Tapaaminen

Perjantaina Herra ahola viestitti heidän lähteävän Espoosta Nuuksiosta kohti Hyvinkäätä. Rissulla oli hommat kotona ihan vaiheessa, siis se normaali perhe-elämä ja kotityöt ja lähtötohinat. Sovittiin, että nähdään Hyvinkään ABC-asemalla, siinä olisi kätkö, jonka ahola voisi ottaa odotellessa.

Olivat ottaneet kätkön, tosin eri kätkön kuin mitä Rissu tarkoitti, ja olivat valitettavasti joutuneet odottamaan muutenkin sillä Rissu kiersi hakemassa AlteV:n kyytiin. AlteV:llä oli lasten kanssa ruokailu kesken, Rissullekin oli varattu perunamuusia ja pala uunissa poroksi paistunutta lihaa. Vaikka Rissu rakastaakin poronlihaa niin nyt ei ollut aikaa syödä. Ruoka-annnos sai jäädä jääkaappiin odottamaan iltaa. Lisäksi säntillisenä miehenä tunnetun AlteV:n kiipeilykypärä oli salaperäsisesti hukassa. Oli pakko tyytyä ottamaan mukaan lapsen BMX-kypärä. Kiirettä pukkasi, kiirettä pukkasi! Rissu pohtimaan, että onkohan aholan auto vielä sama kuin viime kesänä. Miten sen löytää aakkosaseman parkkipaikalta? Hyvin löytyi, tuttu auto ja sen sisällä tutut ihmiset. Matka jatkui pysähtymättä Kytäjälle. Vasta perillä noustiin autoista ja annettiin halit tapaamisen johdosta. Autoista kaivettiin esiin köysiä, hakasia, erilaisia kiipeämiseen tarkoitettuja välineitä. Rissu kysymään tulevatko Greta ja Garbo mukaan vai ottaisiko hän Kingin mukaan. Rottweiler-tytöt olivat kävelleet jo melko matkan Nuuksiossa, joten mukaan lähti Kingi. Hankalassa maastossa on vaikeaa, jos koirat temmeltävät keskenään törmäillen ihmisiin ja aiheuttaen liukastumisia ja ehkä putoamisiakin. Rissu kiinnitti Kingiin handsfree-laitteen ja lähdettiin tarpomaan perille. Rouva ahola kysyi “Onko se mänty?” ja Rissu “Kyllä, se on mänty”. Rouva ahola näytti yhtä hienoa mäntyä Rissulle ja Rissu joutui toteamaan “Ei, tuo ei ole oikea mänty. Oikealle männylle on vielä matkaa.” Matkahan on vasta alussa ja maaasto alkaa vasta hetken päästä vaikeutua. Pitäisi kiivetä isolle kalliolle ja siellä olevaan suureen mäntyyn.

Lopulta oltiin SEN männyn juurella: Rissu, AlteV, ahola (sekä rouva että herra) ja Kingi. Sitten virittelemään. Herra ahola oli tehnyt hienon viritelmän, paremman kuin Rissun ja AlteV:n. Sama tekniikka mutta enemmän hifistelyä. Nuoliase, nuolet, siimaa. Darts-taulu on ollut harjoitteluvälineenä, jotta ampumiseen saa tarkkuutta eikä tarvitse kokeilla sattuisiko vahingossa osumaan oikeaan paikkaan. Kolmannella kerralla juuri oikeasta paikasta sisään ja sitten virittämään vetonarua. Hoplaa, AlteV käveli pyydykseen, suoraan siimaan. Irrotus tapahtui helposti. Vetonaru olikin sitten solmussa ja tästä päästiin aiheeseen solmut. Tiedättekö te kuka ne tekee ja kuka ne aukoo? – Partiolainen tekee solmut kalamiehen auottavaksi!

IMAG0325 IMAG0329 IMAG0330

Lopulta rouva ahola oli puussa ja purkissa oli nimi. Rouva ahola? Kyllä, koska Herra ahola ei pysty käsivamman vuoksi kiipeämään niin hän hoitaa viritykset ja varmistamisen ja Rouva kiipeää. Rouva on sitä paitsi tottunut korkeisiin paikkoihin. Herra ahola kertoi että käteen on jäänyt tapaturmasta hermotusongelmaa ja tästä johtuen siinä on toisinaan “säpsähdyksiä” eli pakkoliikkeitä. Rissu huonolla huumorillaan siitä veistelemään että onhan sekin selitys kun ravintolassa naisia takapuolelle taputtelee. Rissu varoitti myös AlteV:tä siitä, että saattaapa Herra aholan käsi läpsyä tämänkin pyllylle. Onneksi sekä Rouva että Herra ahola ovat huumorintajuisia kuten AlteV:kin.

Lokikirjakin oli kunnossa, joten Rissun ei tarvinnut tehdä huoltokäyntiä vaan päästiin kalliolle aurinkoiseen, lämpimään iltaan kahvittelemaan. Kerrankin siihen oli aikaa ja kahvitauko kului rattoisasti rupatellen kaikenlaisista sattumuksista mitä kätköillessä on kummallekin pariskunnalle sattunut. Todettiin, että pahimmat kommellukset ovat niitä mitkä tekevät retkistä hauskoja, ainakin jälkeenpäin ne naurattavat. “Onhan sitä nyt varmaan jotain positiivistakin sattunut, ettei aina vaan juuttumisia ja epäonnistumisia ja hidasteita” – “On! Ei nyt vaan tule mitään mieleen…”

IMAG0332 IMAG0334

Oli aika lähteä takaisin. Matkalla näimme lisää hirvenkakkaa ja luontostamme katoamassa olevia sinivuokkoja. Parkkipaikalla juteltiin hetki ja ahola lähti jatkamaan matkaa. Olisi pitänyt olla sinnikkäämpi vaatien, että kyllä te nyt tulette meille yöksi. Mutta oli tosi mukava nähdä pitkästä aikaa. Toivottavasti seuraavaan kertaan ei mene yhtä kauan kuin nyt meni edellisestä kerrasta.

Kiitos, Rouva ja Herra ahola.

Leave a Reply