Parmankinkkua ja maitolaitureita 2.5.2014

Rissulla välähti. Illalla olisi aikaa tehdä pieni geokätköilyreissu. Nimenomaan pieni, sillä seuraavana päivänä olisi jälleen aamuvuoro. AlteV sai päättää suunnan, johon lähdettäisiin. Riihimäkeen olisi lyhyt matka ja siellä olisi runsaasti noudettavia kätköjä. Rissulle tämä sopi hyvin.

Rissu pakkasi eväskoriin juotavat: limsaa, kivennäisvettä ja kuumaa vettä termospulloon teetä varten. AlteV kävi kaupassa eväitä katselemassa ostamatta kuitenkaan mitään. Siispä kätköilyreissu aloitettiin Pirunsaaren grillin kautta. Rissu sai sotkettua Pitaleipäkebabinsa kastikkeella housunsa. Ruokailun lomassa luettiin iltapäivälehdet yhdessä. Ihmeteltiin siinä sitten Ahteen ja Rädyn oikeudenkäynnin saamia käänteitä. Molemmat veikkasivat Hilkka Ahteen syyttömyyden puolesta.

Pieni tihkusade alkoi juuri kun Rissun musta urheiluauto kaartoi Riihimäkeen vievälle tielle. Se ei haitannut, sillä Rissu oli varustautunut sekä toppatakilla että sateenpitävällä takilla, jotka lojuivat auton takapenkillä. Takapenkillä oli myös Kingiksi kutsuttu pikkupiru, koira josta piti tulla purkin etsijä. Valitettavasti Kingi oppi kätköilystä vain sen, että siinä saa liikuntaa ja kuseskella niin paljon kuin tahtoo. Emäntä korottaa ääntä ainoastaan jos yrittää kusta purkin päälle ja isäntä kun Kingi alkaa vinkua ja uikuttaa liian kovalla äänellä pysähtymistä ennakoiden.

Kingi

Ensimmäinen kätkö oli hieman syrjässä tieltä. Tämä porsas löytyi helposti ja sekä Rissu että AlteV pohtivat, mihin on soveliasta laittaa kätköjä. Tiesikö postilaatikon omistaja postilaatikon alla olevasta kätköstä, oliko hän itse ehkä laittanut sen? Onko kyseessä yksityinen postilaatikko ja miten yksityinen postilaatikko eroaa yrityksen postilaatikosta? Geokätköilyssä ei ole niin tarkkoja sääntöjä, etteikö tulkinnoille jäisi varaa. Ehkäpä geokätköilijöiden jokamiesten oikeuksien tuntemiseen luotetaan. Niin, pitäisikö ihmisiä holhota kertomalla tarkat säännöt vai luottaa kätkön tekijöiden arvioon siitä mikä on soveliasta, mikä ei?

Seuraavat kätköt olivat oikein rykelmässä, jos ilmaisu sallitaan. Heräsi kiinnostus kätköjen laittajaa kohtaan, sillä niin taiten tehtyjä ja huolella suunniteltuja ne olivat. Tällaisista rakkaudella tehdyistä kätköistä tulee aina hyvä mieli. Ne parantavat kummasti päivää.

IMAG0249 IMAG0252 IMAG0256 IMAG0257

Kätkökuvaukset ovat turhia sinänsä, mutta kerrottakoon että kätköjä löytyi puupökkelöstä kadonneeseen pulttiin, käävästä haukkuvaan koiraan. Ja tähän ei nyt lasketa mukaan mukana ollutta Kingiä. Huomasimme myös Riihimäellä sataneen rakeita, tien vierusta näytti sille kuin siihen olisi kylvetty styrox-palloja.

Herajoen vedenottamollaMaitolaituri ja pahamaineinen maitotonkka

Matka jatkui maitolaiturin ja siihen liitetyn huumorin (joka ei ole näin perhepalstalla painokelpoista) kautta eteenpäin. Siirryimme Herajoen vedenottamon kautta kohti liukkaanajon harjoittelurataa. Sieltä matkamme kävi Riihimäen friseegolf-kentälle Kormuun ja AlteV:n gepsistä loppui tälläkin kertaa “ihan yllättäen” paristot. Varaparistoja ei ollut mukana, sillä Rissun reppu oli unohtunut kotiin. Reppu jossa oli Garmin ja täysi pakkaus varaparistoja. Siispä puhelimien kätköilyohjelmat käyttöön. Rissu on kyllä saanut ladattua aikanaan C:geon puhelimeensa, mutta ei ollut koskaan aiemmin sitä käyttänyt. Ohjelma oli kuitenkin helppo ja etsiminen sen avulla onnistui hyvin. Reissun pisimmät kävelymatkat tulivat näitä kolmea kätköä etsiessä. Emmehän voineet noin vain kävellä kiekkoa heittävien reiteille. Lisäksi AlteV arveli etteu radalle ylipäätään saa viedä Kingiä. Palasimme siis ennen viimeistä kätköä autolle. Parkkipaikalla totesimme suuressa kyltissä lukevan, että koirat on pidettävä kytkettynä. Siispä matka jatkui Kingin kanssa kätkölle. Siellä me tasapainoilimme kivien ja kuusten välillä. Lopulta kätkö antautui meille ja samaan aikaan loppui Rissun puhelimesta virta. AlteV muisti vieressä olevan kyläpaikan ja kutsui meidät kylään. Poikkesimme pikaisella visiitillä ennen kotimatkaa. Paluumatkalla seikkailimme tiilien, lasinsirpaleiden ym roinan ja kuivuneiden puunlehtien ja heinien joukossa graffiti-kuvioitujen raunioiden luona etsimässä kätköä. Apuna oli enää AlteV:n puhelin. Siinä missä naatit näytti nollaa, ei ollut kätköä ja siitä missä olisi ollut sopivan näköinen kohta, ei löytynyt kätköä. Rissu otti etäisyyttä asiaan eli graffitiseiniin. Joskus näkökulman vaihtaminen auttaa, niin nytkin. Rissu näki kätkön tai oikeastaan kätköä peittävän näkösuojan jo kaukaa. AlteV:n seisoessa vieressä miettien kärkön paikkaa ja sitä, pitäisikö jättää sen etsiminen tältä illalta, Rissu jo raapusti lokikirjaan nimiä.

Kotimatkalla otettiin joku kätkö tien viereltä ja yksi hieman vaikeampi koivusta. Ensin kätköä ei näkynyt mutta sitten Rissu jo huomasi koivun rungon ympärille teipatun rautalangan. AlteV näki sen myös ja päätti kiivetä ilman välineitä koivuun. Rissu oli huolissaan miehestään, koska koivun oksat ovat melko heikot ja ohuet. AlteV miehiseen tapaansa halusi kuitenkin kiivetä ilmoittaakseen, että Rissun näkemä teippi on koivua itseään – pinnasta oli vain irronnut kerros. Rautalankakin oli irrallinen koivun oksa, joka oli jäänyt runkoa vasten. Rissu manaili asiaa, mutta AlteV jatkoi että hän kyllä on jo nähnyt kätköpurkin, se on huomattavasti ylempänä koivussa. Maasto kolmonen ei kyllä pitänyt paikkaansa, maasto oli ainakin nelosta molempien mielestä. AlteV jatkoi kiipeämistä ja saatuaan purkin käteensä heitti sen alas Rissulle. Rissu siihen sitten nimiä kirjoittamaan ja AlteV ilmoittamaan että olisi hänelläkin kynä ollut mukana taskussa. Purkki ylös heittämällä. Ensimmäinen heitto osui läheiseen pajupuskaan josta Rissu sen nippa nappa ylsi ottamaan pois. Toinen heitto osui AlteV:n takalistoon, joka herätti molemmissa hilpeyttä maitolaituri-kätköä muistaessa. Kolmas heitto osui suoraan AlteV:n käteen ja purkki takaisin puuhun. Moottoritielle kurvatessa keskustelimme jälleen vaatetuksen tärkeydestä kätköillessä. Puuhun kiivetessä vaelluskengät ovat huonot: niissä ei ole tuntoa eivätkä ne taivu. Varvaskengät olisivat puuhun kiivetessä hyvä vaihtoehto. Varvaskengillä tosin ei välttämättä halua kulkea käärmeitä vilisevissä kosteikkoa ja kivikkoa sisältävissä paikoissa.

Metsää

Lopulta olimme kotona 18 kätköä rikkaampana. Juomat ja kuuma termos olivat edelleen korissa. AlteV muisti juuri ennen nukahtamista ostaneensa meille sittenkin jotain evästä. Hän haki sänkyyn suklaapatukat “ole hyvä, ostin nämä meille mukaan, mutta muistin vasta nyt”.

 

 

 

 

Leave a Reply