Kätköilyä pyöräillen, Hämeenlinnassa.

Hupsista heijaa ja Rissun kanssa suunnittelimme, että eräs torstaiaamu lähtisimme kätköilemään Hämeenlinnaan ja ottaisimme avuksi polkupyörät.

Ei se niin helppoa silti ole, että suunnitellaan ja toteutetaan. Aamu vierähti heti puoleksipäiväksi. Pääsimme siis n.klo 12 lähtemään reissuun. Edellisen illan terassiteissulla ei tietenkään ollut tekemistä, siis sillä, että yhdellä käynti venähti aikalailla useammaksi tunniksi.

No matkaan päästiin eväiden kanssa ja ensimmäinen suunnitelmista poikkeava pysähtyminen tehtiin Hämeenlinnan infotaulun kohdalle hakemaan läheisestä metsästä yksi kätkö.

No matka jatkui hyvin ja pääsimme suunnittelemamme reitin alkupisteelle. Pyörät valmiiksi, kamera otsalle ja laitteet käyttökuntoon. Ensimmäinen kätkö löytyi muutama sata metriä autolta, tosin pienellä haparoinnilla ja ajankäytöllä. Hienosti oli purkki piilotettu. Siitä sitten eteenpäin kohti kätköä jota ei aluksi oltu ajateltu edes noutaa… ja Rissu oli jo aivan pöksyt märkänä, ei minun ansiosta, vaan kätköilyn…siis märän aluskasvillisuuden kastelemina siis jatkettiin matkaa…niin mullakin oli jo pöksyt märkänä ja kastuivat matkan edetessä edelleen. Koko päivä kuljettiin pöksyt märkinä.

Kätkö toisensa jälkeen löytyi nopeasti ja paljon tallentui materiaalia uuden actionkameran muistikortille.Kuten yleensäkkin Rissu suunnittelee jossain vaiheessa syömistä ja minä en malttaisi millään pysähtyä. No sovittiin, että 10 kätkön jälkeen pidetään ruokatauko. Vaan eipä maltettu. Etsittiin sopivampaa paikkaa ja lopulta varmaankin 14 kätkö tarjosi hienot puitteet ruokailulle. Oli grillikota ja nuotiopaikka. Tässä vaiheessa Rissu alkoi varomaan hoisujen likaantumista ja kastumista ja kaivoi esille istuinalustan. No ainakin istuinlihasten kohta säilyi reissulla hieman puhtaampana.

Kodalta jatkoimme matkaa ja jouduimme pian kulkemaan pientä polkua kohti seuraavia kätköjä. Polun seuraaminen ei ollut aivan helppoa, sillä metsäkoneen jäljet hävittivät välillä polun alleen ja niin sitten kun emme seuranneet karttaa, niin harhauduimme hieman reitiltä. Tämän havaittuamme suuntasimme kohti polkua, rämpien epämääristä metsäkoneen uraa myöden ja raahasimme pyöriä risujen ja puunrankojen yli. Lopulta pääsimme hienosti polulle jolla pysyimme aina seuraaville kahdelle  tai kolmelle kätkölle asti oikein mainiosti. niiden jälkeen matka jatkuikin tietä pitkin.

Puomi niminen kätkö tuotti ongelmia, kun koko puomia ei ollut pelipaikalla. No hetken etsittiin, mutta mitään merkkiä kätköstä ei löytynyt. No ei voinut löytyä, kun kätkö oli huollettu ja siirretty tai siis muutettu lähellä sijaitsevan kiven koloon. Tästä kaikesta siis olimme tietämättömiä, kun kätköjen lataus Garmineihimme oli tapahtunut edellisenä päivänä ja kätkö oli huollettu vasta retkipäivänämme. Kiitos kätköntekijöille nopeasta kätkön huoltamisesta.

Matka jatkui kiireen jo kolkuttaessa takaraivolla. Töihin olisi ehdittävä ja ajatus että kätköilyn jälkeen jäisi vaikka vähän aikaa nukkua uhkasi jäädä toteutumatta. Olimme auttamatta aikataulusta myöhässä. Urhoollisesti kuitenkin kiisimme kohti ennakolta suunnittelemiamme kätköjä. Googlemapsiin ei pitäisi sokeasti luottaa reissua suunniteltaessa. Ai miksi? No suunnittelemallamme reitillä näytti kulkevan pieni tie viistottain kohti viimeisiä kätköjä. Tämän tien piti muuttua Asvalttitieksi vähän myöhemmin. No Tie oli ja muuttuihan se asvalttiseksikin. Ongelmana oli kuitenkin, että pääsy alvalttiosuudelle oli estetty korkealla audalla ja lukitulla portilla. Itse suunnittelin alueen, siis Kiertokapulan kaatopaikka-alueen kiertämistä, mutta Rissu totesi, että portin vieressähän on aukko ja siitä mennään. Toppuuttelin Rissua, mutta hän vain vakuutti, että jos joku kyselee, niin hän kyllä selittää miten asia on. Selittää, että kulkureitillämme jouduimme ikäänkuin vahingossa aidatulle alueelle ja nyt ollaan poistumassa tietä pitkin alueelta. Oli siinä varmaan, potrilla autojen punnitusta ja jätteiden tuojien laskutusta hoitavilla työntekijöillä ihmettelemistä kun kaksi pyöräilijää pöllähtää kaatopaikalta portin ohi ja katoaa läheiseen metsään.

No nopeasti vielä neljälle viimeiselle kätkölle. Nopeasti ja nopeasti ja olihan niitä vielä viisikätköä…

Nopeasti autolle ja siinä hieman vielä evästettiin, aikaa oli koska olimme aikataulusta myöhässä, mutta silti vielä niin ajoissa, että ehtisin kodin kautta töihin.  Helkama… ööö… siis Mersu käyntiin ja nokka kohti Hyvinkäätä. Moottoritielle päästyämme tapahtui sitten taas odottamatonta. Öljynpaineen merkkivalo alkoi palamaan. No kun laskin vauhdin n.80km/h valo sammui ja pysyi sammuksissa aina seuraavalle huoltoasemalle asti. Siltä Öljyä koneeseen ja kun olin melkein koko litran saanut kaadettua koneeseen Rissu jo huikkaakin että Lähellä olisi yksi kätkö jonka ajatteli hakea. Kaatelin loput öljyt koneeseen ja tarkistin mitasta, että olihan se että alaviivasta yläviivaan mahtuu litranverran. Kyllä näin oli ja en tullut lisänneeksi liikaa öljyä. Öljynlisäämiseen tarkoitetun aukon korkissakin kun sanotaan että liika öljy vahingoittaa moottoria. APUA…menossa kätkölle ilman minua…se ei saa toteutua joten tarkastuksen jälkeen konepelti kiinni ja juosten perään. Näin siis vielä yksi kätkö lisää päivän saldoon..

Hieno oli retki ja täynnä monenlaisia hetkiä ja vaiheita. VIläpä pääsimme lopulta kotiin väsyneinä, mutta onnellisina. No siitä sitten alkoikin kiire. Kamat autosta pois. sitten etsimään lapsen lääkkeitä toimitettavaksi lapselle. No ne löytyivät nopeasti… Puhtaat vaatteet likaisen kehon peitoksi ja menoksi.  Autonavaimet sitten olivatkin hukassa ja kiire jo oli todellakin kova….siis pääni sisällä. Useamman kerran noustuani portaat kokiitn ja etsittyäni siis autosta ja kotoa löytyi avaimet kuksan sisältä eteisen laatikoston päältä. Että sillätavalla sitten. Vauhdilla…nopeusrajoituksia noudattaen, kiire takaraivossa jyskyttäen autolla matkaan. Matkalla sitten soitto Öpelle ja kehuskelu että  33kätköä oli päivän saldo. Pieni koukkaus työmatkalla ja häsläten pukuhuoneeseen. No Rissu siinä vielä soitti. Tosin lopetin puhelun lyhyeen kun totesin, että pikaiseen suihkuun ehtisin ennen työpisteelle menoa, siis ennen sisätautiosastolle menoa.

Ehdin siis suihkunraikkaana yövuoroon. Tosin koko päivän valvoneena ja ulkoilleena….no siis joskus klo 10 heränneenä.

Kiipeilykätkön virittelyä

Innostuimme Öpen kanssa kiipeilytätköistä niin, että halusimme itsekkin tehdä yhden kätkön. Valitsimme paikan huolella ja pelkäsimme että paikka ei soveltuisi jostain syystä kätkön laittamiseen. No paikalla kiinnittelimme hienosti köydet paikoilleen ja hoidimme laskeutumiset mallikkaasti… Miä ensin yrittämään kätkön asentamista. Sain hienosti lukuisten yritysten jälkeen apuköyden paikoilleen, mutta en saanut itseäni vedettyä kätkön kiinnityspaikan viereen. Rehkin ja rehkin n. 9 metrin korkeudessa mutta en vain onnistunut. Oli aika laskeutua ja pyytää Öpe kokeilemaan. Hän sitten sai kuin saikin kätkön paikalleen, kun avustin häntä alhaaltakäsin pääsemään kiinnityspaikkaan.

Jännityksellä sitten odottamaan kätkön julkaisua. No kävi huono tuuri, Kätköä ei saanut laittaa kyseiseen paikkaan. No ei auttanut kuin lähteä nopeasti noutamaan kätköä pois. Nouto onnistui hienosti ja sitten eikun uutta paikkaa etsimään. Tuo paikka löytyikin hyvin ja jokusen hetken mietittyämme ja tarvikkeita noudettuamme saimme kätkön kiipeiltyä paikalleen… ja taas pieni mutta ratkaiseva moka, kätkö hieman liian lähellä tietä ja siksi julkaisu ei onnistunut. No taas sitten hakemaan kätköä pois.

Tuossa vaiheessa viisaina olimme jo varmistaneet paikan mihin ainakin kiipeilykätkön voisimme laittaa ja niinpä suuntasimme illan lähestyessä kohti kyseistä paikkaa. Tämän paikan piti olla helppo, niin että pieni laskeutuminen kalliolta ja purkki paikoilleen, mutta toisin kävi. Parhaat purkinpaikat kun olisivat olleet luonnonsuojelualueella. No heti luonnonsuojelualueen rajan jälkeen löysimme hienon puun, joten muutimme suunnitelmaa ja päätimme tehdä puukätkön.

Minä sitten kiipeämään mäntyyn kahden kuormaliinalenkin avulla. Ähräsin itseäni ylös varmaankin n. 30minuuttia. Lähellä sopivaa kiipeilyköyden paikkaa sitten kaivoin takalistooni kiinnitetyn kiipeilyköyden esille… tai no ensin virittelin kyllä apuköyden jolla saisimme kiipeilyköyden oikeasta paikasta vedettyä alas puunrunkoon kiinnittämistä varten. No muutamalla yrityksellä homma hoitui ja köysi oli paikoillaan. Koska Öpekin halusi puuhun, niin laskeuduin sitten köydellä alas ja Öpe sai kiivetä hienosti köyttäpitkin puuhun ihastelemaan maisemia ja kiinnittämään kötköpurkkia paikoilleen.

Samalla siinä viritellessä ja jo oikeastaan ennen kuin noudimme edellisestä paikasta purkkia pois päätimme että tästä tulisi Mysteerikätkö ja niin siitä sitten tulikin.

Mukavaa oli kätkön virittely. Kiitos Öpelle ja tukijoukoille.

Tervetuloa Kätkölle:Ihan Kipsissä [GC49Q93] 

 

puustaMaisemaPuussa

 

Jaaha ja tarina jatkuu….

Kiirehtiessämme Kätkön virittelystä kohti palopuroa saunaan, emme huomanneet ollenkaan, että kilinä köysi ja kiipeilyvälinekassista lakkasi. Ei meinaa ollu alkoholijuomat jotka kilisi, vaan kiipeilyvälineet (nousukahva, RIG ja muutama carabiinihaka)

Pari päivää myöhemmin oli itselläni aikaa alkaa huoltamaan kätköilyvälineitä ja niinpä tuumasta toimeen. No mutta mitä ihmettä, mitään huollettavaa ei ollut, sillä edellämainitut kiipeilyvälineet olivat kadonneet. Ei muutakuin soitto Öpelle, että tavaraa on häviksissä. Öpe oli heti mukana pistänässä pystyyn etsintäpartiota ja niin matka alkoi. Öpen GPS-laite opasti meitä lähes epätoivoiselta tuntuvassa tehtävässä. Onneksi laite oli tallentanut kyseisen piilotuspäivän reittimme ja pystyimme melko tarkasti seuraamaan paluujälkeämme. Olimme päässeet jo lähelle kätköämme, noin 100m kätkölle, kun öpe havaitsi maassa jotain keltaista, ei virtsaa lumihangessa, vaan kiipeilyvälineemme. Lähestulkoon löytöhetkellä puhelimeeni tulikin sähköposti, jossa kätkötarkastaja pyysi meiltä hieman muutoksia kätkön Aloituspisteen koordinaatteihin. Siinä sitten kävellessämme arvoimme gps laitteesta sopivia koordinaatteja. Oivat naatit löydettyämme laitoimme korjauksen kätkösivulle ja lähes samantien kätkö sitten julkaistiinkin.

No ei tämä tarina tähän lopu.

Kiireellä vein Öpen kotiin, että ehtisin töihin ajoissa ja ehdinkin. Töissä ollessa sain viestin jossa kyseltiin, että uskaltaako paikalle lähteä heidän saamallaan ratkaisulla ja sen vahvistin oikeaksi. Paikan päältä kätköltä ensimmäiset kiipeilijät sitten soittivat, että onko kätkö varmasti paikalla. Vastasin, että on. Epäilivät kuitenkin, koska löysivät mustan pehmusteen ja geokätköpurkin maasta läheltä puuta. Kuvausten perusteella totesin, että tarvikkeet ovat tippuneet kätköilyrepustani ja pyysin soittajaa laittamaan tarvikkeet turvaan jonnekkin pusikkoon. Lupasivat tehdä tarvikekätkön ja laitta sijainnin viestillä minulle.

 

Sainkin viestin tarvikkeiden sijainnista ja aamulla riensin niitä hakemaan. Pyörin ja pyörin portin lähellä jonne tarvikkeet oli viestinmukaan kätketty. Ei vaan löytynyt. Ajatus joka oli mahdottoman tuntuinen hiipi ajatuksiini. Ajattelin, että olenko väärällä portilla, sama ajatus oli Rissulla ja niin sitten ajattelin, että käyn läheisellä kätköllä nopeasti ja lähden katsomaan josko lähellä olisi joku muu portti.

Kätköä ei löytynyt nopeasti joten ajattelin, että nyt valvotun yön jälkeen nukkumaan ja ei kun matkaan kotia kohti. Kun olin vauhtiin päässyt hienolla johtotähdelläni, havaitsin silmäkulmassa jotain ja eikun jarrut pohjaan. Kyllä aivan oikein puomi. Kurvasin autolla puomille ja kirmasin läheiseen metsään. kuinka ollakkaan, olin pyörinyt parikymmentä minuuttia väärällä portilla, sillä tarvikkeeni löytyivät tämän portin läheisyydestä ilmoitetusta paikasta. Kiitos tarvikkeideni kätkijöille.

 

Puussa Sonninmäessä

Tuossa Tiistaina oli hetki aikaa ennen toisen rakkaan harrastuksen alkamista, ja päällä oli suuri himo kokeilla uusia vehkeitä. No ei muutakuin soitto Öpelle ja kysymys, että lähteekö kätkölle.

No tokihan Öpen oli pakko lähteä kätkölle, kun paha hänellä oli paha putki päällänsä.

Suunnattiin lopulta Öpen, Hanikalan ja heidän geomuksujen kanssa kohti isoa puuta. Matka puulle sujui mukavasti kantaviksi tamppautuneita polkuja pitkin.

 

Puun juurella sitten ähersimme ja ähersimme. Vehkeet valmiiksi esille ja sitten eikun narusta kiinni ja heittämään painoa puunoksan yli.

Heittäminen oli sitten onnetonta. Köyden pää lenteli milloin mihinkin kilisyttäen sen päässä olevia kulmarautoja. Ajoittain köysi oli kiinni väärässä oksassa ajoittain jopa väärän puun oksalla. Kymmenien harjoitusheittojen jälkeen saimme kuin saimmekin vetokyöden oikeaan puuhun ja melkohyvään oksaan. Siinä vaiheessa olimme jo todenneet, että paino köyden päässä oli aivan liian kevyt…. no nitkuttelemalla ja keventämällä köyttä onnistuimme saamaan painon alas ja vieläpä niin että köysi pysyi puussa.

 

Sitten alkoi kiipeilyköyden kiinnittely joka sujui partiolaisen ottein ihanhelposti. Kun köydi oli kiinnitetty puuhun ja testattu, että kaikki oli kunnossa, oli aika harjoitella uudien kiipeilyvälineiden käyttöä. No tulipa sitä harjoiteltua ja lopulta lytyi melko hyvä yhteistekniikka kiipeämiseen. Harjoittelu vei kuitenkin veronsa, noin 7 metrin korkeudessa voimat olivat huvenneet niin, että alimmille oksille ei apina enään päässyt, vaikka yritti levätä. Ylös kivutessa oli puhelin soinut jo pariin otteeseen ja siinä kivutessa puhelutkin tuli puhuttua. voimien hiipumisen vuoksi lopulta laskeuduin ja annoin Öpenkin kokeilla kiipeämistä hienoilla vehkeilläni. Homma toimi hienosti ja lopulta Öpe oli apinoinut itsensa samoille oksille joiden luona itse painin jo uupumuksen kanssa. Tekniikan kehityttyä Öpellä oli vielä voimia jäljellä ja hän pääsi kuin pääsikin oksistoon ja sieltä “turvallisesti” kätköpurkin luokse. Nimet purkkiin ja äkkiä alas. Ilta oli jo hämärtynyt ja pakkasimme kiireellä kamat kasaan. Reippahasti autolle ja siitä kiireellä pientä purtavaa hankkimaan ja Draamaharjoituksiin.

 

Kyllä jäi himo hakea muitakin kiipeilykötkäjä, joten lähiaikoina varmaan lisää kiipeilyaiheisia kirjoituksia.

Öpe puussa

Keskisuomi-Savon kätköilyä 15.12.12-16.12.12

LAUANTAI

Lähdettiin lauantai-aamusta ajelemaan kohti mökkiä. No, aamukäsite on hieman venyvä, mutta ennen puolta päivää kuitenkin oltiin matkalla. Tarkoitus oli että AlteV nukkuu menomatkan yön töissä valvottuaan ja ilta puuhaillaan mökillä ihan muuta kuin kätköilyyn liittyvää. Matkalla AlteV kuitenkin heräsi hieman ennen Hartolan Taukotupaa ja koska Rissulla oli aikomus käydä siinä kahvilla, niin sovittiin että AlteV voi ottaa siitä yhden kätkön, jonka Rissu on viime kesänä jo ottanut. Niinpä kahvittelun jälkeen AlteV kahlasi haarojaan myöten lumessa sillä välin kun Rissu otti valokuvia valko-sini-harmaan sävyisestä luonnosta.

Hartolan Taukotupa

AlteV ei saanut enää unta, joten aloimme pohtia ajammeko Toivakan vai Kanavuoren kautta. Ensin mainitusta Rissu oli omasta mielestään kaikki kätköt jo hakenut, jälkimmäisellä reitillä ei AlteV:n mielestä talvilöydettäviä kätköjä ole. Valitsimme siis Toivakan ja AlteV poimi 0-piste kätkön sillä aikaa kun Rissu autossa lämpimässä istuen vastaili tulleisiin tekstiviesteihin. Yllättäen Rissu totesi, ettei muuten ole hakenut Toivakan kirkon kätköä, se on jotenkin jäänyt huomiotta aiemmin ohi ajaessa. Sinne siis. Toivakka on pieni paikka, joten kaikki tiet vievät kirkon luokse. Vai vievätkö? Päätimme ajaa kirkolle Syrjäharjuntietä. Jos kätköilette Toivakassa, niin voimme sanoa, ettei Syrjäharjuntietä kannata käyttää kirkon luo päästäkseen. Tie on pieni ja idyllinen, mutta vie vain talojen pihaan päättyen myös erään talon pihaan. Tieltä kyllä näkee kirkon, mutta koska tie on kapea, ei autoa kannata siihen jättää kiivetäkseen harjun päälle kirkon luokse. Joten otimme reittivalinnan uusiksi ja päädyimme kirkon parkkipaikalle. Itse kätkö löytyi hyvin ihailtuamme ensin itse kirkkoa ulkoapäin. Tutkiskelimme myös hautakiviä. Toivakkaan on haudattu monta maanviljelijää ja heidän puolisoaan. Myös talonemäntiä, emäntiä, talollisia, tyttökoulun oppilas ja hänen veljensä ovat saaneet sieltä viimeisen leposijansa. Kauniita, vanhoja hautakiviä, jollaisia ei enää ole.

Toivakan kappeliToivakan kirkko

Matka jatkui ja Rissu lupasi että AlteV voi poimia pari kätköä jotka on itse jo poiminut, mutta jotka ovat nopeita. Matka ei näistä ”pysähdy ja poimi” kätköistä hidastuisi. Niinpä AlteV sitten otti ohimennen 9-tien varresta parit kätköt. Lähelle mökkiä Myhinpäähän oli ilmestynyt ihan uusi kätkö. Tästä kinasimme hieman. Ensin siitä missä kätkö sijaitsee ja mitä kautta sinne mennään. Puhuimme jälleen kerran molemmat samasta asiasta, mutta eri kieltä. Rissu puhui naista ja AlteV miestä. Päädyimme yhteisymmärrykseen kätkön sijainnista ja sen jälkeen vaihdoimme pari sanaa aikataulusta. Kello lähenteli iltapäivällä neljää ja mökille kannattaa mennä ennen pimeää sillä edessä on mökin ja saunan lämmitystä ja mahdollisesti lumitöitäkin riippuen kuinka paljon naapuri on niitä käynyt tekemässä. Suurin ongelma oli että Rissulla oli hirvittävä pissahätä. Jokainen minuutti alkoi olla yhtä tuskaa. Tuulessa ja tuiskussa kyykistely ei houkutellut, ja Rissu tunsi kateutta miehiä kohtaan, joille rakon tyhjentäminen on niin paljon yksinkertaisempaa. Auton nokka kohti Myhinpäätä ja kätköä hakemaan. Kätkö löytyi todella helposti ja sillä aikaa kun AlteV kahlasi jälleen haarojaan myöten lumessa, Rissu kyykistyi autotielle pissalle. Niin että terveisiä vaan Myhinpäästä kotoisin oleville Rissun kavereille jos satutte tätä blogia lukemaan: se keltainen pissa siinä tien reunassa ei ole koiran tekemä. Matka jatkui mökille ja ilta meni mukavasti puita hellaan, takkaan ja saunanpesään syöttäen.  AlteV otti vielä pienet nokoset ja Rissu laittoi ruuan. Illemmalla poikkesi naapurit vierailulla. Vierailun jälkeen ennätettiin vielä ulkoilla, saunoa, syödä iltapalaa, katsoa leffaa ja kello oli taas kerran ihan liian paljon nukkumaan mennessä.

Päivän kätköilysaldo oli AlteV:llä 6 ja Rissulla 2 vaikka tälle päivälle ei ollut edes tarkoitus kätköillä. Kätköilyt oli suunniteltu seuraavalle päivälle paluumatkalle.

 SUNNUNTAI

Sunnuntai -aamuna herättiin kellonsoittoon, tai siis AlteV heräsi Rissun jatkaessa tyytyväisenä uniaan siihen saakka että komennettiin nousemaan.  Kumpikaan ei taida olla varsinaisesti aamuihminen, joten aamupala ym pakollinen lähtö vei aikaa.  Lopulta päästiin matkaan. Ulkona oli reilu -10 astetta ja tuuli puhalsi luihin ja ytimiin saakka. Onneksi auto oli lämmin ja matkan varrella ennätti sulamaan autoon edellispäivänä jäänyt ja yöllä jäätynyt limukin.

Aloitettiin heti väärällä reittivalinnalla kun Rissu kuvitteli ensimmäisen kätkön olevan sellaisen, jonka on jo ottanut ja oli tietävinään paikan. Ei se sitten niin ollutkaan ja jouduttiin ajamaan ikään kuin takaisin päin toista reittiä. Onneksi matkaa oli vain muutama kilometri. Lopulta oikea paikka löytyi ja päästiin etsimään itse kätköä. Kesällä paikka olisi idyllinen: järvi ja sen rannassa makkaranpaistokatos, vaan umpihangessa tuossa säässä tarpominenkaan ei tuntunut pahalta. Jonkin verran kätkö teetti työtä ja varsinkin yhteistyötä. Rissu joutui kiipeämään AlteV hartioille, jotta saatiin kätkö logattua.

Sitten otettiin suunnaksi Suonenjoki. Tästä tuli Pieksämäkeen mennessä kyllä pieni ylimääräinen koukkaus, mutta ihmisluonto on sellainen että täytyy saada kaikki ja vielä vähän enemmän. Suonenjoelta AlteV otti kaksi sellaista kätköä, jotka Rissu on logannut jo syyskuussa. Yhdessä poimittiin sitten vielä muutama mm. Suonenjoen kirkko ja jäähalli. Jäähallilla törmäsimme pariin Kuopiolaiseen kätköilijään ja Kingikin tuli löydetyksi. Niin, mainitsinkohan jo, että Kingi oli tälläkin kätköilyreissulla mukana.

Suonenjoen kirkkoKirkon seinälaatta

Suonenjoelta matka jatkui kohti Pieksämäkeä ja alkoi jo hieman hämärtää kun saavuimme sinne.  Kolme kätköä, joista ensimmäinen oli nopea, toinen juoksutti ympäri itseään ja kolmatta jouduimme ihmettelemään kännykkäkameran voimin että löysimme kätkön.  Jos Pieksämäkeen tullessa oli ollut tarve päästä tyhjentämään rakko, niin sieltä lähtiessä tarve oli jo hyvin voimakas.  Pieksämäessä löytyi nimittäin vain maksullinen WC ja kunnon kätköilijä ei siihen suostu.

Matka jatkui siis Varkauteen pimenevässä säässä, jossa ensimmäisenä tankkaamaan auto ja tyhjentämään rakko. Rissu kertoili taas kerran kuinka on asunut Teboilin nurkilla ja vielä tuolla ja tuollakin asuessaan elämänsä aikana pari eri kertaa Varkaudessa. Rissu ehdotteli myös toisenlaista reittivalintaa kätkölle ”katsopas kun jättämällä auton vanhainkodin pihaan olisi paljon lyhyempi matka”, mutta päätyi sitten ajamaan AlteV gps:n ohjeiden mukaisesti pidempää reittiä.  Touhutessamme sillan alla pysähtyi koiraa ulkoiluttanut nainen ihmettelemään ja huutelikin että onko joku hukassa. Ei, mikään ei ollut hukassa. Kunhan vain kätkö purkki saataisiin käsiin. AlteV joutui hakemaan autosta hieman välineitä: peilin ja magneetin ja johan onnistui.

Koska aika oli rajallista ja käymässä vähiin niin jouduimme jatkamaan matkaa hetimmiten kohti Mikkeliä. Matkalla pysähdyimme kuitenkin muutaman purkin ottamassa, jotta saamme jonkun kunnan lisää listaamme. Joroisista kävimme loggaamassa 0-km kätkön. Se olisi voinut hyvin olla vaikka Joroisten kirkko, niin kirkon vieressä se oli. Ja jälleen Rissu höpisi nuoruusvuosistaan, kertoi olleensa Joroisissa opiskeluaikoinaan kotisairaanhoidon harjoittelujaksolla kuusi viikkoa. Kumma miten matkailu herättää kaikenlaisia muistoja ihmiselle.

Joroisten kirkko Joroisten 0-kätkö

Keli oli muuttumassa hyisen lisäksi lumiseksi. Autot nostattivat melkoisen lumipöllyn maantiellä ja oli aika laittaa sumuvalot päälle, jotta näkee ja tulee nähdyksi. Juvalla kävimme pyörähtämässä ja ihailemassa hienoa kirkkoa sekä noukkimassa pikaisesti 0-kätkön.

Juvan kirkko Näkymä Juvan kirkon portista Potin vartijat Juvan kirkolla

Päätimme että enää Mikkeli, sieltä pari kätköä ja sitten nopeasti kotiin. Kello kulki vääjäämättä eteenpäin. Matkalla päätimme kuitenkin poiketa yhden kartanokätkön. Tertin kartano sattuu niin lähelle maantietä että kiusausta ei voinut vastustaa. Tämäkin paikka olisi kesällä varmaan todella kaunis ja idyllinen, muttei ollut hassumpi talvi-iltanakaan. Rissua hieman alkoi naurattaa hänen alkaessaan ajattelemaan kätköily-harrastusta. Hullun hommaa, totesi AlteV:kin. Ensin etsitään autolle sopiva parkkipaikka, sitten rämmitään umpihangessa palellen pitkin maita ja mantuja. Lopulta tutkaillaan pimeässä taskulampun kanssa kaikenlaisia kolosia etsien pienempiä tai isompia purkkeja, jotta saadaan kirjoitettua nimi kohmeisin sormin vihkoon, joka on jo täysi tai märkä tai muuten epämääräisessä kunnossa. Sitten purkki piiloon,  samaa tai ehkä helpompaa  reittiä takaisin autolle ja uutta kätköä etsimään.

Lopulta saavuttiin Mikkeliin. Alkoi olla jo hirvittävä nälkä ja kellokin oli ihan liian paljon. Tarjolla olisi ollut numerokätköjä, pari kirkkoa ja muutama muu mielenkiintoinen. Ensin kuitenkin Cumulus Huviretkeen syömään. Siellä voisi miettiä mitkä pari kätköä otetaan. Muuhun ei aika riittäisi. Naureskelimme pöytään asetuttuamme itsellemme ja toisillemme. Näytimme lähinnä metsäläisille, emme ravintolaruokailijoille. Toppavaatetta, villapaitaa ja sotkuisia hiuspesiä päissä.  Olimme ajatelleet syödä jotain. Ruokalistaa silmäiltyämme päädyimme kuitenkin syömään pitkän kaavan mukaan. Tarjoilija Pasin sytytettyä tulen kynttilään pääsimme ruokia odotellessamme suunnittelemaan mitkä pari kätköä hakisimme.  Alkukeitot olivat hyvät ja olo alkoi lämpenemään. Päädyimme hakemaan ainakin molemmat kirkkokätköt. Pääruoka oli myös hyvää ja seuraava kätkö hahmottui. AlteV ei jälkiruokaa ottanut joten Rissu söi molempien puolesta.  Sitten kätköjen kimppuun.

Mikkelin tuomiokirkko

Tuomiokirkko oli helppo, mutta vanha kirkko oli melkoisen mielenkiintoisessa paikassa autokätköilyn kannalta ajateltuna. Vielä pari kätköä. Lopulta pääsimme kotimatkalle. Emme pysähtyneet enää yhdellekään purkille, vaikka mieli teki. Sää muuttui entistä huonommaksi ja välillä ei nähnyt juuri mitään pöllyävän lumen vuoksi.  Olimme melkoisesti aikataulusta myöhässä lopulta perille päästyämme.

Tämä kätköilyreissu oli kuitenkin oikein mukava.

Päivän saldo AlteV 17 ja Rissu 15 kätköä.

Yökätköilyä Rissun ja kolmen “geopojan” kanssa

Eilen siis 25.10 oli mukava hieman pakastuva ilma kun päätimme lähteä hakemaan muutaman yökätkön Hyvinkäältä.

Alkuun homma sujui kuin tanssi.  ensimmäiselle kätkölle pojat juoksentelivat nopeasti ja enneinkuin ehdin paikalle pojat olivat kaivaneet micro-kokoisen kätkön kolostaan. Minun ja rissun tehtäväksi jäi vain laittaa nimet lokiin.

 

Toinen kätkö löyti myös hyvin. Ainakin alkupiste osui kätösiin nopeasti, eikä loppupisteelläkään kätkön käsiin saamisessa ollut ongelmaa. Ainoa ongelma oli päästä pisteeltä 1, pisteelle 2. Geopoikaset kun tahtoivat ehdottomasti suunnata suoraan suuntiman mukaan läheisen varastorakennuksen pihaan ja sieltä metsään. Eivät kuunnelleet kainoa pyyntöä kiertää rakennus ja ehkä parikin.

Heti alkuun jouduimme suuntiman kanssa pulaan, koska varaston jälkeen alkoi pimeässä vaikeakulkuinen jyrkkä risukkoinen mäki. mäen jälkeen tavoimme epämääräisessä heinikossa ja ryteikössä. Aikamme tarvottuan, arviolta 150-200m, vastaan tuli verkkoaita jota oli mahdoton ylittää ja kiertää. Hetken etsittyämme löysimme sopivan paikan ryömiä aidan ali, Jopa minäkin mahduin.

Matka jatkui seuraavaan ryteikköön jota reunusti molemmilta reunoilta verkkoaita. Hieman hankala oli paikassa pujotella ja muutaman kerran oli lähellä, että joku tai jotkut olisivat vahingossa pulahtaneet  isoihin lätäköihin/lampiin.

Lopuöta pääsimme suuntimalla sopivan etäisyyden päähän alkupisteestä ja pääsimme etsimään pieniä heijastavia pilkkuja. niitä löytyikin sitten kiitettävään tahtiin ja pääsimme loppupisteelle ja eikun nimet lokiin.

Tässä vaiheessa pari matkalaista valitti hieman vilua, joten emme enää yrittäneet kolmatta kätköä, vaan siirryimme kotiin iltateelle.

 

LAHTI 3.10

Niin se vaan on, että kätköily vie mennessään ja mikään ei riitä.

Rissun kanssa piti lähteä Lahteen ihan muuhun ohjelmaan, mutta tietenkin sitä suunniteltiin, josko kynttiläostoksilla ja kätköilemässä kävisi ennen varsinaista illan tapahtumaa.

Kynttilät tuli ostettua ja ihan mukavan ripeästi, vaikka vaarana olikin, että siihen reissu jämähtää ja ei ehditä kätköilemaan.

Kaupunki kätköily oli ripeää, Rissu oli katsonut jokusen kätkön ennakkoon (6kpl). Ajateltiin josku muutaman niistä ennättäisi ja ennättihän niistä muutaman, eli kaikki 6 ja ei edes illan tapaamiseen tullut kiire. Tapaaminen sinänsä ei mennyt sitten käsikirjoituksen mukaan, kommentoikoon Rissu jos haluaa….

No niinpä normaalia paljon lyhyemmän tapaamisen vuoksi jäi vielä hetki aikaa kätköilyyn, ennen kuin piti kiitää kohti hyvinkäätä ja yövuoroa… Ajateltiin josko saisi 1-2 kätköä tiirailtua, mutta kuinkas kävikään, nälkä kasvoi syödessä ja päädyttiin löytämään neljä kätköä, eli reissulla jolla tavote oli 1-4 kätköä, löytyikin yllättäin 10. Aikaakaan kätköilyyn ei mennyt kuin vajaa kaksi tuntia.

Mikä ilahduttavinta, ehdin vielä hyvin töihinkin Hyvinkäälle.

Vahinkokätköilyä häiden jälkeen…

Juupa juu. Olimme Rissun kanssa hyvää vauhtia paluumatkalla häistä Viialasta. Tarkoituksella olimme poimineet muutaman Viialan kätkön.

Nyt olimme Toijalan kirjain asemalla ja juuri olin puhunut että bensaa pitää ottaa…vaan kun eihän tämä tulisalama syö kuin Dieseliä. Ja niin ajatuksissani menin tankkaamaan ja n 5 litran jälkeen tajusin, että juu bensaahan mä tässä tankkaan vaikka piti tuo musta pistooli ottaa ja tankata siitä menovesi…Apua ei saatavilla keneltäkään tankin tyhjennykseen. joten ei muutakuin auto hinaten läheisen huoltoliikkeen pihaan odottamaan aamua. Sitten eväiden hankintaan ja ei kun yöpymään jälleen autossa.

Ennen yöpymistä kuitenkin tarvittiin pientä virikettä kätköilyn parissa. Mukava sadekeli oli päällä, mutta silti urhoollisesti viiletimme pitkin Toijalaa etsien kätköjä. Yksi hienoimmista kätköistä tähänasit oli Junan jäljillä GC377AA Suoranainen “Aavejunien rata” jota oli hieno kulkea hieman sateisessa yössä. Tosin aavejunia ei kohdattu, ehkä niitä ei tuolla koivujen reunustamalla radalla liikennöi.

Hienosti vaatteet märkinä pääsimme pienen kätköilyn jälkeen autoon ja etsimme epätoivoisesti kuivia vaatteita…yövarusteet oli tietenkin kuivia, mutta aamuksi emme saaneet matkavaatteitamme kuiviksi

.

Tämä oli ikimuistoinen ja ihana Hääreissu Viialaan, joka jatkui vuorokauden pidempään kätköilyn merkeissä. Onneksi kummallakaan ei ollut kiirettä työvuoroon.

 

Öpen kanssa yökätköilyä osa 1

Jaaha kommelluksia sattuu. Eräänä kauniina iltana, tai jo lähes yöllä lähdimme kohti Järvenpäätä. Matka ensimmäiselle kätkölle sujui kommelluksitta….

No juu siinä pimeässä sitten palattiin autolle… ja ei voi olla totta….autonavaimet ovat tippuneet metsään. Taskussa oli siis reikä. No ainakin 30 min etsittiin tuloksetta ja eikun puhelin kouraan ja oyytämään apua. Viitselijäs isäukko suostui lähtemään kämpälleni hyvinkäällä ja löysi kuin löysikin vara-avaimen.

No hyvin matka jatkui ainakin yhden kätkön verran. Olimme menossa liikuntahallin jäännöksille lampuissa valo vilkkuen, niin eikös poliisit saapuneet paikalle. Hetki juteluamme mukavien lainvartijpoiden kanssa pääsimme jatkamaan matkaa varoitusten kera. Poliisit kun totesivat että meillä on aivan vääränlaiset jalkineet märkään maastoon.Totesin että hyvät on jalkineet, ovat kunnon vaelluskengät ja pitävät vettä hyvin. Alle minuutti siitä astuin sitten hienosti aluskasvillisuuden osittain peittämään ojaan jossa oli vettä kengät piti veden, mutta lahkeet oli sitten kunnolla märät.

Muutamaa tuntia myöhemmin palasimme väsyneinä, mutta tyytyväisinä onnistuneelta kätköreissulta.