Juhannuspyöräily Puumalassa

Meille on muodostunut jo perinteeksi tehdä kesällä pyöräretki. Tämän kesän pyöräretken ajankohdaksi valikoitui juhannus. Juhannusaatto sattui perjantaiksi, joten meillä olisi kolme päivää aikaa pyöräillä. Lähtö olisi siis aattoaamuna ja paluu sunnuntai-iltana.

Alun perin meitä oli lähdössä neljä: Öpe, OT98, AlteV ja minä Rissu. Mutta kuten useimmiten käy, joku ei sitten pääse. Tällä kertaa Öpelle tuli esteitä. Tämä muutti suunnitelmaa vain hieman. Meidän piti mennä kahdella autolla, mutta nyt ahtauduimme kaikki yhteen Pölyttäjään. AlteV laittoi neljälle pyörälle tarkoitetun pyöränkuljetustelineen autonsa perään ja siihen ladoimme lähtöaamuna kolme pyörää ihmetellen, miten siihen olisi tarkoitus saada mahtumaan peräti neljä pyörää, kolmellekin teki tiukkaa.

Ruokailutkin olimme suunnitelleet niin, että meitä on kaksi ruokakuntaa ja siis kaksi Trangiaa, sillä yhdellä Trangialla ei oikein saa kokattua neljälle. Olin siis hankkinut evästarvikkeet AlteV:lle ja itselleni. Koska ostan ruokaa yleensä reilusti ja Trangiaan saa mahtumaan ruuat kolmelle, päätimme ettei OT98:n kannata ottaa itselleen omaa retkikeitintä ja omia eväitä mukaan, siis jos ruokamme hänelle kelpaa.

Sovimme, että OT98 tulee siskonsa kyydillä meille ja juomme ennen lähtöä lähtökahvit. Minulle ja AlteV:lle ne olivat tällä kertaa myös aamukahvit. Sillä aikaa kun minä siivosin keittiön aamupalan jäljiltä, AlteV ja OT98 pakkasivat tavarat autoon.

Kysyin OT98:lta sopiiko että Marko Kilpi tulee autossa Puumalaan ja takaisin, pyöräilemään hän ei tulisi mukaan. OT98 vastasi muitta mutkitta sen sopivan, vaikka ilmeestä olin lukevinani hämmennystä. Asiastahan ei oltu sovittu etukäteen. Matkaan päästyämme OT98 huomasi mistä oli kysymys. Ja turhaan olisin Kadotetut mukaan ottanutkin, sillä sain kirjan päätökseen ennen kuin olimme Puumalassa. OT98 oli myös varautunut matkustamiseen, hänellä oli sukkaneule mukana automatkalle.

Ulkona oli lämmintä lähes +30-astetta. Autossa sen sijaan oli niin kylmä, että paljaita varpaita palelsi. Pysähdyttiin Ristiinassa huoltoasemalle pissalle ja kahville. Autosta ulos noustessa vasta tajusin, kuinka kuuma ulkona on.

Iltapäivällä oltiin perillä Puumalassa. Siinä samalla tulimme melkein kiertäneeksi aikomamme saaristoreitin. Tulimme nimittäin Puumalaan 62-tietä Mikkelistä päin, lähelle Hurissalon risteystä. Muutaman pyöräilijän näimme polkemassa mäkiä ylös ja viilettämässä niitä alas. Ohitimme Pistohiekan lavan ja saavuimme keskustaan. Ajoimme sen läpi kohti Lappeenrantaa ja pian käännyimme Lintusaloon päin. Heti tien alkupäässä oli Luukkolantien P-paikka. Siitä lähti Norppapolku. Pysäköimme auton varjoon. Minä läksin etsimään paikkaa puskapissalle. Ongelmana oli tie kahdessa suunnassa ja sitten lisäksi polut. Mihin puskaan sandaaleissani yritinkin mennä, tulivat muurahaiset puremaan paljaita jalkojani. Päätin vaihtaa sandaalit lenkkareihin.

Polkupyöriin tarakkalaukut ja muut tavarat, päähän pyöräilykypärät, käsiin hanskat ja menoksi.  Toki ensimmäinen geokätkö piti logata lähtöpaikalta, se oli Norppapolku #3. Oikeastaan, minä loggasin kätköt geocaching.comiin vasta kotona, sillä alkuun puhelimeni ei näyttänyt kätköjä. Syy tähän löytyi kun tarkemmin vilkaisin c:geoa. Ohjelma kaipasi päivitystä siitä huolimatta, että olin nimenomaan pyöräilyreissun vuoksi päivittänyt kaikki puhelimen ohjelmat muutamaa päivää aiemmin. OT98 ja AlteV kätköilivät GPS-laitteen kanssa.

Alkumatkasta piti kätkölle pysähtyä vähän väliä. Seuraavana oli todella kauniilla paikalla Pikkuleijonan lepopaikka. Sen etsimiseen meni kyllä tovi ja kätkölle mentiin, mitenkä muutenkaan kuin pöljänpolkua. Takaisin polkupyörien luokse sentään tultiin kunnollista polkua pitkin.

Jokaisella pysähdyksellä otettiin kulaukset vesipulloista ja välillä pysähdyttiin ihan vain juomatauolle. Kuuma ilma hiotti ja kulutti nestevarantojamme. Kaivannossa pysähdyttiin syömään myöhäistä lounasta. Olimme päässeet pyöräilemään klo 15 ja niinpä tunnin pyöräiltyämme totesimme olevamme ruuan tarpeessa. Kaivannossa oli hieno laavu ja näytti olevan myös nuotiopaikka, laituri ja puucee. Tyydyimme kuitenkin keittämään Trangialla tomaattista linssikeittoa. Vielä kuppi teetä ja taas jaksoi.

Norppapolku #4, Luukkolantie, Lintusalontie, kätköjä tasaisin välimatkoin. Matka jatkui ylämäkiä polkien ja alamäkiä viilettäen. Olimme asfalttitiellä, vaikkakin piennar oli niin kapea, ettei sillä voinut ajaa.

Kätköllä

Tomaattinen linssikeitto

Hätinvirran lossilla

Hätinvirran lossia odotellessa otimme saman nimisen kätkön. Läheisellä rannalla kaksi tyttöä leikki vedenrajassa; heittelivät kärrynpyöriä veteen. Lossilla oli hiljaista. Meidän kolmen pyörien lisäksi lossille ajoi kaksi henkilöautoa. Vastakkaisella rannalla Niinisaaressa tuoksui vahvasti juhannus. Yhdistän juhannukseen koivun ja lupiinin tuoksut. Olkoonkin lupiini vieraslaji, mutta hyvälle se tuoksuu. Tuoksu on tuttu jo lapsuudesta.

Niinisaaressa teimme pienen poikkeaman varsinaiselta reitiltä. Ajoimme Ylössaarentietä pitkin muutamalle geokätkölle, joista ensimmäinen löytyi Okkolan lomamökkien luota. Okkolan lomamökkien yhteydessä sijaitsee ravintola Niinipuu. Kätkön nimi onkin Peltomiehet ja Niinipuu. Paikalla oli juuri alkamassa lipunnosto paikan emännän ja isännän toimesta. Meidät huomatessaan emäntä huikkasi suuntamme olevan oikea. Kätkö löytyi helposti ja jäimme katsomaan lipunnoston. Kyllähän Suomen lippu salossa kuuluu juhannukseen. Lipunnoston jälkeen suuntasimme rantaan etsimään siellä sijainnutta kätköä, nimeltään Niinisaaren laivalaituri. Rantaan olimme lasketelleet pyörillä kärrypolkua pitkin, nyt jouduimme polkemaan takaisin ylämäkeä. Jatkoimme Okkolan lomamökeiltä syvemmälle Niinisaareen. Pian olimmekin Temolan Viinitilan luona. Harmittelimme, ettei viinitila ollut auki, olisi ollut kiva ostaa jotain matkalta. Viisasten juoma -kätkö toki löytyi, vieläpä melko helposti.

Lipunnosto Okkolan lomamökeillä
Kätköllä
Kätköllä

Tervantuoksu 2.0 löytyi myös Niinisaaresta. Kätkö oli hieman tieltä sivussa ja ajoimme sinne pientä kärrypolkua pitkin. Jälleen kerran oli juomatauko paikallaan ja itse kätkö löytyi katajasta. Paikalla on siis ollut aikanaan, ilmeisesti 1700-luvulla, tervahauta.

The Treasure of Hiidensaari oli multi, joka vaati saarten laskemista lossilta yleisen tien päättymiseen saakka, jotta koordinaatit kätkölle saatiin. Meitä oli kolme laskijaa ja hyvä niin, sillä itse ennätin unohtaa koko laskemisen jossain vaiheessa. Muistin sen taas kun OT98 ja AlteV tarkistivat saivatko saman lukumäärän. Itse kätkö löytyi melko helposti ja tässä vaiheessa minä tankkasin rusinoita pari pientä pakettia, koska voimat alkoivat ehtyä ylämäkien polkemisesta.

Ensimmäisenä pyöräilypäivänä saatiin siis logattua 11 geokätköä, joista kymmenen oli tradeja ja yksi multi. Muutoinkin ensimmäinen päivä alkoi olla lopuillaan matkan teon suhteen. Seuraavana päivänä matka jatkuisi lautalla Lintusalosta Hurissaloon. Puumalan kunnan sivuilta löytyvästä Puumalan saaristoreitin kartasta olimme katsoneet, että läheltä lauttalaituria löytyisi uimaranta ja lettukioski. Lettukioski tosin näytti olevan auki vain muutaman tunnin päivässä, lautan saapumis- ja lähtöajan molemmin puolin. Suunnittelimme lettujen ostamista seuraavana päivänä ennen lautalle menemistä, tänään tekisimme illallisen Trangialla. Kävisimme katsomassa lauttalaiturin sijainnin valmiiksi seuraavaa päivää varten, jotta emme myöhästyisi lautasta turhan harhailun vuoksi.

Lintusalossa oikealle käännyttyämme tie muuttui hiekkatieksi. Heti alkuun oli myös puuduttavan pitkä ja jyrkkä ylämäki ja pian olimme jälleen kerran jalkapatikassa työntämässä pyöriämme. Ilman matkatavaroita mäet olisi ollut helpompi polkea, mutta helteisellä kelillä on pakko olla yöpymistarvikkeiden lisäksi runsaasti juotavaa, vaihtovaatetta, ensiapuvälineitä, ruokaa ja luonnollisesti mahdollisen sään vaihtumisen vuoksi vaatetta kylmälle kelille ja sadesäälle. Mikään ei ole ikävämpää kuin palella tai palella märissä vaatteissa.

Matkalla näimme muutaman kivan mäntymetsikön. Ohitimme maitotilan, siellä kirmasi ulkona pieniä vasikoita ja lehmiä. Pellolla oli kurkia, maisema oli todella kesäinen.

Pian olimme risteyksessä, jossa piti valita suunta suoraan eteenpäin, oikealle tai vasemmalle. Karttaa hetken tutkailtuamme totesimme uimarannan olevan oikealla, samassa suunnassa kuin Nestorinranta, jossa on majoitusta ja kahvila-ravintola. Pian tulimme pihapiiriin, jossa oli infopiste, B&B majoitusta ja kahvila. Tie näytti menevän pihan läpi. Maaseudulla se on tavallista. Poljimme eteenpäin, kunnes tulimme jälleen risteykseen. Kartta jälleen käteen ja tutkailemaan sitä. Päädyimme siihen, että uimaranta lienee vasemmalla, sinne siis. Tie oli muuttunut kärrypoluksi ja vietti alaspäin kohti rantaa. Lopulta olimme mäen alla, siellä oli aita merkkinä piha-alueesta. Vaikutti, että tie vei mökin pihaan. Päättelimme, ettei uimaranta ainakaan siellä voi olla. Paluumatkalle siis. Tieltä haarautui polku ja totesin käveleväni katsomaan viekö se uimarannalle, vaikka suoraan sanottuna epäilin kyllä kovasti. Tie vei rantaan, mutta se ei näyttänyt uimarannalle. Palasin takaisin ja söin rusinoita ja join vettä sillä välin kun AlteV ja OT98 kävivät toteamassa saman asian. Olimme siis mäen päällä tehneet väärän valinnan ja uimaranta olisi ollut oikealle menevän tien päässä, siellä missä lauttarantakin. Ei muuta kuin kapuamaan ylös rinnettä pyöriä työntäen. Kaikki alkoivat olla väsyneitä päivän polkemisesta. Lopulta olimme mäen päällä risteyksessä ja valitsimme toisen kärrypolun. Aloin olla jo epäileväinen, liekö uimaranta tai lauttarantakaan sen päässä, sen verran kapoiselle tie vaikutti. OT98 ja AlteV menivät jo alas mäkeä, joten nousin pyörän selkään ja seurasin heitä. Mäki oli pitkä ja paikoin melko jyrkkä. Lopulta saavuimme perille. Rannassa tie teki ympyrän ja tämän ns kääntöpaikan keskellä oli vanhahko rakennus, jonka vieressä jonkinlainen vesipiste. Tien ulkopuolella oli toisella puolen iso saunarakennus ja toisella puolella lauttalaiturin lähellä lettukioski. Kioskin vieressä oli esiintymislavaksi tulkittava lava. Lisäksi rannassa oli nuotiopaikka sekä pari venelaitureiksi tulkittavaa laituria. Toisessa niissä oli kiinni veneitä. Toisella puolen aluetta oli aidalla erotettu alue, siellä näytti olevan mökki.  Pyörimme hetken ympäri, näimme puuceen ja sen takana mäessä parkkipaikan muutamalle autolle. Sen vieressä oli narulla aidattu alue, jossa roikkui kyltti kertoen sen olevan telttailijoille. Olimme hieman hämmentyneitä, alue näytti sekä yleiselle alueelle, että alueelle, jonne voisi ostaa telttapaikan. Lauttalaituri oli kuitenkin löydetty, tietäisimme minne tulla seuraavana päivänä. Uimarantaa emme edelleenkään olleet löytäneet, täälläkään sitä ei näyttänyt olevan. Toisen venelaiturin vierus oli kyllä melko tasainen. Ketään ei näkynyt mailla, eikä halmeilla, joten päätimme pikaisesti käydä virkistäytymässä. Vesi tuntui Saimaassa tosi kylmälle, joten virkistäytyminen oli tosi lyhyt. Pohdimme lähteäkö polkemaan ylämäkeen takaisin vai jäädäkö tekemään ruokaa, jotta voimat palautuvat hieman. Päättelimme ainakin lauttalaiturin olevan yleistä aluetta, joten siirryimme sinne tekemään ruokaa. Iltaruuaksi olin varannut pieniä tankoparsoja, riisiä ja papuja. AlteV teki näistä ruuan sillä välin kun yritin kalastaa lauttalaiturilta. Olimme syömässä ruokaa ja jälkiruokakahvi oli tulossa kun rantaan ajoi auto. Autosta tuli luoksemme keski-ikäinen nainen. ”En tunnista teitä” nainen aloitti. Kerroimme olevamme polkupyöräretkeilijöitä. Kerroimme tulleemme katsomaan mistä lautta seuraavana päivänä lähtee ja että päätimme samalla tehdä ruokaa. Nainen kehotti painokkaasti meitä poistumaan ”te ette missään tapauksessa voi jäädä tänne”. AlteV kysyi sopiiko, että juodaan vielä kahvit, se kun on juuri valmis. Nainen kertoi meidän olevan yksityisellä maalla. OT98 kertoi kunnan sivuilta löytyvältä kartalta näkyvän rannassa olevan yleinen uimaranta. Nainen totesi, että yleinen uimaranta löytyy vain Puumalan kirkonkylältä. Alue on yksityinen, heidän alueensa. Minä kysyin mihin saakka on heidän maitaan. Nainen kertoi alueen ulottuvan kilometrin kumpaankin suuntaan rantaa pitkin ja piha-alueen ulkopuolelle saakka ja lisäsi siihen painokkaasti ”kaikki nämä maat täällä ovat yksityisten maita, valtion maita on vain Lapissa”. AlteV totesi sovittelevasti, että kun olemme juoneet kahvin, lähdemme pois.

Näin teimme. Ylämäkeen polkiessamme OT98 katseli mukavaa mäntymetsää molemmin puolin kärrypolkua todeten siinä olevan hyvää riippumattometsää. Poljimme, ja loppuviimein työnsimme pyörät kuitenkin mäen päälle. Poljimme päärakennuksen ohi. Saavuimme jälleen neljän tien risteykseen päättäen jatkaa suoraan eteenpäin. Oikealla oli hyvä mäntymetsikkö, siihen laitoimme riippumattomme. Aamulla olisi lyhyt matka takaisin lauttarantaan. Hetken keskustelimme vielä siitä, ettei Bed and Breakfast yrittäjä tainnut tietää jokamiehenoikeuksista, joiden mukaan ”jokamiehenoikeuksilla tarkoitetaan jokaisen oikeutta käyttää luontoa siitä riippumatta, kuka omistaa alueen tai on sen haltija. Luonnon käyttämiseen jokamiehenoikeuksien sallimissa rajoissa ei siis tarvita maanomistajan lupaa eikä oikeuksien käyttämisestä tarvitse maksaa mitään.” Jokamiehenoikeus ei ole voimassa sellaisenaan luonnonsuojelualueilla tai niihin verrattavilla alueilla. ”Jokamiehenoikeudella toimiminen ei saa aiheuttaa vähäistä suurempaa haittaa maanomistajalle, maankäytölle tai luonnolle”. ” Jokamiehenoikeudella saat liikkua jalan, hiihtäen tai pyöräillen luonnossa, kuten metsissä, luonnonniityillä ja vesistöissä…oleskella ja yöpyä tilapäisesti alueille, joilla liikkuminenkin on sallittua”. Maanomistajan maankäyttöä ei luonnollisestikaan saa haitata eikä kulkea pihamaalla, istutuksilla tai viljelyksissä olevilla pelloilla… häiritä kotirauhaa esimerkiksi leiriytymällä liian lähelle asumuksia tai meluamalla.( Lähde: Luontoon.fi)

Tutkin myös syventävää tietoa kotirauhan piiristä jokamiehenoikeuksien kannalta, koska olimmehan olleet majoituspalveluja myyvän yrityksen mailla. Missään ei ollut kieltoa eikä tietoa yksityisalueesta – kuinka voisikaan olla, jos ihmisten täytyy päästä lauttarantaan? Ainoastaan rannassa olevien mökkien ympäristö oli osoitettu aidoin. Piha-alue toki oli osoitettu, mutta toisaalta piha-alue päättyi ja välissä oli kilometrin verran metsää ennen lauttarantaa. Emme olleet tietoisesti yrittäneet häiritä elinkeinoa. (Jokamiehen oikeudet ja toimiminen toisen alueella, Suomen ympäristö 30 /2012)

Toisaalta jäin pohtimaan sitä, olisiko yrittäjä kenties voinut tulla luoksemme toisin, esimerkiksi kysymällä voisiko tarjota meille palveluksia ”Hei, tarvitsetteko yöpaikkaa? Meillä olisi tarjolla majoitusta aamiaisella” ja kuultuaan, että olemme riippumattoretkeilijöitä, olisi hän ehkä voinut ehdottaa palveluja siihen liittyen. Olisimme voineet olla potentiaalisia asiakkaita. Nyt totesimme keskenämme, ettemme tulevaisuudessakaan yrittäjän majoitus- tai kahvilapalveluja tule käyttämään.

Lauantaina nukuimme pitkään, söimme rauhassa riisihiutalepuuron ja joimme kahvin. Poljimme takaisin lauttarantaan, jossa keskustelin pitkään hyvässä hengessä edellisiltaisen naisen aviomiehen kanssa. Puhuimme pyöräretkestämme ja erityisesti riippumattoretkeilystä. Mies kyseli millaisia puita ja millaisessa paikassa pitäisi olla. Kertoi tarvetta tälle ilmaantuneen jo edellisenä kesänä, ajatteli kunnon yrittäjän tavoin, että tarpeeseen pitäisi vastata.

Lautalla oli kymmenkunta pyöräilijää. Pyörät olivat toisessa reunassa kiinnitettyinä ja pyöräilijät olivat lautalla kuka missäkin. Me valtasimme ensimmäisenä lautalle nousseina omasta mielestämme parhaat paikat. Tuolit olivat siis siirrettävissä mihin ne halusi asettaa.

Hurissalossa pyöräilimme Salelle saakka ja päätimme poiketa siihen ostamaan jäätelöt. Ajattelimme palauttaa samalla tyhjät limsapullomme. Salen pihalla oli terassi, jossa ilmeiset lomalaiset viettivät päivää juopotellen. Sisältä kauppa oli tyypillinen, hyvä kyläkauppa: hyllyt notkuivat kaikkea mahdollista. Koska pullonpalautuskonetta ei löytynyt, kysyimme sitä myyjältä jonka vastaus oli ”ovesta ulos ja heti vasemmalle portista”. Näin teimme ja jäimme hetkeksi hämmästelemään. Rivissä oli palautuskolot hinnan ja ”materiaalin” mukaan eli tölkeille, isoille pulloille, pienille pulloille jne. Näin myyjän kulkevan portin ohi ja huikkasin ”anteeksi, miten tässä toimitaan”. Myyjätär opasti laittamaan pullot tai tölkit oikeisiin astioihin, laskemaan itse panttisumman ja kertomaan summan kassalla.

Jäätelöiden lisäksi ostimme limpparia ja pullolliset Anttolalaisen Ollinmäen Viinitila Oy:n TervaSiideri Sirpakkaa. OT98 poikkesi Salen kulman takana olevalla kirpparilla ja totesi minulle, ettei siellä ollut mitään. Kysyin mitä siellä sitten oli, ”kirjoja ja astioita” vastasi OT98. Näin ollen lähdin kirpparille. Astioita en voisi ostaa pyöräretkellä ollessa, mutta joku kirja voisi olla kivaa iltalukemista, ajattelin. Ostin Pieni suklaapuoti -pokkarin ja lisäksi löysin neljän kappaleen nipun 1990-luvun Myrkky-lehtiä. Tulin onnellisena polkupyörien luokse ja AlteV totesi minun tainneen tehdä hyviä löytöjä. Miten oikeassa hän olikaan.

Hurissalon Sale

Öpe oli todennut liittyvänsä joukkoomme lauantai-iltana auton kera. Pyöräilemään hän ei enää lähtisi, hän voisi toimia huoltoautona. Pohdimmekin missä kohtaamme ja muutaman kerran päivän aikana viestejä laiteltiin puolin ja toisin.

Salen jälkeen tie muuttui asfalttitieksi ja pian käännyimmekin tielle 62. Samalle tielle, jota pitkin olimme edellisenä päivänä saapuneet Mikkelistä päin Puumalaan. Aurinko paahtoi, heinäsirkat sirittivät tien varren heinikossa. Mäet nousivat ylös ja laskivat alas. Alun hyvä asfalttitie muuttui täynnä kuoppia olevaksi ja ajaminen painavien tavaroiden kanssa kuoppia väistellen, autojen ja mopojen ohitellessa alkoi käydä haastavaksi. Muutoinkin kuumuus, edellisen päivän 30 kilometriä jne alkoivat tehdä polkemisen raskaaksi. Välillä pysähdyttiin juomaan, välillä puskapissalle. Kerran löysin wc-pöntönkin levähdysalueelta, harmi vain, että huligaanit olivat sen kaataneet, jouduin pissimään puskaan sen vieressä.

Lounaspaikkaa miettiessämme OT98 muisti maisemakahvilan ennen Pistohiekkaa. Jos kahvilan lähellä olisi hyvä paikka valmistaa lounasta, voisimme käydä kahvilassa jälkiruualla. Päivän ensimmäisen kätkönkin saisimme kahvilan luota. Jos eilen oli tienvarsi kätkötetty säännöllisin välimatkoin, niin nyt ei kätköjä ollut ollut.

Pitkä polkeminen ylös mäkeä ja juuri kätkön kohdalla loppui pyörästäni vaihteet ja jouduin jalkamieheksi. Puumalan Lietvesi -kätkö oli kauniilla paikalla, mutta sen etsiminen hikeä valuen oli suoraan sanottuna hanurista. Kaikki kolme kurkimme puiden oksille ja luimme vihjeenkin kätkökuvauksesta, siinä sanottiin ”nöyränä”. Vaikeus oli vain 2/5, samoin maasto ja tämän tradipurkin koko oli pieni. Piti siis nöyrtyä ja katsoa jalkohinsa. Kurkimme kaikki kiven kolot ja mielestäni itsekin kävin monesti nollapisteessä, c:geo oli päivitetty uudelleen ja toimi, mutta ei vain löytynyt. Turhautuminen oli vahvaa koko kolmen koplassa, kunnes AlteV löysi kätkön ja ymmärsimme miksi emme sitä olleet havainneet. Nimet lokikirjaan ja maisemakahvilalle etsimään Puumalan Lietveden multi –kätkön koordinaatteja. Kävin OT98 kanssa näköalatasanteella, sinne oli jyrkät portaat, onneksi niitä reunusti rautakaiteet. AlteV jäi suustaan kiinni rappusten alapäähän eikä koskaan ennättänyt mukaamme. Ah, huomaan, että edellä olevasta tekstistä saa väärän käsityksen. AlteV jäi keskustelemaan jonkun kanssa, hän ei siis jäänyt kielestään kiinni rautakaiteeseen, se olisi ollut helteellä mahdotontakin. Korona-aikaan ei muutenkaan kannata nuolla kaiteita.

Siirryimme tien toiselle puolelle ja laskettelimme mäen alas. Siellä oli veneluiska ja paljon veneitä. Siirryimme sillan alle valmistamaan kuivatusta bataattirouheesta bataattikeittoa. Tämä oli reissun fiaskoruoka. Kaikki pidämme bataattikeitosta, mutta ilmeisemmin kuivattu bataatti on suolattua säilymisen kannalta tai lisäsimme siihen muuten liikaa suolaa kasvisliemikuutioiden muodossa. Joka tapauksessa nestettä oli kahden kasvisliemikuution verran, mutta ruoka oli todella ärhäkän suolaista. Söimme sen vain koska olimme hikoilleet päivän aikana runsaasti ja järkeilimme suolatasapainomme kaipaavan korjausta. Makuelämys tämä ruoka ei ollut, harmittaa vieläkin. Juomat sen sijaan olivat hyvät, ne Hurissalon Salesta ostamamme siiderit. Niissä todellakin maistui terva, juuri sopivasti. Lisäksi ne olivat pysyneet kylmälaukussa kylminä. Oli mukavaa istuskella sillan alla siideriä nautiskellen ja ohiajavia veneitä katsellen. Lopulta oli pakko nousta, pakata ruokailuvälineet pyöriin ja ajaa mäki ylös kahvilalle. Päätimme ostaa jälkiruuan kahvilasta: kahvi ja jäätelö maistuisi. OT98 kysyi kahvilasta, onko heillä vesipistettä, jossa voisi täyttää vesipullon. Myyjä kertoi hänelle tuovansa itsekin käyttöveden kirkonkylältä, eikä vesipistettä siis ole. Tämän vastauksen saatuaan OT98 kiitti, teki ostoksensa ja tuli istumaan seuraamme. Kuulimme myyjän alkavan selostaa ilmeisesti tutuille asiakkailleen valittavaan sävyyn, miten ihmiset kuvittelevat saavansa vettä ilmaiseksi, kun itsekin joutuu veden kuljettamaan kioskille. Eipä jäänyt tästä kahvilasta mukava maku suuhun. Vaikka kahvila hienolla paikalla onkin, niin suosituksia sille ei heru edellä mainitusta johtuen. Ei kai matkailija voi tietää mistä kahvilanpitäjä vetensä tuo, asialliseen kysymykseen toivoisi saavansa asiallisen vastauksen, ihan ilman ylimääräisiä valituksia muille asiakkaille.

Olimme jo lähellä Pistohiekkaa. Öpe oli matkalla Puumalaan ja sovimme laittavamme viestiä löydettyämme sopivan yöpymispaikan.

Tien molemmin puolin oli Saimaata, maisemat olivat kuin postikortista. Näistä postikorttimaisemista löysimme Tanssin taikaa – Pistohiekka purkin. Mikäli tie ei olisi ollut niin lähellä, niin siinä olisi ollut hyvä yöpymispaikkakin. Arvelimme kuitenkin tiellä kulkevista autoista ja muista tulevan sen verran meteliä, että ei olisi mukava yöpyä siinä. Näin ollen päätimme tehdä viimeisen rutistuksen entiselle Pistohiekan leirintäalueelle.

Äkkiseltään näytti sille, että leirintäalue olisi edelleen toiminnassa, niin paljon asuntoautoja alueella oli. Lähempi tarkastelu kuitenkin osoitti, että virallista toimintaa ei ollut. Näin ollen päätimme etsiä alueelta suojaisan, rauhallisen nurkkauksen riippumatoillemme. Ajattelimme ensin kuitenkin ottaa alueella olevan kätkön, jotta voisimme rauhoittua aloillemme tämän jälkeen. OT98 olisi halunnut käydä myös toisella melko lähellä olevalla kätköllä, mutta minä olin jo aivan poikki ja totesin, etten jaksaisi, en millään.

Virittelimme riippumatot ihan kätkön viereen, sillä siinä oli hyvä näkymä järvelle ja se oli rauhallisessa paikassa. Puitakin oli sopivasti riippumatoillemme. Öpe oli saapunut Puumalaan Pistohiekan alueelle ja soitteli missä olemme. Lupasimme laittaa koordinaatit hänelle. WhatsAppina lähtikin sitten GC5A3BR Pistohiekka. Läksin AlteV:n kanssa katsomaan rantaa ja pian Öpe ajoikin siihen. Hän totesi kieppaavansa takaisin ja palaavansa yläkautta päästäkseen majoituspaikkaamme, ne hän oli jo havainnut mäen päällä.

Lauantaille tuli siis logattua kolme tradikätköä ja yksi multi.

Pohdimme, tehdäänkö ensin ruoka vai käydäänkö uimassa. Päätimme mennä ensin uimaan. Saimaan vesi oli yhtä kylmää kuin edellisenäkin päivänä ja kävin vain hieman vilvoittelemassa siellä. Öpe ja AlteV sen sijaan uivat kunnolla.

Ruuaksi oli tällä kertaa pussimuusia ja sikanautasäilykettä. Rucola teki salaatinvirkaa. Ei mitään huippuruokaa, mutta riittävän hyvää. Lisäksi toki oli hapankorppua, tuorejuustoa ja meetvurstia. Jälkiruuaksi nautittu konjakkitilkka paransi aterian tasoa huomattavasti.

Ajatus oli ollut pelata korttia, mutta päädyimme lukemaan kukin omassa riippumatossamme Myrkkyjä. Vuoron perään yksi sun toinen nauroi vedet silmissä.

Yöllä minulla oli todella kylmä. Minulla oli mukana vain kesämakuupussi ja vaikka se on untuvapussi niin se ei ole lakanaa kummempi. Aika on kuluttanut untuvat pois ja valoa vasten katsoessa päivä paistaa läpi. Saimaalta nousi kosteus ja kylmyys. Se laskeutui päälleni ja heräsin moneen otteeseen. Lopulta nousin, kävin pissalla ja makuupussiin menemisen sijaan laskeuduinkin makuualustani päälle ja vedin makuupussin kaksinkertaisena peitokseni. Kuten varmaan tiedättekin jo, makuualustanani toimii lampaantalja. Lampaantalja lämmitti riittävästi altapäin ja kaksinkertaisena makuupussi piti päältä huokuvan kylmyyden poissa. Jalat koukussa nukkuessani lampaantalja oli riittävän suuri alustakseni. Näin nukuin hyvin aamuun saakka.

Sunnnuntai-aamuna AlteV keitteli kaurapuuromme Öpen auton takakonttiin rakennetun kenttäkeittiön avatun kannen päällä. Istuin riippumatossani Saimaalle katsellen, söin puuron ja join aamukahvin. Edelliset kaksi päivää olivat kuluttaneet voimat. Olin luultavasti juonut aivan liian vähän. Lisäksi olin edellisenä päivänä onnistunut polttamaan olkapäät ja hartiat, vaikka olin yrittänyt siltä välttyä.

Öpe tarjoutui ottamaan tavaramme autoonsa. Tämä tuntui mukavalle, sillä tavarat painoivat aika lailla. Juotavaa oli pakko ottaa mukaan, sillä polkiessa olisi tänäänkin pakko nauttia runsaasti nestettä, aurinko paistoi nimittäin jo aamusta kuumasti.

Polkeminen tuntui todella kevyelle ilman tarakkalaukkuja. Matka taittui, vaikka tie ei ollut parantunut edellispäivästä. Ylämäki, alamäki, ylämäki, alamäki. Tien varteen työntyvässä lahdukassa kasvoi lumpeita, niiden valkeat kukat olivat kauniita. Matkalla tuli vastaaan kyltti vasemmalle menevästä Elsa Heporaudan polusta ja myöhemmmin oikella olevasta Sahan museosta. Koska meitä oli kolme museoista kiinnostunutta, päätimme poiketa museoon. Valitettavasti museo ei ollut auki ja päätimme jatkaa matkaa.

Jossain vaiheessa mietittiin lounaspaikkaa. Päädyttiin siihen, että poljetaan Puumalaan saakka ja katsotaan jos kätkön luona olisi hyvä lounaspaikka, sillä pitäähän viimeisellekin matkapäivälle saada yksi kätkö. Loppumatka ajettiin 62-tien sijaan rauhallisempaa Vanhaa Puumalantietä, joka oli hyväkuntoista asfalttitietä. Öpe ajeli tällä tiellä hissukseen edellä ja kirkonkylälle saapuessamme ajoi edellä kirkon parkkipaikalle.

Koska kirkon ovet olivat auki, päätimme käydä Puumalan kirkossa sisällä. Paikalla ei ollut opasta, mutta katselimme omatoimisesti ympärillemme.

Päätimme syödä kirkon parkkipaikalla, emme jaksaneet lähteä etsimään parempaa paikka. Ja paikkahan oli rauhallinen, suurten koivujen ympäröimä. Mutta ensin kätkö. Kaikki Puumalan puolesta I löytyi helposti. Sitten kenttäkeittiö auki ja ruuan valmistus käyntiin. Tälle aterialle olin varannut riisinuudelia ja hirvenlihaa. Niistä tuli sekoitettuna maittava ateria, hieman rucolaa pinnalle ja avot. Vielä pannukahvit ja loput pullat jälkiruuaksi. Öpe oli antanut retkituolinsa minulle käyttöön ja ruuan jälkeen tuntui, että jäsenet painoivat entistä enemmän. Ei auttanut, oli jatkettava matkaa kohti kirkonkylää. OT98 toivoi meidän pysähtyvän kauppaan tai vaihtoehtoisesti jäätelökioskille, hän haluaisi extra jälkiruuaksi jäätelöä. Tämä suunnitelma sopi meille muillekin.

Eräässä risteyksessä se siten tapahtui. Laskeuduin pyörällä ajoradalle ja nousin vastakkaisella puolella takaisin pyörätielle. Reunus oli kuitenkin sen verran korkea, ei mikään mukava luiska, että pyörän pompatessa, pomppasi pyörän etukorissa ollut vesipullonikin. Pullo lensi kadulle niin että kopsahti. Ihme kyllä pullo pysyi ehjänä vaikka on kovaa muovia, pari naarmua sen kylkeen kyllä tuli asfaltista. Pysähdyin keräämään pullon mukaan ja jatkoin matkaa. Satamassa näytti olevan jäätelökioski, joten AlteV:n kanssa päätimme ostaa siitä jäätelöt. Puhelimeen tuli viesti ja koska en aurinkolasieni polarisoinnin vuoksi näe niillä kunnolla kännykän näytöltä, aloin vaihtamaan päähäni tavallisia moniteholasejani. Hetkeksi säikähdin koska niitä ei näkynyt pyörän etukorissa, jonne olin ne laittanut. Luulin jo niiden lentäneen kadulle samalla kun pullokin lensi, mutta hetken kuluttua tajusin silmälasikotelon olevan ohjaustangon päällä korin vieressä. Kotelo oli tosiaankin pompannut pois korista, mutta jäänyt ohjaustangon päälle. Mikä tuuri.

Söimme jäätelöt istuen satamassa aivan veden tuntumassa katsellen veneitä. Öpe, OT98 ja AlteV olivat näkevinään norpan erään veneen perässä, mutta minä en sitä havainnut. Päätimme nousta maisemahissillä sillalle. Sillalla yritimme etsiä erästä kätköä, mutta totesimme sen ilmeisemmin olevan sittenkin sillan alla. Takaisin emme halunneet palata, joten päätimme jättää sen kätkön tällä kertaa väliin.

Sillalta tuntui olevan pelkkää alamäkeä siihen asti, kun tulimme Lintusaloon vievän tien risteykseen. Siitä alkoi ylämäki, jota riitti autolle saakka. Öpe siellä jo odottelikin tavaroiden kanssa. AlteV:n ja minun tavarani siirrettiin AlteV:n Pölyttäjään, samoin AlteV:n, OT98:n ja minun polkupyörät. OT98:n muut tavarat jäivät Öpen autoon, Öpe lupasi heittää OT98:n Savonlinnaan. Me lähdimme kotimatkalle, koska seuraavana päivänä olisi työpäivä, tien päällä olisi juhannuksen paluuruuhkat ja kello oli jo kulkenut iltaan.

Kilometrejä tuli yhteensä 71, joista 30 km ensimmäisenä, 21 km toisena ja 20 km kolmantena päivänä. Kolmessa päivässä siis sellainen kilometrimäärä mitä on aiemmin ajettu yhtenä päivänä. Mutta tällä kertaa se oli aivan sopivasti. Kätköjä tuli yhteensä 16, jakautuminen oli vielä selkeämmin alkumatkaan painottunutta kuin kilometrien osalta. Reissu oli onnistunut, ensi kesänä uudestaan.

Teksti ja kuvat Rissu. Kuvien käyttö ja lainaaminen ilman kuvaajan lupaa on kielletty. Blogia saa jakaa.