Kätköilyä kirjallisuuspiirissä – elokuussa 2016

Minulla ja AlteV.llä on monia yhteisiä kiinnostuksen kohteita ja harrastuksiakin, mutta toki on niitä omiakin.

Olemme molemmat luonto- ja jonkin sortin kulttuuri-ihmisiä. Minä käyn mieluusti teatterissa katsojana ja AlteV on sitten usein näyttämön puolella. Minä rakastan kirjoja, lukemista ja kirjoittamistakin. AlteV pitää kyllä tarinoista, mutta kokee lukemisen hitaaksi ja siksi vaikeaksi. Tosin kyllä hän silti aika monta kirjaa vuodessa saa luetuksi. Tämä blogi oli alun perin AlteV:n idea ja on sittemmin, alun jälkeen jäänyt oikeastaan minun kirjoittamakseni vaikka yhdessä usein asioita koetaankin.

Tällä kertaa olin kuitenkin ilman miestä liikkeellä. Minä kuulun nimittäin kirjallisuuspiiriin, olen kuulunut jo monta vuotta. Meitä on siinä kahdeksan naista. Voisi siis sanoa että se on naisten kirjallisuuspiiri, vaikka emme siihen mitään sukupuolirajoja ole asettaneetkaan.

Meidän kirjallisuuspiiriin kuuluu ehdottomasti ruoka osaksi lukukokemusta. Kokoonnumme yleensä joka toinen kuukausi jokaisen emännöidessä kirjallisuuspiiriä vuorollaan. Emäntä antaa pääruokasuunnittelullaan suunnan yhdessä toteutettavalle ruokailulle. Ruokailu toteutetaan nyyttikestiperiaatteella.

Miten tämä liittyy geokätköilyyn? Itse asiassa ei mitenkään. Tai, oikeastaan liittyy. Meitä kätköilijöitä on kirjallisuuspiiriläisistä kolme, se tekee yli kolmasosan meistä. Yleensä emme kokoontumisissa kätköilyä sivua, mutta nyt tuli poikkeus.

Oli vuoroni toimia emäntänä. Emäntä saa päättää missä kokoonnutaan. Useimmiten kokoonnutaan emännän kotona. Minä pidän luonnosta, joten vien myös muita sinne mieluusti. Päätin siis kokoontumispaikaksi Järvenpään Lemmenlaakson. Voisimme tehdä laavulla nuotioruokaa. Alkupalat jotain helppoa, jotain mitä voi napostella ruuan kypsyessä. Voileipiä ja salaattia, pääruoka kypyisi nuotiolla. Jälkiruuaksi pannukahvit ja lettuja. Ohessa voisi keskustella kirjasta.

Olin hyvissä ajoin parkkipaikalla ja katsastin mistä Lemmenlaaksossa olevan multin alkupiste sijaitsisi. Tradin olin Lemmenlaaksosta jo aiemmin käydessäni logannut. Alkupiste sijaitsi sopivasti lähtöpaikallamme. Minulla oli vain jotain pientä ongelmaa gps:n kanssa. Ensinnäkin naatit pyörivät minne sattuu. Yläpuolella oleva voimalinja saattoi vaikuttaa asiaan. Toisekseen en löytänyt paikkaa, josta minun piti ottaa tarvittavat numerot ylös. Siinä minä pyörin hölmönä kun muut tulivat paikalle. Nuppikset kysyi, että kätköäkö etsin. “Joo, sitä multia”, selitin koko homman. Olkaroteva totesi osoittaen “tuossahan se sun lukemasi on” ja samassa sekä Nuppikset että Olkaroteva kaivoivat puhelimet esiin alkaen etsiä multia sieltä. Muut katselivat ihmeissään. Totesin että minun pitäisi varmaan ottaa puut ja reppu autosta sekä myös geokoira Kingi, joka oli mukanani.

Saimme laskettua seuraavan pisteen koordinaatit, mutta sitten tuli ongelma. Ilmeisemmin ohjelmistoon liittyvä koska ongelma toistui meillä kaikilla kolmella kätköilijällä. Kaikilla oli saman merkkinen puhelin ja sama kätköily-ohjelmisto siinä käytössä. Emme saaneet syötettyä uutta reittipistettä sitten millään. Lopulta vihjeestä päättelimme seuraavan pisteen paikan.

Ihmettelimme siellä asiaa uudelleen, kuin aloittelijat. Emme olleet varmoja mitä etsimme, emme olleet varmoja edes siitä olimmeko oikeassa paikassa. Kenellekään meistä ei tullut mieleen siinä tarkistaa omaa sijaintia. Se olisi varmasti vastannut kakkos-pisteen koordinaatteja.

Jatkoimme matkaa, etteivät ei-kätköilevät kirjallisuuspiirin jäsenet kyllästyisi. Laavulla Olkaroteva kertoi saaneensa syötettyä naatit puhelimeensa. Ihmettelin hieman etäisyyttä ja suuntaa sillä mielestäni se sattuisi tradi-purkin luokse.

Leipää ruuan kanssa

Pihvit ja kasvikset paistumassa nuotiolla.

Nam.

Pääruuasta ei paljon jäänyt jäljelle. Jälkiruoka lettu paistuu ja kahvi sen kera maistuu.

Sopivan paistunut

Kuksasta voi juoda teetäkin.

Ihanat ruuat tuli syötyä, kirjasta keskustelua, seuraava kirja valittua ja mikä parasta, rentouduin hyvässä seurassa luonnon keskellä. Ollessamme keräämässä huvenneita tavaroitamme kasaan, oli nuotiossa vielä pieni  hehku. Paikalle saapui perhe tyytyväisenä huomatessaan, ettei tulta tarvitse laittaa alusta. Riittäisi, että lisäisi hiillokseen muutaman pienen, hyvin syttyvän puun..

Olimme tulleet helpointa ja suorinta reittiä kantamustemme kanssa, voisimme nyt kevennein taakoin kiertää pienen lenkin luontopolulla ennen autoille palamista.

Myrsky oli kaatanut puita polun poikki melkoisesti. Maisema oli aivan erilainen kuin vielä viikkoa aiemmin, jolloin olin siellä edellisen kerran käväissyt.

Nuppikset ja Olkaroteva totesivat meidän lähestyävän multia. Mä totesin hakeneeni siitä tradin. Kyllä – he löysivät tradi-purkin. Olkarotevan naatit eivät olleet multin naatit. Jatkoimme eteenpäin. Katsastelimme samalla löytyisikö vihjeen näköistä paikkaa. Ei näkynyt. Nousimme rappuja pitkin Pelkohaudalle ja jatkoimme siitä takaisin info-taulua kohden. Pysähdyimme vielä info-taululla etsimään seuraavia koordinaatteja, sillä olimme nyt varmoja että ne löytyisivät sieltä.

Olkaroteva ne löysi. Nuppikset sai nyt syötettyä naatit puhelimeensa ja näytti missä kätkö sen mukaan sijaitsisi. Nyt ei vain olisi aikaa käydä etsimässä sitä. Oli aika lähteä kotiin.

Minä tutkailin kotona puhelintani ja c:geo-ohjelmaa. Kyllä minä siihen olin aiemmin saanut multin seuraavat naatit saanut syötettyä, missä siis vika? Muistelin ja yhtä-äkkiä sain oivalluksen. Päivitin ohjelmiston ennen Kalajoelle lähtöä, olisiko siinä vika. Aloin katsella asetuksia ja toden totta. Hetken puhelinta räplättyäni sain syötettyä ylös ottamani naatit puhelimeen. Ne olivat siinä missä Nuppikset sanoi niiden olevan. Joku päivä pitäisi ajaa takaisin loggaamaan kätkö.

 

Vähän jäi viileäksi hernekeitto (13.1.2017)

Edellisestä kätköilystä olikin aikaa. Zeppiz kysäisi milloin mentäisiin kätköilemään. Katsottiin vähän työvuoroja ja kalentereita ja sovittin päivä.

Torstai-aamuna Zeppiz tuli ullakkokoiransa kanssa. Pakattiin Pölyttäjään eväät ja molempien geokoirat. Puhelimeni oli taas kerran jumissa ja sen gps näytti mitä sattuu. Oltiin siis Zeppizin puhelimen varassa. Suunta Mäntsälän Kotkakorpeen.

Sää oli loistava: lunta pyrytti, oli -4 astetta pakkasta ja tuuli pyyhki lunta jäiselle, liukkaalle tielle. Päätettiin aloittaa autolla käytävistä kätköistä. Ajoimme siis tien päähän. Auto siihen hetkeksi parkkiin, kätkön mittaiseksi hetkeksi. Suuntasimme läheiselle kalliolle kätköä hakemaan. Sinne olikin selkeä polku. Helppo homma siis. Mäen päällä Zeppiz totesi että etäännymme kätköstä. Kätkö oli itse asiassa aivan eri suunnassa. Päätimme siis palata takaisin autolle ja siitä suunnata uudelleen toiseen suuntaan. Kätköpurkki löytyi melko helposti, mutta vaati hieman apuvälineitä, jotta saimme logattua sen. Autolle palattuamme päätimme juoda Zeppizin mukaan keittämät kahvit. Että ne maistuivatkin hyvälle. Sillä välin Kingi ja Nino juoksentelivat ympärillämme ja vetivät spurtteja. Toisella oli räjähtävää nopeutta ja toisella ylimääräistä massaa 🙂

Nino ja Kingi purkavat energiaa juoksemalla sillä välin kun Zeppiz ja minä juomme kahvit

Sitten vain molemmat koirat autoon ja menoksi. Auto oli tällä välin peittynyt lumeen, joten se piti puhdistaa ennen kuin pääsimme jatkamaan matkaa. Meitä se ei haitannut.

Seuraavat kätköt olivat samaa mallia ensimmäisen kanssa. Osa vähän hitaampia, osa nopeampia ottaa ja matka jatkui. Viisi ensimmäistä meni siis samalla kaavalla. Samanlainen purkki, samanlaisessa paikassa, apuvälinein otettava. Siihen alkoi jo tottua ja Terrain nelonen ja vitonen tuntui jo helpolle. Itse asiassa T5 oli kyllä vähän liian helppo ollakaseen T5.

Sitten tuli helpompi kätkö – D2, T 2,5 -, joka vei tolkuttoman kauan aikaa. Epäilimme jo gepsin heittävän pahasti, kunnes älysimme pohtia vaihtoehtoa että jokin tai jotkut parametrit olisivat muuttuneet: purkki, paikka tai jokin muu tekijä. Ja johan Zeppiz löysi purkin. Päätimme pitää jatkossa silmät auki,

Tuli toinen samanmoinen ja sen jälkeen olimmekin jo jonkinlaisella hiekkakuopalla jossa oli taas D3 / T4,5 purkki tiedossa. Ensin meinasin jättää Pölyttäjän tien reunaan mutta sitten päätin ajaa sen kuitenkin lähemmäs kätköä. Autolta näytti olevan kätkölle noin 23 metriä. Katsahdimme ylös. Se olisi varmasti mäen päällä. Suora reitti näytti hankalalle kiivetä ja varsinkin päästä reunan ylil. OIkealla näytti olevan helpompi reitti. Hyvinhän siitä lopulta päästiin vaikka melkoisa könyämistä loppumatka juurakon yli olikin. Ylhäällä Zeppiz huomasi puhelimen jääneen autoon – ei siis ollut gepsiä. Etsittäisiinkö kätkö ihan hakuammuntana vai pitäisikö palata hakemaan puhelin? Päädyimme katselemaan puita. Muistelimme mihin oli kompassin neula osoittanut ja mikä oli ollut matka. Purkin ottamiseen sopiva apuvälinekin löytyi ja maassa oli aivan selvästi edellisten kätköilijöiden jälkiä parin päivän takaa. Jäljistä vaan ei voinut päätellä mitään ja apuvälineen ympärillä 10 metrin säteellä ei näkynyt purkkia missään puussa. Aikamme toilailtuamme päätimme luovuttaa. Päätimme palata eri reittiä. Takaosasta loivaa rinnettä pitkin alas ja vasemmalta puolelta autolle. Puhelin autosta ja pohtimaan että yritettäisiinkö vielä. Saimme idean, purkki olisi varmasti “penkereen” alla. Kiipesimme siis mäkeä ylös, Vaikka hiekka oli jäässä, samoin ne kaikki miljoonat nyrkin kokoiset ja sitä isommat sekä pienemmät kivet, homma oli lievästi sanottuna haasteellista. Rinne ja kivet olivat todellakin jäässä ja liukkaita. Päällä oli lisäksi tuore kevyt lumikerros. Pohdimme hetken pitäisikö hankkia uusi harrastus. Ehdotin Zeppizille kalliokiipeilyä, mutta hän tyrmäsi sen. Purkkia ei löytynyt ja päätimme lopettaa etsinnät.

Tässä vaheessa on kiva huomata, että puhelin (jossa se ainoa gos tällä reissulla) jäi alhaalla näkyvään autoon.

Puun juurten päällä ilmassa on kiva istua

Keli kuin keli niin hyvin kulkee

Jatkoimme matkaa ottaen niitä helppoja T5-purkkeja, yksi vaikeampikin mahtui mukaan. Ongelmana ei senkään kohdalla ollut purkin saaminen vaan palautus. Purkki putosi aina vain alas eikä millään meinnanut osua paikalleen puuhun.

Alkoi olla nälkä. Onneksi meillä oli mukana hernekeittoa, sämpylää, croissantia, pullaa ja kahvitarvikkeet. Olimme varustautuneet kuin retkelle ainakin, keittovälineet löytyivät Pölyttäjän takapaksista ja tikutkin olivat asianmukaisessa säänkestävässä muovipurkissa. Olin kopioinut aikanaan idean Öpeltä. Omasta mielestäni tähän paras purkki on verensokerimittaliuskojen purkki. Se on sopivan kokoinen,  ja vesitiivis.

Eräässä tienhaarassa oli sopiva paikka. Auton saisi hyvin parkkiin eikä tarvitsisi olla huolissaan mahdollisista muista tiellä liikkujista. Tosin ketään emme olleet koko päivänä nähneet tuolla korvessa, mutta voihan sinne joku muukin meidän lisäksemme eksyä vaikkapa kätköilemään.

Pölyttäjä

Trangialle löytyi sopiva paikka matalan kannon nokasta. Takana nousi tuulelta suojaava mäenharjanne ja muutenkin paikka vaikutti ihan hyvälle. Sinolia polttimoon ja hernesoppa keittoastiaan. Tulet ja astia tulelle. Zeppiz kyseli keittoastian kantta. Minä katselin, mihin olin sen laittanut. Huomasin laittaneeni kannen kannon päälle ja sen päälle keittolevyn. Hetken pohdittuani totesin, ettei kantta ehkä kannattaisi siirtää keittoastian päälle. Olisi mahdollista (tosin vain heikosti), että siihen olisi roiskahtanut Sinolia ja saisimme siä hernekeittoon: kun kuuma keitto höyrystyisi ja höyry kanteen tiivistyessään alkaisi vesipisaroina tippua takaisin keiton sekaan,.Zeppiz oli kanssani samaa mieltä ja päätimme laittaa keittoastian päälle lautasen. Se olikin juuri sopivan kokoinen. Sitten vain odottamaan keiton kuumenemista. Voisimme odotellessa syödä croissantit. Ne syötyämme totesimme, ettei hernekeitto kiehu vielä. Söimme sämpylät. Ei kiehunut vieläkään. Tuli oli sammunut. Vaikka Trangia oli mielestämme tuulensuiojassa, siirsimme sen kuitenkin vielä parempaan paikkaan: kannon juureen. Sytytin uudelleen. Sitten odotimme. Kuvittelimme keiton lämpenevän kunnes huomasimme, ettei tuli palanut. Uusi sytytys. Ja taas uusi. Sinol ei palanut. Olimme aivan umpijäässä, sillä sää oli todella kostea ja pieni pakkanen sekä ihan olematon viima pureutuivat syvälle sisuksiin. Tästä huolimatta jaksoimme nauraa. Totesimme, ettei meistä ainakaan pyromaaneja tulisi kun emme edes Sinolia saa palamaan. Tällaista ei ollut tapahtnut koskaan ennen ja Zeppiz arvelikin paikan olevan kirottu. Kauhoimme suihimme lautaselliset kylmää hernekeittoa, sillä meillä oli nälkä. Lopun hernekeiton pakkasimme keittoastiassa puhtaaseen muovipussiin ja autoon, Jos jotain hyvää asiasta etsii, niin eipä ainakaan tarvinnut jäähdytellä keittoastiaa tai Trangian polttimoa ennen pakkaamista. Olisimme kaivanneet myös kahvia, mutta termoksessa sitä ei enää ollut ja kahvin keittäminen olisi nyt hieman vaikeaa. Päätimme poiketa lopuksi huoltoasemalle kahville,

Hernekeittoa keittämässä

Tällä kahden tunnin kylmällä ruokatauolla oli ohitsemme mennyt auto ja ihmettelimme, mitä ihmettä joku teki täällä korvessa. Lähdettyämme jatkamaan matkaa totesin Pölyttäjän ikkunoiden olevan niin lumiset ja jäiset, että jouduin pysähtymään keskelle tietä raaputtamaan niitä. Juuri kun sain lasit lähes puhtaaksi, totesin aiemmin korpeen päin menneen auton palaavan takaisin, Tällä kohden ei mahtuisi ohittamaan, jotta hyppäsin rattiin ja pysähdyin tien reunaan heti kun siinä oli vähänkin levennystä. Auto pääsi ohittamaan meidät ja saimme jatkaa turvallisemmin kätköilyä. Jokaisen kätkön kohdalla ei nimittäin ollut mahdollista ajaa autoa niin reunaan, että toinen auto pääsisi ohi.

Useampi kätkö tuli haettua ja totesimme päivän kuluneen niiin nopeasti että emme kävellen otettavaa osuutta ennättäisi käydä. Päätimme jättää sen kesäksi, voisimme pyöräillä sen ja ottaa jotain evästä mukaan. Kesähelteellä hernekeittokin olisi lämmintä, vaikka sen söisi suoraan purkista.

Poikkesimme Mäntsälän pohjoisen liittymän ST1:lle kahville ja huomasimme näyttävämme metsäneläviltä. Molemmat märissä toppakamppeissa, joista roikkui oksia ja sammalta. Hiukset takkuiset ja kosteat, kasvot punoittavat. Näissä tilanteissa kahdehdin aina viereisissä pöydissä kahvittelevia ihmisiä, jotka ovat puhtaissa, siisteissä vaatteissa, kauniina ja komeina, hyväntuoksuisina ja tyylikkäinä. Hetken heitä kadehdittuani muistutan itselleni, että he eivät luultavasti ole rämpineet juuri metsässä, konttailleet hiekkakuopalla tai tunkeneet itseään tiheän kuusikon läpi pudoten pari kertaa ojaan. Mekin voisimme näyttää suhteellisen fiksuilta ja siisteiltä muutaman tunnin restauroinnin jälkeen.

Poikkesimme vielä yhdelle. Itse olin tämän aiemmin jo ottanut, mutta minusta se oli mukava kätkö, helpossa paikassa, joten ajattelin että Zeppiz voisi myös sen ottaa. Sitten ajoimme minun luokseni. Lämmitimme lopun hernekeiton ja söimme sen kuumana. Joimme lisäksi kuumaa glögiä. Päivä oli ollut mahtava. Vastoinkäymiset eivät olleet nujertaneet meitä vaan olimme nauraneet niille – meissä on siis varmasti jotain vikaa!

 

 

Lähdetäänkö yhdelle?

Öpe ja OT98 olivat jo pidempään kyselleen yhdelle, mutta koko alkuvuonna ei löytynyt aikaa. Mä olin aina töissä kun pyyntö tuli. Viikko sitten tuli taas viesti “Onko illaksi suunnitelmia? Jos poikettaisiin yhdellä?” ja vastasin sekä omasta että AlteV:n puolesta ettei sovi kun illaksi ON suunnitelmia. Olimme aloittaneet jo aamulla AlteV:n syntymäpäiväleipomiset seuraavalle päivälle ja leipominen jatkuisi iltamyöhään. Ei siis ehtisi edes yhdelle purkille.

Eilen sitten sanoin AlteV:lle, että voisi kysäistä josko Öpe ja OT98 haluaisivat tänään sinne yhdelle. Minulla loppuisivat yövuorot ja kaipasin raitista ilmaa jaksaakseni taas. AlteV ennättäisi omien yövuorojensa välissä yhdelle. Ja kappas, Öpellä ei ollut tälle päivälle muita suunnitelmia, kuten ei OT98:llakaan.

Aamulla olin niin väsynyt, että protestoin aikaista aikaa jonka miehet olivat keskenään sopineet. Vaikka oli ollut viimeinen yö, tarvitsisin unta jaksaakseni, En halunnut herätä klo 14. Minun pitäisi saada nukkua ainakin tunti pidempään. Näin sitten sovittiin. AlteV herätti minut vasta 15.30 pahoitellen, että oli laittanut kelloon herätyksen väärään aikaan. Tulisi kiire. Onneksi olin aamulla tehnyt eväät jääkaappiin valmiiksi ja pakannut repunkin. Pesut ja pukemiset, ei siinä loppujen lopuksi kauan mennyt. Geokoira Kingi mukaan ja menoksi.

Kytäjällä oli jo kovat valmistelut käynnissä kun saavuimme sinne auringon paistaessa lämpimästi. Matkalla olin päässyt jo tunnelmaan eikä väsymys enää harmittanut. Sanoinkin AlteV:lle että aamuinen kiukkuni haihtui kauniiseen säähän. AlteV ei kuulemma ollut huomannutkaan että olisin ollut kiukkuinen. Tarkoittaako se siten sitä että hän on tottunut että olen aina kiukkuinen vai oliko tunne vain omassa päässäni ilman, että toin sitä esiin aamulla?

Paikalla oli neljä miestä virittelemässä köysiä. OT98 ja Öpen lisäksi paikalla oli kätkön tekijä finder313 ja sitten minulle ennestään tuntematon mieshenkilö. Tämän vieraan miehen vuoksi ilmoitin heti kättelyssä nimeni lisäksi, että Kingi on söpön näköinen, mutta valitettavasti ei pidä vieraista. Kingiin ei  kannata koskea, muuten se on ihan vaaraton eikä pure tai ärhentele. Muille asia olikin vanhastaan tuttu, Öpe on yrittänyt jo vuosia tehdä tuttavuutta Kingin kanssa – tuloksetta. finder313 halusi kokeili onneaan, mutta sai pitää sormensa koska jätti Kingin rauhaan kun näki tämän paheksuvan “hymyn”. Oman perheen kesken Kingi on kuitenkin oikea sylikoira, aivan erilainen kuin vieraille.

Virittelyä

Öpe vehkeineen

AlteV alkoi pukea itselleen kiipeilyvaljaita ja kypärää. Minä kaivoin repusta 1980-luvulla ostamani Trangia keittolevyn, laitoin Sinolit polttimoon ja aloitin kahvin keiton. Aamukahvi oli vielä juomatta ja olin kuin nukkuneen rukous – millainen se sitten lieneekään. Viime päivinä oli unta tullut muutenkin aivan liian vähän ja kahvi oli oikeastaan välttämätön. Sillä aikaa kun Presidentti hautui pannussa olivat Öpe ja finder313 kiivenneet puuhun. OT98 ja AlteV hörppäsivät sentään kahvin seuranani ennen kiipeämistään.

Kingi seuraa Öpen kiipeämistä

 

AlteV kiipeää viimeisenä, muut istuvat jo kahvittelemassa

Kahvit maassa

Kahvin juotuani ja eväsleivät syötyäni päätin kuumentaa vielä mukana olleen glögin, sillä Trangiassa oli vielä hyvät tulet. Kuuma juoma tekisi hyvää pimenevässä, viilenevässä illassa. Aurinko hiipi taivaanrannan taakse ja kuu nousi pyöreänä, täytenä ylös siniselle taivaalle.

Kaunista

Purkissa oli nyt nimet .Minäkin olin nähnyt purkin, olihan se pudonnut kertaalleen maahan jossa olin sitonut sen oranssiin köyteen kiinni ja se oli vedetty sillä takaisin ylös puuhunMiehet alkoivat tulla alas puusta finderin relaatio 1/2 -kätköltä. AlteV laskeutui selälleen, minulle ei kyllä selvinnyt minkä ihmeen takia. Ehkä hän ajatteli nukkua yön ulkona tai halusi ihailla pilvetöntä taivasta.

AlteV laskeutui selälleen

Aina kun ensin viritellään köysiä aloittamalla heittoköyden saamisella sopivan oksan haaraan, niin lopuksi pitää köydet vielä kerätä poiskin. Tällä kertaa yksi köysistä vain jäi jumiin puuhun. Pimeä oli ennättänyt laskeutua joten otsalamput valaisivat suurta haapaa kun miehet pohtivat parasta tapaa saada köysi pois puusta. Sinne muut jäivät vielä asiaa miettimään kun lähdin AlteV:n kanssa pois. AlteV:n piti joutua yöksi töihin. Itselläni ei olisi ollut kiirettä, mutta toisaalta olimme tulleet Pölyttäjällä paikalle ja ilman sitä en pääsisi kotiin. Joten sanoimme kiitokset ja heipat ja poistuimme.

Kotona sitten loggasin kätkön ja koska olin kuullut että finder313 pitää siitä että loggauksissa lukee jotain muutakin kuin “KK” kirjoitin loggaukseni seuraavin sanoin:

“Sattaa olla, että tässä tuli käytyä tänään silmäilemässä komeaa find.. ei kun haapaa. Hirvee määrä ukkoja siinä puuhaili köysien kanssa. Lienevätkö olleet hirteen menossa vai mitä. En niistä sitten viitsinyt välittää, vaan aloin keitellä itselleni aamukahvia. Retkellähän olin tullut enkä seurustelemaan jotain ihmeellistä puuhaavien ihmisten kanssa. Kaikilla niillä keikkui kummia vehkeitä lanteilla. Mitä lie ollut killuttimia. Löysin siitä sitten hyvän kiven jonka päälle 1980 -luvulla ostamani Trangia-keittolevyn virittelin. Polttimeen Sinolia turvapullosta ja tulet. Kahvit valmistui siinä ohessa kun pidin silmällä sitä yhtä heppua joka yritti Kingi-koiraa käydä kopeloimaan. Pelkäsin jo että aikoo mun koiran varastaaa 🙂 Mutta taisi tykästyä koiraan vaan kovasti, kun myöhemmin puusta heitti sitä varten vesiastiankin alas, kiitos siitä! Mukava muovinen purkki se oli.

Kahvin jälkeen keittelin Trangialla vielä glögiä, mutta en sitä sitten sille hepulle tarjonnut kun kuulin kauhukseni että se juo glögin kylmänä. Kylmänä! Mikä barbaari.

Aurinko laski ja kuu nousi, tuli hämärää ja ilmakin viileni. Tuli aika lähteä. Miekkoset olivat kiivenneet puuhun ja tulleet alaskin. AlteV oli testannut uuden kiipeilyköydenkin, Minä olin vain keitellyt juotavaa. Unohdin kokonaan kiivetä sinne puuhun 😉 Mutta tämä lokkaus menköön siitä tällä kertaa 😀 😀

Olisi kyllä kiva joskus tavata tämänkin kätkön tekijä, on varmaan fiksu kaveri. Kiitos sille.”