Tapaaminen

Perjantaina Herra ahola viestitti heidän lähteävän Espoosta Nuuksiosta kohti Hyvinkäätä. Rissulla oli hommat kotona ihan vaiheessa, siis se normaali perhe-elämä ja kotityöt ja lähtötohinat. Sovittiin, että nähdään Hyvinkään ABC-asemalla, siinä olisi kätkö, jonka ahola voisi ottaa odotellessa.

Olivat ottaneet kätkön, tosin eri kätkön kuin mitä Rissu tarkoitti, ja olivat valitettavasti joutuneet odottamaan muutenkin sillä Rissu kiersi hakemassa AlteV:n kyytiin. AlteV:llä oli lasten kanssa ruokailu kesken, Rissullekin oli varattu perunamuusia ja pala uunissa poroksi paistunutta lihaa. Vaikka Rissu rakastaakin poronlihaa niin nyt ei ollut aikaa syödä. Ruoka-annnos sai jäädä jääkaappiin odottamaan iltaa. Lisäksi säntillisenä miehenä tunnetun AlteV:n kiipeilykypärä oli salaperäsisesti hukassa. Oli pakko tyytyä ottamaan mukaan lapsen BMX-kypärä. Kiirettä pukkasi, kiirettä pukkasi! Rissu pohtimaan, että onkohan aholan auto vielä sama kuin viime kesänä. Miten sen löytää aakkosaseman parkkipaikalta? Hyvin löytyi, tuttu auto ja sen sisällä tutut ihmiset. Matka jatkui pysähtymättä Kytäjälle. Vasta perillä noustiin autoista ja annettiin halit tapaamisen johdosta. Autoista kaivettiin esiin köysiä, hakasia, erilaisia kiipeämiseen tarkoitettuja välineitä. Rissu kysymään tulevatko Greta ja Garbo mukaan vai ottaisiko hän Kingin mukaan. Rottweiler-tytöt olivat kävelleet jo melko matkan Nuuksiossa, joten mukaan lähti Kingi. Hankalassa maastossa on vaikeaa, jos koirat temmeltävät keskenään törmäillen ihmisiin ja aiheuttaen liukastumisia ja ehkä putoamisiakin. Rissu kiinnitti Kingiin handsfree-laitteen ja lähdettiin tarpomaan perille. Rouva ahola kysyi “Onko se mänty?” ja Rissu “Kyllä, se on mänty”. Rouva ahola näytti yhtä hienoa mäntyä Rissulle ja Rissu joutui toteamaan “Ei, tuo ei ole oikea mänty. Oikealle männylle on vielä matkaa.” Matkahan on vasta alussa ja maaasto alkaa vasta hetken päästä vaikeutua. Pitäisi kiivetä isolle kalliolle ja siellä olevaan suureen mäntyyn.

Lopulta oltiin SEN männyn juurella: Rissu, AlteV, ahola (sekä rouva että herra) ja Kingi. Sitten virittelemään. Herra ahola oli tehnyt hienon viritelmän, paremman kuin Rissun ja AlteV:n. Sama tekniikka mutta enemmän hifistelyä. Nuoliase, nuolet, siimaa. Darts-taulu on ollut harjoitteluvälineenä, jotta ampumiseen saa tarkkuutta eikä tarvitse kokeilla sattuisiko vahingossa osumaan oikeaan paikkaan. Kolmannella kerralla juuri oikeasta paikasta sisään ja sitten virittämään vetonarua. Hoplaa, AlteV käveli pyydykseen, suoraan siimaan. Irrotus tapahtui helposti. Vetonaru olikin sitten solmussa ja tästä päästiin aiheeseen solmut. Tiedättekö te kuka ne tekee ja kuka ne aukoo? – Partiolainen tekee solmut kalamiehen auottavaksi!

IMAG0325 IMAG0329 IMAG0330

Lopulta rouva ahola oli puussa ja purkissa oli nimi. Rouva ahola? Kyllä, koska Herra ahola ei pysty käsivamman vuoksi kiipeämään niin hän hoitaa viritykset ja varmistamisen ja Rouva kiipeää. Rouva on sitä paitsi tottunut korkeisiin paikkoihin. Herra ahola kertoi että käteen on jäänyt tapaturmasta hermotusongelmaa ja tästä johtuen siinä on toisinaan “säpsähdyksiä” eli pakkoliikkeitä. Rissu huonolla huumorillaan siitä veistelemään että onhan sekin selitys kun ravintolassa naisia takapuolelle taputtelee. Rissu varoitti myös AlteV:tä siitä, että saattaapa Herra aholan käsi läpsyä tämänkin pyllylle. Onneksi sekä Rouva että Herra ahola ovat huumorintajuisia kuten AlteV:kin.

Lokikirjakin oli kunnossa, joten Rissun ei tarvinnut tehdä huoltokäyntiä vaan päästiin kalliolle aurinkoiseen, lämpimään iltaan kahvittelemaan. Kerrankin siihen oli aikaa ja kahvitauko kului rattoisasti rupatellen kaikenlaisista sattumuksista mitä kätköillessä on kummallekin pariskunnalle sattunut. Todettiin, että pahimmat kommellukset ovat niitä mitkä tekevät retkistä hauskoja, ainakin jälkeenpäin ne naurattavat. “Onhan sitä nyt varmaan jotain positiivistakin sattunut, ettei aina vaan juuttumisia ja epäonnistumisia ja hidasteita” – “On! Ei nyt vaan tule mitään mieleen…”

IMAG0332 IMAG0334

Oli aika lähteä takaisin. Matkalla näimme lisää hirvenkakkaa ja luontostamme katoamassa olevia sinivuokkoja. Parkkipaikalla juteltiin hetki ja ahola lähti jatkamaan matkaa. Olisi pitänyt olla sinnikkäämpi vaatien, että kyllä te nyt tulette meille yöksi. Mutta oli tosi mukava nähdä pitkästä aikaa. Toivottavasti seuraavaan kertaan ei mene yhtä kauan kuin nyt meni edellisestä kerrasta.

Kiitos, Rouva ja Herra ahola.

Puhelu

Rissulla soi torstai-iltana puhelin “Ahola täällä terve”. Rissu ilahtui heti herra aholan äänen kuullessaan. Muistot tulvivat mieleen.

Rissu oli viime heinä-elokuun vaihteessa tolpan ja geokoira Kingin kanssa Muoniossa Megassa. Reissua oli suunniteltu jo edellistalvesta saakka. Mökki oli vuokrattuna Torassiepistä ja varmistettu, että järvi on kalaisa. Matkaan oli lähdetty jo lauantai-aamuna, käyty matkalla serkusjuhlissa, otettu muutamia geokätkö ja tehty suunnitelmia. Yksi yö oli nukuttu Ranualla Ilveslinnassa kun väsymys alkoi yllättää. Paikallisessa pitseriassa syötiin poropitsaa ennen nukkumaan menoa. Maanantaina saavuttiin Rovaniemen kautta Muonioon. Auto oli aivan täynnä tavaraa: kätköilyyn, kalastamiseen, reippailuun, telttailuun, siis ihan joka lähtöön. Kaikkea sitä pakatessa Rissu oli unohtanut kameran laturin ja Rovaniemelle päästyä oli akku jo tyhjä ja matka vasta alussa. Joten etsimään kauppa, josta saa kameraan akkulaturin.

Muoniossa ajeltiin mökille ja majoituttiin siihen. Juuri kun Rissu oli lähdössä käyttämään Kingiä pisulenkillä ajoi naapurimökin viereen auto ja sieltä astui ulos pariskunta sekä kaksi suurta Rottweileria. “Ahola päivää, ootteko tulossa Megaan?” – No, kyllä. Siitä se juttu lähti. Rouva Ahola saapui jutustelemaan myös ja viiden minuutin kuluttua ensitapaamisesta Rissulla oli tiedossa miten Aholat olivat tavanneet ja alkaneet seurustella.

Viikko Muoniossa oli mukava. Rissu ja tolppa kävivät kätköilemässä Kingin kanssa milloin Muoniossa, milloin missäkin. Kävivät Ruotsissa useamman kerran ja yhtenä päivänä Norjassa. Norjan reissulle lähdettiin jo aamusta. Ajeltiin käsivartta pitkin ylöspäin ja pysähdeltiin siellä täällä kätköjä etsimään. Enontekiössä pysähdyttiin munkkikahville. Kahdet munkkikahvit yhdellä eurolla. Mutta kalliiksi se silti tuli. Paikassa oli kiva matkamuistomyymälä ja toki kotiin oli ostettava tuliaisia, Koriin löysi tiensä niin lapin taruolennoista kertova kirja kuin paljon muutakin. AlteV:lle löytyi paita jossa oli kuvio Biegga-almmái, Tuulenjumala.  Mieshän on itse lähes sellainen, aiheuttaa myrskyjä ja raekuuroja ympärilleen, vaikka hyvä onkin. Ja tottahan toki Rissu ja tolppa ostivat matkaevääksi tuoretta lapin hillaa. Matka jatkui Enontekiöstä – joka on muuten Suomen puhtain kunta – kohti Norjaa.

Pysähdys kätkölle Lätäsenossa. tolppa kysyi voidaanko poiketa katsomassa millainen paikka sotamuseo on, niinpä siis sinne – Lätäsenon Saksalaisille asemille. Juoksuhautoja riitti tunturissa kilometreittäin, poron tuoksu leijui ilmassa ja näköalat olivat hienot. Museon asiakaspalvelua hoitava mies kysäisi retken tarkoitusta ja Rissu kertoi sen olevan yhdistetyn geokätköily- ja kalastusreissun. Mies innostui neuvomaan tolpalle hyvän kalapaikan Iittossa, matkan varrella pohjoiseen. Siellä voisi vieheeseen tarttua Harri jos toinenkin. Kun Rissu ja tolppa pysähtyivät kyseiseen paikkaan kalastamaan sää oli juuri sopiva. Pilvet roikkuivat raskaina tunturien yllä ja pian alkoi sataa. Joen vesi virtasi vuolaasti. Kivet rannalla olivat niljakkaita ja Rissu liukastuikin kerran kaatuen kipeästi, ajatellen ensimmäisenä “katkesiko luita”. Onneksi ei sattunut mustelmia pahempaa. tolppa heitteli viehettä ahkerasti ja muutaman kerran olikin kala kiinni. Kerran pääsi viime hetkellä – rannalle nostettaessa – karkuun ja sekös harmitti. Lopulta oli pakko jatkaa matkaa koska aika kulki vauhdilla eteenpäin.

Saanatunturi oli ihan tien vieressä houkuttelevana nousua varten. Hetken tolppa ja Rissu pohtivatkin kiipeäisikö tunturin laelle, mutta sitten mieleen tuli nopea kipaisu Olostunturin laelle. Kaksikko oli ohi ajaessaan ajatellut nopsasti käydä sieltä yhden kätkön. Autolta kätkölle oli gepsin mukaan vain n. 800 metriä. Puolessa tunnissa kätkölle ja takaisin. Se oli ollut virhearvio. Rinteen nousu oli jyrkempi kuin oli vaikuttanut, maasto oli sitä kivikkoisempaa ja vaikeampaa mitä ylemmäs noustiin. Tuli kuuma ja jano, vesipullot vain olivat jääneet autoon, kuten myös astmalääkkeet ja puhelin sekä ensiapuvälineet. Rissu on aina ajatellut olevansa kunnon retkeilijä ja tietävänsä kuinka kuuluu varustautua varsinkin tunturiin lähdettäessä. Niin sitä kokenutkin haksahtaa. Retkeen vierähti siis tovi enemmän kuin oli suunniteltu. 

Tämä mielessään tolppa ja Rissu päättivät jättää väliin Saanalle kiipeämisen. Norjan rajalla oli pakko ulkoilla – geokätkön verran. Tie muuttui huonommaksi ja mutkikkaammaksi kun päästiin Norjan puolelle. Porot muuttuivat kohteliaammiksi, norjalaiset porot osasivat pysyä tien reunoilla kun taas suomalaiset porot seistä töröttävät keskellä tietä odottamassa auton väistävän. Iltamyöhällä palattiin Torassieppiin. Aholat olivat samana päivänä Norjassa myös. tolppa oli pari kertaa ilmoittanut matkalla Rissulle “Hei, meidän mökkinaapurit meni siinä”.  

Megan aikana oli paljon erilaisia aktiviteettaja; Rissu osallistui Harrinivalla Lapinrummun valmistus-kurssille saaden näin oman “noitarumpunsa”. Iltaisin istuttiin Torassiepin rannassa nuotion ääressä jutellen Aholoiden ja muiden kanssa. Hra ahola kävi tolpan kanssa kalassa ja tulihan sitä kalaa. Rissu teki paistoi ja teki kalakeittoa tolpan pyytämistä kaloista.

Olihan siellä muitakin tuttuja, entisiä ja uusia. Mutta näistä toisella kertaa. Nyt siis ahola oli tulossa viikonloppuna Hyvinkäälle hakemaan Ihan kipsissä- kätköä. Rissu harmitteli puhelimessa olevansa viikonloppuna sekä lauantain että sunnuntain töissä aamusta iltaan. Perjantai hänellä olisi vapaapäivä töistä. Olisi ihana nähdä. Sovittiin, että nähdään perjantaina myöhään iltapäivällä. Tarkemmasta ajasta voitaisiin vielä soitella.

 

Rissun latinoveri kiehahti 3.5.2014

Lauantai näyttäytyi kauniina, aurinko paistoi, vaikka ulkona olikin tuulinen ja kylmä sää. Rissu suunnitteli työn lomassa jatkoa eilisen kätköilylle. Kun on päästy hyvään nousuun, niin sitä täytyy jatkaa. Viesti jos toinenkin lähti kotiin AlteV:lle illan suunnitelmista. Porvooseen? Lataatko kätköt gepsiin valmiiksi? Syödäänkö kotona lähtiessä vai?

AlteV oli herännyt vähän ennen Rissun töistä tuloa. Mies oli menossa töihin yöksi, minkä Rissu oli täysin unohtanut. Rissu oli muistellut, että AlteV:n yötyöt alkavat vasta seuraavana iltana. AlteV on kuitenkin nopea lähtijä; vaatteet niskaan, hampaanpesu ja menoksi. Kätköt hän oli herättyään ennättänyt ladata gepsiinsä. Mukaan otettiin vain juomista, ei muuta evästä. “Syödään matkalla tai kun tullaan kotiin” vastasi mies Rissun kysymykseen eväistä.

IMAG0269 IMAG0270 IMAG0271

Ensimmäistäkään kätköä ei ehditty ottaa kun Rissu jo kurvasi tien sivuun ja ajatteli palata takaisin. Rissun latinoveri oli kiehunut.

Meitä ihmisiä on erilaisia. Rissu on nopea reagoimaan, hänellä on viiden sekunnin sääntö selkärangassaan, laajennettuna. Tiedättehän viiden sekunnin säännön? Jos sinulle tarjotaan jotain laitonta / sinulta pyydetään jotain ikävää palvelusta tms niin sinulla on korkeintaan 5 sekuntia aikaa kieltäytyä “Ei, minua ei kiinnosta”. Jos epäröit ja jäät miettimään ” Joo, tuota…” olet jo mukana etkä voi enää kieltäytyä. Rissu on laajentanut tämän koskemaan kaikkea reagointia ja AlteV sanookin aina, että Rissu on kuin urheiluauto: linjakas ja kiihtyy nollasta sataan alle sekunnissa. Liekö se moite vai kohteliaisuus.

AlteV taas on mies, joka syttyy hitaasti, mutta myös leppyy hitaasti mikäli ennättää suuttua. Hän miettii vastaustaan kauan ja aloittaa usein lauseen “Joo, tuota…”. Lisäksi hän on kuin poliitikko tai ennustaja, antaa vastauksen jonka kuulija voi kuulla mieluisallaan tavalla. AlteV:n vastatessa “minulla ei ole erityistä tarvetta sellaiseen” voi kuulija päätellä, ettei mies halua sitä tai päätellä että mies haluaa juuri sitä tai että hän voi olla jompaa kumpaa mieltä sillä hänellä ei ole erityistä tarvetta sellaiseen. Tyypillinen savolaisukko siis “suattashan sitä haluta, vuan suatan olla haluamattaki”. Niin, että voitko vastata miten se asia on? – Juurihan minä sinulle kerroin, ettei minulla ole erityistä tarvetta…

Kun viivasuora ja ympäripyöreä kohtaa niin lovihan siinä syntyy. Kun toinen kysyy jotain odottaen vastausta 5 sekunnin säännön mukaisesti ja toinen aloittaa hitaasti “joo, tuota…” niin siihen ennättää nopea sanomaan väliinkin jo monta kertaa. Kyllä siinä latinoveri kiehahtaa. Auto siis nopealla latinojarrutuksella tienvarteen, mies ulos jäähylle omasta tahdostaan ja sitten matka jatkuu. Ei kuitenkaan takaisin päin vaan kohteeseeen, kätköilemään. Hyviä kätköilyjä ei pilaa edes riitely. Kätköjen etsimisen välillä voi riidellä “joo, tuota…” ja siihen vastauksena “säkä säkä, jäkä jäkä… mikset sä vastaa mitään?”  ja mies siihen -joo, tuota… “kälä kälä, pälä pälä…mikä muuten on meidän seuraava kätkö? ” – Se on 300 metrin päästä oikealle ja heti vasemmalla. “no, sano nyt mitä mieltä sä oikeasti olet ja onko tää nyt sulle…onko se tossa vasemmalla?”

IMAG0273 IMAG0274 IMAG0275 IMAG0278 IMAG0281 IMAG0282

Näin matka jatkui kohti Emäsaloa, päätettiin siis mennäkin sitä tietä eikä Porvoon keskustaan. Kätköilyä ja riitelyä. Välillä nauratti ihan hirveästi kun oli jotain hauskoja kätköjä ja sitten taas ärsytti toisen tapa reagoida asioihin ja tapa ilmaista asioita. Emäsalossa riita oli jo laantunut ja voitiin ruveta suunnittelemaan seuraavia kätköilyjä. Kuinka haetaan Emäsalossa olevan suuren sillan alla huippupelottavassa paikassa oleva kätkö.Rissuhan ei pidä tuulisista, avonaisista korkeista paikoista. Suunniteltiin myös toukokuun loppuun kätköilyreissua Viroon.

IMAG0288

Paluumatkalla viimeinen eli kymmenes otettava kätkö sijaitsi Porvoon Gammelbackassa. Autoa ei voinut pysäyttää tien varteen, Rissu näki sopivan parkkipaikan ja AlteV siinä samassa sopivan ruokapaikan. Riitapukarit poikkesivat Gammelbackan pitseriaan ruokailemaan, auto seisoi pitserian parkkipaikalla sen aikaa. Siitä oli mahat täynnä hyvä poiketa toiselle puolen tietä hakemaan kätköä. Autolle palattua ja Rissun lähdettyä ajamaan AlteV alkoi manaamaan “Pysäytä, aja takaisin, mun gepsi jäi siihen sillan kaiteelle” ja Rissu kiusallaan “No, kuule en pysähdy. Opettele muistamaan asiat.” AlteV meinasi jo sanoa jotain kunnes näki Rissun ilmeen ja Rissun oli ihan pakko kertoa poimineensa kaiteelta miehen siihen unohtaman gepsin tullessaan tämän perässä pois kätköltä. Liekö miehelle iskenyt luottamuspula vai mikä, mutta tämä halusi nähdä että Rissu puhuu totta. Siellä se oli Rissun taskussa, AlteV:n GPS-laite. “Taidat sählätä”, totesi Rissu. AlteV kielsi jyrkästi koskaan, ikinä sähläävänsä.

IMAG0293 IMAG0295

Matkalla tuli konsensus. Hyvä ruoka, parempi mieli? Vai miehen kysymys “Mitä mun siis pitää vastata sulle, että se on oikein?”. Tosin Rissu ei päästänyt niin helpolla, hän käski miettiä, mikä se vastaus oli jonka AlteV itse halusi antaa. Rissu halusi kuulla sen mitä AlteV tarkoittaa, ei sitä mitä Rissu haluaa kuulla. Rissu odotti ihan hiljaa ja jo puolen tunnin päästä mies sai kakistettua lyhyen ja ytimekkään vastauksen suustaan, oman mielipiteensä suomen kielellä.

Kymmenen kätkön ja kiehuvan veren jälkeen maittoi sauna molemmille. Sitten AlteV joutui jo kiirehtimään töihin ja Rissu jäi hoitamaan pakollisia asioita ennen nukkumaan menoa. Seuraavana päivänä ei ehtisi kätköilemään sillä Rissu olisi aamusta iltaan, kaksi vuoroa peräkkäin töissä ja AlteV nukkuisi.

Mukavimmat ja rakkaimmat ihmisetkin saattavat aika ajoin olla hermostuttavia, niin että jopa latinoveri kiehahtaa! Kätköilyä en kumminkaan lopeta toteavat molemmat  😀

 

 

 

Parmankinkkua ja maitolaitureita 2.5.2014

Rissulla välähti. Illalla olisi aikaa tehdä pieni geokätköilyreissu. Nimenomaan pieni, sillä seuraavana päivänä olisi jälleen aamuvuoro. AlteV sai päättää suunnan, johon lähdettäisiin. Riihimäkeen olisi lyhyt matka ja siellä olisi runsaasti noudettavia kätköjä. Rissulle tämä sopi hyvin.

Rissu pakkasi eväskoriin juotavat: limsaa, kivennäisvettä ja kuumaa vettä termospulloon teetä varten. AlteV kävi kaupassa eväitä katselemassa ostamatta kuitenkaan mitään. Siispä kätköilyreissu aloitettiin Pirunsaaren grillin kautta. Rissu sai sotkettua Pitaleipäkebabinsa kastikkeella housunsa. Ruokailun lomassa luettiin iltapäivälehdet yhdessä. Ihmeteltiin siinä sitten Ahteen ja Rädyn oikeudenkäynnin saamia käänteitä. Molemmat veikkasivat Hilkka Ahteen syyttömyyden puolesta.

Pieni tihkusade alkoi juuri kun Rissun musta urheiluauto kaartoi Riihimäkeen vievälle tielle. Se ei haitannut, sillä Rissu oli varustautunut sekä toppatakilla että sateenpitävällä takilla, jotka lojuivat auton takapenkillä. Takapenkillä oli myös Kingiksi kutsuttu pikkupiru, koira josta piti tulla purkin etsijä. Valitettavasti Kingi oppi kätköilystä vain sen, että siinä saa liikuntaa ja kuseskella niin paljon kuin tahtoo. Emäntä korottaa ääntä ainoastaan jos yrittää kusta purkin päälle ja isäntä kun Kingi alkaa vinkua ja uikuttaa liian kovalla äänellä pysähtymistä ennakoiden.

Kingi

Ensimmäinen kätkö oli hieman syrjässä tieltä. Tämä porsas löytyi helposti ja sekä Rissu että AlteV pohtivat, mihin on soveliasta laittaa kätköjä. Tiesikö postilaatikon omistaja postilaatikon alla olevasta kätköstä, oliko hän itse ehkä laittanut sen? Onko kyseessä yksityinen postilaatikko ja miten yksityinen postilaatikko eroaa yrityksen postilaatikosta? Geokätköilyssä ei ole niin tarkkoja sääntöjä, etteikö tulkinnoille jäisi varaa. Ehkäpä geokätköilijöiden jokamiesten oikeuksien tuntemiseen luotetaan. Niin, pitäisikö ihmisiä holhota kertomalla tarkat säännöt vai luottaa kätkön tekijöiden arvioon siitä mikä on soveliasta, mikä ei?

Seuraavat kätköt olivat oikein rykelmässä, jos ilmaisu sallitaan. Heräsi kiinnostus kätköjen laittajaa kohtaan, sillä niin taiten tehtyjä ja huolella suunniteltuja ne olivat. Tällaisista rakkaudella tehdyistä kätköistä tulee aina hyvä mieli. Ne parantavat kummasti päivää.

IMAG0249 IMAG0252 IMAG0256 IMAG0257

Kätkökuvaukset ovat turhia sinänsä, mutta kerrottakoon että kätköjä löytyi puupökkelöstä kadonneeseen pulttiin, käävästä haukkuvaan koiraan. Ja tähän ei nyt lasketa mukaan mukana ollutta Kingiä. Huomasimme myös Riihimäellä sataneen rakeita, tien vierusta näytti sille kuin siihen olisi kylvetty styrox-palloja.

Herajoen vedenottamollaMaitolaituri ja pahamaineinen maitotonkka

Matka jatkui maitolaiturin ja siihen liitetyn huumorin (joka ei ole näin perhepalstalla painokelpoista) kautta eteenpäin. Siirryimme Herajoen vedenottamon kautta kohti liukkaanajon harjoittelurataa. Sieltä matkamme kävi Riihimäen friseegolf-kentälle Kormuun ja AlteV:n gepsistä loppui tälläkin kertaa “ihan yllättäen” paristot. Varaparistoja ei ollut mukana, sillä Rissun reppu oli unohtunut kotiin. Reppu jossa oli Garmin ja täysi pakkaus varaparistoja. Siispä puhelimien kätköilyohjelmat käyttöön. Rissu on kyllä saanut ladattua aikanaan C:geon puhelimeensa, mutta ei ollut koskaan aiemmin sitä käyttänyt. Ohjelma oli kuitenkin helppo ja etsiminen sen avulla onnistui hyvin. Reissun pisimmät kävelymatkat tulivat näitä kolmea kätköä etsiessä. Emmehän voineet noin vain kävellä kiekkoa heittävien reiteille. Lisäksi AlteV arveli etteu radalle ylipäätään saa viedä Kingiä. Palasimme siis ennen viimeistä kätköä autolle. Parkkipaikalla totesimme suuressa kyltissä lukevan, että koirat on pidettävä kytkettynä. Siispä matka jatkui Kingin kanssa kätkölle. Siellä me tasapainoilimme kivien ja kuusten välillä. Lopulta kätkö antautui meille ja samaan aikaan loppui Rissun puhelimesta virta. AlteV muisti vieressä olevan kyläpaikan ja kutsui meidät kylään. Poikkesimme pikaisella visiitillä ennen kotimatkaa. Paluumatkalla seikkailimme tiilien, lasinsirpaleiden ym roinan ja kuivuneiden puunlehtien ja heinien joukossa graffiti-kuvioitujen raunioiden luona etsimässä kätköä. Apuna oli enää AlteV:n puhelin. Siinä missä naatit näytti nollaa, ei ollut kätköä ja siitä missä olisi ollut sopivan näköinen kohta, ei löytynyt kätköä. Rissu otti etäisyyttä asiaan eli graffitiseiniin. Joskus näkökulman vaihtaminen auttaa, niin nytkin. Rissu näki kätkön tai oikeastaan kätköä peittävän näkösuojan jo kaukaa. AlteV:n seisoessa vieressä miettien kärkön paikkaa ja sitä, pitäisikö jättää sen etsiminen tältä illalta, Rissu jo raapusti lokikirjaan nimiä.

Kotimatkalla otettiin joku kätkö tien viereltä ja yksi hieman vaikeampi koivusta. Ensin kätköä ei näkynyt mutta sitten Rissu jo huomasi koivun rungon ympärille teipatun rautalangan. AlteV näki sen myös ja päätti kiivetä ilman välineitä koivuun. Rissu oli huolissaan miehestään, koska koivun oksat ovat melko heikot ja ohuet. AlteV miehiseen tapaansa halusi kuitenkin kiivetä ilmoittaakseen, että Rissun näkemä teippi on koivua itseään – pinnasta oli vain irronnut kerros. Rautalankakin oli irrallinen koivun oksa, joka oli jäänyt runkoa vasten. Rissu manaili asiaa, mutta AlteV jatkoi että hän kyllä on jo nähnyt kätköpurkin, se on huomattavasti ylempänä koivussa. Maasto kolmonen ei kyllä pitänyt paikkaansa, maasto oli ainakin nelosta molempien mielestä. AlteV jatkoi kiipeämistä ja saatuaan purkin käteensä heitti sen alas Rissulle. Rissu siihen sitten nimiä kirjoittamaan ja AlteV ilmoittamaan että olisi hänelläkin kynä ollut mukana taskussa. Purkki ylös heittämällä. Ensimmäinen heitto osui läheiseen pajupuskaan josta Rissu sen nippa nappa ylsi ottamaan pois. Toinen heitto osui AlteV:n takalistoon, joka herätti molemmissa hilpeyttä maitolaituri-kätköä muistaessa. Kolmas heitto osui suoraan AlteV:n käteen ja purkki takaisin puuhun. Moottoritielle kurvatessa keskustelimme jälleen vaatetuksen tärkeydestä kätköillessä. Puuhun kiivetessä vaelluskengät ovat huonot: niissä ei ole tuntoa eivätkä ne taivu. Varvaskengät olisivat puuhun kiivetessä hyvä vaihtoehto. Varvaskengillä tosin ei välttämättä halua kulkea käärmeitä vilisevissä kosteikkoa ja kivikkoa sisältävissä paikoissa.

Metsää

Lopulta olimme kotona 18 kätköä rikkaampana. Juomat ja kuuma termos olivat edelleen korissa. AlteV muisti juuri ennen nukahtamista ostaneensa meille sittenkin jotain evästä. Hän haki sänkyyn suklaapatukat “ole hyvä, ostin nämä meille mukaan, mutta muistin vasta nyt”.