui mukaan. Ongelmana ei senkään kohdalla ollut purkin saaminen vaan palautus. Purkki putosi aina vain alas eikä millään meinnanut osua paikalleen puuhun.

Alkoi olla nälkä. Onneksi meillä oli mukana hernekeittoa, sämpylää, croissantia, pullaa ja kahvitarvikkeet. Olimme varustautuneet kuin retkelle ainakin, keittovälineet löytyivät Pölyttäjän takapaksista ja tikutkin olivat asianmukaisessa säänkestävässä muovipurkissa. Olin kopioinut aikanaan idean Öpeltä. Omasta mielestäni tähän paras purkki on verensokerimittaliuskojen purkki. Se on sopivan kokoinen,  ja vesitiivis.

Eräässä tienhaarassa oli sopiva paikka. Auton saisi hyvin parkkiin eikä tarvitsisi olla huolissaan mahdollisista muista tiellä liikkujista. Tosin ketään emme olleet koko päivänä nähneet tuolla korvessa, mutta voihan sinne joku muukin meidän lisäksemme eksyä vaikkapa kätköilemään.

Pölyttäjä

Trangialle löytyi sopiva paikka matalan kannon nokasta. Takana nousi tuulelta suojaava mäenharjanne ja muutenkin paikka vaikutti ihan hyvälle. Sinolia polttimoon ja hernesoppa keittoastiaan. Tulet ja astia tulelle. Zeppiz kyseli keittoastian kantta. Minä katselin, mihin olin sen laittanut. Huomasin laittaneeni kannen kannon päälle ja sen päälle keittolevyn. Hetken pohdittuani totesin, ettei kantta ehkä kannattaisi siirtää keittoastian päälle. Olisi mahdollista (tosin vain heikosti), että siihen olisi roiskahtanut Sinolia ja saisimme siä hernekeittoon: kun kuuma keitto höyrystyisi ja höyry kanteen tiivistyessään alkaisi vesipisaroina tippua takaisin keiton sekaan,.Zeppiz oli kanssani samaa mieltä ja päätimme laittaa keittoastian päälle lautasen. Se olikin juuri sopivan kokoinen. Sitten vain odottamaan keiton kuumenemista. Voisimme odotellessa syödä croissantit. Ne syötyämme totesimme, ettei hernekeitto kiehu vielä. Söimme sämpylät. Ei kiehunut vieläkään. Tuli oli sammunut. Vaikka Trangia oli mielestämme tuulensuiojassa, siirsimme sen kuitenkin vielä parempaan paikkaan: kannon juureen. Sytytin uudelleen. Sitten odotimme. Kuvittelimme keiton lämpenevän kunnes huomasimme, ettei tuli palanut. Uusi sytytys. Ja taas uusi. Sinol ei palanut. Olimme aivan umpijäässä, sillä sää oli todella kostea ja pieni pakkanen sekä ihan olematon viima pureutuivat syvälle sisuksiin. Tästä huolimatta jaksoimme nauraa. Totesimme, ettei meistä ainakaan pyromaaneja tulisi kun emme edes Sinolia saa palamaan. Tällaista ei ollut tapahtnut koskaan ennen ja Zeppiz arvelikin paikan olevan kirottu. Kauhoimme suihimme lautaselliset kylmää hernekeittoa, sillä meillä oli nälkä. Lopun hernekeiton pakkasimme keittoastiassa puhtaaseen muovipussiin ja autoon, Jos jotain hyvää asiasta etsii, niin eipä ainakaan tarvinnut jäähdytellä keittoastiaa tai Trangian polttimoa ennen pakkaamista. Olisimme kaivanneet myös kahvia, mutta termoksessa sitä ei enää ollut ja kahvin keittäminen olisi nyt hieman vaikeaa. Päätimme poiketa lopuksi huoltoasemalle kahville,

Hernekeittoa keittämässä

Tällä kahden tunnin kylmällä ruokatauolla oli ohitsemme mennyt auto ja ihmettelimme, mitä ihmettä joku teki täällä korvessa. Lähdettyämme jatkamaan matkaa totesin Pölyttäjän ikkunoiden olevan niin lumiset ja jäiset, että jouduin pysähtymään keskelle tietä raaputtamaan niitä. Juuri kun sain lasit lähes puhtaaksi, totesin aiemmin korpeen päin menneen auton palaavan takaisin, Tällä kohden ei mahtuisi ohittamaan, jotta hyppäsin rattiin ja pysähdyin tien reunaan heti kun siinä oli vähänkin levennystä. Auto pääsi ohittamaan meidät ja saimme jatkaa turvallisemmin kätköilyä. Jokaisen kätkön kohdalla ei nimittäin ollut mahdollista ajaa autoa niin reunaan, että toinen auto pääsisi ohi.

Useampi kätkö tuli haettua ja totesimme päivän kuluneen niiin nopeasti että emme kävellen otettavaa osuutta ennättäisi käydä. Päätimme jättää sen kesäksi, voisimme pyöräillä sen ja ottaa jotain evästä mukaan. Kesähelteellä hernekeittokin olisi lämmintä, vaikka sen söisi suoraan purkista.

Poikkesimme Mäntsälän pohjoisen liittymän ST1:lle kahville ja huomasimme näyttävämme metsäneläviltä. Molemmat märissä toppakamppeissa, joista roikkui oksia ja sammalta. Hiukset takkuiset ja kosteat, kasvot punoittavat. Näissä tilanteissa kahdehdin aina viereisissä pöydissä kahvittelevia ihmisiä, jotka ovat puhtaissa, siisteissä vaatteissa, kauniina ja komeina, hyväntuoksuisina ja tyylikkäinä. Hetken heitä kadehdittuani muistutan itselleni, että he eivät luultavasti ole rämpineet juuri metsässä, konttailleet hiekkakuopalla tai tunkeneet itseään tiheän kuusikon läpi pudoten pari kertaa ojaan. Mekin voisimme näyttää suhteellisen fiksuilta ja siisteiltä muutaman tunnin restauroinnin jälkeen.

Poikkesimme vielä yhdelle. Itse olin tämän aiemmin jo ottanut, mutta minusta se oli mukava kätkö, helpossa paikassa, joten ajattelin että Zeppiz voisi myös sen ottaa. Sitten ajoimme minun luokseni. Lämmitimme lopun hernekeiton ja söimme sen kuumana. Joimme lisäksi kuumaa glögiä. Päivä oli ollut mahtava. Vastoinkäymiset eivät olleet nujertaneet meitä vaan olimme nauraneet niille – meissä on siis varmasti jotain vikaa!

 

 

Lähdetäänkö yhdelle?

Öpe ja OT98 olivat jo pidempään kyselleen yhdelle, mutta koko alkuvuonna ei löytynyt aikaa. Mä olin aina töissä kun pyyntö tuli. Viikko sitten tuli taas viesti ”Onko illaksi suunnitelmia? Jos poikettaisiin yhdellä?” ja vastasin sekä omasta että AlteV:n puolesta ettei sovi kun illaksi ON suunnitelmia. Olimme aloittaneet jo aamulla AlteV:n syntymäpäiväleipomiset seuraavalle päivälle ja leipominen jatkuisi iltamyöhään. Ei siis ehtisi edes yhdelle purkille.

Eilen sitten sanoin AlteV:lle, että voisi kysäistä josko Öpe ja OT98 haluaisivat tänään sinne yhdelle. Minulla loppuisivat yövuorot ja kaipasin raitista ilmaa jaksaakseni taas. AlteV ennättäisi omien yövuorojensa välissä yhdelle. Ja kappas, Öpellä ei ollut tälle päivälle muita suunnitelmia, kuten ei OT98:llakaan.

Aamulla olin niin väsynyt, että protestoin aikaista aikaa jonka miehet olivat keskenään sopineet. Vaikka oli ollut viimeinen yö, tarvitsisin unta jaksaakseni, En halunnut herätä klo 14. Minun pitäisi saada nukkua ainakin tunti pidempään. Näin sitten sovittiin. AlteV herätti minut vasta 15.30 pahoitellen, että oli laittanut kelloon herätyksen väärään aikaan. Tulisi kiire. Onneksi olin aamulla tehnyt eväät jääkaappiin valmiiksi ja pakannut repunkin. Pesut ja pukemiset, ei siinä loppujen lopuksi kauan mennyt. Geokoira Kingi mukaan ja menoksi.

Kytäjällä oli jo kovat valmistelut käynnissä kun saavuimme sinne auringon paistaessa lämpimästi. Matkalla olin päässyt jo tunnelmaan eikä väsymys enää harmittanut. Sanoinkin AlteV:lle että aamuinen kiukkuni haihtui kauniiseen säähän. AlteV ei kuulemma ollut huomannutkaan että olisin ollut kiukkuinen. Tarkoittaako se siten sitä että hän on tottunut että olen aina kiukkuinen vai oliko tunne vain omassa päässäni ilman, että toin sitä esiin aamulla?

Paikalla oli neljä miestä virittelemässä köysiä. OT98 ja Öpen lisäksi paikalla oli kätkön tekijä finder313 ja sitten minulle ennestään tuntematon mieshenkilö. Tämän vieraan miehen vuoksi ilmoitin heti kättelyssä nimeni lisäksi, että Kingi on söpön näköinen, mutta valitettavasti ei pidä vieraista. Kingiin ei  kannata koskea, muuten se on ihan vaaraton eikä pure tai ärhentele. Muille asia olikin vanhastaan tuttu, Öpe on yrittänyt jo vuosia tehdä tuttavuutta Kingin kanssa – tuloksetta. finder313 halusi kokeili onneaan, mutta sai pitää sormensa koska jätti Kingin rauhaan kun näki tämän paheksuvan ”hymyn”. Oman perheen kesken Kingi on kuitenkin oikea sylikoira, aivan erilainen kuin vieraille.

Virittelyä

Öpe vehkeineen

AlteV alkoi pukea itselleen kiipeilyvaljaita ja kypärää. Minä kaivoin repusta 1980-luvulla ostamani Trangia keittolevyn, laitoin Sinolit polttimoon ja aloitin kahvin keiton. Aamukahvi oli vielä juomatta ja olin kuin nukkuneen rukous – millainen se sitten lieneekään. Viime päivinä oli unta tullut muutenkin aivan liian vähän ja kahvi oli oikeastaan välttämätön. Sillä aikaa kun Presidentti hautui pannussa olivat Öpe ja finder313 kiivenneet puuhun. OT98 ja AlteV hörppäsivät sentään kahvin seuranani ennen kiipeämistään.

Kingi seuraa Öpen kiipeämistä

 

AlteV kiipeää viimeisenä, muut istuvat jo kahvittelemassa

Kahvit maassa

Kahvin juotuani ja eväsleivät syötyäni päätin kuumentaa vielä mukana olleen glögin, sillä Trangiassa oli vielä hyvät tulet. Kuuma juoma tekisi hyvää pimenevässä, viilenevässä illassa. Aurinko hiipi taivaanrannan taakse ja kuu nousi pyöreänä, täytenä ylös siniselle taivaalle.

Kaunista

Purkissa oli nyt nimet .Minäkin olin nähnyt purkin, olihan se pudonnut kertaalleen maahan jossa olin sitonut sen oranssiin köyteen kiinni ja se oli vedetty sillä takaisin ylös puuhunMiehet alkoivat tulla alas puusta finderin relaatio 1/2 -kätköltä. AlteV laskeutui selälleen, minulle ei kyllä selvinnyt minkä ihmeen takia. Ehkä hän ajatteli nukkua yön ulkona tai halusi ihailla pilvetöntä taivasta.

AlteV laskeutui selälleen

Aina kun ensin viritellään köysiä aloittamalla heittoköyden saamisella sopivan oksan haaraan, niin lopuksi pitää köydet vielä kerätä poiskin. Tällä kertaa yksi köysistä vain jäi jumiin puuhun. Pimeä oli ennättänyt laskeutua joten otsalamput valaisivat suurta haapaa kun miehet pohtivat parasta tapaa saada köysi pois puusta. Sinne muut jäivät vielä asiaa miettimään kun lähdin AlteV:n kanssa pois. AlteV:n piti joutua yöksi töihin. Itselläni ei olisi ollut kiirettä, mutta toisaalta olimme tulleet Pölyttäjällä paikalle ja ilman sitä en pääsisi kotiin. Joten sanoimme kiitokset ja heipat ja poistuimme.

Kotona sitten loggasin kätkön ja koska olin kuullut että finder313 pitää siitä että loggauksissa lukee jotain muutakin kuin ”KK” kirjoitin loggaukseni seuraavin sanoin:

”Sattaa olla, että tässä tuli käytyä tänään silmäilemässä komeaa find.. ei kun haapaa. Hirvee määrä ukkoja siinä puuhaili köysien kanssa. Lienevätkö olleet hirteen menossa vai mitä. En niistä sitten viitsinyt välittää, vaan aloin keitellä itselleni aamukahvia. Retkellähän olin tullut enkä seurustelemaan jotain ihmeellistä puuhaavien ihmisten kanssa. Kaikilla niillä keikkui kummia vehkeitä lanteilla. Mitä lie ollut killuttimia. Löysin siitä sitten hyvän kiven jonka päälle 1980 -luvulla ostamani Trangia-keittolevyn virittelin. Polttimeen Sinolia turvapullosta ja tulet. Kahvit valmistui siinä ohessa kun pidin silmällä sitä yhtä heppua joka yritti Kingi-koiraa käydä kopeloimaan. Pelkäsin jo että aikoo mun koiran varastaaa 🙂 Mutta taisi tykästyä koiraan vaan kovasti, kun myöhemmin puusta heitti sitä varten vesiastiankin alas, kiitos siitä! Mukava muovinen purkki se oli.

Kahvin jälkeen keittelin Trangialla vielä glögiä, mutta en sitä sitten sille hepulle tarjonnut kun kuulin kauhukseni että se juo glögin kylmänä. Kylmänä! Mikä barbaari.

Aurinko laski ja kuu nousi, tuli hämärää ja ilmakin viileni. Tuli aika lähteä. Miekkoset olivat kiivenneet puuhun ja tulleet alaskin. AlteV oli testannut uuden kiipeilyköydenkin, Minä olin vain keitellyt juotavaa. Unohdin kokonaan kiivetä sinne puuhun 😉 Mutta tämä lokkaus menköön siitä tällä kertaa 😀 😀

Olisi kyllä kiva joskus tavata tämänkin kätkön tekijä, on varmaan fiksu kaveri. Kiitos sille.”

 

Hoopon piilossa

Monilla laitttoi  viikko sitten viestin jossa kysyi lähtisimmekö Hoopon piilolle. Olimme AlteV:n kanssa juuri silloin Kalajoella ja lupasin palata asiaan alkuviikosta. Minulla olisi viikonloppu vapaa eikä mitään menoja. AlteV aloittaisi lauantaina työputken, mutta arveli jaksavansa herätä niin että oltaisiin Hoopon piilolla klo 15.  Sitten vain kaupantekoon viestien välityksellä. Monilla ehdotti klo 13 ja minä tulin vastaan klo 14. Ensimmäinen, toinen ja kolmas kerta, ajankohta kävi kaikille asianosaisille.

Sovin miehen kanssa, herättäväni hänet varttia ennen lähtöä ja niinpä pakkailin reput valmiiksi. Kello 13.25 menin herättämään hänet. Sitten lähdettiin. Matkalta nappasin kaupasta pullaa kahville ja pullon Jaffaa, jos sattuisi jano yllättämään.

PipaT odotti meitä jo parkkipaikalla, Monilla ja Pietu olivat vasta matkalla geokoiransa kanssa. Pian olimme kuitenkin kaikki valmiina tallustamaan oikeaan paikkaan. Minä olin talvella käynyt ihmettelemässä Hoopon piiloa Revontuli78 kanssa, emmekä olleet päässeet puusta pitkälle. Monet kerrat olin yrittänyt ratkoa tätä kenttämysteeriä sen jälkeen kotona, saamatta mitään järkevää aikaan. Monilla ja PipaT olivat myös käyneet kertaalleen sormensa kohmettamassa kätköllä, päässen samaan pisteeseen kuin minä olin Revontuli78 kanssa päässyt. Pietu ja AlteV eivät olleet käyneet kätköllä, mutta olivat toki kuullleet sen haasteellisuudesta.

Kyseessä on tradi, oikeammin kenttämysteeri jonka vaikeus on luokitukseltaan 4,5 ja maasto 2. Luokituksethan menevät niin että 1 on helpoin ja 5 on vaikein. Tämä oli todella haasteellinen.

Koska miehet eivät olleet käyneet aiemmin, annoimme heille tehtäväksi avaimen etsimisen. Se oli helppoa. Itse kätkökin oli pian käsissämme ja pääsimme ratkomaan tehtävää. Meitä oli tehtävän kimpussa viisi aikuista ihmistä, ajatuksia syntyi. Kokeilimme yhtä ja toista tapaa. Mikään ei tuntunut olevan oikea.

Aurinko paistoi vielä lämpimästi, suorastaan hiostavasti. Kauempaa kuului kumua. Missään ei vielä näkynyt pilviä, mutta Pietu näki puhelimensa sadetutkassa lähenevän ukkossateen. Päätimme virittää sadesuojat. Olin ottanut mukaan tätä varten 2 x 3 m kokoisen pressun, jonka nyt viritimme puiden väliin. Lisäksi Pietulla ja Monillalla oli monikäyttöiset Mil-Tekin sadeviitat mukana. Pietu taikoin niistä toisen sadekatoksen ensin viritetyn viereen. Nyt saisi sade tulla ihan rauhassa.

DSC_0035

Sadekatokset viritetty

DSC_0036

Hernesopan aika

DSC_0038

Jälkiruokakahvit tulella

Emme olleet AlteV:n kanssa vielä syöneet, joten pari tuntia yritettyämme päätimme tehdä ruoan. Hernekeitto valmistui tuota pikaa vanhalla Trangiallani ja maistui oikein hyvälle croissantien kera. Jälkiruuaksi laitoimme pannukahvit tulemaan. Pietulla oli myös mukana keitin, mielenkiintoinen pieni kaasukeitin, jonne hän laittoi tulemaan toisen pannullisen kahvia. Pian ratkoimme tehtävää kahvia juoden ja pullaa syöden.

Pohdimme kovasti mikä mekanismi ”purkissa” on, miten ratkaisemme sen avausmekanismin, millä on tehtävän kanssa mikäkin merkitys. Kokeilimme sitä ja kokeilimme tätä. Tuli ”ahaa”-oivalluksia ja uusia pettymyksiä. Tutkailimme lokeja ja huomasimme ettei kenenkään tuttu ollut tätä käynyt ratkaisemassa. Apua ei siis saisi siltä suunnalta.

Sadekin tuli, mutta se ei haitannut sillä meillä oli hyvät sadekatokset. Ukkonen kiersi meidät kauempaa ja jylinän ensin voimistuttua se meni kauemmaksi ja lopulta loppui kokonaan.

AlteV:n oli ennätettävä yöksi töihin. Kello hiipi uhkaavasti eteenpäin. Kohta olisi kiire. Tiellä oli vähän aiemmin mennyt auto jonka olimme päätelleet kuuluvan kätköilijöille. Auto ei kuitenkaan ollut pysähtynyt, joten kätköilijät tulivat vähän odottamatta. He olivat jättäneet auton kauemmas ja tulleet ”takakautta” kätkölle. Kertoivat käyneensä siellä jo kerran, mutta aika oli loppunut kesken. Nyt he saivat vähän helpotusta sillä he eivät olleet päässeet niin pitkälle missä me nyt olimme. He aloittivat ratkomaan kätköä ja me lopetimme. Keräilimme sadesuojamme ja tavaramme kasaan ja poistuimme.

DSC_0046

Virkistävää kahvia

Olimme viettäneet mukavan viisi tuntisen ratkoen aivopähkinää, ruokaillen, kahvitellen ja keskustellen monista asioista siinä ohessa. Kätköilykö ei ole sosiaalista puuhaa?

Päätimme palata porukalla vielä kolmannen kerran ennen talven tuloa. Nyt meillä oli kuvitelmamme mukaan kuitenkin oikea tapa ratkaista asia. Pitäisi vaan käytännössä ennättää kokeilla toimiiko se.

AlteV ehti juuri ja juuri töihin. Minulta katkesi putki tähän sillä en enää jaksanut lähteä jollekin purkille. Mutta päivä oli oikein mukava ja rentouttava.