Syyskätköilyä

AlteV oli menossa työpaikan pikkujouluja viettämään eräänä lauantai-iltana. Minulla oli vapaata töistä ja kotoa. Voisin siis lähteä vaikka kätköilemään. Zeppiz innostui asiasta oitis, sovittiin että koukkaan hänen kauttaan.

Ai kuka Zeppiz? Työkaveri, joka innostui kätköilystä kuin varkain. Olimme toukokuussa Kuopiossa opintopäivillä ja illalla muiden lähtiessä verkostoitumaan (lue: ryyppäämään) me läksimme tutkailemaan kotikaupunkiani. Lupasin näyttää muutamia paikkoja. Kuin vahingossa tie vei kätkölle, toiselle, kolmannelle… Kävelymatkallemme otimme toki parit siideritölkit mukaan, ettemme nyt ihan oudoille vaikuttaisi, kun meiltä kysyttäisiin mitä teimme illalla. Näin mekin saatoimme “verkostoitua”. Jo toisella kätköllä löysi seuralainen juonen ja teki nimimerkin itselleen. Kävelyä tuli hissun kissun lähemmäs 10 km ja hotellille takaisin päästyämme olimme jo ennen puolta yötä valmiit unten maille. Tuon toukokuisen illan jälkeen olimme nyt kolmatta kertaa lähdössä yhdessä purkkeja etsimään.

Nyt olikin synkkä ja myrskyisä yö tai ainakin synkkä. Ajoimme Jokelan asemalle parkkiin ja lähdimme kävellen lähikätköjä hakemaan. Ensimmäinen kätkö oli oikein hauska. Löysimme sen heti. Kätkökuvauksessakin sanottiin että se on haasteellinen, mutta vaikka kuinka löytämäämme mutteri / ruuvi yhdistelmää käänneltiin ja väänneltiin, ei sieltä lokikirjaa esiin saatu. Kunnes huomasin jotain oleellista. Mainitsin tästä ja Zeppiz seurasi johtolankaa katseellaan “Hyi kauhee!” Minä ihmettelemään että mikä on kamala, kunnes otin askeleen taaksepäin, valaisin lampulla ja totesin “Kappas”. Enempää en spoilaa. Käykää itse katsomassa. Kätkön nimi on “Ei niin wanha mestari”. Huippu, sanon minä.

Siitä jatkettiin eteenpäin, minä Joutsenlammella ja Zeppiz VPK:lle. Tosin kuvittelimme olevamme menossa samalle kätkölle. Hämmästys oli suuri kun toisella on kätkölle matkaa muutama metri ja toisella muutama sata metriä. Kun kyse ei ollut teknisestä ongelmasta piti tarkistaa ollaanko edes samalla kätköllä, ei oltu. Molemmat kätköt löytyivät hyisessä, pimeässä illassa hyvin.

Kauempana oleville kätköille päätimme mennä autolla. Kävelimme siis rautatieaseman parkkipaikalle, jossa auto edelleen oli. Alkoi naurattaa hysteerisesti ajaessamme Joutsenlammen ja VPK:n ohi, juurihan tulimme sieltä kävellen. Seuraava kohteemme oli Amazon, tosin Jokelan sellainen. Auto parkkiin niin että valot näyttäisivät edes alkua polusta. Polku oli märkä ja liejuinen, samoin siltarakenteet. Märkä, liejuinen puu voi olla liukas joten varovasti mentiin yli. Minä ajattelin kätkön löytyvän tyypillisesti sillan alta ja yritin jo savessa taiteillen kurkkia sillan alle. Zeppiz ehti kuitenkin ensin ja kätkö oli lokattu alta aika yksikön. Takaisin autolle siis ja kohti Lintumetsää. Lintuja emme pimeässä illassa ja juuri alkaneessa vesisatessa havainneet, emmekä edes menninkäisiä. Kätkökin antoi etsityttää itseään, ympäriinsä kuljettiin, kurkittiin puun juurakoihin, kurkoteltiin oksiin. Lopulta silmiin osui jotain “epäilyttävää” ja niinpä kätkö löytyi paikasta jonne oli katsottu varmaan jo useamman kerran.

Korurasialle mennessä näimme eräässä pihassa ambulanssin. Pohdimme, että pitäisikö mennä auttamaan. Tulimme kuitenkin siihen tulokseen että kotonaan torkuilla oleva ensihoitaja ei innostuisi avuntarjouksestamme. Auton saimme parkkiin lähelle Korurasiaa vaan itse rasiaa emme löytäneet etsinnöistä huolimatta. Tällä kätköllä käytimme kenties pisimmän ajan tänä iltana. Tutkimme kaikki kolot moneen kertaan, totesimme heinikossa olevan geoeroosion, mutta kätköä ei löytynyt. Autolle takaisin kävellessä saatoimme kuvitella olevamme aurinkorannalla, niin hieno “auringonkehrä” katulampun valon ympärille tihkusateessa ilmestyi.

20151128_212310

Jokelan Piltti oli hauskasti toteutettu kätkö. Väsymys ja kylmyys alkoivat tässä vaiheessa vaivata, joten loggauksen jälkeen kaivoimme autossa teetermoksen esille. Jostain repun taskusta löytyi suklaalevykin. Sitten lähelle montun pohjalla olevalle kätkölle. Ensin autolla hieman ohi, käännös ja gepsistä laskemaan milloin ollaan lähellä pistettä jossa on syytä pysähtyä. Onneksi tiellä oli riittävästi näkyvyyttä molempiin suuntiin ja paikalle saattoi pysäköidä auton hetkeksi. Nopsa käynti kätköllä.

Sitten hakemaan Aliisan ekaa. Siitä tulikin mielenkiintoinen käynti. Auton saimme parkkiin tien varteen. Kohdalla oli talojen välissä oleva metsäkaistale, jonne lähti tieltä polku. Oikein hyvä mielestämme. Muutoin olisikin voinut olla vaikea päästä kaikkien niiden omakotitalojen takana olevaan metsään. Polku haarautui moneen otteeseen, onneksi gepsistä oli helppo katsoa missä päin kätkö sijaitsi. Lähenimme kätköä ja lopulta jouduimme poikkeamaan polulta metsään. Itse kätkö löytyi melko helposti ja sitten ei muuta kuin takaisin polkua pitkin. Yllättäen huomasimme olevamme jonkun talon takapihalla. Hmmm…. uusi yritys seuraavaa polkua pitkin. Toisen talon takapiha. Pahus. Mikähän olisi ollut oikea polku. Olisi kannattanut luottaa tekniikkaan eikä omaan muistiin. Zeppiz ehdotti pikaista kipaisua pihan viertä pitkin tielle. Emmin, eihän se sopisi aikuisille naisille. Pikkupojat voisivat tehdä sellaista. Mutta Zeppiz oli jo sammuttanut otsalampun ja mennä viiletti mustissa vaatteissaan kuin Ninja pihan viertä. Minä perässä. Tunsin oloni perin kummalliseksi, kuin olisin pahanteossa. Juosten olimme pian tiellä ja näimme auton. Tajusimme, että seuraava polku olisi ollut se oikea. Istuimme hetken autossa ihmetellen mitä olimme juuri tehneet. Sitten jatkoimme matkaa illan seuraaville purkeille.

Pikkutietä pitkin  kohti Nukaria, vai liekö sekin ollut Jokelaa. Sitten vielä pienempää tietä eteenpäin. Tonteille ajo sallittu, muutoin moottoriajoneuvolla ajo kielletty. Pururadalla olisi muutama kätkö. Miten ihmiset pääsevät pururadalle mikäli sinne ei saa ajaa? Päätimme pururadalle menon olevan tontille ajoa.

Ensimmäinen kätkö tuotti vesiperän. Kätkö olisi varmaan ollut paikallaan, mutta emme arvanneet mennä sitä hakemaan kun huomasimme pururadan ylittävän sähkölinjan päälle kaatuneen puun joka oli hinkannut linjaa ja hinkkasi tuulessa edelleen. Arvelimme että olisi aiheellista soittaa asiasta ilmoitus. Pururadan alkupäässä saattaisi olla kartta, johon olisi merkitty tarkempi osoite ja ehkä myös se, minkä kunnan alueella olimme. Autolla siis jonkin matkaa eteenpäin tietä ja niin karttapaikka löytyikin. Nurmijärvellä näytimme olevan, mutta puhelinnumero piti etsiä netistä. Soitto siis sähköyhtiön vikapäivystykseen. Paikkaa kysyttäessä annoin koordinaatit, josta löytyisi linjan päällä oleva puu. Päivystäjä ei tuntunut koordinaatteja ymmärtävän, otti kuitenkin ne ylös kysellen silti osoitetetta ja jonkinlaisia tuntomerkkejä mistä kaatunut puu löytyisi. Lupasi ilmoittaa tehtävän eteenpäin myös koordinaatein. Toivottavasti löysivät perille. Lämpimässä autossa ihmettelimme mistä otamme seuraavan kätkön ja tajusimme olevamme lähes kätkön päällä. Tämäpä oli helppo.

Illan viimeinen löytyi kuusesta. Sitä oli tutkailtu jo jonkin aikaa, mittailtu nolla-pistettä ja ihmetelty gepsin heittelyä. AlteV soitti kysellen vieläkö olen metsässä, hän saattaisi saada kyydin kotiin. Koska olimme lähdössä, sovimme tapaavamme kotona puolen tunnin kuluttua.

Zeppizin kautta koukkaus ja sitten kotiin. Juuri kun astui sisälle, soitti AlteV pyytääkseen hakemaan. Kyyti ei ollut tuonut kotiin saakka vaan jättänyt hänetkin ravintolan eteen, jonne muu pikkujouluseurue oli menossa. AlteV ei ollut halunnut mukaan ravintolaan, joten hain hänet viereen nukkumaan.

Oli oikein mukava ilta. Zeppizille kiitos! Otetaan uusiksi sopivan tilaisuuden tullen.

 

Hylätyt huvilat – autiot talot

Meillä molemmilla, AlteV:llä ja minulla, on ollut muita kiireitä viime aikoina eikä ole ollut aikaa lähteä kätköilemään. Nyt oli kuitenkin yhteinen viikonloppu tiedossa. Tarkemmin sanottuna aikaa mihin vain oli perjantai-illasta sunnuntai-aamuun. Koska säät ovat muuttuneet viileiksi ja yöpyminen autossa olisi myös viileää ellei peräti kylmää. Aikataulukaan ei antaisi myöten pidemmälle lähtöä. Päädyimme pyytämään ystäväpariskuntaa perjantaina illalliselle ja miettisimme lauantaina herättyämme mitä tekisimme ja minne menisimme.

Kummallakin oli univelkaa ja niinpä nukuimme lauantai-aamuna niin pitkään kuin nukutti. Herättyämme mietimme jo vuoteessa mitä tekisimme. AlteV kysyi olenko käynyt Hylätyillä huviloilla Helsingissä. En ollut ikinä kuullutkaan. AlteV oli monesti halunnut sinne mutta koska ei ollut ollut aikaa, ei ollut maininnut asiasta. Päätimme mennä sinne. Samalla voisimme käydä Verkkokauppa.comissa ja tulomatkalla noukkia kyytiin vanhimman lapseni, joka oli saapunut kaupunkiin. Suunnitelma oli valmis.

Nautimme tuhdin aamiaisen, seuraavaa ruokailuajankohtaa kun ei voinut ennustaa. Tein kuitenkin eväät mukaan. Mahtaisiko niitä syödä kukaan?

Klo 14 olimme valmiit lähtemään, ensin Verkkokauppaan. Siellä piti piipahtaa nopeasti hakemassa yksi tuote. Heti sisään kauppaan päästyämme AlteV päätyi katselemaan aktiivisuusrannekkeita, joita oli hyllytolkulla. Minä ääneen pohtimaan mitä niillä tehdään, kertovatko ne kun on aika lopettaa päivän puuhat ja käydä vaakatasoon lepäämään? Aktiivisuusrannekkeiden luota siirryimme tietokoneiden kautta televisio-osastolle. Huimaa. En tiennyt niin isoja telkkareita olevan olemassakaan. Seinän kokoisesta televisiosta tuntui tunkevan ulos iso urosleijona, Luonnollisen kokoinen, kullan karvainen ja ruskeaharjainen. Televisiolla oli hintaa vain 21 000 €. Mietin jo sen ostamista, mutta tulin siihen tulokseen ettei kotonani olisi riittävän suurta tilaa televisiolle.

Musiikkiosaston kautta saavuimme perinteisten kodinkoneitten luokse. “Mikä tuo on?” kysyin. Katselin puoli metriä korkeaa metallista lieriötä. Lieriön alla oli pyörät ja päällä metallisia ja muovisia kartiota ympäri lieriötä. Kuin valot, jotka näyttävät jokaiseen suuntaan. Väriltään ne olivat lieriöstä riippuen sinisiä tai oransseja, joissakin oli jätetty ihan vain metallinväriseksi. Mieleeni tuli -50 luvun sciencefictionkirjojen robotit. AlteV kertoi niiden olevan pölynimureita – perusmalleja, ei mitään robotti-imureita, Ahaa, nykyisin pölynimuri siis näyttäisi tuolta. Arvelin ääneen olevani jälkeenjäänyt tekniikan suhteen. “No, sä olet tuollainen elämäntapaintiaani” vastasi AlteV. Tunsin lievää loukkaantumista, hihhuliksiko minua juuri syytettiin. “Ei, kun ota se positiivisena.” No, ehkä jokaisella ei tarvitse olla viimeisintä huipputekniikkaa. Enkä minä kai ihan toivoton ole: minulla on älypuhelin ja nykyaikainen läppäri. Käytän langattomia verkkoja ja hoidan asioita sähköpostin kautta muuallakin kuin kotona, vaikka metsässä jos välttämätöntä.

.Loppujen lopuksi verkkokaupassa meni näköalatasanne käynteineen aikaa lähes kaksi tuntia. Eikä edes ostettu sitä mitä oltiin menossa ostamaan vaan ostettiin ihan muuta. Kingi parka odotti sen aikaa autossa, vaikka eipä sillä mitään hätää ollut.

Sitten suunta kohti Kruunuvuorta. Laajasalossa oli tie- ja rakennustöitä, mutta melko helposti löysimme kuitenkin perille ja saimme autonkin tien varteen parkkiin. Alue vaikutti rauhalliselle ja mukavalle. C:geo näytti alueella olevan melko paljon kätköjä. Kingi hinkui kovasti jo metsään ja minä kuolasin kätköjen perään, saisimme mukavasti täydennystä täältä. AlteV ehdotti että kokeilisimme Wherigoa, joka alueella on. Sopiihan se, vastasin. Ei muuta kuin lataamaan kasettia. Puhelin ilmoitti virhettä. AlteV räpläsi puhelintaan ja minä liikuskelin enemmän ja vähemmän Kingin kanssa. Vajaa tunti ja ongelma oli korjattu. Saatoimme aloittaa. Lähtöpaikka olisi muutaman sadan metrin päässä, siellä päin missä automme oli parkissa. Löysimme oikean paikan ja saimme ohjelman toimimaan. Ensin lähdimme tietenkin väärään suuntaan. AlteV ehdotti oikoreittiä, arvelin kuitenkin että voisimme kiertää tällä kertaa, kartan perusteella meidän olisi pitänyt uida oikoreittiä käyttäessämme. Löydimme aloituspaikan ja ihastelimme kohteena olevaa käytössä olevaa huvilaa jolla oli kuitenkin jo ikää. Ja jälleen takaisin. Arvelin että voisi tulla kiire lenkin kiertämisessä mikäli haluaisimme ennättää ennen pimeän laskeutumista takaisin. Matkaa olisi tosin vain 2,5 km mutta kun kyse on kätköilystä, aikaa menisi kolminkertaisesti tavalliseen verrattuna ja mikäli normaalisti kävelisimme 5 km / h nopeudella niin matkaan menisi 1,5 h. Pimeässä mahdollisesti vieläkin enemmän. Arvioni mukaan pimeä tulisi viimeistään klo 19 ja meillä olisi siis kolme varttia aikaa siihen.

Ensimmäisillä hylätyillä huviloilla olimme syvässä hämärässä ja portista sisään astuessamme oli jo pimeää. Olimme kuitenkin kulkeneet vasta puoli tuntia. Olin arvioinut pimeän tulon väärin, Yhdessä huvilassa kuului olevan elämää, jätimme “asukkaat” rauhaan ja ohitimme paikan.

DSC_0061DSC_0056DSC_0063

Harmittelimme paikan kohtaloa. Jos huvilat olisivat edes saaneet rapistua rauhassa ilman tuhoamista: graffiteja ja polttamisia. Vielä enemmän harmittelimme tilannetta joka oli johtanut alueen hylkäämiseen, paikkahan oli loistava ja huvilat olivat olleet varmasti hienoja.

DSC_0073

Mikä paikka Kruunuvuori sitten on? Netistä löytyvien tietojen perusteella Kruunuvuoren huvilayhdyskunta alkoi rakentua 1800-luvun loppupuolella, jolloin Kruunuvuori ja Laajasalo  oli vielä täysin maaseutua.  1900-luvun alkupuolella saksalainen liikemies Albert Goldbeck-Löwen osti alueen. Kruunuvuori rakentui ja kehittyi edelleen. Alunperin huvilat olivat vain eliitin kesäpaikkoja, mutta myöhemmin myös keskiluokan ja jopa työläisten. Toisen maailmansodan päätteeksi huvila-alue siirtyi rauhansopimuksen johdosta saksalaisilta Neuvostoliiton hallintaan. Suomen Kommunistinen Puolue vuokrasi alueen Neuvostoliitolta. Huvilaelämä jatkui uusien asukkaiden myötä. Rappeutuminen alkoi 1950-luvulla. Liikemies Aarne J. Aarnio (1917-2013) osti alueen vuonna 1955 tarkoituksenaan muuttaa alue tuhansien asukkaiden asuinalueeksi. Aarnion kiinnostus oli asuinalueen rakennuttamisessa voittomielessä, ei huvila-alueessa eikä sen ylläpidossa tai kehittämisessä. Aarnio yritti saada aluetta kaavoitettua ja sitä kautta rakennuslupaa 60-luvulla, 70-luvulla, 80-luvulla ja vielä vuonna 1998 – turhaan. Kruunuvuori eli omillaan, oman onnensa nojassa. Huviloissa ja mökeissä oli asukkaita, mutta yleinen epävarmuus alkoi näkyä huviloiden ylläpidossa. Kun alueen omistajaa ei kiinnostanut alueen hoito ja ylläpito, seuraukset ovat vääjäämättömät. Remonttien ja korjausten laiminlyönti yhdessä luonnonvoimien kanssa ränsistytti pian alueen. Kruunuvuoren huviloista kaksi on vielä aktiivisessa käytössä ja loput ovat joko puoliksi tai  kokonaan luhistuneet.Tuhopoltot ovat ottaneet myös omansa. Muutama talo olisi vielä pikaisilla toimilla pelastettavissa, tämän on museovirasto kartoituksissaan todennut.

DSC_0083

Siellä olimme siis pimeässä etsimässä geokätköä ja tutustumassa alueeseen sekä katselemassa taloja. Otsalamput olivat jääneet pois matkasta, olihan vakaa aikomuksemme käydä alueella päiväsaikaan. Kävelimme puhelimen opastamina edestakaisin, etsimme alueelta puutarhurin mökin, uimakatoksen, huvimajan ja lammen. Muutama otsalampullinen koiranulkoiluttaja kaksikko tuli vastaan ja hieman pelästyi lopulta havaitessaan meidät pimeydessä. Lopulta saavuimme kätkölle, etsimme sitä kännykän taskulampun valossa ja se löytyikin helposti. Nimet lokiin ja valo pois jotta akkua riittää autolle saakka. Kännykässä oli jo virtaa viemässä gps-paikannin ja avoinna olevat ohjelmat mm Sports Tracker ja C:geo. Puhelimen tietojen perusteella tuo reilun 3 kilometrin ulkoilu vei meiltä aikaa noin 1,5 tuntia. Vain alku- ja loppumatkasta kävelimme normaalisti, muutoin ihmettelimme rakennuksia ajan kanssa. Kingi oli tyytyväinen lenkkiin ja samoin me. Ajattelimme että alueella voisi käydä uudemman kerran päiväsaikaan. Näkisi paremmin ja voisi ottaa muitakin geokätköjä.

Poika tuli otettua paluumatkalla kyytiin ja kotona kaivettiin eväät repusta ruuan seuraksi. Alkoi jo ollakin nälkä.

Valopäiden kanssa Megassa

Vuoden kuumin geokätköilytapahtuma, Mega, oli tänä vuonna Hauholla. Jo kevättalvella katselin mihin päin tänä vuonna pitäisi suunnistaa. Toissa vuonna olin nuorimmaiseni sekä geokoiran kanssa Muoniossa viikon yhdistetyllä kalastus- ja Mega-geokätköilyreissulla. Viime vuonna olin nuorimman ja koiran kanssa Jämsässä. Mukanamme oli  AlteV kahden poikansa kanssa. Samassa isossa mökissä majoittuivat kanssamme Öpe, Hanikala ja Citymuksut.

Nyt tilanne oli muuttunut. Nuoriso-osastolta kuului heti “Ei kiinnosta”, AlteV sanoi miettivänsä. Pitäisi kuulemma miettiä kumpaan lähtisi, Megaan vai vapaaehtoistyöhön seurakunnan leirille viikonlopuksi. Itse ajattelin lähteä vaikka yksin, sillä Hauholla olisi teemana keskiaika. Olisi hienoa pukeutua keskiaikaisesti. Mutta yöpymisen ratkaisisi se ketä reissuun lähtisi: teltta, mökki, auto vai kysyisikö yöpaikkaa lähistöltä tutuilta.

Tuli aika varata ja maksaa ruokalippuja Megan keskiaikaisiin Sika-juhliin. Varaisinko itselleni vai useammalle. Kyselyn uusintakierros: ensin nuorille kotona “Etkö sä usko että ei kiinnosta!”, “Sä voit mennä, mut mä en halua lähteä kätköilemään.” – Hyvä on, uskon kyllä. AlteV mietti edelleen “Saanko miettimisaikaa? Milloin ne liput pitää varata viimeistään?” – Joo, saat viikon aikaa, sitten on varattava.

Ei, kenenkään ei ole pakko lähteä mukaan jos ei kiinnosta ajattelin. Voin mennä ihan hyvin yksinkin.

Viikon päästä AlteV kyseli paljonkos Megassa kuluisi rahaa viikonlopun aikana. Riippuu ihan siitä paljonko käyttää sitä, vastasin. Sika-juhlan aterialiput ovat 10 € / kpl. Polttoaine Hauholle ja takaisin, eväät tai kojuruoka. Vaikea sanoa, 50 € / hlö? Seuraavaksi AlteV kysyi missä ajattelin majoittua. Arvelin yöpyväni teltassa. Ainakaan yksin ei kannattaisi mökkiä vuokrata. Pienen pohdinnan jälkeen AlteV kysyi kelpaisiko automajoitus. Olin vähällä lipsauttaa, että olipas tyhmä kysymys, ainahan se on kelvannut. AlteV päätyi lähtemään mukaan.

Parin kuukauden kuluttua tuosta olimme lähdössä Megaan perjantai-iltana. Perjantaina olisi rakennustalkoot, lauantaina olisi varsinainen tapahtuma ja sunnuntaina Cito eli roskien keräys ja paikkojen siivous. Voisihan sitä yrittää ehtiä rakennustalkoisiin.

Klo 17.43 päästiin lähtemään, matkaa olisi 80 km. Periaatteessa siis tunnin matka. Siis periaatteessa. Kolmen tunnin päästä tuosta oltiin Mega-alueella.

Matkaan olivat lähteneet myös Öpe ja OT98, heillä oli aikomus ajaa pyörillä Hyvinkäältä Hauholle. Meidän lähtiessämme he olivat edenneet vajaan 18 km ja pitivät ensimmäistä juomataukoa. Tapaisimme heidät Hauholla paljon myöhemmin.

Meillä oli tarkoitus ottaa vain yksi kätkö matkalta: Finnish graticule challenge: silver. Sen voi logata kun graticuletaulukossa on 30 ruutua täynnä, meillä molemmilla ehto täyttyi. Itse purkki sattuisi matkan varrelle. Pieni poikkeama vain reitiltä. Ensin vaatteiden vaihto, en viitsisi mennä metsään mekossa. Aurinko paistoi, metsä oli täynnä marjoja, joita keräämällä saisi hyvin iltapalan. Hyvin löytyi ja paikalle tuli kätköilevä perhe, matkalla Megaan hekin.

20150814_192653

Ajattelimme että otamme kuitenkin toisenkin kätkön, kello oli vasta 18.30. Lähellä oli livemapin mukaan sotilasalue sekä saman niminen kätkö. Matkasimme pölyävää hiekkatietä pitkin. Lopulta olimme lähellä. GPS pyöritti jälleen kerran reilusti. Etsimme siis ensin tien väärältä  puolelta, oli helppo erehtyä sillä siellä oli selkeä geopolku johdattamassa oikealle näyttävään paikkaan.

Minulla oli ajatus reitistä perille, niin myös AlteV:llä. Käännyimme Eteläiseen ajaaksemme mutkaista hiekkatietä. Katselin puhelimen karttaa ja vertasin sitä pari kertaa jopa vanhaan maantiekarttaani, jonka olin ottanut mukaan. AlteV luotti jälleen kerran navigaattoriin. Kätkölle pääsisi hieman kiertäen parempi kuntoista tietä pitkin tai suoraan pienempää tietä pitkin. Risteyksessä tuli selkeä ja helppo ratkaisu. Pikkutie veisi joen yli siltaa pitkin jolla on 2 tonnin painoraja. Se ei meidän pikku-Fiatia kestäisi.

Kätkö oli metsän siimeksessä viljapellon laidalla. “Noin 50 toveria” oli vuonna 1918 teloitettujen punaisten muistomerkki.

20150814_202026 20150814_202105

Sitten kohti Leppäniemen hirsihuviloita, jossa Mega sijaitsi. Nyt meinasi jo tulla riita reitistä. Kerroin, että ensin käännymme T-risteyksestä vasemmalle, heti oikealle ja sitten… AlteV sanoi että mennään oikealle ensin. Navigaattori kuulemma on laskenut reitin. Kysyin, mihinkähän hän oikein on ajamassa. Navigaattorin reitti näytti nimittäin täsmälleen samalle kuin omani. Kysyin onko miehellä ongelmia vasemman ja oikean erottamisessa. AlteV vastasi, ettei laske tarkoittamaani vasemmalle kääntymistä käännökseksi, se on loiva vasen. Totesin, että sopii sitten ajaa suoraan viljapeltoon, sillä hänen tarkoittamansa “loiva vasen” on T-risteys jossa pitää selkeästi valita oikea tai vasen. Sitten siirryttiin suunnistamiseen ja toisen vähättelyyn. AlteV totesi käyneensä oravapolku suunnistuskoulun lapsena, hän osaisi kyllä suunnistaa. Minä siirryin vähättelemään suunnistuskoulusaavutusta ja kerskailemaan lapsena saavuttamallani suunnistuksen piirimestaruuspronssilla. Sitten oltiinkin jo T-risteyksessä. AlteV kääntyi mitään sanomatta vasemmalle ja minä olin ihan hiljaa. Itsekseni saatoin hymyillä.

Alueelle saavuttaessa oli ohjaus oikeaan suuntaan ja neuvo mihin voimme asemoida geomobiilimme. Melko pitkälle saimme pientä hiekkatietä ajaa, ohi Suuri seikkailu-linnakkeen, ohi tapahtumapaikan, ohi saunarakennuksen ja lopulta tulimme opastuksessa mainittujen Terijoensalavien luokse. Auto parkkiin, patjan virittely lattialle vuoteeksi, sähkö sähkökaapista jatkojohtoa pitkin autoon ja mukana ollut matkapatteri lämpenemään. Pyörien purkaminen pois auton perästä ja kappas ketäs täällä olikaan – Citymuksut. “Missäs äiti on?” kyseltiin. Citymuksut kertoivat äidin olevan rakennustalkoissa. Hetken kuluttua tämä saapuikin paikalle.

Minä ja AlteV päätimme lähteä pyöräilemään Hauhon keskustaan parille kätkölle. Sinne olisi 8 kilometriä suuntansa matkaa. Ihan vain nopeasti päätimme pyörähtää tapahtumapaikalla. Haimme nimikyltit ja viikonlopun ohjelman ja bongasimme lasteni sedän. Kävimme juttusilla ja kuulimme hänen olevan tänäkin vuonna töissä tapahtumassa. Menisimme aamulla aamupalalle hänen luokseen.

Kello oli jo lähemmäs 22 kun pääsimme tien päälle fillareinemme.

Ensimmäiseksi pysähdyimme uimarannan letterboxille. Minä katselin kaunista järveä ja laskevaa aurinkoa ja havahduin kun AlteV:llä oli purkki jo kädessä. Se oli nopeasti logattu.

20150815_225308

Heti alkumatkasta huomasin pyöräni satulan olevan “päin persettä” tai oikeastaan ei sinne päinkään. Satula oli jotenkin oudosti alaviistossa ja siinä oli vaikea istua. Siitä valui pois. Mukana ei ollut työkaluja eikä satulassa pikalukitusta. Miten lie asento itsekseen muuttunut kesän aikana. Tänä kesänä pyöräilyt oli jääneet olemattomiksi osaltani, enimmäkseen sen vuoksi että satoi, olin töissä tai reissun päällä. Pyörä pölyyntyi varastossa. Toinen ongelma oli Hauholle päin koko ajan jatkuva ylämäki. Kuten jo aiemmissa kirjoituksissa olen varmaan maininnut, astmani ei pidä kesäisestä luonnosta. Lisäksi lihaskunto oli päässyt käsittämättömän huonoksi puoli vuotta vaivanneiden selkäongelmien vuoksi. Se oli rajoittanut liikkumista enemmän ja vähemmän. Pelkällä kävelyllä ei kunto juuri ole kohentunut. Niinpä ison ylämäen yläpäässä oletin kuolevani: reidet olivat kuin tulessa, samoin keuhkot. Ajattelin viimeisillä voimillani polkea ylös ja kuolla sitten sinne, AlteV:lle en huutaisi “Odota!”. En siihen olisi kyllä kyennytkään. Ei onnistunut mäen päälle polkeminen, oli pakko antaa periksi ja nousta pyörän päältä huohottamaan. AlteV pysähtyi mäen päällä katsottuaan taakse. “Kuoletko sinä?” Puistelin päätäni ja raahauduin pyörän kanssa mäen päälle. “En kuole”, totesin, otin lääkettä ja viitoin jatkamaan matkaa sillä henki vielä pihisi. Nimenomaan pihisi. Onneksi oli tasaista hetki ennen seuraavaa ylämäkeä. Kaikessa tässä oli se etu että takaisin tullessa olisi alamäkeä koko matka.

Toinen pyörämatkamme kätkö oli ABC:n kylmäasemalla. Löysimme kaksi purkkia parin metrin välein annetuista koordinaateista ja koska emme tienneet kumpi on oikea laitoimme molemmissa olleisiin lokipapereihin nimemme. Samalla pieni juomatauko ja gepsin lukemista seuraavia kätköjä ajatellen. Mopojengi ajoi asemalle sillä välin. Poikia oli parikymmentä ja mopojen pärinä sen mukainen. Kohta pari pojista tuli luoksemme “Olisko heittää tupakkaa?” Kerroimme ettemme tupakoi, joten ei ole tupakkaakaan. Pojat seisoskelivat hetken hiljaa ja kysyivät mitä teemme ja mistä tulemme. Kerroimme olevamme harrastusmatkalla ja tulevamme Hyvinkäältä. Luulivat kai meidän pyöräilleen koko matkan koska se herätti respectiä. Kertoivat sitten joka iltaisesta mopoiluharrastuksesta “Tällasta tää on joka ilta, ajellaan vaan ympäriinsä” joukon itsestään selvä johtaja hieman reteesti ilmoitti. Lopuksi toivottelivat mukavaa viikonloppua ja lähtivät mopot päristen kylälle päin. Etteikö nykynuorilla muka ole käytöstapoja?

AlteV tarvitsi rahaa pankkiautomaatista ja kun sen löysimme totesimme 0-km Hauhon olevan vieressä. Pysäytettyämme fillarit viereen kaarsi auto, Megaan menijöitä, kätkölle tulijoita. Yhdessä etsimme ja AlteV löysi vihjeen perusteella.

DSC_0010

Seuraavaksi multi, siispä kirkon luokse patsaalle naatteja laskemaan. Piti laskea vuosilukuja. Sain laskut tehtyä ja luettelin AlteV:lle naatteja. Mies oli hiljaa ja hoputin että päästäisiin eteenpäin. “Älä hoputa!”. Minä moitiskelemaan siitä, ettei vastaa mitään. “Gepsi on jumissa, en voi laittaa naatteja, joten älä hoputa!” Kerroin etten ole ajatusten lukija, en voi tietää jos ei kerro mitään vaan on vaan hiljaa. Naatit saatiin koneeseen ja todettiin kätkön päätepisteen olevan noin kilometrin päässä. Kartan mukaan kätkö olisi jossain metsässä. Sen lähellä olisi kyllä tradipurkkikin mutta minua ei houkutellut väsyneenä metsässä rämpiminen. Olin noussut aamulla klo 5.45 aamuvuoroon töihin, joten päivälle oli tullut jo pituutta.  Naatit talteen ja haetaan purkki viikonlopun aikana valoisalla. Seuraavaksi näkötornille vanhaan kaupunginosaan. Laskutehtäviä taas, nyt laskettiin mm. laudoituksen määrää. Kappas, saadut koordinaatit veivät aiemman patsaan vieressä olevalle museorakennukselle. Siispä takaisin sinne. Alkumatka Hauhon keskustasta pois toista reittiä, sen varrelle sattuisi punaisten muistomerkki. Sielläkin olisi kätkö.

Pohdimme missähän asti Öpe ja OT98 mahtaisivat olla. AlteV soittamaan heille. Yritin viittoa että pitäisi kääntyä muistomerkille, mies polki eteenpäin. Edes huutooni ohi menemisestä mies ei reagoinut vaan jatkoi polkemista kännykkä korvallaan.  Minä käännyin takaisin ja kurvasin metsään muistomerkkiä kohden. Olin jo logannut kätkön kun mies vielä puhelimessa puhuen polki paikalle. Oli huomannut minun kadonneen. Metsässä näkyvä valonsäde oli johdattanut luokseni. Kuulin fillaristien olevan noin 10 km päässä Mega-alueesta. Olisivat siellä luultavasti yhtä aikaa meidän kanssamme. Tie oli hiljainen meidän ajaessamme takaisin. Letterboxin kohdalla näkyi valoa, luulimme kaipaamiemme kavereidemme olevan siellä. Mutta ei, rannassa istuikin hieman humaltunut pyöräilijä, Megaan tulija. Hän ei ollut huomannut istuvansa lähes letterboxin päällä vaan oli ihaillut kaunista järvimaisemaa kunnes aurinko oli laskenut. Pian kauempaa tieltä alkoi näkyä valoa ja kuulua puhetta. OT98 ja Öpe ilmestyivät mutkan takaa näkyviin “Hei kato valopäät tulee” jompi kumpi meistä murjaisi.

20150815_225420DSC_0013

 

Letterin kuittaus ja jatkettiin neljästään matkaa. Pian oltiin pikku-Fiatin luona ja seuralaisemme alkoivat miettiä mistä löytävät kolme riittävän isoa, sopivin välimatkoin olevaa puuta riippumatoilleen. He aikoivat yöpyä niissä. Vieressä oleva metsä oli täynnä puita ja he löysivät nopeasti paikat hammokeilleen. Matkaa heille oli tullut noin 98 km, aikaa oli kulunut suunniteltua enemmän. He olivat lähteneet polkemaan klo 15.30 ja perillä he olivat 00.45.

20150815_235508

“Iltapalaa? Haluaako joku iltapalaa? Mennäänkö nuotiolle rantaan?” Kaikki halusivat iltapalaa. Minä ja AlteV etsimme jääkaapistamme pihvit ja makkarapaketin grillattavaksemme. OT98 ja Öpe kaivoivat esiin omat eväänsä. Rantaan näytti menevän rappuset, nuotio jäi siitä oikealle. Väärät raput siis. Valittiin pimeässä reitiksemme suoraan nuotiolle laskeutuva mäki. Nuotiolta kuului hurraa huutoja “otitte sitten pöljän polun, hieno suoritus”. Todella, risua ja kivikkoa riitti. Rappuset olisivat vieneet nuotiolle. Nuotiolla istui mukavasti porukkaa ja tilaa tuli heti meillekin. Aholatkin olivat geokoirineen paikalla. Herra Ahola antoi pitkän halauksen sekä minulle että AlteV:lle, samoin rouva Ahola. Muitakin kätköilystä tuttuja kasvoja näkyi nuotiolla. Juttua riitti. Kaikki olivat tulleet myöhällä ja olivat nyt vasta iltapalalla. Miehet olivat saunoneet jo, mutta rouva Ahola ei. Sovittiin, että menemme saunaan, AlteV mahtuisi mukaan. Öpe ja OT98 halusivat nukkumaan jo, matka oli uuvuttanut. Saunassa riitti juttua ja kunnollisen hikoilin jälkeen päätimme mennä uimaan. Vettä oli polveen asti ja pohja oli mutainen. Minä menin kastautumisen jälkeen takaisin saunaan, mutta AlteV ja rva Ahola uivat hetken mahapohjaa.

Lopulta päästiin nukkumaan.

Heräsimme myöhään – tarkoituksella. Pynttäytyminen alkoi heti. AlteV:n keskiaikavaatetus oli nopea pukea, omani pukemisessa meni hieman kauemmin. Erityisesti päähineen asettelu hiuksille oli hankalaa. Ulkoa kuului jo Öpen ja OT98:n ääni. Öpekin oli pukeutunut keskiaika-asuun. Öpe kertoi olevansa Isä Wilhelm ja AlteV:n hän nimesi Kuningas Pohjaksi. Kesäteatterista tuttuja hahmoja minulle. Puvutkin olivat tutut, he olivat näitä rooleja niissä joskus esittäneet. Minut Öpe – vai Isä Wilhelm? – nimesi Päiväksi, Kuningas Pohjan vaimoksi. Pukuni oli kyllä eri puku ja roolin esittäjän nyt eri nainen.

20150815_113441 20150815_182642 20150815_123844 20150815_123853

Klo 10.30 saavuimme aamupalalla, mutta sitä ei ollutkaan enää. Aamupala-ainekset olivat loppuneet yllättävän suuren kävijämäärän vuoksi. Valmistumassa oli lounasta, joten otimme sitä. AlteV söi aamupalaksi makkara-lihapulla-perunat ja minä Kebab-lihaa kasviksilla. Ei kaivattaisi ihan heti muuta syötävää.

Väkeä oli runsaasti. Jälkeenpäin luin että päivän aikana miittikirjaan oli kirjoitettu yli 2000 nimeä, joten kätköilijät olivat löytäneet tapahtuman. Jonkin verran näkyi Historiallinen Häme-teeman mukaisesti pukeutuneita kätköilijöitä mutta suurin osa oli omissa vaatteissaan. Aktolv ja Eosa olivat tulossa päiväkäynnille, törmäsimme myös Pietuun ja Monillaan. Ilmoittaduimme siis pukukilpailuun. Voitto ei ollut tärkeä, mutta olihan pukua mukava esitellä omassa roolissaan. Saimme päivän aikana myös huumoria aikaan näistä puvuistamme. Minä olen aina pitänyt keskiaikaisista puvuista, kirkoista, pidoista… nyt Isä Wilhelm muistutti naisen paikka olevan oikeastaan kotona eikä mukana miesten matkoilla. Lisäksi hän totesi, että nainen kantakoon oman korinsa kun koriani hetkeksi Pohjalle tarjosin. Naisen kuuluisi myös kulkea pari metriä miesten jäljessä ja oikeastaan vaieta (seurakunnassa ja sen ulkopuolella) kokonaan. Tokaisin “Keskiaika on syvältä. Mä alan tehdä siihen juuri nyt parannuksia!” Onneksi kuningas Pohja oli nykyaikainen perheenpää. Hän keitti meille lounaaksi purkkihernekeittoa trangialla ja siivosi lounaan jäljet pois sillä aikaa kun otin vartin torkut autossa.

DSC_0015 DSC_0018 DSC_0019

Aktolvin ja Eosan kanssa Earthia ratkomaan Hauhon metsiin. Keskiaikainen naisen vaatetus ei todellakaan ole helpoin mahdollinen asu metsässä. Toisaalta keskiajalla niillä on kuljettu paljon pidempiä matkoja kuin me nyt kuljimme. Tehtävät tulivat ratkotuksi kuten myös suurin osa kymmenestä Labcachesta tapahtumapaikalla. Yhden mysteerinkin kävimme kuittaamassa metsässä. Tunnustamme sen olleen vahinko. Metsässä oli väenkokous ja arvasimme siellä olevan jonkin purkin. Gepsin mukaan siinä ei ollut mitään, joten multin tai mysteerin loppupiste olisi kyseessä. Onneksi lokikirjassa oli GC-koodi joten saimme selville mikä kätkö oli kyseessä.

Illan suussa menimme syömään Sikaa. Kokonainen sika oli pöydällä ja toinen oli lähes pilkottu pannulle lämpenemään. Annokset olivat isoja ja maukkaita. Sian lisäksi sai runsaasti kasviksia, leipää ja mehua. Maha tuli täyteen. Annos oli hintansa väärti. Oli aika lähteä parille kätkölle, niinpä vaatteita vaihtamaan.

11903759_10153573373113734_513020691296406301_n12030883_10153654040563734_1201138444_n

“Isä Wilhelm, mitä Isä Wilhelmille on tapahtunut?” kysyin nähdessäni Öpen omissa vaatteissaan trangian ääressä kahvia keittämässä. “Rauha hänen sielulleen” totesi Öpe. Samaan aikaan AlteV pieraisi. “Henget puhuvat” hän sanoi nähtyään hämmentyneet ilmeemme. Koko porukkamme räjähti nauramaan.

Pian olimme juoneet kahvit ja pääsimme lähtemään fillaroimaan. AlteV korjasi ensin pyöräni satulan asennon ja katsoimme vähän karttaa. Totesin Vihavuodessa olevan kätkökertymän, sinne tosin olisi matkaa parikymmentä kilometriä suuntaansa, siihen lisäksi kätköltä toiselle pyöräilyt. Päätimme ottaa pari melko lähellä olevaa kätköä ja jättää Vihavuoden huomiselle autoreissulle. Ensin Paavin Panna, virtuaalikätkön loppupiste joka oli Mega-alueella, sitten yksi siltakätkö. Viimeiseksi Creep, kätkö jonkin sorttisella mäellä. Alkupätkä oli hiekkatietä mutta liikennettä ei juuri ollut. Asfaltilla oli mukava. Suuren mäen päätltä käännyimme jälleen hiekkatielle tai oikeastaan metsäautotielle. Ensiksi näimme pitkän suoran lamppujemme valossa, lähemmin katsottuamme totesimme ensin olevan todella jyrkän alamäen ja sitten vielä suuremman ja jyrkemmän ylämäen. Tie oli lisäksi kivinen eikä pimeässä nähnyt riittävän pitkälle otsalamppujen valossa. Alamäki mentiin kovasti jarrutellen ja ylämäessä kaikki työnsivät pyöriään. Lopulta olimme tien päässä. Pyörät jätettiin parkkiin tukkipinon viereen ja matka jatkui kävellen metsäkoneen uraa pitkin edelleen ylöspäin. Vielä pienelle polulle kääntyminen ja pian oltiin huipulla. Kolme otsalamppua valaisi puita ja kalliota. Vihjeen perusteella kätkö vihdoin löytyi. Ei ollut edes kovin vaikea. Takaisin fillareille. Jo kaukaa näimme että AlteV:n fillariin oli jäänyt valot päälle, onneksi valoa riitti paluumatkaksi. Jälleen alamäkiä hitaasti jarrut päällä ajaen ja ylämäet taluttaen. Asfaltilla saatoimme laskea alamäkeä vapaalla. Leppäniemeen menevällä hiekkatiellä tuli joku auto vastaan, ja myöhemmin muitakin. Otsalamppujen valokeilassa näkyi selvästi ohuen ohut hiekkapöly jonka auto nostatti ohi ajaessaan. “Kiva, tuota me vedämme keuhkoihimme”. Öpe pysähtyi riisumaan T-paitansa ja sitomaan sen suunsa eteen hengityssuojaksi.

Vielä yksi pysähdys. Menomatkalla olimme huomioineet metsässä useamman ihmisen ja laittaneet paikan merkille. Siihen siis pysähdys. Siellä olisi varmasti kätkö. No, ei ollut. Aikamme etsittyämme meitä alkoi naurattaa, touhumme oli aivan älytöntä. Viimeinen pätkä perille polkaisten, hakemaan iltapalatarvikkeita ja nuotiolle. Tänään nuotiolla oli aivan tyhjää. Olimme jo lähes syöneet kun nuotiolle alkoi virtaamaan porukkaa. Ensimmäiset olivat joensuulaisia kätköilijöitä, mukavia nuoria miehiä. Kuulivat meidän käyneen Creepillä. Olivat itse käyneet siellä päivällä – Oli meleko kriippi paikka, melekonen puotus sieltä kalliolta, eikö?

Meiltä oli tuo pudotus pimeässä jäänyt näkemättä, ja kokemattakin onneksi. Nuotiolle valui lisää väkeä. Meidän oli aika lähteä sillä tulen ääreen saapuneet nuoret neitokaiset olivat liian humalaisia ja pahasuisia meidän makuumme. Kävimme vielä saunassa ja painuimme pehkuihin.

Sunnuntai aamuna AlteV herätteli aamupalalle lähtemään. Aamupalan jälkeen vähän Citoilua. Sitten pakkamista. Hanikala joukkoineen tuli hakemaan Öpen ja fillarin. Fillarista oli laakeri mennyt reissun aikana eikä sillä voinut ajaa enää kotiin. OT98:n pyörä pakattiin pikku-Fiattiin minun ja AlteV:n pyörän seuraksi. OT98 pääsisi kotiin kyydissämme. Tosin pienten mutkien kautta sillä matkalla oli aikomus hakea pari kätköä. Vihavuodessa olevasta rykelmästä muutama ja Hauhon kirkonkylän metsään perjantailta jääneet pari purkkia.

Ensin Vihavuoteen. Kukkosaaressa oli useampikin kätkö ja yksi niistä oli uimalla haettava. Kuka kävisi loggaamassa? AlteV ja OT98 tarjoutuivat vapaaehtoisiksi. Minä jäisin rannalle turvaksi jos jotain yllättävää sattuisi. Ranta oli mutainen ja sen pohjassa oli lahoa puutavaraa. Paikalla on aiemmin sijainnut saha, joskus kauan sitten. Vedessä kasvoi erilaisia vesikasveja runsaasti. Tuosta tulisi tosi mukava uintimatka. Kätkö löytyi heti ja päästiin siirtymään seuraavalle kätkölle.

20150816_125533 20150816_125207

Yhtä kätköä etsiessämme kurkin erilaisiin koloihin taskulampun valossa. Yhtä-äkkiä eräässä kolossa minua tuijottivat silmät. Reaktiot olivat yllättävän automaattiset ja nopeat näennäisen vaaran uhatessa. Ennen kuin tajusinkaan olin vetänyt käteni kauemmas ja ottanut myös yhden askelen sivulle. Ääntäkään en päästänyt. Uusi yritys, nyt uteliaasti, sillä Suomalaisissa koloissa ei voi asua mitään kyytä vaarallisempaa. Kurkkaus kauempaa ja varovainen lähestyminen lampun kanssa ihan kolon suulle saakka. Lopulta erotin minua tuijottavan kaverin. Iso rupisammakkohan se siellä. Hän sai jäädä koloonsa ja minä jatkoin kätkön etsimistä. Ei tuo ollut ensimmäinen kerta että kätköillessä tulee joku otus vastaan. Olemme nähneet peuroja ja muitakin eläimiä ja oppineet että kaikkiin koloihin ei kannata suoraan kättään tunkea. Kerran tuli kätkökolosta kyy ja vielä toinenkin ennen kuin saimme purkin ongittua ulos – kepin avulla.

20150816_123615

Päivä oli lämmin. Kävimme yhden kätkön kosken partaalta, jonka vieressä sijaitsi vanhassa tehdaskiinteistössä kahvila ja taidenäyttely. Poikkesimme kahville ja jäätelölle. Kahvista piristyneenä kiersimme katsomassa Seppo Iiskolan taidenäyttelyn. Tykkäsin kovasti, ne olivat tauluja minun makuuni. Erityisesti hieman synkistä, öisistä maisematauluista pidin. Niitä olisin voinut tuijotella vaikka kuinka kauan. Matkaa piti kuitenkin jatkaa.

DSC_0022 DSC_0037 DSC_0030

Hauhon purkit löytyivät helposti. Eivätkä ne olleet edes niin syvällä metsässä kuin olin kuvitellut. Toisaalta pimeässä maisema olisi ollut toisenlainen. Nyt Hauhonselkä kimalteli auringonpaisteessa kutsuvana, lokit kirkuivat ja mäntymetsä tuoksui.

20150816_150252

Sitten kotiin suorinta tietä. Kiitos. Oli oikein mukava reissu. Kiitän kovasti kaikkia ihania ihmisiä joiden seurassa sain viettää aikaa. Erityiset kiitokset geomiehelleni!

Juhlahumua ja geokätköilyä

Saimme jo kevättalvella epävirallisen kutsun rippijuhliin Kuopioon, virallinen ilmoitus asiasta tuli sitten myöhemmin. Mutta usein asioilla on tapana kasautua. Samalle päivälle tuli AlteV:lle kutsu kummitytön syntymäpäiville Pohjanmaalle eli aivan eri suuntaan. Lisäksi viikonloppuun olisi osunut mm. savusaunan lämmitysvuoro. Oli pakko tehdä valintaa suunnassa jos toisessakin. Yhdessä päädyimme sitten parhaaseen mahdolliseen ratkaisuun.  Mitä jos lauantaina ajaisimme Pohjanmaalle ja sieltä sunnuntaina Kuopion kautta kotiin. Nämä kaksi juhlijaa halusimme kuitenkin muistaa. Autoksi matkalle valitsimme minun urheiluvaununi sillä sen kulutus liikkeellä ollessa on puolet siitä mitä AlteV:n pikku-Fiatissa. Useimmiten autolla siis on tarkoitus liikkua, vaikka toisaalta pikku-Fiat on käytännöllinen paikallaan ollessa. Nyt ei kuitenkaan ollut tarvetta yöpyä autossa ja säästää yöpymiskustannuksissa.

Perjantai-iltana siivosin autosta edelliset sotkut pois ja pakkailin valmiiksi seuraavaa päivää varten. Lauantaina puolen päivän jälkeen päästiin lähtemään. Google Mapsin mukaan tuolle vajaan 350 km matkalle menee aikaa reilut 3,5 h. Me lisäsimme siihen tunnin koska aikomus oli pysähtyä evästauolle ja ehkä mahdollisesti saattaisimme ottaa yhden geokätkönkin.

Ensimmäinen pysähdys oli Parkanon kirkon luona. Kumpikaan emme olleet ottaneet tuota kätköä, AlteV oli kerran käynyt sitä etsimässä tuloksetta. AlteV oli kuitenkin ottanut jonkun kätkön aiemmin Parkanosta joten hänelle ei tullut uuden kunnan valloitusta kuten minulle tuli. Ensin kätkön etsiminen ja se löytyikin helposti pienen kävelymatkan päästä. Saimme samalla hieman taukoliikuntaa. Sitten AlteV:n kummitytön lahjan paketointi. Reissun lahjat olimme käyneet eräänä iltapäivänä ostamassa mutta jotenkin paketointi oli kiireessä jäänyt. Mukaan autoon oli siis kerätty paketointivälineet. Lahja tuli paketoitua ja kortti kirjoitettua. Evästaukokin Pu-ehr teen, voileipien ja jogurttien kera tuli pidettyä. Saatoimme jatkaa matkaa.

DSC_0005

Kurikastakaan minulla ei ollut yhtään kätköä, joten pysähdys erään pellon pientareelle. Siitä kaurapellon reunaa ohdakkeiden seassa kipitimme kätkölle AlteV sortseissaan ja minä hameessa. Joku nokkonenkin tuntui seassa kasvavan. Kätkö itse löytyi helposti ja jatkoimme matkaa kunnes AlteV totesi että lähellä olisi mukava kätkö jonka hän on itse matkalta joskus poiminut. Niinpäs olikin: hauska ja ennätysnopea. Apukuskin puolelta olisi saanut otettua ikkunasta mutta koska ajoin, jouduin nousemaan autosta logatakseni kätkön.

20150808_163846

Matkaan meni juuri se suunnitellut 4,5 h ja pääsimme sopivasti perille. Ilta kului nopeasti ja tuli aika siirtyä nukkumaan. Nukuimme yöpymiskäyttöön muutetussa vanhassa vilja-aitassa. Suunnitelmana oli jatkaa matkaa aamulle klo 10, jotta olisimme perillä klo 15. Laskimme taas hieman varaa jotta ennätämme matkalla poiketa parilla ja vaihtaa vaatteet loppumatkasta. Juhlatamineissa ei kannata lähteä ajelemaan jos on aikomus poiketa metsän puolelle. Lähteminen venähti tunnilla. Aamusta sattui hassu kommelluskin. Ajattelimme mennä sisälle kahvin keittoon ja aamutoimille, mutta ovi olikin lukossa eikä vara-avainta ollut missään. Kaikki tuntuivat nukkuvan. Minulla ei ollut hätää mutta AlteV olisi kaivannut myös vessaan. Päätin siirtyä autoon lukemaan sillä auton avaimet olivat olleet mukana aitassa ja autossa oli kirja, sitä en ollut illalla jättänyt sisälle. Lopulta AlteV huikkasi että pääsen sisällekin. Talon koira oli yöllä päättänyt lähteä ulkoilemaan ja isäntä oli lukinnut oven sen enempää ajattelematta saatuaan koiran takaisin sisään.

Alkumatkasta laskettiin että saataisiin matkalta muutama uusi kunta: Ähtäri, Saarijärvi, Äänekoski ja Konnevesi. Sitten hoksasin kyltin Peräseinäjoki ja kysäisin vieressä istuvalta mieheltä kuuluuko se Seinäjokeen. Tarkastus kartasta ja geokätköilysivuston kuntasivulta ja totesimme että saamme siitä vielä yhden kunnan. Yksi nopea kätkö. AlteV katsoo nopean kätkön mahdollisimman lähellä tietä olevalta huoltoasemalta. Se löytyy heti ja huomaan siinä seistessäni kirkon tornin “Tossa on kirkko, onko täällä kirkkokätkö?” – “On joo, Pyhän Paavalin kirkko. Haetaanko kun on noin lähellä?” Tietenkin haettiin, kaunis kirkko muuten.

20150809_112607

Sitten joku nopea Ähtäristä, että saataisiin kurottua aikataulua kiinni. Kotiseutumuseo näytti kartalla olevan ihan reittimme vieressä, mutta navi ajatti meitä ympäriinsä. Tokaisin jo hieman kärttyisesti “No,onpas nopea”. Itse paikka oli hieno ja kätkö löytyi tosi nopeasti. Olimme ajaneet paikallisen ABC-aseman ja siinä olleen kätkön ohi, minulla oli järkyttävä pissahätä ja joutuisimme toistamiseen ajamaan aseman ohi palataksemme tielle. Auto ABC:n pihaan, minä pissalle ja AlteV etsimään kätköä. Mies oli löytänyt kätkön juuri kun palasin, joten matka sai jatkua.

Tienviersi kyltti kertoi meidän olevan Multialla. “Hei kato onko tää oma erillinen kunta kuntakartassa vai kuuluuko se johonkin… ” AlteV katsoi, erillinen on, tästä saataisiin kätkö. Jo toinen ylimääräinen kunta jos näin voisi sanoa. Livemap päälle ja pian löytyi Lonely Star, kätkö joka sijaisti Hotellissa. Hotelli -kyltti oli ladon ovien yläpuolella. Logattuamme kätkön jatkoimme matkaamme siirtyäksemme Saarijärven puolelle. Multia teki vain pienen pienen kapean soiron reitillämme. Hyvä tuuri että sinne oli laitettu kätkö.

Saarijärveltä otimme ihan tien varressa olevan kätkön, aikaa kului tuohon varmaan kaksi minuuttia. Hieno maisemakin oli mutta emme jääneet ihailemaan sitä. Äänekoskelta yksi kätkö sillan kupeesta. Tähän meni kymmenisen minuuttia ihan sen vuoksi ettei autoa voi jättää ihan mihin vaan lähteäkseen “aarteen etsintään”. Tässä kohden informoin konfirmoidun nuoren äitiä olevamme myöhässä ilmoittamastamme aikataulusta, Eikä siitä ollut haittaa koska vielä meidänkin jälkeemme tuli vieraita tupaan.

Viimeinen kätkö matkalla oli Konnevedellä. Levähdysalueella oli uimaranta. Siispä purkin etsinnän jälkeen jalkojen vilvoittelu järvessä ja vaatteiden vaihto ennen matkan jatkumista. Lopun kolmanneksen matkasta voisimme ajella pysähtymättä. AlteV etsi netistä sopivaa värssyä korttiin, joka oli kirjoittamatta. Tämän lahjan olin paketoinut jo viikolla hyvissä ajoin mutta värssyn etsintään ei ollut jäänyt aikaa. AlteV luki värssyjä ääneen, minä hylkäsin tai hyväksyin jatkoon. Lopulta löytyi mieluinen. Se raapustettiin muuten valmiiseen korttiin perillä pihassa. Nuoren äiti huuteli naureskellen “Värssy ja nimetkö puuttuu vielä kortista?”. Sukuvika kun jää viime tippaan, ei tainnut tulla yllätyksenä.

Konfirmoitu nuori oli kaunis ja herttainen. Tarjottavat maittavat ja kaikki oli muutenkin mukavaa. Katsottiin valokuviakin nuoren vauva-ajasta tähän päivään. Aika vaan kului kovin nopeasti ja oli aika jatkaa matkaa.

DSC_0076 DSC_0141

Nopea päätös ajetaanko Mikkelin vai Toivakan kautta? Päätettiin ajaa vaihteeksi Mikkelin kautta. Matkalla pidettäisiin yksi jaloittelutauko. Mikkeli olisi lähes puolivälissä. Hieman myöhemmin tuli mieleen että molemmilta puuttui Aakkoslöydöistä numerot 2,3 ja 5 ja minulta lisäksi 6 ja 8. AlteV:ltä puuttui pari kirjainta. Mikkelissä oli muistaakseni numerokätköjä ja AlteV niitä tutkailemaan järjestelmästä. Sieltä löytyikin molempien yhteiset puuttavat pieneltä alueelta, ne siis haettaisiin.

Mikkelissä ajettiin Tuomiokirkon ohi ja molemmat ihmettelivät ettei siitä ole otettu kätköä aikanaan Mikkelissä käydessä. Jotain muita kätköjä sieltä oli otettu. Lähtiessä poikettiin hakemaan Tuomiokirkon kätkö ja tarkastettiin kätkökuvauksesta  että sitä ei ollut vielä silloin kun viimeksi Mikkelissä olemme käyneet. Totesimme myös että jatkossa voisimme kulkea mökkireissuja Mikkelin kautta koska Mikkeliin jäi hakemattomia kirkko- ja hautausmaakätköjä ja niitä me keräämme.

20150809_220720

Mukava juhlareissu, vaikkakin aika rankka. Matkaa reilut 1000 km ja aikaa meni tasan 36 h.

Kesäkätköilyä Partioleirin tapaan

(Rissu aivoistaan ammentanut)

Partioleiri Hangossa Bengtsårissa oli tulossa. Kerkeäisiköhän siinä kätköillä pohdin AlteV:n kanssa. Leiriltä ei voi poistua kätköilemään, mutta jos sinne “huudeille” sattuisi kätköjä.

Suunnittelimme lähtevämme leirille päivää etuajassa, jotta ennätämme paikalle tarvikkeinemme ennen paikkailtavia leiriläisiä. Lisäksi ajattelimme viettävämme puoli vuorokautta “parisuhdeaikaa” kätköillen. Koska sana oli kiirinyt saimme mukaamme ison peräkärryllisen tavaraa ja kätköilevän Öpen.

Pääsimme lähtemään illan suussa. Olin ollut aamuvuorossa ja piti vielä ohjeistaa eläinten hoitajan/ talonvahti sekä pakata omat tavarani AlteV:n pikku-Fiatin kyytiin. Siellä oli jo järkyttävä määrä tavaraa sisätiloissa, peräkärry perässä ja Öpe retkimielellä.

Suunnitelmana ei ollut todellakaan jäädä kätköilemään ympäri Etelä-Suomea vaan ajaa Hankoon sellaista reittiä pitkin, josta voisi noukkia kätkön per kunta. Ajatuksena oli ottaa vain sieltä mistä saa uuden kunnan tai uuden leveys- / pituuspiirin. Pari ylimääräistä lenkkiä siitä silti tuli.

20150717_181509 20150717_182947 20150717_183450

Ensin ajettiin tämän vuoksi Porkkalaan,  paikalle josta suurin osa oli vuokrattuna Neuvostoliitolle 1944-1956. Vuokrattu alue kokonaisuudessaan oli noin 1000 neliökilometriä, maata ja merta, ja sillä sijaitsi venäläinen armeijan tukikohta. Porkkala vuokrattiin alunperin 50 vuodeksi, mutta Neuvostoliitto luovutti sen Suomelle kuitenkin jo tammikuussa 1956. Paikalla oli lintutorni. Mä rakastan lintutorneja, ne on mukavan korkeita, avaria ja usein tuulisia sekä hieman huojuvia paikkoja. Tällä kertaa minulla oli kaksi turvamiestä mukana lintutornilla ja kiipesin heidän perässään ylös torniin katselemaan maisemia. Sieltä näkyikin tosi kauas ja huomatessani kaiteen olevan toisesta päästä hieman irti ilahduin suunnattomasti. Jännä juttu että tuonkin jälkeen olen kiivennyt lintutorniin ja muutamaan muuhunkin mukavan korkeaan, avaraan paikkaan.

20150717_195039

Matka jatkui kohti Siuntiota, josta piti ottaa mukaan yksi kirkko. Yhden kirkon sijaan noukimme mukaamme myös rautatieaseman ja kylän maantieteellisen nolla-pisteen. Kirkko oli mysteerikätkö, josta olin ratkaissut aiemmin kotona osan, loput jäi ratkaistavaksi paikan päällä. Laskutoimitus ei ollut vaikea ja koordinaatit olivat pian gepsissä. Ei muuta kuin kätköä hakemaan. Loogisen paikan löytymisen jälkeen ei kätköä löytynytkään. Siinä jotain pohdittiin ja yhtä äkkiä tajusin. Olin tehnyt laskuvirheen, olin unohtanut laskuista yhden asian tai oikeastaan muutaman ikkunaruudun. Pikainen laskutoimitus ja naatit muuttuivat 15 metrin verran. Kätkö löytyi nyt pikaisesti. Joskus sitä miettii miltä kätköily näyttää ulkopuolisista: ihmiset kulkevat tuijottaen puhelinta tai vaihtoehtoisesti gps-laitetta, pysähtelevät yhtä-äkkiä kurkotellen tai kumarrellen, sitoen kengännauhoja tai muuten vaan ohimennen kuljettaen kättään ränneissä tai sillankaiteiden takana, ryömien rakennusten tai siltojen alla ilmeenään “ihan tässä vaan maisemia katselen”. Mahtavat ulkopuoliset ihmetellä tai naureskella. Onneksi suurin osa ihmisistä on niin uppoutunut omiin asioihinsa, etteivät huomaa. Ne jotka huomaavat, eivät halua huomata. Tosin on valveutuneitakin kansalaisia. Kerran ajoi paikalle moottoripyöräpoliisi kysymään mitä puuhaamme kun virittelimme köysiä sillalta sillan alle. Ohikulkija oli ilmoittanut sillalla olevan itsemurhahyppääjän. Hänellä oli jäänyt vissiin huomaamatta sillan alla kaverit jotka odottivat “hyppäämistä”. Poliisi kehotti jatkamaan kuullessaan mitä puuhataan.

20150717_204030

Siuntiosta Inkooseen, jälleen kirkon luo. Inkoosta Tammisaareen, jossa yllätti hätä, onneksi puu cee löytyi ja pääsimme jatkamaan matkaa.

20150717_213857 20150717_213905

Viimeisenä Hangosta Pioneerien muistomerkki ja siitä soitto Bengtsårin saareen jossa oli jo lippukunnanjohtaja ja kaksi muuta partionjohtajaa. He olivat tulleet paikalle aiemmin illalla.

Päästessämme rantaan meitä oltiin jo vastassa sekä 2 hv moottorilla varustetulla Busterilla että soutuveneellä. Tavaroita vietiin pari moottoriveneellistä ja lopuksi AlteV tuli lippukunnanjohtajan kanssa soutuveneellä ja minä Öpen, OT98 ja toisen partionuorukaisen kanssa moottoriveneellä veneet vieläkin täynnä tarvikkeita.

20150717_22183320150718_001959

Saapuessamme saareen oli jo aivan pilkkopimeää. OT98 esitteli paikan johon oli oman Tena telttansa pystyttänyt. Kiertelimme leirissä ja pojat esittelivät taskulamppujen valossa mitä olivat valoisalla tultuaan kerenneet katsella rauhassa. Pian olimme jo virittämässä suurta pressua tulevan Tena-kylämme yläpuolelle puitten väliin. Viikoksi oli luvattu sadetta ja vanhat Tenat eivät ole kovin nykyaikaisia telttoja. Lisäksi oli tärkeää, etteivät ensiapuvälineet kastu vaikka kuinka sataisi. Pressun virittäminen yhteistyössä otsalamppujen valossa sujui hyvin. Seuraavaksi pääsin AlteV:n kanssa kasaamaan Tena Ladya – ei kun Tena Atlanta telttaamme. Öpe viritteli sillä aikaa hammokkinsa hieman kauemmaksi. Tena kyläämme oli odotettavissa seuraavana päivänä vielä JussiJuonion ja Öpen Tenat. Öpen Tena oli jäämässä tarviketeltaksi. OT98, JussiJuonio? Kyllä, leirillä oli meitä kätköilijöitä useampikin. Kätköileviä partiolaisia, nuoria ja aikuisia.

Telttojen väliin viriteltiin vielä yöllä kolmijalka joka tuki samalla pressua ylemmäs jotta vesi valuu pois pressun päältä.

20150718_22540620150718_225542

Lopulta klo 3 aamuyöllä päästiin kävelemään vajaan kilometrin päähän saunaan lähelle saaren “satamaa”. OT98 ja kumppanit olivat lämmittäneet saunan jo aikaa sitten valmiiksi meille. Aamu sarasti kun pääsimme nukkumaan. Herätys oli klo 9, jotta ennätimme aamutoimet ennen kuin leiriläiset saapuivat.  Valoisalla saatoimme todeta että yöllä pystyttämämme teltat olivat ihan ok.

DSC_001620150718_18002720150718_180427

Onneksi olimme ottaneet mukaan eväitä sillä leiriaamupalaa ei ollut tänään tarjolla. Lounas ja päivällinen oli leirillä tarjolla ruokailurakennuksessa reilun puolen kilometrin päässä leiristämme eikä sen eteen tarvinnut tehdä mitään. Aamu- ja iltapala valmistettiin leirissä ja lauantai-iltana huomasin oman ja AlteV:n vuoron olevan seuraavana päivänä. Eipä siitä sen enempää.

DSC_0240

Muutaman päivän päästä tuli lisää leiriläisiä, sudenpentuja joiden leiri oli vain puolet isompien leirin pituudesta. Leirisaarella ei ollut kätköjä eikä vielä ollut ollut riittävän pitkää asiaa pois saaresta mantereen puolelle. Lähellä vain 8 km päässä olevalla saarella olisi saarikätkö. Neliheppaisella veneellä merellä sinne menisi ikuisuus ja monta tankillista polttoainetta. Onneksi yksi sudenpentujen laumanvetäjistä oli tullut leirille omalla veneellä, sellaisella kunnon veneellä. Pieni keskustelu ja pian meitä olikin kuusi innokasta kätköilijää kyydittävänä merellä. Kätkösaareen ei voinut rantautua, eikä aikaakaan ollut hukattavaksi. Nopea suunnitelma. AlteV  hyvänä uimarina ja Öpe muuten vaan hullun rohkeana päätti hypätä mereen ja uida rantaan. Vaan mitenkäs gps-laitteet? Annoin oman vedenkestävän puhelimeni AlteV:lle. Jos se ei kestäisikään merivettä ei hyvä menisi pilalle. Olin ostanut puhelimen ihan kätköilyjä ja retkeilyä silmällä pitäen, mutta vedenkestävyyden lisäksi puhelimessa ei muuta hyvää ollutkaan. Puhelimen muisti oli olematon vaikka toisin luvattiin ja metsäilyssä tarvittavat ohjelmat pyörivät siinä huonosti ja lakkasivat lopulta toimimasta ellei muistia jatkuvasti muistanut tyhjentää. AlteV ui kuitenkin pitäen puhelinta pinnalla. Kätkö oli löytynyt nopsasti ja miehet juoksivat jo kymmenen minuutin kuluttua rantaan saatuaan aikaa vartin kätkön etsimiseen. Aurinko oli laskemassa ja pitäisi joutua takaisin. Molemmat uivat veneen luo, ottivat kiinni köydestä ja hinautuivat mukana kauemmas rannasta jotta saivat aikaa kiivetä rauhassa veneeseen ilman että vene ajautuu kallioihin. Yllättäen emme huolineet vettä valuvia miehiä hyttiin vaan he saivat olla matkan ajan peräkannella. Eivät pistäneet ollenkaan pahakseen. Sanonpahan vaan että melkoisia uroita!

20150719_230211

Sitten pääsin mantereelle kätköilemään AlteV:n kanssa. Oli päivä jolloin kuljimme eri rasteilla ensiaputehtävissä, kuljettaen tarvikkeita jne. Matkan varrelle sattui muutamia kätköjä. Olihan ne pakko ottaa. Poiketessamme Teboil-huoltoasemalle kahville ja viinerille totesimme paikalla olevan joukon tuttuja. OT98 tuli mukaamme Lappohjan Hautausmaalle hakemaan kätköä ennen kuin heittäisimme hänet seuraavalle rastille. Kun olimme lähdössä Teboilin pihasta tuli kassaneiti OT98:n kangaskassin kanssa “Unohtuiko tää teiltä?” Seuraavan kerran OT98 kaipasi kassia jättäessämme hänet pois kyydistä “Jäiköhän se mun kangaskassi sinne hautausmaalle?”. AlteV ajoi takaisin hautausmaalle ja minä kipaisin katsomaan, siellähän se kassi nökötti.

Illan kähmässä olimme Lappohjan rannassa yörastilla. Poikkesimme ohimennen AlteV:n ja JussiJuonion kanssa kätkölle.

AlteV ja minä matkustimme moottoriveneellä yöksi saareen vieden mukanamme pari leiriläistä. Eipä siinä juuri ennättänyt nukkua kun olimme saaressa klo 2 ja aamulla klo 7 piti olla menossa takaisin mantereelle, takaisin yörastille ottamaan laavuja, telttoja ja muita tarvikkeita autoon. Aamu ei ollut parhaani, väsymys vaivasi, samoin astma joka ei pidä luonnosta vaikka itse pidänkin. OT98 tarjosi onneksi yörastilla keittämänsä aamukahvit, se piristi kummasti.

Partioleirille mennessä minä ja AlteV saimme siis seitsemän kätköä ja leirin aikana viisi. OT98 oli nahkaliljaa suorittaessaan tyhjentänyt puoli Hankoniemeä. 40 kilometrin kävelyn ohessa oli napsinut kätkön sieltä, toisen täältä.

Muutoinkin leiri oli oikein mukava, illalla nuotiolla lettujen paistamista, päivällä turvaveneenä melojille, uintia, saunomista, mukavaa juttuseuraa, monenlaista tekemistä. Sateinen ja kylmä sää ei haitannut kuten ei yhden illan ukkonenkaan kun vaatetus oli lämmin ja riittävä. Isompia haavereitakaan ei sattunut.

20150721_155342 20150720_110642 20150720_231121

Tahdon kiittää AlteV:n lisäksi muitakin kätköily-, kahvi- ja juttuseuralaisia.

kesälomakätköilyä vol jotain….suuntana Askola, Pukkila ja Myrskylä

Vapaapäivä. Mikä parasta, molemmilla yhtä aikaa vapaapäivä. Siis sellainen vapaapäivä jolloin ei ole muita velvollisuuksia ja voi tehdä mitä itseä huvittaa. Aloitettiin nukkumalla pitkään ja ns. aamukahvilla AlteV sitten kyseli minulta mitä tehtäisiin. Minulla oli tietenkin monta hyvää ehdotusta: mennään mustikkaan, pyöräilemään, kätköilemään tai kerätään marjoja pihalla puskista tai…  AlteV mietti hetken ja sanoi että kaikki kuulostaisi hyvälle mutta hän valitsee nyt kätköilyn. Joten AlteV latasi gepsiin kätköt Myrskylän, Pukkilan ja Askolan alueelta ja minä tein sillä välin retkieväät. Geokoira Kingi mukaan ja menoksi.

Ensin Askolaan. Ajettiin risteyksen ohi jossa oli viitta Johannes Linnankosken nuoruudenkoti. Totesin että tuonne olisi saanut hyvän kätkön. Kohta saavuttiin hautausmaan parkkipaikalle sillä siellä olisi multin aloituspiste. Kappas, Laulu tulipunaisesta kukasta. Johannes Linnankoski oli muistettu. Hautausmaalta naatit seuraavaan pisteeseen. Ihan järkevälle vaikutti tämä kakkospiste multissa, parkkipaikka löytyi helposti ja pururata vei lähes nollapisteelle. Minua kyllä hieman ihmettytti kätkökuvaus, siinä sanottiin “2. pisteen koordinaatit vievät sinut Askolan kunnalle hyvin keskeiselle paikalle. Täältä saat vihjeet pisteen koordinaatteihin, jotka ovat…” ja vihjeenäkin pisteelle mainittiin “2. piste: patsas, seinä”. Koska keskellä metsää olevia “fresbeegolf-patsaita” ei voine lukea mukaan, ehdotin naattien tarkistusta. Noh, yhden numeron näppäilyvirhe oli tullut: E 025° 35.2D2 oli tullut kirjoitettua muotoon E 025° 36.2D2. Oikea piste olisi noin kilometrin päässä. Vaan eipä tuosta virheestä haittaakaan ollut. Olimme samalla poimineet mukana olleeseen marjaämpäriin puolisen kiloa mustikkaa pakastettavaksi talvea varten ja saaneet liikuntaa.

20150730_163758

Matkalla kakkos-pisteeseen kaksi otimme Kirkkokätkön ja lopulta löysimme Askolan kunnan keskeisen paikan. Sieltä pääsimme ongelmitta siirtymään kolmannelle pisteelle, jossa hetken etsimme kätköä ennen kuin luimme kätkökuvauksesta että tämä olisi vasta viimeinen välipiste varsinaiselle kätkölle. Hieman hätäistä touhua siis tänään. Itse kätkö löytyi loppupisteeltä helposti. Laulu tulipunaisesta kukasta oli hieno multi, siinä oli historian havinaa sekä hienoja paikkoja.

20150730_165623 20150730_171636 20150730_172717

Siirtyminen kohti Pukkilaa. Matkalle sattui Hiidenkirnut. AlteV sanoi käyneensä siellä joskus ohikulkiessaan, minä olen siellä käynyt useinkin, nyt edellisestä käynnistä on jo useampi vuosi aikaa. Ensin ottamaan kaksi helppoa tradia ja sitten vielä ratkaisemaan Earth cache. Tarvittiin mittaa. No, olihan meillä eräänlainen mitta mukana: kynä. Sen voisi kotona mitata oikealla mitalla. Tehtävät saatiin suoritettua ja kuva otettua. Kotona sitten logattaisiin tämä kätkö.

20150730_181006

Tähän väliin voisin kommenttina kertoa seuraavan aamun loggaustapahtuman. Tietokone auki, jotta saa kirjoitettua viestin kätkön tekijälle ja liitettyä siihen kännykästä pilvipalveluun siirtyneen valokuvan kätköltä. Tietokone avautui, mutta pilvipalvelusta ei löytynyt kuvaa. Kännykässä se näkyi google+ -palvelussa, mutta puhelin ilmoitti varmuuskopioinnin olevan kesken. Puhelimessa oli synkronointi päällä kuten pitääkin. No, voihan sen kuvan lähettää sähköpostiin. Yritys, toinen, kolmas ja vähän useampikin. Eri sähköpostiosoitteisiin, “lähetetty” mutta perille ei tule koskaan. Yritys lähettää Whatsupiin jne. Ei onnistu. Juuri kun ajattelen että tallennan tietokoneella tehdyn viestin josta puuttuu vain kuva, huomaan että tietokone on käynnistymässä uudelleen ja hetken kuluttua näytöllä on ilmoitus että “2 % päivitetty, älä sammuta tietokonetta”. Toivotonta. Sitä minä vaan ihmettelen että tekniikan paranemisen myötä elämä on monimutkaistunut ja tekniikan toimiminen epävarmistunut.

Hiidenkirnuilta pois lähtiessä pidämme evästauon. Minä olen lähes nälkään kuolemassa ja evästauon jälkeen kuin uudesti syntynyt.

Ennen Pukkilaa huomaan livemapissa kätkön vasemmalla puolen tietä. AlteV:llä se ei jostain syystä näy. Pysähdys bussipysäkille. Kanteleenjärven taisto sattuu tosiaan ihan lähellä olevalle lintutornille. U-käännös, seuraava pikkutie oikealle ja sitä pitkin mutkitellen eteenpäin kunnes tullaan lintutornin parkkipaikalle. Sata metriä kätkölle. Lähdetään kävelemään tietä pitkin. Puhellaan että näinköhän löydetään kun on D4, T2 ja meillä on huonoja kokemuksia lintutornien kätköjen löytämisestä. Yhtä äkkiä havahdun siihen että on kävelty jo vaikka kuinka pitkästi eikä tornia näy. Vilkaisu gepsiin – sitähän ei kannata ihan jatkuvasti vilkuilla – ja toteamus että ollaan muuten menty pari sataa metriä ihan väärään suuntaan. Meillä alkaa olla jo vaikeuksia niiden lintutornienkin löytymisessä. Huomataan vene rannassa ja AlteV heittää vitsinä että tuollahan voisi mennä Porvoonjokea pitkin sinne lintutornille ja hetken hiljaisuuden jälkeen toteaa “Niin, vaikka täähän olikin Kanteleenjärvi”. Naurattaa taas lähes pissat housussa. Lopulta lintutorni löytyy ja muutaman minuutin etsinnän jälkeen kätkökin. Yllättävän helppo meille.

20150730_195257

Pukkilasta ilman kommelluksia pari kätköä ja sitten Myrskylään. Myrskylä 0-km toteutettiin sekä uudella tekniikalla eli AlteV:n kännykällä ja vanhalla tekniikalla eli minun kompassillani ja askelmitalla. Suunnilleen samaan päädyttiin vaan ei meinannut kätkö löytyä. Kauan etsittiin ja kun selailin jo lokeja huomasin Hanikalan, Öpen ja Citymuksujen hakeneen kätkön aikanaan. Kilautus kaverille. Juuri kun esitin visaisen kymyksen saatoin jatkaa lausetta “unohda, löytyi just”. Siinähän se kätkö oli silmien edessä, ei vain osunut aiemmin näkökenttään. AlteV oli katsellut sitä myös jo pariin otteeseen ennen kuin havaitsi sen juuri ennen minua.

20150730_202741

Ilta alkoi hämärtää. Aika lähteä kotiin. Tarkoitus oli vielä grillata ja saunoa. Grillin lämpenemistä ja ruokien valmistumista odotellessa AlteV punoi minulle hienon selviytymisvyön, jonka ohjeen oli löytänyt jostain selviytymiskirjasta. Ja jotta se olisi juuri minunlaiseni, hankin siihen vielä jotain pientä koristetta.

20150730_224103 20150731_005359 20150731_005415

Oli huisin mukava päivä, mutta kylläpä nukutti hyvin kun pääsi vuoteeseen.

 

 

 

Lomakätköilyreissu osa 1

Loma ei oikeastaan ollut vielä alkanut virallisesti, mutta työt olivat ohi ja pari vapaapäivää oli tiedossa ennen kesälomaa. Suunnitelman muutoksista johtuen AlteV:lle ja minulle eli Rissulle jäi vajaa kaksi vuorokautta aikaa puuhailla kaksin jotain. “Mennäänkö Ikaalisiin hakemaan mopokypärä?” ehdotti AlteV. Suostuin oitis ja ehdotin, että jatketaan siitä mökille katkaisemaan virta pattereista kesän ajaksi. Suunnitelma oli valmis. Siispä parille loman alkamisen kunniaksi!

Matka alkoi perjantaina klo 19, suunta kohden Ikaalista. Geokoira Kingi takapenkillä vaati Hyvinkään ja Tampereen puolivälissä pysähtymistä kätkölle, siispä moottoritieltä lähimmälle kätkölle. Se löytyi helposti ja matka jatkui. Matkan päällimmäinen tarkoitushan ei ollut tällä kertaa harrastusmatka eli geokätköily vaan tosiaankin asioiden hoitaminen ja kyläily. Sitten tapahtui se mitä joskus matkalla tapahtuu. Ajoin liittymän ohi.

AlteV oli juuri kysynyt kannattaako lähteä enää ohittamaan rekkaa ja olin vastannut ennättäväni ihan hyvin. Oikealle kaistalle palattuani ihmettelin, miten Vaasaan menevä ramppi on voinut jo erkaantua. Kaide erotti Tampereen keskustaan jatkuvat kaistat Jyväskylän ja Vaasan suuntiin lähtevistä kaistoista.  “Aikaisemmin se lähti juuri tästä” totesin, “Niin, silloin joskus kymmenen vuotta sitten” naureskeli AlteV kertoen rampin erkaantuneen juuri siinä missä ohitin rekkaa. .Onneksi mitään ei oltu menetetty, päätettiin ajaa Tampereen kautta niin että otetaan sieltä yksi. 0 km – Tampere sattui juuri sopivasti matkalle ja pääsin jälleen kerran kertomaan asuneeni niillä nurkilla, juuri siinä Tammelan pallokentän kulmilla. Siinä tuli kerrattua Tampereen teknillisen museon kohtalo kuten myös Tammelan sivukirjaston käyttökin 80-luvun lopussa.

Geokoira Kingi Ikaalisen yössä

Pian oltiin kuitenkin Ikaalissa päästen nauttimaan korttipelistä ja mukavasta seurasta. Ilta oli jo yön puolella nukkumaan mennessä ja aamulla tiedossa varhainen herätys matkan jatkuessa.

Aurinkoinen ja lämmin aamu venähti aiottua pidemmäksi ennen lähtöä ja tien päällä oltiin vasta muutamaa minuuttia vaille yksitoista. Pieni pysähdys, kätkö, limua skoolaten kauniille päivälle ja kohti Mannanmäen näkötornia. Ilman kätköilyharrastusta tuollainenkin hieno paikka olisi varmasti jäänyt käymättä.

DSC_0063 DSC_0069 DSC_0070 DSC_0071 DSC_0076 DSC_0077

Halusin poikettavan Frantsilan Kehäkukkaan yrttejä katsomaan. Siellä ollut kätkö oli valitettavasti jo arkistoitu mutta ympäristö yrtteineen ja muutoin kauniine maisemineen oli nautittava. Samalla tuli hankittua matkaevääksi tummaa suklaata karpaloilla, valkosuklaata mustikoilla, apperlsiinisuklaata, tummaa minttusuklaata sekä anis-lakritsisuklaata. Hämeenkyrön kirkkoa ei ollut kumpainenkaan koskaan käynyt ihailemassa, joten siihen suuntaan. Ihan ‘yllättäen’ siellä olikin kätkö ja olihan se pakko siis logata. Tuomet kukkivat, niiden tuoksu leijui paikan yllä. Selvisi, että kirkon lähellä tien toisella puolen olleen museorakennuksen yläkerta on suojeltu siellä asustavan lepakkoyhdyskunnan vuoksi. Mutta koska aika kulki oli jatkettava matkaa. Pysähtyimme vielä sillan kupeeseen jota jo illalla olimme katselleet “sillä silmällä”. Näkymä kirkkojärvelle oli mahtava ja saman niminen purkkikin löytyi helposti.

20150530_123006 20150530_124420 20150530_124427 20150530_125621

Seuraava pysähdys oli Hämeenkyrön ja Ylöjärven rajalla, jossa etsimme metsästä paikallisen grillin takaa kätköä ja sen löysimmekin. Grillin pihassa oli aitauksessa kaksi miniporsasta joita ihailimme. Ensin ajattelimme juoda kahvit ennen matkan jatkumista, mutta AlteV ehdotti, että saattaisi olla jo ruoka-aikakin. Niinpä otimme annokset ja ohessa keskustelimme grillin omistajan kanssa minipossuista. Melkoisia veitikoita ovat ja niinpä vielä ennen matkan jatkumista kävimme niitä vielä hieman rapsuttelemassa.

20150530_131253

AlteV:n täppäristä loppui akku, joten se väline oli poissa kätköilystä, Mukana oli laturin USB-piuha, mutta se ei käynyt autolaturiin. Puhelimeni on liian hidas kätköjen etsimiseen vauhdissa ja AlteV halusi pitää puhelimensa puhelimena. Pitäisi pysähtyä Tampereella ostamaan sopiva autolaturi. Samalla Kingi voisi käydä pienellä pisulla jossain puskassa. Lielahden Tokmanni oli juuri matkan varrella, siihen ei olisi isoa poikkeamaa reitiltä. Auto parkkiruutuun ja kauppaan. Nousin autosta ja katsoin kun AlteV avasi oven. Samalla hetkellä apukuskin puoleiseen ruutuun kurvasi auto reippaasti ja AlteV ihmettelemään että mitäs nyt tapahtui. Autostani irtosi ovilista, ruutuun kurvannut auto irrotti sen mennessään. Nuori perhe nousi autosta ja lapsi äitinsä kanssa lähti ostoksille ja perheen isä jäi selvittelemään kanssamme mitä tapahtui. Hänen autossaan oli kuljettajan puolella lokasuojassa melkoiset lommot ja naarmut alhalta ylös asti. Hän oli valmis vaatimaan niistä korvauksia ja halusi poliisiakin jo paikalle. Totesin, että koska olen lomalla eikä minulla ainakaan ole kiire minnekään, niin voihan hän halutessaan soittaa poliisin paikalle ihmettelemään asiaa kanssamme. Aloimme porukalla mallailla auton oven avaamista ja ihmettelemään, ettei autossani ollut minkäänlaisiaä jälkiä ovessa, ainoa oli irronnut muovilista, joka ulottuu ovea muutaman sentin pidemmälle. Myöskään hänen autossaan ei ollut mustaa maalia, luulisi että autostani olisi jäänyt maalia. Tosin silloin minunkin autossani olisi pitänyt jotain jälkiä olla jos se olisi hänen autoaan niin pahasti naarmuttanut ja lommot tehnyt. Muovilistakaan ei ylttänyt kuin hänen autonsa renkaaseen. Melkoiselle mysteerille näytti. Ei nuori mies sitten halunnutkaan soittaa poliisille, ihmetteli vain mistä hänen autoonsa on kolhut tulleet;  “Täytyy kysyä vaimolta onko kolhinut autoa”. Vaimo ei tunnustanut, ainakaan heti kaupasta tultuaan. Loppujen lopuksi toivottelimme toisillemme iloisesti hyvät viikonloput ja mukavaa kesää. He lähtivät kotiin ja me menimme kauppaan.

Näissä tunnelmissa jatkoimme matkaa kohti Jyväskylää. Polttoainemittari näytti uhkaavan tyhjälle. Päätimme tankata. Aitolahden Teboilille siis. Sieltä otimme samalla oivallisesti tehdyn Nurmin Teboil-kätkön. Kävimme myös pienellä metsäkävelyllä ottamassa toisenkin purkin. Orituvalle asti posottelimme rauhallista tahtia ja siinä sitten taas Kingin pissatauko ja kätkö. Sama toistui Länkipohjassa.

20150530_154119 20150530_154508

Korpilahdella pidimme pidemmän tauon. Ajatus oli syödä jotain, mutta satamassa oli auki vain pitseria ja se ei nyt houkuttanut. Satamassa olisi ollut myös kätkö, mutta touhumme oli jo niin epämääräisen näköistä kyykkiessämme penkkien takana ja istuskellessamme milloin milläkin penkillä kurkotellen penkin alle että päätimme lähteä jollekin muulle kätkölle. Jollei satamassa olisi ollut huvivenettä seurueineen iloa pitämässä ja meitä ja touhujamme tuijottelemassa, niin ehkä olisimme jatkaneet omituista liikehdintäämme vielä hetkisen. Satamasta päädyimme synninpolulle etsien kirkkovenettä, kuten varmaan monet “merikarhutkin” ennen meitä. Korpilahden kirkko oli korkealla, luonnontilaisella mäellä, josta oli huimat näkymät järvelle. Kellotapuli oli rakennettu muistaakseni jo vuonna 1887. Kirkkokätkökin löytyi helposti.

DSC_0096DSC_009520150530_17341820150530_173717   DSC_0100 DSC_0101 DSC_0104

Lopulta jatkoimme matkaa. Muuramessa oli jo aika jaloitella. Lähellä tietämme olisi Tanssin taikaa -sarjan geokätkö. Hiekkarinteen lavaa kohden siis. Auto parkkiin ja lyhyt pohdinta oikaistaanko metsän läpi vai kierretäänkö tietä pitkin. Ehdotin “kierretään tietä pitkin”. Kierrettiin siis lavan taakse vievälle pikkutielle. Sieltä sitten aidan reunaa pitkin ja takaisin ja aidan toista reunaa pitkin autolle. Kätkö olisikin aidan sisäpuolella. “No niinhän täällä kuvauksessa lukee” totesi AlteV tutkailtuaan kätkökuvausta tarkemmin. Aidan sisäpuolelle siis. Järjestyksenvalvoja tervehti meitä, portista kurvasi juuri illan artisti paikalle. Kerroimme olevamme etsimässä geokätköä, järjestyksenvalvoja kertoi muitakin kätköilijöitä käyneen paikalla “aika usein”. Illan esiintyjäkin kiinnostui touhuistamme ja tuli ihmettelemään mitä se sellainen kätköily on, osallistuen etsintään. Normaalisti etsintätouhuissa pidetään ns matalaa profiilia, jotteivat nk “jästit” eli lajia harrastamattomat ulkopuoliset tuhoa kätköjä. Nyt kanssamme oli etsimässä useampikin jästi kätköä ja kaikki iloitsivat sen löytymisestä. Minä nauroin kippurasssa AlteV:n vielä aamulla puhtaille vaatteille, jotka eivät enää olleet puhtaat. Maassa hiekassa ryömiessä oli mustat vaatteet hieman pölyyntyneet. Käsittämätöntä miten Bond-leffoissa sankari ryömii puku päällä mudassa ja puku on aina yhtä puhdas. Matkan jatkuessa huomasin omien housunpolvien olevan yhtä likaiset ja hiuksissani oli metsästä tarttuneita puunoksia. Mukava siisti harrastus tuo kätköily.

20150530_183654 20150530_183635

Sitten loppumatka ilman pysähdyksiä mökille. Kertaalleen AlteV epäili minulla olevan harhoja. Näin kauempaa moottoripyöräpoliisin kääntyvän tielle ja mainitsin tästä, mutta poliisi oli kadonnut näkyvistä kun AlteV kääntyi katsomaan. Hän ennätti jo epäillä päiväunelmointia ennen kuin huomasi itsekin pyöränsä kanssa metsän siimeksessä lymyilevän sinipukuisen.

Mökillä näytti kaikki olevan kunnossa. Koska emme olleet syöneet Korpilahdella, alkoi olla nälkä. Noin 300 km matkaan oli kulunut 9 tuntia. Normaalia kätköillessä. Ehdotin, että menisimme Rautalammin kirkolle Mortoniin syömään. Olin joskus käynyt siellä jälkikasvun kanssa ja se oli ihan kelvollinen paikka. Paikka olikin vaihtanut omistajaa ollen nykyään Nuapuri. Keittiö oli sulkeutunut klo 20, juomaa olisi saanut. Kiitos vaan, etsimme ruokaa, emme juomaa vaikka kuulemani mukaan hyvä vasikka elää juomallakin.

20150530_205409

 

Suonenjoelle siis. Matkalla oli Koskelo, mutta se oli kiinni. Suonenjoella on toki Hotelli Ravintola Carneval, joka lienee nimensä saanut maankuuluista mansikkakarnevaaleista. Vaan eipä sekään ollut vielä auki. Ovessa luki sen olevan auki lauantaisin klo 22-03, eikä siellä ole tarjolla ruokaa vaan ainoastaan juomaa. Netistä löytyi Myllykosken kievari. Kauniilla paikalla keskellä maaseutua ja auki.  Perillä tuli pettymys: “meillä on vuan nuita tillausruokapalaveluita, kästöitä ois kyllä myynnissä vaikka nyttennii”. Omistaja ehdotti, että keskustasta voisi pitseria olla auki ja linja-autoaseman grilli. Kiitimme neuvoista ja kilautin ystävälle “Kerro mistä täällä saa tähän aikaan ruokaa, muuta kuin grilliruokaa tai pitsaa”. Saimme ohjeet ja löysimme mainitun Valko-Apilan ihan kylän keskustasta. Siellä todellakin oli ruokalista ja keittiökin oli vielä auki. Saimme ruokaa. Ruoka oli hyvää. AlteV tosin totesi, että saadakseen jotain mitä haluaa, joutuu joskus sietämään epämukavuutta. Hän viittasi sillä Karaokelaulajiin, joita oli tupa täynnä olusiensa kanssa. Joukkoon oli eksynyt muutama lahjakaskin, mutta innokkaimmat olivat samaa tasoa kuin minä. Voin sanoa, että minä kelpaisin vain uloslaulajaksi. Jonkilainen promilleraja pitäisi Karaoke-paikkoihin olla, sillä ei sitä kestä kuunnella selvinpäin.

20150530_215039

Ruokailun jälkeen kävimme vielä aiemmin sovitusti vinkin antaneen ystävättären luona pikaiset kuulumiset vaihtamassa ja suuntasimme takaisin mökille, jotta pääsimme nukkumaankin.

Mökillä oli koleaa ja ajattelin laittaa tulet hellaan kosteuden haihduttamiseksi. Puut syttyivät hyvin ja sammuivat sitten. Yhtä äkkiä tupa oli täynnä savua. Yskitti, silmiä kirveli, harmitti ja suututti. AlteV totesi vaan rauhallisesti “Kyllä se siitä syttyy, mene hetkeksi ulos tästä savusta”. Kohta oli täysi tuuletus päällä ja hellassakin paloi iloisesti tulet. Mutta, jotta elämä olisi vieläkin nautittavampaa, pääsimme vaihtamaan makuukamariin kaikki petivaatteet. Hiiret olivat käyneet paskomassa sänkyyn edellisellä kerralla jättämämme lakanat ja peitot. Kaikki pihalle ja siitä jätesäkkeihin pesuun vietäväksi. Yläkerrasta hakemaan tilalle poikien täkit, jotka olivat onneksi puhtaita. Tämä oli toinen kerta kun hiiret ovat päässeet ja jääneet sisälle mellastamaan kun olemme poistuneet mökiltä. Ensi kerralla vien sinne kasan hiirenloukkuja! Lopulta aamuyöllä pääsimme nukkumaan.

Aamukahdeksalta AlteV herätteli. Pitäisi nousta ja lähteä. Olisi vielä ohjelmassa mummon synttärit ja muutakin. Nopsasti matkaan ja aamukahvit tuoreine vastatehtyine sämpylöineen 9-tien varressa Tiinan tuvalla. Kätköä emme siitä ottaneet sillä se on otettu jo kauan sitten. Pari kätköä otimme vielä matkalta, muuten ajoimme yhtä soittoa kotiin. Viikonlopun saldo? Hyvää seuraa, vajaa 900 km ajamista, 15 geokätköä, muutama kommellus. Viikonloppu oli kuin pienimuotoinen LOMA.

p.s. Ennätimme ajoissa synttäreillekin. Suihkun raikkaina siisteissä vaatteissa.