Hylätyt huvilat – autiot talot

Meillä molemmilla, AlteV:llä ja minulla, on ollut muita kiireitä viime aikoina eikä ole ollut aikaa lähteä kätköilemään. Nyt oli kuitenkin yhteinen viikonloppu tiedossa. Tarkemmin sanottuna aikaa mihin vain oli perjantai-illasta sunnuntai-aamuun. Koska säät ovat muuttuneet viileiksi ja yöpyminen autossa olisi myös viileää ellei peräti kylmää. Aikataulukaan ei antaisi myöten pidemmälle lähtöä. Päädyimme pyytämään ystäväpariskuntaa perjantaina illalliselle ja miettisimme lauantaina herättyämme mitä tekisimme ja minne menisimme.

Kummallakin oli univelkaa ja niinpä nukuimme lauantai-aamuna niin pitkään kuin nukutti. Herättyämme mietimme jo vuoteessa mitä tekisimme. AlteV kysyi olenko käynyt Hylätyillä huviloilla Helsingissä. En ollut ikinä kuullutkaan. AlteV oli monesti halunnut sinne mutta koska ei ollut ollut aikaa, ei ollut maininnut asiasta. Päätimme mennä sinne. Samalla voisimme käydä Verkkokauppa.comissa ja tulomatkalla noukkia kyytiin vanhimman lapseni, joka oli saapunut kaupunkiin. Suunnitelma oli valmis.

Nautimme tuhdin aamiaisen, seuraavaa ruokailuajankohtaa kun ei voinut ennustaa. Tein kuitenkin eväät mukaan. Mahtaisiko niitä syödä kukaan?

Klo 14 olimme valmiit lähtemään, ensin Verkkokauppaan. Siellä piti piipahtaa nopeasti hakemassa yksi tuote. Heti sisään kauppaan päästyämme AlteV päätyi katselemaan aktiivisuusrannekkeita, joita oli hyllytolkulla. Minä ääneen pohtimaan mitä niillä tehdään, kertovatko ne kun on aika lopettaa päivän puuhat ja käydä vaakatasoon lepäämään? Aktiivisuusrannekkeiden luota siirryimme tietokoneiden kautta televisio-osastolle. Huimaa. En tiennyt niin isoja telkkareita olevan olemassakaan. Seinän kokoisesta televisiosta tuntui tunkevan ulos iso urosleijona, Luonnollisen kokoinen, kullan karvainen ja ruskeaharjainen. Televisiolla oli hintaa vain 21 000 €. Mietin jo sen ostamista, mutta tulin siihen tulokseen ettei kotonani olisi riittävän suurta tilaa televisiolle.

Musiikkiosaston kautta saavuimme perinteisten kodinkoneitten luokse. “Mikä tuo on?” kysyin. Katselin puoli metriä korkeaa metallista lieriötä. Lieriön alla oli pyörät ja päällä metallisia ja muovisia kartiota ympäri lieriötä. Kuin valot, jotka näyttävät jokaiseen suuntaan. Väriltään ne olivat lieriöstä riippuen sinisiä tai oransseja, joissakin oli jätetty ihan vain metallinväriseksi. Mieleeni tuli -50 luvun sciencefictionkirjojen robotit. AlteV kertoi niiden olevan pölynimureita – perusmalleja, ei mitään robotti-imureita, Ahaa, nykyisin pölynimuri siis näyttäisi tuolta. Arvelin ääneen olevani jälkeenjäänyt tekniikan suhteen. “No, sä olet tuollainen elämäntapaintiaani” vastasi AlteV. Tunsin lievää loukkaantumista, hihhuliksiko minua juuri syytettiin. “Ei, kun ota se positiivisena.” No, ehkä jokaisella ei tarvitse olla viimeisintä huipputekniikkaa. Enkä minä kai ihan toivoton ole: minulla on älypuhelin ja nykyaikainen läppäri. Käytän langattomia verkkoja ja hoidan asioita sähköpostin kautta muuallakin kuin kotona, vaikka metsässä jos välttämätöntä.

.Loppujen lopuksi verkkokaupassa meni näköalatasanne käynteineen aikaa lähes kaksi tuntia. Eikä edes ostettu sitä mitä oltiin menossa ostamaan vaan ostettiin ihan muuta. Kingi parka odotti sen aikaa autossa, vaikka eipä sillä mitään hätää ollut.

Sitten suunta kohti Kruunuvuorta. Laajasalossa oli tie- ja rakennustöitä, mutta melko helposti löysimme kuitenkin perille ja saimme autonkin tien varteen parkkiin. Alue vaikutti rauhalliselle ja mukavalle. C:geo näytti alueella olevan melko paljon kätköjä. Kingi hinkui kovasti jo metsään ja minä kuolasin kätköjen perään, saisimme mukavasti täydennystä täältä. AlteV ehdotti että kokeilisimme Wherigoa, joka alueella on. Sopiihan se, vastasin. Ei muuta kuin lataamaan kasettia. Puhelin ilmoitti virhettä. AlteV räpläsi puhelintaan ja minä liikuskelin enemmän ja vähemmän Kingin kanssa. Vajaa tunti ja ongelma oli korjattu. Saatoimme aloittaa. Lähtöpaikka olisi muutaman sadan metrin päässä, siellä päin missä automme oli parkissa. Löysimme oikean paikan ja saimme ohjelman toimimaan. Ensin lähdimme tietenkin väärään suuntaan. AlteV ehdotti oikoreittiä, arvelin kuitenkin että voisimme kiertää tällä kertaa, kartan perusteella meidän olisi pitänyt uida oikoreittiä käyttäessämme. Löydimme aloituspaikan ja ihastelimme kohteena olevaa käytössä olevaa huvilaa jolla oli kuitenkin jo ikää. Ja jälleen takaisin. Arvelin että voisi tulla kiire lenkin kiertämisessä mikäli haluaisimme ennättää ennen pimeän laskeutumista takaisin. Matkaa olisi tosin vain 2,5 km mutta kun kyse on kätköilystä, aikaa menisi kolminkertaisesti tavalliseen verrattuna ja mikäli normaalisti kävelisimme 5 km / h nopeudella niin matkaan menisi 1,5 h. Pimeässä mahdollisesti vieläkin enemmän. Arvioni mukaan pimeä tulisi viimeistään klo 19 ja meillä olisi siis kolme varttia aikaa siihen.

Ensimmäisillä hylätyillä huviloilla olimme syvässä hämärässä ja portista sisään astuessamme oli jo pimeää. Olimme kuitenkin kulkeneet vasta puoli tuntia. Olin arvioinut pimeän tulon väärin, Yhdessä huvilassa kuului olevan elämää, jätimme “asukkaat” rauhaan ja ohitimme paikan.

DSC_0061DSC_0056DSC_0063

Harmittelimme paikan kohtaloa. Jos huvilat olisivat edes saaneet rapistua rauhassa ilman tuhoamista: graffiteja ja polttamisia. Vielä enemmän harmittelimme tilannetta joka oli johtanut alueen hylkäämiseen, paikkahan oli loistava ja huvilat olivat olleet varmasti hienoja.

DSC_0073

Mikä paikka Kruunuvuori sitten on? Netistä löytyvien tietojen perusteella Kruunuvuoren huvilayhdyskunta alkoi rakentua 1800-luvun loppupuolella, jolloin Kruunuvuori ja Laajasalo  oli vielä täysin maaseutua.  1900-luvun alkupuolella saksalainen liikemies Albert Goldbeck-Löwen osti alueen. Kruunuvuori rakentui ja kehittyi edelleen. Alunperin huvilat olivat vain eliitin kesäpaikkoja, mutta myöhemmin myös keskiluokan ja jopa työläisten. Toisen maailmansodan päätteeksi huvila-alue siirtyi rauhansopimuksen johdosta saksalaisilta Neuvostoliiton hallintaan. Suomen Kommunistinen Puolue vuokrasi alueen Neuvostoliitolta. Huvilaelämä jatkui uusien asukkaiden myötä. Rappeutuminen alkoi 1950-luvulla. Liikemies Aarne J. Aarnio (1917-2013) osti alueen vuonna 1955 tarkoituksenaan muuttaa alue tuhansien asukkaiden asuinalueeksi. Aarnion kiinnostus oli asuinalueen rakennuttamisessa voittomielessä, ei huvila-alueessa eikä sen ylläpidossa tai kehittämisessä. Aarnio yritti saada aluetta kaavoitettua ja sitä kautta rakennuslupaa 60-luvulla, 70-luvulla, 80-luvulla ja vielä vuonna 1998 – turhaan. Kruunuvuori eli omillaan, oman onnensa nojassa. Huviloissa ja mökeissä oli asukkaita, mutta yleinen epävarmuus alkoi näkyä huviloiden ylläpidossa. Kun alueen omistajaa ei kiinnostanut alueen hoito ja ylläpito, seuraukset ovat vääjäämättömät. Remonttien ja korjausten laiminlyönti yhdessä luonnonvoimien kanssa ränsistytti pian alueen. Kruunuvuoren huviloista kaksi on vielä aktiivisessa käytössä ja loput ovat joko puoliksi tai  kokonaan luhistuneet.Tuhopoltot ovat ottaneet myös omansa. Muutama talo olisi vielä pikaisilla toimilla pelastettavissa, tämän on museovirasto kartoituksissaan todennut.

DSC_0083

Siellä olimme siis pimeässä etsimässä geokätköä ja tutustumassa alueeseen sekä katselemassa taloja. Otsalamput olivat jääneet pois matkasta, olihan vakaa aikomuksemme käydä alueella päiväsaikaan. Kävelimme puhelimen opastamina edestakaisin, etsimme alueelta puutarhurin mökin, uimakatoksen, huvimajan ja lammen. Muutama otsalampullinen koiranulkoiluttaja kaksikko tuli vastaan ja hieman pelästyi lopulta havaitessaan meidät pimeydessä. Lopulta saavuimme kätkölle, etsimme sitä kännykän taskulampun valossa ja se löytyikin helposti. Nimet lokiin ja valo pois jotta akkua riittää autolle saakka. Kännykässä oli jo virtaa viemässä gps-paikannin ja avoinna olevat ohjelmat mm Sports Tracker ja C:geo. Puhelimen tietojen perusteella tuo reilun 3 kilometrin ulkoilu vei meiltä aikaa noin 1,5 tuntia. Vain alku- ja loppumatkasta kävelimme normaalisti, muutoin ihmettelimme rakennuksia ajan kanssa. Kingi oli tyytyväinen lenkkiin ja samoin me. Ajattelimme että alueella voisi käydä uudemman kerran päiväsaikaan. Näkisi paremmin ja voisi ottaa muitakin geokätköjä.

Poika tuli otettua paluumatkalla kyytiin ja kotona kaivettiin eväät repusta ruuan seuraksi. Alkoi jo ollakin nälkä.