Ylä-Savon pöljänpolut ja kirkot

Lauantaina lähdettiin kätköilyreissulle mökiltä Rautalammilta, jonne oli saavuttu jo myöhään edellisiltana. Syynä oli “huoltokäynti” ja melko pikaisesti päätetty kätköilyreissu. Kyläily tuli mukaan reissuun vielä nopeammin ja vasta perjantaina Rissu soitteli ja kyseli josko sopisi kahvilla pistäytyä. Sovittiinkin yökyläilystä ja niin laavussa nukkuminen siirtyi toiseen kertaan.

AlteV:n gepsistä oli patterit lopussa, joten käytiin hankkimassa uudet Rautalammin kirkonkylältä Valintatalosta. Samalla tehtiin muita pieniä ostoksia viikonloppua ajatellen. Sitten suunta kohti Pielavettä.

Ensimmäinen kätkö otettiin Nokisenkoskelta klo 13.30. Huomasimme, että talvi oli todellakin tullut. Maassa oli lunta ja ulkolämpötila oli -1 astetta. Koski oli kuitenkin sula ja puissa oli paikoittain vielä syksyn lehtiä. Tuuli puhalsi navakasti niin, että talvitamineet olivat tarpeen. Tuuli teki pakkasen kymmenkertaiseksi siihen nähden mitä mittari näytti.

Nokisenkosken jälkeen pysähdyttiin jälleen veden äärelle. Säynätsalmella  AlteV kiipesi kätkö hakemaan Rissun ihmetellessä suoranaista myrskytuulta ja pelätessä, että se veisi miehen mukanaan.

SäynätsalmiMies kyltissä

Tervossa käytiin ensin Satupuuta katsomassa. Valoisalla se ei ollut niin hieno kuin oletamme sen olevan pimeällä valaistuna.

Satupuu

Koska AlteV on Hyvinkääläinen kirkkovaltuutettu, päätimme tutustua jälleen yhteen kirkkoon. Näin ollen menimme katsastamaan millaisessa kunnossa ovat Tervon kirkon aidat. Siinä ohimennen AlteV löysi kätkönkin. Muutoinhan me emme tietenkään olisi siellä aitoja tutkailleet.

Maisemaan Tervossa

Siitä sitten Kolunkanavaa kohden ja matkalla käynti yhdellä linnunpöntöllä. Rissu pudotti TB:n linnunpönttöön ikään kuin pesämunaksi. Kolunkanavalla olevalla kätköllä oli hieno toteutus, aika nopeasti sen selvitimme. Lokikirjan esiin saamiseksi ensimmäinen yritys meni hieman pieleen. Toisella yrityksellä saimme ongittua sen esiin. Kingille tämä kätkö oli todella mieluisa, onhan se Laivakoira. Tyytyväisen oloisena se ihaili kanavaa sillä aikaa kun Rissu ja AlteV ahersivat kätkön kimpussa.

Schipperke Alenas Ice King

Matka jatkui Savelan ulkoilualueelle. Rissu pohti ensin,  arvaako lumista pikkutietä ajaa matalapohjaisella Urheiluvaunulla. AlteV oli sitä mieltä, että tietenkin, onhan siitä ajanut traktorikin. Nehän ovatkin lähes sama asia?  Rissu suostui pienen empisen jälkeen ja hyvinhän kärry kulki. Perillä oli kota, joten Rissu alkoi kysellä ”Laitetaanko tulet ja paistetaan makkaraa?”. AlteV oli sitä mieltä ettei ole vielä nälkä. Rissu ei jaksanut asiasta kinata, joten kätkön etsimisen jälkeen jatkoimme matkaa auringon paistaessa kauniisti.

KodassaUlos kodasta?Kota, ruokaa?

Tervamäen näkötornille pääsi suoraan ulkoilualueelta metsätietä pitkin. Kovin näytti lumiselle tie ja Rissu taas empimään että arvaakohan sinne…. AlteV vakuutti, että tietenkin. Jossain vaiheessa Rissu ei enää uskaltanut ajaa eteenpäin kun auto tuntui juuttuvan kiinni. AlteV siihen, että hän voisi peruutella Rissun Urheiluvaunun kätkölle saakka. Rissu muistutti, että autoissa on eroja;  AlteV:n Helkama on aivan erilainen auto ja siinä on enemmän maavaraa. ”Trust me, I know what I am doing” totesi mies ja Rissu siihen ”Kyllä minä sinuun luotan täysin, mutta en ehkä tähän autoon”. Vaihdettiin kuskia ja AlteV alkoi peruuttaa. Kilometrin jälkeen ylämäessä meinasi pari kertaa tyssätä, mutta eteen ja uudelleen peruuttamalla päästiin jatkamaan matkaa näkötornille, kunnes auto stoppasi täysin. Yritys eteen ja taakse ei tuottanut tulosta vaan oltiin kiinni ja lujasti. Oikea eturengas upposi mukavasti lumeen ja sen alla olevaan pehmeään hiekkaan. Rengas oli puoliksi maan alla ja auto mahastaan kiinni. Yritykset eivät tuottaneet tulosta.  Risuja, havuja ja muuta yritettiin, mutta niitä ei saanut riittävän syvälle renkaan alle. Rissun hyvin varustellussa autossa ei ollut mukana lapiota, vaikka kaikkea muuta kyllä oli. Siellä oli kirves, makuupusseja, makuualustat, trangia, ruokailuvälineitä, vaihtovaatetta, vaihtokenkiä, koiranruokaa, puukkoja ja puntareita, mutta ei lapiota. Autossa oli myös tunkki, jonka avulla Altev lopulta nosti autoa sen verran, että saatiin renkaan alle Rissun metsästä keräämiä kuivuneita puunrunkoja.  Lopulta tunnin yrittämisen jälkeen saatiin auto liikkeelle ja Rissu ajeli muutaman auton mitan verran eteenpäin ennen kuin pysäytti mennäkseen kuvaamaan ”taistelutannerta”.

Urheiluvaunu juuttui kiinniKepillä on ihan hyvä kaivaa lunta auton alta poisVähänhän tuo upposi"Taistelutanner"

Sillä välin AlteV päätti jatkaa peruuttamalla näkötornille. Parin yrityksen ja pysähdyksen kautta jopa AlteV päätti luovuttaa ja jatkoimme matkaa takaisin etsiäksemme paremman reitin näkötornille. Seuraava reitti oli yhtä toimiva tai toimimaton kuin ensimmäinenkin ja auto meinasi jäädä jälleen kiinni. AlteV:tä harmitti, eikä hän olisi halunnut antaa periksi. Rissu taas mietti ajankäyttöä ja sitä, että jos jäämme vielä kiinni johonkin, emme ennätä muita kätköjä hakea. Tarkoitushan oli ennättää illaksi ystäville kylään Pielavedelle. Jätimme Tervamäen näkötornin kätkön hakemisen kesäksi ja jatkoimme matkaa kohden Pielavettä.

Tie Tervamäen näkötornille

Matkalta toki otimme yhden Maston ja pari kätköä Säviältä. Säviällä saimme ihailla myös ihanaa auringonlaskua joka värjäsi taivaanrannan punaiseksi ja antoi vedellekin salaperäisen värin.

Ilta-aurinko

Kerta, jos toinenkin kiellon päälle. Otimme siis vielä kaksi kätköä Pielaveden puolelta. Saimme pari puuttuvaa kirjaintakin eli W ja X. W-kirjaimen saimme sananmukaisesti hevosesta. Pielaveden kirkonkylän jälkeen emme pysähtyneet kätköille vaan jatkoimme matkaa suoraan kyläpaikkaan.  Päivän saldoksi tuli 13 kätköä. Olimme käyttäneet puolentoista tunnin matkaan 5,5 h.

Kyläpaikassa pääsimme suoraan ruokapatojen ääreen ennen kuin meidät itsemme laitettiin pihalla porisevaan suureen pataan kiehumaan. Kuumuuden käydessä sietämättömäksi padassa, jota myös paljuksi kutsuttiin, kävi AlteV järvessä kastautumassa. Rissukin kävi järvessä, mutta kastautui tällä kertaa vain polvia myöten. Ympäristö loisti täyden kuun valossa lumesta valkoisena. Järvi oli tummansininen ja siellä olevat kaksi valkeaa joutsenta olivat kuin kaksi pistettä taustassaan. Maisema oli todella hieno padassa poristessa. Vaikka meitä keitettiin monta tuntia ja yritettiin myös marinoida, liha ei kypsynyt riittävästi. Siirryttiin siis saunan ja suihkun kautta iltapalalle ja nukkumaan. Ilta oli todella mukava ja seura hyvää. Kiitos vieraanvaraisuudesta!

Sunnuntaina suunnattiin hyvissä ajoin aamupäivällä kotiin päin totutusta poikkeavaa reittiä. Tämä vain, jotta saimme muutaman kätkön haettua. Päivän kuudesta kätköstä puolet oli kirkkokätköjä. Ensimmäiset kolme kätköä otimme Pielavedeltä.

Pielaveden kirkko

Kirkko oli itsestään selvä kohde ja koska kuljimme Osuuspankin ohi oli luonnollista poiketa siellä. Kolmas oli Suojala, josta saimme Z-kirjaimen. Ai kuinkako Suojalasta saa Z-kirjaimen? Zoom… Tämä kätkö oli todella mielenkiintoinen. Kurvattiin Suojalan pihaan. AlteV tutkaili gepsiä ja Rissu tienoota kun yläkerran avonaisesta ikkunasta kuului ”Onko joku hukassa?”. AlteV siihen ”Geokätkö” jolloin mies ikkunassa jatkoi jutustelua ja kyselyä savolaiseen tapaan. Selvisi, että Rissu naisen vaistollaan oli menossa oikeaan paikkaan vaikka ei tiennyt mihin gepsi osoitti.  Mies kyselemään, että ollaanko sitä kaukaakin ja ollaanko jo käyty Lepikon torpalla. Rissu kertomaan, ettei vielä käyty Lepikon torpalla tällä reissulla. Rissu kertoi kyllä käyneensä siellä monen monituista kertaa. Sukujuuriin siitä sitten puhe kääntyi ja mies kyselemään että kenenkäs tyttöjä Rissu mahtaakaan olla. Selvisi, että miehen sisko on Rissun serkun vaimo. Kas, samoissa juhlissakin on aikanaan oltu – vuosikymmenet sitten – ja niinpä sitten vähän sukukuulumisia vaihtamaan. Harvemmin sitä yli 400 km päässä kotoa alkaa ventovieraan kanssa tällaisia jutella. Terveiset vaan Talluskylään, jos satutte tätä lukemaan!

Jatkettiin sitten matkaa kohden Keitelettä, josta etsimme kirkon luona olevan kätkön. Keiteleen jälkeen ajelimme kohti Viitasaarta, josta otimme kaksi kätköä. Ensimmäinen oli ABC-liikenneasemalla ja Rissu oli sitä tolpan kanssa Muoniosta Megasta tullessa etsiskellyt. Silloin painoi väsymys ja oli pimeää joten kätköä ei pitkästä etsinnästä huolimatta löytynyt. Nyt AlteV löysi sen lähes saman tien. Kävimme samalla ruokailemassa ja kahvilla ennen kuin jatkoimme matkaa. Poikkesimme vielä Viitasaaren kirkon luota hakemassa kätkön. Rissu piti kovasti harmaa-valkoisesta puukirkosta.

Viitasaaren kirkko

Siitä jatkoimme matkaa suoraan kohti kotia sillä laskimme että muuten tulee kiire. Molemmille oli iltasella tulossa lapset ja joutua piti.

Alkumatkasta AlteV naputteli kätköt koneelle mutta Vaajakoskella vaihdettiin kuljettajaa jotta Rissukin ennättää kätköt naputella matkan aikana koneelle. Lahden jälkeen alkoi liikenne tökkiä pahasti, Mäntsälän lähellä oli ollut liikenneonnettomuus ja aikataulut meni siis jälleen kerran uusiksi. Tosin tällä kertaa meistä riippumattomista syistä.

Kätköily ja yhdessä harrastaminen ja reissaaminen on kivaa! Kaikki pieleen menneet asiat ovat kuitenkin Öpen vikaa. Ai miksikö? Siksi, että Öpe opetti AlteV:n ja sitä kautta Rissunkin kätköilemään.

Kätköilyä pyöräillen, Hämeenlinnassa.

Hupsista heijaa ja Rissun kanssa suunnittelimme, että eräs torstaiaamu lähtisimme kätköilemään Hämeenlinnaan ja ottaisimme avuksi polkupyörät.

Ei se niin helppoa silti ole, että suunnitellaan ja toteutetaan. Aamu vierähti heti puoleksipäiväksi. Pääsimme siis n.klo 12 lähtemään reissuun. Edellisen illan terassiteissulla ei tietenkään ollut tekemistä, siis sillä, että yhdellä käynti venähti aikalailla useammaksi tunniksi.

No matkaan päästiin eväiden kanssa ja ensimmäinen suunnitelmista poikkeava pysähtyminen tehtiin Hämeenlinnan infotaulun kohdalle hakemaan läheisestä metsästä yksi kätkö.

No matka jatkui hyvin ja pääsimme suunnittelemamme reitin alkupisteelle. Pyörät valmiiksi, kamera otsalle ja laitteet käyttökuntoon. Ensimmäinen kätkö löytyi muutama sata metriä autolta, tosin pienellä haparoinnilla ja ajankäytöllä. Hienosti oli purkki piilotettu. Siitä sitten eteenpäin kohti kätköä jota ei aluksi oltu ajateltu edes noutaa… ja Rissu oli jo aivan pöksyt märkänä, ei minun ansiosta, vaan kätköilyn…siis märän aluskasvillisuuden kastelemina siis jatkettiin matkaa…niin mullakin oli jo pöksyt märkänä ja kastuivat matkan edetessä edelleen. Koko päivä kuljettiin pöksyt märkinä.

Kätkö toisensa jälkeen löytyi nopeasti ja paljon tallentui materiaalia uuden actionkameran muistikortille.Kuten yleensäkkin Rissu suunnittelee jossain vaiheessa syömistä ja minä en malttaisi millään pysähtyä. No sovittiin, että 10 kätkön jälkeen pidetään ruokatauko. Vaan eipä maltettu. Etsittiin sopivampaa paikkaa ja lopulta varmaankin 14 kätkö tarjosi hienot puitteet ruokailulle. Oli grillikota ja nuotiopaikka. Tässä vaiheessa Rissu alkoi varomaan hoisujen likaantumista ja kastumista ja kaivoi esille istuinalustan. No ainakin istuinlihasten kohta säilyi reissulla hieman puhtaampana.

Kodalta jatkoimme matkaa ja jouduimme pian kulkemaan pientä polkua kohti seuraavia kätköjä. Polun seuraaminen ei ollut aivan helppoa, sillä metsäkoneen jäljet hävittivät välillä polun alleen ja niin sitten kun emme seuranneet karttaa, niin harhauduimme hieman reitiltä. Tämän havaittuamme suuntasimme kohti polkua, rämpien epämääristä metsäkoneen uraa myöden ja raahasimme pyöriä risujen ja puunrankojen yli. Lopulta pääsimme hienosti polulle jolla pysyimme aina seuraaville kahdelle  tai kolmelle kätkölle asti oikein mainiosti. niiden jälkeen matka jatkuikin tietä pitkin.

Puomi niminen kätkö tuotti ongelmia, kun koko puomia ei ollut pelipaikalla. No hetken etsittiin, mutta mitään merkkiä kätköstä ei löytynyt. No ei voinut löytyä, kun kätkö oli huollettu ja siirretty tai siis muutettu lähellä sijaitsevan kiven koloon. Tästä kaikesta siis olimme tietämättömiä, kun kätköjen lataus Garmineihimme oli tapahtunut edellisenä päivänä ja kätkö oli huollettu vasta retkipäivänämme. Kiitos kätköntekijöille nopeasta kätkön huoltamisesta.

Matka jatkui kiireen jo kolkuttaessa takaraivolla. Töihin olisi ehdittävä ja ajatus että kätköilyn jälkeen jäisi vaikka vähän aikaa nukkua uhkasi jäädä toteutumatta. Olimme auttamatta aikataulusta myöhässä. Urhoollisesti kuitenkin kiisimme kohti ennakolta suunnittelemiamme kätköjä. Googlemapsiin ei pitäisi sokeasti luottaa reissua suunniteltaessa. Ai miksi? No suunnittelemallamme reitillä näytti kulkevan pieni tie viistottain kohti viimeisiä kätköjä. Tämän tien piti muuttua Asvalttitieksi vähän myöhemmin. No Tie oli ja muuttuihan se asvalttiseksikin. Ongelmana oli kuitenkin, että pääsy alvalttiosuudelle oli estetty korkealla audalla ja lukitulla portilla. Itse suunnittelin alueen, siis Kiertokapulan kaatopaikka-alueen kiertämistä, mutta Rissu totesi, että portin vieressähän on aukko ja siitä mennään. Toppuuttelin Rissua, mutta hän vain vakuutti, että jos joku kyselee, niin hän kyllä selittää miten asia on. Selittää, että kulkureitillämme jouduimme ikäänkuin vahingossa aidatulle alueelle ja nyt ollaan poistumassa tietä pitkin alueelta. Oli siinä varmaan, potrilla autojen punnitusta ja jätteiden tuojien laskutusta hoitavilla työntekijöillä ihmettelemistä kun kaksi pyöräilijää pöllähtää kaatopaikalta portin ohi ja katoaa läheiseen metsään.

No nopeasti vielä neljälle viimeiselle kätkölle. Nopeasti ja nopeasti ja olihan niitä vielä viisikätköä…

Nopeasti autolle ja siinä hieman vielä evästettiin, aikaa oli koska olimme aikataulusta myöhässä, mutta silti vielä niin ajoissa, että ehtisin kodin kautta töihin.  Helkama… ööö… siis Mersu käyntiin ja nokka kohti Hyvinkäätä. Moottoritielle päästyämme tapahtui sitten taas odottamatonta. Öljynpaineen merkkivalo alkoi palamaan. No kun laskin vauhdin n.80km/h valo sammui ja pysyi sammuksissa aina seuraavalle huoltoasemalle asti. Siltä Öljyä koneeseen ja kun olin melkein koko litran saanut kaadettua koneeseen Rissu jo huikkaakin että Lähellä olisi yksi kätkö jonka ajatteli hakea. Kaatelin loput öljyt koneeseen ja tarkistin mitasta, että olihan se että alaviivasta yläviivaan mahtuu litranverran. Kyllä näin oli ja en tullut lisänneeksi liikaa öljyä. Öljynlisäämiseen tarkoitetun aukon korkissakin kun sanotaan että liika öljy vahingoittaa moottoria. APUA…menossa kätkölle ilman minua…se ei saa toteutua joten tarkastuksen jälkeen konepelti kiinni ja juosten perään. Näin siis vielä yksi kätkö lisää päivän saldoon..

Hieno oli retki ja täynnä monenlaisia hetkiä ja vaiheita. VIläpä pääsimme lopulta kotiin väsyneinä, mutta onnellisina. No siitä sitten alkoikin kiire. Kamat autosta pois. sitten etsimään lapsen lääkkeitä toimitettavaksi lapselle. No ne löytyivät nopeasti… Puhtaat vaatteet likaisen kehon peitoksi ja menoksi.  Autonavaimet sitten olivatkin hukassa ja kiire jo oli todellakin kova….siis pääni sisällä. Useamman kerran noustuani portaat kokiitn ja etsittyäni siis autosta ja kotoa löytyi avaimet kuksan sisältä eteisen laatikoston päältä. Että sillätavalla sitten. Vauhdilla…nopeusrajoituksia noudattaen, kiire takaraivossa jyskyttäen autolla matkaan. Matkalla sitten soitto Öpelle ja kehuskelu että  33kätköä oli päivän saldo. Pieni koukkaus työmatkalla ja häsläten pukuhuoneeseen. No Rissu siinä vielä soitti. Tosin lopetin puhelun lyhyeen kun totesin, että pikaiseen suihkuun ehtisin ennen työpisteelle menoa, siis ennen sisätautiosastolle menoa.

Ehdin siis suihkunraikkaana yövuoroon. Tosin koko päivän valvoneena ja ulkoilleena….no siis joskus klo 10 heränneenä.

Tutkimustuloksia normaali-ihmisen ja geoihmisen välisistä eroista osa 1

Olen tutkinut normaalin ja geoihmisen välisiä eroja.

Tutkimustuloksia osa 1:
A) Matka 57 km, normaali-ihmisellä matka-aika on noin 45 min,                                        geoihmisellä se on 3 h 25 min.

B) 110 km, normaali-ihminen ajaa sen 1 h 30 min,
geoihminen geomobiilillaan 4 h

C) Matka 200 km, normaali-ihminen käyttää siihen 2 h 20 min,
geoihminen ensimmäiseen 100 kilometriin 4 h ja
viimeisen 100 km ajaa hulluna ehtiäkseen ajoissa
ja harmitellen, että on niin kiire aikataulu.

Lisäksi matkustustapoihin liittyy sellainen eroavaisuus, että normaali-ihminen pysähtyy välillä kahville ja / tai ruokailemaan. Lisäksi hän valitsee taukopaikan nälkä / pissahätä tuntemuksien perusteella, Geoihminen sen sijaan syö autossa matkan aikana eväitä ja etsii pissahädän tullen huoltoaseman jonka yhteydessä on geokätkö. Jollei huoltasemalla ole geokätköä, jatketaan matkaa kupla otsassa kunnes sopiva geokätkön sisältävä huoltoasema löytyy. Samalla pysähdyksellä voi ottaa autoon take away-kahvin, jotta pysyy vireänä.

Tutkimukset normaali- ja geoihmisen välilä jatkuvat. Aihepiiri on mielenkiintoinen, mutta aikaa vievä.

Kiipeilykätkön virittelyä

Innostuimme Öpen kanssa kiipeilytätköistä niin, että halusimme itsekkin tehdä yhden kätkön. Valitsimme paikan huolella ja pelkäsimme että paikka ei soveltuisi jostain syystä kätkön laittamiseen. No paikalla kiinnittelimme hienosti köydet paikoilleen ja hoidimme laskeutumiset mallikkaasti… Miä ensin yrittämään kätkön asentamista. Sain hienosti lukuisten yritysten jälkeen apuköyden paikoilleen, mutta en saanut itseäni vedettyä kätkön kiinnityspaikan viereen. Rehkin ja rehkin n. 9 metrin korkeudessa mutta en vain onnistunut. Oli aika laskeutua ja pyytää Öpe kokeilemaan. Hän sitten sai kuin saikin kätkön paikalleen, kun avustin häntä alhaaltakäsin pääsemään kiinnityspaikkaan.

Jännityksellä sitten odottamaan kätkön julkaisua. No kävi huono tuuri, Kätköä ei saanut laittaa kyseiseen paikkaan. No ei auttanut kuin lähteä nopeasti noutamaan kätköä pois. Nouto onnistui hienosti ja sitten eikun uutta paikkaa etsimään. Tuo paikka löytyikin hyvin ja jokusen hetken mietittyämme ja tarvikkeita noudettuamme saimme kätkön kiipeiltyä paikalleen… ja taas pieni mutta ratkaiseva moka, kätkö hieman liian lähellä tietä ja siksi julkaisu ei onnistunut. No taas sitten hakemaan kätköä pois.

Tuossa vaiheessa viisaina olimme jo varmistaneet paikan mihin ainakin kiipeilykätkön voisimme laittaa ja niinpä suuntasimme illan lähestyessä kohti kyseistä paikkaa. Tämän paikan piti olla helppo, niin että pieni laskeutuminen kalliolta ja purkki paikoilleen, mutta toisin kävi. Parhaat purkinpaikat kun olisivat olleet luonnonsuojelualueella. No heti luonnonsuojelualueen rajan jälkeen löysimme hienon puun, joten muutimme suunnitelmaa ja päätimme tehdä puukätkön.

Minä sitten kiipeämään mäntyyn kahden kuormaliinalenkin avulla. Ähräsin itseäni ylös varmaankin n. 30minuuttia. Lähellä sopivaa kiipeilyköyden paikkaa sitten kaivoin takalistooni kiinnitetyn kiipeilyköyden esille… tai no ensin virittelin kyllä apuköyden jolla saisimme kiipeilyköyden oikeasta paikasta vedettyä alas puunrunkoon kiinnittämistä varten. No muutamalla yrityksellä homma hoitui ja köysi oli paikoillaan. Koska Öpekin halusi puuhun, niin laskeuduin sitten köydellä alas ja Öpe sai kiivetä hienosti köyttäpitkin puuhun ihastelemaan maisemia ja kiinnittämään kötköpurkkia paikoilleen.

Samalla siinä viritellessä ja jo oikeastaan ennen kuin noudimme edellisestä paikasta purkkia pois päätimme että tästä tulisi Mysteerikätkö ja niin siitä sitten tulikin.

Mukavaa oli kätkön virittely. Kiitos Öpelle ja tukijoukoille.

Tervetuloa Kätkölle:Ihan Kipsissä [GC49Q93] 

 

puustaMaisemaPuussa

 

Jaaha ja tarina jatkuu….

Kiirehtiessämme Kätkön virittelystä kohti palopuroa saunaan, emme huomanneet ollenkaan, että kilinä köysi ja kiipeilyvälinekassista lakkasi. Ei meinaa ollu alkoholijuomat jotka kilisi, vaan kiipeilyvälineet (nousukahva, RIG ja muutama carabiinihaka)

Pari päivää myöhemmin oli itselläni aikaa alkaa huoltamaan kätköilyvälineitä ja niinpä tuumasta toimeen. No mutta mitä ihmettä, mitään huollettavaa ei ollut, sillä edellämainitut kiipeilyvälineet olivat kadonneet. Ei muutakuin soitto Öpelle, että tavaraa on häviksissä. Öpe oli heti mukana pistänässä pystyyn etsintäpartiota ja niin matka alkoi. Öpen GPS-laite opasti meitä lähes epätoivoiselta tuntuvassa tehtävässä. Onneksi laite oli tallentanut kyseisen piilotuspäivän reittimme ja pystyimme melko tarkasti seuraamaan paluujälkeämme. Olimme päässeet jo lähelle kätköämme, noin 100m kätkölle, kun öpe havaitsi maassa jotain keltaista, ei virtsaa lumihangessa, vaan kiipeilyvälineemme. Lähestulkoon löytöhetkellä puhelimeeni tulikin sähköposti, jossa kätkötarkastaja pyysi meiltä hieman muutoksia kätkön Aloituspisteen koordinaatteihin. Siinä sitten kävellessämme arvoimme gps laitteesta sopivia koordinaatteja. Oivat naatit löydettyämme laitoimme korjauksen kätkösivulle ja lähes samantien kätkö sitten julkaistiinkin.

No ei tämä tarina tähän lopu.

Kiireellä vein Öpen kotiin, että ehtisin töihin ajoissa ja ehdinkin. Töissä ollessa sain viestin jossa kyseltiin, että uskaltaako paikalle lähteä heidän saamallaan ratkaisulla ja sen vahvistin oikeaksi. Paikan päältä kätköltä ensimmäiset kiipeilijät sitten soittivat, että onko kätkö varmasti paikalla. Vastasin, että on. Epäilivät kuitenkin, koska löysivät mustan pehmusteen ja geokätköpurkin maasta läheltä puuta. Kuvausten perusteella totesin, että tarvikkeet ovat tippuneet kätköilyrepustani ja pyysin soittajaa laittamaan tarvikkeet turvaan jonnekkin pusikkoon. Lupasivat tehdä tarvikekätkön ja laitta sijainnin viestillä minulle.

 

Sainkin viestin tarvikkeiden sijainnista ja aamulla riensin niitä hakemaan. Pyörin ja pyörin portin lähellä jonne tarvikkeet oli viestinmukaan kätketty. Ei vaan löytynyt. Ajatus joka oli mahdottoman tuntuinen hiipi ajatuksiini. Ajattelin, että olenko väärällä portilla, sama ajatus oli Rissulla ja niin sitten ajattelin, että käyn läheisellä kätköllä nopeasti ja lähden katsomaan josko lähellä olisi joku muu portti.

Kätköä ei löytynyt nopeasti joten ajattelin, että nyt valvotun yön jälkeen nukkumaan ja ei kun matkaan kotia kohti. Kun olin vauhtiin päässyt hienolla johtotähdelläni, havaitsin silmäkulmassa jotain ja eikun jarrut pohjaan. Kyllä aivan oikein puomi. Kurvasin autolla puomille ja kirmasin läheiseen metsään. kuinka ollakkaan, olin pyörinyt parikymmentä minuuttia väärällä portilla, sillä tarvikkeeni löytyivät tämän portin läheisyydestä ilmoitetusta paikasta. Kiitos tarvikkeideni kätkijöille.

 

Orava puussa? Ei, se on geokätköilijä!

Kuten monena sunnuntaina, niin myös tuona maaliskuun lopun sunnuntaina teimme kätköilyretken. Ai, miksi sunnuntaisin? Siksi, että silloin on perhesyistä helpoin päästä aikuisten kesken kätköilemään. Lapset eivät kätköilyä estä, mutta heitä voi kyllästyttää monen tunnin odottelu, kun köyttä viritellään puuhun.

Vastaus seuraavaan kysymykseenne. Siihen köyden virittelyyn. Täytyyhän se kätkö sieltä puusta jotenkin alas saada. Mistäkö puhun? Lue, kyllä se siitä selviää.

Siis lähdimme taas kerran matkaan iltapäivällä. Aikaa oli runsaasti. Tarkoituksena oli tänään hakea korkeanpaikan kätköjä, ehkä joku muukin siihen väliin sopisi. Joukkueemme oli vanha tuttu: Hanikala, Öpe, AlteV ja Rissu. Geokoira Kingi otettiin tällä kertaa vahvistukseksi mukaan.

Aloitimme Tervakoskelta. Ohimennen poimimme jokun tradipurkki tien varresta, jotta Kingi pääsi pissalle. Sitten ensimmäiseeen varsinaiseen kohteeseen.Kohde oli linkkimasto. Talsimme sinne köysien ja valjaiden kera. Kingi pomppi lumessa kuin aropupu. Koordinaatit veivät suoraan mastolle, eivät minkään puun luokse. “Huono homma tää, ei hyvä!” ” Aika vaaralliseen paikkaan laitettu, jos tuonne on laitettu”. Mutta sitten Hanikala näki purkin. Ei muuten ollut siellä linkkimastossa vaan lähistöllä. Eikä siihen tarvittu köyttä ja kiipeämistarvikkeita lainkaan. Harmi. AlteV astinlaudaksi ja Öpe poimi purkin nopsaan. Hups, jostain syystä hän putosi lumihankeen selälleen. Onnistuuhan se loggaus niinkin. Purkin palautus ja paluu autolle. Hanikala oli sillä aikaa käynyt tutustumassa jääpuikkoon pusikossa. Puskapissalla käynti naisille ei ole näin talvella ihan helppo homma.

Käyhän se näinkin

Sitten kävimme rämpimässä metsässä etsien purkkia jota emme löytäneet. Ojia kyllä löytyi senkin edestä. Kengät täynnä lunta jatkoimme matkaa.

Kingi ja isäntä

Puuhamaan portilla oli helppo kätkö. Hanikala oli sen jo aiemmin hakenut, mutta me muut haimme sen nyt.

Sitten pienempään pääkohteeseen, Huistin Nevadaan. Ei, tässä ei ole kirjoitusvirhettä, vaikka niitä teksteissäni muuten viliseekin. Luit oikein,menimme Huistin Nevadaan. Siellä oli purkki puussa. Sinne siis peräkanaa. Kätkölle, ei puuhun. Puuhun meni vain yksi. Muut huutelimme ohjeita puun alla. Mutta siis ensin ne virittelyt. Nuolella ammuttiin vetonauru puuhun. Ainakin yritettiin ampua. Se näytti mielenkiintoiselle, kuulosti mielenkiintoiselle ja oli mielenkiintoista. Nuoli sinkoili sinne ja tänne, lopulta se oli puussa. Niin se, oli puussa eikä suostunut tulemaan sieltä alas.

Ideahan on se, että ammutaan nuolen avulla vetonaru puuhun. Nuoli menee sopivaksi valitsemamme oksan yli ja tulee toiselta puolelta siististi alas. Nuoli irrotetaan ja vetonaruun liitetään kiipeämisköysi, joka näin vedetään puuhun paikoilleen ja kiinnitetään asianmukaisesti, jotta kiipeäminen valjaiden ja muiden välineiden avulla on turvallista ja ennen kaikkea helppoa. Tässä kohden lukijat saavat vapaasti nauraa. Emme loukkaannu siitä. Tiedämme miten älyttömälle edellinen kuulosti. Mutta teoriassa homma siis toimii noin.

Meillä nyt ei mikään toimi kuten teoriassa. Nuoli siis oli puussa eikä suostunut tulemaan alas. Suunnitelma B käyttöön. Öpe kiipesi puuhun, otti nuolen pois oksasta ja pudotti sen maahan sopivaksi katsomansa oksan yläpuolelta. Näin meillä oli vetonaru viritettynä. Sen jälkeen hän kiipesi oksat sinkoillen ylemmäs ja otti geokätkön oksasta, heitti sen alas ja jäi odottamaan. AlteV kirjoitti lokiin nimemme ja sitoi sen kiinni vetonaruun, jonka avulla Öpe hinasi kätkön takaisin puuhun. Sitten Öpe irrotti vetonaurun ja tuli itse puusta alas. Helppoa vai mitä?

"Taivas näyttää pilvettömälle, anna mä lepään hetken"

Sitten Riihimäkeä kohden. Siellä odotti pääkohteemme. “It’s time to rise up”. Matkalla Rissu muisti että 54-tien alla on kätkö, joka on hakematta. Syksyisellä reissulla AlteV:n kanssa se jäi hakematta monesta syystä. Olimme palaamassa viikonlopun kätköilyreissulta kotiin, olimme jo väsyneitä, nälkäisiä (kun AlteV ei malttanut pitää evästaukoja vaikka Rissu niitä kinusi koko ajan ja sitten Rissu ei enää halunnut kun satoi vettä ja oltiin jo NIIIIN lähellä kotia). Lisäksi meillä oli ollut kiire kotiin ja suurin syy kaikesta oli että ulkona satoi reippaasti vettä! Nyt maaliskuussa ei satanut vettä vaan oli kaunis aurinkoinen päivä. Helkama seis sopivaan kohtaan ja koko poppoo tien alle. Niin, siis kätkö oli tien alittavassa rumpuputkessa. Syksyllä se olisi ollut vettä täynnä, nyt se oli puolillaan jäätä. Jäätä joka paikoin rusahteli mutta kesti kyllä hyvin. Jää oli kiiltävää ja liukasta. Kingille se oli melkoinen luistinrata ja koiraparka ei oikein ymmärtänyt miksi tungemme itsemme keskelle tietä, mutta sen alle, ahtaaseen ja liukkaaseen koloon. Sinne me kaikki kuitenkin menimme Öpen perässä. Hän kun ei suostunut kirjoittamaan nimeä lokiin ennen kuin nimen haltija oli sen ansainnut.

Rissu oli käynyt vastaavanlaisessa, paljon pahemmassa paikassa viime syksynä Oulussa kätköillessään. Tämä ei tuntunut ollenkaan pahalle. Olihan nyt seuraa ja talvella rumpuputkessa ei tule vastaan hämähäkkejä eikä rottia.

Lopulta olimme pääkohteessamme. Auto parkkiin ja metsään rämpimään. Lumikenkiä olisi taas kaivattu kovasti. Välillä hanki kesti kulkijaa, välillä upposimme sinne haaroja myöten. Ikävintä oli kun kaatui vauhdissa, jalka oli hangen alla ja muu kroppa mahallaan hangen päällä. Vaikea vääntäytyä pystyyn, toisaalta jalkaa ei saa pois lumen alta noin vain. Kingillä oli hieman helpompaa kevyenä eläimenä.

Miehet mennä paahtoivat ja naiset rämpivät perässä. Sitten alkoi kuulua yllättävän paljon puhetta. Tuttua ääntä ja hieman vieraampaa. Naisetkin olivat perillä ja totesivat että paikalla oli kaksi vierasta miestä omien, tuttujen lisäksi. Kohde oli saavutettu. Se kohosi kalliolla ylväänä ylöspäin. Taustalla näkyi mielettömän hienot maisemat. Männyssä oli viritettynä musta köysi. Selvisi että kaksi vierasta miestä olivat 1jone ja Keokas. He olivat olleet paranteluhommissa tällä 1jonen omalla kätköllä ja tulleet juuri puusta alas. He puhuivat jotain croissanttien syömisestä. Olikohan heillä nälkä? Hetken jounniin joutavia välineistä ja kiipeilystä ja kätköilystä puhuttuamme pääsimme asiaan. Hetkinen, seis tähän kohtaan. Jonniin joutavia? Eikö ne välineet olekaan tärkeitä ja eikö kyseessä ole harrastus nimeltä geokätköily? Onko siihen liittyvät asiat siis jonniin joutavia? Kyllä, ne ovat ihan yhtä jonniin joutavia kuin kaikki muukin tässä elämässä. Ei pidä ottaa kaikkea niin turhan vakavasti.

1jone ja Keokas kysyivät haluammeko viritellä oman köyden vai kelpaako käyttää heidän valmista viritelmäänsä. Kyllä kiitos, valmis viritys auttaa kovasti. Oksattomaan mäntyyn pitäisi viritellä köysi viereisen kuusen kautta. Siihen saattasi mennä jonkin verran aikaa. Ensimmäisenä meni puuhun AlteV. Kehui että hienot maisemat puun latvasta katsottuna. Totta.

 

Sitten puussa poikkesi maisemia ihailemassa Öpe. Ai niin, kirjoitti hän nimensäkin lokiin. Kai. Sitten Rissu kävi vähän räpiköimässä puussa. Kuin linnunpoika ikään. Lentotaitoa ei vielä ollut mutta into oli kova. Siivet auki ja siivet kiinni ja tuiskahdus nokalleen. Sille se vaikutti. Ilta pimeni uhkaavasti. Kello kulki eteenpäin vääjäämättä. Taas jälleen kerran aikataulu oli menossa poskelleen. Oikeastaan se oli mennyt jo poskelleen. Öpen ja Hanikalan oli pitänyt hakea jo lapset ja täällä he olivat, keskellä metsää Ekokemin takana Riihimäellä. AlteV myöhästyisi kohta yövuorosta ja Rissulla olisi pojat kotona kohta. Vain Kingillä ei ollut kiire mihinkään.Sekin olisi halunnut nosuta puuhun, mutta siihen ei nyt olisi aikaa. Toisen kerran sitten. Porukkamme keräsi omat kamppeensa kasaan, 1jone ja Keokas otti köyden alas. Erkasimme omille suunnillemme. Nyt hippulat vinkumaan. Jokainen oli myöhässä tai myöhästymässä. Miten tässä aina kävi näin? Kiitos, kiitos ja nähdään taas!

 

 

Satakunta-kätköä hakemassa

Kävin lauantaina yhdistetyllä kätköily- / kyläilyreissulla Satakunnassa, Porissa. Alunperin ajatuksena oli ottaa neljä kätköä ja käydä kahdessa kyläpaikassa, mutta siinä kävi lopulta niin että tuli kätkö / kyläpaikka.

Menomatkalla poimittiin Kingin kanssa kätkö Autokeitaalta. Löydettiin kätkö helposti. Logattiin autossa ja palautuskin onnistui helposti, joskin juuri ja juuri ajoissa. Pian olisimme joutuneet notkumaan paikalla pidempään sillä juuri kun olimme kätkön paikalleen laittaneet ajoi siihen viereen rekka. No, meitä se ei tässä vaiheessa enää haitannut vaan jatkoimme matkaa.

Huittisten ABC:llä marketissa pysähdyttiin ostamaan evästä, tuliaisia jne. Kassalle mennessä jo haaveilin että käyn vielä kahvilan puolella munkkikahvilla. Maksoin ostokset ja menin kahvilaan. Keräsin linjastolle tarjottimen, kupin ja lautasen. Valitessani otanko munkkirinkilän vai berliininmunkin, huomasin että olin unohtanut ostokset samantien ne maksettuani. Palasin siis marketin kassalle jossa hämmentynyt kassatäti oli ne keräillyt muovikassiin ja ojenteli muovikassia minulle. Kittelin ja lähdin. Kahvilalinjaston kohdalla huomasin että siihen on kertynyt ihmisiä. He ihmettelivät omien tarjottimiensa kera tarjotinta joka oli keskellä linjastoa. Siis sitä minun tarjotintani jonka siihen unohdin. Arvatkaa meninkö jatkamaan munkin valintaa? En, vaan kävelin ovesta ulos ja jatkoin matkaa ilman kahvia.

Porissa oli tarkoitus ottaa useampi kätkö, mutta kun, mutta kun… Niin niitä muttia oli: aikataulu, paikallistuntemus, parkkipaikkojen vaikea löytäminen kätköjen läheltä.

Erään helpon kätkön kuitenkin kävin loggaamassa jästi-kaverini kanssa. Pääsi hänkin hieman näkemään mistä harrastuksessa on kyse. Ihmetteli kyllä tovin että purkki puussa, siinäkö kaikki?

Poriin täytyy kyllä palata vielä uudelleen. Ajan kanssa, siellä olisi paljon purkkeja haettavana. Ehkäpä kesällä kokonaiseksi viikonlopuksi.

-Rissu

Kätköily on tekniikkalaji?

Kätköily. Luonnossa liikkumista ja ulkoilua kaupungissa. Kiipeilyä, hiihtelyä kätköltä toiselle ja jalkapatissa liikkumista. Pitkillä matkoilla auto, polkupyörä tai muu tekninen vempele voi auttaa ja nopeuttaa.

GPS, tuo tekniikan ihmeväline, on nykyajan geokätköilyn perusväline. Toki kartta ja kompassi käyvät, jos niitä osaa kukaan ylipäätään enää käyttää. Monessa puhelimessa on mahdollisuudet koordinaattien avulla suunnistamiseen. Ja geokätköilyä varten löytyy ihan omia maastokarttoja ja muita ohjelmia. Helppoa vai mitä?

Perjantai-iltana ajateltiin sitten laittaa Rissun uusi vanha Öpelta ostettu gps siihen kuntoon että lauantaina voi sillä kätköillä Porin suunnalla. Karttoja piti siirtää ja tietenkin kätköjä. Ensin piti kartat saada Rissun läppärille. AlteV sanoi että laitetaan yhdessä, siihen menee reilu varttitunti. Keretään sitten vielä kätköilemään jonnekin, syömään iltapalaa ja ehkä katsomaan leffaakin. No, meni varttitunti. Meni toinen ja kolmaskin. Meni tunti, meni toinen ja kolmaskin. Piti hakea päivityksiä koneeseen, ohjelmaan ja omaan päähän. Lisättiin, poistettiin, kopioitiin ja siirrettiin. Tehtiin vaikka mitä. Seistiin jo lähes päällämme. Olisikohan auttanut? Ensi kerralla kokeillaan sitäkin.

Lopulta AlteV soitti Öpelle. Keskustelua asiasta käytiin puhelimessa. Sitten AlteV:lle tuli toinen puhelu johon hän vastasi kesken Öpen kanssa puhuttavan puhelun. Kas, kummaa sieltähän soitti Öpe. Nyt AlteV:llä oli toinen puhelun pidossa Öpen kanssa ja toinen puhelun menossa Öpen kanssa. Rissu alkoi sitten joutessaan (turhautuessaan?)  piirrellä kuvia montako linjaa on auki jos sekä AlteV että Öpe puhuvat kumpikin kahta puhelua yhtä aikaa kaikille. Entä kuinka käy jos kaikki neljä – Öpe, Hanikala, AlteV ja Rissu – puhuvat kahta puhelua yhtä aikaa toisilleen.

Öpen ja AlteV kaksoispuhelut kaikki puhuvat kahta puheluatekniikka on ihmeellistä

Öpe tuli auttamaan. Ongelma oli Rissun koneella. Käyttöjärjestelmän ongelma? Selaimen ongelma? Käyttäjän ongelma? AlteV:n koneella homma tuli hoidetuksi vartissa.

Kätköilyt jäi nyt kyllä kätköilemättä sillä hommaan oli mennyt reilu viisi tuntia ja oli aika lähteä nukkumaan, jotta jaksaa aamulla virkeänä töihin ja reissuun.

Lauantaina kun Rissu tuli yhdistetyltä kätkö / kyläreissulta Porista (josta sitten erikseen), oli tarkoituksena että AlteV hieman päivittää omia karttojaan omaan gps-laitteeseensa. “Vartin homma” totesi AlteV. Rissu uskoi. Katsottiin pari elokuvaa, syötiin iltapalaa ja kas, homma oli lähes valmis.

Tekniikka. Se helpottaa elämää!

 

 

 

 

Puussa Sonninmäessä

Tuossa Tiistaina oli hetki aikaa ennen toisen rakkaan harrastuksen alkamista, ja päällä oli suuri himo kokeilla uusia vehkeitä. No ei muutakuin soitto Öpelle ja kysymys, että lähteekö kätkölle.

No tokihan Öpen oli pakko lähteä kätkölle, kun paha hänellä oli paha putki päällänsä.

Suunnattiin lopulta Öpen, Hanikalan ja heidän geomuksujen kanssa kohti isoa puuta. Matka puulle sujui mukavasti kantaviksi tamppautuneita polkuja pitkin.

 

Puun juurella sitten ähersimme ja ähersimme. Vehkeet valmiiksi esille ja sitten eikun narusta kiinni ja heittämään painoa puunoksan yli.

Heittäminen oli sitten onnetonta. Köyden pää lenteli milloin mihinkin kilisyttäen sen päässä olevia kulmarautoja. Ajoittain köysi oli kiinni väärässä oksassa ajoittain jopa väärän puun oksalla. Kymmenien harjoitusheittojen jälkeen saimme kuin saimmekin vetokyöden oikeaan puuhun ja melkohyvään oksaan. Siinä vaiheessa olimme jo todenneet, että paino köyden päässä oli aivan liian kevyt…. no nitkuttelemalla ja keventämällä köyttä onnistuimme saamaan painon alas ja vieläpä niin että köysi pysyi puussa.

 

Sitten alkoi kiipeilyköyden kiinnittely joka sujui partiolaisen ottein ihanhelposti. Kun köydi oli kiinnitetty puuhun ja testattu, että kaikki oli kunnossa, oli aika harjoitella uudien kiipeilyvälineiden käyttöä. No tulipa sitä harjoiteltua ja lopulta lytyi melko hyvä yhteistekniikka kiipeämiseen. Harjoittelu vei kuitenkin veronsa, noin 7 metrin korkeudessa voimat olivat huvenneet niin, että alimmille oksille ei apina enään päässyt, vaikka yritti levätä. Ylös kivutessa oli puhelin soinut jo pariin otteeseen ja siinä kivutessa puhelutkin tuli puhuttua. voimien hiipumisen vuoksi lopulta laskeuduin ja annoin Öpenkin kokeilla kiipeämistä hienoilla vehkeilläni. Homma toimi hienosti ja lopulta Öpe oli apinoinut itsensa samoille oksille joiden luona itse painin jo uupumuksen kanssa. Tekniikan kehityttyä Öpellä oli vielä voimia jäljellä ja hän pääsi kuin pääsikin oksistoon ja sieltä “turvallisesti” kätköpurkin luokse. Nimet purkkiin ja äkkiä alas. Ilta oli jo hämärtynyt ja pakkasimme kiireellä kamat kasaan. Reippahasti autolle ja siitä kiireellä pientä purtavaa hankkimaan ja Draamaharjoituksiin.

 

Kyllä jäi himo hakea muitakin kiipeilykötkäjä, joten lähiaikoina varmaan lisää kiipeilyaiheisia kirjoituksia.

Öpe puussa

Kytäjän kyntäjät kätköilemässä

Tiedäthän kevään tuoksun? Ei, en tarkoita huhtikuussa kaupunginpuistossa olevaa ulon hajua kun märästä nurmikosta paljastuu ihmisten oksennukset ja koirien ulosteet. Tarkoitan sitä TUOKSUA, jonka voi tuntea kun aurinkoisena kevättalven päivänä lähtee ulkoilemaan oikeaan metsään. Sään ollessa leuto, mittarin näyttäessä vain paria pakkasastetta lumi on paikoin hieman kosteaa. Aurinko valaisee ja lämmittää puiden oksia niin, että kuusen pihka ja koivun mahla alkavat elää omaa elämäänsä puun rungoissa. Nyt voit nuuhkia. Laita silmät kiinni ja kuvittele. Tuoksu on samaan aikaan pehmeän makea ja nenää ärsyttävän kirpeä. On vaikea eritellä niitä kaikkia erilaisia tuoksunosia; kosteaa sammalta, pihkaa, havun neulasia, tuore koivu, auringonpaiste.

Lähdimme aiemmin päätetylle geokätköilyretkelle – Hanikala, Öpe, AlteV ja Rissu – Hyvinkään Kytäjälle. Aikataulu tarkentui loppuviikosta niin että autot starttasivat sunnuntaina 24.2. klo 15.00 varusteineen matkaan. Parkkipaikalta pääsimme suksille puoli tuntia myöhemmin. Tarkoitus oli tehdä parin tunnin lenkki ja hakea sen aikana neljä kätköä, mutta kuten yleensäkin suunnitelmat elävät ja retkemme venähti kokonaisuudessaan kuuteen tuntiin. Saaliiksi saimme yhden löydetyn kätkön, kahta emme löytäneet ja yksi jätettiin suosiolla TIUKAN AIKATAULUN vuoksi hakematta.

Metsää Matkalla ensimmäiselle kätkölle

Heti alkuun suuntasimme siis keväiseen metsään, aurinko paistoi ja pakkasta oli pari astetta. Hanikalalla oli kevyt varustus, muilla reput / rinkka täynnä tavaroita. Vaihtohanskoja, -sukkia, villapaitaa, ruokaa, juomaa, polttopuita sekä kaikenmoisia selviytymisvälineitä – GPS-laitteita unohtamatta.  Lyhyen hiihtämisen jälkeen olimme jo Maman solisevaa kätköä tavoittelemassa.  Pientä arpomista varusteiden suhteen; suksilla vai ilman. Suhteellisen jyrkkä ojan penkka tiheähköön puustoon nousten ei houkutellut suksilla.

AlteV:n sukset ja rinkka

AlteV riisui metsäsuksensa suosiolla pois, jätti rinkan suksien viereen  ja hyppäsi reilusti hankeen lähtien tarpomaan kohti määränpäätä. Öpe päätti lopulta pitää sukset ainakin mukana. Naiset eivät suostuneet luopumaan ”kilpasuksistaan” siis perinteisistä kapeista koneladuille tarkoitetuista epäkäytännöllisistä kapineista. Vähän matkaa taaksepäin hiihtämällä löytyi muka hieman helpompi paikka siirtyä kätkölle.

Hanikala etenee suksilla

Epämääräisen rämpimisen, selällään makaamisen ja polvillaan olemisen, suksisauvan ja kameran lumesta kaivamisen jälkeen Hanikala ja Rissu pääsivät Öpen tekemälle latupohjalla. Sitä ennen he kuitenkin ylittivät solisevan puron, joka Hanikalan gepsin perusteella piti olla jossain takana mutta joka äänestä päätellen oli ihan alla. Onneksi tässä kohden lumi kantoi ja molemmat naiset säilyivät kuivina. Latua ja ääniä seuraamalla löytyi kätköilevät miehet. Toinen kuului olevan jossain lumen alla päällään, pylly pystyssä, sillä välin kun toinen turvasi tämän selustaa mahdollisilta metsän eläinten hyökkäyksiltä. Paikalla olikin runsaasti jäniksen jälkiä. Täältä saimme päivän ensimmäisen ja ainoaksi jääneen loggauksen.

Maman solisevalla kätköllä AlteV ilman suksia

Matka jatkui  kohti Maman kalliokätköä. Paikka oli todella hieno ja kuvauksellinen. Rissu nappaili kuvia luultavasti lumen kaivamista enemmän. Muu retkiseurue keskittyi täysin kaivamiseen. Kalliossa oli monia lupaavia halkeamia – täynnä lunta. Monista koloista ja onkaloista löytyi viitteitä kätköstä: irtokiviä. puunsälää ja yhdessä jopa kopisi muovisesti. Laitteistojenkin mukaan kätkön olisi pitänyt löytyä. Muovinen kopina paljastui jäiseksi kopinaksi ja lopulta päätimme luovuttaa. Aikaa ei olisi hukattavaksi. Tähän paikoin syvänkin lumen käsin kaivamiseen oli tuhlattu liikaa aikaa.

"Täällä jossain sen on oltava"Maman kalliokätköllä

Tarkoitus oli jatkaa tästä Iso-Haiskariin, mutta kelloa tutkailtuamme päätimme jättää sen kesäksi ja siirtyä suoraan Kolmperslammin saareen sijaintiin N60° 37.460 E024° 41.389. Aurinko oli jo laskemassa ja sää oli hieman viilentynyt tai se tuntui sille märissä hansikkaissa ja kosteissa vaatteissa. Rissu oli jo lainannut AltaV:tlä hanskat omiensa tilalle. Rissun omat vaihtohanskat olivat hukassa. Öpellä ja AlteV:llä oli metsäsuksien ansiosta jalassaan kunnon varrelliset kengät ja heidän nilkkansa olivat säästyneet kuivina. Hanikala ja Rissu sen sijaan harmittelivat, etteivät olleet ottaneet säärystimiä. Perinteiset hiihtomonot eivät suojaa nilkkoja lumessa kahlatessa ja siksipä heillä oli nilkat täynnä lunta, pitkät kalsarit ja sukat märkinä. Märät sukat hankasivat ikävästi jalkoja hiihtäessä. Pian sitä ei kuitenkaan ennättänyt ajatella sillä edessä oli todella iso alamäki. Arpa suosi AlteV:tä, joka laski huimaa vauhtia rinkka selässään rinnettä alas nauraen alas päästyään. Lisäksi hän varoitti mäen alla olevasta ojasta, jonka kohdalla olisi hieman hyppyriä. Öpe laski perässä reippaasti, Hanikala otti istuma-asennon suksien päälle ja laski näin. Rissu tuli umpihankea pitkin lumen hiljentäessä vauhtia sopivasti.

luontoa

Pian olimme Kolmperslammin rannassa ja suuntasimme jäälle. Kokemuksista oppineina kokeilimme jäätä ja se vaikutti melko kestävälle.  Ainakin siihen asti kunnes Öpe huomasi  jäljet, joista päättelimme hirvieläimen käyneen jäissä. Jäljet olivat jo jäätyneet umpeet ja koska hirvi painaa enemmän kuin retkikuntamme yhteensä jatkoimme turvallisin mielin matkaa. Lisäksi tämä erityisen pieni saari oli niin lähellä rantaa että koimme että voisimme vaikka kahlata sinne. Ainakin kesällä. Jäällä saaren takana oli todella hieno usva, joka leijui meitä kohden.

Kolmperslammin jäällä Kolmperslammin saari

Näin pienestä saaresta purkki löytyisi varmasti helposti ja nopeasti. Vihjeenä oli ”koivun juurella” ja koska saaressa oli vain muutama hassu koivu, niin eipä olisi kovin hankalaa. Niinpä sitten kaivamaan – taas käsin – lunta pois suurimman koivun ympäriltä. Vesiperän vedettyämme siirryimme seuraavalle koivulle ja sitä seuraavalle kunnes kaikki koivut oli tutkittu juureltaan. Purkkia ei vain löytynyt. Hanikala totesi rannan olevan sula ainakin yhdestä kohti, siitä mihin hän tökkäsi suksisauvallaan. Kappas, siinä olikin ihan kunnon ”avanto”. Ilta oli pimentynyt, otsalamput alkoivat olla tarpeen. Sää viileni yhtä matkaa pimeyden kanssa ja märät jalat alkoivat mennä Rissulla tunnottomiksi pikkuvarpaista. AlteV kärsi jäätyvistä sormista eikä muillakaan lämmin ollut. Miehet sytyttivät nuotion saadaksemme lämmintä sekä ulkoisesti että sisäisesti.

Nuotiolla

Rissu päätti vaihtaa kuivat sukat jalkaan. Se ei vain ollutkaan niin yksinkertaista. Monojen nauhat olivat kastuneet, lumeentuneet ja jäätyneet. Nuotion likellä sormilla niitä lämmittämällä nauhat lopulta aukesivat. Jalka kerrallaan eteni sukkien vaihto. Mono pois, seisomista toisella jalalla pehmeässä lumessa, litimärän sukan rullaamista pois jalasta. Paljas, märkä, kylmä jalka lämpenemään hetkeksi nuotion likelle ja sitten edelleen yhdellä jalalla seisten rullattu kuiva sukka jalkaan ja jalka monoon. Toisen jalan kohdalla tasapaino petti ja paljas jalka upposi syvälle kylmään lumeen. Lopulta Rissulla oli kuivat sukat molemmissa jaloissa ja hieman parempi olo. Juuri tuolloin soi AlteV:n puhelin. ”Joo, aiheena on paleltuma-  ja palovammat. Niitä tässä ollaan juuri hankkimassa”. Puhelu koski seuraavan viikon partiota mutta sopi tilanteeseen kuin – no vaikkapa, kuin nenä päähän.

Makkaranpaisto sujui reippaasti. Jokainen oli kylmissään. Nopsasti vielä lämmintä kahvia ja Brownie-kääretorttua jälkiruuaksi ennen tavaroiden pakkaamista.  Miehet ovat karppeja vaikka vain toinen heistä on kala, siksi tällainen vähähiilihydraattiselle sopiva leivonnainen. Rissu sen leipoi retkelle AlteV:ltä saamansa Öpen ohjeen mukaan. Ohje siihen löytyy myös tämän kertomuksen lopusta, jos joku vaikka haluaa kokeilla.

Täysikuu

Pieni nuotiomme hiipui nopeasti. Kuu nousi kuusten takaa. Saari ja lampi näyttivät todella hienoilta. Aika olisi pysähtynyt ellei olisi ollut kiire. AlteV:n olisi jouduttava yöksi töihin. Siispä sukset jalkaan ja menoksi. Rissun suksien siteet olivat kastuneet ja jäätyneet. Monot eivät tarttuneet kiinni. Puukon kanssa jäitä irrottelemaan ja sormia palelsi niin pirusti. Seuraavaksi AlteV huomasi suksiensa pohjien olevan jäätä täynnä mutta ei innostunut sitä puhdistamaan koska hän oli aivan umpijäässä, lisäksi villasukat käsissä on hankala toimia. Lisäksi oli se kiire. AlteV päätti kävellä suksilla. Nyt siis nopsasti rantaan ja tielle. Juuri kun olimme ottamassa suuntaa, Öpe huomasi GPS-laitteensa puuttuvan. Meinasi jo jättää kalliin laitteen sille tielleen, mutta Rissu loogisesti päätteli ettei laite voi olla muuta kuin saaressa ja sinne ei ole pitkästi. AlteV totesi ettei kiire ole ihan niin kiire, vaan Öpe voi käydä rauhassa hakemassa gepsinsä. Niinpä sitten Öpe yksin takaisin saareen ja kohta kuuluikin ilahtunut huikkaus että laite on löytynyt.  Näin päästiin jatkamaan matkaa. Kuu valaisi kulkureittiä ja otsalamput olivat oikeastaan tarpeettomat.  Olisi ollut tosi hienoa, ellei olisi ollut kylmä ja kiire. Näistä huolimatta nautimme paluumatkan maisemista. Päätimme kulkea hieman eri reittiä, sillä tulomatkan suuri alamäki ei houkutellut – mennessä se olisi suuri ylämäki joka verottaisi suotta vähäisiä voimiamme. Kuljimme tukkitien pohjaa joka jossain vaiheessa muuttui pikkutieksi. Yhdessä alamäessä Rissu yritti hillitä vauhtia auraamalla. Seurauksena oli monon irtoaminen suksisiteestä, suksen keikahtaminen kyljelleen ja Rissun kaatuminen suksen päälle suoraan pyrstölleen. Moni on varmaan saanut ”monon kuvan perseelle” mutta Rissullapa onkin suksen kuva ts komea mustelma vasemmassa pakarassa.

Sikalan pihan läpi kuljettuamme mietimme onko tie yleinen vai yksityistie, mutta päätimme jatkaa matkaa, olimmehan ikään kuin eksyksissä. Rissu totesi asialliseen tyyliinsä että kun ei sattunut kuin muutama gps-laite mukaan paikan määritykseen.  Pian saavuimme Kytäjän kartanolle vievälle tielle, jossa AlteV päätti kantaa suksensa. Kuu paistoi valaisten mustina kohoavat lehdettömät puut jotka reunustivat tietä. Pellolla oli sankka usva lumen yllä. Hevosaitaus oli valitettavasti tyhjä. Yksinäinen valkea hevonen olisi niin hyvin sopinut tähän aavemaiseen maisemaan.

Maman hillittömän kurvin lähellä

Maman hillittömän kurvin luona miehet riisuivat reput ja rinkat selästään ja iskivät myös sukset ja sauvat hankeen pystyyn. He lähtivät juosten tietä pitkin parkkipaikalle jossa automme olivat. Matkaa olisi pari kilometriä. Naiset saisivat tyytyä sillä aikaa tavaroiden vahtimiseen. Kello oli jo lähemmäs 20.30 kun miehet saapuivat autoilla takaisin ja pääsimme ajelemaan takaisin kotiin. Auton mittarin mukaan pakkanen oli kirinyt -13 asteeseen.

Mahtava reissu. Matka sinällään ei ollut pitkä mutta lumen määrä teki matkasta raskaan. Tämä oli niitä reissuja, jotka samaan aikaan väsyttävät fyysisesti sekä aiheuttavat fyysistä epämukavuutta ja jonkin verran myös muuta epämukavuutta. Eihän paleleminen, nälkä ja väsymys ole vain fyysistä. Toisaalta retki antaa enemmän kuin ottaa. Kunto kohoaa ja elämään tulee uusia hienoja kokemuksia. Maisemat tyynnyttävät mieltä ja yhteinen ponnistelu yhteisen asian (kätköpurkkien löytyminen) eteen luo me-henkeä.

HYVÄ ME!

 

Brownie kääretortun ohje

150g Tummaa suklaata (70%)
2rkl Kermaa
1,5 dl Sokeria vastaava määrä makeutusta
5 kananmunan keltuaista
5 Kananmunan valkuaista
50g manteli- tai pähkinärouhetta tai puolet molempia.
ripaus suolaa

Täytteeksi 3 dl kuohukermaa.

Kuumenna uuni 175 asteiseksi. Levitä uunipellille leivinpaperi ja voitele se.

Sulata suklaa ja sekoita joukkoon kerma. Anna seoksen jäähtyä hieman.

Vatkaa keltuaiset ja makeutusjauhetta muutama minuutti. Lisää mukaan jäähtynyt suklaa ja manteli- tai pähkinärouhe.

Vatkaa valkuaiset ja ripaus suolaa kovaksi vaahdoksi. Kääntele varovasti keltuaisseoksen joukkoon.

Levitä taikina pellille tasaiseksi kerrokseksi.

Paista uunissa noin 25 minuuttia. Anna jäähtyä hieman ja peitä sitten levy leivinpaperilla ja puhtaalla kostealla liinalla. Jätä levy jäähtymään.

Kumoa levy toiselle leivinpaperille ja irrota paistamisessa käytetty leivinpaperi pohjasta. Vatkaa kerma vaahdoksi, levitä levylle ja rullaa koko komeus leivin paperin avulla kääretortuksi.

(kahdeksan annosta; Yhdessä annoksessa: Hiilihydraatteja 8,7g, Proteiinia 8,3g, Rasvaa 28,8g, Kcal 332.)

(Ohje; readme.fi, karpin keittokirja, Luotonen & karppaus.info s.296 😉 )

Lopen uupuneet?

Lähdimme retkikuntamme – Hanikala, Öpe, AlteV ja Rissu – kanssa geokätköilemään perjantai-illan kunniaksi. Usein kuulee kuinka ihmiset rymyävät perjantaisin ravintolareissuillaan niin että seuraavana päivänä on väsynyt, kolhuilla jne. Meillä lopputulos on sama mutta ihan selvin päin, luonnossa liikkuen.

Retken reititys jäi miesten tehtäväksi. Lastenhoidolliset asiat saatiin tahoillamme järjestykseen, joten ei ollut kiirettä pois. Kunhan AlteV olisi lauantai-aamuna partiotaitokisoissa ja Rissu puoliltapäivin töissä.

Pääsimme lähtemään matkaan noin klo 17.30 ajatuksena hakea pari saarikätköä Loppijärveltä. Sukset oli pakattuna hienosti Helkama-merkkiseen retkeilyautoomme.  Sinne oli pakattuna myös makkaraa ym ruokaa, lämmintä juotavaa, köyttä, vaihtovaatetta, tulitikut, polttopuita, kamera, gps-laitteita ja kännyköitä. Lisäksi vielä puolijoukkueteltta ja kamiina. Viimeksi mainitut eivät kyllä kuuluneet varsinaiseen retkivarustukseen. Kunhan olivat täyttämässä autoa.

Menomatkalla juttu luisti ja olimme pian perillä Puolenhehtaarin puistossa Loppijärven rannalla. Sukset jalkaan, rinkat ja reput selkään ja menoksi. Suunta kohti saarta suoraan järvenselän yli. Pimeässä loisti neljä valkoista valoa eteenpäin ja Öpen punainen perävalo kertomaan taaksepäin suuntamme. Jää oli kauttaaltaan lumen peitossa ja lunta tuli yhä taivaalta kiitettävän paljon. Sää oli onneksi muuten leuto, vain asteen-pari pakkasen puolella. Miehet etunenässä suuntasimme saarta kohden.

Rissu on aina ollut epäileväinen jäitä kohtaan. Siitä huolimatta – tai ehkä juuri sen vuoksi – että on lapsena viettänyt paljon aikaa järvellä. Rissun isä sentään kävi ”talviverkoilla” avannoilla joskus vielä äitienpäivän aikaan vaikka jäälle pääsi rannasta sulan yli vain pitkiä lankkuja pitkin ja jää kantoi hädin tuskin ukon suksilla ja perässä vedettävän pulkan jossa oli tavarat. Useimmiten verkot jäivätkin avantoihin niin että ne lopulta haettiin veneellä pois kun jää oli sulanut avannon ympäriltä yön aikana. Tästä jännityksestä Rissu siis on aikanaan päässyt osalliseksi niin että ei sellaista enää kaivannut.

Rissu alkoi kaivella lunta ja tökkiä jäätä, joka tuntui kovin pehmeälle. Suksisauvan kärki upposi siihen liian hyvin. Jossain vaiheessa kärjen tökkiminen aiheutti veden siirtymisen jään yläpuolelle. Rissu ja Hanikala tästä pohtimaan onkohan ihan turvallista jatkaa matkaa. Huhuilu miehille ei ensin aiheuttanut mitään toimintaa, lopulta nämä pysähtyivät kaivelemaan lunta ja tökkimään myös jäätä. Rissu ja Hanikala pysähtyivät myös. Rissu ei oikein pitänyt jään äänestä, lohkeavasta äänestä. AlteV sanoi että ääni syntyy kun jäähän syntyy railoja. No, siinä ei ollut mitään uutta, mutta matkaa saareen kätkölle olisi vielä ja mistä me kaikkia virtapaikkoja tuntemattomalla järvellä tietäisimme.

Lumen alla oli jää. Jää oli kovin pehmeä myös AlteV:n ja Öpen suksisauvoihin ja jäälle nousi vettä sauvojen tekemistä pienistä rei’istä. AlteV kuitenkin oli sitä mieltä että jatketaan matkaa. Rissu ja Hanikala kääntyivät takaisin rantaan päin, vaikka matkaa oli taitettu jäätä pitkin vasta vajaa puoli kilometriä. Lopulta miehet päätyivät seuraamaan heitä. Aiemmat suksen jäljet olivat märät. Jäälle noussut vesi oli kastellut ns. ladun vaikka jään päällä oli runsas, kovapintainen lumikerros.

Olimme jälleen Puolenhehtaarin puistossa. Kaikkia varmaan hieman harmitti suunnitelman kariutuminen. Emme kuitenkaan antaneet sen häiritä vaan mietimme mitä tehdä seuraavaksi. Puistossa olisi multikätkö. Siis sitä etsimään. Rissu oli pihalla kuin lumiukko suksiensa kanssa, Hanikalalla oli ongelmia suksiensa kanssa, miehet jättivät sukset pois. Siinä sitä poukkoiltiin pitkään ympäri puistoa edestakaisin. Lopulta AlteV löysi purkin ja päästiin makkaranpaistoon.

Puistossa oli nuotiopaikka jossa oli vielä pieni hiillos. Puiden sytyttäminen oli tosi helppoa ja saimme nopeasti hyvän nuotion. Rissu kehui, että hänellä on kaksi teleskooppivartista makkaratikkua mukana – ellei sitten ole unohtunut lähtiessä keittiönpöydälle. Kun tuli aika kaivaa ne esiin, Rissu saattoi todeta juuri näin käyneen. Makkaratikut olisivat kotona, siinä keittiönpöydällä. Samoin kuin kertakäyttökupit. Onneksi jokaisella oli kuksa tai muu henkilökohtainen kuppi mukana niin lämpimän juoman nauttiminen ei vaikeutunut. Öpe oli tehnyt itse suklaata mukaan. Se oli hyvää, jäisenäkin. Makkarat saimme kuitenkin paistettua lämpimiksi, tai ainakin lähes lämpimiksi miesten vuolemien makkaratikkujen ansiosta. Hanikalalla kyllä jäi viimeinen pala makkaraa pyörimään suuhun, se oli kuulemma kylmää.

Mukavan iltapalan jälkeen päätimme siirtyä autolla toiseen päähän Loppijärveä katsastamaan olisiko siellä kovempi jää ylitettäväksi. Eihän Loppijärvi kovin syvä ole, keskisyvyys on vain 2 metriä ja syvimmilläänkin se on vain 7 metriä. Mutta ämpäriinkin voi hukkua ja matalaan järveen jäätyä.

Varissaareen pääsimme helposti jäätä pitkin. Lumen alta kaivettu jää oli suksisauvan piikkiin kovaa eikä vettä ilmestynyt siten jäälle. Innoissamme hiihdimme jo hieman kätkön ohikin, joten jouduimme palaamaan hieman takaisin päin. Tai siis Rissu ja Hanikala hiihtivät, miehet eivät olleet laittaneet suksia jalkaan vaan kävelivät, sillä matkaa oli vain parisataa metriä mantereelta saareen. Naistenkin oli pakko riisua rannassa sukset, sillä kätkö sijaitsi itse saaressa, ei sen rannalla. Tiheähkössä kuusikossa olisi ollut hankala kulkea mäkeä ylös hiihtäen. Rissu oli napannut sukset kainaloon ja niinkin oli riittävän vaikea liikkua. Hanikala löysi nopsasti kätkön. Hienon sellaisen. Palasimme takaisin autolle.

Mihin sitten? Hyvinkäälle? Vai jatketaanko kätköilyä? Kello oli vasta vähän yli kahdeksan illalla, joten päätimme jatkaa kätköilyä.

Öpe ehdotti kirjastoautolla käymistä. Läyliäisistä löytyisi sellainen. Eipä aikaakaan kun olimme jo lähistöllä. Auto parkkiin tien varteen. Rissu kaivoi sukset jalkaan, muut päättivät kävellä. Suksilla pääsi hyvin tuon parisataa metriä joka piti kulkea kirjastoautolle päästäksemme. Rissu oli ja on aivan ihastunut tuohon pienehköön kirjastoautoon, jossa oli aivan erityinen tunnelma. Harmi ettei ollut palautettavaa jotta olisimme voineet jotain lainata. Kirjoissa oli muutama mielenkiintoinen. Olisi ollut lisäksi hienoa saada omaan kirjahyllyyn jotain Läyliäisten kirjastoautosta. Palasimme autolle jatkaaksemme matkaa.

”Mikä täällä savuaa?” kysyi Rissu. Huomasimme auton olevan sinisenä savusta. Kamala katku tunki nenään ja pakotti avaamaan oven. Ensin AlteV arveli sen olevan webasto, joka käryää. Aloimme kuitenkin pohtia asiaa tarkemmin. Rissu pieraisi? Joku sytytti autossa olevaan kamiinaan tulet? Nauraen mietimme erilaisia vaihtoehtoja matkaa jatkaessamme. Suuntasimme kätkölle nimeltä Varo hevosia. Matkalla tuli vastaan toinen kätkö ja pysähdyimme sitä etsimään. Tungimme kaikki neljä itsemme pieneen kolmioin muotoiseen tilaan jossa arvelimme kätkön olevan. Kipusimme ja kapusimme, kumartelimme ja kolhimme itseämme. Kurkimme kolosiin ja tungimme sormemme jokaiseen reikään. Hanikala löysi purkin, paikasta johon Rissukin oli jo kurkkinut vaan ei ollut kätköä havainnut. Jatkoimme matkaa.

Varo hevosia sijaitsi paikassa jossa oli pakko jättää Helkama keskelle tietä. GPS johdatti sillalle. Ensin miehet rymysivät sillan toiselle puolelle kurkkimaan mahtaako kätkö olla siellä sillan alla. AlteV kurkotteli reunan yli todetakseen, ettei kätköä löydy sieltä. Miehet siirtyivät toiselle puolen siltaa. Naiset katselivat sillalta. Tällä kertaa Öpe meni kurkottelemaan sillan alle. Rissu huomautti että Öpen jalkojen alla ei ole maata vaan jäätä joka voi murtua. Hanikala pyysi olemaan varovainen. Öpe totesi miehiseen tapaan, ettei se mihinkään hajoa ja tehostaakseen sanojaan tömäytti jalallaan maahan. Kuului halkeavan jään ääni ja suuri jäälautta irtosi rannasta. Onnekseen Öpe piti sillan reunasta kiinni ja sai täten hypättyä taaksepäin kiinteälle maalle todeten että tapahtunut hätkähdytti hieman. Jäälautta ajelehti virtaa alaspäin sillan alle. Jää oli heikkoa, vaikkakin reilut 20 cm paksua. Öpe sai kuin saikin noukittua purkin ja laitettua siihen nimemme. Pääsimme peruuttamaan Helkamaa takaisin päin. Jälleen kerran. Tällä reissulla Helkama kulki taaksepäin useaan kertaan kapeilta kärrypoluilta.

Hevosista siirryimme lehmiin. Mutta sitä ennen AlteV ja Rissu poimivat ohimennen Loppi-0 kätkön. Tämän Öpe ja Hanikala olivat jo aiemmin hakeneet.Tästä jatkoimme matkaa Vihtijärven kappelille. Etsimme, etsimme ja Rissu arveli että kätkö on eräässä paikassa jota olimme jo monesti katselleet. Sehän on tilastollinen todennäköisyys. Vaivan jälkeen kätkön löysimmekin, todetaksemme että se on niin umpijäätynyt ettemme sitä saa irti ennen kevättä. Tai ilman että poltamme koko kätköpaikan poroksi. Päätimme odottaa kevääseen ja jatkaa matkaa lehmien luokse.

Vihtijärvellä oli Lehmätunneli, joka on aikanaan 70-luvulla rakennettu, jotta lehmät pääsevät Lopentien toiselle puolelle turvallisesti. Tämän kätkön Hanikala ja Öpe etsivät ilman laitteita, sillä laitteistot tekivät tenän akkujen loppuessa. AlteV:n gps ohjeisti, mutta Rissu etsi taas väärästä paikasta yrittäen kaivaa esille kuusta ihastellen tämän tuoksua ajatellen että kyllä se on kuusi joka tekee joulun kotiin. Sillä välin kun Rissu kaivoi käsin lumihankea, AlteV paikallisti purkin.

Kello oli jo hurjan paljon ja oli aika suunnata kohti kotia. Matkalla Hyvinkäälle poikkesimme Kytäjänkioskille katsastamaan Nykäsen Mattia tai oikeastaan hänelle tehtyä patsasta. Patsas on nimeltään Elämä on ihmisen parasta aikaa. Matin omia viisauksia siis. Yksi peruskätkö löytyi tästä nopsasti. Rissu ja AlteV siis löysi, Öpe ja Hanikala olivat sen aiemmin etsineet ja odottelivat auton lämmössä sen aikaa. Nyt ei enää yhtään kätköä.

Lopulta olimme Hyvinkäällä. Mutta… mikä olisi se kätköilyreissu, jolloin ei poimittaisi vielä yhtä kätköä. Siis kerta kiellon päälle.  Erästä aakkoskätköä oli jokainen meistä käynyt jo aiemmin vuorollaan ihmettelemässä. Nyt meitä oli riittävän monta, riittävin apuvälinein. Saisimme siis kätkön tällä kertaa. Auto lähes viereen ja apuväline mukaan. Rissu suorastaan juoksi kätkölle ennen kuin paikalle tulisi ylimääräisiä ihmisiä hidastamaan tahtia. Yllätys oli suuri kun kätkö oli hieman muuttunut. Se oli nyt helppo ottaa esiin ja apuvälineitä ei tarvittu. Hämäyksen vuoksi juoksentelimme vielä hangessa ja Öpe teki jopa lähes enkelinkuvan hankeen. Sitten kotiin.

Oli tosi mukava reissu. Kommelluksia, vaaratilanteita (ainakin kuviteltuja), paljon naurua ja paljon liikuntaa, niitä tämä reissu sisälsi. Oli hauskaa vaikka olimme palattuamme Lopen uupuneita.