Ojajärven kolmio

Kätköilyreissu Lopen maisemiin Ojajärvelle tehtiin lauantaina 19.1.2013 vähän isommalla porukalla. Meitä oli kätköilemässä Öpe, Hanikala, AlteV ja Rissu. Miehillä oli mukana kunnon eräsukset ja naisilla ihan peruskoneladuille sopivat kapeat hiihtimet. Tästä johtuen kerrankin meni niin päin, että naiset saivat odotella miehiä, joilla kesti suksien jalkaan laittaminen aina himpun verran kauemmin.

AlteV ja hiihtimet

Matkaan lähdettiin Hyvinkäältä vielä valoisan aikaan, mutta jo alkumatkasta jäällä alkoi hieman hämärtää. Taivaanranta oli todella komea punaisen ja sinisen eri sävyineen auringon laskiessa mailleen. Paluumatkalla olikin sitten jo pilkkopimeää ja tarvittiin otsalamppujen valoa nähdäksemme. Toki suunnistus olisi onnistunut gps-laitteen varassa ja ilman sitäkin. Paluumatkalla nimittäin hyvänä suunnistuksen apuna oli linkkimasto punaisine valoineen. Siitä hieman oikealle suunnaten tiesimme saapuvamme suoraan autolle. Valoa tarvittiin lähinnä sitä varten, että jäällä olisi avantoja tai muuta varottavaa. lähtiessä olimme huomioineet Ojajärven padon yläpuolella olevan sulan, sitä toki osasimme varoa, vaan entä jos matkalla olisi muita vastaavanlaisia huomioitavia seikkoja.

Lähdössä kätköilemäänOjajärven pato

Ennen kuin saavumme perillä, täytyy matkan kuitenkin alkaa. Aloitimme suuntaamalla ensimmäiseen saareen, josta löysimme nopeasti etsimämme kätkön. Se osui hetimmiten AlteV:n silmiin.

ensimmäinen kätkö löydettynimet lokikirjaan

Siitä otimme suunnan seuraavaan kohteeseen. Sekin löytyi nopeasti vaikka olikin tullut jo pimeää ja otsalamput tarpeen. Pientä hiukopalaa (suklaata ja maapähkinöitä) tarvittiin tässä vaiheessa. Oli aika suunnata kolmanteen saareen, joka oli hieman kauempana.

Ojajärvi, Loppi retkue

Pakkasta oli mukavat -12 astetta ja järven selällä kävi Silmäsaareen mennessä melkoisen navakka tuuli. Rissu oli varautunut kommandopipolla, joka olikin hyvä ajatus jälkeenpäin ajatellen. Kasvot säästyivät kylmältä. Silmäsaaressa lähes kaikkia alkoi hieman palella; ainakin sormista ja varpaista, sillä kätkön etsiminen kesti ja kesti. Kaivelimme jokaisen puunjuuren, kurkimme jokaisen kiven alle, tähyilimme lamppujen valossa puihin ja epäilimme jopa salaluukkua puiden rungoissa. Päätimme pitää evästauon. Lämmin juotava toi uutta puhtia ja voileivät valoivat uutta uskoa etsimiseen. Miehet tutkailivat lokeja todeten, että moni on kirjoittanut löytäneensä kätkön helposti tai nopeasti. Lokien perusteella kätkö oli osunut silmiin heti kanootilla rantauduttua. Niinpä tutkailemaan mistä suunnasta on paras suunta rantautua kanootin kanssa. Ei ainakaan selän puolelta, siellä oli kivikkoista ja luonnon jääveistoksista päätellen siellä painaisi tuuli ikävästi kanoottia kivikkoon. Toisella puolella oli liikaa pusikkoa monin paikoin. Vain yksi luontainen rantautumispaikka oli olemassa. Lähestyimme sitä suunnasta jos toisestakin, katselimme seisaaltaan ja polvillaan. Ei osunut silti kätkö silmiin. Päätimme palata paikalle lähiaikoina uudelleen. Mielellään jonakin aurinkoisena päivänä, jolloin saisimme valokuvattua hienot jääveistokset, joita saaren toinen ranta oli täynnä. Ne lienevät syntyneet pakkasella kun järvi on vielä ollut sula ja tuuli n painanut aaltoja vasten rantaa, tyrskyjen jäätyessä sinne.

"jääveistos"

Sitten ei muuta kuin suunta kohden linkkitornia, matkaa oli taitettavana kilometrin verran jään poikki. Jää piti meteliä; paukahdellen ja poksahdellen. Suksensauvan terä kuitenkaan ei pureutunut lyönnistäkään kovaan jäähän.

Viimeiseksi kävimme vielä etsimässä Ojajärven padon kätkön. Hanikala oli nopea ja löysi kätkön sillä aikaa kun muut vielä ihmettelivät padolla olevaa hienoa jäämuodostelmaa. Sen kuvaaminen oli vain mahdotonta sillä valo ei riittänyt millään saamaan sen hienoja muotoja esiin.

Ojajärven kolmion hiihto oli antoisa, siitä jäi mukava mieli.

 

Leave a Reply