Melontaretkellä Päijänteen kansallispuistossa

AlteV ja minä sovimme jo keväällä Monillan ja Pietun kanssa kesän melontaretkestä. Edellisenä kesänä olimme myöhässä tekemässä suunnitelmia ja niinpä retki jäi tekemättä. Nyt ajankohta saatiin sovittua, sillä varauksella että AlteV saa siihen vapaata töistä.

Toukokuun 4. päivä perustin meille Messengeriin ryhmän “Melonta2019”, jotta voimme sopia kohteesta ja muista retkeen liittyvistä asioista kesän aikana. Ehdotin kohteeksi Matildanjärveä Salossa ja koska se kelpasi muille, laitoin Teijon kansallispuiston infoon kysymyksiä siitä, pääseekö Matildanjärvestä Puolakkajärveen ja merelle. Sain takaisin sähköpostia, jossa kysyttiin puhelinnumeroani ja luvattiin asiaan liittyen soittaa. Sitä soittoa ei sitten koskaan tullut. Toisaalta se ei haitannut, sillä AlteV heinäkuun alussa heitti ehdotuksen Kelventeestä. Kelvenne sijaitsee Päijänteellä ollen osa Päijänteen kansallispuistoa. Siellä näytti olevan paljon tulipaikkoja ja tilaa meloa. Kukaan meistä ei ollut käynyt siellä ennen. Otimme sen kohteeksemme.

Elokuun toisella viikolla aloimme suunnittelemaan retkeä tarkemmin. Retkeen oli enää vain kaksi viikkoa aikaa ja AlteV:n vapaapäivät olivat varmistuneet. Esitin ryhmässä paljon kysymyksiä ja sain niihin vastauksia ”Millaisia päivämatkoja olette meloneet? Oletteko aamu- vai iltaihmisiä? Miten muu päiväohjelma; ruokailut, tauot jne? Otatteko mukaan kalastusvälineet? Onko teillä inkkari vai kajakki?”. Sain myös vastakysymyksiä ”Onko teillä alueen karttaa? Moneltako nähdään ja missä?”

Viestit kulkivat edes takaisin. Ennen retkeä sovittiin ja suunniteltiin kaikenlaista, laitettiin Messengeriin karttakuvia, mitattiin päivämatkoja ja etappeja myötä- ja vastapäivään. Yhtä asiaa en huomioinu. Minulta jäi huomioimatta, että Kansallispuistossa saa yöpyä vain telttailuun osoitetulla alueella. Emme voisi ripustaa riippumattoja mihin vain tulipaikalle, emme vaikka siellä olisi puuliiteri ja huussi. Emme voisi tehdä niin, vaikka maa olisi hiekkaa, eikä kuluisi.

Olin ehdottanut, että lähtisimme Padasjoelta Höysniemestä ja suuntaisimme siitä Kelvennettä myötäpäivään kiertäen Likolahteen ensimmäiseksi yöksi. Forecalta katsomani tuulitiedot puolsivat tätä ratkaisua. Perjantaina tuulisi lounaasta 6-9 m/s, samoin lauantaina iltapäivään saakka, jolloin tuuli kääntyisi etelään ja hieman tyyntyisi. Sunnuntaina olisi tyyntä. Vastapäivään kiertäen tuuli voisi olla vaikea.

Monilla ilmoitti ryhmässä retkeä edeltävänä iltana, ettei Likolahteen saa leiriytyä. Hän oli tutkaillut Messengerissä olevia karttoja. Tätä en ollut tosiaankaan huomioinut. En käy kansallispuistoissa juurikaan, enkä ainakaan yövy niissä. Säännöt eivät siis olleet selkärangassa. En ollut ajatellut asiaa, vaikka olin karttaa tutkinut kerran jos toisenkin. Enkä jaksanut ajatella asiaa perin juurin sillä hetkellä, jätin asian lähes herran huomaan. Sen verran tarkistin kartasta, että mikäli kiertäisimme saaren myötäpäivään, olisi ensimmäiseen mahdolliseen yöpymispaikkaan matkaa 10-12 km, vastapäivään meloessa olisi matkaa pari-kolme kilometriä. Aikaa meillä olisi tunnista kahteen ennen pimeän laskeutumista, joten näiden tosiasioiden pohjalta meidän kannattaisi meloa itärantaa pitkin, vaikka tuuli hidastaisi melomista jonkin verran.

Torstai-iltana pakkasin AlteV:n kanssa. Rinkat ja muut tavarat odottivat autoon siirtämistä olohuoneessa. Pakastetut ruuat sekä ne ruokatarvikkeet, jotka piti vielä valmistella, jäivät luonnollisesti pakkaamatta. Kanootin nostimme peräkärryyn. Auton katolla kanootti olisi estänyt takaluukun täyden avaamisen ja siten Kingin pääsyn omaan yksiöönsä matkan ajaksi.

Viime tipassa minun piti vielä käydä ostamassa makuupussilleni kuivapussi, sillä se ei mahtunut minulla jo oleviin kuivapusseihin millään. Olin keskiviikkoiltana tarkistanut Motonetin aukioloajat ja varastotilanteen. Ilmeisesti aukioloajat vaihtelivat kuitenkin myymälöittäin, sillä torstai-iltana ollessani Motonetin parkkipaikalla, huomasin ovessa lukevan suurin numeroin liikkeen sulkeutuvan klo 20. Vilkaisin kelloa: 19.57. Juoksin sisään ja nopeasti oikeaan hyllyväliin. Samalla tuli kuulutus ”Liikkeemme on suljettu tältä päivältä”. Sain ostoksen tehtyä ja manasin erkanevia aikatauluja, olisi ollut muutakin katseltavaa samalla käynnillä, vaikkakaan ei tälle reissulle.

Perjantaina ajoin töistä kiireellä kotiin pakkaamaan loppuja tavaroita. AlteV kyseli, voiko jo kantaa tavaroita autoon. Muistin kerran, jolloin minä olin kantanut retkitarvikkeita autoon samalla kuin mies oli tyhjentänyt retkelle kuulumattomia tavaroita pois autosta. Matkalla pidetyllä evästauolla olin ihmetellyt eväiden puuttumista. AlteV oli nostanut ne autotalliin, samoin kuin vaatekassinkin. Nyt ei autosta tarvitsisi nostaa pois mitään, joten annoin luvan. AlteV:n pakatessa autoa valmistin salaatin sekä kuorin vihannekset. Kylmätarvikkeet nostin jääkaapista pakasteiden kanssa samaan kylmälaukkuun. Olimme valmiita lähtöön.

Reittivalinta jäi kuljettajalle. AlteV päätti ajaa moottoritietä. Ilmoitin Monillalle ja Pietulle olevamme matkalla. He olivat jo Höysniemessä, kalastivat meitä odotellessaan. Matkalla satoi vettä, mutta saimme viestiä, että Höysniemessä oli poutaa. Lupaavaa.

Lahden moottoritie

Perillä meitä odotti kuuma kahvi. Minulla oli pullat kaikille. Hyvä alku retkelle. Alkoi sataa. Tihkusateessa pakkasimme kanoottimme. Pietu ja Monilla laittoivat sadeviitat ja pohdin, pitäisikö minunkin, mutta päädyin melomaan ilman. Päätöstä helpotti tieto siitä, että sadeviittani oli kanoottiin pakatussa rinkassa, jonka päällä oli rinkansuojus. Sitä paitsi minulla oli sateenpitävät ulkoiluhousut ja -takki. Myös AlteV päätti ulkoiluasunsa riittävän.

Olimme päätyneet kiertämään Kelventeen vastapäivään. Pohdimme menemmekö Höyssalmen yli lähtöpaikan kohdalta vai vasta Pitkäniemen kärjestä. Ilman varsinaista päätöstä päädyimme menemään viistosti yli.

En edelleenkään tiedä mikä olisi ollut paras vaihtoehto ja toisaalta ei sillä enää ole väliäkään. Olimme matkalla kohti Isohietaa.

Melko pian keli alkoi olla haastava. Vettä tuli taivaalta reippasti sataen ja lisää vettä tuli Päijänteestä aaltojen tyrskiessä kanoottiin. Padasjoen selältä lounaasta 8 m/s puhaltava tuuli nostatti korkeita, lyhyellä välillä olevia teräviä aaltoja. Tuuli suhisi korvissa. Silmälasit olivat nopeasti vedestä harmaat. Totesin, ettei sillä säällä melomisessa ole mitään järkeä. AlteV ei tuulelta toteamustani kuullut. Keskustelu toisen kanootin miehistön kanssa oli mahdotonta, tuuli kuljetti huudot mukanaan. Ympärille ei voinut vilkuilla, koska oli pakko keskittyä melomiseen. Jos on vaikeuksia keskittyä, voin suositella tästä mukavaa mindfulness-harjoitusta. Tai no, mukavuus oli kyllä aika kaukana. Melomista ei helpottanut edessäni vuoroin oikealle ja vasemmalle laidalle tai syliini pyrkivä Kingi. Kingi ei pelännyt vaan oli enemmänkin innoissaan. Olisin halunnut ottaa valokuvia, mutta se ei tullut kysymykseenkään. Välillä yritin vilkuilla vieressäni penkillä vesitiiviissä karttataskussa olevaa karttaa katsoakseni missä kohden olemme. Puhelimessa olisi ollut parempi kartta, siitä olisin nähnyt sijaintimmekin, mutta en uskaltanut ruveta sitä kurkkimaan.

Jäimme kaislikon ”suojaan” odottamaan Pietua ja Monillaa. Odottaessakin oli pakko meloa pitäen kanootti suunnassa, jollei halua joutua tuuliajolle. Päätimme edetä kaislikon sisällä eteenpäin. Kaislikko rikkoi ja madalsi aaltoja, mutta kaislat tulivat kanoottiin tuulen voimasta. Sitten kaislikko loppuikin. Käännyimme kohti tuulta. Jouduimme melomaan melko pitkän ylimääräisen matkan ennen kuin pystyimme sopivassa aallon välissä kääntymään ympäri ja suuntaamaan suoraan lahden poukamaan, Isohietaan.

Juuri kun saavutimme rannan, tyyntyi tuuli ja laskeva aurinko tuli esiin luoteesta, pilven takaa. Noustessani kanootista tunsin kuinka vesi valui selkää myöden alaspäin kastellen alusvaatteet. Sateen pitävistä vaatteista ei ollut paljon iloa kun vesi oli tullut kaula-aukosta sisään. En voinut meloessa pitää huppua, joka olisi vienyt viimeisenkin mahdollisuuden kuulla, jos jollakin olisi asiaa.

Lopultakin saatoin ottaa jonkun kuvan. Aurinkoinen, tyyni ranta näytti mukavalle valokuvassa. ”Tyyntä myrskyn edellä” totesi AlteV. Toden totta, lounaasta oli nousemassa musta pilvi. Pilvi on oikeastaan väärä ilmaisu, sillä sieltä nousi musta taivas ja se nousi nopeasti. Päätimme siis virittää makuutilat samantien. Pietulla ja Monillalla oli kasattava kota mukana, AlteV ja minä majoituimme riippumatoissa. Ensin tarppi paikalleen, jos sade tulisi ennen kuin majoite olisi muuten valmis.

Päätimme tehdä ruuan nuotiolla, koska taivas oli vielä melko selkeä. Juuri kun saimme nuotion syttymään, alkoi sataa. Monilla ehdotti, että siirrymme kotaan laittamaan ruokamme. Keräsimme nopeasti tavarat ja juoksutimme ne kotaan. Samalla välähti ja hetken päästä myös jyrähti.

Kingi tuli kotaan Nikin reviirille ja Niki murahti kerran, muttei sen enempää jaksanut kiinnittää huomiota asiaan. Tunnelma tiivistyi kodassa, samoin kosteus. Ulkona ukkonen räiski päällä ja vettä satoi kaatamalla. Sisällä kodassa ruokaa tehtiin kahdella Trangialla. Toisessa keittyi Monillan ja Pietun kasvattamat perunat, toisessa paistui possunpihvit. Lisukkeena oli kotona valmistettua salaattia, jossa oli salaattia, tomaattia, tuorekurkkua, maustekurkkua, aurinkokuivattua tomaattia, fetajuustoa ja keitettyä kananmunaa. Ruoka maistui, vaikka vesi valui maata pitkin läpi kodan. Jälkiruokana nautimme tilkat edelliskesänä valmistamaani kuusenkerkkätinktuuraa. Toivoimme sen auttavan paitsi kylmään ja koleaan oloon, myös Pietun kesäflunssaan.

Puolen yön jälkeen sade ja ukkonen hellittivät ja siirryin Kingin ja AlteV:n kanssa omille majoitteille. Kingiä varten oli mukana retkituoli. Onneksi, sillä maassa olisi ollut märkä ja kylmä nukkua.

Uni tuli nopeasti. Kun heräsin, oli aivan pimeää. Kuului vain aaltojen voimakas kohina ja tuntui tuulen paino laavukangasta vasten. Kuuntelin aikani ja yritin nukahtaa uudelleen, mutta uni ei tullut takaisin. Mietin hetken, avaanko riippumaton vetoketjun ottaakseni puhelimen roikkumasta harjanarusta. Avatessani vetoketjua, saattaisi Kingi valpastua ja aloittaa haukkumisen, mutta halusin tietää paljonko kello on. Lopulta hivutin vetoketjua hitaasti auki, Kingi älähti samantien. Olin hiljaa toivoen sen hiljenevän. Kun tuli hiljaista, otin puhelimen ja suljin vetoketjun. Uusi haukkuminen, nyt voimakkaammin. ”Riittää!” sanoi AlteV painokkaasti herättyään meteliin. Kingi hiljeni. Katsoin kelloa, se oli 3.20. Jätin puhelimen riippumattoon, en halunnut enää avata vetoketjua. Lopulta nukahdin uudelleen.

Lauantai.

Heräsin, kun oli jo valoisaa, mutta vielä hiljaista. Olin makuupussissa kuin lämpimässä pesässä ja nukahdin uudelleen. Seuraavan kerran heräsin puheeseen. ”Huomenta” vastasin kun AlteV pyysi aamukahville. Tattaripuurokin oli valmiina. Olin pakannut mukaan puurohiutaleet muovikippoihin. Kummallekin aamulle 2 dl, josta tulisi siis aamupuuro kahdelle. Heitin makuupussin tuulettumaan ja korkean ilmankosteuden kastelemat lampaat kuivahtamaan. Laitoin kuivumaan myös edellisiltana meloessa kastuneen hupparin. Siitä olisi voinut vääntää vettä. Aurinko paistoi ja tuuli leyhytti tarpin reunaa. Se olisi hyvä tarvikkeiden kuivattamisen kannalta.

Majoitteet

Puolen päivän aikaan olimme valmiita jatkamaan matkaa. Kelventeen saaressa olisi yksi geokätkö: Kelvenne. Se sijaitsi Karhunkämmenen nuotiopaikalla, Supanlahdessa. Päivän ensimmäisen pysähdyksen suunnittelimme sinne.

Tuuli puhalsi edelleen lounaasta, mutta ei yhtä navakasti kuin edellisenä iltana. Oli helpompi meloa, vaikkakin jouduimme sik-sakkaamaan edelleen. Joku kanoottimme lastauksessa oli pielessä. Kanootti tuntui todella kiikkerälle. Sovin AlteV:n kanssa tarkistavamme tilanteen rannassa.

Supanlahti oli suojaisa paikka, tuuli ei yltänyt sinne saakka. Rantauduimme ja siirryimme jalkapatikkaan. Kätkölle oli viitisenkymmentä metriä. “Suoraan vai oikealle?” kysyin toisilta. Puhelimen kompassi ei antanut suoraa vastausta kysymykseen, se näytti keskelle molempia pokuja. Monilla totesi äsken näkemiemme ihmisten olleen rannassa oikealle menevän polun varressa. Oikealle siis. Pian tulin siihen pisteeseen, että matka ei enää lyhentynyt, piti kääntyä rinteeseen pois polulta. Muut tulivat perässä. Ehdin ensimmäisenä paikalla ja näin missä kätkö on. Tai no, en nähnyt, mutta arvasin. Paikka oli juuri kätkölle sopiva. Odotin muita ja annoin heidän kokea löytämisen ilon. Mitä ihmettä selitän, kätkö oli heistä yhtä ilmeisessä paikassa eikä nostattanut heissä mitään suurta riemua. Kätkö tuli kuitenkin logattua. Lähdimme kätköltä toiseen suuntaan, jonne vei polku. Saavuimme lähtöpisteeseen. Olisi sittenkin pitänyt valita se suoraan menevä polku, ei olis tarvinnut varvikossa rämpiä. Toisaalta ilman näitä pöljänpolkuja olisi vähemmän muisteltavaa. Nuotiopaikalla vielä pieni välipala mukana olleista tuoreista luumuista ja suklaasta. Sitten vielä kanootin lastin korjaus. Matka jatkui.

Tuuli tyyntyi ja melominen helpottui päästessämme Huovarin suojaan. Nyt oli kanootin lastauskin vakaa. Pietun ja Monillan kartan mukaan Kelventeen ja Kurtinsaaren välissä oli kannas. Retkikarttani näytti kaislikkoa ja vettä, ei mitään kannasta. Kauempaa katsottuna kaislikkoa oli runsaasti, mutta jäi epäselväksi mitä sen sisällä olisi. Lähempänä ilmeni, että siitä pääsee hyvin läpi, kaislikko ei peittänyt koko saarten välistä aluetta. Kyyränlahdesta suora suunta Kirkkoniemeen. Nyt oli ilo meloa.

Kirkkoniemessä

Pysähtyimme Kirkkoniemeen . Keräsimme kanootista ruokatarvikkeet mukaan keittokatokseen lounasta varten. Monillalla ja Pietulla oli retkilounaspusseja, he testasivat tällä reissulla useita erilaisia ruokavaihtoehtoja. Näistä on kooste blogin lopussa. Minä söin lounaaksi AlteV:n kanssa eilisen salaatin tähteet jatkettuna juuri pyydetyllä tonnikalalla. Tonnikala oli purkissa, joka ui vedessä, joka oli joutunut ruokatarvikelaatikkoon joko edellisillan aallokossa tai rankkasateessa. Onneksi kaikki kastuva oli pakattu vielä erillisiin astioihin, joten mikään ei mennyt pilalle. Tyhjensin laatikon, kaadoin veden pois, kuivasin laatikon ja pakkasin tavarat siihen takaisin. Saman tein toiselle ruokatarvikelaatikolle, jossa oli kylmätarvikkeet pakattuna kylmäkasseihin.

Lounas oli hyvä ja riittävä. Salaatin lisäksi tarjolla oli edellisviikolla tekemääni siemennäkkäriä, suklaata, teetä ja pullaa. Miehet oikaisivat itsensä keittokatoksen penkeille ottaakseen pienet ruokalevot. Minä läksin heittelemään viehettä. Paikka näytti lupaavalle hauen tulla, mutta ajankohta ei ollut oikea. Saalis jäi saamatta.

Matka jatkui niemen kärjen taakse kohti Hinttolanhiekkaa. Järkytykseni oli suuri kun näin ruotsinlaivoja rivistön rannassa. Niissä ei ollut Silja Linen, Viking Linen eikä Eckerö Linen tunnuksia, mutta ne olivat lähdes yhtä suuria. Ensin ajattelin paikan olevan väärä, mutta vilkaisu retkikarttaan vahvisti pelkoni oikeaksi. Hinttolanhiekka oli täynnä ”retkeilijöitä”. Päätin selviytyä kuin Eräjormiina konsanaan. Päätimme rantautua ruotsinlaivojen vasemmalle puolelle, jossa oli yksi normaali hytillinen moottorivene ja yksi kanootti.

Ruotsinlaivoja Hinttolanhiekalla

Läksin tutkailemaan ympäristöä. Kanooteistamme oikealle oli nuotiopaikka ja siitä vielä eteenpäin todella upean näköinen männikkö. Oikea riippumattoilijan unelma. Sen pilasi ökyveneistä kuuluva meteli. Kanooteistamme vasemmalle oli vehmaampaa maastoa. Sieltä löytyi kuitenkin paikka Monillan ja Pietun kodalle. Yritin mittailla puiden välejä. Kovin hakalalle tuntui. Siinä missä ei ollut varvikkoa, ei ollut sopivalla välimatkalla olevia puita. Sopivin välimatkoin olevien puiden ympäristö taas oli risukkoista. Kanootti, jonka olimme nähneet rannassa, kuului keski-iän jo hetken aikaa sitten ylittäneelle miehelle. Hän katseli myös rantaa kuin etsien teltan paikkaa. Minua alkoi ahdistaa. Siellä missä olisi hyvät riippumattopaikat, oli veneilijöiden meteli ja hiljaisemmassa osassa valittavana varvikko tai vierssä tuntemattoman ihmisen teltta. Sitä paitsi puiden välit olivat hankalasti, lisäksi puut olivat niin vanhoja ja järeitä, että riippumattoni ripustusliinat tuskin yltäisivät kunnolla ympärillekään. Sitä paitsi Kingi haukkuisi yöllä kaikki liikkujat: veneiden luona liikehdintä tuskin loppuisi ennen aamua ja varmaan tuntematon kanoottimieskin yöllä kävisi pari kertaa puskapissalla, vanhemmat miehet usein käyvät.

En voinut mitään ärsytykselleni, vaikka yritin ajatella kyseessä olevan vain yhden yön josta varmasti selviäisin. AlteV yritti tarjota vaihtoehtoja, mutta se tuntui painostamiselle. Totesin meneväni ottamaan välipalaa. Kävelin kanootille, kaivoin rusinat esiin. Söin niitä, tunsin auringon lämmön kasvoilla, katsoin kaunista välkehtivää Päijännettä ja kuulin hilpeät huudot ja musiikin ruotsinlaivoista vieressäni. AlteV:kin huuteli jo minua takaisin. Tiesin ärsytykseni näkyvän, vaikka kuinka yrittäisin tukahduttaa sen. Harmitti. En halunnut olla hankalaa matkaseuraa. Tiesin olevani väsynyt ja sen pahentavan oloa, mutta en yksinkertaisesti pidä suurista ihmismassoista retkeillessäni. Minulle luontoon menemisen tarkoitus on hiljaisuuden, oman tilan ja rauhoittumisen etsimistä. Seuralaiset ovat hyvä asia silloin, kun olen itse valinnut heidät. Minusta oli oikein mukava lähteä melontareissulle Monillan, Pietun, AlteV:n ja koirien kanssa. Minä en halunnut olla samassa paikassa karaokea laulavien, poppia huudattavien ”retkeilijöiden” kanssa. ”Menisivät perkele kaupunkiin huutamaan, jonnekin kaupungin vierasvenesatamaan laulamaan. Mitä ne tänne luontoon, vieläpä Kansallispuistoon tulevat ilakoimaan” -lauoin mielipiteitäni AlteV:lle myöhemmin illalla nukkumaan mennessä. Ilmeisesti tämä kaikki aiheutti yöllä unen, jossa Monilla tuli kertomaan minulle Pietun käyneen juomassa veneilijöiden viinat ja sammuneen näin ollen kodan eteen.

Nyt kiirehdin asioiden edelle. Ennen nukkumaan menoa laitoimme vielä majoitteet, söimme ja kalastinkin. Joten palaan takaisin siihen kun rusinapaketti oli tyhjä ja palasin AlteV:n luokse alistuneena.

Jouduin lainaamaan AlteV:n liinaa, jotta sain riippumaton ripustettua. Kyseessä on siis kuormaliinasta itse tehty ripustusliina, ei mikään pöytäliina. Itselläni on myös kuormaliinasta tehdyt ripustusliinat. Ne ovat kuitenkin hieman toisenlaiset kuin AlteV:n liinat, lyhyemmätkin. Liinojen tarkoitus on olla samalla “puunhalaajina” eli jakaa puurunkoon kohdistuvaa painetta leveämmälle alueelle. Ohuet narut pureutuvat puun runkoon riippujan painosta johtuen, liina jakaa painon isommalle alueelle estäen puun vahingoittumisen. Jouduin siis vaihtamaan yhden oman liinani AlteV:n pidempään liinaan. AlteV:n ripustukset ovat muutoinkin omistani poikkeavat joten hänelle oli sama riittikö liina mattoon sakka vai pelkästään puun ympäri. Pidemmästä liinasta huolimatta riippumattoni tuli liian kireälle, kanoottimiehen teltta oli liian lähellä ja Kingi räksytti koko ajan hermoja raastavasti.

Muut menivät jo nuotiopaikalla tekemään tulia kun ähräsin majoitteeni kimpussa. Tarppikaan ei tuntunut asettuvan paikalleen millään. Ajatukseni oli saada se näkösuojaksi riippumattoni ja kanoottimiehen teltan väliin ja toisesta päästä ylös, jotta Kingi ei yöllä sotkeentuisi hihnastaan tarpin naruihin. Kyllähän tarpin sai alas kiinnitettyä maakiiloilla, mutta toisesta päästä puihin ylös kiinnittäminen olikin vaikeampaa koska niitä puita ei ollut tai ne olivat väärässä paikassa. Tarpin virittämisestä tuli todella luovaa touhua.

Kanoottimies tuli juttelemaan. Kyseli teenkö jotain luontojuttuja työkseni kun näyttää sujuvan niin hyvin. Katsoin kummissani, ajattelin että vinoilee, mutta kanoottimies vaikutti rehdille. Totesin harrastelevani luontoasioita ja retkeilyä, harmittelin ettei tänään suju mikään. Mies totesi, ettei paikka ole perinteiselle retkeilijälle tarkoitettu, viitaten kädellään veneisiin. Hän kyseli lisää retkistämme ja kertoi omistaan. Kanoottimies oli retkeillyt paljon, myös talvisin. Lopulta sain tarpinkin paikalleen ja pääsin lähtemään itsekin nuotiopaikalle.

Nuotiossa oli iloiset tulet. Monillan, Pietun ja AlteV:n lisäksi nuotiolla oli pari vanhempaa pariskuntaa, kanoottimies ja nuori pari. Meillä, siis minulla ja AlteV:llä oli tarkoitus valmistaa Kivikylän saunalenkkiä ja sen kaveriksi vihannesnyytit. Olimme ottaneet mukaan valmiiksi pestyt perunat ja kuoritut porkkanat. Nauriin ja kukkakaalin olin pilkkonutkin. Lisäksi oli yksi iso sipuli. Näistä aineksista väsäsimme nuotiolla valmistettavaksi kummallekin omat nyytit voipaperiin ja folioon. Perunat, porkkanat ja sipuli piti toki pilkkoa ja kaikki nyytin ainekset maustaa suolalla ja pippurilla. Runsas nokare voita päälle ennen paketin kiinni käärimistä takaisi kypsymisen ja maukkauden. Tarvikkeista riitti Monillalle ja Pietullekin.

Vanhempi porukka kertoi hyviä juttuja. Odottelimme ruokaa kypsyväksi. Niki nukkui Monillan ja Pietun takana maassa ja Kingi pyöri jo hieman levottomana vuoroin jaloissani, vuoroin takanani. Ohi kulki jos jonkinlaista koiraa omistajiensa kanssa. Oli isoa ja pientä, tummaa ja vaaleaa, arkaa ja riehakasta. Yksi kissakin oli siellä. Laivalla jatkui bileet.

Ruoka oli hyvää. Yhtä-äkkiä Kingi alkoi haukkua raivokkaasti kauempana  kulkevaa valkoista länsiylämäänterrieriä ja singahti liikkelle. Hihna irtosi kädestäni, en ollut osannut varautua moiseen vaan söin. Kingi suuntasi ilmeisesti Nikin yli kohti terrieriä ja osui nukkuvaan Nikiin, joka aiheesta murahti. No, siitähän meinasi tulla tappelu. Kummallisinta asiassa oli se, että Kingi ei yleensä välitä muista koirista tuon taivaallista. Kingi oli luultavasti väsynyt tapahtumarikkaaseen päivään. Minä päätin lähteä sen kanssa pois nuotiolta. Kävimme riippumatoilla, otin virvelin ja suuntasin rantaan kalastamaan koira mukanani. Joutsenet huusivat Päijänteellä, välillä kuului siipien läiske vettä vasten. Alkoi hämärtää, joten voisimme saada saalistakin. Rannassa oli sopivaa kaislikkoa ja muita vesikasveja kalojen piileksiä. Laitoin ruohikkouistimen ja aloin heitellä. Pian alkoi olla niin pimeää, että piti sytyttää otsalamppu nähdäkseen jotakin. Yhtä-äkkiä tuntui kevyt läpsäisy poskessa, ehkä ilmavirta vain, mutta säikähdin koska samalla kasvojen edessä pyöri jokin musta. Lepakko jäi pyörimään metrin päähän valokeilaan ja minä yritin sammuttaa äkkiä otsalamppuni. Tuli pimeää. Lepakko lensi pois.

Koska en nähnyt kalastaa pimeässä, enkä halunnut uudestaan houkutella lepakkoa otsavalollani, siirryin riippumatoille. AlteV oli tullut nuotiolta. Monilla ja Pietu olivat menneet kotaansa jo. Kingi hyppäsi retkituoliinsa nukkumaan. Jäin AlteV:n kanssa juttelemaan hetkeksi ennen nukkumaanmenoa.

Nukuin harvinaisen sikeästi. En ollut kuullut, kun Kingi oli kahdesti ilmoittanut yöllä liikkeestä ympärillä. AlteV oli komentanut sen hiljaiseksi. Makoilin riippumatossa unen ja valveen rajamailla kun mies oli keittänyt jo kahvin ja aamupuuron. Retkiemme ylellisyyksiä, pääsen valmiiseen pöytään. Riisihiutalepuuro tuoreilla karviaisilla maistui hyvin. Muuten tuntui, etten päässyt oikein käyntiin. Aamupalan jälkeen lampaat ja makuupussi tuulettumaan ja heittelemään hetkeksi uistinta. No, eihän ne lampaantaljat ennättäneet kuivua lyhyen tuuletuksen aikana, mutta tavarat oli joka tapauksessa kasattava pois. Oli aika jatkaa matkaa.

Aurinko paistoi ja tuuli kevyesti. Suuntasimme Kärppäsaarille, niistä pienemmässä olisi geokätkö. AlteV:n kanssa tuli pientä sanaharkkaa. Minun mielestäni se oli sanaharkka, miehen mielestä sitä ei voinut sanoa sanaharkaksi vaan pieneksi erimielisyydeksi. Mielestäni mies ei osannut päättää melotaanko Kelventeen puolta vai mennäänkö reilusti yli Kärppäsaarten rannan tuntumaan. Laivaväylällä ei mielestäni kuulunut seilata edes takaisin poikittain. Mies moitti minua turhasta hätäilystä. Mielestäni en hätäillyt, vaan kanootissa peränpitäjä on kapteeni, jonka pitää osata päättää suunta eikä häilyä edes takaisin sen mukaan minne tuuli sattuu kuljettamaan. Varsinkin kun nyt ei edes tuullut. Taisin yrittää sivaltaa sanan säilällä, mutta lopetin heti alkuunsa todettuani sen turhaksi. Päivä oli liian kaunis tuhlattavaksi sellaiseen. Seurakin oli hyvää.

Kingi tähystää
Kingi tähystää kiviä

Meloimme rantaan. Tosin tästäkin hieman väittelimme. Olimme eri mieltä siitä, mihin kannattaa kanootilla mennä kivikkoisella rannalla. Monilla ja Pietu tulivat sopuisasti rantaan. Kävelimme veneilyliivijenginä perätysten Päijänteen kansallispuisto -kätkölle. Loggaus ja paluu takaisin kanooteille. AlteV:n Crocks uiskenteli järvessä. Ohimenevän pikaveneen aallot olivat liikuttaneet kanootteja ja muovikenkä oli päässyt vapaaksi kiven ja kanootin välistä jonne olin sen hakkautumisen estämiseksi laittanut kätköllä käynnin ajaksi. Lepuuttajat olivat jossain kanootin pohjalla toimettomina. Kenkä kanoottiin mukaan ja menoksi jälleen. Nyt meloimme rinnatusten. Siis Monillan ja Pietun kanssa. Minun ja AlteV:n olisi ollut vaikea meloa rinnatusten, peräkkäin se onnistui, olimmehan samassa kanootissa.

Minulla on aina ollut ongelmana se että en osaa tehdä asioita hitaasti. Kyse ei ole ehkä absoluuttisesta nopeudesta vaan intensiteetistä. En itse huomaa tuota kovin helposti, siis sitä että teen täysillä asioita. Tai niin täysillä kuin kykenen. Usein olen kuullut kävelylenkillä juoksevani kuin hirvi. Vuosia sitten, jalka kipsissä, kävin kyynärsauvojen avulla metsässä geokätköllä. Meno oli itselleni liian hidasta, mutta lujempaakaan en päässyt, pakko oli silti päästä.

Nyt meloin liian lujaa. AlteV käski minun välillä lopettaa melomisen. Niinpä pidin välillä taukoa melomisessa ja kuvasin, katselin karttaa ja juttelin. Välillä tartuin hetkeksi melaan, kunnes mies taas toppuutteli “Voitko olla ihan vaan melomatta”. Kyllähän minä voin. Matka joutui, maisemat olivat hienot ja pian Likolahti pilkisti. Sinne rantauduimme ruokailemaan.

Likolahti

Ranta oli mahtava. Puita olisi ollut juuri sopivasti riippumattoiluun, valitettavasti alue ei ollut majoittumiseen sallittu. Muussa tapauksessa olisimme perjantai-iltana suunnanneet tänne ja olleet saaren takana suojassa tuulelta, vaikkakaan emme ukkoselta.

Tällä paikalla oli polttopuitakin, kaikilla tulipaikoilla niitä ei valitettavasti ollut . Nyt tosin emme puita tarvinneet, sillä valmistimme ruokamme Trangialla. Rannalla juuri ollut väki jatkoi matkaansa. Pian joku isä tuli tyttärensä kanssa istumaan nuotiolle. Kertoivat olevansa päiväretkeläisiä. Juteltiin mukavia, syötiin ja juotiin kahvit. Minulla ja AlteV:llä oli ruokana kasvissosekeittoa, johon lisäsimme kanaa ja suppilovahveroita. Kaikki pakastettuja. Tuotteet olivat viikonlopun aikana sopivasti sulaneet, mutta olivat vielä kylmiä. Edellisiltana olivat vielä jäässä. Olin tehnyt kasvissosekeiton täysin vegaanisena ihan säilyvyyden takia. Juusto tai kerma sulaneena nopeuttaisi pilaantumista. Keiton olin pakastanut puhtaaseen maitopurkkiin, sen voisi litistää käytön jälkeen ja polttaa nuotiossa tai kuljettaa roskien mukana pois, riippuen tilanteesta. Broilerinsuikaleet olivat maustettuja ja paistettuja ennen pakastusta, suppilovahverot olivat viime syksyisiä ja silloin pannulla käytetty ennen pakastusta. Litra keittoa ja nämä lisukkeet riittivät hyvin kahdelle aikuiselle. ”Vähemmälläkin olisi pärjännyt” totesi AlteV. Loput siemennäkkärit menivät keiton kyytipoikana. Olin edellisviikonloppuna tehnyt siemennäkkäriä uunipellillisen valmiiksi ja maistamista lukuun ottamatta onnistunut säilyttämään sen melontareissulle.  Se vain on niin hyvää, että tulee helposti syödyksi samantien.

Monilla ja Pietu jatkoivat parhaan retkiruuan etsimistä valmistamalla kumpikin jälleen erilaiset pussiruuat.

Suunnittelimme vähän uimistakin, mutta lopulta en jaksanut alkaa kaivamaan kanoottiin hyvin lastatusta rinkasta uikkareita ja pyyhettä. Ne oli pakannut kuivapussiin muiden vaatteiden kanssa. Kuivapussissa ne olivat alemmassa verkkopussissa, päällä oli yöpymisvaatteet. Ja tietenin vaatekuivapussi oli rinkassa alimmaisena, sen päällä oli kaksi lampaantaljaa omissa kuivapusseissaan sekä tarppi ja erikseen vielä narupussi. Rinkan päällä oli rinkansuojus pitämässä roiskevettä loitolla. En jaksanut ruveta tyhjentämään koko rinkkaa. En, vaikka ranta oli hiekkainen ja matala, aurinko paistoi lähes kuumasti ja olisin kaivannut uintia. Jatkoimme siis melontaa kohti määränpäätä: minä AlteV:n kanssa kohti lähtöpistettä ja Pietu Monillan kanssa kohti Hietasaarta. Tässä vaiheessa kiitimme toisiamme retkestä. AlteV ja minä toivotimme heille mukavaa loppuretkeä.

Palasimme Höysniemeen, kanoottimies oli siellä pakkaamassa varusteitaan. Ihan ensimmäisenä päästin Kingin autoon omaan häkkiinsä. Se kiepsahti pari kertaa ympäri ja asettui nukkumaan. Kingi nukkui väsyneen matkalaisen onnellista, häiriitymätöntä unta koko sen ajan kun pakkasimme tavaroita autoon. Minä heittelin vielä hetken aikaan ruohikon reunassa uistinta toivoen saavani sen suuren saaliin. Saldo jäi kuitenkin nollaksi. Ei kalan kalaa koko reissulla, vain kokemusta. Sitä on vuosien mittaan tullut kyllä enemmänkin.

Höysniemessä jälleen

Kotimatkalla poikettiin grillille juomaan kupilliset kahvia AlteV:n toiveesta. Ennen tilaamista mies katseli kelloaan todeten “Voitaisiin kyllä samalla syödäkin, niin ei tarvitse sitten kotona enää ruokaa laittaa”. Niinpä tilasimme annokset: minä normaalikokoisen kanapitsan ja mies kebabin ranskalaisilla. Pitsa oli suurempi kuin Kotipitsan perhepitsa, joten siitä jäi minulle pala seuraavan päivän ruuaksi töihinkin. Loppumatka ajettiin melko pitkälti omissa ajatuksissa: AlteV kuunteli kuulokkeilla äänikirjaa ja minä tein muistiinpanoja retkestä karttojeni takapuolelle.

Kotona purettiin tavarat odottamaan seuraavan päivän välinehuoltoa ja mentiin saunaan. Saunassa käytiin reissu vielä läpi. Molemmat olivat erittäin tyytyväisiä. Itse hieman harmittelin perjantain tuulista säätä, mutta mies totesi sen ollen suorastaan ihana. Sanoin, että sudenpentujen kanssa en olisi siihen säähän lähtenyt, enkä välttämättä kaikkien aikuistenkaan. Kaikkien on kuitenkin osattava meloa.

Harmittelin sitäkin, etten ole kovin seurallinen. Pidin kyllä Monillan ja Pietun seurasta. mutta en jaksa suuria ihmisjoukkoja ja ympärillä olevaa biletystä vapaa-ajalla. AlteV totesi “Tuskinpa asia Pietua ja Monillaa haittasi ja juttelithan sä sen kanoottimiehen kanssakin tosi pitkään eilen illalla ja tänään vielä siellä Höysniemessä”. Totesin, että se ei olekaan ongelma. Minusta on mukava jutella ihmisten kanssa silloin kun tilanne on luonteva: kanoottimies oli yksittäinen retkeilijä.

Toivottavasti ensi kesänä pääsisimme päivän-pari pidemmälle melontareissulle. Pitänee aloittaa suunnittelu hyvissä ajoin.

Pietu ja Monilla ovat tekivät pyynnöstäni omat arvionsa retkiruuistaan, kumpikin omistaan, suuri kiitos heille siitä. Edellä tekstissä oli minun ja AlteV:n ruokailut mainittuna. Toivottavasti teille on näistä jotain apua.

Monillan ruuat:

”Aamupalat:

Outdoor Apricot Porridge

laktoositon

Kuumaa vettä, sekoitus ja 10 min. odotus.

Vaikka aprikoosi on jauheena, maistuu hyvin puurossa.

Outdoor Raspberry Rice Porridge

laktoosia <10mg/100g

Kuumaa vettä, sekoitus ja10 min. odotus.

Itse en tykkää tämmöisestä aamupalasta.

Outdoor Muesli with Yoghurt

laktoosia <10mg/100g, sisältää pähkinää

Kylmää vettä, sekoitus ja 5 min. odotus.

Tästä tykkäsin. Ei välttämättä syksyn kylmillä paras vaihtoehto.

Outdoor Chocolate Kissel dessert

laktoosia <10 mg/100g

Kylmää vettä, sekoitus ja 5. min. odotus.

Muuten hyvää, mutta pitää saada sekoitettua jollakin pitkällä. Jäi pohjalle vielä jauhetta.

Muut:

Outdoor Curry, Rice meal

laktoosia <10mg/100g.

Kuumaa vettä, sekoitus ja 15 min. odotus

Ruoka tuntui hieman mössömäiseltä. Söin ruoan kahdessa osassa kun ei tahtonut maistua.

Blå Band Chili sin carne with kidney beans

laktoosia 0,01g/100g

Voi syödä kylmänä tai lämmitys avaamatta kuumassa vedessä.

Outdoor Pasta Carbonara

sisältää maitojauhetta

Kuumaa vettä, sekoitus ja 15 min. odotus.

Pasta oli ainoa, joka oli kokonaista, muuten ruoka jauhomaista.

Blå Band Goulash

Kuumaa vettä, sekoitus ja 10 min. odotus. Voi tehdä myös kylmään veteen, silloin 30 min. odotus. Lihapitoisuus vain 5,2%, mutta oli ihan syötävä ruoka.

Lyo Expedition Mexican dish

laktoositon

Kuumaa vettä, sekoitus ja 10 min. odotus. T

ässä oli kananliha pitoisuus 32%, sen kyllä huomasi heti maussa ja koostumuksessa.

Reissun paras ruoka.

Summit to Eat Chicken fried Rice

Kuumaa vettä, sekoitus ja 8 min. odotus.

Kanapitoisuus 11%.

Ruoka merkeistä tämä pääsee toiseksi parhaaksi.

Summit to Eat Pasta Bolognaise

Kuumaa vettä, sekoitus ja 8 min. odotus.

Jauhelihapitoisuus 11%, jonka huomasi myös maussa.

Oli paljon parempaa kuin Outdoorin pasta Carbonara.

1 ateria, aamupala maksaa 6 – n. 10 euroa. Lyo tai Summit ruoista olen valmis maksamaan. Outdoor ruoat saa jatkossa jäädä kokonaan. En ole niihin tyytyväinen, vaikkakin on kotimaista.

Pietun ruuat

”Aamupalat:

Blå Band, Rice pudding with rasberries

Blå Band, Rice pudding with strawberries

Molemmat ovat täyteläisiä riisipuuroja marjoilla. Maku on mukavan marjaisa ja energiaa riittää yli 600 kcal.

Pääruoat:

Real Turmat, Kebab stew.

Norjalainen gluteeniton ruoka, johon on pakattu 431 kcal energiaa.

Maukas ateria ja helppo valmistaa omassa pakkauksessaan.

Valmistaja vähensi jokunen vuosi sitten suolan määrää aterioissaan ja ne nousivat omalla suosikkilistallani varsin korkealle.

Leader Outdoor, Chicken flavoured pasta

Kotimainen laktoositon ruoka, joka ei sisällä kanaa, kuten nimikin kertoo.

Energiaa on roimat 667 kcal.

Koostumus on hieman jauhomainen ja antaa melko teollisen vaikutelman.

Ei ainesta suosikiksi.

Leader Outdoor, Paella

Gluteeniton, laktoositon paella on maultaan varsin hyvä, mutta tuoteselosteesta ei löydy mitään kunnollisia raaka-aineita. Lähimmäksi pääsee “aromit (sis. kalaperäisiä ainesosia).”

Ei jatkoon.

Leaderilla on myös vegaanisia ruokia mutta käytännössä kaikki valmistajan ateriat ovat maustettua riisiä/vehnäsuurimoa/soijaproteiinia.

Blå Band, Chili sin carne with kidney beans

Valmis “märkäruoka”, jonka voi syödä sellaisenaan tai lämmittää vesihauteessa tai vaikka nuotion loimussa. Painava kasvissateria ja hyvän makuinen. Chiliä sopivasti. Laktoositon.

Blå Band, Swedish meatballs with creamy potatoes

Myös täysin valmis ateria, joka sisältää kanasta tehtyjä lihapyöryköitä. Kotoisan makuinen, laktoositon ateria.

Summit To eat, Vegetable chipotle chilli with rice

Maukas kasvisateria, jossa tulisuutta riittää myös chilin ystäville.

Energiaa 628 kcal.

Yksi suosikeistani.