Ojajärven kolmio

Kätköilyreissu Lopen maisemiin Ojajärvelle tehtiin lauantaina 19.1.2013 vähän isommalla porukalla. Meitä oli kätköilemässä Öpe, Hanikala, AlteV ja Rissu. Miehillä oli mukana kunnon eräsukset ja naisilla ihan peruskoneladuille sopivat kapeat hiihtimet. Tästä johtuen kerrankin meni niin päin, että naiset saivat odotella miehiä, joilla kesti suksien jalkaan laittaminen aina himpun verran kauemmin.

AlteV ja hiihtimet

Matkaan lähdettiin Hyvinkäältä vielä valoisan aikaan, mutta jo alkumatkasta jäällä alkoi hieman hämärtää. Taivaanranta oli todella komea punaisen ja sinisen eri sävyineen auringon laskiessa mailleen. Paluumatkalla olikin sitten jo pilkkopimeää ja tarvittiin otsalamppujen valoa nähdäksemme. Toki suunnistus olisi onnistunut gps-laitteen varassa ja ilman sitäkin. Paluumatkalla nimittäin hyvänä suunnistuksen apuna oli linkkimasto punaisine valoineen. Siitä hieman oikealle suunnaten tiesimme saapuvamme suoraan autolle. Valoa tarvittiin lähinnä sitä varten, että jäällä olisi avantoja tai muuta varottavaa. lähtiessä olimme huomioineet Ojajärven padon yläpuolella olevan sulan, sitä toki osasimme varoa, vaan entä jos matkalla olisi muita vastaavanlaisia huomioitavia seikkoja.

Lähdössä kätköilemäänOjajärven pato

Ennen kuin saavumme perillä, täytyy matkan kuitenkin alkaa. Aloitimme suuntaamalla ensimmäiseen saareen, josta löysimme nopeasti etsimämme kätkön. Se osui hetimmiten AlteV:n silmiin.

ensimmäinen kätkö löydettynimet lokikirjaan

Siitä otimme suunnan seuraavaan kohteeseen. Sekin löytyi nopeasti vaikka olikin tullut jo pimeää ja otsalamput tarpeen. Pientä hiukopalaa (suklaata ja maapähkinöitä) tarvittiin tässä vaiheessa. Oli aika suunnata kolmanteen saareen, joka oli hieman kauempana.

Ojajärvi, Loppi retkue

Pakkasta oli mukavat -12 astetta ja järven selällä kävi Silmäsaareen mennessä melkoisen navakka tuuli. Rissu oli varautunut kommandopipolla, joka olikin hyvä ajatus jälkeenpäin ajatellen. Kasvot säästyivät kylmältä. Silmäsaaressa lähes kaikkia alkoi hieman palella; ainakin sormista ja varpaista, sillä kätkön etsiminen kesti ja kesti. Kaivelimme jokaisen puunjuuren, kurkimme jokaisen kiven alle, tähyilimme lamppujen valossa puihin ja epäilimme jopa salaluukkua puiden rungoissa. Päätimme pitää evästauon. Lämmin juotava toi uutta puhtia ja voileivät valoivat uutta uskoa etsimiseen. Miehet tutkailivat lokeja todeten, että moni on kirjoittanut löytäneensä kätkön helposti tai nopeasti. Lokien perusteella kätkö oli osunut silmiin heti kanootilla rantauduttua. Niinpä tutkailemaan mistä suunnasta on paras suunta rantautua kanootin kanssa. Ei ainakaan selän puolelta, siellä oli kivikkoista ja luonnon jääveistoksista päätellen siellä painaisi tuuli ikävästi kanoottia kivikkoon. Toisella puolella oli liikaa pusikkoa monin paikoin. Vain yksi luontainen rantautumispaikka oli olemassa. Lähestyimme sitä suunnasta jos toisestakin, katselimme seisaaltaan ja polvillaan. Ei osunut silti kätkö silmiin. Päätimme palata paikalle lähiaikoina uudelleen. Mielellään jonakin aurinkoisena päivänä, jolloin saisimme valokuvattua hienot jääveistokset, joita saaren toinen ranta oli täynnä. Ne lienevät syntyneet pakkasella kun järvi on vielä ollut sula ja tuuli n painanut aaltoja vasten rantaa, tyrskyjen jäätyessä sinne.

"jääveistos"

Sitten ei muuta kuin suunta kohden linkkitornia, matkaa oli taitettavana kilometrin verran jään poikki. Jää piti meteliä; paukahdellen ja poksahdellen. Suksensauvan terä kuitenkaan ei pureutunut lyönnistäkään kovaan jäähän.

Viimeiseksi kävimme vielä etsimässä Ojajärven padon kätkön. Hanikala oli nopea ja löysi kätkön sillä aikaa kun muut vielä ihmettelivät padolla olevaa hienoa jäämuodostelmaa. Sen kuvaaminen oli vain mahdotonta sillä valo ei riittänyt millään saamaan sen hienoja muotoja esiin.

Ojajärven kolmion hiihto oli antoisa, siitä jäi mukava mieli.

 

Hirvijärven jäällä jännäämässä

Oli ollut puhetta että voisimme käydä kätköilemässä hiihtäen. Näin saisimme saarikätköjä haettua. Voihan niitä toki kesälläkin hakea, mutta sukset vievät pienemmän tilan ja ovat kevyemmät sekä muutenkin helpommat kuljettaa kuin kanootti. Molemmat meistä lisäksi pitää hiihtämisestä kätköilyn lisäksi. Aikataulu oli tosin aika tiukka ja jouduimme miettimään mihin ennätämme sellaisessa ajassa. Rissu oli aamuvuorossa töissä ja AlteV oli menossa yöksi töihin. Siinä välissä sitten pitäisi ennättää ajelle jonnekin, mistä voisi lähteä hiihtämään kohden jotain saarta, josta löytyisi kätkö.  Rissu  antoi AlteV päättää minne mennään. Hirvijärvelle siis.

Puolen tunnin automatkan jälkeen olimme perillä. Rissu paleli valmiiksi vaikka pakkasta oli vain -7 astetta. Rissulla oli kaupunkisuksensa ja AlteV:llä oli ihan uudet eräsukset. Pitkät ja leveät. Niihin sai paremman kengänkin kuin Rissun monot. Monot ovat kylmät kovalla pakkasella.

Matkaa kätkölle ei ollut kovin pitkälti mutta koska oli pilkkopimeää ja paikka ventovieras oli vaikea valita se paras reitti. Rissun otsalampun saranat olivat käyneet löysiksi ja niinpä valo näyttikin useimmiten monon kärkiin sen sijaan että olisi näyttänyt eteenpäin. AlteV lamppu oli toimiva, mutta kiinnistys reistaili ja lamppu roikkui välillä toisella puolella päätä. Kätköllä Rissu korjasi  sen ”McGyver” tyyliin, tosin ilman sveitsin armeijan linkkuveistä tai ilmastointiteippiä. Muutama solmu sinne tänne ja lamppu pysyi taas paikallaan päässä.

Menomatka oli hieman jännittäväkin, sillä emme todellakaan tienneet oliko järvi miten tiukassa jäässä. Paikkahan ei ollut kummallekaan tuttu. Rissu naputteli aika ajoin suksisauvalla jäätä kokeillen mille se tuntuu. Paikoitellen sauvan kärki luisti kovasta jäästä pois, paikoitellen kärki upposi pehmeämpään jäähän. Pidimme siis välimatkaa siltä varalta että jos jää pettää, niin emme ainakaan molemmat sinne putoa. Lisäksi meillä oli kaikenvaralta mukana köysi. Rissu sitten kysäisemään AlteV:ltä, että tietääkös joku missä olemme. No, ei AlteV ollut nähnyt sellaista tarpeelliseksi kenellekään kertoa – kuten ei Rissukaan. Mutta olihan meillä mukana gps-laite, josta näkee tarkan sijainnin, ellei se kastu käyttökelvottomaksi tai mene järven pohjaan.

Sitten se osui otsalamppujen valokeilaan, tumma alue järvellä. Sula? Tarkemmin katsottuna se olikin varjo, joka syntyi kun järviruoko peitti suuren alueen erään saaren edustalla. Ohitimme paikan ja jää kesti hyvin vaikka varmaan olikin tässä heikompaa. Onhan jäässä varmaan miljoonia reikiä kun ruoko puhkoo sen. Lopulta olimme oikean saaren luona. Juuri oikeassa paikassa. Hyvin löytyi purkki tällä kertaa. Nimet vihkoon ja paluumatkalle. Paluumatkalla näimme jonkun ulkoilijan jäällä, otsalampun valo vilkkui hänelläkin, tosin hyvin kaukana meistä.

Vaikka saimme vain yhden kätkön niin tämä oli mukava aloitus talven hiihtokätköilylle.

Kotimatkalla päätimme ottaa yhden kosken liepeiltä kätkön, mutta etsinnöistä huolimatta emme sitä lumessa kahluusta huolimatta löytäneet.

AlteV etsimässä kätköä

 

Keskisuomi-Savon kätköilyä 15.12.12-16.12.12

LAUANTAI

Lähdettiin lauantai-aamusta ajelemaan kohti mökkiä. No, aamukäsite on hieman venyvä, mutta ennen puolta päivää kuitenkin oltiin matkalla. Tarkoitus oli että AlteV nukkuu menomatkan yön töissä valvottuaan ja ilta puuhaillaan mökillä ihan muuta kuin kätköilyyn liittyvää. Matkalla AlteV kuitenkin heräsi hieman ennen Hartolan Taukotupaa ja koska Rissulla oli aikomus käydä siinä kahvilla, niin sovittiin että AlteV voi ottaa siitä yhden kätkön, jonka Rissu on viime kesänä jo ottanut. Niinpä kahvittelun jälkeen AlteV kahlasi haarojaan myöten lumessa sillä välin kun Rissu otti valokuvia valko-sini-harmaan sävyisestä luonnosta.

Hartolan Taukotupa

AlteV ei saanut enää unta, joten aloimme pohtia ajammeko Toivakan vai Kanavuoren kautta. Ensin mainitusta Rissu oli omasta mielestään kaikki kätköt jo hakenut, jälkimmäisellä reitillä ei AlteV:n mielestä talvilöydettäviä kätköjä ole. Valitsimme siis Toivakan ja AlteV poimi 0-piste kätkön sillä aikaa kun Rissu autossa lämpimässä istuen vastaili tulleisiin tekstiviesteihin. Yllättäen Rissu totesi, ettei muuten ole hakenut Toivakan kirkon kätköä, se on jotenkin jäänyt huomiotta aiemmin ohi ajaessa. Sinne siis. Toivakka on pieni paikka, joten kaikki tiet vievät kirkon luokse. Vai vievätkö? Päätimme ajaa kirkolle Syrjäharjuntietä. Jos kätköilette Toivakassa, niin voimme sanoa, ettei Syrjäharjuntietä kannata käyttää kirkon luo päästäkseen. Tie on pieni ja idyllinen, mutta vie vain talojen pihaan päättyen myös erään talon pihaan. Tieltä kyllä näkee kirkon, mutta koska tie on kapea, ei autoa kannata siihen jättää kiivetäkseen harjun päälle kirkon luokse. Joten otimme reittivalinnan uusiksi ja päädyimme kirkon parkkipaikalle. Itse kätkö löytyi hyvin ihailtuamme ensin itse kirkkoa ulkoapäin. Tutkiskelimme myös hautakiviä. Toivakkaan on haudattu monta maanviljelijää ja heidän puolisoaan. Myös talonemäntiä, emäntiä, talollisia, tyttökoulun oppilas ja hänen veljensä ovat saaneet sieltä viimeisen leposijansa. Kauniita, vanhoja hautakiviä, jollaisia ei enää ole.

Toivakan kappeliToivakan kirkko

Matka jatkui ja Rissu lupasi että AlteV voi poimia pari kätköä jotka on itse jo poiminut, mutta jotka ovat nopeita. Matka ei näistä ”pysähdy ja poimi” kätköistä hidastuisi. Niinpä AlteV sitten otti ohimennen 9-tien varresta parit kätköt. Lähelle mökkiä Myhinpäähän oli ilmestynyt ihan uusi kätkö. Tästä kinasimme hieman. Ensin siitä missä kätkö sijaitsee ja mitä kautta sinne mennään. Puhuimme jälleen kerran molemmat samasta asiasta, mutta eri kieltä. Rissu puhui naista ja AlteV miestä. Päädyimme yhteisymmärrykseen kätkön sijainnista ja sen jälkeen vaihdoimme pari sanaa aikataulusta. Kello lähenteli iltapäivällä neljää ja mökille kannattaa mennä ennen pimeää sillä edessä on mökin ja saunan lämmitystä ja mahdollisesti lumitöitäkin riippuen kuinka paljon naapuri on niitä käynyt tekemässä. Suurin ongelma oli että Rissulla oli hirvittävä pissahätä. Jokainen minuutti alkoi olla yhtä tuskaa. Tuulessa ja tuiskussa kyykistely ei houkutellut, ja Rissu tunsi kateutta miehiä kohtaan, joille rakon tyhjentäminen on niin paljon yksinkertaisempaa. Auton nokka kohti Myhinpäätä ja kätköä hakemaan. Kätkö löytyi todella helposti ja sillä aikaa kun AlteV kahlasi jälleen haarojaan myöten lumessa, Rissu kyykistyi autotielle pissalle. Niin että terveisiä vaan Myhinpäästä kotoisin oleville Rissun kavereille jos satutte tätä blogia lukemaan: se keltainen pissa siinä tien reunassa ei ole koiran tekemä. Matka jatkui mökille ja ilta meni mukavasti puita hellaan, takkaan ja saunanpesään syöttäen.  AlteV otti vielä pienet nokoset ja Rissu laittoi ruuan. Illemmalla poikkesi naapurit vierailulla. Vierailun jälkeen ennätettiin vielä ulkoilla, saunoa, syödä iltapalaa, katsoa leffaa ja kello oli taas kerran ihan liian paljon nukkumaan mennessä.

Päivän kätköilysaldo oli AlteV:llä 6 ja Rissulla 2 vaikka tälle päivälle ei ollut edes tarkoitus kätköillä. Kätköilyt oli suunniteltu seuraavalle päivälle paluumatkalle.

 SUNNUNTAI

Sunnuntai -aamuna herättiin kellonsoittoon, tai siis AlteV heräsi Rissun jatkaessa tyytyväisenä uniaan siihen saakka että komennettiin nousemaan.  Kumpikaan ei taida olla varsinaisesti aamuihminen, joten aamupala ym pakollinen lähtö vei aikaa.  Lopulta päästiin matkaan. Ulkona oli reilu -10 astetta ja tuuli puhalsi luihin ja ytimiin saakka. Onneksi auto oli lämmin ja matkan varrella ennätti sulamaan autoon edellispäivänä jäänyt ja yöllä jäätynyt limukin.

Aloitettiin heti väärällä reittivalinnalla kun Rissu kuvitteli ensimmäisen kätkön olevan sellaisen, jonka on jo ottanut ja oli tietävinään paikan. Ei se sitten niin ollutkaan ja jouduttiin ajamaan ikään kuin takaisin päin toista reittiä. Onneksi matkaa oli vain muutama kilometri. Lopulta oikea paikka löytyi ja päästiin etsimään itse kätköä. Kesällä paikka olisi idyllinen: järvi ja sen rannassa makkaranpaistokatos, vaan umpihangessa tuossa säässä tarpominenkaan ei tuntunut pahalta. Jonkin verran kätkö teetti työtä ja varsinkin yhteistyötä. Rissu joutui kiipeämään AlteV hartioille, jotta saatiin kätkö logattua.

Sitten otettiin suunnaksi Suonenjoki. Tästä tuli Pieksämäkeen mennessä kyllä pieni ylimääräinen koukkaus, mutta ihmisluonto on sellainen että täytyy saada kaikki ja vielä vähän enemmän. Suonenjoelta AlteV otti kaksi sellaista kätköä, jotka Rissu on logannut jo syyskuussa. Yhdessä poimittiin sitten vielä muutama mm. Suonenjoen kirkko ja jäähalli. Jäähallilla törmäsimme pariin Kuopiolaiseen kätköilijään ja Kingikin tuli löydetyksi. Niin, mainitsinkohan jo, että Kingi oli tälläkin kätköilyreissulla mukana.

Suonenjoen kirkkoKirkon seinälaatta

Suonenjoelta matka jatkui kohti Pieksämäkeä ja alkoi jo hieman hämärtää kun saavuimme sinne.  Kolme kätköä, joista ensimmäinen oli nopea, toinen juoksutti ympäri itseään ja kolmatta jouduimme ihmettelemään kännykkäkameran voimin että löysimme kätkön.  Jos Pieksämäkeen tullessa oli ollut tarve päästä tyhjentämään rakko, niin sieltä lähtiessä tarve oli jo hyvin voimakas.  Pieksämäessä löytyi nimittäin vain maksullinen WC ja kunnon kätköilijä ei siihen suostu.

Matka jatkui siis Varkauteen pimenevässä säässä, jossa ensimmäisenä tankkaamaan auto ja tyhjentämään rakko. Rissu kertoili taas kerran kuinka on asunut Teboilin nurkilla ja vielä tuolla ja tuollakin asuessaan elämänsä aikana pari eri kertaa Varkaudessa. Rissu ehdotteli myös toisenlaista reittivalintaa kätkölle ”katsopas kun jättämällä auton vanhainkodin pihaan olisi paljon lyhyempi matka”, mutta päätyi sitten ajamaan AlteV gps:n ohjeiden mukaisesti pidempää reittiä.  Touhutessamme sillan alla pysähtyi koiraa ulkoiluttanut nainen ihmettelemään ja huutelikin että onko joku hukassa. Ei, mikään ei ollut hukassa. Kunhan vain kätkö purkki saataisiin käsiin. AlteV joutui hakemaan autosta hieman välineitä: peilin ja magneetin ja johan onnistui.

Koska aika oli rajallista ja käymässä vähiin niin jouduimme jatkamaan matkaa hetimmiten kohti Mikkeliä. Matkalla pysähdyimme kuitenkin muutaman purkin ottamassa, jotta saamme jonkun kunnan lisää listaamme. Joroisista kävimme loggaamassa 0-km kätkön. Se olisi voinut hyvin olla vaikka Joroisten kirkko, niin kirkon vieressä se oli. Ja jälleen Rissu höpisi nuoruusvuosistaan, kertoi olleensa Joroisissa opiskeluaikoinaan kotisairaanhoidon harjoittelujaksolla kuusi viikkoa. Kumma miten matkailu herättää kaikenlaisia muistoja ihmiselle.

Joroisten kirkko Joroisten 0-kätkö

Keli oli muuttumassa hyisen lisäksi lumiseksi. Autot nostattivat melkoisen lumipöllyn maantiellä ja oli aika laittaa sumuvalot päälle, jotta näkee ja tulee nähdyksi. Juvalla kävimme pyörähtämässä ja ihailemassa hienoa kirkkoa sekä noukkimassa pikaisesti 0-kätkön.

Juvan kirkko Näkymä Juvan kirkon portista Potin vartijat Juvan kirkolla

Päätimme että enää Mikkeli, sieltä pari kätköä ja sitten nopeasti kotiin. Kello kulki vääjäämättä eteenpäin. Matkalla päätimme kuitenkin poiketa yhden kartanokätkön. Tertin kartano sattuu niin lähelle maantietä että kiusausta ei voinut vastustaa. Tämäkin paikka olisi kesällä varmaan todella kaunis ja idyllinen, muttei ollut hassumpi talvi-iltanakaan. Rissua hieman alkoi naurattaa hänen alkaessaan ajattelemaan kätköily-harrastusta. Hullun hommaa, totesi AlteV:kin. Ensin etsitään autolle sopiva parkkipaikka, sitten rämmitään umpihangessa palellen pitkin maita ja mantuja. Lopulta tutkaillaan pimeässä taskulampun kanssa kaikenlaisia kolosia etsien pienempiä tai isompia purkkeja, jotta saadaan kirjoitettua nimi kohmeisin sormin vihkoon, joka on jo täysi tai märkä tai muuten epämääräisessä kunnossa. Sitten purkki piiloon,  samaa tai ehkä helpompaa  reittiä takaisin autolle ja uutta kätköä etsimään.

Lopulta saavuttiin Mikkeliin. Alkoi olla jo hirvittävä nälkä ja kellokin oli ihan liian paljon. Tarjolla olisi ollut numerokätköjä, pari kirkkoa ja muutama muu mielenkiintoinen. Ensin kuitenkin Cumulus Huviretkeen syömään. Siellä voisi miettiä mitkä pari kätköä otetaan. Muuhun ei aika riittäisi. Naureskelimme pöytään asetuttuamme itsellemme ja toisillemme. Näytimme lähinnä metsäläisille, emme ravintolaruokailijoille. Toppavaatetta, villapaitaa ja sotkuisia hiuspesiä päissä.  Olimme ajatelleet syödä jotain. Ruokalistaa silmäiltyämme päädyimme kuitenkin syömään pitkän kaavan mukaan. Tarjoilija Pasin sytytettyä tulen kynttilään pääsimme ruokia odotellessamme suunnittelemaan mitkä pari kätköä hakisimme.  Alkukeitot olivat hyvät ja olo alkoi lämpenemään. Päädyimme hakemaan ainakin molemmat kirkkokätköt. Pääruoka oli myös hyvää ja seuraava kätkö hahmottui. AlteV ei jälkiruokaa ottanut joten Rissu söi molempien puolesta.  Sitten kätköjen kimppuun.

Mikkelin tuomiokirkko

Tuomiokirkko oli helppo, mutta vanha kirkko oli melkoisen mielenkiintoisessa paikassa autokätköilyn kannalta ajateltuna. Vielä pari kätköä. Lopulta pääsimme kotimatkalle. Emme pysähtyneet enää yhdellekään purkille, vaikka mieli teki. Sää muuttui entistä huonommaksi ja välillä ei nähnyt juuri mitään pöllyävän lumen vuoksi.  Olimme melkoisesti aikataulusta myöhässä lopulta perille päästyämme.

Tämä kätköilyreissu oli kuitenkin oikein mukava.

Päivän saldo AlteV 17 ja Rissu 15 kätköä.

Kiirettä pukkaa

Suuri geokätköilymatka lähestyy ja edellinenkin reissu joulukuulta on vielä saattamatta blogiin vaikka on kirjoitettu ja kuvat on kamerassa odottamassa. Yritämme joku ilta saada aikaiseksi kirjoitusten ja kuvien siirtämisen tänne, sillä “Mikkelin reissu” oli ikimuistoinen kaikessa hitaudessaan.