Äkäslompolo Marraskuu 2014

Lappi! Levi? Äkäslompolo?

Rissu on perinteisesti järjestänyt pidemmät kätköilyreissut. Tällä kertaa hän ei tehnyt muuta  kuin pakkasi omat tavaransa. Oikeastaan Rissulla oli vielä viikkoa ennen lähtöä virheellinen käsitys määränpäästä. Rissu oli menossa Leville, vaikka matka suuntautui Äkäslompoloon. Tämä on niitä kuuluisia informaatiokatkoksia organisaatiossa. Matkalla tosin jossain vaiheessa määränpääksi vaihtui Rovaniemi, mutta siitä myöhemmin.

Tarkoitus oli pakata muutaman päivän reissulle vain pieni varustus, mutta yllättävän paljon tavaraa kertyi mukaan: sukset, ulkoiluvaatetta, uimakamppeet, iltamenoja varten mekko jne. Toki mukaan pitää ottaa myös kamera, puhelin, laturit niihin, suklaata ja paljon, paljon muuta.  AlteV oli saanut kasaan vieläkin enemmän tavaraa kuin Rissu. Miehet ovat niin turhamaisia.

 

Keskiviikko-iltana lähdettiin matkaan Hyvinkäältä puoli yhdeksän uutisten aikaan.

Edessä oli yli 900 km:n ajaminen. AlteV halusi ajaa ensiksi.  AlteV:n pikku-Fiat oli täynnä porukkaa ja tavaraa. AlteV ja Rissu eivät olleet lähdössä matkalle kaksin, vaikka heillä olikin perillä ihan omat ohjelmat. Samalla kyydillä kulki mennen tullen viisi naista viettämään omaa aikaa naisporukalla. Siitä ei sen enempää.

Rissu oli ollut aamuvuorossa töissä ja hän oli väsynyt jo lähtiessä. Hän virittäytyi matkan tunnelmaan lukien Eeva Vuorenpään Kotkanpesän kartanon perijää ja torkkuen välillä. Aina herätessään hän tarjoutui siirtymään kuskiksi, mutta AlteV itsepäisesti halusi ajaa. Hän oli nukkunut päivän ja sanoi olevansa pirteä. Ensimmäinen pysähdys oli Vaajakosken ABC:llä. Matka jatkui. Seuraavan kerran pysähdyttiin Tupoksen ABC:llä Oulussa neljän jälkeen aamuyöllä. Autosta ulos kömmittäessä Rissun juttusille lyöttäytyi paikallisen seurueen  miespuolinen jäsen kyselemään mistä ollaan tulossa ja mihin ollaan menossa. Rissu totesi olevansa tulossa kotoaan ja olevansa menossa vessaan. Hampurilaisaterian jälkeen matka jatkui, mutta sitten AlteV luovutti ja pyysi Rissu kuskiksi. AlteV halusi ottaa tirsat.

Tornio 20 km. Pimeys ympäröi matkalaiset ja liikkeellä oli oikeastaan vain rekkoja. Yhtä äkkiä AlteV:n navigaattori alkoi puhua ”seuraavasta liittymästä oikealle” tai jotain sellaista. Rissu mietti hetken. Tie Tornioon menee suoraan eteenpäin. Mistä liittymästä pitää muka kääntyä? Minne? Miksi? Rissu herätti AlteV:n ”Hei, mitä tuo nainen höpisee kääntymisestä?” Mikä nainen? – kysyi AlteV. Samassa nainen navigaattorissa alkoi puhua jälleen ”käänny seuraavasta liittymästä oikealle”. AlteV käski noudattaa ohjeita. Samassa näkyikin jo liittymäopasteet.  ”Rovaniemi? Pitääkö mun muka kääntyä Rovaniemelle?”. AlteV käski edelleen noudattaa navigaattorin ohjeita. Sitten mies nukahti uudelleen. Rissu vähän mielessään ihmetteli, mutta kaipa mies oli katsonut reitin navigaattorista ja tiesi minne ollaan menossa. Tietyön vuoksi kiertotie ehkä?

Tie oli paikoin kuin luistinrata. Ulkolämpötila näytti nollan ja -1 välillä. Lisäksi yllemme oli laskeutunut sankka sumu, joka tiivistyi ikkunaan vedeksi. Ikkunassa se pysyi sulana vetenä, mutta tiellä se paikoin muuttui liukkaudeksi. Oli pakko hiljentää nopeutta. AlteV heräsi kysyen miksi Rissu ajaa niin hiljaa (70-80 km /h) ”No kun täällä on liukasta”, johon AlteV ”Ei täällä liukasta ole”. – Tuo sumukin haittaa näkyvyyttä, jatkoi Rissu. ”Laita sumuvalot… ai sulla onkin jo” totesi AlteV.  Hetken kuluttua näkyi edessäpäin siniset vilkkuvat valot. Jotain oli tapahtunut. Rissu hiljensi vauhtia entisestään. Pian edessä paloi punainen pysäytysvalokin. Rissu pysäytti auton. Oikealla oli rekka nurin niskoin pellolla tien vieressä. Palomies tuli auton vierelle ja Rissu avasi ikkunan. ”Huomenta, aja varovasti eteenpäin. Täällä on tosi liukasta. Me oltiin menossa toiselle onnettomuuspaikalle kun tää rekka lähti edessä heittelehtimään ja meni tuonne” näytti palomies kädellään pöpelikköön. ”Siellä on sitten se toinen onnettomuuspaikka vähän matkan päässä, niin että aja hitaasti. Hyvää matkaa”. Matka jatkui ja Rissu pohtimaan, miksi tienvarsi kyltti kertoo Rovaniemelle olevan matkaa alle 70 km. ”Me ei kyllä olla oikealla tiellä!” Pysähdys tien varteen ja asian tutkimista. Kyllä, navigaattori oli ohjannut meidät tuolloin 20 km ennen Torniota väärälle tielle. Hemmetin naiset, niihin ei voi luottaa. Tämän vuoksi Rissu ei käytä koskaan navigaattoria vaan tarvittaessa ihan perinteistä karttaa, siis jollei muuten osaa perille. AlteV totesi navigaattorin varmaankin laskeneen  uuden reitin jossain välissä. Alun perin reitti oli mennyt niin kun Rissunkin mielestä olisi pitänyt mennä.  Siksi AlteV oli käskenyt noudattaa navigaattorinaisen ohjeita. Uusi reittivalinta naviin, jotta päädyttäisiin Rovaniemen sijasta Äkäslompoloon. Lisäksi AlteV halusi ajaa – kokikohan omaksi viakseen väärän reittivalinnan kun Rissu niin paljon navigaattoria moitiskeli.

 

Torstai-aamun sarastaessa loppurutistus Äkäshotellille.

Sitä ennen pysähdyttiin Pellossa Eero Mäntyrannan patsaalle etsimään geokätköä. Piti olla helppo micro-kokoinen tradi ja löydettiinkin paikka, jossa gepsi näytti nollaa. Sopiva kolokin löytyi vaan ei kätköä. Ei vaikka kuinka paljain käsin luntakin kaiveltiin. Kylmä siinä tuli, joten matkaa oli pakko jatkaa.

Eero Mäntyranta hiihtää Pellossa

Vielä kerran pissalle ja aamukahville. Kahvilassa sattui hassu juttu, mutta se olisi liian pitkä kerrottavaksi kokonaan. Lyhyesti voisi sanoa, että täytyy mennä Lappiin asti markkinoimaan Keski-Uudellamaalla toimivaa yritystä.

Perillä saatiin huoneet varhaisesta ajankohdasta huolimatta ja päästiin purkamaan tavarat autosta pois. Rissu otti puolen tunnin nokoset. Sillä aikaa AlteV oli ladannut kätköjä gepsiin.  Ajatuksena oli tehdä pieni hiihtolenkki parille lähimmälle kätkölle.  Sukset jalassa arvottiin lähteäkö oikealle vai vasemmalle. Rissun mielestä tänään mennään latua vasemmalle ja huomenna sitten oikealle. Näin tehtiin. Ensimmäinen kätkö oli Pirtun takana. Se löytyi helposti. Matka jatkui latua pitkin parisataa metriä eteenpäin. Seuraava kätkö olisi Lintutorni. AlteV:n gepsi näytti oikealle risteyksessä. Rissu muisteli nähneensä kartalla, että Lintutorni ja Riemuliiteri olisivat lähekkäin. Risteyksessä oli kyltti Riemuliiterille vasemmalle. AlteV:n gepsistä ei löytynyt Riemuliiteriä lainkaan, vaikka Rissu muisteli sen olevan helppo talvilöydettävä tradi. Omituista, ettei sitä ollut gepsissä. No, suunta sitten oikealle, jos se olisi kerran oikea suunta. Hetken hiihtämisen jälkeen AlteV sanoi, ettei kannata jatkaa latua koska Lintutorni on eri suunnassa. Matka jatkui tienviertä hiihtäen ensin suoraan, sitten vasemmalle ja jälleen kohta vasemmalle.  GPS näytti Lintutornin olevan edelleen vasemmalla, joten suoraan metsään.  Mäkeä ylös ja toistapuolta alas, toista mäkeä ylös ja sitten taas alas.

IMAG0670 IMAG0672 IMAG0675

Tuolla se lintutorni on suoraan edessä, totesi Rissu ja huomasi hetken päästä että edessäpäin olikin mökki. Pian vastaan tuli kuitenkin latu ja matka pääsi jatkumaan. Hetken päästä pieni kierros järvenjäälle, koska toisella rannalla näkyi nyt tuo paljon etsitty lintutorni. Latukin vei lähes viereen. Mutta hups, ei ihan viereen. Lintutornin luona oli laskujoki joka piti rannan sulana. Siispä hieman taakse päin jotta pääsi rantaan ja siitä ohikulkevalle ladulle. Kyllä, sille samalle ladulle joka tuli hotellilta hieman kierrellen tänne saakka.  Rissu tajusi saman tien että Riemuliiterille oli taas kyltti. Sielläkin pitäisi käydä. AlteV halusi käydä ensin Lintutornilla. Se oli nopsa käynti, sillä kätkö löytyi helposti. Sitten Riemuliiterille. Riemuliiteri ei ollutkaan mikään puuliiteri kuten Rissu oli mielessään kuvitellut vaan tanssipaikka. Niinpä tietysti. Seuraavat tanssit olisivat uudenvuodenaattona. Itse kätkö oli hauska ja löytyi samantien.

Oli aika hiihdellä takaisin hotellille ja mennä saunomaan. Hiihtolenkkiä oli tullut noin 6 km ja kätköjä oli saatu kolme.  Saunassa sai olla ihan rauhassa omissa oloissaan, muita ei näkynyt. Hotellin uima-allas oli pieni, vain 10 m pitkä. Siinä oli kuitenkin useampia erilaisia poremahdollisuuksia, jotka hiihdon jälkeen rentouttivat mukavasti. Allasosasto oli lisäksi sisustettu tunnelmaan sopivasti eikä se ollut lainkaan ankea.

Puhtaana oli mukava siirtyä syömään päivällistä hotellin ravintolaan. Rissu ja AlteV pohtivat hetken, mutta vain lyhyen ja ohikiitävän, ottaako annokset a la carte listalta vai buffetista, päätyen jälkimmäiseen. Mahat tulivat täyteen ja oli aika siirtyä huoneeseen valmistautumaan iltarientoihin. Ihan pieni ruokalepo vain ensin. Tunnin kuluttua AlteV herätti Rissun. Reissu oli kestänyt vuorokauden ja kello läheni puoli yhdeksän uutisia. AlteV kysyi tahtooko Rissu lähteä tanssiravintolaan. Pienen “Olisihan se kiva, haluatko sinä?” keskustelun jälkeen AlteV tunnusti että ei jaksaisi itse oikein lähteä. Rissu oli yhtä väsynyt, joten molemmat jatkoivat unia.

 

Perjantai-aamuna Rissu heräsi klo 6 janoon.

Unta oli tullut ainakin riittävästi. Pienen horrostelun (tosiaankin kahdella r-kirjaimella) jälkeen Rissu heräsi uudelleen AlteV:n herästyskellon soidessa. Oli aika lähteä aamupalalle, jotta ennättää hiihtoreissulle. Kätköjen sekä reitin suunnittelu aamupalan jälkeen ja menoksi. Mukaan teetä, suklaata ja pari aamupalalta mukaan otettua pikkucroissantia. Alkupiste oli sama kuin edellisenä päivänä. Tällä kertaa suunta siis oikealle Kesänginkeitaalle. Latu oli huonossa kunnossa, koska lunta oli vain vähän. Latu oli kuitenkin oikea, selkeä latu. Alkumatkasta se oli osin vetinen, osin jäinen. Rissu ja AlteV pohtivat: “Jos on murtomaahiihtoa ja ladulla on vettä, niin onko se sitten murtovesihiihtoa?”

DSC_0051DSC_0058 DSC_0063

Yhdestä kohti oli ojan ylittävä silta romahtanut, mutta sen yli selvisi lievällä akrobatialla.  Jossain vaiheessa AlteV sitten taas ehdottelemaan järven jäälle hiihtämään siirtymistä. Rissu, kuten lukijoillekin lienee jo selvää, ei innostunut asiasta. ”Mikä siinä nyt on niin vaikeeta ja pelottavaa?”. Rissu muistutti jälleen kerran AlteV:tä vieraiden vesistöjen petollisuudesta. Vieraassa paikassa ei tiedä virtauksia, mahdollisia sulapaikkoja jne. Hiihtäjät jatkoivat siis ylä- ja alamäkeä latua pitkin. Mustikan varvut rahisivat suksien pohjissa, mutta mustikat näyttivät jo poimitun. Väsymys alkoi ehkä iskeä kun kumpaakin nauratti niin kovin.  Tuli uusi tilaisuus mennä järvenjäälle. AlteV osoitti, että jäällä menee ihmisiä hiihtäen. Rissu totesi miehen olevan oikeassa, mutta ihmiset menivät toisella puolen järveä. ”Onhan tässäkin joku mennyt” totesi mies. Toden totta, niin oli mennyt, rantaa pitkin. Hyvä on, totesi Rissu, mutta sitten olisi syytä mennä suorinta ja turvallisinta reittiä järven yli oikealle jääladulle, hiihtomajakin jäisi sinne. Oikealla näytti olevan tummaa aluetta, siellä olisi luultavammin sulaa, ei ainakaan sinne. Sauvalla olisi syytä kokeilla jään kovuutta muutenkin.  AlteV:n pysähdyttyä ihastelemaan maisemia keskellä järveä, Rissu käski miehen pitää kiirettä ladulle päin. Ihmettelyyn Rissu vastasi hiihtomajalta lähtevän juuri moottorikelkan, siitä olisi apua jos jompikumpi putoaisi jäihin. Perustelu nauratti AlteV;tä mutta kelpasi kuitenkin. Pian Rissu ja AlteV olivatkin jo perillä Kesänginkeitaalla. Matkaa oli taittunut hieman alle 5 km. Kätkö olisi nurkilla, mutta ensin pitäisi juoda kahvilassa kaakaot.

Itse kätkö löytyi helposti. Sitten kohti seuraavaa kätköä, Kellostapulikurua. Viitat osoittivat Ylläsjärvelle 12 km latua pitkin. Sitten oli reitti Kellostapulikuruun ilman latua. Rissun mielestä piti mennä kohti Ylläsjärveä, mutta AlteV sanoi ladun menevän ihan väärään paikkaan. Toinen – laduton – reitti veisi miehen katsoman mukaan oikean kätkön kautta. Latukartan mukaan sinne olisi siis latu, mutta se olisi kunnostettu yli 72 h sitten. Rissu pohti ” Jaa, no onhan se vähän niinkin, että viime talvena ajettu latu on todellakin yli 72 tuntia sitten ajettu”. Rissu empi hetken mielessään, mutta ajatteli maailmassa olevan huonompiakin vaihtoehtoja kuin laduton latu, siispä sitä kautta. Alku oli melko tasaista ja suksi kulki 10 cm hangesta huolimatta. Rissu epäili reittivalinnan järkevyyttä siinä vaiheessa kun alettiin kaartaa oikealle, takaisin Kesänkijärvelle päin. AlteV selitti niin sanotun ladun tekevän mutkan siitä, se palaisi pian sitten takaisin kiertäen edessä olevan tunturin vasemmalta puolelta. Suoraan tunturille nousu olisi turhan rankka. Rankaksi se kävi noinkin, mutkitellen. Lunta oli paikoin varmaan 20 cm, varsinaisen reitin erotti vain oranssipäisistä Seitakierroksen merkeistä. Luonto oli kaunis kuin mikä, ympärillä oli pelkkä hiljaisuus. Välillä saattoi haistaa poron, myös poron jälkiä näkyi, itse poroja ei. Matka seuraavalle kätkölle tuntui hiihtäjistä toivottoman pitkälle. Gepsin mukaan sitä oli vain kolmisen kilometriä – linnuntietä.  Alkoi kai väsmyskin painaa koska alkoi taas naurattaa. Revittiin huumoria olosuhteista:  uran luomisesta ja omasta ”hulluudesta”. AlteV tekaisi illalla jopa mainoksen tämän naureskelun pohjalta.

DSC_0078 DSC_0080

Uraa

Lopulta Kellostapulikuru häämötti. Siellä olisi risteys, josta lähtisi kunnon latu. Kurussa olikin opastaulu jossa kerrottiin mm. lumivyöryistä ja kuinka selviytyä jos joutuu lumen hautaamaksi. Latua siellä ei ollut. AlteV taisi hieman turhautua koska puuskahti kyllästyneesti. Koska vaihtoehtoja ei ollut, AlteV ja Rissu jatkoivat kätkölle parinsadan metrin päähän ilman latua. Kurun pohjalta alkoi nousu ylöspäin. Vaihtoehtoina olivat pitkospuut ja portaat tai tolppien viitoittama lumen peittämä louhikko.  AlteV olisi valinnut ns hiihtoreitin (=louhikon), mutta Rissu totesi sen olevan huono vaihtoehto kun ei näe lumen alle. Sauvan upotessa kivien väliin se voisi katketa tai itse voisi kaatua ja loukkaantua. Rissu on tuollainen etukäteen vaaroja pohtiva. Molemmat päätyivät pitkospuille. Kävellen, koska niitä pitkin ei voinut hiihtää. Varsinkin rappusissa hiihtäminen ylöspäin olisi ollut hankalaa. Sukset siis olkapäälle. Jonkin matkan päässä gepsi väitti kätkön olevan lähistöllä. Ihan kohdalla. Ei sittenkään. GPS pyöritti ympäri. AlteV veti sukset jalkaan ja meni varovasti tutkailemaan ympäristöä. Rissu jäi kaivamaan repusta kuumaa teetä ja evästä. Energiavaje alkoi vaivata, oli nälkä ja väsytti. Kello oli jo yli kaksi iltapäivällä, matkaa oli vielä jäljellä. Kurun pohjalla oli ollut kyltti Äkäslompolo 8 km. Reitti oli edelleen laduton ja vieras, pimeä laskeutuisi parin tunnin päästä. Tunturit peittyivät juuri usvaan, kylmään ja kosteaan, tiheään harmauteen. Rissu evästeli ja AlteV etsi kätköä. Kun Rissu oli syönyt  niin hänkin alkoi etsiä, mutta ei löytänyt yhtään sen paremmin kuin AlteV. Rissu tarjosi miehelle lämmintä teetä ja yhteisellä päätöksellä jätettiin kätkön etsiminen ja jatkettiin matkaa.

DSC_0085 DSC_0092

Jossain vaiheessa ennen tunturin päälle pääsyä AlteV melkein jo harmitteli laduttomalle reitille lähtemistä ”Sun on pakko olla jotenkin hullu kun lähdet aina näihin mun ideoihin mukaan. Kukaan muu nainen ei suostuisi aina vaan uudestaan, vaan sanoisi, että mene yksinäsi.” Kummallisia nuo naiset siis, ajatteli Rissu. Nämähän ovat juuri niitä parhaita retkiä. Jo Muumeissa sanottiin jotenkin niin, että hauskuus loppuu kun ei ole enää mitään pelättävää. Vai oliko se jännittäävää? Joka tapauksessa niinhän se menee, että ne reissut jäävät parhaiten mieleen, jotka eivät ole menneet ihan putkeen. Eikä tylsä ole koskaan hauskaa. Hauskuus syntyy jännityksestä. Vai minkä vuoksi ihmiset menevät huvipuistoihin? Pelkämään kovaa vauhtia ja kiljumaan kauhusta. Tylsä kilometrin ladun kiertäminen 15 kertaa valoissassa turvallisessa ympäristössä on – niin, se on tylsää. On ihan eri asia olla laduttomalla (vaikkakin virallisesti merkityllä) reitillä vieraassa ympäristössä kun pimeys on laskeutumassa.  Turvallinen jännitys on hauskaa.  Ai niin, unohdin sudet. Ihmiset pelkäävät susia. Muinoin 1800-luvulla susien sanottiin vieneen lapsia. Vammaiset ja sairaat lapset jätettiin metsään heitteille ja sitten kerrottiin suden vieneen heidät. Rissu ei usko susista olevan vaaraa ihmiselle, ei AlteV:kään, mutta otetaan ne tähän nyt mukaan jännityselementiksi. Tarinan kertojillahan on tapana lisätä uhkakuvia joukkoon. Kauhukufilmeissäkin on valoja ja varjoja jotka eivät sinänsä ole vaarallisia vaan luovat vain jännittävää tunnelmaa kuten jännitysmusiikkikin – vaikkapa tuulen ulvonta.

DSC_0097

Tunturin päältä näkyi kauempana etuvasemmalla laskettelurinteen valot, reitti jatkui kuitenkin hieman oikealle.  Hämärä laskeutui ja alkoi olla vaikea erottaa missä merkkitolpat menivät. Alamäkeen laski suksilla kuitenkin reipasta vauhtia. Hieman pelotti että sukset jäävät johonkin jumiin lumen alla, onneksi näin ei käynyt. Lopulta edessä oli viittoja. Ylläs 0,9 km, Luontokeskus 1,5 km, Velhonkuru… Velhonkurussa olisi kätkö. Sinne olisi kuitenkin matkaa reitiltä poiketen, joten AlteV ja Rissu päätyivät jatkamaan suorinta reittiä Äkäslompoloon. Sinne ei ollut mitään kylttiä. Gepsin perusteella luontokeskukselta pääsisi Tunturintielle, jota pitkin voisi mennä hotellille. Siispä kohti Luontokeskus Kellokasta. Hetken päästä pimeässä AlteV mietti ääneen  “Olisiko meidän sittenkin pitänyt lähteä kohti Yllästä?” Vastaantulevan kyltin mukaan  vasemmalla olevalle parkkipaikalle olisi puoli kilometriä ja oikealle luontokeskukseen samanverran. Parkkipaikka kuulosti lupaavalle. Kohta Rissu ja AlteV olivat valaistulla ladulla opastekyltin luona. Toiseen suuntaan Ylläsjärvi ja Kesänginkeidas, toiseen suuntaan Äkäslompolo. Rissu mainitsi jotain valaistusta ladusta joka tuli tähän sieltä mistä juuri olimme tulossa – tosin meidän latu oli pimeä, jatkaen “Taisi olla turha lenkki kun jäi se kätkökin löytämättä”. Hetken Rissu luuli, että AlteV tukehtuu kun tämä veti juuri juomaansa limsaa henkeen alkaessaan nauraa hervottomasti.

Muutaman kilometrin matka valaistua hyväkuntoista latua pitkin Äkäslompoloon oli pelkkää alamäkeä. AlteV olisi mielellään antanut mennä täysillä mutta Rissu alamäkikammoisena jarrutteli auraamalla. Jossain kohden Rissu jäi juttelemaan vastaan tulleen naisen kanssa. Tämä kertoi mieluummin kiipeävänsä hikisiä rinteitä ylös kuin laskevansa niitä alas. Kun Rissu sitten saavutti odottelevan AlteV:n kysyi mies missä Rissu oli viipynyt. Kertoi jutelleensa vastaan tulleen naisen kanssa. AlteV ei juuri ihmetellyt asiaa, mutta kysäisi kuitenkin miten naiset olivat juttusille jääneet. Rissu siihen ”No kun mulla meni sukset auratessa jotenkin ristiin niin korjasin asentoa. Sitten vauhti pääsi kiihtymään liian kovaksi ja ajattelin jotta vedän poikittain rinteeseen että pysähdyn. Mutta ei se vauhti pysähtynytkään vaan menin suoraan pöpelikköön ja se nainen tuli siihen juuri silloin ja jäi juttusille”

Hiihtoretki oli vajaan 15 km mittainen, josta puolet oli ladutonta maastoa. Eteneminen oli taukojen ja kätköjen etsintöjen vuoksi hidasta. AlteV ja Rissu olivat reissussa lähes kuusi tuntia. Saldona yksi löydetty kätkö, yksi kätkö jota ei etsinnöistä huolimatta löytynyt ja yksi kätkö joka jäi suosiolla väliin. Tällaisia reissuja molemmat kaipaavat lisää. Sekä Rissu että AlteV pitivät reissua parhaana pitkään aikaan.

Sitten saunaan ja syömään. AlteV ajoi Rissu kyydissään kylille katsastamaan ruokapaikkaa. Tower vaikutti kummastakin lupaavalle. Alkupaloiksi Etanoita savuporon kera, pääruokana oli lihaa. Mutta mitä tuota suotta koko listaa luettelemaan. Lasku tuli paperille kirjoitettuna, koska toinen tarjoilija oli ennättänyt lyödä kassan kiinni ennen kuin toinen meni laskua tekemään. Sama tuo, maksu hoitui joka tapauksessa. Ruoka oli kelvollista ja tarjoilija ystävällinen. Miinusta oli se, ettei kahviin saanut kermaa.

IMAG0683

Ruokailun jälkeen hiihtäjämme poikkesivat vielä tanssiravintolassa ihmettelemässä Rissun tanssitaitoa. Ihmettelemistä siinä kyllä riittää. Ristomatti Ratiakin lienee notkea Rissuun verrattuna ja ratapölkyllä on parempi koordinaatiokyky. Parhaansa AlteV yritti kuitenkin.

 

Lauantaina olisi aamulla nukuttanut,

mutta AlteV pakotti Rissun nousemaan ylös ja lähtemään kanssaan aamupalalle. Tänään ei mentäisi ehkä hiihtämään, mutta otettaisiin sukset varuilta kuitenkin mukaan. Rissu halusi Pakasaivoon tutustumaan. Pakas aivo? Ei vaan Paka Saivo. Saivo-järvi. Tässä teille vähän netistä ongittua tietoa Pakasaivosta.

”Pakasaivo eli Lapin Helvetti on noin kilometrin pituinen rotkojärvi Muoniossa. Järvi sijaitsee hyvin jyrkkäreunaisessa, kapeassa rotkolaaksossa. Reunat ovat järven pohjoispäässä jopa 50 metriä vedenpinnan yläpuolella, jyrkkä rinne jatkuu veden alla. Kallioperä on montsoniittia. Pakasaivon syvyydestä on esitetty ristiriitaisia tietoja, mutta sen syvyydeksi on joissain mittauksissa saatu 90 m.  Järveen ei laske jokia, vaan sen vesi on peräisin pohjan lähteistä. Järven vesi on normaalia järvivettä noin 12,5 metrin syvyyteen asti. Tämän jälkeen vesi muuttuu hyvin nopeasti hapettomaksi, ja sen rikkivetypitoisuus kasvaa huomattavaksi, minkä vuoksi järveen vuosituhansien kuluessa uponneet veneet, puut yms. säilyvät maatumattomina ja muodostavat järven pohjan peittävän kerroksen.

Pakasaivo on yksi Lapin saivojärvistä, joiden alla on uskottu olevan  saivo, saamelaisen uskomuksen vainajala eli kuolleiden asuinpaikka. Saivo sijaitsi yleensä järven pohjassa olevan reiän toisella puolella. Seillä oli toinen järvi, mutta ylösalaisin. Sen rannoilla asui ja eli saivo-kansa onnellista elämää, eläviin nähden päät alaspäin. ”

Voitte vain arvata kuinka kovasti Rissua paikka kiinnosti. Valitettavasti tie oli jostain syystä suljettu. AlteV saattoi huokaista helpotuksesta, hän oli ajatellut tulevansa uhratuksi ”hups vaan, putosi vahingossa kalliolta järveen”. Pakasaivossa olisi ollut kätköikin. Ehkä joku toinen kerta sitten.

Suunta siis toiselle kätkölle, Kuerlingat olisi aika lähellä. Lienee jo tullut selväksi, että Rissu ei usko harhaanjohtaviin navigaattoreihin ja gps-laitteisiin. Paras olisi perinteinen kartta ja kompassi. Nyt ei ollut kompassia, eikä karttaa. Siis suunta gepsin mukaan. Kätkökuvaukseen oli merkkitty parkkipaikka, johon auto kannattaa jättää. AlteV ei halunnut turhaan ajaa niin kauas, pikkuteiden risteyksestä olisi linnuntietä matkaa kätkölle vain puolisen kilometriä. Otetaanko sukset mukaan, kysyi Rissu. AlteV halusi kävellä. Siitä sitten talsimaan metsän poikki kohti kätköä. Jonkin ajan kuluttua alkoi kuulua joen solinaa. Maisema oli mahtava. Kalliojyrkänteet laskivat joen uomaan pystysuorina todella vaikuttavaa. ”Kätkö on tuolla toisella puolella” totesi AlteV. Ahaa, miten sinne päästään? kyseli Rissu jatkaen “Täällä jossain lienee silta?” Tota, enpä tullut ajatelleeksi aikaisemmin, se on varmaan siellä missä oli se suositeltu parkkipaikkakin – pohti AlteV.   Kävelläänkö takaisin ja sitten tietä pitkin vai mennäänkö tästä suoraan? – Mennään suoraan oli Rissun mielipide.  Hän voisi samalla kuvata maisemia. Lopulta kätkökin löytyi ja tuli logatuksi. Todella komealla paikalla se olikin. Autolle kävellessä Rissu ja AlteV naureskelivat ettei  ulkoilua liikaa tule, mutta asiat voisi tehdä helpommallakin tavalla.

DSC_0145 DSC_0170 DSC_0172 DSC_0135 DSC_0136

Pohdinnassa oli ollut laskettelurinteeseen meneminen, mutta koska vain pari rinnettä oli auki AlteV totesi että olisi turha mennä. Kahvikupin ääressä oli mietintätauko. Illalla olisi alamäkipotkukelkkailun kilpailut. Lähtö Luontokeskus Kellokkaasta ja maali Jounin kaupalla. Sinne voisi mennä kävellen kisoja seuraamaan. Vajaa puoli tuntia ylämäkeen kävelyä ja Rissu ja AlteV olivat likellä lähtöpaikkaa. Netissä olleen tiedon mukaan matka alkaisi tietä pitkin ja siirtyisi myöhemmin jalkakäytävälle. Jalkakäytävä kuitenkin oli valaistu, autotie ei. Rissu ja AlteV pohtivat tosissaan kumpaako kautta kelkkailijat menisivät. Molempia reittejä varten piti siis valita paras katselupaikka. Repussa oli mukana se yksi pakollinen yhteinen kisasiideri. Siinä molemmat töröttivät tien ja jalkakäytävän välissä olevalla kumpareella asemissa kuin konsanaan kisakatsomossa. Räikkä ja muu yleisö vain puuttui. Yhtä äkkiä näkyi mäen päältä ilmestyvät miehet kelkoillaan, otsalamput loistaen. Vauhti oli hirvittävä, muutama ”Varo! Älä aja päälle!” huudahdus halkaisi ilmaa. Potkukelkan metallijalaksen osuessa paljaaseen asfalttiin lensi taaksepäin komea keltainen kipinäsuihku. Heti mieskelkkalijoiden jälkeen tulivat naiset. Heillä ei otsalamppuja näkynyt vaan he menivät pimeässä mustina näkymättöminä hahmoina. Vain ääni kertoi heidän ohittavan paikan. Pariskuntina osallistuneista vaimot olivat jääneet ilman lamppuja, mies oli luvannut toimia suunnan näyttäjänä? Lopulta tulivat nunnat. Todellakin, nunnat tulivat yksitellen ja yhdessä. He olivat valaistuneita. Valoköynnökset ympäröivät heidät päästä varpaisiin ja potkukelkatkin. Siideri tuli juotua kisaa katsoessa. Vähän nauratti se, että ensin kävellään  puoli tuntia kisapaikalle sitten kisa on kahdessa minuutissa ohi. Muu yleisö lienee ollut lähtö- ja maalipaikoilla.

DSC_0211 DSC_0213

Kisakatsomosta suoraan ruokailemaan. Paikkana Julli’s bar & restaurant.Rissu tilasi pitsan. Rissu ei ole oikeastaan pitsaihiminen mutta pitsan sisältö oli riittävän houkutteleva: kylmäsavulohta, savuporoa, leipäjuustoa, smetanaa. AlteV otti hampurilaisaterian. Eikä jaksanut edes syödä sitä.

604171_10152909945293734_1825241278855714324_n

Ruokailun jälkeen takaisin hotellille ja suoraan saunaan. Rissu olisi kaivannut nokosia saunan jälkeen, mutta ei saanut siihen mahdollisuutta. AlteV muistutti ratakiskoharjoituksista tanssiravintolassa. Ilta venähtikin harjoitusten parissa pitkälle.

 

Sunnuntai-aamu avautui eilistä ankeampana.

AlteV sai herätellä Rissua melko pitkään ennen kuin tämä heräsi. Aamupalalle Rissu ja AlteV istuivat jo totuttuun pöytään. Pöydän toisessa päässä istui pari nuorta miestä ja kohta tuli muutama lisää. Miehet keskustelivat kaloista; siitä miten petokalan ruokavalio vaikuttaa sen lihan makuu. Jos hauki syö paljon lohenpoikasia sen maku muttuu sen mukaiseksi. Joku nuorista miehistä osasi kertoa kuulleensa punalihaisesta hauesta, kukaan heistä ei siihen kuitenkaan uskonut. Nuoret näyttivät sille mille illalla viihteellä olleet nuoret näyttävät. Yksi heistä aloitti keskustelun kysyen Rissulta mistä päin tämä AlteV:n kanssa mahtaa olla. Itse kertoi olevansa Rovaniemeltä, oli ollut seuralaistensa kanssa illalla Pirtukellarissa keikalla. Rissu sai selville yhtyeen olevan Reindeer Kalashnikov. Mukavia nuoria miehiä olivat. Teveiset vaan Rovaniemen suuntaan, ehkäpä Rissu ja AlteV tulevat sinne käymään joku kerta. Hyvä yksityinen hotelli sieltä jo onkin tiedossa.

Sitten pakkaamaan. Tavarat oli pakattu nopeasti. Rissu luki kirjaa sillä aikaa kun AlteV otti torkut. Ennen puolta päivää auto käynnistyi ja matka suuntautui kotia kohti. Koko konkkaronkka poikkesi matkalla veilä poronlihakaupassa. Rissukin osti kotiin viemiksi poroa “Petteri Jouluksi kotiin” – ajatuksella.

DSC_0220

Kotimatkalla ohimennen pissataukojen yhteydessä vielä parit kätköt: Tornion portti ja Pulkkila 0 km. Molemmat ABC-asemien yhteydessä.

Mukava reissu. Valitettavasti niitä kaikkia  tunnelma ei saa kirjoitettua ylös niin että muut voisivat ne kokea. Paljon hauskoja kokemuksia syntyy siitä että kaksi ihmistä ymmärtää tilanteen hupaisuuden siinä hetkessä ja kykenee nauramaan sille silloinkin kun tilanne on kaikkea muuta kuin hauska.

Leave a Reply