Pyöräillen Ahvenanmaalla

SUUNNITTELU

Jo elokuussa 2015 aloin suunnittelemaan pyöräilymatkaa Ahvenanmaalle. Kerroin innostuksestani facebookissa ja ystävämme Öpe ilmoitti heti halukkuutensa lähteä mukaan. Sanoin, etten vielä tiedä ketä reissuun lähtisi, matka on vasta ajatuksen asteella. Laitoin perheemme sisäiseen ryhmään kirjoituksen asiasta ja kysymyksen, ketä kiinnostaisi lähteä. Vävy oli suunnitellut pyörämatkaa Ahvenanmaalle myös, mutta meidän ajatuksemme matkasta olivat niin kaukana toisistaan, että totesimme heti käyvämme siellä eri porukoissa. Minä halusin mennä ajan kanssa, kierrellä, katsella ja ihmetellä. Vävy ajatteli polkaista ympäri sunnilleen yksillä silmillä ja ainakin yksillä vaatteilla ilman ylimääräistä painolastia. Syödä voisi vastaantulevissa ruokapaikoissa. Ehkä voisimme ryhmässä kuitenkin jakaa ajatuksia ja saada vinkkejä toistemme matkoja ajatellen?

AlteV ilmaisi myös kiinnostuksensa, mutta kuten tavallista hän ei tiennyt vielä seuraavasta kesästä mitään: miten sattuisi teatteriharjoitukset ja -esitykset, partioleiri jne. Hänen laskelmiensa mukaan paras aika olisi kuitenkin heinäkuussa, silloin ei pitäisi olla enää teatteria ja tuskin olisi häntä koskevaa partiotakaan sillä hän ei kertomansa mukaan ollut menossa suurleirille.

Talven aikana tutkailin nettiä ja tein suunnitelmia. Kyselin kavereilta ja tuttavilta. Jokainen Ahvenanmaalla pyöräillyt kehottti pitämään päivämatkat lyhyinä ja viikon reissussa pitämään 1-2 lepopäivää. Yksi tuttava ehdotti matkailupakettia: Ahvenanmaalla järjestävät retkiä, joille voi vuokrata pyörän, poljet vaikkapa 10 km, ruoka tulee valmiina perille ja sitten vain pyörä autokyytiin ja takaisin majapaikkaan . Olin tyrmistynyt: mikä pyöräreissu sellainen on, ei ainakaan minulle tarkoitettu.

Otin selvää asioista geokätköilyyn liittyen: Åland runt -multi olisi mielenkiintoinen ja esittelisi Ahvenanmaan eri maakuntia, mutta sopisiko se suunnitelmiimme. Kysäisin tähän vinkkiä geokätköilysivustolla. Sainkin heti kätkön omistajalta viestin, jossa hän kertoi miten päin reitti kiertää – se sopisi suunnitelmiimme. Lisäksi hän antoi vinkin toisesta multistaan nimeltään Fantastic Four. Hän kehotti hakemaan sen menomatkalla, koska olimme liikkeellä polkupyörillä. Mikäli tulisi jotain kysyttävää hänelle voisi vaikka soittaakin. Kiitin vihjeistä.

Jokamiehen oikeudet Ahvenanmaalla ovat rajoitetummat kuin manner-suomessa: telttailu muualla kuin leirintäalueella ei pääsääntöisesti ole sallittua. Pakottavassa tilanteessa voi yhden teltan pystyttää kunhan ei ole häiriöksi eikä liian lähellä pihapiiriä. Ymmärrän matkailullisen syyn: matkailu tuottaa rahaa, jokainen telttapaikka leirintäalueella on tuloa Ahvenanmaalle. Retkeilijän näkökulmasta en ymmärrä. Kunnon retkeilijä ei tuhoa luontoa eikä jätä jälkiä. Asia herätti vielä enemmän kummastusta AlteV:ssä ja etenkin Öpessä, jolle jouduin sanomaan, etten ole säätänyt lakeja Ahvenanmaalle.

Kahdesti kevään aikana kokoonnuimme suunnnittelemaan. Lähdössä olimme vain minä ja AlteV sekä edelleen mukaan innokkaana lähtevä Öpe. Mietimme reitin, päivämatkat, varustukset ja ruokailuun liittyen käytännöt.  Sovimme ajankohdan AlteV:lle sopivan ajan mukaan: keskiviikkoillan lähdöllä ja seuraavan keskiviikkoillan myöhäisellä paluulähdöllä ennättäisimme saada seitsemän kokonaista päivää perillä. Kolmannen eli viimeisen suunnittelukerran piti olla viikkoa ennen matkaa, jolloin varaisimme laivamatkat ja sopisimme kuka ottaa mukaan mitäkin, kuka käy kaupassa jne.

Mutta jo sitä ennen selvisi etteivätAlteV:n toivomat vapaapäivät loman jälkeen toteudu vaan hänen pitää olla jo maanantaina töissä. Reissu lyhenisi siis keskiviikkoillasta sunnuntai-iltaan. Kun matkoja piti varata selvisi, ettei AlteV ennätä lähteä ennen kuin tostain iltalähdöllä. Taas yksi päivä pois. Mies perusteli, että on vaikea saada asioista järjestymään ja ettei ole  hänen vikansa että työvuorotoiveetkaan eivät menneet läpi. Tokaisin, että niin tässä on muutkin järjestelleet asioitaan: eläintenhoitoa ja lastenhoitoa. Öpe oli sopinut reissun mukaan omat asiansa ja itse olin varannut viikoksi eläinten hoidon. Vaikka hoitajana oli perheenjäsen, olin tämän hänelle kuitenkin maksulliseksi kotityöksi antanut ja hän varmasti odotti “palkkaansa” koko viikolta. Lisäksi hänkin oli kesän suunnitelmansa tehnyt tämän asian huomioiden. Oli vähällä, ettei koko reissu kariutunut tähän. Minua raivostutti niin, että kyyneleet kihosivat silmiin. Keräsin läppärini ja karttani ja läksin. Illemmalla Öpe vielä ehdott,i että ellei AlteV pääse lähtemään niin voidaanhan me lähteä kaksinkin. Sanoin, että ajatukseni oli alunperin nimenomaan AlteV:n kanssa matkustaminen ja että olin tosi harmissani. Sitä paitsi olin ollut niin innoissani matkasta, tieto tulevasta matkasta oli ollut henkireikäni rankan talven ajan. Lupasin palata asiaan.

Seuraavana päivänä päädyimme siihen, että lähdemme kolmisin: torstai-illasta sunnuntai-iltaan. “Kostoksi” laitoin AlteV:n varaamaan matkaliput, yleensä minä olen se, joka hoitaa käytännön asiat. AlteV kertoi minulle, että Helsingistä ei enää päässyt Ahvenanmaalle: laiva oli täysi. Turusta pääsisi joko aamulla tai myöhään illalla. Iltalähtö veisi Långnäsiin. Koska meidän pitäisi mennä autolla Turkuun pyörien kanssa, meidän pitäisi myös palata Turkuun. Laiva Maarianhaminasta lähtisi jo kello 14.25 sunnuntaina. Laskin, että perillä jäisi 60 h pyöräilyyn ja muuhun. Harmittavan vähän. Päätimme silti lähteä. Pienten teknisten ongelmien jälkeen AlteV sai varattua matkat (“mihin se sivu katosi”, “mun etukortti on jossain… täytyy etsiä”, “pitääks tää tosiaan maksaa nyt?”, “no nyt tää kone sammu”). Hintaa pyörineen tuli edestakaisin matkalle 60 € / hlö kansipaikoin.

MATKALLA

Torstai

Torstaina hyvissä ajoin lähdimme ajamaan kohti Turkua, jossa noukimme acrin mukaan heittämään meidät satamaan. Auto jäisi hänelle säilytykseen. Hän kysyi autottomana vaan ei kortittomana, saisiko käyttää autoa työmatkaan. Toki, Kunhan muistaisi tulla hakemaan meidät sunnuntai-iltana satamasta. Ennen satamaan menoa kävimme nelisin syömässä eräässä pitseriassa, sillä minä ja AlteV emme olleet syöneet koko päivänä ja acrikin oli tullut juuri töistä.

Laiva Turusta lähti klo 20.55 kohti Långnäsiä. Matka oli alkanut. Nyt saatoin hengähtää. Menimme laivan kannelle ihailemaan kaunista iltaa. Öpe ja  AlteV menivät hakemaan meille jotain juotavaa ja tulivat kuohuviinien kera takaisin. Olin tyrmistynyt. Fresitaa. Käynyttä mansikkamehua määritelmäni mukaisesti. Öpe oli suositellut ja AlteV oli ostanut suosituksen mukaisesti, vaikka tietääkin makuni: mahdollisimman kuivaa ja pelkistettyä. Kerroin heille aiemman ja ainoan kokemukseni Fresitasta. Nuori nainen oli suositellut sitä vuosia sitten ja olin ostanut sitä sellaisen normaalin pullon – nyt edessäni oli sellainen 20 cl minipullo, joka mahtuisi kokonaan lasiin – ja kuljettanut sen käsilaukussa kaupasta hotellihuoneeseen, jossa se piti avata. Ehkä, siis mahdollisesti ehkä pullo oli käsilaukussa hölskynyt ja kun sen avasin tuo käsilaukkulämmin juoma kuohui suurimmaksi osaksi hotellihuoneen parketille. Hätäpäissäni olin tuolloin ottanut ensimmäisen riittävän imukykyisen välineen eli valkean pyyhkeen kylpyhuoneesta. Tämä oli värjäytynyt vaaleanpunaiseksi eikä lähtenyt huuhtelemalla puhtaaksi. Lisäksi juoma maistui aivan käymään päässeelle mansikkamehulle. Sen jälkeen en ollut Fresitaa juonut. Huomasin että AlteV ja Öpe olivat hieman pettyneitä kun juomavalinta ei saanut minulta aplodeja. Maistettuani totesinkin heille, että juoma oli kylmänä parempaa, ei niin pahaa kuin ensimmäinen kokemukseni oli antanut minun uskoa. Joka tapauksessa nostimme maljaan Ahvenanmaan matkalle.

Auringonlasku laivan kannelta nähtynä

Auringonlasku laivan kannelta nähtynä

Joutessamma läiskimme korttia pöytään.

Joutessamme läiskimme korttia pöytään.

Illan pimennyttyä yksi menimme sisälle istumaan ja juomaan kupilliset lämmintä: tee, kahvi ja kaakao. Ohessa pelasimme korttia.

Perjantai

Perillä Långnäsissä olimme perjantaina klo 01.05. Ennen kuin olimme päässeet pyörinemme satama-alueelta pois oli Viking Linen Grace jo jatkanut matkaansa. Taivaalta tihuutti ohuesti vettä. Kysäisin onko sataman lähellä kätköjä ja olihan siellä. Otimme ensimmäisen geokätkön. Ai, miksi kysäisin? Koska oma gps-laitteeni irtisanoi itsensä juuri ennen matkaa. Yritin ladata siihen Ahvenanmaan geokätköt, mutta en onnistunut kummallakaan tietokoneellani, vaikka ajoin kaikki päivityksetkin. AlteV yritti vielä omalla koneellaan juuri ennen lähtöä mutta ei onnistunut yhtään paremmin. Laite ei suostunut vastaanottamaan yhtään tiedostoa. RIKKI. Oli tyydyttävä siihen että AlteV ja Öpe käyttäisivät gepsejään. Puhelimella kätköily oli tällä reissulla pois suljettu mahdollisuus. Gps-paikannuksen päällä pitäminen puhelimessa vie niin paljon virtaa, että puhelin olisi tyhjä nopeasti. Olin laittanut puhelimesta kaiken mobiilidatan pois akun säästämiseksi. Öpellä ja AlteV:llä oli puhelimiensa vuoksi varavirtalähteet mukana, mutta minä ajattelin mennä omalla tavallani. Jos jollain olisi tärkeää asiaa hän voisi soittaa tai laittaa tekstiviestin.

Matka jatkui pimeää, märkää asfalttia pitkin kohti Maarianhaminaa, päivän kohteemme olisi Kastelholm. Långnäsistä Kastelholmiin olisi matkaa 45 km. Talvella tehdyn suunnitelman mukaan päivämatkamme olisivat olleet 30-45 km. Olimme varautuneet pieniin poikkeamiin reitiltä geokätköjen vuoksi, näin ollen päivämatkan todellinen pituus saattaisi olla jopa 50 km. Olimme halunneet jättää aikaa valokuvaamiselle, nähtävyyksiin tutustumiselle, ruokailuihin ja lepoon.

Märkä, musta asfaltti imi kaiken valon joka tuli otsalampustani. Harmittelin ääneen, etten ollut ottanut sitä parempaa otsalamppuani mukaan. Öpe mainosti omaansa, Fenix HP30 otsalamppuaan, joka toden totta valaisi hyvin ollessaan säädettynä kirkkaimmalle teholleen. Minulle sellainen olisi liian kallis sijoitus. Minulla ei olisi varaa maksaa toista sataa euroa otsalampusta. Öpe oli viime kesän partioleirillä Hangossa pudottanut yhden sellaisen mereen. Hän unohti sen otsalleen sukeltaessaan veneen kannelta AlteV:n kanssa saarikätköä hakemaan uiden. Siitä olen kirjoittanutkin jo aiemmin.

Koska en nähnyt paljoakaan, jättäydyin viimeiseksi polkemaan, näin voisin seurata toisten valoa ja pysyä tiellä. Oma valoni riittäisi ilmaisemaan sijaintini muille tiellä mahdollisesti liikkuville. “Savua? Ei. Hmmm… tää tunkkainen tuoksu. Hei täällä on viljapelto!” huusin edellä polkeville. Molemmat käänsivät päitään ja AlteV totesi oikealle puolellamme olevan viljanpellon. Hajuaistini ainakin vielä toimi. Poljettuamme seitsemisen kilometriä tuli levähdysalue, jolla oli geokätkö. Olimme Lumparlandin ja Lemlandin rajalla. Aloimme olla jo väsyneitäkin, sillä jokainen oli noussut edellisenä aamuna varhain ja nukkunut edellisenä yönä liian vähän koska oli pakkaillut tavaroitaan. Kysäisin olisiko tässä sopiva yöpymispaikka. Lähellä ei näkynyt taloja. Päätimme jäädä siihen. Kävimme tutkailemassa metsää ja raahasimme pyörät sinne pois tieltä. AlteV ja Öpe alkoivat viritellä hammockejaan puuhun kun minä vielä etsin meille iltapalaa tarakkalaukustani. Yhtä-äkkiä Öpe juoksi kiroillen pitkin metsää. Mitä ihmettä tapahtui? Ampiainen kiusasi häntä ja toinen kiusaa AlteV:tä. Kysyin olivatko he astuneet maa-ampiaispesään. He irrottivat jo majoituksiaan ja lähtivät etsimään uutta paikkaa. Menin varovasti tutkailemaan edellistä. Maassa oli runsaasti ampiaisia. Kyllä, he olivat astuneet pesän päälle. Siirryin pois, en halunnut pistosta. Öpe sai yhden piston, mutta tuntui selviävän hengissä. Lopulta minäkin pääsin virittämään omaa hammockiani. Minulla on exclusive-malli: hyttysverkollinen. Oikeastaan se ei ole omani. Se on tolpan, poikani. Hän antoi sen minulle lainaksi vannotettuaan pyhästi etten likaa tai riko sitä. Lupasin. Oma riippumattoni on perinteinen, sellainen painava. Nyt mukana oleviin majoitteisiin päädyimme niiden keveyden ja helppouden vuoksi. Yksi hammock painaa noin 600 g, sillä ne on valmistettu lujasta laskuvarjokankaasta. Kolme hammockia painaa siis vähemmän kuin meidän porukasta löytyvä kevein nejän hengen teltta jonka paino on 5,1 kg varusteineen. Lisäksi hammockin saa laitettua sinne missä on kaksi puuta. Käärmeistä, kivistä, kävyistä, epätasaisesta maastosta ei ole huolta. Meillä oli mukana lisäksi makuupussit, oma kesämakuupussini painaa vain 550 g. Näin ollen majoittumiseen tarvittavat välineet mahtuvat hyvin tarakkalaukkuun kaiken muun joukkoon.

Koska AlteV ja Öpe olivat jo omansa saaneet puihin kiinni niin he tulivat ystävällisesti auttamaan minua laittaen majoitteeni itselleen sopivalle korkeudelle. Totesin, että miehet laittoivat hammockin liian korkealle, en pääse sinne koska olen lyhyt ihminen. Sain Öpeltä luennon siitä, miten narut kuitenkin joustavat ja jos hammockin laittaa liian alas niin perse viistää aamulla maata ja paljon muita hyviä perusteluja miksi hammock on nyt oikealla korkeudella, “Otat siitä laidasta kiinni ja ponnistat”. Ensin meinasin sanoa, etten ole mikään korkeushyppääjä, mutta sitten totesin, että noiden kanssa lienee turha väitellä. Hyppäsin siis ylös ja taaksepäin sillä seurauksella että hammockini heitti ympäri. Nyt katselin maailmaa toisesta näkökulmasta. Kummasti molemmat riensivät auttamaan. Nauroin hervottomasti, kunnes kuulin mitä oli tapahtunut. Koska verkko oli kiinni ylänarussa oli keikahdukseni saanut kiinnikkeet repeytymään ja verkossa oli nyt kaksi repeämää. Mä olin luvannut olla rikkomatta! “Sanot että se meni rikki kun pesit sen” , “Sano että peura hyppäsi siihen päälle” ehdottelivat miehet kilvan. Totesin, että on kerrottava totuus ja ostettava tolpalle uusi hammock. Voisin pitää rikkonaisen itselläni, toki korjaisin sen reissussa heti valoisalla, jottei hyttyset häiritse. Nyt vain aamuun saakka hakaneulat pitämään kiinnikkeet paikallaan. Laskimme majoitetta 15 cm alaspäin ja kappas, homma toimi kuin omassa riippumatossani. Ei mitään vaikeutta. Eikä perse viistänyt missään vaiheessa maata, ei ollut lähelläkään. Ehkä miesten on vain vaikea ymmärtää että joku voi olla lyhyt ja lyhyt ihminen on usein myös pitkää kevyempi! Kello oli kolme kun pääsimme nukkumaan,

Nukahdin heti. Heräsin pian kylmään. Kesämakuupussi ei ollut minulle riittävä, vaikka se olikin untuvatäytteinen. Seuraavaksi yöksi pitäisi laittaa enemmän vaatetta, nyt en jaksaisi lähteä pyörälle saakka hakemaan lisävaatetusta. AlteV kuorsasi tasaisesti. Yritin kylmästä huolimatta nukkua. Neljän maissa alkoi valkenemaan, tulisi kaunis päivä. Auto pysähtyi levähdysalueelle. Suomalaisia kätköilijöitä: nainen ja kaksi miestä. Kuulosti kuin olisi ollut vaikea löytää kätköä. Sitten auto jatkoi matkaa. Viiden pintaan lensi joku hirvittävän suuri lintu suoraan ylitseni “Voi vit.. miten iso lintu” pääsi suustani. “Niin oli” totesi Öpe. Hänkään ei ollut nukkunut. Tosin hän ei vain ollut saanut unta kun minä taas olin nukahdellut ja heräillyt paleluun. AlteV heräsi “Mikä siellä on?”. Ennen seitsemää olimme jo keittäneet aamupuuron ja kahvit ja syöneet aamupalan. Totesimme kaikki yhdestä suusta että sellaista tapahtuu todella harvoin ellei ole pakko, kukaan meistä ei ole aamuihmisiä. Päätimme jatkaa matkaa, Kastelholmiin olisi matkaa noin 38 km, vähän enemmän jos poikkeaisimme reitiltä ottamaan jonkun kätkön.

Jälkiruoka. Tilkka Beehive Honeyta kuksan pohjalla.

Trangiaan tulet että saadaan aamupuurot ja -kahvit.

DSC_0069

Jälkiruoka. Tilkka Beehive Honeyta kuksan pohjalla.

Aurinko paistoi heti aamusta lämpimästi. Erään kahvilan nurkilta otimme yhden kätkön. Kahvila oli vielä suljettu. Jatkoimme polkemista. Ajatuksena oli pitää lounastauko Lemströmin kanavalla. Sitä ennen kuitenkin ehtisimme käydä ottamassa Fantastic Four -multin. Kätkön alkupiste oli yhdellä neljästä tuulimyllystä korkealla mäellä. Sinne vei hiekkatie. Matkalla huomasin pellolla kaksi kurkea. Pysähdyin kuvaamaan niitä, mutta ne olivat liian kaukana saadakseni kunnollisia kuvia. Ensimmäiselle tuulimyllylle päästyämme jouduimme etsimään purkkia tovin, meinasimme jo jättää homman sikseen kun purkki löytyi. Kätkön vaikeusaste ei sinällään ollut paha, mutta ruotsiksi annetut tehtävät hämäsivät, meistä kukaan ei ollut kouluaikoina pitänyt tärkeänä opetella ruotsia. Se kostautui nyt, jokainen sana tehtävässä oli tärkeä ymmärtää oikein, lisäksi tarvittiin laskutaitoa. Lopulta saimme seuraavat koordinaatit. Pyörimme jokaisella tuulimyllyllä ratkomassa loppupisteen koordinaatteja. Tuulimyllyt jauhoivat sähköä pitäen melkoista meteliä: huminaa ja pauketta. Lopulta saimme laskettua omasta mielestämme oikeat koordinaatit, tosin meillä oli toinenkin vaihtoehto loppupisteelle. Lokien perusteella kuitenkin päättelimme ensimmäisen olevan oikean. Asiaa tuki kätköntekijän maininta talvella viestissään minulle, että kätkö kannattaa ottaa Lumparlandiin mennessä, joutuisimme nyt nimittäin palaamaan takaisin päin.

DSC_0101

Nejältä tuulimyllyltä oli komeat maisemat. AlteV ja Öpe jyrkänteen reunalla.

DSC_0110

Tuulimylly. On se iso.

Ennen paluuta kolmostielle voisimme ajaa hiekkatietä vielä vähän eteenpäin. Siellä olisi nimittäin Lemböten merenkulkijakappelin rauniot. Halusin nähdä ne, eikä miehilläkään ollut mitään sitä vastaan. Jo menomatkalla kappelille totesin, että takalisto voisi olla seuraavana päivänä kipeä, niin hirveää nimismiehen kiharaa hiekkatie oli. Loppumatka oli aivan pientä tietä, jonne autoilla ei olisi asiaa, siellä oli mukavampi ajella. Kappelin lähellä oli geokätkökin joten siitä sitten nimet lokiin. Purkki oli tavallinen mutta kappelin rauniot tekivät meihin kaikkiin vaikutuksen. Paikalla olleesta kyltistä saatoimme lukea, että kappeli oli pystytetty keskiajalla 1200-luvulla, jolloin Lemböle oli tärkeä pysähdyspaikka Tanskan ja Baltian välisellä purjehdusreitillä. 1500-luvulla suurempien purjelaivojen myötä paikan merkitys väheni lepopaikkana, jossa saattoi rukoilla ja uhrata onnellisen matkan hyväksi. Kustaa Vaasa takavarikoi kappelille kuuluneen kullatun maljan vuonna 1546, eikä sen jälkeen kappelista löydy mainintoja. Kappelissa on metrin paksuisten harmaakivestä muurattujen seinien sisäpuolella vain yksi 7 x 3,5 m kokoinen huone. Kappelin aluetta kiertää kivimuuri. Kappelin rauniot restauroitiin 1892 ja nykyisin siellä järjestetään jumalanpalveluksia mm kesäisin.

DSC_0130

Lemböten kappeli sisältä

DSC_0137

Viikinkivene

DSC_0138

Sulka

Laskeuduimme mäeltä vielä tien yli meren rantaan, “Västerhamniin”. Siellä oli vanha viikinkivene ja metsässä yksi kätkö lisää. Rannassa oli puinen pöytä ja penkit ja sillä aikaa kun miehet painuivat etsimään kätköä, minä oikaisin penkille auringon paisteeseen kuuntelemaan silmät kiinni meren kohinaa. Ympäristön kallioilla oli mielenkiintoinen vaikutus. Tuntui nimittäin että meri pauhaisi joka puolella. Aivan kuin olisin ollut lautalla keskellä merta. Mietiskelyhetkeni katkesi Öpen huudahdukseen “Rissu tuu kattoon minkä linnun tää on? Mä en ole ikinä nähnyt näin isoa sulkaa” Pyysin tuomaan sulan nähtäväksi. Mittasimme sulan, sen pituus oli 54 cm. Päättelimme sen olevan merilokista peräisin. (EDIT. 27.7. Geokätköilevä lintubongari Pietu kertoi sulan olevan peräisin merikotkasta. Mahdollisesti aamulla näkemäni valtavan suuri lintu oli myös merkikotka.)

Kello kuitenkin kulki ja oli jatkettava matkaa. Seuraavaksi Fantastic Fourin loppupisteelle. Se veisi jonkin matkaa takaisin päin. Kolmostiellä minulle iski väsymys. Tuntui, etten jaksa polkea enää yhtään. Yöllinen valvominen kostautui. Lisäksi minulla on huono peruskunto ja harjoittelu matkaa varten oli jäänyt muiden kiireiden jalkoihin. Öpe viiletti jo kaukana edellä ja AlteV:kin tuntui jaksavan hyvin. Totesin tämän ääneen, AlteV kysyi haluanko jäädä seuraavaan risteykseen lepäämään ja odottamaan kun he ajavat kätkölle ja takaisin. En halunnut, halusin tulla tietenkin kätkölle mukaan. Onneksi risteyksen jälkeen oli pitkä alamäki ja taas uusi risteys jossa oli viitta uimarannalle. Hekumoin jo pääsemisestä uimaan, sillä päivä oli lämmin ja olisi kiva päästä vilvottelemaan. Mutta kätkölle kääntyi vielä yksi tie ja uimaranta olisi toisessa suunnassa. Lopulta olimme perillä. Jätimme pyörät tien varteen ja lähdimme kallioiseen maastoon kiipeämään. Koordinaateissa täsmälleen oli kuusi, mutta ei kätköä.Etsimme ja etsimme, mutta emme löytäneet. Tästä tuli DNF. Olisikohan ne sitten kuitenkin ne toiset koordinaatit? Sinne emme enää lähtisi, olimme jo ajaneet parikymmentä kilometriä ylimääräistä kätkön ja kappelin raunioiden vuoksi. Autolla on niin tottunut ettei viiden tai kymmenen kilometrin lenkki ole matka eikä mikään, äkkiäkös sitä. Pyöräillessä se alkaa jossain vaiheessa tuntua. Nyt olisi aika ajaa suorinta tietä Lemströmin kanavalle.

Lopulta saimme “Kolmostie tutuksi”-projektimme päätökseen sahattuamme sitä edestakaisin. Saavuimme kanavalle klo 13.45 ottaen ensin siellä olleen geokätkön. Katsottuamme sillan avaamisen kaivoimme AlteV:n trangian esiin, jotta saisimme valmistettua mukana olleet kasvissosekeitot. Lisäksi söimme leipää, homejuustoa, meetvurstia ja jälkiruuaksi keitimme kahvit. Kahvin seuraksi haimme läheiseltä jäätelökioskilta isot jäätelötötteröt.

Ennen lähtöä olimme pohtineet parasta ratkaisua ruokailujen suhteen. Olimme päätyneet AlteV:n kaasukäyttöiseen trangiaan. Se olisi helpoin ja turvallisin maastossa. Vaihtoehtona olisi ollut joko minun tai Öpen polttonestekäyttöiset trangiat. Polttoneste pitäisi olla mukana riittävän isossa turvapullossa jotta riittää koko matkalle. On mahdollista että nestettä pitää lisätä kesken kaiken jotta ruuan saa valmiiksi tai sitä jää jäljelle ja se pitäisi polttaa loppuun ennen kuin trangiaa voi edes jäähdytellä. Lisäksi maastopaloriski on Marinolia tai Sinolia käytettässä hieman suurempi kuin kaasukeittimellä.

Ruokien suhteen teimme niin, että mukaan otettaisiin mahdollisimman helppoa ja kevyttä ruokaa. Pakkaukset mieluusti pieneen tilaan meneviä ja roskat helposti pois kuljetettavia. Minulla on kokemusta aiemmista reissuista ilman jääkaappia kesällä. Olin siis pakastanut mukaan kaksi pakettia makkaraa ja ostanut kolme pakettia valmista pakastekasvissosekeittoa. Nämä pitäisivät pienessä pehmeässä kylmälaukussa muutkin kylmätarvikket (kahvikerman, voin, juustot, meetvurstin) kylmänä kun kylmälaukkua ei pidettäisi auki tarpeettomasti. Kahvi oli pikakahvia pakattuna riittävä määrä Minigrip-pussiin, samoin sokeria. Lisäksi oli mukana teepusseja ja näkkileipää. Vähän keksejäkin olin pakannut meille mukaan. Ennen reissua oli puhe, että jokainen voi ottaa vielä omia eväitä ja matkanaposteltavia. Minä olin pakannut itselleni mukaan rusinoita ja viikunoita, sekä salamimakkaratankoja.  Miehillä oli toisentyyppiset eväät: karkkia ja sipsiä. Öpe ennätti tarjota  minulle matkan aikana moneen kertaan sipsejä ja minä kieltäydyin yhtä monta kertaa koska en oikeasti pidä niistä. Tästä tuli lopulta jo vitsi.

DSC_0162

Lemströmin kanava.

DSC_0336

Pysähtyessämme Mattsson’silla Öpe jälleen kerran tarjosi sipsejä. “Kiitos ei!”

Ruokaa laitettaessa AlteV:n pyörä kaatui.Ensin mies ajatteli sen olleen liian pehmeällä alustalla ja painavan lastin auttaneen kaatumista. Sitten hän huomasi pyörän jalan kiinnikkeen menneen rikki. Sitä ei voinut enää korjata. Minun eikä Öpen pyörän korjausvälineistä löytynyt sopivaa välinettä sen irrottamiseksikaan, joten AlteV käytti raakaa voimaa ja kiskaisi löysänä roikkuvan jalan pois, onhan hän toiselta nimeltään väkivaltonen. Jouset vain lentelivät. Keräsimme pyöränjalan osat roskiin ja matka jatkuisi niin, että pyöränjalkana olisi joku sopiva noja; puu tai seinä.

Kanavalla pääsimme hoitamaan myös päivittäisen hygienian. Hampaat toki pystyi pesemään vaikka metsässä,  mutta vähäisiä juomavesivaroja ei voinut käyttää esim. kainaloiden pesuun. Toki meillä oli mukana kosteuspyyhkeitä, mutta ne eivät mielestäni korvaa vesipesua. Näin naisihmisenä olen tottunut tekemään edes ns. pikkupesut vedellä huonoissakin mökkiolosuhteissa. Pyöräilyreissulla olin ajatellut hyödyntää matkalle sattuvia kahviloita ja muita paikkoja joissa olisi siisti wc. Miesten kannalta harmillista ettei miesten vessoissa ole bideesuihkuja, tuskin miehetkään pahastuisivat sen käyttömahdollisuudesta. Joka tapauksessa olin kuin uudesti syntynyt. Olin päässyt pesuille, sain ruokaa ja lepoa kauniissa ympäristössä aurinkoisessa ja lämpimässä kesäsäässä. Katselimme kanavassa kulkevia moottori- ja purjeveneitä. Kanavan silta avataan kerran tunnissa yli 3.3 m korkeita veneitä varten. Olimme kanavalla noin 2,5 h sillä silta avattiin kolmannen kerran juuri kun läksimme jatkamaan matkaa. Kysyessäni kelloa, AlteV vastasi sen olevan neljä. Luulin sen olevan paljon enemmän. Toisaalta olin lomalla eikä kellonajalla olisi niin väliä.

Önningbyn risteyksessä käännyimme kohden Jomalaa. Seuraava pysähdyspaikkamme olisi Jomalan Jettbölen kivikautinen asuinpaikka, siellä olisi kätkökin. Matkalla ohitimme useita lammastiloja ja itse asiassa Kivikautisesta asuinpaikasta kertova kylttikin oli lammasaitauksessa. Sinne johti kuitenkin rappuset yli aidan. Infotaulu oli aitauksen ulkopuolella kuten kätkökin. Paikalla kasvoi runsaasti nokkosia ja Öpe kieltäytyi hakemasta kätköä. AlteV haki sen saaden ohjeita koska näimme kätkön hyvin kauempaa. Myöskään aitauksen sisäpuolelle ei Öpe halunnut nokkosten takia. Minä tarjouduin tekemään tietä tallaten nokkoset sivuun huolimatta sortseista ja sandaaleista joilla olin liikenteessä. Sain vain yhden nokkosen polttaman ja yhden punkin tässä touhussa. Punkin heitin pois jo ennen sen kiinnittymistä ihoon. Tämä ei ollut matkan ainoa punkki jonka löysin itsestäni. Ainoa kiinnittynyt punkki löytyi kotiin palattuamme mennessäni suihkuun. Öpestä AlteV poisti tulomatkalla laivasssa kaksi punkkia käsivarresta, mutta AlteV säästyi punkkien kiinnittymiseltä ilmeisen hyvän punkkitarkastuksensa vuoksi.

Mutta itse kivikautiseen asuinpaikkaan mennäkseni. Infotaulu kertoi sen olevan Ahvenanmaan merkittävin kuoppakeraaminen asuinpaikka  jonka vanhin asutusvaihe ajoittuu noin 5000 vuoden taakse. Huomiota herättävät poikkeuksellisen hyvin säilynyt luuaineisto ja lukuisat savi-idolit, joiden kappaleita on löytynyt noin 50. Idolien kuviointi esittänee vaatetusta tai ihon koristelua. Vastaavanlaisia idoleita ei tunneta muissa nuorakeraamisissa kulttuureissa, ja onkin esitetty, että tämä tapa periytyisi kampakeraamisesta kulttuurista. Jettbölen asuinpaikan luuaineisto on poikkeuksellista, sillä sieltä on löytynyt runsaasti miesten, naisten ja lasten luita, joissa on selviä leikkaamisjälkiä. Nämä jäljet on yhdistetty jopa kannibalismiin eli ihmissyöntiin, mutta myös muita arvioita on esitetty. Alueelta on löytynyt 160 cm:n miehen luuranko. Vainaja on haudattu kyljelleen polvet koukussa, minkä vuoksi se on yhdistetty vasarakirveskulttuuriin, vaikka hauta-antimia ei hautakuopasta ole löytynyt. Se on Suomen ainoa säilynyt kivikautinen luuranko. Olimme siis todella merkityksellisessä paikassa, keskellä ei mitään. Aurinko paistoi lämpimästi, aika oli seisahtunut. Aitauksessa kasvoi pitkää heinää ja tasaisen maan jälkeen kohosi rinne. Voin hyvin kuvitella nuo esi-isämme paikalle päivittäisiin askareisiinsa. Oli aika jättää menneisyys taakse ja suunnata tulevaan.

DSC_0176

Jomalan Jettbölen kivikautinen asuinpaikka.

Jomalbyn kautta Gölbyhyn. Maisemat olivat kauniita ja mieli lepäsi, tosin taukoa olisin jo kaivannut. Onneksemme Gölbyssa tuli vastaan kahvila, aivan keskellä ei mitään. Siellä oli kahvilan lisäksi tarjolla majoitusta ja myynnissä kaikenlaista ihanaa tuliasta, joita ei pyöräretkeilijä voisi kuitenkaan ostaa rikkoutumisvaaran vuoksi. Pohdimme juuri kumpi tekee ostoksemme, minä vai AlteV, siis kumpi puhuisi sujuvammin ruotsia kun myyjätär kysyi suomeksi mitä saisi olla. Olin saanut lähipiiristä paljon Ahvenanmaalla aikaa viettäneiltä ennalta väärää informaatiota: “Ne ei sit suostu puhumaan suomea siellä vaikka ovat suomalaisia”. Otimme tosca-piirakkaa ja paikallista limonaadia. AlteV valitsi vadelmalimonaadin, minä karpaloa. Oli oikein hyvää. Kahvilan seinillä oli myynnissä Veli Ähtävän taidetta vuosilta 2014-2016. Tuttu taiteilijanimi meille kaikille kolmelle. Olisin ottanut näistä tauluista ihan minkä tahansa omalle seinälleni.
DSC_0177

Tauolla Gölbyssa

Matka jatkui taas uusin voimin kohti Godbyta, siellä voisimme käydä kaupassa täydentämässä ruokavarantoja. Emme tarvinneet paljoakaan, yhteiseksi vain säilykelihaa joka oli unohtunut matkasta ja jota tarvitsisimme Meksikonpataan. Lisäksi AlteV halusi minulle ja itselleen banaaneja aamua varten. Miehet täydensivät myös naposteltaviaan. Minulla oli niitä vielä riittävästi. Pari kätköä otimme tietenkin myös, toisella niistä tapasimme naisen joka tuli sinne pyörällä kuten mekin. Kertoi olevansa Salosta kotoisin ja veneilemässä miehensä kansssa. Vene oli Kastelholmissa ja mies golfaamassa. Saimme vinkin hyvästä uimarannasta, mutta valitettavasti unohdimme sen nimen, joten emme sitä löytäneet.

Jos tämä kertomus alkaa tuntua lukijasta pitkälle, niin matka tuntui tässä vaiheessa minusta loputtomalle. Aamulla olimme lähteneet liikkeelle jo puoli kahdeksalta, ei kai 38 kilometrin matkaan voisi mennä puolta vuorokautta. Olimmme sentään polkupyörillä liikenteessä, emme kävellen. Kastelholmiin tuntui olevan loputon matka. Jälleen yhtä loputtoman pitkää ylämäkeä polkiessa AlteV huomasi vasemmalle tienviitan Haraldsby ja sen alla nähtävyyskyltin viikinkikylästä. “Tuolla olisi hieno käydä” totesi mies minulle.  Minä arvelin sen jäävän kyllä toiseen kertaan. Siihen, jolloin meillä on loputtomasti aikaa tai jolloin olemme autolla liikenteessä. Ahvenanmaalla olisi paljon nähtävää, minä en ollut tätä ennen käynyt siellä koskaan,  AlteV ja Öpe olivat kumpikin käyneet siellä joskus lapsena vanhempiensa kanssa. Sitten tulikin jo kyltti uimarannalle, sinne siis. Huimaa mäkeä alas lasketellessa parkaisin “Ei! Mä joudun polkemaan kohta tämän takaisin ylös! Mä en jaksa!” Aurinko oli laskenut ja yön kosteus alkoi hiipiä iholle. Olin jo aiemmin vetänyt villatakin käsivarsien suojaksi. Uimarannalla oli yksi perhe, jonka lapset harjoittelivat kumiveneellä soutamista. Öpe huomasi uimahousujen jääneen kotiin ja kaivoi puhtaat bokserit ajamaan uimahousujen virkaa. Totesin, etten näin yötä vasten enää viitsi mereen pulahtaa, minulla oli muutenkin vilu. Odotellessani tutkailin paikkaa. Rannalla oli hyvät pukukopit, vesivessa, kirjaston “kirjanvaihtopiste”,  grillipaikka (mutta ei puita, muutoin olisin paistanut meille makkarat odotellessa) ja mukava pöytä. Laittelin kotiin viestiä miten menee ja sain kuittauksen että kaikki ok. Sitten kuulin rapinaa ja narskutusta viereistä pusikosta. Hiippailin lähemmäs katsomaan, ensin näin vain liikettä, mutta en sen aiheuttajaa. Lopulta näkyi siilin kuono ja itse siilikin, joka söi jotakin. Puuhani keskeytyivät AlteV:n kysymykseen “Mitäs täällä touhutaan?”. Miehet olivat valmiita jatkamaan matkaa. Palasimme siis takaisin reitille. Mäki oli niin pitkä ja jyrkkä etten väsyneenä enää jaksanut polkea sitä ylös, vaihteet vain loppuivat kesken  pyörästäni. Kateellisena kysäisin miehiltä näiden pyörien vaihteista. Niitä kuului olevan kummallakin 24, minulla oli seitsemän. Kuulin että minun pyöräni ykkönen on kuulemma melko raskas polkea. Heillä oli hienot levyjarrutkin, minulla vain tavallinen jalkajarru ja käsijarru. Aikanaan ennen tätä pyörää minulla oli vain kolme vaihdetta, sekin tuntui silloin hyvälle ja nykyiset vaihteet saisivat riittää minulle.

Mäet tuntuivat jatkuvan loputtomasti ylöspäin ja sitten olimmekin näköalatornin juurella. Utsiktscafe Uffe på berget luki kyltissä. Siellä oli selkeästi perjantai-illan bileet käynnissä, joten jatkoimme matkaa. Saavuimmekin heti sillalle jonka keskellä olisi kätkö. Silta oli mielettömän korkea ja lupasin odottaa miehiä sillan toisessa päässä. He lokkasivat kätkön sillä aikaa kun minä otin muutaman valokuvan.

DSC_0186

Laskeudumme sillalle

DSC_0190

Näkymä sillan päästä.

Jatkoimme polkemista kohti Kastelholmia, sillä kello oli jo paljon. Ohitimme Taffelin tehtaan ja tehtaanmyymälän. Tehtaasta tuli kamala löyhkä, mainitsin miehille että heidän sipsinsä siellä haisevat. Ei tehnyt vaikutusta. Lopulta näkyi viitta Kastelholm. Linnakin tuli näkyviin. Se olisi auki klo 10-17 seuraavana pivänä, siellä olisi ainakin käytävä. Minä haluaisin käydä myös Bomarsundin linnoituksen raunioilla, mutta se ei olisi niin tärkeää. Seuraavan päivän ohjelma riippuisi siitä mihin aikaan aamulla olisimme valmiita jatkamaan matkaa. En halunnut kiirehtiä, olin lomalla. Ajoimme eteenpäin etsimään sopivaa yöpymispaikkaa. Löysimmekin sellaisen vähän matkan päästä. Metsä kohosi mäelle, lähellä ei ollut taloja mutta metsässä oli silti jonkun rakentamia risumajoja. Tällä kertaa kuljetimme pyörät ihan majoituksemme viereen. Laitoimme hammockit viuhkan muotoon, tällä välin laskeutui pimeys. Kävimme tekemään iltapalaa. Minä puin vähän enemmän vaatetta kuin edelliseksi yöksi. Puolen yön aikaan pääsimme jo nukkumaan. Matkaa oli 38 kilometrin sijaan kertynyt yli 70 kilometriä aamusta alkaen. Matkaan oli siis tullut pari pientä mutkaa. Normaalia geokätköillessä.

20160722_231232

Iltatee Trangialla

Lauantai

Päivä valkeni harmaana, heräsin AlteV:n herättelyyn. Olin yön aikana pari kertaa herännyt kylmyyteen nukahtaen samantien uudelleen tässä tarun hohtoisessa paikassa. Oli helppo kuvitella ritarit haarniskoissaan ratsastamaan lähes mustilla, korskuvilla hevosillaan ja kerroinkin aamupalalla tarinan yöllisistä ratsastajista miehille. Kerroin heränneeni yöllä kun joukko ritareita ratsasti hevosillaan ohitsemme. Yksi vaakunaviittainen oli riisunut kypäränsä  ja kiharat, pitkät hiukset hulmuten kumartanut minulle ennen kuin oli jatkanut matkaa eteenpäin. Vihdoin oli hevosten kavioiden kopina maata vasten veiennut ja minä olin jatkanut uniani. Öpe kysyi mitä oikein olin ottanut illalla? AlteV rauhoitteli sanoen minulla olevan vain vilkas mielikuvitus. Toki hekin tunnustivat että paikka oli taianomainen.

20160723_110941

Minä ja AlteV yöpymispaikassamme. Kuvannut Öpe.

Vasta puolen päivän aikaan olimme valmiita jatkamaan matkaa.Päätimme jättää Bomarsundin rauniot väliin ja mennä Kastelholman linnaan.

DSC_0275

Yöllinen ritari Kastelholman linnan seinällä maalauksessa. Maalaus Juha Pykäläinen.

AlteV:n puhelimella saimme esittelykierroksen linnan historiasta. Linnan historia lienee jokaiselle tuttu niin, etten sitä ala tässä kertaamaan. Linnassa vierähti aikaa ja ennen poislähtöä pääsi taas pesuillekin.

Päätimme polkea tänään Jomalaan. Käytyämme Jomalan keskiaikaisella kirkolla voisimme etsiä yöpaikan. Matkaa olisi poljettavana vain 16 km. Sopi hyvin, sillä takamus oli kipeä, samoin oikea polveni ja reidet huusivat hoosiannaa. Olin varautunut magnesiumilla, mutta siitä ei ollut apua, oli turvauduttava Buranaan. En ollut retkueessamme ainoa vaivainen, mikä hieman sairaalloisesti ilahdutti minua. Linnan pihalta lähtiessämme jouduin erimielisyyksiin Öpen kanssa. En edes muista syytä, mutta minua alkoi ärsyttää hänen sanansa “uskoisit kokenutta pyöräilijää”. Tokaisin, että olen pyöräillyt jo paljon ennen hänen syntymäänsä. Öpe nokitti kertomalla ajavansa pitkiä matkoja. Mä totesin että on totta, etten viime vuosina ole juuri ajellut mutta olen varmasti ajanut enemmän kuin hän, sillä nuorena ajoin helposti 100 kilometrin päivämatkoja ja ajoin lähes kaikki päivittäiset matkat pyörällä. Asuin maaseudulla, jossa matkat ovat pitkiä. Öpe aikoi tähän vielä jotakin sanoa kun AlteV puuttui puheeseen ja totesi että ei kannata alkaa väittelemään kanssani, sillä minulla todellakin on pidempi pyöräilykokemus ja varmasti huomattavasti enemmän kilometrejä takana kuin Öpellä vaikka en viime vuosina ole paljon ajanutkaan.

Godbyhyn oli tänään lyhyempi matka kuin eilen Godbystä Kastelholmiin. Pysähdyimme parille kätkölle ja ehdotuksestani avoinna olevaan Taffelin myymälään. Miehet ostivat karkkia ja sipsiä, itse ostin makean suolaisia naposteltavia. Minua kiinnosti uutuus joka sisältää mantelia, pähkinää, hunajaa ja merisuolaa. Oli oikein hyvää.  Lisäksi ostin 900 g laatikon pähkinähedelmäsekoitus-pusseja. Sopivan kokoisia retkelle mukaan otettaviksi. Tarpeen tullen voisin käyttää niitä jo tällä retkellä, voisin antaa niitä myös muille jos joku haluaisi. Toisaalta ei ole järkevää täyttää jo ennestään täysiä tarakkalaukkuja ja kerätä painoa mukana kuljetettavaksi.

DSC_0290

Rissun ostokset Taffelilta

DSC_0289

Kasvot tien varressa kasvaneessa puussa.

Tällä kertaa pysähdyimme näköalakahvilaan. Ajatuksemme oli käydä tornissa. Sinne oli kahden euron pääsymaksu, jälkeenpäin tosin ihmettelimme mihin pääsymaksurahat menevät. Eivät ainakaan tornin kunnossapitoon: rappuset olivat osittain huonosti kiinni, kaiteista puuttui pystypuita ja Ahvenanmaan lippukin oli repaleinen. Torni on korkea, puusta tehty. Muina miehinä kävelin ylätasanteelle saakka, sitten tunsin tornin huojuvan. Totesin tämän AlteV:lle joka sanoi “tällä kertaa olet oikeassa, tämä huojuu aika lailla”. Korkeanpaikan kammoisena aloin voida huonosti: hiki valui ja huimasi, sydänkin tuntui tulevan rinnasta ulos. Menin hetkeksi kyykkyyn ja hengitin syvään hokien itselleni että kaikki on hyvin, täältä on kauniit näköalat. Nousin ylös kiertääkseni tasanteen ympäri mutta en kyennyt. Totesin lähteväni pois. Annoin kameran AlteV:lle. Huomasin muiden turistien tuijottavan minua. Harmitti, mutta en kyennyt olemaan yhtään kauempaa.

DSC_0291

Kahvilan ulkoterassilta näkymä

DSC_0297

Näkymä kahvilan ulkoterassin suuntaan näköalatornista. Kuvannut AlteV.

DSC_0320

Torni ja kahvila

Pysähdyimme jälleen Godbyssa kauppaan, täydensimme ruokavesivarantojamme. Minä ostin lisäksi sillipurkin, sillä tunsin tarvitsevani jotain suolaista, Ajoimme vesitornille etsimään geokätköä ja jäimme sinne lounastauolle. Lounaaksi söimme makkaraa, homejuustoa, leipää ja jälkiruuaksi tietenkin kahvit keksien kera. Paikka oli kaunis ja viihtyisä. Öpe huomasi alueelle suuria kotiloita, arvelimme niiden olevan riesa puutarhureille. Kauniita ne kyllä olivat. Tämäkin lounastauko oli reilun mittainen niin että ennätimme syömisen lisäksi vähän levätäkin. Katselin karttaa ja ehdotin että Jomalan kirkolle mennessämme kävisimme katsomassa luolaa. Kartta ei kertonut tarkemmin millaisesta luolasta olisi kyse, mutta jo sana luola sai innostumaan.

DSC_0341

Lounastauko Godbyn vesitornilla.

 

Miehet pohtivat menemmekö 2-tietä vai pienempiä pyöräilyreittejä pitkin. Asian ratkaisi risteyksen läheltä lähtevä pyöräilevä vanha rouva, joka reippaasti kääntyi 2-tielle. Sinne siis. Minä pysähdyin Andestorpin risteykseen juomaan. Öpe kertoi että meidän pitää kääntyä siitä luolille. Olin erimieltä. Heti oli uusi risteys vasemmalle, tienviitta kertoi Ingybergetisssä olevan näköalatasanteen. Se olisi kuulemma luolan luona. Hetken päästä olimme jo infotaululla, jossa kerrottiin taululta alkavasta luontopolusta. Sen varrelle jäisi peikkoluola, näköalatasanne ja pirunpelto. Öpe oli ollut oikeassa. Luola oli todella hieno. Tarina kertoo siinä asuneen vanhan naisen lehmänsä kanssa Isonvihan aikaan kasakoita paossa. Toisaalta luola on yhdistetty noitiin ja noituuteen. Varmaa on ainoastaan se, että luolaa on käytetty joskus asumuksena.

Ylös vei joko helppo tai vaikea reitti. Valitsimme helpon, joka kulki kahden kallion seinämän välissä nousten koko ajan ylemmäksi. Polku jatkui näköalatornille, joka näytti vahvalta. Kiipesimme sinne ja yllättäen minulla ei ollut lainkaan huono olo vaan saatoin katsella maisemia rauhassa. Tornilta näki pirunpeltoon, kivitantereelle. Kävimme myös sillä ja sitten jatkoimme matkaa toki ottaen kätkön sekä näköalatornin luota että luolan läheltä.

DSC_0348

Jossain tuolla ylhäällä on luola.

DSC_0352

Luola

DSC_0363

Helppo reitti

DSC_0370

Ylhäältä näkymää helpolle reitille.

DSC_0383

Pirunpelto.

20160723_201004

Retkueemme. Vasemmalta AlteV, Rissu, Öpe. Kuvannut Öpe

Pian olimme jo Jomalan paloaseman kohdalla josta kurvasimme kätkölle. Siitä paikallisen vastaanottokeskuksen ohi Jomalan kirkon parkkipaikalle. Tiesin ennalta, että tämä harmaakivikirkko on rakennettu 1200 -luvulla Pyhän Olavin kunniaksi. Se on suomen vanhin kivikirkko. Siksi sen halusin nähdäkin. Harmi, että olimme niin myöhään illalla liikkeellä emmekä päässet katsomaan kirkkoa sisältä.

DSC_0395

Pyhän Olavin kirkko Jomalassa

Yksi kätkö vielä Jomalan kirkonkylästä, sitten voisimme lähteä etsimään yösijaa. Kätkö sijaitsi jälleen lammasaitauksessa. Aitauksessa oli avoportti, siis sellainen josta pääsee kulkemaan periaatteessa esteettä. Kulkuaukko on ensin vasemmalle ja sitten oikealle, pohja on tehty metallista, jossa on leveät raot kulkureitin suuntaisesti. Harmi, etten ottanut kuvaa, se selittäisi paremmin kuin nämä sanat. Joka tapauksessa portissa oli kuva pässistä ja ilmoitus että kulkeminen on omalla vastuulla. Aitauksen naapurissa oli lasten päiväkoti. AlteV ilmoittautui rohkeaksi kätkön hakijaksi, kukaan ei kuitenkaan tullut pökkimään häntä.

Läksimme etsimään yösijaa polkemalla vähän matkaa Eckeröhön päin. Pian saavuimme peltoaukealle, jossa peura loikki läheiseen metsään. Seurasi metsäinen alue, päätimme majoittua siihen. Pyörät mukaan riittävän kauaksi tiestä ja majoitteet puihin jälleen viuhkan muotoon. Iltapalaksi teimme purkkilihalla höstettyä Meksikonpataa ja teetä. Syödessämme kyselin teknisiin vempaimiin ihastuneilta mies-ihmisiltä paljonko meille oli päivän aikana tullut kilometrejä. Nelisenkymmentä, siis lähes kolme kertaa sen verran kuin suora reitti olisi ollut. Pari pientä mutkaa siis ollut taas matkassa. Metsästä kuului mölinää, päättelimme sen kuuluvan mahdollisesti peuroista.

Yö oli järkyttävän kylmä, siis minun mielestäni. En nukkunut juurikaan vaikka olin toivottoman väsynyt. Olin pukenut päälleni mahdollisimman lämpimästi, silti hampaani kalisivat kylmästä. Jopa AlteV oli yöllä joutunut laittamaan makuupussinsa vetoketjun kiinni vaikka ei yleensä palele. Lisäksi miehiä oli yöllä häirinnyt öhke ja mölinä joka metsästä kuului, minua häiritsi kylmyys.

Sunnuntai

Aamupalan jälkeen kasasimme jälleen kerran tavaramme ja läksimme tien päälle. Tällä kertaa kohti Maarianhaminaa. Meillä oli hyvää aikaa, sillä satamassa pitäisi olla tuntia ennen laivan lähtöä. Matkaa olisi vain kymmenen kilometriä. Matkalla Öpe keksi että lähistöllä olisi lentoturman muistomerkki, hän haluaisi nähdä sen. Siellä olisi geokätkökin, eikä se pidentäisi matkaa kuin kivenheiton verran. Paikka löytyi keskeltä pusikkoa hienolta kallioiselta paikalta. Öpe yritti etsiä kalliosta jälkiä lentkoneen putoamisesta, yhden kolon kalliossa hän tulkitsi voivan olla sellainen ja pyysi meitä olla kumoamatta uskoaan “haluan uskoa löytäneeni sen”. Geokätkö sen sijaan antoi etsiä itseään, se ei ollut alkuperäisissä koordinaateissa, lokeista kuitenkin selvisi sen olinpaikka.

DSC_0401

Yöpymismetsämme

DSC_0408

Muistokivi lentoturman uhreille

DSC_0411

Rissun lempikuvausaihe, luonto. Matkakuvat ovat tärkeitä vain muistojen mieleenpalauttamiseksi.

Pian olimmekin jo Marianhaminassa. Otimme pari geokätköä ja poikkesimme katsomassa laivoja. Ajoin pyörällä tien poikki vedettyyn pyöreään paksuun kaapeliin sillä seurauksella, että pyöräni lähti kaatumaan. Tarakkalaukuissa oli kuitenkin parikymmentä kiloa painoa ja etukorissa viitisen kiloa. Pyörää oli vaikea pitää pystyssä vaikka sain jalat maahan. Onnistuin kuitenkin olla kaatumatta, mutta toinen jalkani sai vähän osumaa pyörän rungosta.  Laivat olivat hienoja, mutta alkoi olla ruokailun aika. Koska olimme matkan loppusuoralla, päätimme etsiä hyvän ruokapaikan. Itse emme olleet kyllä erityisen siistejä, olimmehan pyöräretkivarusteissa emmekä kaupunkiasusteissa. Löysimme meille sopivan paikan ja söimme hyvää ruokaa kohtuuhintaisesti.

20160724_104257

Selfie purjelaivan edessä.

DSC_0420

Tämä oli hyvä ruokapaikka

DSC_0426

Puistossa lähellä satamaa poislähtöä odotellessa, pyörät valmiina kotimatkaan laivassa.

Museolaiva Pommernin kautta satamaan. Jätimme museolaivaan tarkemman tutustumisen toiseen kertaan, kun olisi paremmin aikaa.

Paluumatka sujui aurinkoisella kannella istuskellen, jutellen, korttia lyöden ja maisemia ihaillen. Turussa meitä oli vastassa acri veljensä kanssa. Heitimme heidät acrin luo ja jatkoimme matkaa kotia kohtia. Aamuyöllä olimme perillä kotona.

LOPPUPOHDINTAA

Kysyin  AlteV:ltä ja Öpeltä mitä he jättäisivät pois seuraavalla kerralla, mitä ottaisivat mukaan enemmän tai mitä tekisivät toisin?

Öpe ottaisi mukaan uikkarit, muutoin koki kaiken olleen niin kuin pitkin. Pidemmälle matkalle hän varaisi joka kolmannen yön yöpymisen leirintäalueelle, jotta pääsisi kunnon suihkuun pesulle.

AlteV oli myös tyytyväinen matkaan. Hän ottaisi ehkä hieman runsaamman pyöränkorjausvälineistön; isompia kuusiokoloavaimia ja pari ruuvaria enemmän. Lisäksi sateen varalta kunnolliset katokset hammockeille. AlteV:llä oli jäänyt kolme vaatekertaa yli, joten vaatetta hän ehkä jättäisi pois matkasta.

Itse vaihtaisin puuvillaisen pyjaman lämpoisempään fleece välikerrastoon, se ei vie juurikaan enempää tilaa. Toisaalta tajusin vasta jälkeenpäin, että mukana ollut avaruuslakana olisi ollut hyvä lämmöneriste hammockin ja makupussin välissä, jos sen olemassa olon olisi muistanut. Enemmän taukoja ajatteluun, valokuvaamiseen ja muistiinpanojen kirjotteluun, lyhyemmät päivämatkat, siinäpä minun toiveeni.

Kilometrejä meille kertyi noin 125. Aikaa kului se  60 h. Låmgnäsistä Kastelholmiin ja Maarianhaminaan oli reittimme.

Geokätköjä löysimme 25, kaikki tradi-purkkeja.

Eikä tolppa ollut vihainen vaan totesi “No, nyt sullakin on oma hyttysverkollinen riippumatto”

20160722_201136

Tällä alueella pyöräilimme.

Tämä oli pienen budjetin matka, polttoaineet ja laivamatka lohkaisivat suurimman loven kukkaroon. Yöpymiset eivät maksaneet mitään. Trangiaruokailu on edullista ja jos olisi oikein nuukaksi heittäytynyt niin ei olisi käynyt ravintolassa paluupäivänä syömässä. Kaikkiaan rahaa meni itselläni noin 150 euroa matkaan.

Lähtisinkö uudelleen? Vaikka heti.