Syyskätköilyä

AlteV oli menossa työpaikan pikkujouluja viettämään eräänä lauantai-iltana. Minulla oli vapaata töistä ja kotoa. Voisin siis lähteä vaikka kätköilemään. Zeppiz innostui asiasta oitis, sovittiin että koukkaan hänen kauttaan.

Ai kuka Zeppiz? Työkaveri, joka innostui kätköilystä kuin varkain. Olimme toukokuussa Kuopiossa opintopäivillä ja illalla muiden lähtiessä verkostoitumaan (lue: ryyppäämään) me läksimme tutkailemaan kotikaupunkiani. Lupasin näyttää muutamia paikkoja. Kuin vahingossa tie vei kätkölle, toiselle, kolmannelle… Kävelymatkallemme otimme toki parit siideritölkit mukaan, ettemme nyt ihan oudoille vaikuttaisi, kun meiltä kysyttäisiin mitä teimme illalla. Näin mekin saatoimme “verkostoitua”. Jo toisella kätköllä löysi seuralainen juonen ja teki nimimerkin itselleen. Kävelyä tuli hissun kissun lähemmäs 10 km ja hotellille takaisin päästyämme olimme jo ennen puolta yötä valmiit unten maille. Tuon toukokuisen illan jälkeen olimme nyt kolmatta kertaa lähdössä yhdessä purkkeja etsimään.

Nyt olikin synkkä ja myrskyisä yö tai ainakin synkkä. Ajoimme Jokelan asemalle parkkiin ja lähdimme kävellen lähikätköjä hakemaan. Ensimmäinen kätkö oli oikein hauska. Löysimme sen heti. Kätkökuvauksessakin sanottiin että se on haasteellinen, mutta vaikka kuinka löytämäämme mutteri / ruuvi yhdistelmää käänneltiin ja väänneltiin, ei sieltä lokikirjaa esiin saatu. Kunnes huomasin jotain oleellista. Mainitsin tästä ja Zeppiz seurasi johtolankaa katseellaan “Hyi kauhee!” Minä ihmettelemään että mikä on kamala, kunnes otin askeleen taaksepäin, valaisin lampulla ja totesin “Kappas”. Enempää en spoilaa. Käykää itse katsomassa. Kätkön nimi on “Ei niin wanha mestari”. Huippu, sanon minä.

Siitä jatkettiin eteenpäin, minä Joutsenlammella ja Zeppiz VPK:lle. Tosin kuvittelimme olevamme menossa samalle kätkölle. Hämmästys oli suuri kun toisella on kätkölle matkaa muutama metri ja toisella muutama sata metriä. Kun kyse ei ollut teknisestä ongelmasta piti tarkistaa ollaanko edes samalla kätköllä, ei oltu. Molemmat kätköt löytyivät hyisessä, pimeässä illassa hyvin.

Kauempana oleville kätköille päätimme mennä autolla. Kävelimme siis rautatieaseman parkkipaikalle, jossa auto edelleen oli. Alkoi naurattaa hysteerisesti ajaessamme Joutsenlammen ja VPK:n ohi, juurihan tulimme sieltä kävellen. Seuraava kohteemme oli Amazon, tosin Jokelan sellainen. Auto parkkiin niin että valot näyttäisivät edes alkua polusta. Polku oli märkä ja liejuinen, samoin siltarakenteet. Märkä, liejuinen puu voi olla liukas joten varovasti mentiin yli. Minä ajattelin kätkön löytyvän tyypillisesti sillan alta ja yritin jo savessa taiteillen kurkkia sillan alle. Zeppiz ehti kuitenkin ensin ja kätkö oli lokattu alta aika yksikön. Takaisin autolle siis ja kohti Lintumetsää. Lintuja emme pimeässä illassa ja juuri alkaneessa vesisatessa havainneet, emmekä edes menninkäisiä. Kätkökin antoi etsityttää itseään, ympäriinsä kuljettiin, kurkittiin puun juurakoihin, kurkoteltiin oksiin. Lopulta silmiin osui jotain “epäilyttävää” ja niinpä kätkö löytyi paikasta jonne oli katsottu varmaan jo useamman kerran.

Korurasialle mennessä näimme eräässä pihassa ambulanssin. Pohdimme, että pitäisikö mennä auttamaan. Tulimme kuitenkin siihen tulokseen että kotonaan torkuilla oleva ensihoitaja ei innostuisi avuntarjouksestamme. Auton saimme parkkiin lähelle Korurasiaa vaan itse rasiaa emme löytäneet etsinnöistä huolimatta. Tällä kätköllä käytimme kenties pisimmän ajan tänä iltana. Tutkimme kaikki kolot moneen kertaan, totesimme heinikossa olevan geoeroosion, mutta kätköä ei löytynyt. Autolle takaisin kävellessä saatoimme kuvitella olevamme aurinkorannalla, niin hieno “auringonkehrä” katulampun valon ympärille tihkusateessa ilmestyi.

20151128_212310

Jokelan Piltti oli hauskasti toteutettu kätkö. Väsymys ja kylmyys alkoivat tässä vaiheessa vaivata, joten loggauksen jälkeen kaivoimme autossa teetermoksen esille. Jostain repun taskusta löytyi suklaalevykin. Sitten lähelle montun pohjalla olevalle kätkölle. Ensin autolla hieman ohi, käännös ja gepsistä laskemaan milloin ollaan lähellä pistettä jossa on syytä pysähtyä. Onneksi tiellä oli riittävästi näkyvyyttä molempiin suuntiin ja paikalle saattoi pysäköidä auton hetkeksi. Nopsa käynti kätköllä.

Sitten hakemaan Aliisan ekaa. Siitä tulikin mielenkiintoinen käynti. Auton saimme parkkiin tien varteen. Kohdalla oli talojen välissä oleva metsäkaistale, jonne lähti tieltä polku. Oikein hyvä mielestämme. Muutoin olisikin voinut olla vaikea päästä kaikkien niiden omakotitalojen takana olevaan metsään. Polku haarautui moneen otteeseen, onneksi gepsistä oli helppo katsoa missä päin kätkö sijaitsi. Lähenimme kätköä ja lopulta jouduimme poikkeamaan polulta metsään. Itse kätkö löytyi melko helposti ja sitten ei muuta kuin takaisin polkua pitkin. Yllättäen huomasimme olevamme jonkun talon takapihalla. Hmmm…. uusi yritys seuraavaa polkua pitkin. Toisen talon takapiha. Pahus. Mikähän olisi ollut oikea polku. Olisi kannattanut luottaa tekniikkaan eikä omaan muistiin. Zeppiz ehdotti pikaista kipaisua pihan viertä pitkin tielle. Emmin, eihän se sopisi aikuisille naisille. Pikkupojat voisivat tehdä sellaista. Mutta Zeppiz oli jo sammuttanut otsalampun ja mennä viiletti mustissa vaatteissaan kuin Ninja pihan viertä. Minä perässä. Tunsin oloni perin kummalliseksi, kuin olisin pahanteossa. Juosten olimme pian tiellä ja näimme auton. Tajusimme, että seuraava polku olisi ollut se oikea. Istuimme hetken autossa ihmetellen mitä olimme juuri tehneet. Sitten jatkoimme matkaa illan seuraaville purkeille.

Pikkutietä pitkin  kohti Nukaria, vai liekö sekin ollut Jokelaa. Sitten vielä pienempää tietä eteenpäin. Tonteille ajo sallittu, muutoin moottoriajoneuvolla ajo kielletty. Pururadalla olisi muutama kätkö. Miten ihmiset pääsevät pururadalle mikäli sinne ei saa ajaa? Päätimme pururadalle menon olevan tontille ajoa.

Ensimmäinen kätkö tuotti vesiperän. Kätkö olisi varmaan ollut paikallaan, mutta emme arvanneet mennä sitä hakemaan kun huomasimme pururadan ylittävän sähkölinjan päälle kaatuneen puun joka oli hinkannut linjaa ja hinkkasi tuulessa edelleen. Arvelimme että olisi aiheellista soittaa asiasta ilmoitus. Pururadan alkupäässä saattaisi olla kartta, johon olisi merkitty tarkempi osoite ja ehkä myös se, minkä kunnan alueella olimme. Autolla siis jonkin matkaa eteenpäin tietä ja niin karttapaikka löytyikin. Nurmijärvellä näytimme olevan, mutta puhelinnumero piti etsiä netistä. Soitto siis sähköyhtiön vikapäivystykseen. Paikkaa kysyttäessä annoin koordinaatit, josta löytyisi linjan päällä oleva puu. Päivystäjä ei tuntunut koordinaatteja ymmärtävän, otti kuitenkin ne ylös kysellen silti osoitetetta ja jonkinlaisia tuntomerkkejä mistä kaatunut puu löytyisi. Lupasi ilmoittaa tehtävän eteenpäin myös koordinaatein. Toivottavasti löysivät perille. Lämpimässä autossa ihmettelimme mistä otamme seuraavan kätkön ja tajusimme olevamme lähes kätkön päällä. Tämäpä oli helppo.

Illan viimeinen löytyi kuusesta. Sitä oli tutkailtu jo jonkin aikaa, mittailtu nolla-pistettä ja ihmetelty gepsin heittelyä. AlteV soitti kysellen vieläkö olen metsässä, hän saattaisi saada kyydin kotiin. Koska olimme lähdössä, sovimme tapaavamme kotona puolen tunnin kuluttua.

Zeppizin kautta koukkaus ja sitten kotiin. Juuri kun astui sisälle, soitti AlteV pyytääkseen hakemaan. Kyyti ei ollut tuonut kotiin saakka vaan jättänyt hänetkin ravintolan eteen, jonne muu pikkujouluseurue oli menossa. AlteV ei ollut halunnut mukaan ravintolaan, joten hain hänet viereen nukkumaan.

Oli oikein mukava ilta. Zeppizille kiitos! Otetaan uusiksi sopivan tilaisuuden tullen.

 

Leave a Reply